Murhattiinko kenraali Patton?

Kenraali George S. Pattonin murha on yksi sotilashistorian salatuimpia tapahtumia. Vaikka Pattonin sotilaskansiossa St. Louisin kansallisarkistossa on yli 1300 sivua dokumentteja, on autokolareille omistettu vain muutama sivu.

Kummallista kyllä, viisi paikanpäällä tehtyä sotilasraporttia onnettomuudesta hävisivät pian arkistointinsa jälkeen. Miksi?

Pattonin loppu alkoi 9. joulukuuta 1945, kun hän oli menossa metsästämään fasaaneja Mannheimin lähistöllä Saksassa. Yhdysvaltojen armeijan kahden tonnin kuorma-auto ajoi suoraan hänen virka-Cadillaciaan päin.

Pattonille tuli niskavamma, joka oli todennäköisemmin luodin kuin törmäyksen aiheuttama. Vamma ei ollut kuitenkaan tappava. Hänen kuljettajansa, Horace Woodring, ja hänen esikuntapäällikkönsä, Kenraali Hap Gay, nousivat autosta vain pieniä naarmuja saaneena.

Matkalla sairaalaan Pattonin pelastusajoneuvon päälle ajoi toinen Yhdysvaltojen armeijan kahden tonnin kuorma-auto. Tällä kertaa hän vammautui hieman vakavammin, mutta hänellä ei ollut hengenvaaraa.

Kummankaan kuorma-auton kuljettajaa ei pidätetty eikä heidän nimiään otettu ylös, vaikka Pattonin kuljettaja kertoi, että ensimmäinen kuorma-auto oli odottanut heitä tien laidassa, kun he olivat lähteneet liikkeelle rautatien ylittävästä risteyksestä.

Entinen tiedustelupalvelun agentti Ladislas Farago raportoi myöhemmin, että ensimmäisen kuorma-auton kuljettaja, Robert L. Thompson (joka kuljetettiin Lontooseen, ennen kuin häntä ehdittiin kuulustella), ei ollut oikeutettu ajamaan ajoneuvoa. Thompsonilla oli sääntöjen vastaisesti kyydissään kaksi tuntematonta matkustajaa.

Ladislas toi myös esiin, että vaikka onnettomuus tapahtui syrjäisellä tiellä hiljaisena sunnuntaiaamuna, paikalle ilmestyi nopeasti suuri joukko sotilashenkilöitä.

”He aikovat tappaa minut tänne”

Patton sai sairaalasta yhteyden vaimoonsa Amerikassa, ja Patton pyysi tätä järjestämään hänen siirron nopeasti pois sairaalasta, koska ”he aikovat tappaa minut tänne”. Ja niin he tekivät.

21. joulukuuta 1945 Patton julistettiin kuolleeksi veritulppaan, mikä tarkoittaa hyytynyttä verimöykkyä, joka johtaa kuolemaan kulkeutuessaan elintärkeään elimeen. Sellaisen voi laittaa ruiskulla verenkiertoon kuka tahansa lyhyen lääkintäkoulutuksen saanut henkilö. Yhdysvaltojen armeija ei pelkästään jättänyt tutkimatta ”onnettomuutta” – myös ”veritulpasta” jätettiin selvitykset tekemättä. Amerikkalaissankarin ruumista ei koskaan tuotu Yhdysvaltoihin eikä ruumiinavausta koskaan suoritettu.

Kun Pattonista tuli liittoutuneiden komentaja miehitetyssä Saksassa lokakuussa 1945, hän alkoi ymmärtää Euroopan sotaa uudella tavalla.

Sotasankari esitti suuria epäilyksiä koskien liittoutuneiden raakaa kohtelua saksalaisia kohtaan ja kehotti rakentamaan vahvan Saksan vastavoimaksi Neuvostoliiton etenemiselle itäiseen Eurooppaan. Mitä enemmän Patton oli neuvostoliittolaisten kanssa tekemisissä, sitä voimakkaammaksi kasvoi hänen näkemyksensä, että oikea tapa toimia olisi kukistaa kommunismi, kun siihen oli vielä mahdollisuus.

Rooseveltin juutalaiset neuvonantajat Henry Morgenthau ja Bernard Baruch, jotka pyrkivät sodan jälkeen rakentamaan suhteitaan neuvostojuutalaisiin, tekivät kuitenkin tyhjäksi Pattonin esitykset.

Juutalaisten ja Pattonin välinen konflikti kasvoi, kun hän kieltäytyi siirtämästä saksalaisia siviilejä kodeistaan, joihin olisi sijoitettu ”karkotettuja henkilöitä”. Useimpia näistä juutalaisista ei oltu koskaan edes karkotettu, vaan he olivat vaeltaneet Saksaan Puolasta ja Venäjältä.

