Kelaatiohoito: näin vähennät raskasmetallien määrää luonnollisella tavalla

Raskasmetallien aiheuttamat terveysongelmat ovat kasvaneet merkittävästi vuosien varrella. Tämän vuoksi ratkaisun löytäminen on ollut yksi keskeisimmistä tavoitteistani. Työskennellessäni Baseline Nutritionalsilla, loin reseptin luonnonmukaista, suun kautta nautittavaa kelaatiovalmistetta varten. Kyseessä on yksi suosikkiresepteistäni. Vain hyvin harvat tiedostavat valmisteen huikean tehon, niitä harvoja lääkäreitä lukuunottamatta, jotka käyttävät valmistetta hoitotarkoituksiin yli 100 pullollista kuukaudessa. Nyt, kun tuotteemme tehokkuus on kliinisesti todistettu, tähän tulee toivon mukaan muutos.

Kliinisissä tutkimuksissa valmiste poisti keskimäärin 87 % lyijystä, 91 % elohopeasta ja 74 % alumiinista, 42 päivän mittaisen hoitojakson aikana. Tutkimuksen suorittivat Nevadalaisen The Optimal Wellness Test Research Center -keskuksen asiantuntijat. Tutkimuksen rahoitti Baseline Nutritionals.

Raskasmetallit aiheuttavat terveysongelmia kertymällä elimistöön. Raskasmetallit voivat vaikuttaa käytännössä kaikkiin tärkeimpiin sisäelimiin. Tutkimusten mukaan raskasmetallit myötävaikuttavat useimpien vakavien sairauksien syntyyn, aina Alzheimerista sydän- ja verisuonisairauksiin, kaikkeen käytöshäiriöiden ja munuaisten vajaatoiminan väliltä, Parkinsonin tautiin, epilepsiaan ja jopa halvauksiin. Tutkimustulosten tulisi kiinnostaa niitä, jotka haluavat puhdistaa elimistönsä raskasmetalleista, luonnonmukaisella, toimivalla ja kohtuuhintaisella menetelmällä.

Oraalista kelaatiohoitoa käsittelevä tutkimus

Tutkimukseen osallistui 50 henkilöä. Tutkittavien taustatekijät vaihtelivat hyvinvoinnin, iän, lihaskunnon, rodun, sukupuolen ja terveydentilan suhteen. Koehenkilöiden elimistöt puhdistettiin ennen testiä. He eivät saaneet nauttia reseptilääkkeitä, lisäravinteita tai syödä erityisruokavalion mukaan viikkoon ennen kuurin aloittamista. Kuurin aikana noudatettiin täsmällisiä ohjeita. Käsikauppalääkkeiden ja ravinnevalmisteiden käyttöä, sekä ruokavalion muutoksia rajoitettiin.

Kliinisen tutkimuksen tulokset olivat huikeita. 42 päiväisen kuurin aikana koehenkilöiden keskimääräinen kokonaiskelaatioaste lyijylle oli 87 %, elohopealle 91 % ja alumiinille 74 %. Viiden koehenkilön lyijypitoisuus aleni 100 %, seitsemällätoista koehenkilöllä havaittiin 100 % alenema elohopeapitoisuudessa, sekä kymmenellä koehenkilöllä 92 % alenema alumiinipitoisuudessa. Arvot mitattiin virtsanäytteestä.

Tutkimuksen mukaan typen, nitraattien ja ammoniakin eritys lisääntyi, ja kokonaishyvinvointi kasvoi 25 prosentilla. Tuote poistaa muitakin solujen sisälle kertyneitä myrkkyjä, kuin vain raskasmetalleja. Nämä myrkyt ovat usein syynä kehon matalaan pH-arvoon, mikä vaikeuttaa pH:n palauttamista normaalien rajojen sisälle. Korianteri- ja klorellareseptien mukaan valmistetut tuotteet eliminoivat elimistöön varastoituneet myrkyt ja raskasmetallit, poistaa kertyneet hapot, sekä muut elimistön tasapainoa häiritsevät nesteet.

