Stubb on unohtanut BRICS-maiden geopoliittisen ja historiallisen yhtenäisyyden

Suomen presidentiksi kutsuttu Alexander Stubb teki hiljattain valtiovierailun Kiinaan. Siellä Stubb jakeli ”kuolemattomia” viisauksiaan Kiinan presidentille Xi Jinpingille Pekingissä. Itsevarmuutta ja ylimielisyyttä uhoten Stubb saneli muutamia valittuja ”totuuksia” Kiinan ja Venäjän suhteista sekä niiden negatiivisuudesta välittömästi Kiinan ja Euroopan suhteisiin. Ohjeistipa tuo mokoma vielä Xi Jinpingiä olemaan luottamatta Venäjän presidentti V. Putiniin, varsinkin, kun Venäjällä on valtava ydinasearsenaali. Näin siis olivat ”kaikkivoipaiset” liittolaiset Stubbia neuvoneet, sillä Suomen poliittiset valtaapitävät eivät ota askeltakaan ilman miehittäjävaltion Yhdysvaltojen suostumusta

Stubb on unohtanut BRICS-maiden geopoliittisen yhtenäisyyden 

Stubb ei ymmärrä Venäjän ja Suomen historiallista ulottuvuutta 

Stubb huomautti, että Venäjän hyökkäyssota muodostaa uhan myös Suomelle. Koska Stubbin suurimpana pyrkimyksenä näyttää olevan Suomen talouden ja valtiollisen järjestelmän liittäminen niin saumattomasti kuin mahdollista Yhdysvaltojen ja Brysselin sekä ylikansallisten pääoman imperiumien hallintaan, esiintyy hän myös tavoitteidensa mukaisesti. Toisin sanoen syyllinen löytyy sieltä minkä Yhdysvaltojen johtama transatlanttinen liittouma kokee sotilaalliseksi, taloudelliseksi ja kulttuurilliseksi uhaksi. Toisin sanoen Venäjä on syyllinen! 

Stubbin pitäisi kuitenkin muistaa ja eritoten ymmärtää muutamia lähihistorian totuuksia.  

Ensinnäkin Neuvostoliiton ja sittemmin Venäjän ja Suomen suhteet ovat olleet yhteistyön, avunannon ja ystävyyden täyteiset likipitäen vuoteen 2012 saakka. 

Kuka rikkoi nämä Suomelle välttämättömät suhteet? Virallinen Suomi rikkoi! 

Valtio-opin dosentti Jyrki Iivonen kirjoitti vielä 2013 Kaleva -lehdessä, että Suomen piti sopeutua ratkaisuissaan Neuvostoliiton suoraan tai epäsuoraan ilmaisemaan tahtoon. Suomen poliittinen johtajisto suoriutui tästä taitavasti – Suomi hoiti yhteiskuntansa perusratkaisut itsenäisesti, ja jopa ulkopolitiikkamme muotoutui ajan myötä tarvitsemamme liikkumavara. 

Että kansainväliseen politiikkaan juurtui vuosiksi ”suomettumisen” käsite, oli sittenkin pieni hinta itsenäisyyden säilymisestä ja hyvinvoinnin rakentamisesta, sanoo Iivonen. 

Iivonen kirjoittaa, että Mihail Gorbatshov sekä Boris Jeltsin toivat mukanaan tiettyjä vapautuksia  myös Suomen idänsuhteisiin. Niitä vuosikymmenten ajan säädellyt ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimus (YYA) purettiin yhteisellä päätöksellä. 

Samalla luovuttiin myös korostamasta maittemme välisten suhteiden erityisyyttä ja todettiin päinvastoin, että Suomen ja Venäjän väliset suhteet ovat kuin mitkä tahansa normaalit, kahden naapurivaltion väliset suhteet. 

Joskaan Iivonen ei mainitse, että Naapuruussopimus, viralliselta nimeltään Suomen tasavallan ja Venäjän federaation välinen sopimus suhteiden perusteista, korvasi Suomen sekä Neuvostoliiton välisen YYA-sopimuksen Neuvostoliiton lakkauttamisen jälkeen. Naapuruussopimus on vieläkin voimassa Suomen ja Venäjän välillä. Virallinen Suomi kuitenkin rikkoi Naapuruussopimuksen liittymällä Venäjälle vihamielisiin Isäntämaasopimukseen ja NATO-liittoumaan. 

Geopoliittisten realiteettien mukaisesti pienellä valtiolla on suurvaltion rajanaapurina tietty roolinsa. Tästä huolimatta Neuvostoliiton naapurina Suomi oli jokseenkin itsenäinen valtio. 

Joka tapauksessa Suomen ja Venäjän välit olivat hyvät. 

Iivonen kirjoittaa: 

Suomen ja Venäjän viralliset suhteet ovat sen sijaan kehittyneet myönteiseen suuntaan. Ylimmän valtiojohdon tapaamiset ovat olleet säännöllisiä, ja niissä on käsitelty myös vaikeampia keskinäisiin suhteisiin liittyviä ongelmia. Myös kansalaisyhteiskuntien tasolla vuorovaikutus on lisääntynyt, mikä näkyy muun muassa venäläisten turistien määrän jatkuvana kasvuna. Heidän käyttämänsä rahamäärä hyödyttää suoraan paikallisia yrittäjiä.            Venäjä on jälleen Suomen tärkeimpien kauppakumppanien joukossa Neuvostoliiton hajoamista seuranneen notkahduksen jälkeen. Vaikka sen investointi-ilmapiirissä on vielä paljon parannettavaa, tarjoavat sen kasvavat markkinat monia mahdollisuuksia suomalaisille yrityksille”. 

Mutta sitten tapahtui jyrkkä muutos, jolla haluttiin palvella erityisesti Atlantin takaisen Yhdysvaltojen intressejä. Miten “järkevää”. 

Suomi jatkoi entistä kiihkeämmin NATOon liittymisprosessiaan vuoden 2022 alkaen, ja samalla maamme alkoi irtaantua entisistä ystävällisistä suhteistaan Venäjään. Suomesta muodostui mallioppilas Yhdysvaltojen ja sen läntisten liittolaisten Venäjään kohdistuvissa aggressioissa kaikilla rintamilla. Kaikki entiset sillat poltettiin itäiseen naapurisuurvaltaan. 

Myöhemmin kaikkien jäsenmaiden ratifioitua Suomen liittymispöytäkirjan sekä Suomen poliittisen koneiston hyväksyttyä jäsenyyden Suomi saatiin ujutettua NATOn jäseneksi 4.4.2023. 

Näin ollen maamme luisui Yhdysvaltojen sotilasdoktriinin alaisuuteen, jonka seurauksena aloitettiin käytännössä Suomen miehittäminen yhdysvaltalaisilla sotajoukoilla DCA-sopimuksen mukaisesti. Täten Suomesta muodostui Washingtonin puskurialue Venäjää vastaan, mikä tarkoitti erittäin vihamielistä ja hyökkäävää suhtautumista naapurimaatamme suurvalta Venäjää vastaan.   

Ennakkoon esitettiin, mitä Stubb sanoi: 

– Venäjän hyökkäyssota muodostaa suoran uhan myös Suomelle, Stubb kertoi painottaneensa Xille. Stubb kertoi, että Venäjän ja Kiinan suhde vaikuttaa suoraan myös Kiinan suhteeseen Euroopan maihin. – Putiniin ei voi luottaa, Stubb kertoi sanoneensa suoraan Xille. 

Venäjän hyökkäyssodan? 

Mutta,  kun … 

Yhdysvaltalaisen taloustieteen professorin Jeffrey Sachsin (2024) mukaan kesäkuussa 2008, kun Yhdysvallat varautuivat laajentamaan NATOa Ukrainaan ja Georgiaan, Venäjän presidentti Dmitri Medvedev ehdotti Euroopan turvallisuussopimusta, jossa vaadittiin kollektiivista turvallisuutta sekä NATOn yksipuolisuuden lopettamista. 

(Eihän mikään suurvalta voi hyväksyä selvän uhkatekijän kehittymistä rajojensa tuntumaan. Toim. huom.) 

Todisteet Yhdysvaltojen osallisuudesta vallankaappaukseen ovat kiistattomat. Apulaisulkoministeri Victoria Nuland oli jäänyt tammikuussa 2014 kiinni, kun hän oli puhelinlinjalla juonitellut Ukrainan hallituksen vaihtamista. Samaan aikaan Yhdysvaltain senaattorit matkustivat henkilökohtaisesti Kiovaan lietsomaan mielenosoituksia. 21. helmikuuta 2014 eurooppalaiset, Yhdysvallat sekä Venäjä solmivat Janukovitshin kanssa sopimuksen, jossa Janukovitsh suostui varhaistettuihin vaaleihin. 

Kuitenkin vallankaappausjohtajat peruivat sopimuksen jo samana päivänä, valloittaen hallituksen rakennukset, uhaten uusilla väkivaltaisuuksilla sekä syrjäyttäen Janukovitshin seuraavana päivänä. Yhdysvallat antoivat täyden tukensa  vallankaappaukselle sekä välittömästi tunnustivat uuden hallituksen.   

