Raskasmetallimyrkytysten salainen epidemia

Teollisissa maissa raskasmetalleja on aivan kaikkialla. Niitä kulkeutuu elimistöömme saasteiden, teknologian ja teollisesti valmistettujen tuotteiden kautta. Ihmiskeho kykenee selviytymään pienestä määrästä, mutta suuret raskasmetallipitoisuudet ovat hengenvaarallisia.

On mahdotonta kokonaan välttää altistumista raskasmetalleille. Jotkut saavat niitä paljon työpaikoillaan, esimerkiksi rakennustyömailla, teollisuuskemikaalien parissa, autokorjaamoilla ja maalatessa. Toiset taas saavat raskasmetalleja kehoonsa huonolaatuisen ilman tai esimerkiksi valmisruoan ja virvoitusjuomien kautta. Vaikka metalleja ei voi täysin päästä pakoon, voi niitä silti vältellä arjen valinnoilla.

Raskasmetallit ovat metalleja ja yhdisteitä, jotka vaikuttavat kehomme toimintaan. Hyvin pieninä pitoisuuksina osa niistä voi olla keholle hyödyllisiä, mutta suurina pitoisuuksina niistä tulee myrkyllisiä. Yleisimpiä raskasmetalleja ovat arsenikki, lyijy, kupari, elohopea, alumiini, nikkeli, uraani, beryllium, kadmium, volframi, antimoni, cesium, barium ja tallium.

Ilman saastuessa ja teollisuudessa käytettävien kemikaalien lisääntyessä raskasmetallit uhkaavat yhä useamman terveyttä ja kehitystä. Suuret raskasmetallikertymät kehon kudoksessa ja aivoissa voivat vakavasti vaarantaa kehon kehityksen sekä altistaa esimerkiksi neurologisille taudeille.

Toistaiseksi erittäin korkeiden raskasmetallipitoisuuksien aiheuttamat myrkytykset ovat harvinaisia. Sitäkin yleisempiä ovat kuitenkin kehon häiriöt, jotka johtuvat jatkuvasta altistumisesta pienille raskasmetallipitoisuuksille. Erityisen tärkeää on pitää huolta maksan, munuaisten ja vatsan terveydestä, sillä ne puhdistavat kehoa myös raskasmetallimyrkyistä. Jatkuva altistuminen raskasmetalleille voi kuitenkin rappeuttaa ne.

Raskasmetallimyrkytyksen oireisiin kuuluvat muun muassa uupumus, neurologiset vaivat, ruoansulatusongelmat, kiputilat, tulehdukset, lihoaminen, maksa- ja munuaisongelmat, unettomuus, autoimmuunisairaudet sekä syövät.

Kehon raskasmetallipitoisuuden voi mitata esimerkiksi verestä, hiuksista ja virtsasta.

Natural News