Tutkijat huomasivat, kuinka tehokkaasti luonnonmukaisesti valmistettu, suun kautta nautittava kelaatiovalmiste sitoo raskasmetalleja. Tuotetta suositellaan myös niille, jotka kärsivät happamuuden aiheuttamasta kehon epätasapainotilasta.

Miksi korianteriuute ja klorella?

Korianteri pelkistää soluihin varastoituneet raskasmetallit neutraaliin muotoon. Neutraloituneessa muodossa raskasmetallit irtoavat kudoksesta, ja poistuvat elimistöstä virtsan mukana. Tutkimusten mukaan virtsan elohopea-, lyijy- ja alumiinipitoisuudet kasvoivat merkittävästi sen jälkeen, kun koehenkilöt olivat nauttineet huomattavan määrän korianteria.

Kun raskasmetallit vapautuvat kudoksesta, ne täytyy poistaa elimistöstä. Tässä vaiheessa klorella tulee mukaan kuvioihin. Klorella sitoo raskasmetallit itseensä. Tätä ominaisuutta on hyödynnetty teollisuusliuottimien puhdistuksessa, jossa liuottimista poistetaan raskasmetallit ennen jatkokäsittelyä. Saksalaistutkimuksen mukaan klorellan avulla voidaan poistaa raskasmetalleja luu-, aivo, suolisto-, lihas-, side- ja tukikudoksesta, mikäli käytetään huomattavan suurta annostusta.

Reseptimme mukaisella valmisteella on saavutettu huimia tuloksia, mitä tulee raskasmetallien poistamiseen elimistöstä. Kun olet ottanut 42 päivän mittaisen kuurin, elimistön puhtautta ylläpidetään kahden viikon mittaisilla puhdistuskuureilla, 3-4 kuukauden välein. Näin haitallisten metallien pitoisuudet pysyvät sallituissa rajoissa. Mikäli syöt paljon sellaisia kalalajeja, jotka sisältävät paljon elohopeaa, tai sinulla on useampi amalgaamipaikka, olisi suositeltavaa ottaa puhdistuskuuri kerran kahdessa kuukaudessa. Sinun ei tarvitse käyttää kelaatiota päivittäin, itseasiassa kehosi tarvitsee pieniä määriä tiettyjä raskasmetalleja.

Raskasmetallien myrkyllisyys

Lyijy

Lyijyn aiheuttamien myrkytystapausten määrä kääntyi laskuun, kun lyijypohjaisista maaleista luovuttiin, eikä lyijy-yhdisteitä saanut käyttää bensiinin lisäaineena. Ennaltaehkäisystä huolimatta matalan tason lyijy-myrkytyksiä esiintyy tänäkin päivänä. Lyijyä kulkeutuu ilmaan hiilivoimaloiden savukaasusta. Lyijyn, kuten myös alumiinin ja elohopeankin ongelma on se, että ne kertyvät elimistöön, ellei niitä poisteta millään tavalla. EPA:n arvion mukaan jopa 10-20 % ihmisen elimistön lyijystä on peräisin juomavedestä. Äidinmaitokorvikkeita käyttävät pienokaiset voivat saada jopa 40 – 60 % kehon kokonaislyijystä juomavedestä. EPA on varoittanut, että mikäli lyijyaltistuksen oireita ei havaita ajoissa, lapsille voi aiheutua keskushermosto- ja aivovaurioita, heillä voi esiintyä käytöshäiriöitä, oppimisvaikeuksia, päänsärkyä, sekä muita oireita. Altistus voi vaikuttaa pituuskasvuun. Jopa aikuiset ovat alttiita lyijymyrkytykselle, ja voivat kärsiä lisääntymisongelmista, sukupuoleen katsomatta. Myös verenpainetautia, ruoansulatusongelmia, hermosto-oireita, muisti- ja keskittymisongelmia, sekä lihas- ja nivelkipua voi esiintyä.

Alumiini

Alumiinin haittavaikutukset on tiedostettu jo 20 vuoden ajan. Altistuksen myötä alumiini kertyy aivokudokseen, tuhoaa hermosoluja ja altistaa muistiongelmille. Voimme kiittää ruoanvalmistajia siitä, että elintarvikkeet sisältävät huomattavia määriä alumiinia. Alumiinia käytetään emulgaattorina elintarvikkeissa, sekä lisäaineena antiperspiranteissa, hiuslakoissa, leivinjauheissa, sekä joissakin hammastahnoissa. Sitä on myös juomavedessämme, ja monet käyttämämme astiat on valmistettu alumiinista. Altistumme alumiinille mitä erilaisemmissa yhteyksissä elämämme aikana. On esitetty teorioita, joiden mukaan alumiini olisi yksi keskeisimmistä tekijöistä Alzheimerin taudin puhkeamisessa. Alumiinin ja Alzheimerin taudin välisestä, mahdollisesta yhteydestä saatiin yhä vahvempia viitteitä vuonna 1995. Neurotoxicology -tiedejulkaisussa julkaistiin artikkeli, joka käsitteli vedenpuhdistamiseen käytettyjen alumiinisuolojen ja monilla ihmisillä esiintyvän Alzheimerin välistä, mahdollista yhteyttä.

Viimeinen palapelin palanen loksahti paikoilleen, kun alumiinin ja fluorin välinen yhteys saatiin selville. Tuoreen tutkimuksen mukaan juomaveden sisältämä fluori vahvistaa alumiinin biosaatavuutta. Kuten Brain Research -julkaisun artikkelissa todettiin, alumiinin ja fluorin yhdistelmä aiheuttaa samanlaisia muutoksia aivokudokseen, mitä havaitaan Alzheimer-potilaiden aivoissa.

Huomautus: Metallisen alumiinin ja kasveissa esiintyvän alumiinihydroksidin, välillä on huomattavia eroja. Yhdessäkään tutkimuksessa ei ole havaittu yhteyttä alumiinihydroksidin ja elimistölle myrkyllisen alumiinipitoisuuden välillä. Mikä on tietysti hyvä asia, sillä saamme runsaasti alumiinia (tässä muodossa) ruoastamme.

Kuten kaikilla muillakin raskasmetalleilla, ongelmat eivät johdu suurista, yksittäisistä altistumismääristä, vaan pitkäaikaisaltistumisesta. Raskasmetallit eivät poistu elimistöstä kovinkaan helposti, ellei niitä poisteta tietoisesti erilaisten hoitomuotojen avulla.

Elohopea

Elohopean haitat on tunnettu Rooman valtakunnan ajoista lähtien. Orjat pakotettiin töihin elohopeakaivoksille, missä he uurastivat 2-3 vuotta ennen kauhistuttavaa kuolemaansa. 1800-luvulla huomattiin, kuinka hatuntekijät kaljuuntuivat, kärsivät lihasvapinasta, dementiasta, sekä saivat hillittömiä naurukohtauksia. Näin sai alkunsa sanonta ”hullu kuin hattumaakari”.

Elohopea tunnetaan yleisesti yhtenä kaikkein myrkyllisimmistä metalleista. Lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet elohopean negatiiviset terveysvaikutukset. Sen tiedetään alentavan T-imusolujen määrää elimistössä. Jo pelkästään tämä altistaa syövälle, autoimmuunisairauksille, allergioille, hiivasienitulehduksille ja multippeliskleroosille. Hiirillä ja rotilla suoritetuissa tutkimuksissa elohopeakloridi on lisännyt useiden erityyppisten syöpäkasvainten esiintymistodennäköisyyttä. Metyylielohopean havaittiin aiheuttavan munuaiskasvaimia uroshiirille. EPA on luokitellut metyylielohopean ja elohopeakloridin mahdollisiksi ihmiskarsinogeeneiksi. Elohopean on havaittu jopa puolittavan veren hapenkuljetuskyvyn, mikä voi aiheuttaa kroonista väsymystä.

Elohopea kertyy aivokudokseen, sekä lisää aivokasvainten ja dementian esiintymisriskiä. Elohopea kertyy myös sikiöihin, altistaen kehityshäiriöille. Yhdysvaltain kansallinen tiedeakatemia julkaisi vuonna 2002 tutkimuksen, mistä saatiin vahvoja viitteitä metyylielohopean haitallisesta vaikutuksesta lasten aivojen kehitykselle, pieninäkin määrinä. CDC:n hiljattain julkaiseman tutkimuksen mukaan joka vuosi syntyy jopa 637 233 amerikkalaislasta, joiden elimistön elohopeapitoisuus ylittää asetetun 5,8 ug/L määrärajan, mitä pidetään riskirajana aivovaurioille syntymiselle ja älykkyysosamäärän laskulle.

