Juutalaisverkostot kaavailevat ja tavoittelevat suoraa sotaa Euroopan ja Venäjän välille, minkä tavoitteena on kolmas maailmansota. Heidän apureinaan ovat tässä hankkeessa EU-maiden poliittinen johtajisto, kuten Suomen virkakoneisto, poliittiset valtaapitävät ja erikoisesti Suomen osalta presidentti A. Stubb. Erittäinkin heidän poliittisiin instrumentteihinsa kuuluu Yhdysvallat. Myös Venäjällä vaikuttaa sionistiryhmiä. Joskin venäläiset johtajat ovat usein sielultaan uskollisia maalleen sekä kansalleen ja vain luonnolliselta mieleltään tasapainoilevat sionistien kanssa. Läntiset poliittiset johtajat ovat sitä vastoin antautuneet sekä sisäiseltä että ulkoiselta mieleltään sionistien palvelijoiksi.
Venäjän ja Ukrainan konfliktin taustaa
Jo edesmenneen Zbigniew Brzezinskin (1997, xii–xiv) mukaan Neuvostoliiton hajoamisen myötä Euraasian geopoliittinen merkittävyys ei muuttunut ja täten Yhdysvaltain maailmanjärjestyksen hegemoniana säilyminen riippuu siitä, kuinka hyvin se selviää Euraasian muuttuvien valtasuhteiden kanssa. Euraasia oli Brzezinskin mukaan se geopoliittinen ”shakkilauta”, jolla taistelu maailman johtajuudesta käytäisiin (Brzezinski 1997).
Mainittua Brzezinskin geopoliittista peliä on nyt yli neljän vuoden ajan pelattu Ukrainassa. Yhdysvaltojen aggressiivisuudet [1] Venäjää vastaan saivat korostuneen muotonsa jo vuodesta 1991 alkaen.
Kansainväliset juutalaisverkostot lietsoivat konfliktin Venäjän ja Ukrainan välille. Siinä Yhdysvallat on käyttänyt Eurooppaa ja Ukrainaa sijaistaistelijanaan Venäjää vastaan. Eversti MacGregorin mukaan [2] Yhdysvallat ovat liittolaisineen luoneet, kouluttaneet ja varustaneet Ukrainan suuren armeijan, jolle annettiin päämääräksi vain hyökätä Venäjää vastaan, joten luonnollisesti Venäjän puolustusvoimat lopulta aloittivat puolustuksellisen erikoissotaoperaation Ukrainassa. Tämä tapahtui paljon sen jälkeen, kun Ukrainan lännen masinoimat sotajoukot olivat Itä-Ukrainassa surmanneet 14 000 venäläistä vuosien 2014 ja 2022 välillä.
Käsitteistä: juutalaisverkostot ja niiden toiminnot
”Juutalaiseliitillä” tarkoitetaan sionistieliittiä (nykyisin poliittinen sionismi), johon ovat liittyneet myös kristityt sionistit. Tämän poliittisen liikehdinnän ylläpitävänä voimana on ”juutalainen” eliitti (tai juutalaismafia) sekä sen luomat valtarakenteet.
Sionistinen eliitti tarkoittaa olemassaolon uhkaa koko ihmiskunnalle: Romanovien viimeiset päivät –kirjan suomentaja ja sen esipuheen laatija on osuvasti kirjoittanut esipuheessaan mainitusta eliitistä, tarkoittaen ”juutalaisten” eliittiä.
Haluan varoittaa koko ihmiskuntaa uhkaavasta vakavasta vaarasta. Tämä vaara on eräänlainen jättiläismäinen mafia, joka tekee työtään salassa ja erittäin tehokkaasti. Venäjän vallankumous ja tsaariperheen murha ovat vain yksi tämän mafian aikaansaannos. Kahden sodan laajeneminen suursodaksi (ensimmäinen ja toinen maailmansota) ovat myös tämän mafian taidonnäyte. Ja kolmas maailmansota on seuraava päämäärä. Tämä mafia on onnistunut peittämään verisen historiansa systemaattisilla valheilla ja nykyisin ei juuri kukaan tunne sen toimintaa (Wilton 2000).
USA:n Pro-Israel lobby, jota nimitetään myös sionisti- ja Israel-lobbyksi, muodostavat uskomattoman voimakkaan poliittisen ja organisoituneen verkoston, jonka pyrkimyksenä on vaikuttaa Yhdysvaltojen sisä- ja ulkopolitiikkaan. Ulkopoliittisesti mainitun eturyhmän pyrkimyksenä on toimia Israelin hyväksi, mikä on linjassa Israelin hallituksen kanssa. Merkittävimpinä toimijoina Israel-lobbyn liikehdinnässä ovat Amerikan järjestäytyneet ”juutalaiset”. Muita Israel-lobbyn vaikuttajia ovat, niin kristityistä kuin myös ”juutalaisista” muodostuneet järjestöt, kuten esimerkiksi American Israel Public Affairs Committee (AIPAC), uuskonservatiivit, Christians United for Israel (CUI) ja kristillinen sionismi, jonka kaltaisia ryhmiä löytyy myös Euroopasta (Mearsheimer 2006).
