Olli Nevalainen esittää kirjoituksessaan kuinka valtamedia ja poliittinen eliitti käyttävät hyväkseen ”natsikorttia” ja Venäjä-fobiaa harhauttaen ihmisiä näkemästä muiden muassa milloin Euroalueen velkakriisin karmeita seurauksia ja toisaalta Suomelle vaarallista Naton laajentumista sekä asevarustelua. Kirjoituksessa käytetty ”natsi” on Hollywoodin omainen loukkaava nimitys kansallissosialismista, joka kuitenkin jalostuneen henkisenmielen mukaan voisi olla edistyksellinen yhteiskunnan rakentaja. Kansallissosialismi ajaa kansalistaetua, jonka edistymiseen parhaillaan osallistuu kansa kokonaisuudessaan.
Kansallissosialismista löytyy edistyksellisiä periaatteita
Todettakoon, että aikamme viihdemaailman formalisoimalla ”natsi”-hirviöllä ei ole mitään tekemistä kansallissosialististen arvojen kanssa, jossa nuorisoa ei kasvatettu vihan ja sortamisen ihannoitiin, vaan arvostamaan [1] oikeudenmukaisuutta, itsehillintää ja hyveitä. Niinpä oikein sovellettuna kansallissosialismiin kuuluvat yhteisen edun asettaminen ennen yksilön etua, valtion kokonaisuuden ajattelu itsekkyyden sijaan sekä kaikkien oikeuta saada ansionsa mukaan.
Kansallissosialistisia elementtejä voidaan hyvin soveltaa poliittiseen järjestelmään.
Kansallissosialismiin kuuluvat esimerkiksi sääntelevä valtiovalta, työnarvon antikapitalistinen korostus ja tavoitteena rajoittaa plutokratiaa sekä koron ja ulkomaanvelan vaikutusta kansalliseen talouselämään. Suunnitelmatalous, keynesiläinen elvyttäminen julkisessa rakentamisessa ja talousdemokratian reformi olisivat tervetulleita rakenteita yhteiskuntajärjestelmässä. Muun muassa nämä poliittiset rakenteet olisivat suojana kansainvälisiä rahoitusmarkkinoita sekä ulkomaisia finanssikeinottelijoita vastaan.
On muistettava, että kansallissosialismin ei tarvitse merkitä rodullista ylivertaisuutta oletettuun Saksan arjalaisuuden malliin, vaan pitää oikeutena säilyttää kulttuurinsa ja etnisyytensä.
Magneettimedian toimitus
”Natsi”-pelko
”Natsi”-pelko on vallannut Euroopan. Useissa ellei useimmissa eurooppalaisissa valtioissa ovat kansallismieliset puolueet nousseet kellareistaan parlamentteihin. Yksi EU:n mahtavimmista jäsenmaista on päättänyt erota Unionista ja Ranskan Marine Le Pen uhkasi jo vuosia sitten murtaa EU:n ytimen eli Saksan ja Ranskan liiton.
Media ja poliittinen eliitti lietsovat kuitenkin pelkoa milloin Venäjästä ja milloin ”natseista”. Venäjä-fobialla johdetaan huomio pois Naton laajentumisesta ja asevarusteluista. Kun Venäjästä tehdään suuri mörkö, ei omia laajentumishalua tarvitsekaan enää oikeuttaa: mörkö antaa oikeutuksen.
”Natsi”-pelko toimii aivan samalla tavalla. ”Natsi”-pelko tekee ongelman niistä, jotka ovat huomanneet todellisten ongelmien olemassaolon.
Todellisia ongelmia on liikaa.
Monet Euroalueen maat kompuroivat vieläkin Euroalueen velkakriisin jäljiltä, ei kyseistä kriisiä ole vielä tyydyttävästi ratkaistu. Se on vieläkin noussut aika-ajoin uutisiin, kun jokin pankki ”yllättäen” ilmoittaa vakavista vaikeuksista, kun joltakin euromaalta ovat raha lopussa tai kun komissiolta tulee kirje, jossa sanotaan: ”te käytätte liikaa rahaa, leikatkaa enemmän”, kuten Sipilän hallituksen ajoilta muistamme. Sellaista valtioita ei euroalueella olekaan, jossa leikkauksia jo ei olisi tehty, sillä hyvinvointivaltiosta aiheutuu komission mukaan liian suuria kustannuksia.
