Hans Myrebro [1] (HM) sivuaa oheisessa artikkelissaan muiden muassa juutalaisterroristien vallankaappausta Venäjän tsaarilta vuonna 1917. Pääpaino kirjoituksessa kuitenkin kohdistuu kasaarijuutalaismafian junailemaan Venäjän ryöstöön (HM käyttää nimitystä CIA:n Venäjän ryöstö) 1990-luvulla ja sivujuonteena mainitaan nykyinen Yhdysvaltojen globaali valtapolitiikka Ukrainassa, missä Ukrainan avulla pyritään nujertamaan Venäjä.
Esitämme kirjoituksen suomennoksena ja myös osittain voimakkaasti referoituna.
Toimituksen omat huomiot ovat hakasuluissa [].
[Esitämme jäljempänä viittauksen vuoden 1917 “bolsevikkikumouksen” tapahtumiin HM:n esitystä laajemmin. HM ei käytä kirjoituksessaan termiä juutalaiseliitti tai –mafia, vaan puhuu Yhdysvaltojen asettamista toimijoista, kuten esim. CIA:ta ja NATOsta. Vain edellä mainitun vuoden 1917 tapahtumien yhteydessä kirjoittaja käyttää ilmaisua “juutalaiset terroristit”.
(Selitys jäljempänä olevassa artikkelissa käytettyyn termiin: kasaarijuutalainen. Kirjoituksessa kasaarijuutalaismafian synonyymina on juutalaismafia.
Käytännössä juurikaan ei enää ole olemassa muinaisten heprealaisten jälkeläisinä. Nykyiset ”juutalaiset” ovat suurimmaksi osaksi 700-luvulla juutalaisuuteen kääntyneiden turkkilais-mongolidisen [2] kasaarikansan jälkeläisiä. Aikamme aškenasijuutalaiset [3] polveutuvat [3] kasaareista./ Toimitus)
Kasaarijuutalaismafian vallankaappaus tsaarin Venäjällä
[4]Robert Wilton, joka oli toiminut 17 vuotta Lontoon Times-lehden Venäjän kirjeenvaihtajana, oli nähnyt vuoden 1917 bolsevikkikumouksen verisyyden aitiopaikalta Pietarissa. Hän ryhtyi itse tutkimaan tsaariperheen murhaa yhdessä virallisen tutkintatuomarin Nikolai Sokolovin kanssa. Hän sai tässä tutkimuksessaan selville asioita, joista virallinen historiankirjoitus on vaiennut. Wiltonin kirja “The Last Days of the Romanovs” ilmestyi Lontoossa ja New Yorkissa 1920. Sen ranskankielinen versio “Les Derniers Jours des Romanoffs” oli ilmestynyt Pariisissa 1921.
Kirjan ranskankielisessä versiossa Wilton esittää bolsevikkien ylimpien hallintoelinten jäsentenluettelot, joissa hän kirjoittaa jäsenten nimet ja kansallisuuden. Kyseiset luettelot hän oli kerännyt virallisista neuvostolähteistä. Luetteloista paljastuu hämmästyttävä tosiasia: korkeimmissa hallintoelimissä ei ollut juuri lainkaan venäläisiä! Ylivoimainen enemmistö muodostui ”juutalaisista”, joista useat olivat muuttaneet nimensä venäläisiksi. Siten historiankirjoissa väitetty “venäläisten kansannousu tsaaria vastaan” ei pidä paikkaansa, vaan kyseessä oli ollut tietyn organisaation eli kasaarijuutalaismafian suorittama vallankaappaus Venäjällä.]
Kuinka [kasaarijuutalaisten mafia] raiskasi Venäjän 1990-luvulla
HM:n mukaan 1980-luku oli Neuvosto-Venäjälle vaikeaa aikaa.