Juutalaisverkostojen toiminta
Rahan ja talouden valta:
Täydellinen valta kansainvälisessä koron kiskontaan perustuvassa rahoitusjärjestelmässä ts. globaalissa pankkitoiminnassa ja hegemonia-asema ylikansallisessa finanssijärjestelmässä [3].
Länsimaisen tiedonvälityksen kontrollointi:
Länsimainen valtavirtainen tiedonvälitys, kuten TV-kanavat, sanomalehdet, uutistoimistot, sosiaalinen media, viihdekoneisto, opetusmaailman materiaali jne. (Näiden instrumenttien kautta ihmisen mieltä kontrolloidaan & ehdollistetaan (Whiten 1978).
Manipulaatio uskonnon avulla:
”Juutalaisuus ei ole ainoastaan opetusta synagogissa, vaan oppi jokaisessa kristillisessä kirkossa Yhdysvalloissa (ja miksei myös muissa länsimaissa, toim. huom.). Propagandamme avulla kirkosta on tullut innokkain tukijamme. Tämä on jopa tuonut meille erikoispaikan yhteiskunnassa, heidän uskoessaan valheen, että me olemme ’valittu kansa’ ja he pakanoita”, sanoo Harold Rosenthal, toimittaja Walter Whiten (1978) haastateltavana, teoksessa Kätketty tyrannia (The Hidden Tyranny).
Vaikutus länsivaltioiden sisä- ja ulkopolitiikkaan:
Länsimaissa yleensä suositaan juutalaisverkostojen iskostamaa liberaalia demokratiaa. Tällaisella poliittisella linjauksella juutalaisverkostot ovat saaneet länsivaltiot hallintaansa (Whiten 1978).
Yllä olevaa juutalaisverkostojen globaalia valtarakennelmaa voidaan muotoilla myös seuraavasti:
1) Pääomien valtaamiseen globaalilla velkarahoitusjärjestelmällä, 2) median, viihdemaailman ja kasvatus- ja koulutusaineiston valtaaminen hankkimillaan pääomilla ja 3) ei-juutalaisten, ja ennen muuta “kristityiden” alistaminen juutalaiseliitin johtamien järjestöjen, kuten vapaamuurarijärjestön hallittavaksi ja velkarahoitusjärjestelmä sekä finanssikeinottelu ovat mahdollistaneet maailmanlaajuisen lahjonnan. Edellä mainitut kolme kohtaa ovat vaikuttaneet siihen, että nykyinen maailma on lähestulkoon totaalisesti alistunut juutalaismafian vallansysteemin osoittamaan tahtoon.
Euroopan ja Venäjän välille yritetään lietsoa suoraa sotaa
Helmikuussa vuonna 2022 Venäjä oli pakotettu aloittamaan sotilaallisen erikoisoperaationsa puolustaakseen Donbassin väestöä, Ukrainan hallinnon joukkojen murhaavalta terroripommituksilta Donbassin kansantasavaltoja vastaan. Donbassin alueet sekä Donetski että Luhanski liittyivät syksyllä 2022 Venäjään järjestettyjen kansanäänestysten perusteella. Ukraina oli aloittanut Donbassin väestön murhaamisen jo vuonna 2014.
Tunnettua on, että Ukrainan ja Venäjän välinen sota tai paremminkin Yhdysvaltojen ja Euroopan sijaissota Ukrainan kautta Venäjää vastaan on jatkunut jo runsaat 4 vuotta ja laajenee kaikilla rintamilla, saaden uusia muotoja, kuten laajamittaisen droonisodankäynnin. Tämän sodan jatkumisen ja eskaloitumisen syynä ovat Yhdysvaltojen ja Euroopan, siis NATO-maiden valtava sotilaallinen ja taloudellinen tuki Ukrainalle, ja erittäinkin Ukrainan sotatoimille Venäjää vastaan. Ilman länsivaltojen massiivista avustusta, Ukraina olisi joutunut alistumaan Venäjän ehtoihin jo konfliktin alkupuolella, mutta lännen osallistuessa sotaan Venäjää vastaan, ukrainalaisten kärsimyksen vain jatkuvat.
Kysymyksessä on tyylipuhdas juutalaisverkostojen operaatio. Israelin sionistijohtajien ja Yhdysvaltojen Israel-lobbyn painostuksesta presidentti Donald Trumpin hallinnon päätöksellä Yhdysvallat hyökkäsi sotilaskoneistollaan Israelin tukemana ilman mitään syytä Iranin kimppuun. Tämän taktiikan johdosta Euroopalle sysättiin enemmän omatoimisuutta Ukrainan sotilaalliseen varusteluun Venäjää vastaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Euroopan tietyt NATO-maat, Suomi mukaan lukien, ovat sodassa Venäjää vastaan, vaikka sitä ei uskalleta vielä rehellisesti myöntää.
Yllä esitetty on juutalaisverkostojen tyypillistä hajota ja hallitse ohjelmaa. Venäjää yritetään saada heikoksi sanktioilla ja jatkuvilla hyökkäyksillä federaation infrastruktuuria sekä siviiliväestöä vastaan. Näet sionistien pyrkimyksenä on presidentti Vladimir Putinin hallinnon vaihtaminen rapeutuneen läntisen kulttuurin hyväksyvään, länsimieliseen hallintoon. Toisaalta Eurooppaa köyhdytetään jatkuvalla ja mammuttimaisella Ukrainan tukemisella. Täten sekä Eurooppa että Venäjä heikkenevät. Ukraina on rauniona ja sen kansa kärsii sekä kuolee. Mutta sionistien vallanvälineet Yhdysvallat ja Israel voimistuvat, muiden muassa USA:n kannalta aseteollisuuteen perustuen sekä aluelaajennuksilla Israelin osalta.
Juutalaisverkostojen hegemonia paljastuu jo pelkän päättelyn avulla:
Israel jatkaa kansanmurhaa Gazan kaistalla Yhdysvaltojen hampaisiin saakka varustamalla aseistuksella ja teknologialla.
YK:n [4] riippumaton kansainvälinen tutkintakomissio (16.9.2025) kirjoittaa:
– Komissio katsoo, että Israel on vastuussa Gazan kansanmurhasta, sanoi komission puheenjohtaja Navi Pillay. On selvää, että on olemassa aikomus tuhota Gazan palestiinalaiset operaatioilla, jotka täyttävät kansanmurhan tunnusmerkit ja asetetut kriteerit, hän varmensi.
Lisäksi Israelin valtioterrorismi on ulottunut nykyisin Iraniin, Libanoniin ja myös muualle Lähi-idän alueelle. Tämän valtioterrorismin päämääränä on sionisteilla luoda Lähi-itään Suur-Israel, Yhdysvaltojen tuella.
Koska Israelin Talmud-ideologiaan vannoutuneet Israelin johtajat tekevät yhteistyötä Yhdysvalloissa vaikuttavan Israel-lobbyn kanssa, ovat he siten pystyneet valjastamaan jättiläisvaltio USA:n edellä esitettyyn valtioterrorismiin Lähi-idässä. Ja edelleen sama juutalaisverkosto on saanut Yhdysvallat ja Euroopan sijaissotaan Ukrainan kautta Venäjää vastaan. Eli niiden sisä- ja ulkopoliittisten päätöksien taustalla, mitä Yhdysvallat tekee, ja on tehnyt, on sionistiverkostot ja sionistiset uuskonservatiivit.
Kuinka juutalaisverkostot lietsovat suoran sodan syttymistä Euroopan ja Venäjän välille?
Ennakkoon esitettyyn sijaissotaan (proxy) viitaten jo 2025 The Economist [5] -verkkolehti uutisoi, että tuolloin maailman valtiot olivat sponsoroineet Ukrainaa (kolmen vuoden aikana) yhteensä, noin 267 miljardilla eurolla. Tiedot paljastuvat saksalaisen ajatushautomon Kiel Instituten kokoamista tiedoista. Ajatushautomon uusin raportti on julkaistu 14. helmikuuta. Yhdysvallat oli edelleen merkittävin yksittäinen avunantaja. USA oli jo tuolloin tukenut Ukrainaa yhteensä 114 miljardilla eurolla. Euroopan maat sekä EU:n toimielimet olivat vuoteen 2025 mennessä tukeneet Ukrainaa kolmen vuoden aikana yhteensä 132 miljardilla eurolla.
Mutta Euroopan unioni ja sen jäsenmaat ovat avustaneet Ukrainaa yhteensä noin 215,2 miljardilla eurolla Venäjän puolustusoperaation alkamisesta (2022), vuoden 2026 alkuun saakka (EK 21.8.2026).
Suomen ulkoministeriön (9.6.2026) mukaan Suomi on tuputtanut Ukrainalle yli 4,6 miljardia euroa tukea vuodesta 2022 alkaen. Tämän tuen suhteuttaminen maan kokoon sekä sen bruttokansantuotteeseen paljastaa Suomen olevan yksi maailman suurimmista Ukrainan avustajista.
Juutalaisverkostojen läpinäkyvämpiä operaatiota Euroopan ja Venäjän välisen suoran sodan leimahtamiseksi ovat esimerkiksi seuraavat:
Ruotsissa Wallenbergin perheen sijoitusyhtiö Verkan AB suunnittelee uutta ruutitehdasta, joka sijoittuisi Ruotsin Värmlannissa olevaan Björneborgiin. Tämä Kristinehamnin kuntaan mahdollisesti sijoittuva hanke viestii osaltaan Wallenbergien mieltymyksestä Brysselin ja Yhdysvaltojen sotaisaan geopolitiikkaan.
Vaikka Verkan AB:n kehitteillä olevan uuden ruutitehtaan hankkeen sanotaan vastaavan Ruotsin puolustuksen tarpeisiin, niin lienee selvää, että laajemmat geopoliittiset vaikutukset ulottuvat myös muualle Eurooppaan sekä Ukrainan asevarusteluun.
__________________
*) Wallenbergin suku on osittain geneettisesti juutalaistaustainen. Raoul G. Wallenbergin äiti Maria Sophie (Maj) Wising (1891–1979) omasi juutalaistaustaa. Raoul W. Wallenbergin isä Raoul Oscar Wallenberg oli Jacob ja Marcus Wallenbergin serkku (WL n.d.).
Lisäksi Atlas Copco -yhtiö on Wallenbergin perheen vaikutuspiirissä ja Wallenbergit ovat investointiyhtiön SEB:n [6] suurin osakkeenomistaja.
Nämä molemmat, sekä Atlas Copco [7] -yhtiö että SEB ovat harjoittaneet sellaista yritystoimintaa Israelin kanssa, mikä on tukenut suoraan Israelin Palestiinan miehitystä.
Wallenbergin perheen uuden ruutitehtaan mahdollinen toteutuminen hyödyntää Ukrainan juutalaismafiaa ja W-perheen liiketoimet ovat tukeneet palestiinalaisia kurjistavaa Israelin miehityspolitiikkaa, joten Wallenbergit ovat sponsoroineet poliittista sionismia. Täten myös Wallenbergin sukuklaani on tietyllä tapaa sionistinen.
Mainittu Wallenbergin perhedynastia on yksi Ruotsin ja koko Skandinavian elinkeinoelämän vaikutusvaltaisimmista sekä varakkaimmista suvuista. Kuuluisin Wallenbergin suvun sijoitusyhtiö on vuonna 1916 perustettu Investor AB. Mainitun yhtiön markkina-arvo on Tukholman pörssin suurin. Voidaan vain ajatella kuinka tehokkaasti nimetyn yhtiön kautta Wallenbergit pystyvät hyödyntämään merkittävää valtaa useissa pohjoismaisissa suuryrityksissä. Esitetyn kaltaisella taloudellisella vaikuttamisella on eittämättä myös poliittista sekä yhteiskunnallista merkitystä.
Satakunnan Kansa (1/2025) kirjoittaa, että puolustusministeri Antti Häkkäsen mukaan myös Suomeen perustettaisiin räjähdetehdas. Tehtaan perustamisesta ja toiminnasta vastaisi suomalaiseksi nimetty räjähdealan yritys Forcit. Tehdas perustettaisiin Poriin ja sen tuotanto alkaisi vuonna 2028, kuten Verkan AB:n ruudin valmistus.
Mitä Israelin suhteen ilmenee, voidaan sanoa, että Israelin vaikutuksesta Ukrainaan ja maiden välisestä yhteistyöstä kertoo muiden muassa se, että 25. heinäkuuta 2026 Ukraina iski Kaspianmerellä iranilaiseen rahtialukseen. Iskussa kuoli yksi iranilainen miehistön jäsen ja yksi loukkaantui. Ukrainan väittämän mukaan iranilainen alus olisi kuljettanut sotilaallista rahtia Venäjälle, minkä Iran on kiistänyt. Iranin mukaan se ei ole osallistunut Ukrainan ja Venäjän väliseen selkkaukseen (Ari 25.7.2026).
Iranin ulkoministeri Abbas Araghchin [8] perustelujen mukaan Ukraina on toiminut iskussa Israelin toimeksiannosta, sillä näin menetellen Israel pyrkii laajentamaan konfliktia. Siten mainitulla iskulla kiedotaan yhteen Ukrainan ja Venäjän välinen konflikti ja samalla Lähi-idän alueelliset jännitteet. Ainakin eskaloituessaan tällaiset iskut vaikuttaisivat Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan, Ukrainan ja Venäjän konfliktin kautta.
