Onko EKP jo roskapankki?

”Euroopan keskuspankista (EKP) tulee täysin eurooppalaisten pankkien pelastusviranomainen ja Euroopan huono pankki”, sanoi hiljattain (HS 3.10.14) arvostetun taloustutkimuslaitoksen IFO Institutin toimitusjohtaja Hans-Werner Sinn tiedotteessaan.

EKP on tekemässä itsestään roskapankkia alkaessaan ostaa OMT-hätäohjelmalla pankkien taseista ns. ”paskapapereita” eli yleisnimeltään ”omaisuusvakuudellisia arvopapereita” (asset banked security, ABS).

Nimi kalskahtaa luotettavalta mutta nämä ovat itse asiassa niitä erittäin riskipitoisia pankkien kehittelemiä johdannaispapereita, joiden massamittaisesta ”tuotekehittelystä” ja niiden arvonmenetyksestä alkoi finanssikriisi.

Se koostuu pääosin pankin myöntämistä veloista kuten autolainoista, optiolainoista, luottokorttisaatavista, leasing-luotoista, tuontisaatavista jne, jotka pankki on paketoinut läpinäkymättömiksi velkakirjoiksi. Ne eivät mene enää kaupaksi markkinoilla, koska kaikki sijoittajat tietävät niiden olevan täysin mätiä. Niiden koko pankkien taseissa on järkyttävän suuri ja on kymmenen kertaa suurempi kuin koko maailman BKT.

EKP ilmoitti ostavansa pankeilta veronmaksajien riskiksi myös ns. ”katettuja joukkolainoja”, jotka kuulostavat yhtä luotettavilta. Siinäkin vakuutena voi olla arvonsa menettänyt kiinteistö tai konkurssikypsä valtio. Valtionlainojen riskipaino valtion taseissa on nolla!

EKP:n idea on näillä lisätukiaisilla helpottaa jo valmiiksi konkurssikypsien pankkien lainanantoa yrityselämälle, jotta talouden kasvu saataisiin vihdoin käyntiin ja massatyöttömyys kuriin..

Tekohengitystä pankeille EKP on jo yrittänyt aiemmin ns. LTRO-rahoituksella. Siinä EKP tarjosi ylivelkaisille pankeille kahteen otteeseen yhteensä 1 000 miljardia euroa rahaa yhden prosentin korolla.

Näiden pankkien taseissa uinuvien ”paskapapereiden” oston suuruutta EKP ei kerro, mutta arviot liikkuvat 500-1 000 miljardin haarukassa. Tähän pankkien ”mustaan aukkoon” valutettu uusi veronmaksajien kädenojennus ei kuitenkaan takaa yritystoiminnalle ja pienyrittäjille helpompia päiviä, koska varsinkin kriisimaissa ei ole järkevälle yritystoiminnalle ja uskottaville investoinneille kasvumahdollisuuksia.

Suomessakin 2000-luvun alun jälkeen investoinnit ovat olleet pienemmät kuin tuotantovälineiden kuluma (poistot) eli tehdasteollisuus syö pääomaansa. Voitot on kotiutettu sijoittajien laariin osinkoina.

Kuluttajien ostovoima on kurjistunut ja kaikki EU-maat ovat säästöjen, supistusten ja veronkorotusten kierteessä. Viimeksi euroalueen pankkikriisin hoitaminen vaati noin 600 miljardia euroa julkista rahaa. Tämä valtava rahamäärä on luonnollisesti poissa valtion työttömyyshoidon elvytystoimista ja hyvinvointipalveluista ja on täysin hukkaan heitettyä rahaa.

Pankkitoiminta on kysyntälähtöistä. Jos yritykset eivät kykene myymään lisätuotantoaan, eivät he ota lainaa. Keskuspankin talletuskoron lasku negatiiviseksi ei juuri auta pankkien lainatarjontaan, koska pankit eivät lainaa talletuksia.

Lainat luovat uutta liikepankkirahaa, joka on pankin velkaa, talletukset taas ovat pankkien keskuspankkitileillä liikkuvaa selvitysvaluuttaa. Toki EKP:n toimet voivat kannustaa pankkeja kompensoimaan rangaistusluonteista korkoa myöntämällä lainoja yhä riskialttiimmille yrityksille.

Rahapolitiikan rajoitteista on lukuisia esimerkkejä. Japanissa 1990-luvun lopulla pankit tarjosivat yrityslainoja lähes nollakorolla, mutta yritykset vain leikkasivat investointejaan keventääkseen velkataakkaansa, mikä ajoi maan deflaatioon.

Yhdysvalloissa keskuspankki Fed on viime vuosina lisännyt keskuspankkirahan määrää tuhansilla miljardeilla, mutta lainarjonta ei ole juuri piristynyt. Tanskassa keskuspankki leikkasi talletuskoron negatiiviseksi, ja lainojen määrä väheni. Brasiliassa keskuspankki laski ohjauskorkoaan neljä prosenttiyksikköä alle vuodessa, talouskasvu vain jatkoi heikkenemistään.

Kaikki tähän mennessä tehdyt ”elvytystoimet” ovat olleet täydellistä teatteria jota valtamediat ovat pääoman toimesta pitäneet yllä. On ”elvytetty” vain pankkeja kun olisi pitänyt elvyttää kulutuskysyntää ja kansalaisten ostovoimaa.

Ainoana päämääränä on ollut pelastaa pankit, sijoittajat ja pääoma ja saada ymmärtämättömien poliitikkojen avulla tavallinen kansa maksamaan investointipankkiirien ahneus ja vastuuttomuus eli pelastaa finanssikriisin aiheuttajat.

Ari Ojapelto
tietokirjailija
Tampere

8.1.2015