Kolumni: Pseudoskepsismistä uupuu aito kriittisyys

Alun perin rajatiedon kokemusten mitätöimiseen vuonna 1976 perustettu amerikkalainen järjestö CSICOP (The Committee for the Scientific Investigation of Claims of the Paranormal), poiki pian lähes jokaiseen maahan oman Skeptikko-järjestönsä.

Suomalainen versio, Skepsis ry. alkoi toimia v.1987 täysin emojärjestönsä antamien ohjeiden mukaisesti. Skeptikoiden jäsenistöstä USA:ssa tiedetään, että se koostuu lähinnä akateemisista, puoliakateemisista, valkoisista, protestanttisista ja melko iäkkäistä miehistä. Suomen järjestön koostumus lienee suunnilleen sama.

Lyhyessä ajassa skeptikoiden aloittama systemaattinen propaganda alkoi purra, kun avuksi tuli massamedia. Voi sanoa, että Skeptikoiden työtä tekevät vain kolme ihmisryhmää: äärimmäisiin asenteisiin taipuvaiset tiedemiehet, jotka kaipaavat lisää nostetta urallaan, tieteen popularisoijat, kansanvalistajat, tieteistoimittajat ja toimittajat yleensä, sekä massat eli me kaikki. Massamedian aikakautena väärä tai vääristelty viesti menee yhtä hyvin perille – ja usein paremmin – kuin oikea viesti. Massat huojuvat näkymättömien lankojen ohjailemana.

Kaikki ei kuitenkaan ollut CSICOP:issa koskaan aivan tervettä. Kävi pian ilmi, että mahtipontisessa nimessä esiintyvä Investigation (tutkimus) – sana ei ainakaan merkinnyt tarvetta tieteellisten tutkimusten tekoon. Skeptikot sanovat itse itsestään jotain, joka ei toteudu käytännön toiminnassa.

CSICOP, kuten eivät myöskään Suomen skeptikot, tee tieteellisiä tutkimuksia, sillä ei ole empiiristä olemusta eikä tarkoitusta. CSICOP teki yhden ainoan kokeen astrologiasta, ja siinäkin tehtiin käsiteltävänä olevan tutkimusaineiston vaihdos, jotta saatiin haluttu lopputulos. Tämäkään huijaus, josta tuli julkinen salaisuus, ei mitenkään vaikuttanut eikä vaikuta skeptisen liikkeen toimintaan tai arvostukseen.

Pian skeptikoiden toiminnassa alkoivat näkyä sen todelliset päämäärät: Skeptinen liikehdintä ei ole osa normaalitiedettä, se on tieteen äärilaidalle pystytetty bunkkeri, josta ammutaan kaikkea, mikä ei mahdu rajoittuneeseen, nykyiseen tieteelliseen maailmankuvaan – ja tuskin täytyy sanoa, että paljon todellisuudesta jää sen ulkopuolelle.

Oikeita nimityksiä alkoi ilmestyä: Skeptikot ovat paradigmapoliiseja ja henkisen keskitysleirin SS-vartijoita. Aidot skeptisyyden tunnusmerkit eivät täyty – kyse on pseudoskeptikoista, näennäisestä, hämäävästä toiminnasta. Pahinta on se, että yhteiskunnat mieltävät tämän toiminnan hyvinkin osaksi arvokasta länsimaista ”kriittisyyden perinnettä”.

Tieteen pelisääntöjen valaiseminen tai noudattaminen ei ollut koskaan skeptikoiden vahva puoli. Strategian tärkein osa on selvästi propagandan tekeminen, mustamaalaus ja tiedon yksipuolinen, vääristelevä käsittely. Se jatkuu yhä niin siisteissä kuin epäsiisteissä muodoissaan. On tyypillistä ajallemme, että nopeaan tiedonnälkään etsitään pikaravintoa netistä ja Wikipediasta.

Suomenkieliset Wikiartikkelit ovat peräisin lähestulkoon parista skeptikkojen julkaisemasta kirjasta. Voi sanoa, että niin Suomessa kuin muuallakin Wikipedian ovat röyhkeästi vallanneet skeptikot, ja he vartioivat Wikipedian artikkeleita niin, että niihin ei hevin voi lisätä mitään eikä vähentää siellä esiintyviä typeryyksiä. Me emme saa tietää mitään vapaasti: Wikipedia onkin suljettu systeemi, sen perusidea vapaan tiedon levittämisestä on tuhoutunut saman tien.

Ihmisen tehtäväksi on antiikin ajoista lähtien mielletty oman maailman tutkimisen kautta saatu varmuus. Länsimaissa se on merkinnyt fyysisen ympäristön tutkimista, luetteloimista ja haltuunottoa. Idässä se on merkinnyt enemmän sisäänpäinkääntynyttä ”sisäavaruuden” tutkimista ja sieltä noudettuja henkisyyden ehtoja ja lakeja.

Luonnollisesti etsittävä varmuus johtaa paradokseihin. On vain vähän merkkejä siitä, että ihmettelyn aiheet olisivat loppumassa. Aina, kun uusi todellisuudenkuva on saatu hahmotettua, se osoittautuu riittämättömäksi. Se ei estä joitakin tieteen edustajia ja muita varmuutta kaipaavia sanomasta: ”Se on siinä!”

Jokaisena aikakautena kyhätty oma maailmankuva tuntuu joistakin lopulliselta – siihen mitään lisäämättä tai siitä mitään pois ottamatta. Ihmismielen rajoitteet tulevat lopulta ilkkuen vastaan ja osoittavat, että varmuus oli illuusio ja että matka jatkuu – ellei sitä pysäytä ihmislajin tuhoutuminen.

Yhteiskunnan vastuullisten tahojen ja ihmisten pitäisi taata se, että tämän ajan tieteen saavutuksista ei rakenneta pakkopaitaa, johon kaikki mukautetaan. Asiat, jotka saavat tieteellisen leiman, ovat olemassa ja asiat, joilta leima puuttuu, eivät ole olemassa. Järjestelmä vaikuttaa ylen selkeältä – ja juuri siksi sillä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

On olemassa niin aineellisia kuin aineettomia saasteita. Yhteiskunnalla tulisi olla keinoja ja rohkeutta puuttua näennäisskeptikoiden osuuteen ajattelun, kokemisen ja tutkimisen ilmapiirin pysähdyttäjinä ja saastuttajina.

Kirjoittajan laajempi anarkistis-kriittinen näkemys skeptikoiden toiminnasta ja taustatekijöistä löytyy osoitteesta:
http://mypages.sunpoint.net/~raimonikula/skepsis/

45 kommenttia

Juuri noin! 100%:sti samaa mieltä kirjoittajan kanssa. Hyvä!!

(0)

45 kommenttia

Kirjoita kommentti Peruuta vastaus

Kotimaa

Ulkomaat