Velkakriisin turvin koko EU:ssa on voitu panna toimeen valtavia rakennemuutoksia, joilla hyvinvointivaltiota ja taloudellista riippumattomuutta jatkuvasti riisutaan. Elvyttäviä vaikutuksia leikkauksilla ei ole ollut. Uusia työpaikkoja syntyy vähän mutta yt-neuvottelujen seurauksena työttömiä tulee aina vain uusia. Siksi yhteiskunta jakautuu. Toisilla on edelleen hyvät työpaikkansa, toisilla taas laskujen maksaminen on niin vaikeaa, että on pakko suostua vaikka palkattomaan työhön, työkokeiluun, harjoitteluun tai mitä moninaisimmille kursseille, että vuokra tulisi maksettua. Työssäkäyvien asema on hieman parempi, mutta monen ansiot jäävät niin pieniksi, että kaikki taloudellinen riippumattomuus on myös heidän osaltaan saavuttamattomasti.
Toisilla köyhyys määrittää elämää, todellisuutta ja käsitystä yhteiskunnasta. Toisilta köyhyyden kokemus puuttuu kokonaan.
Kumpikaan puolisko jakautuvasta yhteiskunnasta ei ole vastuussa tilanteesta. Sen ovat aiheuttaneet kansainväliset pankit, komissaarit, Brysselin lobbaajat tai jotkin eliitit jossakin. Talouden kriisi johtuu poliittisesta kriisistä. Poliittinen järjestelmä ei monelle näyttäydy hyväksyttävänä tai legitiiminä vaikka se nimellisesti onkin demokraattinen. Kansalliset parlamentit ovat puoluejärjestelmän ja median vankeina, mutta ennen kaikkea toimittavat ne virkamiesmäisesti suomalaisten vihaamien pikkuherrojen, lakeijoiden ja pehtorien virkaa.
Näin muodostuu vankka pohja ajatukselle: ”jos teemme päätökset itse, voimme ratkaista nämä herrojen sotkut”.
Tästä herrat eivät pidä. Olipa itsenäisyyttä kannattavilla ihmisillä tekemistä rasismin kanssa tai ei, on heidät kätevä yhdistää ”natseihin”, joista Hollywood-tarustojen mukaisesti on muovattu pahuuden ruumiillistumia. Itsenäisyys murtaisi kansainvälisten eliittien vallan. Siksi media ja poliitikot huutavat ”natseista”, joiden stigmaa oikein sovellettu kansallissosialismi ei tunne.
Pakolaisvyörytys vahvistaa talouden ja politiikan kriisiä. Lisäksi se nostaa toisen elementin taloudellisen ja poliittisen itsenäisyyden rinnalle: kansallisuusaatteet. Kaikki kansat tai heimot ovat jossakin määrin sekoituksia toisistaan, mutta ne ovat silti syntyneet pitkällisten prosessien seurauksena ja niillä on perinteisesti ollut vahva kytkös johonkin alueeseen, yhteisöön ja yhteisiin kokemuksiin. Laajat pakolaisvyörytykset murtavat entisestään sitä yhteenkuuluvuutta, jota Suomessa ja Euroopassa vielä tunnetaan. Kun puhutaan miljoonista maahanmuuttajista ja väestöpohjan muutoksesta useilla prosenttiyksiköillä, joissakin maissa kymmenillä prosenttiyksiköillä, on tällöin kyse väkivaltaisesta kansojen murtamisesta. Onnistuessaan se irrottaa ihmiset paikallisista kytköksistään sekä poistaa kulttuurisen ja geneettisen monimuotoisuuden.
Monet ihmiset eivät syystä tai toisesta pidä tällaisesta. Eivät he välttämättä pidä syyrialaisia itseään huonompina, mutta haluavat ehkä säilyttää sekä syyrialaisen että lappalaisen erityislaadun maailmassa eivätkä odota ihaillen tulevaisuutta, jossa kaikki ihmiset ovat tummia ja jossa vaaleaverikköjä ei enää löydy muuta kuin biologisista näytteistä laboratorioissa.
Poliittisen ja taloudellisen kriisin ohella tämä kansojen ja heimojen moninaisuutta uhkaava ilmiö voimistaa kaipuuta: ”haluamme päättää itse omasta elämästämme”.
