Julia Caesar sunnuntaikronikka: Painajainen, osa 2

Ruotsissa vallitsee täydellinen mielipidesorto. Lue artikkelin ensimmäinen osa täältä!

Dagens Nyheterin Niklas Orreniuksella on paljon enemmän etuoikeuksia kuin mitä myönnetään muille DN-toimittajille.

Hänen täytyy pysyä kotikaupungissaan Malmössä ja hänen tarvitsee lentää Tukholmaan toimitukselliseen kokoukseen vain kerran viikossa. Mutta tuskin hänellä on sellaisia etuoikeuksia, että hän itse voi hyväksyä kymmenien tuhansien kruunujen matkalaskut, jahdatessaan minua erämaassa.

Käsky minun vainoamisesta tulee tietysti Peter Wolodarskilta itseltään. Hänelle olen saalis, joka voidaan napata julkista teloitusta varten. Se saa maksaa mitä vain. Se on kuitenkin pikkurahaa verrattuna 30 miljoonaan pakastimesta. Niklas Orrenius ja Annika Hamrud ovat Wolodarskin lähettämiä kätyreitä tehtävänään kankkia saalis.

Hakemus henkilötietojen suojauksesta hylätään

Orreniuksen “kotikäyntien” jälkeen olen huolissani. Turvallisuuteni on revitty rikki. Tuskin uskallan mennä ulos. Huoli lapsista ja omasta turvallisuudesta ei jätä minulle rauhaa. Haen henkilötietojen suojausta Skatteverketiltä (verottaja). Hakemus hylätään, koska minua ei ole fyysisesti pahoinpidelty. Poliisi ja verovirasto selittää, että luvussa 22. 1 salassapitolain pykälä koskee pääasiassa naisia, jotka kumppaninsa tai entisen kumppaninsa pahoinpitelemänä tarvitsevat suojattuja henkilötietoja ja asumista.

Lainsäädäntö laahaa jäljessä. Se ei koske minua tai ketään muutakaan Ruotsin toisinajattelijoita, joita jahdataan, vainotaan, ajetaan takaa, ärsytetään, häiritään ja pahoinpidellään. Lainsäätäjillä ei ole ennakoivaa sosiaalista ilmapiiriiä. Maan suurimman sanomalehden toimittajat ja kuvaajat jahtaavat vanhaa naista, joka asuu yksin pienessä talossa metsässä. Apua saadakseen täytyy olla fyysisiä vammoja kehossa.

Ulkomailla minun ei tarvitse pelätä

“Hei!
Sinulla ei ollut aikaa kun koputin oveen luonasi. Mutta olen utelias sinusta ja haluan mielelläni tavata ja keskustella.
Luin kirjasi. Ota yhteyttä
Parhain terveisin
Niklas Orrenius
http://www.dn.se
puh: 070-3781073″

En vastaa. Minulla ei ole mitään sanottavaa hänelle. Valitsen itse keneen tai keihin haluan olla yhteydessä.

Naapurit ottavat rekisterinumeron ylös

VW Multivan Jag Olen taas ulkomailla ja yritän parantua ja työskennellä kun tieto kolmannesta kotikäynistä kantautuu.

Annika Hamrud ja Niklas Orrenius näyttävät tehneen vuorolistan keskenään. Raportit tulevat naapureiltani.

On lauantai 21. helmikuuta. Asuintaloni naapurit panevat merkille suuren pakettiauton, tummansinisen VW Multivanin pysäköitynä talon ulkopuolelle useiksi tunneiksi. Naapurien mielestä tapaus on outo ja he kirjoittavat ylös auton rekisterinumeron.

Autossa istuu parrakas tummatukkainen mies kameran kanssa ja n. 50-vuotias vaaleatukkainen nainen. Nainen näyttää olevan naapurien mielestä “suttuinen”, puolipitkät hoitamattomat hiukset, löysät farkut ja kevyt takki.
He valvovat porttia kolme tuntia.

Kun 80-vuotias nainen tulee portista, nainen hyppää autosta, menee hänen luokseen ja kysyy:

– Onko nimesi XX?

Naapurin nimi ei ole XX, joten hän vastaa ei.

