Kriittistä holokaustitutkimusta: Mengelen kokeet Auschwitzissa

Kriittinen holokaustitutkija Carlo Mattogno kirjoittaa yhdestä maailman tunnetuimmista holokaustimyyteistä – Josef Mengelen väitetyistä ihmisoikeusrikoksista Auschwitzin työleirillä.

 

1. Tri. Mengelen väitetyt rikokset

Auschwitzin museon tutkija Helena Kubica julkaisi vuonna 1997 pitkän artikkelin “Dr. Mengele und seine Verbrechen im Konzentrationslager Auschwitz-Birkenau” (”Tohtori Mengele ja hänen rikoksensa Auschwitz-Birkenaun keskitysleirillä”). Kirjoittaja kävi läpi lukuisia Birkenaun leiriltä säästyneitä tri Mengelen asiakirjoja. Museon arkistoon säilötyt asiakirjat esitettiin todisteina väitetyistä tri Mengelen kaksosilla suorittamista ihmisyyden vastaisista kokeista. Dokumenteista ilmenee seuraavat asiat.

Tri Josef Mengele aloitti palveluksensa Auschwitzissa 30. toukokuuta 1943. Hänet nimitettiin leirin lääkäriksi (Lagerarzt) Birkenaun sektori BIIe:n ”mustalaisperheleirille” (Zigeunerfamilienlager) esimiehensä sotilaslääkäri (SS-Standortarzt) tri Eduard Wirtsin määräyksellä.

Hän oli erityisen kiinnostunut kaksostutkimuksesta. Leirille järjestettiin tarkoitusta varten erillinen päivähoitokeskus:

”Hän sijoitti kaikki mustalaisleirin alle 6-vuotiaat lapset parakeille 29 ja 31. Osastot toimivat eräänlaisena päiväkotina ja esikouluna.

Kaikkiaan useita satoja 8-14 vuotiaita sijoitettiin leirin päiväkotiin. Muut vangit huolehtivat lapsista […] Päiväkoteina käytetyt parakit olivat hieman muita paremmassa kunnossa. Sisäseinät oli tapetoitu ja seinille oli kiinnitetty satuhahmojen kuvia. Ruoka oli tavallista ravitsevampaa: maitoa, valkoista leipää, vihanneksia, lihajalosteita, jopa marmelaadia ja suklaata…

Parakin 31 takana sijaitsi suljettu piha-alue. Pihalla oli hiekkalaatikoita, karuselleja, keinuja ja liikuntatelineitä.”

H. Kubicalla oli luonnollisesti selitys kaikelle. Mainitut puitteet oli rakennettu ”kulisseiksi propagandaa varten”. Voimmekin kysyä ketä varten väitetty propaganda oli tarkoitettu, sillä edes syyskuussa 1944 Auschwitzilla vieraillutta Punaisen Ristin delegaattia ei päästetty vierailemaan Birkenaun leirillä.

Ja kuinka keskitysleirioloihin nähden monipuolinen ruokavalio (jonka entinen vanki Anna Lipka vahvisti) voidaan selittää vain ”propagandana”?

Kokonaiskuva ei tue näkemystä leiristä rikollisen toiminnan pesäkkeenä, mutta Kubicalla on tietysti selitys kaikelle.

Kesällä 1943 mustalaisleirillä puhkesi noma faciei (kasvokuolio) –epidemia. Kasvoihin kuolioita aiheuttavaa tautia esiintyy pääasiassa lapsilla. Potilaat siirrettiin tri Mengelen käskystä eristettyihin parakkeihin leirin sairaalaan. H. Kubica kirjoittaa:

”Monet sairaista lapsista tapettiin tri Mengelen käskystä ja heidän ruumiinsa vietiin Waffen-SS:n hygieniainstituuttiin Rajskoon histopatologisiin tutkimuksiin. Yksittäiset elimet esikäsiteltiin ja säilöttiin lasiastioihin. Jopa kokonaisia lasten päitä säilöttiin SS:n lääketieteellisessä korkeakoulussa Grazissa.”

Olennaisena sivuseikkana täytyy huomauttaa kaiken tietomme aiheesta perustuvan vain sodanjälkeisiin todistajanlausuntoihin. Tässä kontekstissa kirjoittaja mainitsee vain yhden asiapaperin [jäljennös alapuolella]. Asiapaperi on Rajskon Waffen-SS:n hygieniainstituutille (SS-Hygiene-Institut) osoitettu rahtikirja. Paketti on osoitettu Hygienian ja Bakteriologian osastolle. Merkintöinä ”ruumiin pää” (Kopf einer Leiche), irrotettu ”12-vuotiaalta lapselta” (12-jähriges Kind). Lapsen kuolinsyystä ei ole tietoa. Tiedämme varmuudella vain, että pyyntö histologisesta tutkimuksesta tuli mustalaisten leirin vankisairaalasta (H-Krankenbau Zigeunerlager Auschwitz II, BIIe). H. Kubican näkemys on pelkkä veruke. Noma faciei tuhoaa kasvojen kudosrakenteita. Tällä hetkellä suurin osa tautia sairastavista ovat 2–16-vuotiaita lapsia Saharan eteläpuolisesta Afrikasta. Ilman asianmukaista hoitoa taudin kuolleisuusaste vaihtelee 70–90 prosentin välillä. Voimme asianmukaisesti olettaa kuolleisuusasteen olleen vuosina 1943-1944 Birkenaun leirillä nuorten mustalaislasten keskuudessa vieläkin korkeampi. Vuonna 1943 alle 10-vuotiaista mustalaislapsista 2587 kuoli, mukaan lukien käytännössä kaikki kuolioista kärsineet.

Voidaankin kysyä, miksi tappaa lapsia, jotka tulevat vääjäämättä kuolemaan tauteihin?

Ilmeinen vastaus retoriseen kysymykseen saadaan H. Kubicalta itseltään. Hän viittaa mustalaisten leirillä lääkärinä toimineen tri Jan Čespivan lausuntoon:

”Leirillä vallitsi noma-epidemia. Tauti aiheuttaa kokonaisten lihapalasten irtoamista ja vaikuttaa myös alaleukaan. En ole ikinä nähnyt sellaisia kuolioita kasvoissa. Lasten kallot preparoitiin Grazin SS-korkeakoulua varten. Tiedän tämän, koska kirjoitimme lähetteet. Päät säilöttiin formaldehydiin, ruumiit hävitettiin Krematorio III:ssa.”

On ilmeistä, että mainitut lapset kuolivat nomaan ja saksalaiset lääkärit pyrkivät löytämään hoitokeinon tutkimalla tautiin kuolleiden lasten päitä.

Ja tämä pyyntö histologisista tutkimuksista on ainoa Auschwitzin museoon arkistoitu ”todiste” tri Mengelen väitetyistä rikoksista! Tälle perustuu legenda Auschwitzin ”Kuoleman enkelistä”. Heikosta todistusaineistostaan tietoisena H. Kubica tarttuu viimeiseen oljenkorteen, ”silminnäkijä” Miklos Nyiszlin lausuntoon, mistä kirjoitan enemmän tuonnempana.

Hoitokotiparakkien järjestämisen jälkeen tri Mengele perusti koelaboratorion, jossa ”tutkittiin kaksosten syntymiseen ja synnynnäisiin poikkeavuuksiin johtavia tekijöitä”. Laboratorion johtajaksi nimitettiin prahalainen tri Bertold Epstein. Hänellä oli assistenttinaan toinen tsekki, tri Rudolf Weiskopf (Vitek). Myös kaksi vankia työskentelivät tri Mengelen laboratoriossa: puolalainen antropologian tohtori Martyna Puzina sekä tsekkiläinen maalari Dinah Gottliebova, joka piirsi kuvia tohtorien tutkimista lapsista.

”Koelaboratorion” toimet ovat dokumentoitu hyvin: ”Auschwitz-Birkenaun museon arkistoissa on lukuisia tri Mengelen allekirjoittamia asiakirjoja, kuten hygieniainstituutille osoitetut analyysilähetteet.”

Mikään asiakirja ei kuitenkaan todista mitään tri Mengelen väitetyistä rikoksista. Havainnossa ei ole mitään yllättävää laboratorion toiminnasta kertovien dokumenttien valossa:

”Kuten kokeiden suorittamisesta vastanneiden vankien raporteista ja kaksosten itsensä antamien lausuntojen pohjalta voidaan päätellä, tri Mengelen valitsemille kaksosille tehtiin erilaisia antropologisia, morfologisia, psykologisia ja radiologisia kokeita. Antropologiset tutkimukset suoritettiin leirin saunaosastolla. Marraskuussa 1944 laboratorio siirrettiin parakille 15 miesten sairaalan läheisyyteen. Jokainen yksittäinen kehonosa mitattiin tarkasti. Kaksoset mitattiin pareittain ja tuloksia verrattiin keskenään. Asiakirjoihin merkittiin tarkasti tiedot suun muodosta, nenästä, korvan lihaksistosta sekä silmien ja ihon väristä.”