Se että myös pakolaistilannetta selittävät kansainvälisten eliittien ja amerikkalaisten sotajoukkojen toimet viimeksi Syyriassa mutta sitä ennen muualla Lähi-idässä ja Afrikassa, vain vahvistaa itsenäisyyden kaihoa ja vihaa kansainvälisiä eliittejä kohtaan. Pakolaiset itse eivät kanna vastuuta tilanteestaan, mutta silti kansojen ja heimojen tuhoaminen ei ole ratkaisu heidän ongelmiinsa.
Pahinta kaikessa on, että eliittien jatkuva piittaamattomuus ilmaston todellisiin saastuttajiin [2], kuten Yhdysvaltoihin, Kiinaan, Ranskaan, Italiaan Saksaan ja Yhdistyneeseen kuningaskuntaan, tämä piittaamattomuus voi synnyttää katastrofin ja siten lisätä runsaasti pakolaisuutta.
Pakolaisuudelle antaa suotuisat mahdollisuudet myös kansainvälisten rahoituslaitosten kurjuuden maksimointi kolmansissa maissa.
Välttämättä kaukana ei ole aika jolloin satojen miljoonien ihmisten vyöry etsii parempaa elintilaa Euroopasta. Tämä tulisi merkitsemään lopullisesti kansojen ja heimojen tuhoa, mutta tuossa tilanteessa (jos esim. luonnonkatastrofi realisoituisi) vaaleaverikköjen säilyminen maailmankartalla on huolista vähäisin. Tuolloin on liian myöhäistä yrittää ratkaista ongelmia irtautumalla kansainvälisten eliittien kuristusotteesta ja tekemällä yhteistyötä itsenäisten valtojen välillä. Silloin kuin ihmiskuntaa ja muita heimoja uhkaa loppu, ei enää voi puolustaa Suomea ja suomalaisuutta.
Kansainvälisten eliittien kannalta tuollainen uhkakuva voi jopa olla suotuisa. Pyritäänkö ilmastonlämpenemisen muodostamalla uhalla maalailemaan myös yllä mainittua uhkakuvaa, puuttumalla vain mitättömiin asioihin kuten esimerkiksi suomalaisten punaisen lihan syöntiin.
Näitä todellisia ongelmia ei käsitellä mediassa eivätkä poliitikot niistä kanna huolta. Huolta kannetaan ”natseista”. ”Natsipelko” yhdistetään kaikkiin poliittista ja taloudellista itsenäisyyttä puolustaviin sekä kansallisuuksien ja heimojen moninaisuutta kannattaviin ihmisiin ja varsinkin niihin, jotka tavoittelevat positiivista muutosta.
Lisäksi ”rasismi” yhdistyy liian helposti nationalismiin. Yhtäältä natsifobia tietoisesti yhdistäessään nationalismin ja ”rasismin” voi painostaa tällaiseen yhdentymiseen. Toisekseen sivistyksen puute ja perustarpeiden täyttämiseen keskittyvän elämän luoma näköalattomuus luo pohjaa nationalismin muuttumista syrjiväksi. Terveessä nationalismissa ei tietenkään ole mitään moitittavaa. Kolmanneksi on itsekkyys niin yleinen piirre ihmisissä riippumatta siitä, ovatko he osa eliittejä, eliittien lakeijoita tai vähäosaisia, että vihamielisyys herroja kohtaan yhdistyy tältäkin osin helposti vihamielisyyteen toisia ihmisiä ja pakolaisia kohtaan, varsinkin kun pakolaiset itse eivät ole sen parempia, ja omalla toiminnallaan ovat antaneet hälyttävästi sijaa moitteille, vakavalle paheksunnalle rikosseuraamuksiin saakka. Tulee tietysti huomata, että rajojensulkeminen elintasopakolaisilta tai ”turvapaikanhakijoilta” ei ole rasismia, vaan tervettä nationalismia ja isänmaallisuutta. Se on järkeviin yhteiskunnallisiin arvoihin perustuvaa realismia.
Mutta, kun aistillinen rasismi yhdistyy nationalismiin, menettää nationalismi jaloutensa ja poliittisen voimansa. Siitä tulee vastenmielinen ilmiö, jota aina tarkastellaan natsifobian luoman harhan vallassa.
Ja herrat hymyilevät tyytyväisinä.
Olli Nevalainen
Lähteet
Magneettimedia toimituksen käyttämä lähde:
Faith and Action (1938). Saatavuus: https://archive.org/details/FaithAndAction [1]
“Natsi”-pelko kirjoituksen lähde: