Kolumni: Riistokulttuurista permakulttuuriin

Puuduttava keskustelu talouden jatkuvista ongelmista alkaa vaatia erilaista ajattelua ja aiemmasta poikkeavia ratkaisumalleja. Yksi tällainen ratkaisumalli on esitetty Riikka Söyringin 20.8. julkaistussa kirjoituksessa ”Permakulttuuri – älykkään selviytymisen metodi”. Aihe ansaitsee syventävää pohdiskelua.

1900-lukua on luonnehdittu teolliseksi ja jälkiteolliseksi yhteiskunnaksi ja toimintaa on ohjannut taloudelliseen tehokkuuteen perustuva ajattelu. Viimeisten vuosikymmenien aikana kaupan rajoitteita on purettu, ja ylikansalliset suuryritykset ovat vallanneet kaikki tavallisen ihmisen perustarpeisiin liittyvät toimialat, energian ja ruoan tuotannon, asumisen ja viestinnän ja niiden tärkeimmät aputoiminnot. 1980-luvulle saakka valtaa käyttivät poliitikot, mutta tänään todellista saneluvaltaa käyttävät markkinavoimat, ja poliitikot ovat heidän pelinappuloitaan. Voittajien lisäksi myös häviäjät on helppo löytää ja nimetä; ne ovat luonto ja ihminen.

Tässä kilpailukulttuurissa ei ole enää vuosiin ollut tilaa ”alisuorittajille”, jotka on siivottu työllisyyskursseille, tai heidän terveytensä ei ole hurjasti kiitävää oravanpyörää kestänyt. Heistä on tullut yhteiskunnan taloudellinen taakka. Osa pitää heitä pääsyyllisenä hyvinvointiyhteiskunnan rapautumiseen, vaikka todellisuudessa he ovat järjestelmän uhreja. Tämä huolestuttavasti laajeneva osa kansaa passivoidaan nykyjärjestelmässä, useimmat loppuiäkseen. On suorastaan käsittämätöntä, että keskustelemme vaikkapa halpojen asuntojen tuottamisesta syrjäytyneille yhteiskunnan toimesta. Sen sijaan pitäisi kysyä, miten nämä syrjäytyneet voisivat itse olla mukana rakentamassa omiin tarpeisiinsa soveltuvia käytännön ratkaisuja ja olla ongelman sijaan osa ratkaisua.

Permakulttuuri tarjoaisi ekologisesti kestävän ratkaisun ja perusturvallisuuden takaavat elementit. Se ei vaadi yhteiskunnan ohjausta eikä suuria taloudellisia panoksia, päinvastoin. Se tarjoaisi mielekästä työtä, kasvualustaa uusille innovaatioille ja mahdollisuuden nykyistä hitaampaan elämäntapaan sellaista kaipaaville. Ellei tätä ongelmaa osata ratkaista, yhä useampi saa tarpeekseen ja yhteiskuntarauha on todellisessa vaarassa.

Poliitikot ovat keskittyneet hoitamaan kaikki ongelmat taloudellisilla ratkaisuilla. ”Kun saamme talouden kuntoon, voimme ostaa kaikille tarvittavat palvelut”. Ajatus on täydellisen harhainen. Ensinnäkin talous on jo rakennettu millisekunnissa operoivien sijoitusohjelmistojen varaan, joten sitä on mahdotonta poliittisesti hallita.

Toisekseen, hyvinvointia ei voi ostaa rahalla. Se täytyy rakentaa omien arvojen perustalta ja ne arvot vaihtelevat suuresti. Harva yksilö kykenee itsenäisesti, varsinkaan vajaakuntoisena, rakentamaan oman hyvinvointinsa edellytyksiä, mutta sosiaalisesti oikeudenmukaisessa yhteisössä sen on mahdollista kenelle tahansa. Permakulttuuri tarjoaisi siihen poikkeuksellisen hyvät mahdollisuudet.