Rikollisesta toiminnasta ei ole mitään viitteitä. M. Puzynan ja D. Gottliebovan tehtävät olivat mainitun kaltaisia: antropometristen mittausten suorittamista ja anatomisten piirustusten laatimista.

H.Kubica lisää: ”Kaikki kuvat, piirrokset, kuvaukset ja analyysien tulokset säilöttiin henkilökohtaisiin kansioihin jokaisen tutkitun kohdalla.”

Hän julkaisi muutamia näistä asiakirjoista. Runsaasta aineistosta huolimatta H. Kubica huomauttaa: ”Kaikesta huolimatta on ollut mahdotonta löytää tietoa kuinka monia kaksosia tri Mengelen laboratoriossa on tutkittu.”

Muutama sivu myöhemmin puolalaistutkija toteaa:

”Auschwitz-Birkenaun valtion museon arkistosta löytyy dokumentteja 295 vangista. Asiakirjoihin on koottu henkilökohtaisia tietoja sekä antropologisten tutkimusten tuloksia kreikan-, unkarin-, hollannin-, ranskan-, ja italianjuutalaisista. Lista sisältää 117 naispuolisten unkarinjuutalaisten kaksosten nimet. Miespuolisia kaksosia oli tiettävästi 107 paria leirin BIIf parakilla 15. Iät vaihtelivat 4–60 vuoden välillä.”

Näin ollen tutkittavien kaksosten määrä asettui 402 ja 412 välille. Mitä heille tapahtui?

H. Kubica jättää mainitsematta Auschwitzin Museosta löytyvät Birkenaun leirin työjaon(Arbeitseinsatz) päiväraportit 28. heinäkuuta ja 3. lokakuuta 1944 väliltä (raportit ovat täydellisiä vain syyskuun ajalta). Raportit ovat otsikoitu nimikkeellä “Zwillinge für Versuchzwecke” (kaksoset kokeellisiin tarkoituksiin). Säilyneissä 35 raportissa vankien lukumäärä ei muutu, vankeja on aina 49. Koska vankien määrä ei muutu yli kolmen kuukauden mittaisella ajanjaksolla, voidaan jatkuva ”koekaniinien” korvaaminen uusilla sulkea pois. Havainnot ovat yhdenmukaisia aiemmin mainittujen ”antropometristen, morfologisten, psykologisten ja radiologisten tutkimusten” kanssa.

H. Kubica väittää kaksosten kohtalon olleen toisenlainen: ”Kaksoskokeiden viimeinen vaihe oli yksittäisten sisäelinten tutkiminen ruumiinavauksen jälkeen. Tässä vaiheessa henkilöt tapettiin tri Mengelen käskystä tai hänen itsensä toimesta ruiskuttamalla fenolia suoraan sydämeen. Ruumiit vietiin leikeltäväksi.”

Tässä vaiheessa puolalaistutkija tuo esille ”avaintodistajansa”, huijari Miklos Nyiszlin! Mielipuoliset tarinat tri Mengelen väitetyistä rikoksista juontavat juurensa hänen kertomuksiinsa. Palaan henkilöön myöhemmin hänelle omistetussa kappaleessa.

Absurdeista valheistaan huolimatta Nyiszliä arvostetaan virallisen historiankirjoituksen piirissä. Itse asiassa kaikki aihetta käsittelevät kirjat perustuvat hänen väitteilleen, alkaen Gerald L. Posnerin ja John Waren Mengele-aiheisesta kirjasta. Kirjailijat viittaavat hänen lausuntoihinsa sivuilla 19, 20, 26, 33, 34, 38, 39, 40, 41, 53 ja 152. Kokonainen kappale on omistettu tri Mengelen väitetyille rikoksille Auschwitzissa! Jopa Robert Jay Lifton mainitsee hänet moneen kertaan, kuten myös H. Kubica. Kubica jopa jäljentää hänen valokuvansa ja siteeraa useita kertoja.

Tri Mengeleen ”rikoksista” ei ole olemassa yhtäkään todistetta. Päinvastoin, syytökset on osoitettu vääriksi kiistämättömin todistein. Nyiszli kirjoittaa tekemästään ensimmäisestä kaksosten ruumiinavauksesta: ”Jalkani vapisevat jännityksestä. Olen saanut selville Kolmannen valtakunnan kauheimmat lääketieteelliset salaisuudet. He eivät tapa vain kaasulla; he tappavat myös ruiskuttamalla kloroformia suoraan sydämeen.”