Yhdysvallat ja sen tietyt  liittolaiset ovat luoneet, kouluttaneet ja varustaneet Ukrainan suuren armeijan, jolle asetettiin tavoitteeksi vain hyökätä Venäjää vastaan, joten luonnollisesti Venäjän puolustusvoimat lopulta aloittivat sotatoimet [eli ryhtyivät puolustukselliseen erikoissotaoperaatioon] Ukrainassa. Tämä tapahtui paljon sen jälkeen, kun Ukrainan lännen masinoimat sotajoukot olivat Itä-Ukrainassa tappaneet 14 000 venäläistä vuosien 2014 ja 2022 välillä (Macregor 11/2023). 

Joten yllä esitetyn mukaan Stubb puhuu puuta heinää, puhuessaan Venäjän hyökkäyssodasta. 

Stubb on unohtanut BRICS-maiden geopoliittisen yhtenäisyyden 

Stubbin lausunnot synnyttävät kiusallista myötähäpeää hänen paljastaessaan sivistymättömyytensä Venäjän ja yleensä poliittisen Aasian maiden geopoliittiseen viitekehykseen, missä BRICS-maat ovat kokonaisuudessaan muodostaneet yksinapaisesta lännen politiikasta poikkeavan maailmanpoliittisen katsantokannan. 

Kuvitteleeko Stubb Pekingin johdon katkaisevan diplomaattiset suhteensa Moskovaan  tai muutoin kovenevan sen harjoittamasta ulkopolitiikasta, Stubbin lausunnon “… Venäjän ja Kiinan suhde vaikuttaa suoraan myös Kiinan suhteeseen Euroopan maihin. – Putiniin ei voi luottaa”, johdosta? 

Onko Stubbin mieleen hiipinyt sellainenkin ajatus, että Peking saattaisi jopa hypätä transatlanttisen liittouman kelkkaan? 

Toisaalta.. 

Selvää on, että Venäjän ja Kiinan suhteet tulevaisuudessa vaikuttavat, eivät niinkään suoraan, vaan välillisesti, Kiinan suhteeseen Euroopan maihin. Mutta kyseinen vaikutus rakentuu tulevaisuudessa positiiviseksi. 

Luuleeko Stubb Kiinan mitätöivän BRICS-maiden, kuten myös Venäjän, yhteisen linjan, joka tähtää täysin moninapaiseen Uuteen maailmanjärjestykseen, jossa parhaillaan yhden suurvaltion aggressiivinen hegemonia ja sen luoma kansainvälinen anarkia eliminoituisivat.  

Stubbin unelmana on Yhdysvaltojen johtaman läntisen blokin maailmanjärjestyksen hegemonian jatkuminen, ja että BRICS-maat sulautuisivat tähän järjestelmään alistettuina. Näin ollen tällaisessa “hobbesilaisessa” järjestelmässä valtioiden suhteiden perusteina olisivat, myös tulevaisuudessa, vihollisuudet ja jatkuvat viidakkosodat. Yhdysvaltojen johtama globaali hegemonia juuri perustuu edellä mainitulle anarkiakulttuurille. 

Yhdysvaltojen läntisen liittouman ideologiaan, jota myös Stubb edustaa, torjuu itsepintaisesti sen realiteetin, että maailmassa on myös muunlainen kasvava maailmanjärjestelmä, joka voimistuu jatkuvasti taloudellisesti, sotilaallisesti, yhteiskunnallisesti ja maailmanpoliittisesti. Jo nyt on Kiina tietyillä mittareilla maailman suurin talous. Yhdysvallat ja sen johtama läntinen liittouma on jäämäsä taloudellisesti ja kansainvälisen politiikan osalta poliittisen Aasian varjoon. 

(Poliittinen Aasia tarkoittaa tässä yhteydessä lähinnä BRICS-maita sekä SCO:ta, ja ennen muuta niiden suurvaltioita, kuten Kiinaa, Venäjää ja Intiaa.) 

Eikö Shanghain yhteisjärjestö SCO jo kilpailee NATOn kanssa sotilaallisesta voimasta, puhumattakaan BRICS-maiden taloudellisesta, poliittisesta ja sotilaallisesta yhteistyöstä, erittäinkin Venäjän ja Kiinan sekä Intian ja Kiinan välillä.  

Yllä mainitun suhteen Stubbin käyttäytyminen on noloa, ja etenkin huomioidessa tarkemmin vielä jäljempänä esitettyä. 

Kazanin julistukseen viitaten siinä esimerkiksi suhtaudutaan suopeasti kansallisten valuuttojen käyttöjen laajentamiseen BRICS-maiden ja niiden kauppakumppaneiden välisessä liiketoimissa. Kuten myös yhteistyö strategioiden laajentaminen ja kehittäminen sekä BRICS-maiden että EU:n osalta. BRICS-maiden tavoitteena on globaalin etelän osallistuminen maailman laajuisiin prosesseihin. 

Vehnän sadonkorjuu käynnissä Rostovin Venäjällä 9. heinäkuuta 2024. Kuva: REUTERS/Sergey Pivovarov/File.

Listalla on globaalien kriisien ehkäiseminen, maailmallinen hallittavuus, monenvälisyys, taloudellinen yhteistyö ja paikalliset valuutat jne. Näihin liittyen voidaan mainita, että huippukokouksessa rohkaistiin uusiin rahoitusmenetelmiin, kuten BRICS-maiden pankkien välisen yhteistyömekanismin (ICM) kautta keskittyvien käytäntöjen laajentamiseen sekä helpottamiseen. Aloitteena on myös BRICS-maiden viljapörssin viljakauppapaikan perustaminen BRICS-maihin, mikä luonnollisesti edistäisi maatalousyhteistyötä. 

Koska BRICS-maat kykenevät kaupankäyntiin kansallisilla valuutoillaan, ovat he dollarista riippumattomia. Niin ikään BRICS-maiden oma pankkijärjestelmä kilpailee Maailmanpankin ja IMF:n kanssa. Tätä voidaan perustella sillä, että jo vuonna 2016 arvioitiin useiden BRICS-jäsenmaiden olevan ylijäämätalouksia, etenkin Kiinan, jolla on julkisen sektorin säästöjä runsaasti. Jäsenmaiden yhteenlasketut säästöt olivat kymmenen vuotta sitten suuremmat kuin USA:n, Japanin ja EU:n säästöt yhteensä (ORF 2015, 1). Täten BRICS-instituutioiden rahoituspohja on verrattain kestävä. 
 

Huomionarvoista on, että Kiina, Venäjä ja Intian kuuluvat BRICS-yhteisön perustaja jäseniin. Nämä kolme valtiota ovat kiinteässä taloudellisessa yhteistyössä keskenään, ja ovat solmineet lukemattomia yhteistyösopimuksia. Venäjä ja Kiina ovat vieneet sotilaallista yhteistyötä entistä pitemmälle, mistä muutamat analyytikot arvioivat kehitystä jo sotilasliitoksi. Lisäksi 2010-luvulta alkaen Venäjä on kasvattanut puolustusteollista yhteistyötään sekä Kiinaan että Intiaan. Vuoden 2014 jälkeen Venäjän ja Kiinan aseteollinen yhteistyö on kasvanut. Muiden muassa  Venäjä on poistanut rajoituksia kiinalaiselle investoinnille strategisesti merkittäviksi luokitelluilta sektoreilta sekä vähentänyt aseteknologian siirtoa koskevia rajoituksia (Juola 2018, 13). 

Loppupäätelmiä 

Yhdysvaltojen ja sen johtaman läntisen blokin on mahdotonta hyväksyä maailmanjärjestyksen hegemonian vallansiirtymistä poliittisen Aasian blokille, jossa keskeisimpänä ovat Kiina, Venäjä ja myös Intia. Näiden kansainvälisiä tavoitteita tukevat muut BRICS-maat sekä SCO-järjestö. Kiinaa ja Intiaa on pidetty potentiaalisena Yhdysvaltojen haastajana jo ainakin 2010-luvulta alkaen. Tuolloin Kiina ehkä oli pitkin hampain valmis tukemaan Atlanttista maailmanjärjestystä, mutta nykyisin muiden BRICS-maiden tukemana Kiina on entistä rohkeampi haastamaan Yhdysvaltojen maailmanjärjestyksen ja sen hegemonian. 

Kiina ja Intia eivät hyväksy läntisiä normeja, sillä nämä Aasian maat nojautuvat omaan historiaansa ja traditioihinsa pohjautuviin normistoihin, ja niin muodoin ne haluavat olla järjestelmän modernisoijan rooleissa. Luonnollisesti Venäjä tukee Kiinan ja Intian tavoitteita.   

Yhdysvaltojen johtama järjestelmä määrittyy kansainvälisenä yhteisönä, jossa  länsi on asettanut omat yksinapaiset ja itsekkäät arvonsa universaaleiksi arvoiksi sekä kirjoittanut maailmanhistorian näiden omien “arvojensa” pohjalta. 

Stubbin esiintyminen paljastaa täysin hänen ymmärtämättömyytensä BRICS-maiden, ennen muuta Venäjän, Kiinan ja Intian vuosisataisen historian synnyttämästä kulttuurillisesta ja yhteiskunnallistaloudellisesta yhtenäisyydestä. Stubb, kuten muutkin länsivaltojen “johtajat” toimivat vain Yhdysvaltojen globaalin hegemonian agentteina “kotimaissaan“, luottaen ylimielisesti läntisen hegemonian voittamattomuuteen ja iankaikkisuuteen.  

Markku Juutinen 
 

Lähteet 

Iivonen, Jyrki (7/2013): Kaleva. Suomen ja Venäjän suhteet muutoksessa. (https://www.kaleva.fi/suomen-ja-venajan-suhteet-muutoksessa/1776451). 

Jeffrey Sachs (2024): Maailmankuulun asiantuntijan järisyttävä paljastus Ukrainan ja Venäjän kriisistä. (https://www.youtube.com/watch?v=cHVrSIpOjfc)   

D. Macregor (11/2023): Eversti Douglas Macgregor – Posi TV. (https://positv.fi/videot/douglas_macgregor/). 

Kazanin julistus (10/2024): (http://static.kremlin.ru/media/events/files/en/RosOySvLzGaJtmx2wYFv0lN4NSPZploG.pdf);  (https://brics-russia2024.ru/) 

ORF (2015): The New Development Bank: Identifying Strategic and Operational Priorities. Obsever Research Foundation, New Delhi. 

Juola, Cristina D. (2018): Venäjän puolustusteollinen yhteistyö Kiinan ja Intian kanssa 2010-luvulla. Microsoft Word – 181108_VENR_J_kiina_venaja_intia_juola_ed1 (doria.fi) 

17 kommenttia

  1. Anteeksi mutta ei se ole sitä unohtanut. Se ei ole sitä koskaan ymmärtänyt. Se on oikeasti tyhmä!!!

    Plusääni(19)Miinusääni(0)
  2. Onneksi olkoon ja menestystä valitsemallenne tielle presidentti Donald J. Trump!

    Alexander Stubbin ulkopoliittinen linja – `arvopohjainen realismi` – on paralleeli linja Yhdysvaltain liberaalin kansainvälisiin sääntöihin pitäytyvän yksinapaisen maailmanjärjestyksen kanssa. Juuri tästä hänen kansainväliseen oikeuteen perustuvaan moninapaiseen maailmanjärjestykseen sovittamattomat lausahduksensa juontuvat.

    Alexander Stubb Kiinan vierailulla (28.-31.10.2024): Ehkäpä minulle tarjoutuu mahdollisuus ilmaista näkökantani (Xi Jinpingille) turvallisuusuhasta, jonka naapurimme Venäjä aiheuttaa.
    Kiinan parlamentin puhemies Zhao Leji: Arvostamme näkökantojanne ja haluamme vahvistaa keskinäistä luottamusta.

    Nämä olivat Zao Lejin ensimmäiset sanat Stubbin Venäjä-varoituksen jälkeen. Zao Lejin sanat oli sijoitettu ihailtavalla diplomaattisella ammattitaidolla. Jäiköhän Alexander Stubbilta jotakin huomaamatta. Ammattidiplomaatti kuten Zao Leji on ammattidiplomaatti.

    Mutta presidentti Alexander Stubb vei Kiinan presidentille Xi Jinpingille Pekingiin useita konkreettisia viestejä Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaan kuten:

    -Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan muodostaa Suomelle suoran uhan.
    -Tuki Venäjän hyökkäyssodalle ja erityisesti kaksikäyttötuotteiden vienti vaikuttaa Suomen turvallisuus tilanteeseen.
    -Venäjän hyökkäyssota muutti Naton perusluonteen ja ajoi Suomen ja Ruotsin Naton jäseniksi.
    -Narratiivi siitä, että Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, koska Nato oli laajentumassa, on kerta kaikkiaan väärä. Tapahtui juuri päinvastoin.
    -Kiinan suhde Venäjään vaikuttaa Kiinan suhteeseen Eurooppaan.
    -Mitä enemmän Kiina tukee Venäjää, sen hankalammaksi suhde Eurooppaan ja EU:hun muodostuu.
    -Ukrainaan ei voi tulla rauhaa ilman, että maa osallistuu sen neuvottelemiseen (kun presidentit keskustelivat eri maiden esittämistä rauhansuunnitelmista).
    -Putiniin ei voi luottaa. Varsinkaan kun kyseessä ovat ydinaseet.

    Tässähän tehtiin diplomaattisen tunaroinnin maailmanennätys.

    Nimenomaan moninapainen kansainväliseen oikeuteen perustuva Venäjän/Kiinan kannattama maailmanjärjestys perustuu rauhanomaiseen diplomatiaan ja rinnakkaiseloon, keskinäiseen vuorovaikutukseen, kansojen suvereniteetin kunnioittamiseen, tsapuoliseen huomioonottamiseen kauppavaihdossa ja muihin korkeisiin ja rauhaisiin ihanteisiin.

    Entäpä kun Yhdysvaltain presidentti Donald J. Trump kääntää kurssinsa 180 astetta. Yhdysvaltain ja Euroopan unionin talouksien välille on tulossa kauppasota.

    Mistähän Suomi hakee leipämarkkinoita, kun Yhdysvallat sulkee ovensa. Venäjän ovet on yksipuolisesti suljettu suomalaisten toimesta. Pohjoismaat ja Balttia voivat pitää vain huolta omistaan.

    Mutta `kohottaen lasiaan, hän virkki, veljet asiaan` (Vänrikki Stoolin tarinoista):

    PROJEKT 2025/AGENDA 47

    HALLINNON UUDISTUS

    SISÄLTÖ

    0 JOHDANTO
    I PROJEKT 2025
    II TRUMPIN LAUSUNTO PROJEKT 2025
    III AGENDA 47
    IV HALLINNON UUDISTUS
    V AGENDA 47: TRUMPIN VERSIO
    VI HANKE 2025: HERITAGE FOUNDATION SUUNNITELMA
    VII TÄRKEIMMÄT EROT AGENDA 47 JA PROJEKT 2025 VÄLILLÄ
    VIII LOPUKSI

    0 JOHDANTO

    Nyt se testataan mistä tämä valtiomies Donald J. Trump on tehty. Lupaukset:

    Entisen ja samalla nykyisen presidentti Donald Trumpin poliittinen ohjelma toiselle kaudelle herättää henkiin joitain tuttuja ehdotuksia ensimmäiseltä, mutta se menisi pidemmälle monella rintamalla.

    `Donald Trumpin vuoden 2024 kampanjalupaukset: Tässä on hänen visionsa toiselle kaudelle`.
    https://www.politifact.com/article/2024/sep/30/donald-trumps-2024-campaign-promises-heres-his-vis/

    Yksistä tärkeimmistä kampanjalupauksista pitäisin:

    -Ukrainan sodan lopettaminen,
    -mahdollinen Nato-joukkojen vetäminen Euroopasta ja
    -ehdottomasti Suomesta (on nimittäin liian herkkä paikka)
    -sotien lopettaminen esimerkiksi Gazan kaistaleella,
    -Yhdysvaltain hallinnon uudistaminen.

    I PROJEKT 2025

    `Tällainen on republikaanien suuri suunnitelma: Project 2025 -ohjelma.
    https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/721c8095-b512-4860-a588-5f1356a17abd

    Yhdysvalloissa republikaanipuolue suunnittelee kokonaisvaltaista hallinnon haltuunottoa, jossa tuhansia valtion virkamiehiä pyritään korvaamaan Trumpille lojaaleilla rekrytoinneilla. Trump itse kieltää olevansa osallinen ohjelmassa.

    Projekt 2025.
    https://archive.org/details/project-2025-mandate-for-leadership-full_202309-manifesto/2025_MandateForLeadership_FULL/

    Konservatiivisen ajatushautomo The Heritage Foundationin luotsaamaa ohjelmaa kuvaillaan järjestön verkkosivuilla `presidentilliseksi muutosohjelmaksi`. Sen toteuttamiseen on osallistunut lukuisia konservatiivisia järjestöjä.

    The Heritage Foundationin.
    https://www.heritage.org/

    II TRUMPIN LAUSUNTO PROJEKT 2025

    `En tiedä mitään Project 2025:stä. Minulla ei ole tietoa, kuka sen takana on. En ole samaa mieltä kaikesta, mitä he sanovat ja jotkut asiat ovat naurettavia ja kammottavia. Mitä he ikinä tekevätkään, toivotan heille onnea, mutta minulla ei ole mitään tekemistä heidän kanssaan, Trump kirjoitti Truth Social -alustalla heinäkuussa 2024`.

    III AGENDA 47

    Trump/Vance Agenda 47.
    https://www.donaldjtrump.com/agenda47

    Agenda 47 julkistaminen – kattava analyysi ja yhteenveto tästä.
    https://www.defendersofdignity.org/_files/ugd/a5e337_cd9ac416336f4c03b18e44f98ad3e46f.pdf?index=true

    IV HALLINNON UUDISTUS

    Koko valtion työntekijät ihan Valkoisen talon perushenkilökunnasta alkaen, ympäri koko hallinnon, aiotaan korvata Project 2025:n kautta rekrytoiduilla Trump-lojalisteilla, republikaanilojalisteilla sekä konservatiiviaktivisteilla, ja sillä tavalla saadaan koko järjestelmä otettua haltuun.

    Käytännössä tähän tähdätään muun muassa erottamalla Trumpin politiikkaa mahdollisesti vastustavia tai hidastavia valtion virkamiehiä ja muuttamalla noin 1 000 epäpoliittista, korkeaa viranhaltijaa poliittisiksi viroiksi, jotka republikaanit suunnittelevat täyttävänsä Trumpille uskollisilla henkilöillä.

    Suunnitelman mukaan, kun poliittinen maisema lämpenee vuoden 2024 vaalien jälkeen, konservatiivisesta leiristä on syntynyt kaksi suurta poliittista suunnitelmaa: Donald Trumpin `Agenda 47` ja Heritage Foundationin `Project 2025`.

    Molemmissa suunnitelmissa ehdotetaan laajoja muutoksia Yhdysvaltain hallintoon, mutta niillä on erilliset painopisteet ja menetelmät.

    V AGENDA 47: TRUMPIN VISIO

    Donald Trumpin Agenda 47 hahmottelee hänen kunnianhimoiset suunnitelmansa, jos hän palaa Valkoiseen taloon. Tässä ovat tärkeimmät komponentit:

    Maahanmuutto ja rajaturvallisuus: Sulje raja ja toteuta Yhdysvaltain historian suurin karkotusoperaatio. Nimeä meksikolaiset kartellit ulkomaisiksi terroristijärjestöiksi.
    Talouspolitiikka: Toteutetaan suuria veronalennuksia työntekijöille ja poistetaan juomarahaverot. Tee Amerikasta maailman hallitseva energiantuottaja.
    Kulttuuri- ja sosiaalipolitiikka: Lopeta liittovaltion rahoitus kouluille, jotka opettavat kriittistä rotuteoriaa tai `sukupuoli-ideologiaa`. Suojaa sosiaaliturvaa ja Medicarea ilman leikkauksia.
    Yleinen turvallisuus: Pakota pakolliset pysähdykset ja riskit. Lähetä kansalliskaarti palauttamaan järjestys kaupunkeihin.
    LGBTQ+ -käytännöt: Peruuta liittovaltion rahoitus kouluille, jotka ajavat sukupuoli-ideologiaa. Suojele naisten urheilua pitämällä transsukupuoliset naiset poissa. Ryhdytään ankariin toimenpiteisiin alaikäisille sukupuolta vahvistavaa hoitoa tarjoavia lääkäreitä vastaan.

    VI HANKE 2025: HERITAGE FOUNDATION SUUNNITELMA

    Heritage Foundationin johtaman Project 2025 -hankkeen tavoitteena on valmistella konservatiivista hallintoa seuraavalle presidenttikaudelle. Keskeisiä tekijöitä ovat:

    Hallinnollinen uudistus: Pienennä liittovaltion byrokratian kokoa. Hajauta valta takaisin valtioille.
    Oikeuslaitoksen ja lainsäädännön uudistukset: Edistetään oikeuslaitosta, joka noudattaa perustuslain alkuperäistä tulkintaa. Vahvista vallanjakoa.
    Taloudellinen vapaus: Puolusta vapaiden markkinoiden periaatteita ja sääntelyn purkamista. Turkin on toteutettava verouudistuksia kasvun edistämiseksi.
    Kulttuurin uudistaminen: Uudista koulutusta progressiivisten opetussuunnitelmien poistamiseksi ja perinteisten amerikkalaisten arvojen juurruttamiseksi.
    Kansallinen turvallisuus: Vahvistetaan kansallista puolustusta ja parannetaan rajaturvallisuutta.
    LGBTQ+ -käytännöt: Vastusta alaikäisten sukupuolenvaihdoksia ja estä sukupuolta vahvistava hoito. Korosta lasten suojelemista sellaisilta, joita se pitää haitallisina sukupuoli-ideologioina. Priorisoi perinteiset perherakenteet.

    VII TÄRKEIMMÄT EROT AGENDA 47 JA PROJEKT 2025 VÄLILLÄ

    Soveltamisala ja yksityiskohdat: Agenda 47 on laaja ja toimintasuuntautunut, ja se kattaa välittömät politiikat, joilla on erityiset tavoitteet. Hanke 2025 keskittyy rakenteellisiin uudistuksiin ja pitkän aikavälin hallintostrategioihin.

    Taloudellinen painopiste: Agenda 47 sisältää välittömiä taloudellisia tukitoimenpiteitä, kun taas Project 2025 korostaa vapaiden markkinoiden uudistuksia ja sääntelyn purkamista.

    Kulttuuripolitiikka: Molemmat agendat käsittelevät edistyksellisiä ideologioita koulutuksessa, mutta Agenda 47 on selkeämpi kulttuurisodankäynnin retoriikassaan, kun taas Project 2025 ottaa järjestelmällisemmän lähestymistavan edistyksellisen politiikan kääntämiseen.

    LGBTQ+ -politiikat: Agenda 47 sisältää erityisiä toimia sukupuoli-ideologiaa vastaan koulutuksessa ja julkisissa tiloissa, kun taas Project 2025 pyrkii laajasti suojelemaan perinteisiä perhearvoja ja estämään alaikäisten sukupuolenvaihdoksia.

    Kriitikot ovat yrittäneet levittää väärää tietoa näistä politiikoista, usein vääristelemällä esityslistojen aikomuksia ja mahdollisia vaikutuksia. Lähempi tarkastelu paljastaa kuitenkin kunkin suunnitelman kohdennetut tavoitteet konservatiivisten periaatteiden uudistamiseksi ja ylläpitämiseksi.

    Lisäksi Donald Trump on etääntynyt projektista 2025 ja todennut, ettei hänellä ole `mitään tekemistä` Heritage Foundationin aloitteen kanssa ja on eri mieltä joistakin sen elementeistä. Tämä luo huomattavan kontrastin, koska Trumpin hallinnon entiset virkamiehet tukevat voimakkaasti Project 2025:tä ja se on linjassa monien konservatiivisten periaatteiden kanssa, jotka ovat päällekkäisiä Trumpin omien poliittisten tavoitteiden kanssa.

    Vaikka sekä Agenda 47:llä että Project 2025:llä on konservatiiviset tavoitteet, niiden lähestymistavat eroavat toisistaan merkittävästi. Agenda 47 tarjoaa välittömiä, rohkeita toimia, joiden tarkoituksena on palata Trumpin ydinpolitiikkaan. Sitä vastoin Project 2025 keskittyy rakenteellisiin uudistuksiin, joiden tarkoituksena on institutionalisoida konservatiiviset periaatteet tuleville hallinnoille.

    Näiden suunnitelmien ymmärtäminen auttaa äänestäjiä ennakoimaan konservatiivisen liikkeen suuntaa ja sen mahdollisia vaikutuksia amerikkalaiseen yhteiskuntaan. Vuoden 2024 vaalien lähestyessä näiden esityslistojen yhdenmukaistaminen ja eroavuus on ratkaisevan tärkeää poliittisille tarkkailijoille ja yleisölle.

    VIII LOPUKSI

    SCOTUS

    Yhdysvaltain korkein oikeus. (Supreme Court of the United States)
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Yhdysvaltain_korkein_oikeus

    `Yhdysvalloissa korkein oikeus on myöntänyt entiselle ja samalla nykyiselle presidenti Donald Trumpille osittaisen syytesuojan. Donald Trumpilla on SCOTUS-päätöksen mukaan immuniteetti presidenttiaikana tehdyissä virkatehtävissä, mutta ei viran ulkopuolisissa toimissa`.

    `Trumpille osittainen syytesuoja – tätä se tarkoittaa`.
    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/trumpille-osittainen-syytesuoja-tata-se-tarkoittaa/8967006#gs.hqhron

    Demokraatit ovat nyt epätoivon partaalla – Trumpin kannattajat juhlivat. Donald Trumpin osittainenkin syytesuoja on ainutlaatuista koko Amerikan Yhdysvaltain presidentillisessä historiassa.

    Tässähän puretaan yksinapaisen kansainvälisiin sääntöihin perustuvaa yhdysvaltalaista maailmanjärjestystä ja lähestytään moninapaista kansainväliseen oikeuteen perustuvaa maailmanjärjestystä, mutta se tehdään amerikkalaiseen tyyliin. Ainakin ensiaskeleita siinä otetaan.

    Mutta mikä tulee olemaan NAU.n (North Amerikan Union) klusterin muoto, kun Mexico ajetaan ajamalla Meso-Amerikan unioniin. Vaihtoehtoja ei jää paljon.

    Samalla herkkyydellä kuin BRICS+ maiden napavaltiot suhtautuvat toinen toisiinsa ne suhtautunevat Amerikan Yhdysvaltoihin.

    Tämänkaltaiset muutoksen tuulet voi aiheuttaa luodin lentoradalle joutumisen, niin kuin liika sirkkelöiminen voi aiheuttaa sormien menetyksen.

