Maaseudusta tulevaisuuden energiareservi?
Uudistuvan energian tuotanto on noussut entistä enemmän tapetille Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuden myötä.
Uusiutuvilla energianlähteillä voitaisiin turvata koko Suomen energian tarve, väittävät Vaasan yliopiston Levón-instituutin ja Vaasan energiainstituutin tutkijat uudessa tutkimuksessan. Vaasalaiset ennustavat rajua rakenteellista muutosta Suomen energiasektorille.
”20–30 vuoden aikajänteellä syntyy uusi hajautettu struktuuri, joka perustuu kokonaan uusiutuviin energioihin, omalta alueelta peräisin oleviin resursseihin ja täydelliseen energiaomavaraisuuteen”, kehittämispäällikkö Pekka Peura ja projektipäällikkö Timo Hyttinen uskovat.
Vaasassa tehty tutkimus käsittelee bioenergiaa. Muita uusiutuvan energian lähteitä ovat myös muun muassa tuuli- ja aurinkovoima.
Vaasalaisten mukaan pelkästään bioenergian määrä ylittää energian tarpeen suuria asutuskeskuksia ja energiaintensiivistä teollisuutta lukuun ottamatta.
Jos mukaan lasketaan tuuli- ja aurinkovoima sekä maaperään ja veteen sitoutuneet energiat, on energiaa yli tarpeen, vaasalaiset laskevat.
Mahdollisuus omavaraisuuteen on etenkin maaseudulla, jossa suurin osa uusiutuvista energianlähteistä syntyy. Tutkijat pitävät energiantuotantoa oman alueen omilla resursseilla ”kiistattomasti edullisimpana”.
”Jo nyt yksittäiset bioenergian tuotantolaitokset ovat taloudellisesti kannattavia. Mieluummin laitetaan raha kiertämään oman alueen taloudessa kuin lähetetään se ulkomaille, usein kriisialueille”, Pekka Peura sanoo. Tutkimus julkaistaan Journal of cleaner production -lehdessä.
Myös Stanfordin yliopiston tutkijat ovat kehitelleet menetelmää, jolla jopa ns. harmaata vettä voidaan hyödyntää energiantuotannossa. Pieni voimala, joka operoi 50 m2 vettä per sekunti voi tuottaa sähköä aina 100 megawattiin asti, tutkijat laskevat. Määrä riittäisi 100 000 kotitaloudelle. Ryhmä aikoo keskittyä nyt viemäriveden ja meriveden hyödyntämisen mahdollisuuksiin.
”Euroopan unionin asettama tavoite, että vuoteen 2020 mennessä kolmasosa energiasta tuotetaan uusiutuvilla energianlähteillä, olisi helppo saavuttaa lyhyessä ajassa”, sanovat vaasalaiset tutkijat.
Mitenkähän tuohon edullisuuteen on päädytty? Kyseessä on utopia, joka ei valitettavasti voi toteutua ilman nykyistä suurempaa yhteiskunnan tukea. Tämänkin jälkeen oletukseni on, että kilowattitunnin hinta tulee olemaan todella korkea.