Jos edellä mainittu pitäisi paikkansa, olisi tri Mengele likvidoinut väitettyjen rikosten todistajat ennen poistumistaan Auschwitzilta 17. tammikuuta 1945. Hänellä olisi ollut aikaa hankkiutua heistä eroon, mutta hän salli kaikkien ”silminnäkijöiden” jäädä eloon:

• Tri Bertold Epstein, yksi entisten Auschwitz-vankien vetoomuksen allekirjoittajista. Päivätty 4. maaliskuuta 1945.
• Tri Rudolf Weisskopf, vapautettiin Bergen-Belsenin keskitysleiriltä.
• Martyna Puzyna, haastateltiin G.L Posnerin ja J. Waren toimesta kesäkuussa 1985.
• Dinah Gottliebova, muutti Yhdysvaltoihin vuonna 1947.
• Miklos Nyiszli, väitetty ”avaintodistaja”. Sonderkommandon lääkäriksi väitetty hirmutekoja todistanut mies, jonka annettiin sattumalta jäädä henkiin!

Entä kaikki kaksoset? Mitä tapahtui tri Mengelen kokeiden uhreille? Kuolivatko he kaikki? Päinvastoin!

Kuten H. Kubica huomautti, vielä vuonna 1984 heitä oli elossa tarpeeksi paljon muodostaakseen oman yhdistyksensä:

”Vuonna 1984 tri Mengelen kokeiden uhreiksi joutuneet perustivat oman yhdistyksen. Children of Auschwitz Nazi Deadly Lab Experiment Survivors (CANDLES) –yhdistyksen tarkoituksena on tarjota tietoa Mengelen rikoksista ja saattaa ”Kuoleman enkeli” oikeuden eteen vastaamaan teoistaan.”

Yhdistyksen verkkosivut luettelevat 400 Auschwitzilla ollutta kaksosta. Myös H. Kubica esittää luettelon Auschwitzilta selvinneistä kaksosista. Lista sisältää yli 320 nimeä. Suurin osa heistä on kaksosia, mutta jotkut ovat vain sisaruksia, kuten siskokset Tatiana Liliana ja Alessandra Bucci. Molemmat passitettiin Auschwitziin 29. maaliskuuta 1943. Ensin mainittu oli syntynyt 19. syyskuuta 1937, hänet rekisteröitiin luvulla 76484. Toinen, syntynyt 1. heinäkuuta 1939, rekisteröitiin luvulla 6483. Luigi Ferri, syntynyt 9. syyskuuta 1932, siirrettiin leirille elokuussa 1944 ja rekisteröitiin numerolla B-7525. Sergio De Simone, syntynyt Napolissa 29. marraskuuta 1937, siirrettiin Auschwitziin 29. maaliskuuta 1944 seitsemän vuoden ikäisenä ja rekisteröitiin numerolla 179614.

Yksikään historioitsija ei ole kyennyt selittämään miksi lapsia ei kaasutettu välittömästi leirille saapumisen jälkeen. Todellisuudessa asiassa ei ole mitään yllättävää. 16. Tammikuuta 1945 jo pelkästään Birkenaun miesten leirillä oli 770 alle 18-vuotiasta (“Jugendliche bis 18. Jhr.”) sekä lisäksi 400 invalidia! Neuvostojoukkojen saapuessa Birkenaun leirillä oli vieläkin 205 lasta, muutaman kuukauden ikäisistä 15-vuotiaisiin. Useat lapsista olivat kaksosia.

Kolmen edellämainitun dokumentin (H. Kubican kokoama lista, CANDLES-järjestön lista ja lista neuvostojoukkojen Birkenaun leiriltä vapauttamista vangeista) perusteella voimme päätellä 543 kaksosen olleen Auschwitzissa. Näistä 376 selvisi leirin vapauttamiseen saakka. Neljä kuoli seuraavien kuukausien aikana, yksi kuoli evakuoinnin yhteydessä 27. tammikuuta 1945 ja kaksitoista katosi leirin olemassaolon aikana. Jäljelle jääneistä 154 kaksosesta ei ole tietoa.

Vain kolmessa tapauksessa H. Kubica toteaa: «Starb im Lager infolge der durchgeführten Experimente» (”kuolivat [ei tapettu] heille suoritettujen kokeiden seurauksena”) ja nämä kolme lasketaan tri Mengelen uhreiksi. On sanomattakin selvää, ettei mainitun kaltaisille johtopäätöksille ole mitään perusteita.

Yhteenvetona voimme todeta seuraavat tosiasiat:

Yksikään asiakirja ei todista mitään tri. Mengelen väitetyistä rikoksista. Mikään asiakirja ei viittaa siihen, että Mengele olisi tappanut yhtäkään lasta tai ketään olisi tapettu hänen käskystään. Väitteet rikoksista perustuvat yhden ja ainoan huijarin lausuntoihin. Tri Mengelen lähimpien avustajien, mukaan lukien oletettu avaintodistaja, sekä 543 ”uhrin” sallittiin selvitä hengissä. Kuinka voimme vakavalla naamalla kuunnella tarinoita Auschwitzin ”Kuoleman enkelistä”?

 

2. Miklos Nyiszlin perättömät väitteet

Vuonna 1986 julkaistussa tri Mengeleä käsittelevässä artikkelissa Zdenek Zofka kirjoittaa Mengelen syyllisyyttä puoltavien lausuntojen epäluotettavuudesta:

”Mengelen tapaus tuo esille muutaman ongelmakohdan. Saatavissa olevat lähteet ovat harvassa ja lähes kaikki Mengelen Auschwitzissa suorittamiin rikoksiin viittaavat asiakirjat on hävitetty. Joudumme turvautumaan lähes yksinomaan silminnäkijälausuntojen varaan. Neljänkymmenen vuoden takaiset todistajalausunnot ovat aina luotettavuudeltaan kyseenalaisia, puhumattakaan näinkin tunteita herättävästä tapauksesta. Neljänkymmenen vuoden aikana tapahtumien tuskallinen todellisuus ja painajaiset ovat sulautuneet yhteen erottamattomalla tavalla asianosaisten mielissä. Osassa lausunnoista on ollut ongelmia saada varmuutta, ovatko todistajat edes varmoja Mengelen henkilöllisyydestä. Mengele on saatettu sekoittaa muihin SS-lääkäreihin. Lähes kaikki vangit ilmoittivat Mengelen olleen valitsemassa henkilöitä leirin rampilla. Todellisuudessa leirin lääkärit suorittivat valinnat vahtivuoroissa: Mengele ei ollut yhtään muita useammin suorittamassa valintoja. Vankien piireissä Mengelen nimestä tuli synonyymi kaikille Auschwitzin lääkäreille.”

Zofka lisää:

”Kuten mainitsin, jokaiseen Mengelen vastaiseen lausuntoon tulee suhtautua varauksella. Useissa tapauksissa Mengele on sekoitettu muihin leirillä työskennelleihin lääkäreihin tai SS-vartijoihin. Osalla todistajista on ollut selkeästi motiivina puhdas huomionhakuisuus tai pätemisen tarve. Jopa tietyt ”liioittelut” voidaan nähdä lähinnä pyrkimyksenä kuvailla Auschwitzin kokemuksia jälkipolville. Koska Mengele ei päätynyt vastaamaan hänelle asetettuihin syytteisiin, myöskään yksittäisiä todistajia ei ole voitu testata oikeudessa. Helmikuun 1985 Mengele-oikeudenkäynnissä Jerusalemissa käytettiin ristikuulustelun kaltaisia psykologisia voimakeinoja Auschwitzin traumaattisten kokemusten mieliinpalauttamiseksi. Selvyyden saaminen Mengelen väitetyistä rikoksista edellyttää todistajanlausuntojen kriittistä ja yksityiskohtaista tarkastelua.”

Miehen kriittisen näkökulman mukaan ”Mengelen syyksi katsotut rikokset ovat ilmeisen valheellisia, heikosti perusteltuja syytöksiä. Avaintodistajaksi nimetyn Miklos Nyiszlin lausuntoa ei ole missään vaiheessa testattu.” Tästä huolimatta hänen lausuntoihinsa vedotaan taukoamatta.

Näin ollen tri Mengelen väitettyjen rikosten keskeiseen todistajaan on suhtauduttava erittäin kriittisesti.

Miklos Nyiszli kirjoitti unkarinkielisen muistelmateoksen Dr. Mengele boncolóorvosa voltam az auschwitz-i krematóriumban (Mengelen lääkärinä Auschwitzin krematoriolla.) Teos käännettiin ranskaksi, saksaksi, englanniksi, puolaksi ja italiaksi. Kirjasta tuli keskeinen osa holokaustia käsittelevää historiankirjoitusta.

Nyiszli väittää joutuneensa Birkenaun leirille 29. toukokuuta 1944 junalla Unkarista karkoitettujen juutalaisten joukossa. Samana päivänä hänen ihoonsa tatuoitiin tunniste A-8450. Vietettyään muutaman päivän Birkenaun sektorilla BIIf, 3. tai 5. kesäkuuta hänestä tehtiin lääkäri Sonderkommando yksikköön. Hän työskenteli suoraan tri Mengelen alaisuudessa tammikuuhun 1945 saakka. 8. lokakuuta 1947 antamassaan lausunnossa Nyiszli kertoo saapuneensa ”Buna-Monowitzin” leirille 19. toukokuuta 1944 ja olleen leirillä 20. toukokuuta ja 5. kesäkuuta välisen ajan. Kaksi erilaista lausuntoa saapumisesta Auschwitziin ovat ilmeisen ristiriitaisia. Tämä ei kuitenkaan ole mitään verrattuna siihen ristiriitaisuuksien ja vääristelyjen määrään, jota voimme lukea hänen omasta teoksestaan. Kirja julkaistiin italiaksi ensin nimellä Medico ad Auschwitz ja myöhemmin Sopravvissuto a Mengele. Olen koonnut listan sadastakahdestakymmenestä ristiriitaisesta lausunnosta. Olen koonnut alle mielettömmät väitteet.

Nyiszlin tarina Birkenaun krematoriosta on täysin tuulesta temmattu. Hän väittää krematorioiden rakennetun talvella 1939-1940, vaikkei Auschwitzin leiriä oltu tuolloin vielä edes perustettu.

Hänen kuvauksensa krematorioiden II ja III uuneista ovat täysin tekaistuja. Hän puhuu viidestätoista uunista 150 metriä pitkässä huoneessa. Oikea huone oli 30 metriä pitkä ja siellä oli viisi uunia.

Nyiszli väittää kaasukammioksi epäiltyä huonetta (Leichenkeller 1) 200 metriä pitkäksi. Oikeasti huone oli 30 metriä pitkä. Nyiszli mainitsee myös ”viereisen huoneen”, jota ei ole ollut olemassa.

Krematorion maanalaisen osan pieni tavarahissi (Aufzug) muuttuu Nyiszlin kertomuksissa neljäksi hissiksi.

Nyiszlin väitteet krematorioiden polttokapasiteetista ovat teknisesti mahdottomia ja historiallisesti naurettavia. Kolmen ruumiin polttaminen yhdessä muhvelissa 20 minuutin aikana, yhteensä viidessätoista krematorioiden II ja III muhvelissa, tarkoittaisi 3 240 ruumiin hävittämistä vuorokaudessa. Tästä huolimatta Nyiszli väittää ruumiita hävitetyn 5 000 päivää kohden. Näin ollen neljän Birkenaun krematorion yhteinen polttokapasiteetti olisi 20 000 ruumista päivässä. Väite on absurdi jo pelkästään siksi, ettei 20 minuuttia riitä edes yhden ruumiin sisältämän vesimäärän höyrystymiseen hiilipolttoisessa uunissa. Käytettyjen Topf-uunien suunnittelijoiden, insinööri Kurt Prüferin ja Karl Schultzen mukaan kapasiteetti olisi suurimmillaan yksi ruumis tunnissa muhvelia kohden. Korkeimmillaankin yksi yhdeksäsosa ”silminnäkijä” Nyiszlin väitteistä.

Krematorioissa II ja III oli yhteensä 30 muhvelia. Krematorioissa IV ja V oli vain 16. Kaikesta huolimatta Nyiszli väittää jälkimmäisten yhteenlasketun polttokapasiteetin olleen 5 000 ruumista päivässä. Näin ollen krematorioiden IV-V uunien olisi täytynyt olla polttokapasiteetiltaan kaksinkertaisia krematorioihin II-III nähden. Virallisen historiankirjoituksen mukaan krematorioiden IV-V uunit olivat vähemmän tehokkaita kuin krematorioissa II ja III. Hössin oikeudenkäynnissä asiantuntija Roman Dawidowski totesi krematorioiden II-III kapasiteetiksi 3-5 ruumista 20-30 minuutissa muhvelia kohden. Krematorioissa IV-V vastaava polttoaika oli 30-40 minuuttia. On sanomattakin selvää, kuinka luotettavana ”asiantuntijalausuntoa” voidaan pitää. Yhtyihän Dawidowski neuvostopuolalaisen ”asiantuntijan” arvioon neljästä miljoonasta kuolonuhrista.

Yliarvioidun 5 000 ruumiin päivittäinen polttokapasiteetin pohjalta Nyiszli on tehnyt poskettomia arvioita kaasutuksissa kuolleiden määristä. Alla muutama esimerkki:

• 10 500 sektori BIId:n vankia kaasutettiin ja poltettiin krematorioissa III ja IV (=5 250 ruumista vuorokaudessa krematoriota kohden). Todellisuudessa näin suuren ruumismäärän polttaminen olisi kestänyt vähintään 19 päivää teoreettisella ympärivuorokautisella käyttöasteella (mitä on käytännössä mahdotonta saavuttaa).
• 4 500 mustalaista kaasutettiin ja poltettiin yhdessä illassa krematorioissa II ja III. Toisin sanoen 2 250 ruumista 12 tunnissa. Näin monen ruumiin hävittäminen olisi todellisuudessa vaatinut yli kuusi päivää.
• 20 000 Theresienstadin geton kaasutusuhria hävitettiin 48 tunnissa krematorioissa II ja III (=5 000 ruumista 24 tunnissa). Oikeasti krematointi olisi kestänyt yli 27 päivää.

