Psykologiset syyt valkoisten syrjäyttämiselle

Käsittelen kolmea psykologista ilmiötä, jotka liittyvät siihen, että valkoisia ollaan syrjäyttämässä johtavista asemista heidän omissa kotimaissaan:

1. Itseään ruokkiva valkoinen häpeä ja nöyristely
2. Mallioppiminen (sosiaalinen oppiminen)
3. Moraaliseen sisäryhmään kuuluminen

Oman edun tavoittelu liittyy oleellisesti aiheeseen. On selvää, että erittäin suuri osa valkoisista, jotka antavat julkisen tukensa pakkomonikulttuurisuudelle, tavoittelevat itse asiassa omaa etua ja hyväksyntää. He mukautuvat valtavirtaan ja antautuvat vihamieliselle eliitille, joka joko palkitsee tai rankaisee kansalaisia näiden kannanotoista. Jopa valkoiset heteromiehet voivat saada ainakin väliaikaista hyötyä, mikäli he alistuvat järjestelmälle. Jos esimerkiksi hakee töihin yliopistoon johtotehtäviin, on parasta vannoa monikulttuurisuuden nimiin ja osoittaa valkoista häpeää.

 

Itseään ruokkiva valkoinen häpeä ja nöyristely

Valkoisten syrjäyttäminen liittyy siis osaltaan siihen, että valkoiset itse sahaavat oksaansa tavoitellessaan hyväksyntää ja omaa etua monikulttuurisessa nyky-yhteiskunnassa. Anthony Hiltonin artikkelissa ”Giving away the farm: Why?” todetaan, että valkoinen häpeä voi ruokkia itseään. Tämä johtaa siihen, että ihmiset ryhtyvät kilpailemaan itseruoskinnassa, jolloin häpeä saa entistä irvokkaampia ja kummallisempia muotoja. Naarasriikinkukot suosivat uroksia, joiden pyrstöt ovat erittäin kömpelöitä mutta sitäkin koreampia. Voimme verrata nykykulttuuria riikinkukkoihin ennustaessamme, että valkoinen itseinho tulee olemaan vastaisuudessa entistäkin pöyhkeämpää ja haitallisempaa.

Seattlessa pidetään piakkoin ”valkoista etuoikeutta” käsittelevä konferenssi, joka on varmasti ihanteellinen estradi itseään ruokkivalle itseinholle (termin ”valkoinen etuoikeus” keksi juutalainen kommunisti Theodore W. Allen. Suom. huom.). Listasin alle muutamia lainauksia esitelmistä, jotka pistivät silmääni:

”Valtakunnan väri / Ihmisyyden arvo: Valkoisen etuoikeuden ja luokkayhteiskunnan purkaminen soluviisaudella (…) Tapahtuma alkaa kehon maadoittamisella ja jatkuu tutkimalla ihmissolujen sisältämään biologista viisautta [???] Seuraavaksi siirrytään analysoimaan rotu- ja luokkasyrjintää sekä amerikkalaisia vapautusstrategioita (erityishuomiota kiinnitetään luokkayhteiskuntaan ja valkoiseen etuoikeuteen). Tapahtuman lopuksi soluviisautta sovelletaan osallistujen rodulliseen ja taloudelliseen oikeudenmukaisuustoimintaan niin henkilökohtaisessa kuin työelämässä.

Sisäistetyn syrjinnän seuraukset, Kukaan ei pääse pakoon (…) Tämä instituutti kokoaa yhteen neljä fasilitaattoria, jotka ovat eläviä esimerkkejä sisäistetystä syrjinnästä. Olemme mustia, valkoisia, juutalaisia, perverssejä, homoja, naisia ja miehiä. Keskustellessamme huomasimme, että jaamme yhteisen kokemuksen: olemme sisäistäneet jonkin syrjinnän muodon. Syrjintä vaikuttaa elämäämme negatiivisesti. (…) Osallistujat tulevat meditoimalla ymmärtämään kuinka sisäistetty syrjintä on vaikuttanut heidän elämäänsä. Käytämme avuksemme myös erilaisia yksilöllisiä ja yhteisöllisiä aktiviteetteja. Lopuksi muodostamme ihmisverkoston, joka tukee toinen toistaan sosiaalisen median kautta, kun alamme parantaa itseämme.

Organisaatioiden muuttaminen: Rodullisen pääoman sisäistäminen (…) Kun omistaudumme taistelemaan rasismia ja valkoista etuoikeutta vastaan, monet meistä tulevat käymään syvällisiä vuoropuheluita sekä kouluttamaan ihmisiä organisaatioissa, joihin kuulumme (…) Osallistujat tulevat tutustumaan esimerkkitapauksiin, joiden avulla he oppivat tunnistamaan valkoisen kulttuurin ja siten sen, kuinka päästä valkoisesta kulttuurista eroon. Harjoittelemalla uutta arviointitaktiikkaa opimme analysoimaan eri instituutioiden toimintaperiaatteita, toimintaa sekä kulttuurinormeja. Siten opimme näkemään taustalla vaikuttavan valkoisen kulttuurin. Kuinka ruokimme rasismia ja valkoista kulttuuria tietoisesti ja tietämättämme organisaatioissamme? Entä kuinka voimme kaikkialla vastustaa ja tuhota valkoisen kulttuurin dynamiikan?” (Linkki)

Eräs esitelmöijistä on Heather Hackman, joka voi hyvinkin olla juutalainen ja näin ollen edustaa samaa heimoa vastenmielisen ”monikulttuurisuustyöntekijä” Tim Wisen kanssa. Hackmanin erikoisalaa on ”juutalainen sorto”, jolla hän ei todennäköisesti kuitenkaan tarkoita muita ihmisryhmiä (esimerkiksi palestiinalaisia) sortavia juutalaisia. Joka tapauksessa monet Hackmanin firman työntekijöistä ovat valkoisia, eivät juutalaisia.

Hackmanin elämäntyö on mainio esimerkki siitä kuinka suurta osaa yliopistot ovat näytelleet valkoisten syrjäyttämisessä.

Hän opiskeli ”sosiaalista oikeudenmukaisuutta” ja suoritti tohtorin tutkinnon Massachusettsin yliopistossa 2000. Seuraavat 12 vuotta hän työskenteli vakituisessa virassa professorina St. Cloud Staten yliopistossa opettaen ”ihmissuhteita”, ”sosiaalista oikeudenmukaisuutta” ja ”monikulttuurisuutta”. Hänen erikoisuuksiinsa kuuluivat myös amerikkalaisen ”heteroseksismin”, ”homofobian”, rodun, ”rasismin”, ”syrjinnän” ja ”sosiaalisen muutoksen” tutkiminen. 2005 hän alkoi tehdä valtakunnallisesti konsultin töitä liittyen aiheisiin kuten ”monikulttuurisuuteen”, ”pääomaan”, ”sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen”, ”rasismiin”, ”valkoisuuteen”, ”sukupuoliseen syrjintään”, ”heteroseksismiin/homofobiaan” ja ”luokkasyrjintään”. 2012 hän lopetti työnsä yliopistolla keskittyäkseen kokonaan konsulttifirmaansa Hackman Consulting Groupiin.

Yliopistoihin on rakennettu selkeä valkoisia vastustava infrastruktuuri (”valkoista etuoikeutta” käsittelevään konferenssiin osallistuvat palkitaan opintopisteillä!), jolla on myös taloudellista potentiaalia. Valkoisella syyllisyydellä voi tehdä niin paljon rahaa, ettei Hackmanin kaltaisten tarvitse halutessaan edes työskennellä enää yliopistoilla.

Konsulttifirman sivuilta käy pian selväksi, että alalla käydään kovaa kilpailua. Hackmanin yritys mainostaakin: ”Tarjoamme parhaat pedagogiset työkalut ja oppimateriaalit, jotkat perustuvat alan tuoreimpiin virtauksiin.” Yrityksen on voitettava kilpailijansa, mikä tarkoittaa entistä kummallisempia ”parannuskeinoja” pahan valkoisen kulttuurin hävittämiseksi. Yrityksen työntekijä Susan Roffo esimerkiksi on ”kraniosakraalin terapian sekä somatiikan osaaja ” ja hän järjestää Hackmanin kanssa työpajan nimeltä ”Pintaa syvemmälle: Valkoisen ylivallan hävittäminen solu kerrallaan”. Työpajassa kerrotaan tutkittavan ”valkoisuutta”, ”traumoja” sekä ”parannushoitoja rasismin kitkemiseksi”.

Mitä pöyhkeämpi riikinkukon pyrstö on, sen parempi. Ostamalla palveluita Hackmanin firmalta, voi yritys kuin yritys välttyä ”rasismiin” liittyviltä oikeudenkäynneiltä: ”Ette te voi viedä meitä raastupaan. Kaikki työntekijämme ovat käyneet kraniosakraalin terapian ja somatiikan kurssit, joissa kehoissamme ja sieluissamme piilevä valkoinen pahuus on hävitetty. Mitä muuta ylipäätään voisimme tehdä vastustaaksemme työpaikkarasismia?”

Ilmiö on tuttu uuskonservatiivipiireistä, joissa suosionosoitukset Israelille ovat hyväksi toimittajien, poliitikkojen ja virkamiesten urasuunnitelmille. Vaikka Yhdysvaltojen poliittiset trendit muuttuisivat, on tunnetuille Israelin ystäville tiedossa varmat työpaikat sionistisissa ajatushautomoissa ja lobbausjärjestöissä. Viime vuonna republikaanien presidenttiehdokaskilvassa todistettiin kuvottavaa kisailua siitä, kuka on Israelin (ja monikulttuurisuuden) kaikista suurin ystävä. Tämä synnytti kannanottoja, jotka olivat vähintään yhtä iljettäviä kuin ”valkoisen etuoikeuden konferenssin” tuotokset. Newt Ginrich (joka sai juutalaiselta sionistilta Sheldon Adelsonilta 10 000 000 dollarin tukisumman) voitti pro-Israel-kilvan julistamalla, että palestiinalaiset ovat ”kansana mielikuvituksen tuotetta”. Yritäpä pistää paremmaksi!

Katsoessani FoxNews-kanavaa huomasin, että Sean Hannity (joka pukeutuu sinivalkoiseen kravattiin) pyrkii selvästi olemaan television Israel-myönteisin puhuva pää. Kun Obama vieraili ”luvatussa maassa”, totesi Hannity Yhdysvaltojen presidentin ”pettäneen Israelin uudelleen ja uudelleen”. Hannityn kiivas yksinpuhelu hautasi alleen vierailevien asiantuntijoiden äänet näiden yrittäessä tarjota taustatietoa Israel-Palestiina-konfliktista. Hannity alkaa vaikuttaa jo Abe Foxmania kiihkeämmältä sionistilta!

Tärkeä motiivi julkiselle valkoisuuden vastustamiselle on siis oman edun tavoittelu. Viha valkoisuutta kohtaan ruokkii itseään ja saa ajan myötä yhä groteskimpia muotoja. Infrastruktuuri tarjoaa porkkanoita itseään inhoaville valkoisille ja sen sijaan keppiä niille, jotka uskaltavat puolustaa valkoisten etuja. Sanktioihin kuuluvat esimerkiksi erottaminen töistä sekä sosiaalinen eristäminen. Sanktioiden välttäminen on tietysti myös oman edun tavoittelua.

 

Mallioppiminen

Valkoisia vastaan kohdistetun vihan taustoja voidaan tutkia myös soveltamalla psykologiasta tuttua mallioppimisen käsitettä. Tehokkaat mallit ovat yleisesti kunnioitettuja arvoja. Evoluutiota tutkimalla on selvinnyt, että sosiaalisen arvostuksen ja statuksen tavoittelu on oleellinen osa ihmismielen toimintaa.

”Tärkeä tekijä kritiikkikulttuurin voittokulussa oli, että aate saavutti arvostetun aseman länsimaiden kunnioitetuimmissa ja vaikutusvaltaisimmissa instituutioissa. Näin kritiikkikulttuuri saavutti kiistattoman aseman eliitin (sekä juutalaisen että ei-juutalaisen eliitin) piirissä. Tämän jälkeen kulttuurista tuli pian erottamaton osa kaikkien kansalaisten ajattelua koulutukseen ja sosiaaliseen luokkaan katsomatta.

Suurin osa ihmisistä ei luota järkkymättä omiin älyllisiin kykyihinsä. Sen sijaan he tietävät, että Harvardin professorit (kuten pahamaineinen Stephen Jay Gould), Washington Postin ja New York Timesin päätoimittajat sekä jopa konservatiiviauktoriteetit (kuten Rush Limbaugh ja Sean Hannity) ovat kaikki yhtä mieltä rodullisista ja etnisistä kysymyksistä. Monet jopa pelkäävät toisinajattelua, ja on oltava lähes hullu kyseenalaistaakseen valtavirran mielipiteen.

Eräs vasemmiston suurimmista saavutuksista on mielestäni se, että he ovat istuttaneet enemmistön päähän erittäin negatiivisen mielikuvan ihmisistä, jotka ajavat avoimesti valkoisten asiaa tai kritisoivat järjestäytyneiden juutalaisten yhteiskunnallista valtaa. Kritisoijat leimataan älyllisesti vajavaisiksi, typeriksi ja jopa psyykkisesti häiriintyneiksi, mikä tietysti merkitsee erittäin matalaa sosiaalista asemaa.

Tämä on erityisen suuri ongelma lukion käyneiden valkoisten keskuudessa (…) Heillä on erityisen palava tahto kokea, että heidän ajatuksensa ovat ’kunnioitettavia’ ja valtavirtaisia (…) Valtavirta ei anna (koulutetuille valkoisille) mitään henkisiä työkaluja oman identiteetin rakentamiseksi, paitsi ehkä ajatuksen, että maailmasta tulee paljon parempi paikka, kun valkoiset ovat menettäneet täysin valta-asemansa.”
(Lainaus artikkelista ”The problem of intellectually insecure Whites”)

Valkoiset käsittävät, ettei edes lukiosta valmistuneilla ole tarpeeksi tietämystä rodun ja maahanmuuton vaikutuksesta yhteiskuntaan, jotta he voisivat haastaa median ja akateemisen maailman auktoriteetit. Kyseenalaistamisen sijaan he kantavat poliittisen korrektiuden symbolia ylpeinä ”älykkyydestään” ja ”moraalisesta oikeamielisyydestään”.

Valkoisten vastainen vallankumous alkoi yhteiskunnan ylimmiltä portailta. Ensimmäisenä se kosketti median ja akateemisen maailman eliittiä. Brenton Sanderson on tehnyt erinomaista työtä kuvaamalla sitä kuinka myös Australiassa valkoisten vastainen taistelu alkoi eliitistä. Australian poliitikot ja tiedotusvälineet tekivät myös aktiivisesti työtä salatakseen suuret poliittisen muutokset tavallisilta australialaisilta. Muutokset tehtiin virkamiestasolla kaukana edustuksellisen demokratian ja julkisen keskustelun ulottumattomissa. Akateeminen maailma alkoi pian myötäillä uusia monikulttuurisia virtauksia etenkin siksi, että luvassa oli kouriintuntuvia palkkioita, kuten rahoitusta sekä kirjasopimuksia.

 

Moralisointi

Kolmas psykologinen vaikutuskeino on pukea valkoisten vastainen viesti ”moraalin” viittaan. Valkoisten vastustaminen on paitsi kunnioitettavaa, niin myös osoitus moraalisesta ylivertaisuudesta. Väestönrakennetta radikaalisti muuttavasta maahanmuutosta on tehty moraalinen velvoite. Maahanmuuton kaltaisten ilmiöiden vastustajat putoavat kokonaan modernin länsimaisen moraalikäsityksen ulkopuolelle.

The Culture of Critique -kirjassani olen käsitellyt juutalaisperäisiä aatteita, jotka vastustavat avoimesti länsimaista kulttuuria, mutta joista on silti tullut valtavirtaisia länsimaisen poliittisen ja akateemisen eliitin ansiosta. Moraalia käytetään lyömäaseena esimerkiksi niitä vastaan, jotka pyrkivät selittämään ihmisryhmien eroja ja esimerkiksi älykkyyttä biologisilla tekijöillä. Myös psykoanalyyttinen liike koki olevansa moraalisesti ylivertainen. Samoin Frankfurtin koulukunta teki sosiaalista ”tiedettä” luonnontieteen sijaan moralistisista lähtökohdista. Poliittiset leimakirveet, kuten ”natsi”, ”vihaaja”, ”suvaitsematon” ja ”valkoisen ylivallan kannattaja” iskevät kaikkiin, jotka puhuvat avoimesti valkoisesta identiteetistä ja vaalivat valkoisten etuja.