[Afganistanin sota käytiin Neuvostoliiton, ja sen tukeman Afganistanin demokraattisen tasavallan sekä tätä vastustavien konservatiivisten muslimien ja heimojen välillä. Kesään 1978 mennessä Itä-Afganistanista alkanut kapina oli levinnyt maanlaajuiseksi. Loppuvuodesta Afganistan ja Neuvostoliitto solmivat YYA [5] -sopimuksen. 24. joulukuuta 1979 Neuvostoliiton laskuvarjojoukot miehittivät Kabulin ja tappoivat Hafizullah Aminin sekä vaihtoivat pääministeriksi maanpaossa olleen Babrak Karmalin. Viimein neuvostoliittolaisia sotilaita operoi maassa 120 000.
Kommunistihallintoa vastaan taistelleita muslimisissejä kutsuttiin nimellä mujahideen. Heitä avustivat muiden muassa Pakistan, arabimaat sekä Yhdysvallat. Neuvostoliittoa vastaan suunnattiin miehityksen vuoksi merkittäviä talouspakotteita sekä vuoden 1980 Moskovan olympialaisiin kohdistui laaja boikotti. Kylmä sota kipusi 1980-luvun alussa aivan uuteen huippuunsa.]
Afganistanin sota oli siis osa kylmää sotaa, johon liittyi erittäin hintava asevarustelukilpailu. Yhdysvallat olivat edelläkävijöitä asevarustelukilpailussa. [USA:n ylivoimaisuus asevarustelussa johtui esim. siitä, että myöskään toinen maailmansota ei ollut fyysisesti ulottunut Yhdysvaltojen maaperälle.] Toki USA:n tarkoituksena oli saada Neuvosto-Venäjä polvilleen asevarustelussa.
Sittemmin Mihail Gorbatshovin Perestroika ja glasnostin suuntautui kohti liberalisointia. Näiden kahden poliittisen prosessin tarkoituksena oli antaa sosialismille demokraattiset kasvot, mitkä pyrittiin toteuttamaan vapaiden vaalien, uuden vallanjaon sekä oikeusvaltioperiaatteen toteuttamisen avulla. Lisäksi koitettiin vakauttaa koko itäblokkia. Mutta tilanne osoittautui valtavassa maassa liian hallitsemattomaksi ja “Gorbatshov valmisteli” lopulta Neuvostoliiton todellista hajoamista.
[Todellisuudessa juutalaismafian hallitseman Neuvostoliiton hajoaminen oli vain poliittista teatteria. Neuvosto-Venäjän poliittinen järjestelmä oli palvellut juutalaismafian sisä- ja ulkopoliittisiapoliittisia intressejä jo riittävästi, joten sitä ei enää tarvittu. Esirippu oli sulkeutunut, ja jonka jälkeen alkoi uusinäytös – “demokratisoiminen ja liberalisoiminen”.]
Näihin aikoihin ilmestyi Gorbatshovin ajoittain rohkaisemana, mies suurilta aroilta, ja hänen nimensä oli Boris Jeltsin.
Juutalaismafia (oligarkit), joka ympäröi Jeltsinin, saavutti hänen avullaan neuvostojärjestelmän vauhdikkaan liberalisoinnin. Maine arojen miehestä levisi kulovalkean tavoin Yhdysvaltoihin, ja USA:n presidentti George Bush, joka oli myös juutalaismafian tiiviissä kontrollissa, kuten esimerkiksi CIA:n ja pankkiirien verkostossa, piti arojen miestä mielenkiintoisena. CIA:n huippu asiantuntijat saivat nopeasti hallintaan KGB:n vähemmän laskelmoivat arvovaltaiset henkilöt, jotka eivät pitäneet maansa kavaltamista minkään kaltaisena ongelmana.
Täten muodostui niin kutsuttu Jeltsinin perhe eli Jeltsinin mafia, joka teki parhaansa Venäjän ryöstämiseksi ja tuhoamiseksi 1990-luvulla. William Engdahl käyttää tästä tuhotyöstä termiä ”Venäjän raiskaaminen”.
Tähän Jeltsinin mafiaan eli juutalaismafiaan kuuluivat esimerkiksi seuraavat “venäjänjuutalaiset”: Vladimir Gusinski1 , joka [6] vaurastui kuparilla, Roman Abramovitš [7] jonka ryöstö saaliina oli öljyteollisuus, Boris Berezovski [6], jolla oli hallussaan Lada-autojen monopoli, Michail Fridman [8], jolla oli hallussaan erilaisia yrityksiä, Alexander Smolensky [9] ja Vladimir Potanin [10] olivat pankkiireja sekä Mihail Hodorkovski [11] joka keplotteli öljymarkkinoilla.
Yllä mainittu William Engdahl on yksi maailman johtavista geopoliittisista asiantuntijoista ja hän on kuvaillut Jeltsinin “valtakautena” Venäjällä tapahtunutta tuhoa Georg Bushin hyväksymäksi ja CIA:n järjestämäksi jättimäiseksi raiskaukseksi. Jos halutaan olla tarkkoja, voidaan sanoa, että se oli toinen raiskaus peräkkäin. Juutalaisten terroristien lokakuussa 1917 toteuttama vallankaappausta Venäjän tsaarilta voidaan tuskin kuvailla muuksi kuin Äiti Venäjän raiskaukseksi.
[Muistamisen arvoista on, että Yhdysvaltojen sisä- ja ulkopolitiikka ovat täysin erilaisten juutalaisjärjestöjen hallinnassa ja Israelilla on USA:n politiikkaan hyvin merkittävä vaikutus. Vuonna 2007 professorit Walt ja Mearsheimer [12] julkaisivat kirjan: ”The Israel Lobby and US Foreign Policy”, jossa keskityttiin AIPACin tapaisten Israel-mielisten järjestöjen suureen vaikutusvaltaan Yhdysvaltojen ulkopolitiikassa. Kirja synnytti heitä kohtaan Israelin raivon. He kuvailivat Israelin ”Lobbya” ”etujärjestöjen yhteenliittymänä, jonka ainoana tarkoituksena on rohkaista ja painostaa Yhdysvaltain hallitusta ja kansalaisia avustamaan Israelia ja sen hallituksen tavoitteita materiaalisin avuin sekä vaikutusvaltaisilla yksilöillä, joiden tärkein päämäärä on näiden tavoitteiden saavuttaminen.” Tähän he lisäsivät vielä näiden järjestöjen liittoumalla olevan erittäin paljon vaikutusvaltaa korkeimpia portaita myöden. Heidän mukaansa ”AIPACilla on kirjaimellisesti kuristusote Yhdysvaltain kongressista johtuen sen kyvystä palkita sen tahtoa toteuttavia lainsäätäjiä ja rankaista sitä vastustavia.” Vaikka sionismi on pääasiassa poliittinen ideologia, kirjailijoiden mukaan suurimman osan tästä Israelin etujärjestöjen liittoumasta muodostavat amerikanjuutalaiset ja osin kristityt sionistit, mutta on olemassa paljon Yhdysvaltojen juutalaisia, jotka eivät ole mukana toiminnassa.
On siis ymmärrettävä, kuten yllä olevasta kappaleesta myös ilmenee, että Venäjän “raiskaamiseen” eivät olleet päätekijöitä G. Bush ja CIA, vaan näitä instrumentteinaan käyttänyt juutalaismafia, kuten esim. Israel-lobby, AIPAC ja muut juutalaisjärjestöt ja tietysti myös Venäjän juutalaiskopla.]
Neuvostoliiton romahdukseen liittynyt teatterimainen “vallankumous” kohotti Boris Jeltsinin “vallanhuipulle”. Jeltsin kohotettiin valtaan [juutalaiskoplan toimeksiannosta] CIA:ta hyödyntäen. Jeltsinin kautta uskomattoman valtavat maaperän esiintymät, sisältäen kromia, nikkeli, rautaa, kuparia, kaasua ja öljyä, siirtyivät Jeltsiniä ympäröivien “juutalaisrosvojen” kynsiin.
Kun Bill Clinton astui Valkoiseen taloon vuonna 1993, antoi hän Harvardin yliopiston professorille Jeffrey Sachsille toimeksiannon toteuttaa Venäjällä taloudellista shokkihoitoa. Täten Venäjän valtavien rikkauksien osittelu pääsi oikein kunnolla vauhtiinsa. Luonnollisesti Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF), oli myös taustalla varmistamassa, että Venäjä todellakin saatiin ryöstetyksi.
Tästä shokkihoidosta Venäjän kansalaiset olivat todella järkyttyneitä, kun he ymmärsivät sen, mitä oli tapahtumassa. Itse asiassa kysymyksessä oli Venäjän talouden sekä yhteiskunnan teurastamisesta, ja siten massiivisesta hyökkäyksestä itsenäistä kansakuntaa vastaan. Venäjän kamppailu syvän talouskriisin kanssa, johtui suurelta osin Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten järjestämästä talouskriisistä Venäjälle. [Neuvostoliiton liberalisointi ja Venäjän syvä taloudellinen taantuma olivat juutalaismafian järjestämä temppu.]
[Tässä yhteydessä on syytä tiivistäen selventää sitä, kuinka Jeltsin jakoi Venäjän valtion kansallisvarallisuuden pienehkölle juutalaismafialle. Tällöin Venäjältä virtasi mittaamattomat määrät valuuttaa ”silmänräpäyksessä” länsimaihin. Kuitenkaan juutalaismafia ei investoinut ensinkään ryöstösaalistaan kotimaahan, vaan kaikki kipattiin ulkomaille. Herra tietää kuinka paljon ulkomaiset juutalaisvaikutteiset pankit hyötyivät varojen siirrosta, mutta ainakin Venäjä köyhtyi ennätysvauhdilla.
Hiukan tarkemmin kuvattuna teollisuuden yksityistämisohjelma merkitsi seuraavaa: Yksityistämisohjelman ja hintojen vapauttamisen ansiosta koitui raju inflaatio, jollaiseen Venäjällä ei ollut totuttu. Yksityistämishuutokaupoissa myytiin valtaosa yksityistettyjen yritysten osakkeista. Pääsääntöisesti kansa ei voinut tai osannut käyttää valtiolta saamiaan ostokuponkeja tarkoitetulla tavalla, vaan tavallisesti ne päätyivät pilkkahinnalla eliitin käsiin.
Seurauksena oli ”villin idän rosvoustalous”, jossa onnistuivat etupäässä ne, jotka olivat valmiissa asemissa eli heillä oli tuttavaverkostot jo Neuvostoliiton ajoilta. He kykenivät keinottelemaan itselleen omaisuuksia lainaamalla rahaa [rahalaitoksilta] matalalla korolla ja odottamaan seuraavia siirtoja.
Mutta vaalien jälkeen Jeltsinin oli maksettava takaisin oligarkeille (juutalaismafia), mitä oli heistä vaaleissa hyötynyt. Jeltsinin osoittama suosiollisuus tietysti vahvisti oligarkkien taloudellista ja poliittista asemaa entisestään. Niinpä esim. lainaa osakkeita vastaan -ohjelmalla siirrettiin valtion omaisuutta puoli-ilmaiseksi heidän hallitsemilleen yhtiöille.
Kykeneville ja röyhkeille hyvien suhteiden käyttäjille kasaantui jättiläismäisiä omaisuusmassoja, kun taas tavallisella kansalla ei ollut mitään mahdollisuutta osallistua kisaan.]2
Pääoman tarve oli suurta kokonaisvaltaisesti Venäjän yhteiskunnan eri sektoreilla. Mutta Venäjän valtionpankkina (Gosbank), joka oli ollut Neuvostoliiton valtion- eli keskuspankki piti hallussaan tiettyjä pääomaresursseja.
Valtionpankin puheenjohtaja Viktor Gerashchenko piti puheen marraskuussa vuonna 1991 Venäjä duumassa näin sanoen:
“Hyvät naiset ja herrat! Saanen ilmoittaa, että meillä on valtionpankissa noin 3000 tonnia valtion kultavarantoja, mutta meillä on alle 400 tonnia, joista emme voi tehdä kirjanpitoa.”
(1 tonni = 1000 kg, toim. huom.)
Tämä oli tietenkin valhetta. William Engdahlin mukaan hän oli jo vuonna 1989 valmistellut vallankaappausta yhdessä CIA:n ja Bushin koplan kanssa luomalla mahdollisuuden säilyttää Venäjän ulkomaan kultareserviä Jerseyn saarella. Jersey oli tuolloin kansainvälisen talousvalvonnan ulkopuolella.
Nämä kadotetut kultaharkot voitiin myöhemmin muuntaa dollareiksi, joita tällöin kyettiin lainaamaan Venäjän valtiolle. Lainojen takuuna olivat raaka-ainevarallisuus tai juutalaismafia osteli suoraan yrityksiä pilkkahinnalla. Oligarkkien [Venäjän juutalaismafia] valta vahvistui ennätysvauhdilla. Yhtä nopeasti Venäjän luottoluokitus laski, ja siinä tilanteessa Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) ryhtyi tositoimiin, muuttaen Venäjän perustuslakia voidakseen kontrolloida rahavirtoja. He halusivat luoda taloudellista vakautta sekä alentaa pilviin nousevaa inflaatiota, joka oli ajoittain 224 prosenttia.
Tämä raiskaamisen prosessi tapahtui samaan aikaan tuotantolaitoksien ja tehtaiden sulkemisen kanssa. Tässä tilanteessa lukuisat palkansaajat ajautuivat epätoivossaan itsemurhiin. Vladimir Putin on kuvaillut tätä jättimäiseksi geopoliittiseksi katastrofiksi ja Engdahl on puolestaan lausunut, että: ”Kyseessä on CIA:n virittämä verkosto, ulottuen pankkisektorilta välittömästi CIA:n puolelle. Verkostoon kuului muiden muassa Carter Beast, entinen CIA:n toimitusjohtaja ”Buzzy” Krongard, Jonathan Bush ja amerikkalainen insinööri Alton Keel, joka oli toiminut Yhdysvaltojen NATOn edustajana. Saadakseen rahat ulos peiteyhtiöiden kautta, heidän piti olla yhteistyössä Genevessä sijaitsevan Riggs Valmet Bankin kanssa.” Engdahl mainitsee tässä Jonathan Bushin, joka sai Venäjän valtiovarainministeriöltä hyvän sopimuksen.
On huomattava, että oligarkit pysyivät teurastuksen huipulla. Emmekä ole juurikaan ole väärässä, jos arvioimme, että nämä sattuivat kuulumaan samaan etniseen vähemmistöryhmään, joka jatkuvasti parveili Jeltsinin ympärillä, ja joilla olivat esteettömät pankkiyhteydet länteen.
Oligarkkien ominaispiirteitä olivat paitsi valtava pääoma myös voimakas poliittinen vaikutusvalta. Tämä vaikutusvalta on kuitenkin vähentynyt merkittävästi Putinin valtaannousun jälkeen.
Presidentti Jeltsinin maine venäläisten keskuudessa tietysti vajosi kuin kivi.
”Syksyllä 1995 noin puoli vuotta ennen presidentinvaaleja oli tilanne Venäjällä uudistajien kannalta toivoton. Talous oli kaaoksessa, vaikka hallitus oli onnistunut laskemaan inflaatiota jonkin verran edellisvuoden 224 prosentista. Boris Jeltsin oli yhä enemmän poissa julkisuudesta, ja hänen kannatuslukunsa vaihteli viiden ja kahdeksan prosentin välillä. Tässä vaiheessa kommunistien presidenttiehdokas Gennadi Zjuganov alkoi pitää itseään varmana voittajana.”
Tässä tilanteessa kaksi juutalaista mediamagnaattia, Vladimir Gusinski ja Boris Berezovski, päättivät kääntää alhaiset kannatuslukemat täysin päinvastaiseksi saadakseen Jeltsinin valituksi. Miksi he pitivät Jeltsinin valintaa niin merkittävänä? Sen tähden, että mikäli kommunistit olisivat voittaneet vaalit olisi silloin juutalaismafian (oligarkit) pitänyt luopua kaikesta ryöstösaaliista ja paniikinomaisesta paeta maasta. Operaation onnistumiseen vaikutti todennäköisesti se, että CIA antoi oligarkkien käyttöön useita mediakonsultteja sekä suuren määrän lahjusmiljoonia. Boris Jeltsin sai 52 prosenttia äänistä ja pystyi jatkamaan Venäjän tuhoamista länsivaltojen iloksi.
Ahneilla oligarkeilla ei ollut laisinkaan kiinnostusta parantaa valtion ja kansalaisten olosuhteita, ja siinä kävi niin kuten yleensä käy, kun nälkäiset taistelevat samasta piirakasta. Toisin sanoen valtion varallisuuden säkin pohja oli pian näkyvissä. Viimeisistä paloista oli erimielisyyttä, joka katosi, kun Venäjän valtio meni konkurssiin elokuussa 1998. Kun KGB-mies Vladimir Putin sitten pääsi valtaan, kaikki muuttui.
Tämä hiljainen pikkumies osoittautui varsinaiseksi teräsmieheksi. IMF:n tietojen mukaan Jeltsinin valtakaudesta 1990-luvulta, aina Putinin valtakauden alkuun 1999, tulot henkeä kohti olivat vähenneet 40 prosenttia. Sehän oli suurempi alamäki kuin mitä oli ollut Yhdysvalloissa suuren laman aikana 1930-luvulla. Tätä lamaa Yhdysvalloissa ei nujerrettu edes kymmenessä vuodessa. Putinin noustessa valtaan asiat muuttuivat ja tuloksia saatiin. Putin valtakaudella tulotaso henkeä kohti kohosi 115 prosenttiin. Tämä on tapahtunut siitä huolimatta, vaikka länsivaltiot ovat kohdistaneet Venäjään sekä voimakkaita taloussanktioita että jatkuvaa mustamaalaamista massamediallaan.
Neuvostoliiton ja Varsovan liiton historiasta lienee vaikea löytää kuvattuja tapahtumia, koska vuonna 1991 molemmat olivat hajonneet sekä kadonneet mustaan aukkoon. Tästä johtuen ajattelevien ihmisten keskuudessa on herännyt silloin looginen toiveikkuus siitä, että myös NATO katoaisi samaan kuoppaan tai haihtuisi savuna ilmaan. Mutta siinä ymmärtäväiset ihmiset erehtyivät. Lännessä ryhdyttiin kuumeisesti perustelemaan NATOn olemassaolon jatkumista valheilla, ja sanottiin, että NATOn rajaa ei siirrettäisi tuumaakaan idemmäksi, ja tästä olivat takuussa silloiset 16 jäsenmaata. Sen, että länsivaltojen antamat takeet olivat todellisia, voivat vahvistaa muun muassa seuraavat asiakirjat: Yhdysvaltain ulkoministeriö. FOIA-lukusali. Asia F-2015 10829, 1990-02-01.
”Tässä Yhdysvaltain Bonnin suurlähetystön Washingtoniin lähettämässä sähkeessä kerrotaan yksityiskohtaisesti Hans-Dietrich Genscherin molemmista ehdotuksista – siitä, että NATO ei laajentuisi itään, ja että entisen DDR:n aluetta yhdistyneessä Saksassa kohdeltaisiin eri tavalla kuin muita NATOn alueita?”*
*) NATO ja NATOn liitto: Yhdysvaltain ulkoministeriö, FOIA 199504567 ( National Security Archive Flashpoints Collection, Box 38 ) 1990-02-09)
[Neuvostoliiton ulkoministeriöstä]
”Neutraali Saksa varustautuisi epäilemättä omalla itsenäisellä ydinkapasiteetilla. Kuitenkin Saksalla, joka on tiukasti ankkuroitunut muuttuneeseen NATOon, tarkoittaen tässä yhteydessä NATOa, joka olisi paljon vähemmän sotilaallinen ja paljon enemmän poliittinen organisaatio. Täten tässä tapauksessa Saksalla ei olisi tarvetta itsenäiselle ydinasekapasiteetille. Tarvittaisiin tietenkin rautaiset takeet siitä, että NATOn toimivalta tai joukot eivät siirtyisi itään.”**
**) NATO: NATO, joka ei ole tehnyt mitään: Gorbatshovin säätiön arkisto, Fond 1 Opis 1. 1990-02-09.
[13]”NATO ei laajene tuumaakaan itään ”.
”Keskeinen sananvaihto tapahtuu, kun Yhdysvaltain ulkoministerin James Baker kysyi, että pitäisikö Gorbatshov parempana NATOn ulkopuolista yhdistynyttä Saksaa, joka olisi täysin itsenäinen ja ilman Yhdysvaltojen joukkoja, vai yhdistynyttä Saksaa, joka säilyttäisi yhteytensä NATOon, mutta jolla olisi annettu takuut siitä, että NATOn toimivalta tai joukot eivät leviäisi nykyisen rajan itäpuolelle? Saksan yhdistymisestä Baker vakuuttaa Gorbatshoville, ettei presidentillä, eikä hänelläkään ole aikomusta saada mitään yksipuolisia etuja meneillään olevista prosesseista. Ja myös Yhdysvalloissa ymmärretään, miten tärkeää Neuvostoliitolle sekä Euroopalle on taata, ettei NATOn nykyinen sotilaallinen toimivalta leviä tuumaakaan itään.”
Aggressiivinen NATO koostuu nykyisin 29 valtiosta
Vuoden 1991 tienoilla oltiin siinä tilanteessa, jossa taloudellisesti vahvan läntisen maailman taloudellisesti tukema ja aseellisesti varustama NATO antoi uskottavan takuun siitä, että raunioituneen sekä puolustukseltaan heikosti aseistautuneen Venäjän ei tarvitsisi tuntea itseään uhatuksi.
[Tässä yhteydessä HM:n artikkelin selitys NATOn luonteesta on harhaanjohtava. Nimittäin NATOlla ei ole omaa armeijaa, joten NATOn sekä joukot että aseistus koostuu NATO-jäsenmaiden joukoista ja varustuksesta. Ja operaatioihin osallistuminen on vapaaehtoista. Kukin NATO-maa tietysti pystyy varustamaan omia joukkojaan.]
Turvatakuut eivät olleet edes sen paperin arvoiset, mille ne laadittiin. Tästä johtuen myös torjuttiin Vladimir Putinin varhaiset pyynnöt liittymiseksi läntiseen yhteisöön. Vihamielisyys, jota oli ilmennyt lähinnä Yhdysvalloista koko sodanjälkeisen ajan, oli säilytettävä, jotta NATOn olemassaolo [Yhdysvaltojen keulakuvana Euroopassa] olisi oikeutettu. (Suosittelen luettavaksi kirjaani: ”NATO – hirviö katastrofaalisella raiteilla”; “NATO – a monster on a disaster course”, (historistkorrekt.se)).
Läntisen liittouman Venäjä vastainen toiminta edisti tietysti russofobiaa, joka on nyt transatlanttisen liittouman propagandistisena strategiana Venäjää vastaan, joka on puolestaan johtanut Venäjän saartamiseen sekä laajentunut Yhdysvaltojen johtaman läntisen koalition sijaissodaksi (proxy war) Venäjää vastaan. Luonnollisesti tässä uhrataan ukrainalaisia tykinruuaksi juutalaismafian johtaman Yhdysvaltojen globaalin valtapolitiikan puolesta Euroopassa.