Elimistömme elohopea on peräisin pääasiassa kahdesta lähteestä: syömästämme ruoasta ja amalgaamipaikoista.

48 tonnia elohopeaa elintarvikkeisiin

Elohopeaa esiintyy luonnostaan maaperässä, kivissä, puissa sekä fossiilisissa polttoaineissa, kuten kivihiilessä ja öljyssä. Maaperän eroosion myötä elohopeaa kulkeutuu jokiin ja järviin, mutta pitoisuudet pysyvät matalina, ellei eroosioaste kasva tavanomaista suurempiin mittasuhteisiin. Sademetsien poltto vapauttaa puihin sitoutuneen elohopean.

Suurin yksittäinen elohopean lähde, joka kattaa lähes kolmasosan elimistöömme kertyvästä elohopeasta, on hiilivoimaloissa poltettava kivihiili. Elohopea vapautuu ilmaan palamisprosessin myötä, ja kulkeutuu sateen mukana jokiin, järviin ja valtameriin. Yhdysvaltain ympäristönsuojeluviraston (EPA, Enviromental Protection Agency) mukaan hiilivoimalat emittoivat vuoden aikana jopa 48 tonnia elohopeaa ilmakehään. Yli puolet elohopeasta laskeutuu kahdeksan kilometrin säteelle voimalasta. Veteen päätynyt elohopea muuttuu mikro-organismien aineenvaihdunnan seurauksena metyylielohopeaksi.

Elohopean kertyminen ravintoketjuun

Tennesseen yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa metyylielohopea luokiteltiin yhdeksi kaikkein vaarallisimmista myrkyistä. Elimistö ei voi hyödyntää sitä millään tavalla, se kertyy kalojen, eläinten ja ihmisten lihaskudokseen. Kun mudut [särkikalojen heimoon kuuluva pienikokoinen kala. Suom. huom.] syövät metyylielohopeapitoisia leviä tai plaktoneita, elohopea siirtyy ravintoketjussa askeleen ylöspäin, harrastajien suosimiin petokaloihin, kuten haukiin, basseihin, hietakuhiin tai taimeniin. Elohopea kertyy myös merten ruoka- ja saaliskaloihin, kuten tonni-, purje-, ja miekkakaloihin, haihin, rousseihin, tai ruijanpaltaisiin. EPA:n mukaan, bioakkumulaation seurauksena kalojen metyylielohopeapitoisuus on jopa 10 miljoonaa kertaa suurempi kun veden metyylielohopeapitoisuus.

Ravintoketjun seuraavan askeleen päällä seisomme me, kalaa syövät ihmiset. Aivan kuten petokaloihin, elohopea kertyy meidänkin elimistöömme. Vaikka tunnemme elohopean vaarat, emme ota uhkaa vakavasti.

Elohopean käyttöä ei rajoiteta

Clintonin valtakaudella, vuonna 1997, EPA laati hallitukselle perusteellisen selvityksen elohopean ympäristöhaitoista. Virasto ehdotti toimenpiteitä hiilivoimaloiden elohopeapäästöjen kontrolloimiseen, mutta mitään ei tapahtunut. Joulukuun 2000 ja 2001 esityksissä laadittiin alustava suunnitelma, kuinka hiilivoimaloiden elohopeapäästöjä voitaisiin leikata 90 prosentilla, mikäli EPA:n ehdottama Maximum Achievable Control -teknologia otettaisiin käyttöön vuoteen 2008 mennessä.

Vielä lyhyemmän aikaa sitten, Bushin hallinto linjasi, ettei hiilivoimaloiden käyttöä tulla rajoittamaan. Näin ollen päästöjen määrä jatkaa kasvuaan.