Nyiszli väittää liekkien näkyneen krematorion piipuista, mikä ei ole teknisesti mahdollista.

Nyiszlin kuvailema kaasutustekniikka on tuulesta temmattu. Hän sekoittaa vetysyanidia sisältävän Zyklon B:n klooriin. Kloori on ilmaa raskaampi kaasu ja suurina määrinä kerääntyisi kammion pohjalle kuten vesi. Hän väittää ruumiiden olleen kasoissa, sillä hädissään olleet ihmiset kiipesivät kuolleiden ruumiiden päälle elääkseen hetken kauemmin. Todellisuudessa vetysyanidi on ilmaa kevyempi kaasu ja Nyiszlin kuvailema kaasun leviäminen ei ole fysiikan lakien mukaisesti mahdollista.

Tämä absurdi kokonaisuus toimi lähdemateriaalina toisen ”silminnäkijän” kirjalle. Filip Müller plagioi häpeilemättä kaikkia Nyiszlin teoksia.

Kirjeessään muistelmiensa kääntäjälle Nyiszli kertoo tajunneensa lyhenteen ”cyklon” tulevan kolmesta sanasta: CYanid (syanidi), ChLOr (kloori) ja Nitrogen (typpi). Hänen mukaansa ainetta oli kahdenlaista. Tyypin A yhdistettä käytettiin hyönteismyrkkynä, tyyppiä B käytettiin murhaamiseen. Väite on lähtökohtaisesti typerä. Saksan kielessä sana ”Zyklon” ei ole lyhenne. Zyklon tarkoittaa pyörremyrskyä (cyclone). Zyklon B ei myöskään sisältänyt klooria eikä saksan kielessä typpeä lyhennetä sanasta nitrogen.

Zyklon A:n valmistus lopetettiin Saksassa 1920-luvulla ja korvattiin Zyklon B:llä.

Nyiszli väittää todistaneensa kahdeksaa hävitysoperaatiota väitettyjen kaasukammioiden ja ”polttokuoppien” läheisyydessä. Mikäli laskemme yhteen Nyiszlin väittämän uhrimäärän, saamme tulokseksi 605 000 henkilöä. Hän väittää todistaneensa henkilökohtaisesti kahden miljoonan ihmisen kaasuttamisen ”kaasukammioissa”. Itse asiassa hänen mukaansa myös 650 000 juutalaista tapettiin niskalaukauksella ja hävitettiin ”polttokuopissa”, koska kaasukammiot olivat tupaten täynnä.

Tämän ”silminnäkijän” lausunnoista tehtyjen laskelmien nojalla yli 30 miljoonan ihmisen olisi pitänyt kuolla jo pelkästään ”polttokuopissa”!

Nyiszlin esittämä tapahtumien aikajärjestys on täysin tekaistu, kuten useista ristiriitaisuuksista voidaan päätellä. 20 000 juutalaisen väitetään tulleen kaasutetuksi Theresienstadin getossa samana päivänä kun oletetut massakaasutukset päättyivät 17. marraskuuta 1944.

Nyiszli kertoo tavanneensa vaimonsa ja tyttärensä Sektorilla BIIc elokuussa. Nyiszlin mukaan tapaaminen ajoittui mustalaisleirin (BIIe) kaasutuksen jälkeiselle ajalle syyskuun viimeisille päiville. Mikä Nyiszlin kronologiassa on vielä hullunkurisempaa, hän väittää tapahtumien sattuneen ajallisesti lähekkäin, mutta silti näiden välillä oli 26 päivää.

Nyiszli väittää krematorioiden sijainneen kahden kilometrin päässä Birkenaun leiristä. Todellisuudessa krematoriot olivat leirin sisäpuolella, ja niin sanottuja Kanada-parakkeja ei käytetty vankien henkilökohtaisen tavaran säilyttämiseen (Effektenlager), vaan pikemminkin jätteiden polttamiseen!