Juutalaisverkostot toimivat salassa ja niiden aktiivisuus ilmenee nykyisellään suoran sodan lietsomisessa Euroopan ja Venäjän välille. Konkreettinen Ukrainan asevarustelu ja taloudellinen tukeminen on jätetty Yhdysvaltojen sekä Euroopan hoidettavaksi, minkä taakan Eurooppa onkin kantanut typerän tunnollisesti. Mutta juutalaisverkostojen ja Israelin rooli onkin enemmän työskennellä salakavalasti ”myyränonkaloista” käsin.
Joskin Israel on myös tukenut sotilaallisesti Ukrainaa enemmän kuin julkisuudessa on annettu ymmärtää.
Israelin Saksan-suurlähettiläs Ron Prosor ilmoitti taannoin saksalaiselle Morgenpost-sanomalehdelle [9] antamassaan haastattelussa, että: ”Autamme – vaikkakin kulissien takana – ja paljon enemmän kuin tiedetään”, diplomaatti sanoi määrittelemättä tarkemmin sanomaansa.
Lisä huomioita luvun lopuksi
Juutalaisverkostojen hegemoniset juonittelut esti rauhan syntymisen Venäjän ja Ukrainan välille, luoden prosessin, joka tuhosi lännen ja Venäjän väliset suhteet sekä sytytti Ukrainan sodan.
Israel-lobby ja muut uuskonservatiiviset ainekset painostivat Yhdysvaltoja häiritsemään neuvotteluja sekä myöhemmin hyökkäämään suoraan Iraniin. Toisin sanoen ei-juutalaisia usutettiin hyökkäämään ei-juutalaisten kimppuun – pirullisen nerokasta.
Rauhan luomisen sabotoimisesta Venäjän ja Ukrainan välille, mainittakoon seuraavaa: Vuoden 2014 aikana presidentti Vladimir Putin vaati toistuvasti neuvottelurauhaa, jonka ansiosta päästiin helmikuussa 2015 Minsk II -sopimukseen, joka perustui Donbassin autonomiaan sekä molempien osapuolten väkivallan lopettamiseen. Venäjä ei vaatinut Donbassia Venäjän alueeksi, vaan vaati sen sijaan autonomiaa sekä etnisten venäläisten suojelua Ukrainan sisällä. YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi Minsk II –sopimuksen. Tästä huolimatta Yhdysvaltain uuskonservatiivit* horjuttivat sitä yksityisesti. Vuosia myöhemmin Saksan liittokansleri Angela Merkel räväytti totuuden julki. Länsimaat eivät pitäneet sopimusta juhlallisena sopimuksena vaan viivytystaktiikkana, jonka tarkoituksena oli antaa Ukrainalle ”aikaa” rakentaa sotilaallista vahvuuttaan. Sillä välin noin 14 000 ihmistä kuoli taisteluissa Donbassissa vuosina 2014–2021 (Sachs 2025).
________________
*) Yhdysvaltojen uuskonservatiivinen eli neokonservatiivinen liike sitoutuu historiallisesti ja ideologisesti hyvin voimakkaasti sionismiin eli Israelin valtion turvaamiseen ja juutalaisten tavoitteiden edistämiseen.
Oheisessa luvussa esitetyillä Euroopan, Suomi mukaan lukien, jättiläismäisillä Ukrainan sotavarustelujen kampanjoilla ynnä sotaan osallistumisella, Eurooppa yrittää painostaa Venäjän välittömään sotaan tiettyjä NATO-maita vastaan. Siten Venäjän kädet ovat sidotut Iranin auttamisen suhteen. Tämä menetelmä on Yhdysvaltojen sionistien ja Israelin juoni.
Sodan eskaloituminen kolmanneksi maailmansodaksi
Vaikka Venäjän, Kiinan ja Iranin johto on noudattanut erityistä varovaisuutta ulkopolitiikassaan, niin juutalaisverkostojen Israelia ja Yhdysvaltoja ohjaileva röyhkeän ylimielinen sekä aggressiivinen geopolitiikka Venäjällä, Itä-Aasiassa ja Lähi-idässä räjäyttävät lopulta kolmannen maailmansodan liekkeihin. Tämä voitaisiin estää, jos lännessä kansallisvaltiot tekisivät vallankumouksen ja suistaisivat rikolliset poliittiset hallintonsa vallasta ja veisivät heidät oikeuteen. Mutta koska noin 80 prosenttia länsimaisista ihmisistä on negatiivisen globalisaation manipuloimaa, ei mitään yhteiskunnallista ja poliittista vallankumousta tapahdu. Pelkästään parlamentaarisilla menetelmillä toteutettavien murroksien kautta EU-maissa ei saavutettaisi itsenäistymistä, sillä esim. puoluekuri ja valtamedia huolehtisi siitä, että valtaan pääsevät vain negatiivista globalisaatiota kannattavia ehdokkaita sekä puolueita.
Nykyisellä Yhdysvaltojen ja Euroopan rikollisella sijaissodalla Ukrainan kautta Venäjää vastaan ja Yhdysvaltojen sekä Israelin oikeudettomalla hyökkäyksellä Irania kohtaan valmistellaan kolmatta maailmansotaa – oikein isoa jytkyä.
Ilmeisesti vallitseva sota syvenee suoraksi sodaksi Venäjän ja tiettyjen NATO-maiden välille. Tässä on tietysti Suomi mukana, sillä Venäjän täytyy muodostaa ainakin osa Suomen alueesta puskurivyöhykkeeksi eräistä NATO-maista muodostunutta rintamaa vastaan. Iranin taloudelliset ja poliittiset edut ovat yhtenäiset Venäjän, Kiinan ja ehkä myös osittain Intian kanssa. Jossakin vaiheessa Kiina ja Venäjä osallistuvat välittömästi tai miltei välittömästi Iranin puolustukseen Yhdysvaltoja sekä Israelia vastaan.
Ukraina on nykyisin saanut sotilaallista ja taloudellista tukea enimmäkseen Euroopalta. Sitä vastoin taustavaikuttajaksi jäänyt Yhdysvallat on päättänyt koko voimallaan hyökätä Iranin kimppuun ja muutenkin kustantaa yhä enemmän kansanmurhaa Gazassa tekevää Israelia. Tämä kertoo siitä, että juutalaisverkostojen ja Israelin sisä– ja ulkopoliittinen ote on voimistunut vuosi, vuodelta Yhdysvalloissa, ja varmaan myös Euroopassa.
Maailman geopoliittinen tilanne
Kuten John Mearsheimer (28.8.2026) toteaa Glenn Diesenin haastattelussa nykyiseen maailman tulenarkaan tilanteeseen viitaten (Euroopan kauttasota Ukrainan välityksellä Venäjää vastaan sekä Lähi-idän ruutitynnyri), että BRICS-maat, erittäinkin Venäjä, Kiina ja tietyt muutkin maat, ovat kiinnostuneita luomaan erilaisen maailmanjärjestyksen kuin yksinapaisen Yhdysvaltojen ylläpitämän maailmanjärjestyksen hegemonian. Mutta Yhdysvallat haluaa edelleen olla maailmanvalta, tosin instrumentaalisesti, vaikka sen hegemonia on selvästi hiipumassa ja väistymässä Itä-Aasian alueen (esim. Kiinan) voimistuvan taloudellisen, poliittisen ja sotilaallisen vallan tieltä. Näyttää siltä, että Yhdysvallat pitää vieläkin kiinni kylmän sodan perinteestä. Tuolloin kylläkin maailman mahdit jakaantuivat kahteen erilliseen ryhmään Yhdysvaltojen johtamaan (kapitalistisen lännen) transatlanttiseen liittoumaan ja sosialistiseen Neuvostoliittoon, jossa puolustusjärjestönä oli Varsovan liitto. Kylmän sodan jälkeen globaaleja voimatekijöitä on useampia kuin kaksi. Nämä muodostuvat läntisestä koalitiosta eli Yhdysvalloista, (jossakin määrin Euroopasta) ja Israelista sekä BRICS-maihin kuuluvista Venäjästä, Kiinasta ja Iranista. Intian tilanne on horjuva, sillä se saattaa kallistua, joko länteen tai BRICS-maiden puoleen. Siis nykyinen geopoliittinen voimatasapainon tilanne on monimutkaisempi kuin kylmän sodan aikana.
Mutta enemmän toimittajan näkökulmasta jatkan, että Yhdysvallat on spesifioinut yksinapaisen maailmanjärjestyksensä sisältämään myös NATOn laajentumista aina Brysselistä, Vladivostokiin. Tähän on kytkeytynyt yhdysvaltalaisten toimijoiden vaarallinen ajatus siitä, että Venäjä muka olisi hyväksynyt NATOn laajentumisen rajoilleen. Tässä halveksittiin kansainvälisen politiikan realistisen koulukunnan ajatusta, minkä mukaan Venäjä haluaa voimakkaasti vastustaa NATOn eskaloitumista rajoilleen eikä Venäjä olisi halunnut NATOn laajentumista edes entisten Varsovan liiton maihin, joihin NATO on nykyisin laajentunut. Realistisesta katsantokannasta katsottuna Venäjän reaktiot ja puolustus eivät johdu esim. ideologiasta, vaan ne sisältyvät suurvaltapolitiikan perussääntöihin, joissa vastataan geopolitiikan muutoksiin. Nykyisessä maailman tilanteessa on hyvä huomata, että valtioiden muodostamat blokit aivan selvästi toimivat anarkisessa maailmassa, jossa blokkiin kuuluvan voimakkaiman valtion tai valtioiden (esim. Yhdysvallat ja Israel) turvallisuus, voimatasapaino ja imperialistinen hegemonisuus ovat ensisijaisia.
Sionististen uuskonservatiivien hallinnassa olevan Yhdysvaltojen sisä- ja ulkopolitiikka noudattaa sionistien manipuloimaa sopimuskeskeistä realismin linjausta, jonka mukaan Yhdysvallat pelkistetään ideologiseksi taistelijaksi, jossa muu maailma on pahuus ja sitä pahuutta vastaan taisteleva Yhdysvallat on hyvyyden esikuva ja sen rinnalla on Jumalan ”silmäterä” – Israel.
Aasian alueen nouseminen maailmanjärjestyksen huipulle horjuttaisi Yhdysvaltojen ja sen transatlanttisen liittouman yksinapaisuutta ja polarisaatiota. Pyrkimystensä mukaan BRICS-maat tavoittelevat moninapaista maailmanjärjestystä, jonka toteutuminen parhaimmillaan johtaisi maailman valtatasapainon jakaantumiseen useiden valtakeskuksien, kuten valtioiden, sivilisaatioiden ja blokkien kesken. Näin ainakin toivoin tapahtuvan.
Mutta yllä esitettyä moninapaista kehitystä ei sionistieliitin painostama Yhdysvallat ja Talmud-pirujen johtama Israel hyväksy. Moninapaisuuden vastustaminen muodostaa yhden oleellisimmista syistä siihen, miksi Lähi-itään operoidaan alueellista suursotaa ja Euroopan sekä Venäjän välille lietsotaan suoraa sotaa. Lisäksi Yhdysvallat yrittää estää Venäjän ja Kiinan yhteiskunnallista, kulttuurista ja sotilaallista vaikutusvaltaa sekä taloudellisia hankkeita arktisella alueella.
Lopuksi voidaan tiivistää, että nykyiseen maailmanpoliittiseen tilanteeseen lisäävät jännitteitä ja räjähtämisen vaara Eurooppaan, Lähi-itään, Itä-Aasiaan ja Venäjälle suunnitteilla olevat kauppareitit ja energiaväylät. Nykyisin ne eivät ole vain talousprojekteja, vaan muodostavat geopoliittisia polttopisteitä, jotka pystyvät sitomaan maita liittoumiksi toimien konfliktien sytykkeenä.
Muutamia esimerkkejä yllä mainituista reiteistä ja väylistä:
Kehitteillä on Intian, Lähi-idän ja Euroopan välinen talouskäytävä (IMEC). IMEC-väylä synnyttää uusia liittolaisuuksia ja luonnollisesti herättää vastustusta niissä maissa, jotka jäävät reittien ulkopuolelle. Tähän reittiin ilmeisesti kytkeytyisivät myös Saudi-Arabia ja Yhdistyneet arabiemiirikunnat. Suunnitelman tarkoituksena on rakentaa keskeinen kauppasatama Israelin Haifaan. Sanomattakin on selvää, että hanke hyödyntäisi monin tavoin Israelia.
[10]Kiina on myös erittäin kiinnostunut Iranissa sijaitsevasta Chabaharin satamasta sekä siihen liittyvistä rautatiehankkeista osana laajempaa Vyö ja tie [11] -projektia.
Iranilla on valmistumassa strateginen Chabahar-Zahedan [12] rautatielinja, jonka tarkoituksena on yhdistää Chabaharan satama maan muuhun rautatieverkostoon, ja siitä edelleen suoraan Keski-Aasiaan sekä Kiinan. Intia ei USA:n pakotteiden pelossa rohjennut rahoittaa kyseistä hanketta, joten Iran ryhtyi edistämään projektia.