Elohopeapaikat

Yhdysvaltain hammaslääkäriyhdistyksen kanta elohopeakysymykseen on ollut yksiselitteinen: ”amalgaamin sisältämä, muihin metalleihin seostettu elohopea ei ole myrkyllistä.” Mikäli tämä pitäisi paikkansa, kyseessä olisi lähinnä onnekas sattuma.

Hammaslääkärit ovat käyttäneet amalgaamia satojen vuosien ajan, mutta Yhdysvaltoihin se rantautui 1800-luvun alkupuolella. Amalgaami sisältää elohopeaa, hopeaa, tinaa, kuparia, sinkkiä.

Hammaspaikkojen keksimisestä lähtien osa hammaslääkäreistä on ollut huolissaan elohopean käytöstä amalgaameissa, sillä jo tuolloin tiedostettiin elohopean myrkyllisyys. Saavuttaessa 1940-luvun puoliväliin, useat hammasyhdistykset, mukaanlukien Amerikan hammaskirurgien yhteisö (American Society of Dental Surgeons), liittyivät yhteisrintamaan amalgaamipaikkoja vastaan. Pitkäaikainen ongelma on ollut siinä, että amalgaami on niin helppokäyttöinen aine, ettei sen käytöstä haluta luopua, vaikka sillä olisikin haittapuolensa. Näin ollen sen käyttö on jatkunut meidän päiviimme saakka. 1859 perustettu Yhdysvaltain hammaslääkäriyhdistys jopa promotoi amalgaamin käyttöä turvallisena ja suositeltavana täytemateriaalina. Materiaalin mahdollisia terveysvaikutuksia ei testattu millään tavalla. Amalgaamin käyttöä suositeltiin vain sen helppokäyttöisyyden vuoksi. Elohopean etuna on kyky ”liuottaa” muut metallit itseensä, jolloin paikkamateriaalista tulee koostumukseltaan tasalaatuista.

ADA:n aiemman kannanoton mukaan elohopea muodostaa muihin metalleihin seostettuna biologisesti inaktiivisen yhdisteen, josta ei aiheudu haittaa elimistölle.

Valitettavasti useat 1970- ja 1980-luvulla suoritetut tutkimukset ovat osoittaneet, että hammaspaikkojen elohopea höyrystyy, kertyen keuhkoihin, sydämeen, vatsaan, munuaisiin, umpirauhasiin, ruoansulatusjärjestelmään, leukaperiin ja aivoihin.

Kun elohopean liukenemisesta tuli kiistaton tosiasia, ADA keksi vaihtoehtoisen verukkeen elohopeapaikkojen käytölle. Tälläkään kertaa väite ei perustunut tutkittuihin tosiasioihin, vaan yhdistyksen virallinen kanta kuului: vaikka paikoista liukenisikin elohopeaa elimistöön, määrät ovat niin mitättömiä, ettei niistä aiheudu haittaa terveydelle. Valitettavasti tämäkään ei pidä paikkaansa. Elohopean vaarallisuus perustuu siihen, että se kertyy elimistöön. Elimistö varastoi huomattavan suuren osuuden sinne päätyneestä elohopeasta.

Huomautus: Elohopeapaikkojen poistamiseen ei ole toistaiseksi olemassa turvallista menetelmää. Tuoreiden tutkimusten mukaan edes voimakas ilma- ja vesi-imu, huuhtelu ja kofferdamin käyttö eivät estäneet elohopean liukenemista elimistöön. Huomattavia määriä elohopeaa löytyi testattujen henkilöiden keuhkoista, munuaisista, umpirauhasista, maksasta ja sydämestä. On otettava huomioon, ettei elohopeaa havaittu kyseisissä kudoksissa ennen paikkojen poistoa.

Koska hallitus ei tee mitään ruokatuotteiden elohopeaongelmalle, ja koska hammaslääkärisi ja ADA eivät aio rajoittaa amalgaamipaikkojen käyttöä, on vain yksi taho, joka voi tehdä muutoksen. Sinun täytyy säännöllisesti poistaa kertynyt elohopea elimistöstäsi.