Nyiszli ei tiennyt mitään väitetystä bunkkerista (Bunker 2). Hänen mukaansa SS-joukot eivät muuttaneet puolalaista maataloa kaasukammioksi. Hänen mukaansa taloa käytettiin ”pukuhuoneena” ennen uhrien ampumista niskaan ja ruumiiden hävittämistä ”polttokuopissa”.

Kokonaiskuva paljastaa Miklos Nyiszlin huijariksi. Kansainvälistä holokaustiteollisuutta ”silminnäkijän” ristiriitaisuudet eivät häiritse. Nyiszlin ”todistajalausuntoa” pidetään edelleen näyttönä tri.Mengelen väitetyistä rikoksista.

Vuonna 2002 julkaistussa artikkelissa Miklos Nyiszli and His Auschwitz Book in a New Light Charles D. Provan pyrkii selittämään Nyiszlin ristiriitaisia lausuntoja parhain päin. Provanin mukaan Nyiszlin kirja ei ollut tarkka kuvaus historiasta, vaan pikemminkin romaani. Väite perustuu kahdelle virheelliselle olettamukselle:

1. Ensimmäinen painos ilmestyi Budapestin sanomalehdessä Világ (Maailma) 16. helmikuuta ja 5. huhtikuuta 1947 välisenä aikana.
2. 30. syyskuuta 1947 samassa lehdessä huomautettiin Nyiszlin kirjan olevan romaani.

Oikeasti Nyiszlin kirjan ensimmäinen painos julkaistiin 1946. Provanin mainitsema sanomalehti Világ viittaa Nyiszlin kirjaan termillä “élménregény”, mikä tarkoittaa niin erikoislaatuista kokemusta, että sitä voisi luulla kaunokirjallisuudeksi, eikä varsinaista romaania.

Tämän tulkinnan puolesta puhuu ensimmäisen painoksen esipuhe:

”Minä, allekirjoittanut, numerolla A 8450 tatuoitu entinen keskitysleirivanki ja lääketieteen tohtori Mikloś Nyiszli, kerron totuudenmukaisesti, vailla kiihtymystä tai liioittelua ihmishistorian synkimmistä hetkistä, todistajana ja asianosaisena Auschwitzin krematorioista ja rovioista, joissa miljoonat isät, äidit ja lapset menettivät henkensä.”

Esipuhe päättyy seuraavin sanoin: ”Oradea-Nagyvaradissa, maaliskuussa 1946. Tri Mikloś Nyiszli.”

Ei ole pienintäkään epäilystä siitä, etteikö Nyiszli olisi kirjoittanut kirjaansa historiallisena selostuksena; hän yksiselitteisesti ”kertoo totuudenmukaisesti, vailla kiihtymystä tai liioittelua”.

Vaikka Provan olisi oikeassa (mikä ei pidä paikkaansa), olisi epäloogista pitää tuntemattoman journalistin syyskuussa 1947 kirjoittamaa mielipidettä uskottavampana kuin itse kirjailijan kirjoituksia maaliskuulta 1946. Näin ollen Nyiszli on huijari, mikä ilmenee myös seuraavasta tosiasiasta. Provan kirjoittaa:

”Vaikka tri Nyiszli oltiin kutsuttu todistajaksi IG-Farbenin oikeudenkäyntiin Nürnbergiin, hänen todistajalausuntoaan ei pidetty tarpeellisena. Luultavasti näin päätettiin siksi, että hän oli ollut Monowitzin leirillä vain kaksi viikkoa, eikä hänellä siksi voinut olla paljoa arvokasta tietoa aiheesta. Hän sai jopa palata takaisin Romaniaan oikeudenkäynnin aikana.”

Oikeastaan missään IG-Farben oikeudenkäynnin pöytäkirjassa ei mainita mitään Miklos Nyiszlistä. Siitä huolimatta, ettei hän todistanut oikeudenkäynnissä, heti Romaniaan saavuttuaan hän kirjoitti artikkelisarjan nimellä Tanu voltam Nürnbergen (Olin todistajana Nürnbergissä). Kirjoituksissa hän väitti tulleensa kuulustelluksi puolustuksen edustaja Emanuel Minskoffin toimesta. Miesten välinen dialogi on kokonaan Nyiszlin sepittämä. Valheellisista artikkeleista ensimmäinen ilmestyi Világ-sanomalehdessä 18. huhtikuuta 1948.

Kaiken edellä mainitun perusteella voimme todeta ”silminnäkijä” Miklos Nyiszlin olevan epärehellinen huijari.

 

Artikkeli julkaistu alunperin Inconvenient History –verkkosivuilla englanniksi lähteineen ja lähdeviitteineen.

 

Lue myös: Josef Mengelen tapauksen opetukset