    Newsky

    Plusääni(5)Miinusääni(4)
  3. Polvihousupressamme kävi tosiaan Kiinassa esittämässä oman kapean maailmankuvansa tuottamat ajatukset Kiinan valtiojohdolle. Vaikutelmana kuitenkin oli, ettei Stubbin esitysten annettu liiaksi haitata vierailun tunnelmaa ja vierailun aikana liike-elämän edustajat pystyivät tunnustelemaan tai jopa luomaan kaupallisia, molempia osapuolia hyödyttäviä suhteita. Tästäpä mallia myös suhteissa Venäjään. Laitetaan pressat ja muut hysteeriset ”akat” itkemään venäläisille arvoista ja antaa käytännön kauppasuhteiden jatkua entisellään.

    Plusääni(11)Miinusääni(1)
  4. M.Juutisen kirjoitelman loppupäätelmästä: `(Alexander) Stubb, kuten muutkin länsivaltojen `johtajat` toimivat vain Yhdysvaltojen globaalin hegemonian agentteina `kotimaissaan`, luottaen ylimielisesti läntisen hegemonian voittamattomuuteen ja iankaikkisuuteen.

    Juuri näin, mutta `muutoksen tuulet` puhaltavat, eikä niitä voida enää pidätellä!

    MONINAPAINEN MAAILMANJÄRJESTYS

    GLOBAALI MAAILMA YHDISTYY JAKAUTUMALLA

    KAAOKSESTA JÄRJESTYKSEEN

    UNIONIEN STRATEGINEN AUTONOMIA

    TEESIT (θέσις = teesi)

    `Ja mitä minä vielä sanoisin?
    Sillä minulta loppuisi aika,
    jos kertoisin (niistä),
    jotka uskon kautta
    kukistivat (καταγωνιζομαι = katagonizomai = taistella vastaan, voittaa)
    valtakuntia`.

    (Hebr 11:32-33)

    SISÄLTÖ

    I JOHDANTO
    II VENÄJÄN FEDERAATION PRESIDENTTI VLADIMIR PUTIN
    III KIINAN PRESIDENTTI XI JINPING
    IV INTIAN PÄÄMINISTERI NARENDRA MODI
    V VALKO-VENÄJÄN JOHTAJA ALJEKSANDR LUKASHENKA
    VI VENÄJÄN FEDERAATION ULKOMINISTERI SERGEI LAVROV
    VII POHJOIS-KOREAN ULKOMINISTERI CHOE SON-HUI
    VIII VENÄJÄN PYSYVÄ YK EDUSTAJA VASILI NEBENZYA
    IX VENÄJÄN TURVALLISUUSNEUVOSTON VARAPUHEENJOHTAJA DMITRI MEDVEDEV
    X NDB KEHITYSPANKIN JOHTAJA DILMA ROUSSEF
    XI UNKARIN PÄÄMINISTERI VIKTOR ORBAN
    XII SLOVAKIAN PÄÄMINISTERI ROBERT FICO
    XIII PUOLAN PÄÄMINISTERI DONALD TUSK
    XIV INTIAN ULKOMINISTERI SUBRAHMANYAM JAISHANKAR
    XV VENÄJÄN PRESIDENTIN HALLINNON VARAJOHTAJA MAKSIM ORESHKIN
    XVI PENTAGONIN ANALYYTIKKO MICHAEL MALOOF
    XVII YHDYSVALTALAINEN TALOUSTIETEILIJÄ JEFFREY SACHS
    XVIII LOPUKSI

    I JOHDANTO

    Augustinolaismunkki Martti Luther (1483-1546), naulasi 31.10.1517 yhdeksänkymmentäviisi teesiä Wittenbergin kaikkien kirkkojen oviin. Siihen päättyi ns. `pimeä keskiaika`. Alkoi `uusi aikakausi`. Kansat alkoivat vapautua roomalaiskatolisen kirkon otteesta.

    Roomalaiskatolinen kirkko oli aikainen `kansainvälisiin sääntöihin perustuvan maailmanjärjestyksen` vartija – joka piti itsellään oikeuden määrittää sääntönsä. Paavit, `Jumalanpojan sijaiset maan päällä`, olivat erehtymättömiä. Mutta roomalaiskatolinen kirkon toimijat olivat syvästi korruptoituneet.

    Dante Alighieri (1265-1321) kirjoitti paavien vaihtuessa: `Pahemmasta pahempaan päähän vaihtuu hattu`. Roomalaiskatolinen kirkko oli maallisiin toimijoihin verrattuna ylivertainen, koska se saneli kansoille, miten heidän tulee elää ja nimitti jopa kuninkaita.

    Uskonpuhdistaja Martti Lutherin työn vaikutuksesta kansat alkoivat irrottautua yksinapaisesta roomalaiskatolisen kirkon sääntöihin perustuvasta maailmanjärjestyksestä. He saavuttivat moninapaisuuden ihanteen. Tämä tapahtui eilen spirituaalisessa regimentissä (lat. regimen = vallankäytön ala), mutta se näyttää toistuvan tänään maallisessa regimentissä.

    Historiasta löytyy esimerkkejä, jolloin yksi ainoa ihminen pystyy ravisuttamaan valtakuntia.

    Kansallisvaltiot olivat (olleet) kauan aikaa sidoksissa Yhdysvaltain yksinapaiseen (mielivaltaisiin) sääntöihin perustuvaan maailmanjärjestykseen, aina siihen asti, kunnes Venäjän federaation presidentti Vladimir Putin alkoi ravisuttamaan sääntömääräisestä maailmanjärjestyksestä:

    -`Julistettuaan voiton kylmässä sodassa Yhdysvallat on julistanut olevansa Jumalan sanansaattaja maailmassa. Hän sanoo, että hänellä ei ole velvollisuuksia vaan vain etuja, ja nämä edut ovat heidän mukaansa pyhiä`.
    -`Ikään kuin he eivät ymmärtäisi, että viime vuosikymmeninä planeetalle on muodostunut uusia ja voimakkaita voimakeskuksia, jotka ovat vahvistumassa ja vahvistumassa`.
    -`He uskovat, että lännen globaali ja taloudellinen hegemonia on ikuinen, mutta ei, mikään ei ole`. `Kollegat lännessä yrittävät vastustaa historian kulkua ajattelemalla viime vuosisadan termein`.
    `On virhe uskoa, että näiden perustavanlaatuisten muutosten aikana joku yrittää odottaa vuoroveden sammumista, kaiken palaamista normaaliksi ja kaiken pysymistä ennallaan`.
    -`Näin ei tule tapahtumaan. Näyttää kuitenkin siltä, että joidenkin länsimaiden hallitseva eliitti elää siinä illusorisessa maailmassa, he eivät halua huomata ilmeisiä asioita, vaan tarttuvat itsepäisesti menneisyyden varjoon`.
    -`Puhumme objektiivisista prosesseista, todella vallankumouksellisista, tektonisista muutoksista geopolitiikassa, maailmantaloudessa, teknologia-alalla, koko kansainvälisten suhteiden järjestelmässä`.

    Tämän Vladimir Putin julisti Pietarissa pidetyssä talousfoorumissa kyseenalaistaen Washingtonin vallan suhteessa muihin maailman kansoihin:

    `Yksinapaisen maailmanjärjestyksen aikakausi on ohi. (Tämä aikakausi) on ohi huolimatta kaikista yrityksistä elvyttää sitä ja ylläpitää sitä hinnalla millä hyvänsä` (Vladimir Putin).

    Nimeä `Capitol Hill` käytetään usein Yhdysvaltain kongressin metonyyminä. Capitol Hill on kuuluisa Yhdysvaltain hallituksen keskuksena, jonne sijoittuu lukuisia tärkeitä instituutioita, kuten Yhdysvaltain kongressi, korkein oikeus, kongressin kirjasto ja paljon muuta. Se oli 1900-luvun maailmanvallan keskus vailla vertaa, mutta mikään ei ole ikuista, niin kuin Vladimir Putin julisti.

    Vertauskuvallisesti presidentti Vladimir Putin teki saman kuin uskonpuhdistaja Martti Luther naulaamalla teesinsä Yhdysvaltain hallituksen keskuksen, Capitol Hillin, instituutioiden oviin kuten Yhdysvaltain kongressin, korkeimman oikeuden, kongressin kirjaston jne. Nämä teesit edustavat muutosvoimaa, joihin globaalin maailman kansallisvaltiot mielellään orientoituvat.

    Seuraavassa valikoituja `teesejä` eri valtioiden vaikuttajien vahvistamina. Kuvaannollisesti ne eivät ole naulattu ainoastaan Yhdysvaltain hallituksen keskuksen, Capitol Hillin, instituutioiden oviin, vaan heidän mieliinsä, koska he olivat kävelleet perusteetta `Thukydideen ansaan`. `Teesit` julistavat:

    Amerikan Yhdysvaltojen hegemonian päättymisen!

    Amerikan Yhdysvallat ei tule pysymään muutoin kuin sopeutumalla, siedättämällä ja sovittamalla itsensä moninapaiseen kansainväliseen oikeuteen perustuvaan maailmanjärjestykseen – sen yhdeksi toimijaksi kymmenestä – koska globaalin maailman enemmistö on siihen siirtymässä.

