Katynin joukkomurhat
Lähteenä seuraavassa Franz W. Seidlerin ja Alfred M. de Zayasin toimittama kirja “Kriegsverbrechen in Europa und im Nahen Osten im 20. Jahrhundert”.
NL:n sisäasiainministeriö NKVD (jossa toimi NL:n salainen poliisi) ampui huhti-toukokuussa 1940 Katynissa 4421 puolalaista sotilashenkilöä, jotka olivat joutuneet neuvostoliittolaisten sotavangeiksi puna-armeijan tunkeuduttua Itä-Puolaan 17.9.1939. Heidät haudattiin Katynin joukkohautoihin. Vankeja surmattiin myös muualla, ja v. 1991 löydettiin joukkohaudat myös Kharkovin lähistöltä (3820 murhattua) ja Kalininista, nyk. Tveristä (6314 murhattua). Nimi ”Katyn” kuitenkin symboloi nykyisin näitä kaikkia uhreja.
Näistä ampumisista oli tehnyt päätöksen Neuvostoliiton korkein johto, kommunistipuolueen keskuskomitean politbyro 5.3.1940. Tämän päätöksen nojalla ammuttiin keväällä 1940 ilman oikeudenkäyntiä lisäksi 7305 puolalaista porvaria, jotka NKVD oli pidättänyt joulukuusta 1939 lähtien.
Puna-armeijan tunkeuduttua Itä-Puolaan sen haltuun joutui n. 250 000 puolalaista sotavankia, joista n. 10 000 upseereita. Lisäksi NKVD oli pidättänyt muita henkilöryhmiä, kuten jo todettiin. Sisäasioista vastaava kansankomissaari Berija perusti vangeille kolme leiriä, joihin sotavankeja sijoitettiin. Kozelskin leiriin (Smolenskin alue) ja Starobelskin leiriin (Woroshilovgradin alue) sijoitettiin kenraaleita ja upseereita ja Ostaskovin leiriin (Kalininin eli Tverin alue) muut. Neuvostoliittolaisten arkistolähteiden mukaan näissä kolmessa leirissä oli huhtikuun alussa vuonna 1940 yhteensä 14 587 henkilöä.
5.3.1940 Berija esitti Stalinille, että nämä kaikki ammuttaisiin, koska he olivat neuvostovallan katkeria ja parantumattomia vihollisia. Berija ehdotti myös, että samalla ammuttaisiin 11 000 läntisen Ukrainan ja läntisen Valko-Venäjän vankiloissa olevaa vankia (vastavallankumouksellisia, suuromistajia, entisiä upseereita jne.). Asiaa hoitamaan asetettaisiin troikka (Vselovod Merkulov, Batscho Kobulov, Leonid Baschtakov).
Berijan esitys hyväksyttiin politbyroossa jo samana päivänä, päätöksen allekirjoittajina olivat mm. Stalin, Molotov, Voroshilov, Mikojan, Kaganovits ja Kalinin. Näin päätettiin n. 25 000 ihmisen murhasta. Merkulov laati Berijalle listan tapettavista. Leirien ”puhdistusta” hoiti ja valvoi sotavankiviraston päällikkö Pjotr Soprunenko, 14.4.1940 alkaen hänen sijaisensa Ivan Khoklov. Uhreista on löytynyt n. 14 500, loput 10 500 on löytymättä.
Ensimmäisinä (maaliskuussa 1940) leireistä kuljetettiin pois papit, jotka ovat hävinneet jäljettömiin. Huhtikuun alussa alkoivat muut kuljetukset kolmesta leiristä: Kozelskin leirin vangit kuljetettiin Katyniin, ammuttiin siellä niskalaukauksella ja haudattiin joukkohautoihin; Starobelskin leirin vangit kuljetettiin Kharkoviin, jossa heidät ammuttiin NKVD:n rakennuksessa ja haudattiin Kharkovin lähistölle (Pjatichatkiin); Ostaskovin leirin vangit kuljetettiin Kalininiin, ammuttiin vankilassa ja haudattiin Miednojen joukkohautoihin. Viimeiset kuljetukset tapahtuivat toukokuun puolivälissä. Kukaan ei päässyt pakoon. Leirien asukeista 3% jäi eloon (agentteja, avustajia).
Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon kesäkuussa 1941 Puolan pakolaishallitus alkoi kysellä Neuvostoliitolta näiden vankien kohtaloa. Stalin väitti, että he olivat paenneet Mantsuriaan (keskustelussa Sikorskin kanssa)! Paikalliset asukkaat kertoivat saksalaisille murhista, ja saksalaiset löysivätkin helmikuussa 1943 Katynin joukkohaudat. Kansainväliset tutkimusryhmät kutsuttiin paikalle tutkimaan hautoja.
Syksyllä 1943 puna-armeija valtasi Katynin alueen takaisin, ja vuonna 1944 Burdenkon erikoiskomissio tutki haudat uudelleen ja syy murhista sälytettiin saksalaisille.
3.3.1959 KGB-päällikkö Shelepin informoi Hrutshevia, että tällaiset murhat oli suoritettu politbyroon 5.3.1940 antaman päätöksen nojalla.
Puolalais-neuvostoliittolainen komissio tutki Katynin tapausta uudelleen v. 1987-1989 ja totesi, että Burdenkon tutkimusraportti on epäuskottava. Neuvostoliiton arkistoista oli löytynyt dokumentteja, jotka osoittivat, että NKVD oli suorittanut murhat v. 1940. 14.4.1990 Tass ilmoitti syyllisiksi NKVD:n, Berijan ja Merkulovin.
Vuonna 1991 löydettiin Kharkovin ja Miednojen joukkohaudat (Starobelskin ja Ostaskovin leirien uhrit).
14.10.1992 toimitettiin julkisuuteen tuo 5.3.1940 tehty murhapäätös, joka osoitti koko Neuvostoliiton johdon olleen murhien takana.
Kirjassaan ”Stalin’s War of Extermination 1941-1945” (s. 207) Joachim Hoffmann kertoo, että noiden puolalaisten upseerien lisäksi Katyniin on haudattu myös 50 000 muuta NKVD:n uhria.
Tuolla toisenlaisista joukkohaudoista Puolassa:
http://toinennakemys.wordpress.com/2014/01/11/saksalaisten-kohtelua-sodan-jalkeen-ii-rnska-ja-usa-joukkohautoja-puolassa/
(kolmasosa tekstiä lopusta)
Tuossa linkissä siis selviää, että puolalaiset murhasivat 1945 Marienburgissa saksalaisia siviilejä 2000, niistä lapsia ja naisia suurin osa. Jo 1939 saksalaisia siviilejä murhattiin Puolassa 10 000 -15 000. Puola on täynnä saksalaisten siviilien joukkohautoja, jotka siis ovat murhanneet Puolan puolisotilaalliset joukot ja ns. Kotiarmeija.
Tietenkin Katyninkymmenet tuhannet upseerit ja älymystön tuho ovat suuria rikoksia. Silti olisi syytä puhua myös joskus muista uhreista Puolassa. Noistakin upseereista muuten saattoi hyvinkin osalla olla jo tunnollaan saksalaisten siviilien joukkomurhia.
Puolan hirmuleirejä:
http://toinennakemys.wordpress.com/2011/01/08/lamsdorfin-keskitysleirin-kauhuja-ja-eisenhowerin-lausunto/
http://toinennakemys.wordpress.com/2010/09/10/keskitysleiripropaganda-onkin-totta/
Viimeisestä linkistä:
”Vaikka siis leirejä johtivat juutalaiset ja puolet henkilökunnasta Zgodssa ja monessa muussa paikassa olivat juutalaisia, syitä kaikkeen on myös puolalaisissa. Vaikka vapaamuurarit halitsivat satelliittivaltota ennen sotaa, suurin osa kansasta kiihotettiin hirvitvään saksalaisvihaan ja sotpsykoosiin ja siten uskoi johtajiaan. Syitä ei voi vierittää johtajien niskoille, etenkin siksi, että nykyajan sukupolvi on etenkin kaiken takana (kuten globaali eliitti). Puolalainen miliisi ja Kotiarmeija murhasi saksalaisia siviileitä ympäri Puolaa ja kohteli avoimesti hyvin huonosti. Vaikka Puola oli jo tosiasiassa kommunistien valtapiirissä, puolalaiset olivat suurelta osin mukana ja kaikki oli kuin jatkumoa sotaa edeltävältä ajalta. ietysti myös ns. “vapaa maailma” oli täysin talmudistieliitin johtamia ja niiden johtajat olivat kaiken murhaamisen ja Puolan siirtojen ja karkotusten takana. Oder-Neisse -linjaa suunniteltiin Englannissa jo I maailmansodan rauhaksi ja se haluttiin nimenomaan sieltä uudeksi rajaksi. Myös saksalaisten julmaa karkotusta ja nälkiinnyttämistä suunniteltiin nimenomaan siellä. On valehtelua, että olisi vaadittu hyvässä järjestyksessä siirtämistä. Se on vain paperilla laitettu. Morgenthau ja co. halusivat murhata kaikki saksalaiset tai ainakin mahdollisimman paljon. Tulevat kommunistit saisivat kernaasti tappaa mahdollisimman paljon.
Puolahan on aina ollut satelliitti. Juuri se, että myös Länsi halusi saksalaisten tappamista, on syynä siihen, että Puola tuhosi täyrin rinnoin saksalaisia. Siksi kaikki alkoi jo ennen sotaa. N-liittoa ja kommunismia ei voida syyttää kaikesta. NL ja kommunismi olivat sitä paitsi siis talmudistieliitin ja sen tärkeimpien välineiden eli USA:n ja Englannin ja Ranskankin välineitä ja satelliitteja.”
Nimenomaan NL ja kommunismi eivät ole yksin syyllisiä. Puola oli Lännen satelliitti. Jo ennen kommunistikomentoa miliisi ja Kotiarmeija ym. murhasivat saksalaisia. Sama murhaaminen oli alkanut jo ennen sotaa 1939 aiempien aggressioiden lisäksi. NL ja kommunismi olivat Lännen tai siis globaalin eliitin välineitä myös. Mutta sen kautta ei tehty siis kaikkea. On saatanallista, että Lännen suorasta käskystä tehty väkivalta sotien välillä ja osa sodan jälkeisestä väkivallasta.
Puola on aina ollut nukke ja satelliitti, jonka kaikki toimet ovat Lännen toimia eli idän ja lännen yhteissen takapirun.
Stalin, Molotov, Voroshilov, Mikojan, Kaganovits ja Kalinin. Tuo Bolsevikki hallinto on ollut Neuvostoliitossa täynnä psykopaatteja. Täysin mielisairaista sakkia, Onneksi Suomi pelastui Neuvostovallalta. Sekin oli hiuskarvan varassa keväällä 40! Hitlerillä taisi olla jotain osuutta Suomen pelastumisessa. Lukekaa Erkki Hautamäen kirjat.