Ihmiset, jotka ovat moralistisista syistä eristetty yhteisöstään, ovat usein historian aikana kohdanneet evolutiivisen kuoleman. Heidän perintötekijänsä eivät ole jatkuneet. Nähdäkseni länsimaille ominainen moraalinen universalismi sekä kansallinen häpeä kärjistyvät yksilökeskeisissä yhteiskunnissa. Euroopassa yhteisöjen sisäryhmät on perinteisesti määritelty maineen ja moraalin kautta, ei niinkään geneettisen sukulaisuuden kautta (s. 23ff). Tämä on johtanut siihen, että eurooppalaisissa yhteiskunnissa häpeän ja moraalisen universalismin merkitys on korostunut entisestään. Evoluutiopsykologit ovat usein todenneet, että häpeän tunteella on ollut sovitteleva vaikutus yhteisöissä: ”Olen hyvin pahoillani siitä, että uhmasin ryhmän konsensusta. Olkaa kilttejä, älkääkä sulkeko minua ulkopuolelle, lupaan muuttaa tapani.” Nykyään ilmiö on julkisuudessa tavallinen silloin, kun joku heittää poliittisesti epäkorrektin kommentin juutalaisista, mustista, homoista tai muista vähemmistöistä. Joissain maissa anteeksipyyntöön kuuluu oleellisena osana matka holokaustimuseoon.

Moraaliseen käytökseen motivoivat myös empatia ja hoivavietti, joita emme kuitenkaan tässä artikkelissa käsittele sen enempää. Empatia ja hoivavietti ovat erityisen vahvoja naisten keskuudessa, ja naiset ovat erityisen motivoituneita auttamaan hädänalaisia. Hyvä nykyaikainen esimerkki ”hädänalaisista” ovat kolmannen maailman elintasopakolaiset. Empatia ja hoivavietti ovat menneisyydessä olleet tärkeitä tekijöitä perheiden ja heimojen selviytymisen kannalta. Nykyaikana ne voivat kuitenkin johtaa lähes sairaalloiseen altruismiin (altruismi tarkoittaa pyyteetöntä toimintaa muiden hyväksi). Ihmiset, jotka ovat erityisen empaattisia muita kohtaan, äänestävät yleensä puolueita, jotka ajavat myötätunnon politiikkaa.

Olipa kyse tuomiota odottavasta rikollisesta tai poliittisesti epäkorrektin sammakon suustaan päästäneestä kansalaisesta, parhaita tapoja suojella itseään on osoittaa vilpitöntä katumusta ja häpeää. Säälittävä Christian Lander (Stuff White People Like -blogin ylläpitäjä) on loistava esimerkki valkoisten moraalisesta nöyryytyksestä. Ilmeisesti hänen mielestään synneistä suurin olisi osoittaa ylpeyttä valkoisuudesta:

”Ymmärrän, että koska olen heteroseksuaalinen valkoinen mies, olen pahinta maailmassa (…) Olen hyvin perillä kaikista hirvittävistä rikoksista, joihin valkoiset ovat syyllistyneet historian aikana (…) On olemassa valkoisia, jotka ovat epätoivoisia — epätoivoisia! — sanoessaan: ’Ihoni on valkoinen, mutta en kuulu niihin valkoisiin, jotka tuhoavat maailmaa.’”

Tämä on jälleen yksi esimerkki itseään ruokkivasta valkoisesta häpeästä. On erittäin tärkeää, että osoitamme ihmisille, miksi on moraalisesti oikein puolustaa omaa perintöään (1, 2). Valkoiset eivät tule koskaan liittymään suurin joukoin liikkeeseen, jota he pitävät moraalittomana.

Toinen versio: Liberaali toimittaja kritisoi joukkomaahanmuuttoa Isoon-Britanniaan:

”Valtaeliitin ja tavallisen kansan mielipiteet eroavat radikaalisti toisistaan [huom. kuten kaikkialla lännessä, myös Ison-Britannian tuhoisa maahanmuuttopolitiikka on eliitin epädemokraattisesti kansalaisten vastustuksesta huolimatta tekemä päätös]. Tajusin tämän ruokaillessani oxfordilaisessa lukiossa, kun vieressäni istunut arvostettu pitkän uran tehnyt virkamies totesi: ’Kun työskentelin valtionvarainministeriössä, kannatin mahdollisimman suurta maahanmuuttoa, sillä koin, että tehtäväni oli lisätä koko maailman — eikä vain kotimaani — hyvinvointia.’ Olin vielä yllättyneempi, kun virkamies sai toteamukselleen tukea paikalla olleelta henkilöltä, joka kuuluu maamme vaikutusvaltaisimpiin mediapäälliköihin. Myös hänen mielestään tärkein tehtävämme oli vaalia kaikkien maailman kansojen hyvinvointia. Hän oli enemmän huolissaan Burundin kuin Birminghamin vähäosaisten kohtalosta. (Poliittinen eliitti) ei ole kyennyt kontrolloimaan siirtolaistulvia turvatakseen maassa jo asuvien kansalaisten hyvinvoinnin.”