    Tämä on universaali radikaali muutos, jonka turbulenssi ei jää keneltäkään havaitsematta, koska se vaikuttaa kaikkiin kansoihin. Aikamme Yhdysvallat ajaa `huuruilla`; sen tankki (missio) on tyhjä – ja se tietää tämän. Tämä johtuu siitä, että Columbian, sittemmin Americo Vespuccin mukaan nimetyn `uuden maailman` kohdalla sen puolituhatvuotinen Phoenix (Feeniks) -sykli on täysi.

    Lyhyesti sanottuna: Amerikan Yhdysvaltojen tiimassa on hiekka lopussa.

    Vallankeskus on siirtynyt Aasian maihin (Venäjä, Kiina, Intia ja ASEAN), jotka eivät muodosta `kylmän sodan` (1947-1991) aikaista liittoa, koska niiden kohtalona on yhdistyä jakautumalla. Maailmaan ei muodostu enää paikallisia imperiumeja, koska NWO tulee olemaan `jaettu/pilkottu (globaali) maailmanjärjestys`. Ne valtiot, jotka NWO.ssa ovat vahvoja pysyvät vahvoina ja ne valtiot, jotka ovat heikkoja, pysyvät heikkoina, mutta selviytyvät.

    Globaalin maailman enemmistön, BRICS+ hallitustenvälisen yhteistyötahojen, suosion kuvaaminen ei mahdu tähän kommenttiin, joten seuraava riittäköön. Globaalin etelän maat tulevat ratsastamaan juuri tällä `aallonharjalla` sovittaessaan itsensä moninapaiseen kansainväliseen oikeuteen perustuvaan maailmanjärjestykseen yhtenä sen toimijana – ja sen he tekevät halusta.

    Moninapaiseen kansainväliseen oikeuteen perustuvaan järjestykseen, jos mihin kannattaa kaikkien kansojen orientoitua, koska viimeinen on se, joka ei ymmärrä omaa sijaintiaan suhteessa ympäröivään maailmaan – hän on se, joka `sammuttaa valot` OWO.n (Old World Order = vanhasta maailmanjärjestyksestä) aikaisesta järjestyksestä, mutta viipyillessään maksaa toisten `viulut`.

    Juuri tämän takia Donald J. Trump on korotettu Yhdysvaltain MAGA-presidentiksi, sovittamaan Yhdysvaltoja moninapaiseen maailmanjärjestykseen ennen kuin on liian myöhäistä.

    `Monta päivää juotuaan
    pessimisti tuskissaan mietti:
    `Jo on, jukoliste
    saavutettu päätepiste`.

    (Eino Leinon juomalaulu)

    UUDEN AIKAKAUDEN TEESIT:

    II VENÄJÄN FEDERAATION PRESIDENTTI VLADIMIR PUTIN

    `Yhdysvaltain dollarin aseistaminen on suuri virhe`.

    `Ollaan muodostamassa moninapaista mallia, joka käynnistää uuden kasvuaallon, joka johtuu pääasiassa globaalin etelän ja idän maista – ja luonnollisesti BRICS-maista`.

    `BRICS-maiden taloudet ovat osoittaneet `riittävää vakautta` vastuullisen makrotalous- ja finanssipolitiikan ansiosta`.

    `BRICS-maiden johtavan roolin suuntaus maailmantaloudessa vain vahvistuu`.

    `Nämä tekijät (kasvava velkataakka, yksipuoliset pakotteet ja protektionistinen politiikka) pirstovat kansainvälistä kauppaa ja ulkomaisia investointeja erityisesti kehitysmaissa`.

    `BRICS-maiden kasvavien talouksien potentiaalin täysimääräiseksi hyödyntämiseksi jäsenvaltioiden tulisi tiivistää yhteistyötä sellaisilla aloilla kuin teknologia, koulutus, resurssit, kauppa ja logistiikka, rahoitus ja vakuutus sekä lisätä pääomasijoitusten määrää moninkertaisesti`.

    `Tältä osin (edellinen) ehdotamme uuden BRICS-investointialustan luomista, josta tulisi tehokas työkalu kansantalouksiemme tukemiseen ja joka tarjoaisi myös taloudellisia resursseja globaalin etelän ja idän maille`.

    `BRICS-maat ovat `maailman suurimpia viljan, vihannesten ja öljykasvien tuottajia. Tällaista (ehdotettua) pörssiä voitaisiin laajentaa muiden suurten hyödykkeiden, kuten öljyn, kaasun ja jalometallien, kauppaan`.

    `Aloitteen (BRICS-viljapörssi) tarkoituksena on suojella kansallisia markkinoita negatiiviselta ulkoiselta puuttumiselta, keinottelulta ja yrityksiltä aiheuttaa keinotekoista pulaa elintarvikkeista`.

    `BRICS-maiden osuus maailman bruttokansantuotteesta ostovoimapariteettina (PPP) mitattuna on 36,7% vuoden 2024 loppuun mennessä ja kasvaa edelleen`.

    `Dollari on edelleen maailman tärkein rahoitusväline, ja sen käyttäminen poliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi heikentää luottamusta tähän valuuttaan ja vähentää sen valmiuksia`.

    `Emme kieltäytyneet selvittämästä liiketoimia dollareissa. Pikemminkin meiltä evättiin, ja meidät yksinkertaisesti pakotettiin etsimään muita vaihtoehtoja`.

    `Moskova ei yritä heikentää Yhdysvaltain valuuttaa, vaan on vain `pakotettu etsimään vaihtoehtoja` kaupassa kumppaneidensa kanssa`.

    `Paikallisten valuuttojen käyttö dollarin tai euron sijasta `auttaa pitämään taloudellisen kehityksen vapaana politiikasta niin pitkälle kuin mahdollista nykymaailmassa`.

    `BRICS-maat kehittävät yhdessä maksu- ja selvityskehystä, jota käytetään kaupankäyntiin blokin sisällä`.

    `Venäläisen öljyn ja kaasun toimitukset `ystävällisiin` maihin antavat niille mahdollisuuden varmistaa taloudellinen vakaus ja kilpailla menestyksekkäästi maailmanmarkkinoilla`.

    `Osana yhteistyötä BRICS-maiden kanssa pyrimme luomaan oman maksu- ja selvitysjärjestelmämme`.

    `Se (edellinen) antaa jäsenvaltioille mahdollisuuden `luoda edellytykset kaiken ulkomaankaupan tehokkaalle ja riippumattomalle palvelulle` keskenään`.

    `Venäjä on jo aktiivisesti siirtymässä kansallisten valuuttojen käyttöön kaupankäynnissä BRICS-maiden kanssa, ja `kumppanimme ovat erittäin kiinnostuneita tästä`.

    `länsimaiden lupa Ukrainalle tehdä pitkän kantaman iskuja Venäjän alueelle vastaisi Naton `sotaa` Venäjää vastaan`.

    `Moskovalla ei ole aikomusta osallistua uuteen `asevarusteluun` ja että Venäjä pysyy kannassaan, jonka mukaan ydinaseiden käyttö on `viimeinen keino` kansallisen turvallisuuden varmistamiseksi`.

    `Kahden naapurin (Venäjän ja Kiinan) välinen yhteistyö on `tasa-arvoista ja molempia osapuolia hyödyttävää` eikä riipu ulkoisesta ympäristöstä`.

    `Venäjän ja Kiinan suhteet ovat saavuttaneet `kattavan kumppanuuden ja strategisen yhteistyön tason`.

    `Voimme sanoa täysin luottavaisesti, että niistä (edellisestä) on tullut standardi sille, miten kahden valtion (Venäjän ja Kiinan) väliset suhteet tulisi rakentaa nykymaailmassa`.

    `Venäjän ja Kiinan välinen yhteistyö on yksi `vakauttavista tekijöistä maailman areenalla`.

    `Molemmat (Venäjä ja Kiina) maat `ottavat huomioon toistensa edut` ja kuuntelevat aina toisiaan`.

    `Yhdysvallat harjoittaa vanhentunutta politiikkaa vastustaakseen Pekingin talouskasvua, joka vahingoittaa sen omaa taloutta`.

    `Yhdysvaltojen on nyt `mahdotonta` pysäyttää Kiinan kehitys ja että Washington on 15 vuotta liian myöhäistä yrittää sellaista`.

    `(Yhdysvaltojen) yrityksillä `hillitä Kiinan kehitystä on kielteinen vaikutus Yhdysvaltojen talouteen`.

    `(BRICS) ryhmän maista on tullut kansainvälisen talouskasvun tärkeimmät veturit ja että niiden potentiaali kasvaa edelleen`.

    `Näemme lainsäätäjiemme välisen yhteistyön vahvistuvan; Ulkoministerimme (Venäjän ja Intian) ovat jatkuvassa yhteydessä, ja kahdenvälinen kauppa osoittaa hyvää dynamiikkaa`.

    `Moskova `arvostaa syvästi` Intian ja Venäjän yhteistyötä BRICS-maissa, `koska molemmat maamme ovat järjestön perustajajäseniä`. `Suhteemme ovat niin tiukat, että luulin teidän ymmärtävän minua ilman käännöstä`.

    III KIINAN PRESIDENTTI XI JINPING

    `Viimeisen vuosikymmenen aikana ne (Venäjän ja Kiinan suhteet) ovat edenneet pitkälle ja saavuttaneet ennennäkemättömän tason. Kaksi globaalia valtaa antavat suuren panoksen `kansainvälisen oikeuden puolustamiseen`.

    `Pekingin ja Moskovan tulisi syventää entisestään jo ennestään vahvaa taloudellista yhteistyötään samalla kun ne puolustavat maailmanlaajuista vakautta`.

    `Kiinan ja Venäjän suhteet ovat kehittyneet tasaisesti viime vuosina myrskyisästä geopoliittisesta tilanteesta huolimatta`.

    `Selvittyään `epävakaan kansainvälisen tilanteen` myrskyistä, Pekingin ja Moskovan väliset suhteet ovat tällä hetkellä `ennennäkemättömällä tasolla` ja `menestyksen johtuvan siitä, että molemmat maat (Venäjä ja Kiina) noudattavat `vastakkainasettelun vastaisia periaatteita`.

    `Suurvaltoina `Venäjän ja Kiinan tulisi puolustaa tiukasti kansainvälistä järjestelmää, jonka kulmakivenä on Yhdistyneet kansakunnat, (ja) yhdessä tukea maailmanlaajuista strategista vakautta`.

    IV INTIAN PÄÄMINISTERI NARENDRA MODI

    `BRICS `nousee tehokkaammaksi välineeksi vastata globaaleihin haasteisiin`.

    `Kun edistämme BRICS-maiden pyrkimyksiä, meidän on varmistettava, että tämän organisaation imago ei ole sellainen, että se haluaa korvata globaalit instituutiot vaan pikemminkin uudistaa niitä`.

    `Tuemme vuoropuhelua ja diplomatiaa, emme sotaa. Aivan kuten voitimme Covidin kaltaiset haasteet yhdessä, voimme varmasti luoda uusia mahdollisuuksia turvalliselle, vahvalle ja vauraalle tulevaisuudelle tuleville sukupolville`.

    `Intia on `säännöllisessä yhteydessä` Venäjän kanssa (Ukrainan) konfliktista`.

    `Kuten olen sanonut aiemmin, uskomme, että ongelmat olisi ratkaistava rauhanomaisesti (Ukrainassa), ja tuemme täysin rauhan ja vakauden mahdollisimman pikaista luomista`.

    `Kaikissa ponnisteluissamme asetamme etusijalle ihmiskunnan, ja olemme valmiita osallistumaan kaikin mahdollisin tavoin tulevaisuudessa`.

    `Matka Kazaniin `vahvistaa erityistä ja etuoikeutettua strategista kumppanuutta` kahden maan (Venäjän ja Intian) välillä`.

    `Kaikki haluavat, että rauha ja vakaus palautetaan mahdollisimman pian, oli kyse sitten Euraasiasta (Ukrainasta) tai Länsi-Aasiasta (Israelista). Olen kotoisin Buddhan maasta ja olen toistuvasti todennut, että tämä ei ole sodan aikakausi. Ratkaisut ongelmiin eivät voi tulla taistelukentältä`.

    `Humanitaarisen lähestymistavan, vuoropuhelun ja diplomatian säilyttämisen on oltava etusijalla. Täyttäen vastuumme Vishwabhadhuna (maailman ystävänä), Intia jatkaa osallistumistaan kaikin mahdollisin tavoin tähän suuntaan`.

    `Eri puolilla maailmaa raivoavilla konflikteilla on kielteisin vaikutus globaalin etelän maihin`.

    V VALKO-VENÄJÄN JOHTAJA ALJEKSANDR LUKASHENKA

    `Venäjän johtajalla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin toimia, koska Ukraina provosoi Venäjää`.

    `Haluan korostaa vielä kerran: minusta tuntuu, että tämä operaatio (Venäjän sotilaallinen operaatio Ukrainassa) on pitkittynyt`.

    `Putin ei pyri suoraan konfliktiin Naton kanssa, ja lännen tulisi varmistaa, ettei sellaista tapahdu`.

    `Hän (Vladimir Putin) ei todennäköisesti halua maailmanlaajuista vastakkainasettelua Naton kanssa. Käytä sitä. Käytä sitä ja tee kaikkesi, jotta niin ei tapahdu. Muuten, vaikka Putin ei haluaisi sitä, armeija reagoi`.

    `Venäjän johtajalla ei ole läheisempiä, avoimempia tai ystävällisempiä suhteita kehenkään muuhun maailman johtajaan kuin Valko-Venäjän presidenttiin`.

    `Yhdysvallat haluaa tarttua hetkeen, sitoa liittolaisensa itseensä ja hukuttaa Venäjän sotaan Ukrainaa vastaan. Se on heidän tavoitteensa – selvittää Venäjä ja sitten Kiina`.

    `Ukrainan presidentti ottaa käskyjä Yhdysvalloilta`.

    VI VENÄJÄN FEDERAATION ULKOMINISTERI SERGEI LAVROV

    `Yhdysvallat itse vetää dollarin liikkeestä, kun yhä useammat maat alkavat pelätä, että ne saattavat olla seuraava. Kukaan ei tiedä, mistä heitä voidaan rangaista`.

    `Yhdysvallat ja sen liittolaiset käyvät hybridisotaa Venäjää vastaan, mutta heidän aggressiiviset pakotteet vahingoittavat eniten maailman köyhimpiä maita ja kostautuvat Washingtonille`.

    `Yhdysvallat ja sen liittolaiset elvyttävät kylmän sodan henkeä julistamalla tarpeen poistaa havaitut `uhat` niiden valta-asemalle Venäjältä, Kiinasta ja muista maista, jotka harjoittavat itsenäistä kansallista politiikkaa`.

    `Dollari, jota vuosikymmenien ajan on mainostettu meille koko ihmiskunnan yhteisenä omaisuutena, on muutettu sorron ja rangaistuksen aseeksi geopoliittisia kilpailijoita ja toisinajattelijoita vastaan. Näin tehdessään he ovat käytännössä kirjoittaneet lauseen dollarille globaalina varantovaluuttana ja kansainvälisen ratkaisun välineenä`.

    `Yksipuolisten rajoitusten ekstraterritoriaalinen (oman alueen lainkäytön ulkopuolella) soveltaminen vahingoittaa köyhimpiä valtioita ja riistää niiltä kohtuuhintaisia energiavaroja, ruokaa, lannoitteita ja perusteknologioita, puhumattakaan edistyneistä tieteellisistä saavutuksista ja kehityksestä. Aasian, Afrikan ja Latinalaisen Amerikan kehitysmaat kärsivät eniten`.

    `Länsimaiset pääkaupungit ovat yhtäkkiä unohtaneet sellaiset periaatteet kuin reilu kilpailu, omaisuuden loukkaamattomuus, syyttömyysolettama ja monet muut`.

    `Venäjään on kohdistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana yli 21 000 pakotetta eri sektoreilla taloudesta ja kaupasta kulttuuriin ja urheiluun. Venäläiset rahoituslaitokset eristettiin suurelta osin länsimaisesta rahoitusjärjestelmästä vuonna 2022 vastauksena Venäjän sotilasoperaatioon Ukrainassa`.

    `Moskova on (edellisen seurauksena) kiihdyttänyt kauppaa kansainvälisten kumppaneiden kanssa käyttämällä kansallisia valuuttojaan, suuntausta, jota BRICS-maat tukevat yhä enemmän, jotka ovat siirtyneet dollarin ja euron käytöstä kauppajärjestelyihin`.

    `Kamppailemalla säilyttääkseen `etuoikeutetun asemansa` Washington leikkaa oksan, jolla se istuu` ja `tuhoaa globalisaatiojärjestelmän, jota he ovat edistäneet maailmalle`.

    VII POHJOIS-KOREAN ULKOMINISTERI CHOE SON-HUI

    `Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un `antoi meille käskyn tukea ja auttaa lujasti ja voimakkaasti Venäjän armeijaa ja Venäjän kansaa heidän pyhässä sodassaan`, `Pohjois-Korea tukee Venäjää Ukrainan konfliktissa niin kauan kuin se kestää`.

    `Venäjän armeija ja kansa saavuttavat suuren voiton taistelussaan suvereenien oikeuksiensa ja turvallisuusetujensa suojelemiseksi`. `Vakuutamme, että seisomme aina järkkymättömästi venäläisten tovereidemme rinnalla voitonpäivään asti`.

    VIII VENÄJÄN PYSYVÄ YK EDUSTAJA VASILI NEBENZYA

    `Suosittelisin kollektiiviselle lännelle tätä yhtä asiaa. Jos haluatte tuomita aggression – aloittakaa itsestänne. Näyttäkää esimerkkiä tuomitsemalla omat sotilaalliset seikkailunne, laittomat taloudelliset rajoitukset, tappavat siirtomaa- ja uuskolonialistiset sodat, kansanmurhat ja alkuperäiskansojen ryöstöt`.

    `Ala (kollektiivinen länsi) maksaa korvauksia valtioille ja kansakunnille, jotka kärsivät sinusta. Tällainen askel toisi meidät lähemmäs oikeudenmukaisempaa maailmanjärjestystä, jossa ei olisi sijaa kenenkään itsensä julistamalle poikkeuksellisuudelle`.