Kolme kultaista neuvoa

1. Vältä altistumista. Älä ota uusia amalgaamipaikkoja. Poistata olemassaolevat amalgaamipaikat asiansa osaavalla hammaslääkärillä. Ota puhdistuskuuri paikkojen poiston jälkeen. Vältä alumiiniastioiden käyttöä ruoanlaitossa, äläkä käytä alumiinipohjaisia deodorantteja. Vältä runsaasti elohopeaa sisältäviä kaloja, kuten miekka-, hai- tai tonnikalaa. Suodata fluori ja lyijy juomavedestäsi.

2. Puhdista suolistosi säännöllisesti detox-yrttisekoituksen avulla, raskasmetallit irtoavat suolenseinämistä kuurin myötä, ja poistuvat ulosteen mukana.

3. Puhdista elimistösi säännöllisesti raskasmetalleista, sillä ne eivät poistu itsekseen. Kiitos kelaatiovalmisteemme, kaikki sujuu helposti, halvalla ja ilman ongelmia.

Paranneltu resepti

Raskasmetallien poistoon tarkoitetusta valmisteesta on tullut vuosien varrella hittituote. Ja miksipä ei olisi? Sen tehokkuus on kliinisesti testattu, ja ihmiset ovat enemmän kuin tyytyväisiä lopputuloksiin. Olemme saaneet kasvavan määrän tyytyväisiä asiakkaita. Tästä huolimatta, vuosien varrella on noussut pinnalle kaksi toistuvaa tyytymättömyyden aihetta. Ongelma koskettaa kuitenkin vain pientä osaa tuotteiden käyttäjistä.

-Osa ihmisistä on kuvaillut oloaan hieman ”kevytpäiseksi” kuurin aikana.

-Jotkut ihmiset ovat kauhistuneet huomatessaan virtsan raskasmetallipitoisuuden kohonneen pilviin, vaikka kyseessä on tuiki tavallinen ja odotettavissa oleva asia, kun metallit irtoavat pehmytkudoksista, ja poistuvat virtsan mukana.

Kuten arvata saattaa, ongelmat ovat kytköksissä toisiinsa. Korianteri irroittaa ja vapauttaa raskasmetallit, erityisesti elohopean, nopeammin kuin klorella kykenee saattamaan ne pois elimistöstä. Lopulta klorella tekee tehtävänsä ja poistaa metallit, mutta sillä välin huimaava olo on täysin odotettavissa oleva sivuoire. Viiveajan vuoksi testien arvot ovat koholla hiukan kauemmin.

Voidaankin kysyä, onko olemassa keinoa, jolla nämä oireet voidaan poistaa? Tai tulisiko niitä edes pyrkiä poistamaan, sillä ne kuuluvat olennaisesti detox-prosessin luonteeseen?

Humus- ja fulvohapot

Humushappo, fulvohappo ja humiini kuuluvat humusyhdisteiden kategoriaan. Eloperäinen, orgaaninen aines syntyy, kun miljoonat hyödylliset mikrobit pilkkovat kuolleet kasvit prosessissa, jota kutsutaan humifikaatioksi. Humus- ja fulvohapot ovat bioaktiivisia yhdisteitä. Ne ovat väritykseltään joko mustia tai tumman ruskeita, niillä on yleensä suuri molekyylimassa. Humiinit ovat rusehtavia, amorfisia aineita, joita syntyy eräiden sokerien ja hiilihydraattien hapetusreaktioiden tuotteena. Niitä jää jäljelle humaattien uuton yhteydessä, ja niitä pidetään vähemmän bioaktiivisina kuin humus- ja fulvohappoja.

Koska humus- ja fulvohapot ovat suurikokoisia, rakenteeltaan heterogeenisia, polyaromaattisia makromolekyylejä, ja koska ne ovat rakenteeltaan niin monimutkaisia, ja lähtömateriaalien monimuotoisuuden vuoksi koostumukseltaan vaihtelevia, niiden molekyylirakenteita ei tunneta tarkasti. Molekyylit tunnetaan yleispiirteittäin. Eräs mahdollinen rakenne humushapolle on kuvattu alapuolella. Rakenne sisältää sekä vapaita että sidottuja fenolisia hydroksyyliryhmiä, kinonirakenteita, typpi- ja happisiltoja, sekä karboksyyliryhmiä kiinnittyneenä rakenteen eripuolilla sijaitseviin aromaattisiin renkaisiin.

Kuvassa hypoteettinen fulvohapon rakennekaava. Kuvasta nähdään molekyylin aromaattiset ja alifaattiset, kauttaaltaan happea sisältävillä funktionaalisilla ryhmillä substituoidut rakenteet.

Keskeisen rakenteen ympärillä havaitaan muita liittyneitä molekyylirakenteita, kuten protokatekiinihappo, vanilliinihappo, vanilliini, resorsinoli, ferulahappo, bentsoehappo, sekä muita rakenteellisesti samankaltaisia polyfenoleja, jotka syntyvät kasvien soluseinämien ligniinin hajotessa. Täytyy muistaa, että humus- ja fulvohapon tarkka koostumus riippuu lähteestä. Erilainen maaperä tuottaa hieman erilaisia rakenteita humus- ja fulvohappoihin.

Olet voinut päätellä pelkästään kuvauksen perusteella, että ostaessasi humus- tai fulvohappovalmisteita ihmisten käyttöä varten, on tuote vaihteleva sekoitus kaikkia kolmea komponenttia. Teoreettisesti voimme kutsua tuotetta fulvohapoksi tai humushapoksi, mutta tosiasiassa kyseessä on aina sekoitus, jossa nimi viittaa lähinnä siihen ainesosaan, jota tuotteessa on eniten. Luonnontuotteissa humushappoa esiintyy suhteessa enemmän, mutta fulvohapon suhteellista osuutta voidaan kasvattaa uuttoprosessin avulla. Tämä on hoidollisessa mielessä tärkeä asia, sillä fulvohappo kelatoi raskasmetalleja tehokkaammin kuin humushappo.

”Luonnonmukaisen” humus- tai fulvohapon hankkiminen on mahdollista, mutta luonnonmukainen -nimikkeen käyttö Yhdysvalloissa edellyttää National Organic Standard Board (NOSB) -järjestön myöntämän hyväksymispäätöksen. Markkinoilta löytyy NOSB:n, mutta myös Euroopan unionin ja Japanin luomustandardiyhdistyksen laatukriteerit täyttävää, korkealuokkaista fulvohappoa. Vaikka humus- ja fulvohappoja löytyy maaperästä kautta maailman, vain suurilla esiintymillä, jotka syntyivät bioottisten sekä abioottisten ympäristötekijöiden seurauksena 60 miljoonaa vuotta sitten, on taloudellista merkitystä. Yhdysvaltain alueelta on löydetty koskemattomia turve-esiintymiä, varantoja, jotka eivät ole saastuneet raskasmetalleilla tai geenimuunnelluilla organismeilla. Tällainen turve täyttää luonnonmukaisen tuotteen kriteerit ja soveltuu luomuruoan tuotantoon.

Fulvohappo ja kelaatio

Fulvo- ja humushapoilla on lukuisia terveysvaikutuksia:

• Tulehdusta hillitsevä vaikutus.
• Stimuloi aineenvaihduntaa.
• Neutraloi vapaita radikaaleja.
• Säätelee kilpirauhasen ja kateenkorvan toimintaa.
• Kasvattaa veren happipitoisuutta.
• Pitää elimistön happotasapainon kunnossa.

Mutta mikä parasta, fulvohapot sitovat myrkyllisiä yhdisteitä ja metalleja itseensä, jolloin ne poistuvat elimistöstä virtsan mukana.

Kelaatio-sana tulee kreikankielisestä sanasta chele, mikä tarkoittaa kynttä. Termillä kelaatio on samankaltainen merkitys; ligandi tarttuu kynnen tavoin positiivisesti varautuneeseen raskasmetalli-ioniin, sitoo sen itseensä, ja kompleksi poistuu elimistöstä virtsan tai ulosteen mukana.

Kelaatioon osallistuvalla ligandilla on yleensä seuraavat kemialliset ominaisuudet: molekyylissä on vähintään kaksi kohtaa, jotka voivat luovuttaa elektroneja keskusionille. Kelaatio tapahtuu, kun ligandi muodostaa kehän metalli-ionin ympärille. Humus- ja fulvohapot toimivat ligandeina, jotka kykenevät kelatoimaan metalli-ioneja.

Humus- ja fulvohappojen käyttöä raskasmetallien kelatointiin on tutkittu kattavasti. Esimerkiksi, eräässä tutkimuksessa nautittiin humus- tai fulvohappoa päivittäin, kuuden viikon ajan. Kokeen aikana veren kadmiumpitoisuus laski, ja virtsan kadmiumpitoisuus kasvoi 31 koehenkilöllä, jotka altistuvat työssään jatkuvasti kadmiumille. Valtaosa koehenkilöistä kärsi normaalia matalammasta veren seerumin rautapitoisuudesta, mutta tilanne parani hoidon myötä. Myös munuaisten ja maksan toiminnan havaittiin parantuneen hoidon myötä. Toisessa tutkimuksessa humus- ja fulvohappojen havaittiin ehkäisevän raskasmetallien imeytymistä ruoansulatuskanavan kautta, ja siten vähentävän niiden haittavaikutuksia.

Muiden tutkimusten mukaan humus- ja fulvohapot voivat edistää lyijyn, strontiumin ja elohopean poistumista elimistöstä.

Fulvohappo ja alkuperäinen resepti

Kuten minkä tahansa muunkin reseptin kanssa, uusia ainesosia ei voi vain lisätä joukkoon vaikuttamatta olemassa olevaan koostumukseen. Tilaa on rajoitetusti, kahden unssin pulloon ei mahdu yhtään enempää kuin kaksi unssia. Jos lisäät uusia ainesosia, jotakin muuta täytyy ottaa pois. Jos bioaktiivisia komponentteja poistetaan, seurauksena valmiste voi menettää käyttötarkoituksen kannalta olennaisia vaikutuksia. Joissakin tapauksissa tilaa voidaan tehdä koskematta aktiivisiin komponentteihin. Osa vedestä tai alkoholista voidaan korvata humusuutteella, sillä näillä komponenteilla ei ole keskeistä merkitystä kelaation kannalta. Näin ollen valmisteeseen voidaan lisätä kelatoivia ainesosia, vähentämättä bioaktiivisen korianterin tai klorellan määrää. Tuloksena on entistäkin parempi tuote.

Yhteenveto humus- ja fulvohapoista

Uuden, fulvohapolla parannellun, reseptin ansiosta valitukset huimaavasta olosta ovat siirtyneet historiaan. Fulvohappo toimii odotetulla tavalla. Se sitoo raskasmetallit itseensä, jolloin ne poistuvat elimistöstä virtsan mukana. Veren raskasmetallipitoisuus laski nopeammin kuin alkuperäisen kuurin jälkeisinä päivinä. Fulvohapon lisääminen paransi alkuperäistä reseptiä entisestään.

Uusi versio on väriltään, tuoksultaan ja maultaan erityislaatuinen. Väri on tummanruskea, jopa musta. Jos kosketat sitä sormillasi, saat käyttää saippuaa ja vettä reilusti, sillä tahrat eivät lähde pelkällä huuhtelulla. Vanilliini antaa reseptille sen ominaisen, makean ja maan tuoksun. Sitä voisi kuvailla savimaan, mausteiden ja vaniljan yhdistelmäksi. Tuoksu ei ole liian voimakas tai läpitunkeva. Valmisteen maku on yllättävän mieto, tuoremehuun sekoitettuna sitä ei edes huomaa.

Värinsä vuoksi valmiste kannattaa lantrata mieluummin tummaan viinirypäle- tai granaattiomenamehuun, kuin vaaleaan appelsiinimehuun. Appelsiinimehun kera nautittuna maku on, vastoin ennakko-oletuksia, miellyttävä, vaikka jotkut saattavatkin vieroksua ajatusta tummasta appelsiinimehusta.

Valmistetta nauttiessa on syytä juoda lasillinen vettä 4 ml annosta kohden.

Alkuperäinen artikkeli

Aiheesta lisää:
Raskasmetallimyrkytysten salainen epidemia