Sitten nainen tekee pyyhkäsevän eleen kohti taloa ja kysyy “jos talossa asuu joku jonka nimi on XX”. Uusi “ei” naapurilta. Hänen mielestään naisen käytös on merkillistä.

Kolme tuntia lyhyine kahvitaukoineen istuu Annika Hamrud ja valokuvaaja ja vahtivat porttiani pakettiautosta. Sitten he menevät portille ja soittavat pitkään ja sinnikkäästi ovikelloani. Valokuvaajalla kamera valmiina. Koska olen ulkomailla useita satoja kilometrejä sieltä se on täysin ajanhukkaa. Mutta sitä ei Annika Hamrud tiedä.

Naapurit epäilevät, että trokaan huumeita

Kolmen tunnin porttini vartioinnin jälkeen auto ajaa pois. Käynti herättää paljon huomiota naapureiden keskuudessa lähiympäristössä. Siellä asuu vanhoja ihmisiä, ja heitä häiritsevät ja vaivaavat vierailut. Heidän epäluottamuksensa on herännyt.

He alkavat epäillä, että hiljaisessa naisessa on jotain hämärää, joka heillä on ollut naapurina pari vuosikymmentä ja jonka kanssa ovat joskus jutelleetkin. Ehkä olen itse asiassa rikollinen, joka trokaa huumeita tai jotain? He alkavat katsoa muualle heidät tavatessani.

Ostan heille kukkia, yritän selittää, että minua vainotaan, mutta en tiedä miksi. Mutta kuinka he ymmärtäisivät? Jos jotain vainotaan, niin hänen täytyy olla luultavasti tehnyt jonkin rikoksen?

“Silloin tuntee itsensä journalistiksi”

Kenelläkään naapureistani ei ole tietokonetta. Internet on heille tuntematon maailma.

No, yhdellä on tietokone. Hän tuntee Annika Hamrudin kuvista verkossa ja viimeisestä vierailusta. Kiitos naapureiden, että ovat ottaneet ylös auton rekisterinumeron, jonka avulla voin saada poliisilta auton omistajan nimen. Hän on valokuvaaja ja asuu Kungsholmenilla Tukholman keskustassa.

Annika Hamrud kirjoittaa twitteriin samana päivänä:

“Ulkona reportaasia tekemässä toisena päivänä peräkkäin. Silloin tuntee itsensä journalistiksi”

Neljäs vierailu – pahin tähän mennessä

Menee muutama kuukausi. Olen alkanut tuntea olevani hieman rauhallisempi. Mutta tilanne pahenee. Neljäs ennalta ilmoittamaton kotikäynti tapahtuu maanantaina 24. elokuuta ja tulee olemaan pahin tähän mennessä. Olen mökissä metsässä. Päivää ennen, olen julkaissut terävää kritiikkiä sisältävän kronikan sekä Löfvenin hallitusta ja hampaatonta oppositiota vastaan.

Kello on varttia yli kolme iltapäivällä. Istun ja puhun ystäväni kanssa skypessä, kun oveen koputetaan. Nyt olen oppinut pitäämään oven aina lukittuna ja avaimen sisäpuolella. Minun täytyy aina olla varuillani. Auto on myös aina lukittu.

Juoksemalla keittiön ikkunalle, näen kameralla ja pitkällä objektiivilla varustetun tuntemattoman miehen portailla. Ymmärrän heti mistä on kyse. Palaan tuoliini ja jatkan juttua ystäväni kanssa. En aio avata ovea ja päästää kutsumattomia vieraita sisään.

Hän seisoo siellä ja toljottaa minua

Pieni talo on yksikerroksinen ja ikkunoita on joka puolella. Huoneessa, jossa istun ei ole verhoja. Ei ole mitään mihin voisin piiloutua. Olen täysin suojaamaton silmäyksiltä.

Mies kameran kanssa seisoo lähellä isoa ikkunaa suoraan kohti paikkaa, jossa istun. Hän on 2-3 metrin etäisyydellä ja toljottaa minua. Hän tuijottaa pitkään. Myöhemmin Annan hänen tuntomerkkinsä poliisille: Hän on vaalea, hieman keskimääräistä pidempi, hänellä on silmiinpistävän muodikkaat tummat silmälasinpokat ja päällään kevyt t-paita, jossa lukee MALMÖ.

Seisoo ikkunan ulkopuolella elehtien ja huutaen

Kun katson hänen T-paitaansa, ymmärrän, että hän ei ole yksin. Niklas Orrenius on hänen kanssaan. Ymmärrän, että nämä kaksi ovat matkustaneet Malmööstä tarkoituksenaan altistaa minut ei-toivotulle kotikäynnille. Neljäs.

Valokuvaaja palaa ikkunaan uudestaan ja uudestaan ja seisoo ja tuijottaa suoraan minuun. Hänen katseensa on erittäin aggressiivinen. Hän on selvästi turhautunut ja raivoissaan puuttuvasta osumasta. Uudestaan ja uudestaan, hän elehtii minua avaamaan oven.

Sitten asettuu myös Niklas Orrenius ikkunaan, elehtii ja huutaa. Yritän jatkaa keskustelua ystäväni kanssa, joka on yhtä järkyttynyt kuin minä, siitä mitä tapahtuu. Hän tietää, että olen vainottu, nyt hän saa kokea sen suorana. Molemmat miehet seisovat ja tuijottavat, elehtien ja huutaen ikkunan ulkopuolelle 30 minuuttia. Kun he luovuttavat on klo 15.45.

Istun paikoillani ja koko keho tärisee

Istun paikoillani tuolissani ja koko keho tärisee. Olen shokissa. Olen hyvin kiitollinen ystävälleni, joka pysyy skypessä, ja että voin puhua hänelle järkyttävässä tilassani.

Tunnen oloni hyvin uhanalaiseksi ja puolustuskyvyttömäksi. Olen yksin. Ei lähinaapureita. Olen nainen. Olen 70-vuotias ja monin tavoin toimintarajoitteinen. Minulla on sydän- ja verisuonitautilääkitys ja joukko muita sairauksia. Talo on varustettu liikuntarajoitteiselle, että voisin asua siellä.

Kaikki on rikkirevitty ja turmeltu

Kun minä voin taas liikkua vedän kaikki verhot kiinni. Istun pimeydessä, en uskalla sytyttää lamppuja. En uskaltaudu ulos. Ajatukseni ovat paniikin pyörteissä: Minulla on joka tapauksessa ruokaa kotona niin, että selviän viikon, jos minun täytyy elää suljettuna taloon.

Vasta yöllä uskaltaudun varovasti ulos. Puutarhassa on aivan hiljaista. Kuten piirityksen jälkeen. Taloni tuntuu turmellulta, minun puutarhani on turmeltu, minun ulkoterassini on turmeltu, oveni ja ikkunani ovat turmellut. Tunkeilijat ovat repineet rikki koko kotini ja turvallisuuteni. Taas.

Yöllä makaan unettomana

Niklas Orrenius haluaa vain kertoa mitä hän ajattelee.

Kun tulen ulos löydän lapun portailta, siinä lukee:

“ANNA MINUN VAIN KERTOA MITÄ AJATTELEN. OLEN UTELIAS SUHTEESI – AJATUKSESI KIINNOSTAVAT!
JA OSAAT TODELLAKIN KIRJOITTAA..

Parhain terveisin
Niklas Orrenius
0703-78 10 73
[email protected]”

Hän on laittanut oksasakset lapun päälle. Hän on turmellut oksasakseni.

Jos Niklas Orrenius “haluaa vain kertoa mitä hän ajattelee” – miksi hänellä on valokuvaaja mukanaan? Ja mikä saa hänet luulemaan, että haluan tietää mitä hän ajattelee?

Rikosilmoitus ja kantajan kuuleminen

Seuraavana päivänä, 25. elokuuta soitan poliisille ja teen rikosilmoituksen häirinnästä. Poliisi kysyy olenko valmis jättämään asian etenemään syyteharkintaan jos syyttäjä pitää sitä perusteltuna. Minä vastaan kyllä.

