Muammar Gaddafin Vihreä kirja, osa 4

Magneettimedia julkaisee osissa suomennoksemme Libyan entisen johtajan, Muammar Gaddafin, Vihreästä kirjasta. Kirjan julkaisu ei suinkaan tarkoita sitä, että Magneettimedia allekirjoittaisi kaikkia sen väitteitä. Suomensimme kirjan, koska se auttaa ymmärtämään maailmanpolitiikan lähihistoriaa. Lue myös osat 1, 2 ja 3!

Käsittelemme seuraavaksi esimerkkejä siitä, mikä on palkkatyön suhde yhteiskuntaan, yrittäjyyteen sekä itsensätyöllistämiseen.

Ensimmäinen esimerkki:

a) Työntekijä tuottaa 10 omenaa yhteiskunnan hyväksi. Yhteiskunta antaa hänelle vastineeksi yhden omenan. Yksi omena täyttää kaikki työntekijän tarpeet.

b) Työntekijä tuottaa 10 omenaa yhteiskunnan hyväksi. Yhteiskunta antaa hänelle vastineeksi yhden omenan. Yksi omena ei täytä kaikkia hänen tarpeitaan.

Toinen esimerkki: Työntekijä tuottaa 10 omenaa toiselle ihmiselle. Tuottaja saa vastineeksi palkan, jolla ei voi ostaa edes yhtä omenaa.

Kolmas esimerkki: Ihminen tuottaa 10 omenaa omaan käyttöönsä.

Mitä opimme?

Ensimmäisen esimerkin kohdassa a) työntekijän tulot riittävät juuri ja juuri tyydyttämään hänen tarpeensa. Hänellä ei siis ole kannustimia tehostaa työskentelytapojaan tulevaisuudessa. Hän jämähtää paikalleen – työmarkkinat vaipuvat apatiaan.

Kohdassa b) työntekijällä ei ole kannustimia jatkaa tuotantoa, koska hän ei saa tarpeeksi palkkaa tullakseen toimeen. Yhteiskunnan painostuksen vuoksi valtaosa tällaisista työntekijöistä kuitenkin jatkaa lannistuneena työntekoa osana riistävää oravanpyörää.

Toisessa esimerkissä ihminen tekee töitä vain saadakseen palkkaa – hän ei ole lainkaan kiinnostunut esimerkiksi tuotannosta tai työnsä laadusta. Koska hänen palkkansa on surkea, voi hän yrittää etsiä itselleen uuden isännän (jolta liikenisi enemmän almuja kuin nykyiseltä työnantajalta). On kuitenkin mahdollista, että hän joutuu olosuhteiden pakosta jatkamaan kituuttamista nykyisessä työssään.

Kolmannessa esimerkissä itsensä työllistäneellä ihmisellä on kannustin tehostaa tuotantoaan ja nauttia kaikista työnsä hedelmistä.

Ahkerat kansalaiset vastaan parasiitit

Sosialistisessa yhteiskunnassa ihminen ei voi tuottaa yli tarpeidensa, koska liika ylituotanto merkitsee hyödyn keskittämistä muiden ihmisten hyvinvoinnin kustannuksella. Sosialistinen valtio näkee, että talousjärjestelmä ei ole arvo sinänsä vaan työkalu, jolla kansalaisten hyvinvointi taataan.

Koska kolmannen esimerkin (itsensä työllistänyt) ihminen ei vahingoita muita tuottamalla 10 omenaa, voi hänen toimintaansa pitää hyvänä esimerkkinä sosialistisesta taloudesta.

On tärkeä painottaa, että usein ihmiset joutuvat riistäviin työsuhteisiin pakon vuoksi. Ihmisten on selviydyttävä arjesta, joten usein he joutuvat osallistumaan laaduttomiin ja epäoikeudenmukaisiin tuotantoketjuihin.

Kapitalistisessa yhteiskunnassa varallisuus keskittyy pienelle eliitille, joka ei työskentele itse vaan hyväksikäyttää muita. Vihreässä kirjassa tahdomme ratkaista teollisuuden ongelman ja tarjota oppaan kansalaisten vapauttamiseksi.

Olettakaamme, että yhteiskunnan varallisuus on 10 yksikköä ja että siellä asuu 10 ihmistä. Jokaisen kansalaisen varallisuus on tuolloin yksi yksikkö, koska varallisuus jakautuu tasaisesti. Mikäli joku saa yli kymmeneksen, joku toinen kärsii puutteesta. Tämä on riistoa.

Oletetaan, että yhteiskunnassa viisi henkilöä omistaa yhden sijasta kaksi yksikköä varallisuutta. Tällöin puolet yhteiskunnasta elää ankarassa puutteessa. Mikäli jokainen tarvitsee yhden yksikön varallisuutta tullakseen toimeen, ovat tätä varakkaammat riistäjiä. Ihmiset, jotka hamstraavat varallisuutta kuluttamisen sijaan ja keskittävät omaisuutta yhteiskunnan etujen vastaisesti, pakottavat osan kansalaisista keppikerjäläisiksi.

Monessa yhteiskunnassa riistäminen on paitsi laillista niin myös ihailtavaa toimintaa. Riistäminen on tietysti erotettava säästämisestä. Yltiövarallisuus on tuomittavaa vain silloin, kun se on luotu viemällä muiden kansalaisten toimeentulo.

Ammattitaito ja ahkeruus on siis erotettava parasiittimaisesta rikastumisesta. Taitava ja ahkera ihminen ansaitsee elantonsa omalla työllään ja voi säästää osan tuloistaan. Oikeudenmukainen valtio kuitenkin varmistaa, että myös työkyvyttömät, vanhukset ja invalidit tulevat toimeen.

Yhteiskunnan varallisuutta voi verrata päivittäistavarakauppaan. Tietty joukko ihmisiä hakee sieltä päivittäin tuotteet, joilla he tyydyttävät tarpeensa. Jokaisella on oikeus valita kuluttamisen ja säästämisen väliltä.

Kaupassa on saatavilla sen verran tuotteita, että jokaisen tarpeet saadaan tyydytettyä. Mikäli keinottelija päättää kuitenkin ostaa kaupan tyhjäksi, ei kyse ole enää hänen henkilökohtaisten tarpeiden tyydyttämisestä vaan kaupan muiden asiakkaiden riistämisestä. Se on rikos koko yhteiskuntaa vastaan.

Palkkataloudesta osinkotalouteen

Sosialistinen yhteiskunta ei hyväksy rikastumista muiden kustannuksella. Varallisuuseroja voi kuitenkin syntyä, mikäli tuotannosta syntyy ylijäämää. Tällöin ylijäämää tuottaneen varallisuus ei välttämättä ole pois keneltäkään muulta.

Ihmiskunta on taistellut jo kauan perustavien taloudellisten kysymysten äärellä: kuinka taata kaikkien vapaus, täyttää kaikkien tarpeet, ennaltaehkäistä riisto ja jakaa yhteiskunnallinen vauraus oikeudenmukaisesti?

Sosialistinen yhteiskuntajärjestyksemme syntyi vastaiskuna epäoikeudenmukaisille elin- ja työolosuhteille. Me emme kuitenkaan tahdo kansallistaa ihmisten omaisuutta vaan uskomme yksityiseen omistukseen. Yksityisomistus ei ole pahasta, mikäli yhteiskunta kykenee estämään parasiittimaisen toiminnan. Meidän sosialismissamme työntekijät ovat joko yksityisten tai julkisten yritysten osakkaita.

Ihminen ei ole täysin vapaa, mikäli hän asuu toisen omistamassa talossa, ajaa toisen omistamaa autoa tai elää palkalla, jota joku toinen maksaa.

Vapautta ei voi jakaa – se joko on tai sitä ei ole. Ollakseen onnellisia ihmisten on oltava vapaita. Ollakseen vapaita ihmisten on kyettävä täyttämään itse tarpeensa. Jos ihminen on taloudellisesti riippuvainen toisesta, kasvaa riistämisen ja hyväksikäytön riski. Usein riisto on muodollisesti laillista, mutta se on joka tapauksessa epäeettistä.

Ihmisten perustavia fyysisiä tarpeita ovat esimerkiksi ruoka, asunto, vaatteet ja hyvät kulkuyhteydet. Niitä on pidettävä pyhinä. Kenenkään ei tulisi joutua huolehtimaan siitä, riittävätkö heidän rahansa perustarpeiden täyttämiseen.

Mikäli perustarpeiden täyttämiseen tarvittavien tuotteiden ja palveluiden tuotanto yksityistetään, saa pieni eliitti epäoikeudenmukaisen etuoikeuden suhteessa muihin kansalaisiin. Tuotannontekijöiden omistaja saa jumalallisen oikeuden päättää muiden kansalaisten vapaudesta ja onnellisuudesta. Hän saattaa vaatteiden ja asunnon vuokran hintoja manipuloimalla pakottaa uhrinsa kerjäämään kaduille alastomana.

Valtio ei voi tyydyttää kansalaisten tarpeita pelkällä byrokratialla. Valtio ei voi myöskään kiistää tarpeiden olemassaoloa. Siksi perustavien tarpeiden tyydyttämisen täytyy olla tavoite, jonka ympärille koko poliittinen elämä ja lainsäädäntö kietoutuvat. Valtion on taattava kansalaisten onnellisuus. Onnea ei voi saavuttaa ilman taloudellista ja henkistä vapautta.

Me tahdomme muuttaa palkansaajien yhteiskunnan siis osakkaiden yhteiskunnaksi, jotta palkkaorjuus viimein loppuisi. Kapitalistisissa yhteiskunnissa ay-liike käy veristä taistelua työnantajia vastaan. Ay-liike vaatii korkeampia palkkoja. Me sen sijaan vaadimme palkkaorjuuden lakkauttamista ja korvaamista osinkojärjestelmällä.

Olisi tietysti parasta, mikäli raha menettäisi kokonaan merkityksensä. Tuolloin talous perustuisi kokonaan tuotannolle ja tarpeiden oikeudenmukaiselle täyttämiselle. Raha ei tunne rajoja, minkä vuoksi rahajärjestelmä johtaa usein hyväksikäyttöön ja mässäilyyn.

Palkkaorjuudesta ei kuitenkaan päästä eroon pienten ”parannusten” avulla – uudistusten on oltava radikaaleja. Kun otamme tavoitteeksi rahajärjestelmän hävittämisen, kykenemme hyökkäämään tarvittavalla voimalla riistoa vastaan.

Utopiaa kohti ei saa kuitenkaan rynnätä päätä pahkaa; ensin yhteiskunnan on luotava tasapaino, jossa kaikkien tarpeet on tyydytetty. Lopullinen siirtymä täysin tuotantopohjaiseen talouteen tulee tapahtumaan tällöin kuin itsestään.

Palvelijat

Palvelijan ammatti on – saipa siitä palkkaa tai ei – yksi orjuuden muoto. Palvelijat ovat nykyajan orjia [Gaddafi kirjoittaa libyalaisesta kulttuurista ja kotipalvelijainstituutiosta. Suom. huom.].

Koska sosialistinen yhteiskunta perustuu osakkuuteen eikä palkkaukseen, on palvelijoiden rooli epäselvä: palvelijat eivät osallistu aineelliseen tuotantoon vaan aineettomiin palveluihin. Kuinka jakaa palvelu osuuksiin?

Palvelijoilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin tehdä palkkatyötä (tai pahimmassa tapauksessa palkatonta työtä). Palvelijat ovat taloudellisessa hierarkiassa jopa keskimääräisten tehdastyöntekijöiden alapuolella – he ovat sanan kaikissa merkityksissä palkkaorjia. Ajamamme uudistukset tulevat hyödyttämään siis aivan erityisesti palvelijoita.

Kolmas universaali teoria vastustaa kaikkea taloudellista ja poliittista riistoa, minkä vuoksi se pitää palvelijoiden vapauttamista erittäin tärkeänä.

Myös palvelijoiden on muututtava palkansaajista osakkaiksi. On luotava järjestelmä, joka pilkkoo palvelijoiden tekemän työn osuuksiksi, jotka voidaa jakaa tasaisesti osakkaiden kesken.

Peukalosääntö kuitenkin on, että ihmisten tulisi itse huolehtia asunnostaan – siihen ei tarvita palvelijoita. Mikäli talon väki kuitenkin tarvitsee apua, ei heidän tule palkata palvelijaa vaan ostaa palvelut yritykseltä, jonka työntekijät itse omistavat.

Palvelijoiden on noustava taloudellisesta alaluokka-asemastaan. Heille on taattava oikeudenmukainen osuus heidän työnsä tuottamasta arvosta.

 

Magneettimedia tulee lähiaikoina julkaisemaan myös muut osat Muammar Gaddafin Vihreästä kirjasta.