Äärimmäisen ”jalot” kannanotot muiden kansojen puolesta ovat pyrkimyksiä taata oma asema brittiläisen eliitin moraalisessa yhteisössä. Jos joku eliitistä alkaisi yhtäkkiä puolustaa etnisten brittien etuja, tulisi hänestä moraalinen hylkiö, mikä vaikuttaisi oleellisesti myös hänen uraansa.

Evolutionisti voi vain ihmetellä lausunnoista paistavaa puhdasta altruismia, etenkin, kun kaikki puhujat olivat ilmeisesti valkoisia brittejä. Lausunnot ovat niin äärimmäisiä, että niitä voi verrata artikkelin alussa esiteltyihin amerikkalaisiin irvokkaisiin konferenssiesimerkkeihin.

*   *   *

Tiivistääksemme artikkelin sisällön voimme todeta, että kolme psykologista tekijää saavat valkoiset hyväksymään sen, että heidät syrjäytetään heidän omassa yhteiskunnassaan:

1. Oman edun tavoittelu, mikä johtaa siihen, että valkoiset kilpailevat keskenään siitä, kuka osoittaa kaikista suurinta etnistä häpeää sekä toisaalta rakkautta monikulttuurisuutta kohtaan. Tämä on yksilöille edullista toimintaa, sillä sosiaalinen infrastruktuuri palkitsee heidät siitä.
2. Mallioppiminen. Malli haetaan yhteiskunnan eliitiltä (Yhdysvalloissa New York Timesin ja FoxNewsin kaltaisilta instituutioilta). Kansalaiset tuntevat olonsa mukavaksi ja sivistyneeksi, kun he voivat kertoa toisilleen olevansa samaa mieltä esimerkiksi arvostettujen julkaisujen ja mielipidevaikuttajien kanssa.
3. Moraalisen oikeamielisyyden tunne, mikä syntyy yhteiskunnan, median ja akateemisen eliitin luomien sääntöjen seuraamisesta. Koska eliitti näkee alkuperäiset eurooppalaiset kansat ja kulttuurit synnynnäisesti moraalittomina, valkoisen ylpeyden osoittaminen johtaa häpeään ja syyllistämiseen. Valtavirran myötäily sen sijaan synnyttää hyvin positiivisia tunteita ja yhteiskunnallista hyväksyntää.

Eliitti hallitsee kaikkia kolmea psykologista tekijää. Ilman eliitin kontrollia ei olisi yhteiskunnallista infrastruktuuria, joka palkitsisi valkoiset häpeästä ja alistumisesta. Mallioppimisesta tulee psykologinen ase valkoisia vastaan vasta silloin, kun valkoisia vastustava eliitti hallitsee mediaa ja akateemista maailmaa. Sama pätee moraalisten sisäryhmien toimintaan.

Kuten kaikki eliitit, myös nykyinen vihamielinen eliitti suojelee asemaansa eikä suostu tulla syrjäytetyksi. Aiemmin hallinnut valkoinen eliitti menetti valtansa, sillä se ei suojautunut tehokkaasti kritiikiltä ja alkoi lopulta jopa kritisoida itseään (kuuluisa esimerkki on E. Digby Baltzell, ’WASP’-termin kehittäjä). Lopulta valkoisia kiihkeimmin kritisoinut ryhmä otti vallan omiin käsiinsä. Uusi eliitti (jossa juutalaiset ovat vahvasti edustettuna) on sen sijaan kyennyt kokonaan tukahduttamaan julkisen keskustelun juutalaisten yhteiskunnallisesta vallasta sekä motiiveista.

Mikäli valkoinen länsimainen kulttuuri haluaa olla jälleen elinvoimainen, on meidän tehtävä kokonaisvaltainen yhteiskunnallinen muutos.

 

Alkuperäinen artikkeli julkaistu englanniksi The Occidental Observerin sivuilla.