[Venäjän saartaminen lyhyesti: Yhdysvallat on sijoittanut ohjustukikohtiaan maihin, jotka muodostivat osan entisen Neuvostoliiton etupiiristä. Yhdysvaltojen ohjustukikohtia on Puolassa ja Romaniassa.
Lisäksi Baltian maat, Puola, Romania, Ukraina ja Suomi muodostavat sillanpääaseman transatlanttiselle liittoumalle Venäjää vastaan. Tällä tavoin menetellen transatlanttinen liittouma tavoittelee globaalin hegemoniansa säilyttämistä ja tähän prosessiin tarvittiin myös Baltian maiden NATO-jäsenyyttä. Lisäksi Suomen liittymisprosessi NATOon on käynnissä.]
8. maalliskuuta 2022 Yhdysvaltain kongressin tutkimuslaitos (Congressional Research Service) julkaisi kattavan raportin Yhdysvaltojen sodista ja sotilaallisista väliintuloista maailmalla, alkaen vuodesta 1991 aina nykyisyyteen. Raportti paljasti 251 tällaista aggressiivista tapahtumaa. Ukrainan sota kuuluu jatkona USA:n 251 valtioterrorismin sarjaan. Vuonna 1939 Yhdysvaltain silloinen suurlähettiläs Joseph Kennedy totesi, Lontoossa, että ”niin kauan kuin valta pysyy Washingtonissa, sodat jatkuvat”. Nykyisin vain presidentti Vladimir Putin kykenee pysäyttämään tämän helvettiin marssimisen.
Ukrainan konflikti: Yritetäänkö Venäjää raiskata kolmannen kerran?
[Lyhyesti voidaan sanoa, että NATO on USA:n keulakuva sekä astinkivi Eurooppaan, mutta Ukraina on Yhdysvaltojen suurvaltapolitiikkaa Euroopassa. NATOn päätehtävä on huolehtia Yhdysvaltain eduista Euroopassa sellaisina kuin Washingtonin kulloinenkin valtaeliitti ne arvioi.
Juutalaismafian kontrolloima Atlanttinen akseli haluaa Venäjän luonnonvarat ja kulttuurin hallintaansa ja historiallisesti sanoen syrjään Euraasian sydänmaan vartiopaikalta. Niin kauan kuin Venäjä on nykyisessä geopoliittisessa ja yhteiskunnallisessa asemassaan, ei Atlanttinen akseli pysty liioin pysäyttämään Yhdysvaltojen johtaman maailmanjärjestyksen näivettymistä.
Juuri kyseisen Yhdysvaltojen johtaman läntisen liittouman maailmanjärjestyksen säilyttämiseksi luotiin Ukrainan konflikti ja sen seurauksena Venäjän oli pakko liittää Krimi itseensä. Tätä sanotaan kylmän sodan jälkeisen Euroopan vakavimmaksi geopoliittiseksi konfliktiksi. Näistä tapahtumista syytetään ilman perusteluja vain Venäjää, vaikka todellisena syynä on läntisen liittouman pyrkimys säilyttää häviävää maailmanjärjestystään eli poliittista ja taloudellista maailman valtaansa (eli globaalia hegemonia-asemaa).]
Markku Juutinen
Ensisijaiset lähteet:
F. William Engdahlin haastattelu, Russia Insider, 2018,04,17.
Kimberley Margaret, When America Interfered in a Russian Election, Global research 2017, 03,17
Brzezinski Zbigniew, CIA:n väliintulo Afganistanissa, Global Research, 2001, 10, 07
Muut lähteet:
U.S. Relations With Afghanistan – United States Department of State [5]
Israel kutsuu USA:n mukaan Iranin vastaiseen sotaan – Radio Islam (islam-radio.net) [12]
—-
1. Vladimir A. Gusinsky, photo, biography (rin.ru) [14]
2. Mäkinen, Tapani (2003). Suuri maa, pitkä kvartaali. [15] Sitra.