Päivää myöhemmin saan puhelun poliisilta, joka hoitaa asianomistajan kuulemisen. Mitä tapahtui? Mitä olen nähnyt ja kuullut? Vastaan kysymyksiin. Molemmat poliisit ovat erittäin ystävällisiä ja ammattitaitoisia. He kuulostavat ymmärtävän, että se mitä olen kärsinyt näyttää vakavalta. Vaikka vain turvallisuuteni ja mielenrauhani ovat rikki, ei ruumiini.

Olen saavuttanut rajan. Nyt riitti.

Otan suuren riskin, kun kirjoitan tämän tekstin. Dagens Nyheterillä on valta mennä pitkälle ja pilata minun ja perheeni elämä. Toimillaan toistaiseksi Peter Wolodarski ja hänen lakeijoiksi osoittautuneet ovat näyttäneet etteivät he kaihda mitään keinoja satuttaakseen minua ja näin myös lapsiani.

Mutta olen saavuttanut rajani. Nyt riitti. En enää sopeudu. Minulla ja lähimmilläni on oikeus elää elämäämme rauhassa ja turvassa.

Käyttäkää sananvapauttanne – tai se otetaan meiltä pois

Käytän kansalaisoikeuttani sananvapauteen. Useampien ihmisten pitäisi tehdä niin. Jos emme käytä sananvapautta, se tullaan ottamaan meiltä pois.

Jos epäilet – lue PO (Allmänhetens Pressombudsman) Ola Sigvardssonin karmea DN-artikkeli ehdollisesta sananvapaudesta: “Yhteiskunnasta, jossa kaikki julkaistaan tulee erittäin epämiellyttävä yhteiskunta elää.”

Teen työtä mistä kollegani eivät välitä paskaakaan

Harjoitan sosiaalisesti kriittistä journalismia. Teen journalistista työtä jota nuorempien ja terveempien kollegojeni pitäisi tehdä, josta he kunnioittavasti eivät välitä paskaakaan. Journalismin tehtävänä on tutkia vallanpitäjiä ja miten he käyttävät valtaa. Vielä kun olen käytettävissä, tarkastelen valtaa kahdessa maailmassa, jotka ovat sulaneet yhdeksi: media ja politiikka. Toisin kuin kollegani vanhassa mediassa, työskentelen täysin vapaaehtoisesti, ilman äyrinkään korvausta.

En ole syyllistyneet mihinkään rikokseen. Urani on valkoinen kuin Lumikin tanssiaispuku. Ainoa asia, jonka olen onnistunut saamaan on yksi vaivainen parkkisakko 52 vuotta autoiltuani.

Juuri me olemme kansa

Tältä näyttää mielipidesorto, toiminta jota on Ruotsissa vuonna 2015. Tämä on Stasi ruotsiksi. DDR Schweden. Totalitaarista vallankäyttöä yksilöä vastaan omassa kodissaan.

Näin tämän ei voida antaa jatkua. Ilman sananvapautta haaksirikkoutuu Ruotsi demokratiana. Juuri me olemme kansa. Sananvapaus kuuluu meille. Meidän pitää antaa äänemme kuulua, ääneen ja voimakkaasti. Kunnes poliitikot kuuntelevat. Poliitikot työskentelevät toimeksiannostamme, eivät omastaan.

DN vainoaa omaa entistä työntekijäänsä

Tämän tarinan omituisin asia tulee nyt. Olen työskennellyt toimittajana Dagens Nyheterissä yli 20 vuotta. Lopetin 1992 ja siitä lähtien olen kärsinyt kroonisesta sairaudesta. En ole ollut yhteydessä lehteen sittemmin.

Peter Wolodarski vainoaa siis yhtä lehden omaa, pitkäaikaista entistä työntekijäänsä. Näin hän näkee sananvapauden.

Vain yhtä asiaa ihmettelen. Kuinka paljon syvemmälle moraalin käymälän sontalaariin Wolodarski on valmis kaivautumaan tavoitteidensa saavuttamiseksi?

Kuinka paljon häntä syvemmälle Annika Hamrud ja Niklas Orrenius ovat valmiita nöyryyttämään itseään ja Ruotsin suurinta aamulehteä?

Dagens Nyheter. Liberaali lippulaiva.

Barbro Jöberger on henkilö nimimerkin “Julia Caesar” takana.

Suomennos julkaistu alunperin MV-lehden sivuilla.