Lopuksi
Kolmannen maailmansodan loppuratkaisu ei ole välttämättä edullinen Yhdysvalloille ja Israelille. Mikäli maailmansodan lopputulos olisi tällainen koittaisi maailmaan vihdoin rauhan, oikeudenmukaisuuden, moraalin ja henkisen vapauden aika. Sionistiverkostojen painostama Yhdysvallat ja sen liittolaiset ovat pitäneet yllä globaalia hegemoniaa, joka on ruokkinut epätasa-arvoisia valtasuhteita sekä makaabereja konflikteja. Tällaisesta ikeestä vapautuminen parhaillaan tarkoittaa itsenäisten ja vapaiden kansallisvaltioiden syntymistä sekä toisiaan täydentäviä valtioiden ryhmittymiä. Materialismi ja eräät degeneroituneet tieteet sekä aistillinen rappiokulttuuri ovat kapaloineet ihmiskunnan henkiseen vankeuteen. Henkisesti rappeutuneen lännen tappio voisi vapauttaa ihmiskunnan ahtaista vankikopeistaan henkisyyden korkeimmille tasoille.
Markku Juutinen
Lähteet
Ari, Lior Ben (25.7.2026).Ynetnews Global. Ukraine attacked Iranian vessel in Caspian Sea, Tehran: ’Sailor killed’ [13]. https://www.ynetnews.com/article/dns1609nm [13]
Brzezinski, Zbigniew (1997). The Grand Chessboard – American Primacy and Its Geostrategic Imperatives. New York: Basic Books.
Caspian post (9/2025). China-Kyrgyz-Iran Rail Link Cuts Transit to 17 Days, Aims for 7-Day Target [11]. https://caspianpost.com/iran/china-kyrgyz-iran-rail-link-cuts-transit-to-17-days-aims-for-7-day-target [11]
Fuller, Adam L. (2023). Israel and the Neoconservatives: Zionism and American Interests. Bloomsbury Publishing USA.
FT (2021). How Goldman’s vampire squid gave way to BlackRock. https://www.ft.com/content/88e3e75e-2f43-4621-9115-a8475a45b33f [3]
Mearsheimer, John & Stephen (2006). London Review of Books; Walt The Israel Lobby. https://www.lrb.co.uk/v28/n06/john-mearsheimer/the-israel-lobby [14]
Morgonpost (2023). Botschafter Presso Israel hilft Ukraine hinter den kulissen. https://www.morgenpost.de/plus/pur/?redirect=true&temporaryOptOut=true [15]
Olofsson, Gunnar (10/2021). PGS. Svenska banker och företag inblandade i Israels ockupation [7]. https://www.palestinagrupperna.se/2021/10/12/svenska-banker-och-foretag-inblandade-i-israels-ockupation/ [7]
Sachs, Jeffrey (2025). Professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa. Suomentanut: Sami Antinniemi (27.3.2025). https://www.youtube.com/watch?v=aEHEw8JjD9M [16]
Satakunnan Kansa (1/2025). Poriin tulee TNT-räjähdetehdas – yli 200 miljoonan euron investointi vastaa Euroopan ammustuotannon ongelmiin.
Tiainen, Ilkka (11/2023). Posi TV. EVERSTI DOUGLAS MACGREGOR -11.11.2023 HAASTATTELU. https://injektiopiikki.com/2023/11/16/eversti-douglas-macgregor-11-11-2023-haastattelu/ [17]
Topf, Andrew (29.7.2026). OilPrice.com. Ukraine’s Attack on Iranian Cargo Ship Links Two Wars [8]. https://oilprice.com/Energy/Energy-General/Ukraines-Attack-on-Iranian-Cargo-Ship-Links-Two-Wars.html [8]
Trend.az (8/2026). Iran plans to launch Chabahar-Zahedan railway within three months [12]. https://www.trend.az/business/4215449.html [12]
The Economist (18.2.2025). Which countries provide the most, and least, support to Ukraine? [5] https://www.economist.com/graphic-detail/2025/02/18/which-countries-provide-the-most-and-least-support-to-ukraine [5]
Ulkoministeriö (9.6.2026). Suomi tukee Ukrainaa. https://um.fi/suomen-tuki-ukrainalle [18]
White, Walter (1978). The Hidden Tyranny. The Issue that Dwarfs All Other Issues. This is the Most Sensational Manuscript of its Kind. Also known as: ”The Rosenthal Document.”
Wilton, Robert (2000). Romanovien viimeiset päivät. Kuinka tsari Nikolai II ja hänen perheensä murhattiin. Suomennos Tabernaculum Dei ry.
(WL), Wallenberg Legavy, University of Michigan (n.d.). The Story of Raoul Wallenberg [19]. https://wallenberg.umich.edu/raoul-wallenberg/the-story-of-raoul-wallenberg/ [19]
SEB (n.d.). SEB – en del av familjen Wallenbergs kretslopp | SEB [6]
YK (16.9.2025). YK:n Tutkintakomissio: Israel syyllistyy kansanmurhaan Gazassa – YK:n alueellinen tiedotuskeskus [4]. https://unric.org/fi/ykn-tutkintakomissio-israel-syyllistyy-kansanmurhaan-gazassa/ [4]