Pattonin päiväkirjamerkinnässä 17. syyskuuta 1945 lukee näin:

”Morgenthaun ja Baruchin liikkeelle laskema virus kaikkia saksalaisia vastaan on juutalaisten kosto. Nyt minut on määrätty poistamaan saksalaisia siviilejä kodeistaan, joihin sijoitettaisiin karkotettuja henkilöitä. Näyttää siltä, että tämän määräyksen tarkoituksena on rangaista saksalaista rotua eikä yksittäisiä saksalaisia.

On minun anglosaksisen omantuntoni vastaista häätää ihmistä kotoaan ilman lainmukaista prosessia. Määräyksen saaneille valehdellaan ’karkotetuista’. Tämä on totta erityisesti juutalaisten kohdalla. Monet heistä ulostavat edelleen lattialle!”

Kun Patton myöhemmin näki yhteyden juutalaisten ja kommunismin välillä, hänen kohtalonsa oli sinetöity. Valtaosin juutalaistaustaisten liikemiesten omistama lehdistö Amerikassa aloitti lokakampanjan, jossa Pattonia kutsuttiin ”pehmoksi natsien suhteen”.

Kenraali Patton oli aina pitänyt mukanaan erityistä muistikirjaa. Se katosi hänen taskustaan, onnettomuuksien jälkeen, kun hänet toimitettiin sairaalaan.

Patton oli kerran sanonut: ”Minulla on taskussani pieni musta kirja, ja kun pääsen kotiin, aion räjäyttää koko totuuden esiin.” Mutta viholliset pitivät huolen, ettei Patton nähnyt Amerikkaa enää koskaan.

Juutalaisen tarkka-ampujan tunnustukset

Kirjassaan ”Target Patton” kirjailija Robert Wilcox kertoo haastatteluistaan toisen maailmansodan tarkka-ampujan, libanoninjuutalaisen Douglas Bazatan kanssa.

Bazatan kuoli vuonna 1999. Perustuen näihin haastatteluihin (Bazatan terveys oli heikentynyt ja tunnontuskat piinasivat häntä), Wilcox kuvailee, kuinka tarkka-ampuja oli järjestänyt autokolarin ajattamalla kuorma-auton Pattonin Cadillacia päin.

Bazatan oli myös järjestänyt kenraalin ampumisen kolarin yhteydessä. Samalla muut autossa matkustaneet selvisivät lähes naarmuitta. (Törmäyksen aiheuttama vamma on epätodennäköisempi, koska ajoneuvojen nopeudet olivat vain 20 mailia tunnissa, eikä kumpikaan auto vaurioitunut pahasti.)

Bazata kertoi, että määräyksen ”vaientaa Patton”, oli antanut OSS:n (CIA:n edeltäjä) päällikkö, Kenraali ”Wild Bill” Donovan, jolla oli hyvät yhteydet kommunistien tiedustelupalvelun upseerien kanssa.

Donovan oli kertonut Bazatalle: ”Meillä on hirvittävä tilanne tämän suuren patriootin kanssa. Hän ei ole kontrollissa, ja meidän täytyy pelastaa hänet itseltään ja estää häntä pilaamasta kaikkea mitä liittoutuneet ovat saaneet aikaan.”

Tarkka-ampuja antoi samanlaisen lausunnon myös 450 hengen ryhmälle entisiä OSS:n työntekijöitä Washingtonin hotelli Hiltonissa 25. syyskuuta 1979.

Bazata oli sanonut: ”Monet korkea-arvoiset sotilashenkilöt vihasivat Pattonia. Tiedän, kuka hänet tappoi, koska kenraali William Donovan palkkasi minut järjestämään onnettomuuden 10 000 dollarista. Koska Patton ei kuollut onnettomuudessa, häntä pidettiin eristyksissä sairaalassa, jossa hänet tapettiin ruiskeella.”

Kenraali Bill Donovanin on väitetty olleen kryptojuutalainen, sillä hänen äitinsä Anna Letitia Donovan oli ilmeisesti juutalainen. Hänen nimensä ”Anna Letitia” on tyypillinen juutalaisnimi, mutta harvinainen irlantilaisena nimenä.

Donovanin nousujohteinen ura Wall Streetin lakimiehenä, hänen läheinen tuttavuutensa Rooseveltin juutalaisen sisäpiirin kanssa sekä hänen roolinsa avustajana juutalaiselle tuomarille, Samuel Rosenmanille Nurnbergin oikeudenkäynneissä, vahvistaa oletusta hänen juutalaisesta identiteetistään – tai vähintäänkin hänen juutalaissympatioistaan.

Pattonin murhan jälkeen eurooppalaisvastaiset voimat ovat vain voimistuneet kaikkialla maailmassa.

 

Alkuperäisen tekstin on kirjoittanut englanniksi Nathanael Kapner.