Puolalainen tuholeiri Zgoda:
http://toinennakemys.wordpress.com/2010/09/10/keskitysleiripropaganda-onkin-totta/
Linkistä:
”Vaikka siis leirejä johtivat juutalaiset ja puolet henkilökunnasta Zgodssa ja monessa muussa paikassa olivat juutalaisia, syitä kaikkeen on myös puolalaisissa. Vaikka vapaamuurarit halitsivat satelliittivaltota ennen sotaa, suurin osa kansasta kiihotettiin hirvitvään saksalaisvihaan ja sotpsykoosiin ja siten uskoi johtajiaan. Syitä ei voi vierittää johtajien niskoille, etenkin siksi, että nykyajan sukupolvi on etenkin kaiken takana (kuten globaali eliitti). Puolalainen miliisi ja Kotiarmeija murhasi saksalaisia siviileitä ympäri Puolaa ja kohteli avoimesti hyvin huonosti. Vaikka Puola oli jo tosiasiassa kommunistien valtapiirissä, puolalaiset olivat suurelta osin mukana ja kaikki oli kuin jatkumoa sotaa edeltävältä ajalta. ietysti myös ns. “vapaa maailma” oli täysin talmudistieliitin johtamia ja niiden johtajat olivat kaiken murhaamisen ja Puolan siirtojen ja karkotusten takana. Oder-Neisse -linjaa suunniteltiin Englannissa jo I maailmansodan rauhaksi ja se haluttiin nimenomaan sieltä uudeksi rajaksi. Myös saksalaisten julmaa karkotusta ja nälkiinnyttämistä suunniteltiin nimenomaan siellä. On valehtelua, että olisi vaadittu hyvässä järjestyksessä siirtämistä. Se on vain paperilla laitettu. Morgenthau ja co. halusivat murhata kaikki saksalaiset tai ainakin mahdollisimman paljon. Tulevat kommunistit saisivat kernaasti tappaa mahdollisimman paljon.
Puolahan on aina ollut satelliitti. Juuri se, että myös Länsi halusi saksalaisten tappamista, on syynä siihen, että Puola tuhosi täyrin rinnoin saksalaisia. Siksi kaikki alkoi jo ennen sotaa. N-liittoa ja kommunismia ei voida syyttää kaikesta 1944-. NL ja kommunismi olivat sitä paitsi siis talmudistieliitin ja sen tärkeimpien välineiden eli USA:n ja Englannin ja Ranskankin välineitä ja satelliitteja.”
Nimenomaan NL ja kommunismi eivät ole yksin syyllisiä. Puola oli Lännen satelliitti. Jo ennen kommunistikomentoa miliisi ja Kotiarmeija ym. murhasivat saksalaisia. Sama murhaaminen oli alkanut jo ennen sotaa 1939 aiempien aggressioiden lisäksi. NL ja kommunismi olivat Lännen tai siis globaalin eliitin välineitä myös. Mutta sen kautta ei tehty siis kaikkea. On saatanallista, että Lännen suorasta käskystä tehty väkivalta sotien välillä ja osa sodan jälkeisestä väkivallasta.
Puola on aina ollut nukke ja satelliitti, jonka kaikki toimet ovat Lännen toimia eli idän ja lännen yhteissen takapirun.
Saksalaiset taas on opetettu sanomaan, että heidät kuuluikin murhata ja maksamaan murhaajilleen. Puolalaiset ym. murhaamaan ja sitten salaamaan tätä ja hyväksymään kaikki. Kaikki myöskin valehtelevat kuten käsketään. Joka asiasssa.
Lause jäi kesken. Po: ”On saatanallista, että Lännen käskystä tehty väkivalta ja osa sodan jälkeisestä väkivallasta salataan Lännessä ja pyritään lykkäämään kommunismin kontolle. Ns. porvarsito ja oikeisto etenkin on ennyt ansaan. Kauhea valheellisuus ja kaikki kuviot jäävät oivaltamatta, kun ohjattua näennäiskiistaa käydään julkisuudessa eri osapuolten välillä. Kiakkien opit tulevat Wiesenthal-keskuksen standardien mukaisina lähes jostain.
http://toinennakemys.wordpress.com/2011/01/08/lamsdorfin-keskitysleirin-kauhuja-ja-eisenhowerin-lausunto/
Aika järkkyjä kuvauksia
Tämä on hyvä laittaa tännekin:
http://toinennakemys.wordpress.com/2014/01/09/saksalaisten-kohtelua-sodan-jalkeen-i/
Yksi mielipuoli siis kuvaa, kuinka ”näin perustetaan uusi Puola”. Nykyisen Puolan perusta on todella synkkä. Juurikin rikoksilla rakennettu.