    `Venäjä on viime kuukausina todistanut `ylimaallista tekopyhyyttä` lännestä`.

    `Kun Nato hyökkäsi Jugoslaviaan, Irakiin, Afganistaniin, Libyaan, Syyriaan, kansainvälinen oikeus nähtiin vain ärsyttävänä esteenä`.

    `Turhissa yrityksissä oikeuttaa aggressionsa suvereeneja valtioita vastaan kollektiivisen lännen oli keksittävä eksoottisia käsitteitä, kuten `humanitaarinen interventio`, `terrorismin vastainen sota`, `ennaltaehkäisevät iskut`.

    `Yhdysvaltoja, Isoa-Britanniaa tai muita armeijan upseereita, joiden väitetään olevan vastuussa sotarikoksista Irakissa, Afganistanissa ja on Syyriassa, syytetty. `Lopputulos on aina sama: paljon uhreja, eikä ketään asetettu vastuuseen edes kurinpidollisesti, puhumattakaan rikosoikeudellisesta vastuusta`.

    IX VENÄJÄN TURVALLISUUSNEUVOSTON VARAPUHEENJOHTAJA DMITRI MEDVEDEV

    `Washington ja sen liittolaiset uskovat virheellisesti, että Venäjä ei koskaan ylitä ydinaseiden käytön rajaa`.

    `Nykyiset länsimaiden johtajat eivät ole yhtä kaukonäköisiä kuin edeltäjänsä eivätkä ota huomioon Venäjän halukkuutta puolustaa olemassaoloaan kaikin käytettävissään olevin keinoin`.

    `He ovat tehneet virhearvion, koska he eivät ole kirkkainta lajia … Jostain syystä he ajattelevat, että venäläiset eivät koskaan ylitä tiettyä linjaa. He ovat väärässä. Jos kyse on valtiomme olemassaolosta, kuten maamme presidentti on toistuvasti sanonut… Meillä ei yksinkertaisesti ole muuta vaihtoehtoa`.

    `Jokaiselta ydinasevaltion presidenttinä toimivalta henkilöltä tulee velvollisuus puolustaa maataan `viimeiseen asti`.

    `Poliittinen luokka rappeutuu, teknokraatit tulevat sisään eivätkä he ymmärrä, miten politiikka toimii. Tämä on katastrofi`.

    X NDB KEHITYSPANKIN JOHTAJA DILMA ROUSSEF

    `Globaaliin geopolitiikkaan vaikuttaa haitallisesti Yhdysvaltain dollarin käyttö `aseena väestön elinolojen muuttamiseksi`.

    `Venäjän vastaisten pakotteiden valtava aalto on pakottanut monet länsimaiset yritykset eri teollisuudenaloilta, mukaan lukien elintarvike-, vaatetus- ja autonvalmistus, lähtemään maasta ja rajoittaneet vakavasti ihmisten kykyä matkustaa ja tehdä kansainvälisiä pankkisiirtoja`.

    XI UNKARIN PÄÄMINISTERI VIKTOR ORBAN

    `Useimmat EU-poliitikot ymmärtävät Venäjän väärin ja heijastavat sen sijaan omia politiikkojaan ja prioriteettejaan (tähän) maahan`.

    `Kyvyttömyys ymmärtää Venäjää riittävästi on suuri `älyllinen ongelma` länsimaiden johtajilla`.

    `Venäjää ei voida voittaa taistelukentällä ja se osoittautuu itse asiassa voittajaksi (Ukrainan) konfliktissa`.

    XII SLOVAKIAN PÄÄMINISTERI ROBERT FICO

    `Vaikka länsimaisia aseita virtaa edelleen Ukrainaan, terve järki voittaa pian, ja alamme arvioida uudelleen Ukrainan sotilaallista konfliktia`.

    `Tuen kaikkia suunnitelmia, joissa on sana `rauha` – `rauhansuunnitelma`.

    `On paljon parempi neuvotella (Ukrainan konfliktista) kaksi vuotta kuin antaa sotilaiden tappaa toisiaan kahden vuoden ajan`.

    `Henkilökohtainen velvollisuuteni on vierailla Moskovassa ensi vuonna (voitonpäivän paraatissa; viimeksi 9.5.2024)`.

    XIII PUOLAN PÄÄMINISTERI DONALD TUSK

    `Aikakausi, jolloin Euroopan maat `ulkoistavat` turvallisuutensa Amerikkaan, on päättynyt`.

    `Jotkut väittävät, että Euroopan tulevaisuus riippuu Yhdysvaltain vaaleista, kun taas se riippuu ennen kaikkea meistä`.

    `Olipa (Yhdysvaltain vaalien) tulos mikä tahansa, geopoliittisen ulkoistamisen aikakausi on ohi` Euroopassa`.

    XIV INTIAN ULKOMINISTERI SUBRAHMANYAM JAISHANKAR

    `Tämä taloudellinen, poliittinen ja kulttuurinen tasapainotus on nyt saavuttanut pisteen, jossa voimme harkita todellista moninapaisuutta. BRICS itsessään on osoitus siitä, kuinka perusteellisesti vanha järjestys on muuttumassa`.

    `Globaalin infrastruktuurin vääristymät ovat siirtomaa-ajan perintö`.

    XV VENÄJÄN PRESIDENTIN HALLINNON VARAJOHTAJA MAKSIM ORESHKIN

    `Kehittyvät taloudet ovat menestyneet vauraampia länsimaisia verrokkejaan paremmin globaalin kasvun edistämisessä`.

    `Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) viimeisin ennuste, jonka mukaan BRICS-maat ohjaavat maailmantaloutta, on `objektiivinen todellisuus`.

    `Kehittyvien markkinoiden ryhmä pyrkii varmistamaan, että `kasvu näissä (kehitysmaissa) etenee mahdollisimman tehokkaasti, ensisijaisesti BRICS-maissa olevien välineiden avulla`.

    `Työkalujen (edellinen) joukossa ovat teknologian, koulutuksen, logistiikan, kaupan ja rahoituksen sekä investoinnit avaintekijänä, joka `asettaa koko kuvan liikkeelle`.

    `Uusi investointialusta antaa BRICS-maille, joilla on kypsä talous, mahdollisuuden `vapauttaa ryhmän kehittyvien jäsenten potentiaali`.

    XVI YHDYSVALTALAINEN TALOUSTIETEILIJÄ JEFFREY SACHS

    `Yhdysvaltain hallitus on aseistanut dollarin sen sijaan, että se toimisi vaihdon välineenä tai arvon säilyttäjänä`.

    `Dollarin aseistaminen tapahtui ilmeisesti takavarikoimalla jäädytettyjä venäläisiä varoja`.

    `Yhdysvaltain hallitus on jäädyttänyt iranilaiset, venezuelalaiset, afganistanilaiset ja muut valtion varat`.

    `Et voi käyttää dollaria maksumekanismina`, kun presidentti yksin voi allekirjoittaa määräyksiä ja takavarikoida käytännössä miljardeja dollareita venäläistä omaisuutta`.

    `Yhdysvaltain valuutasta on tullut `aggressiivisen politiikan väline`.

    `Olen sanonut omalle hallitukselleni viimeiset 15 vuotta: `Lopettakaa se (dollarin aseistaminen), tämä on hullua, se tuhoaa luottamuksen dollariin`.

    `Kiina haluaa käydä normaalia kauppaa ilman Yhdysvaltojen pakotteiden uhkaa, mutta vaikka kiinalaiset pankit ovat osa SWIFT-järjestelmää, niiden on pysyttävä pelossa, että ne katkaistaan kansainvälisestä rahoitusverkostosta`.

    `Tarvitsemme vaihtoehtoja, tämä on selvää. Tietenkin maat tarvitsevat ei-dollarimääräisiä maksumekanismeja. Tarvitsemme joitakin nopeita, erityisiä ajoneuvokokonaisuuksia, jotka eivät ole mukana myös dollarin maksujärjestelmissä … yhteisöt, joille ei voida suoraan määrätä pakotteita`.

    `Paras vaihtoehto olisi, jos Yhdysvallat palauttaisi järjen, säädyllisyyden ja laillisuuden ja lopettaisi yksipuolisten pakotteiden asettamisen`.

    `Yhdysvaltain toimet ovat `täysin virheellisiä` ja laittomia kansainvälisen oikeuden ja YK.n peruskirjan standardien mukaan`.

    XVII PENTAGONIN ANALYYTIKKO MICHAEL MALOOF

    `Tämän viikon BRICS-huippukokous Venäjän Kazanin kaupungissa (22.-24.10.2024) houkuttelee lisää maita liittymään kasvavaan ryhmään, ja Washington voi syyttää vain itseään`.

    `lukemattomat valtiot ympäri maailmaa etsivät osallistavampaa talousjärjestelmää ja pyrkivät pääsemään pois lännen vastenmielisistä pakotteista ja rahoitusjärjestelmästä, joka on todella rasittanut niitä`.

    `Yhdysvallat on vastuussa ’sääntöihin perustuvasta järjestyksestä’, mikä tarkoittaa, että he eivät voi vain laatia sääntöjä, vaan rikkoa niitä mielensä mukaan, ja olemme nähneet tämän jatkuvasti omassa päätöksenteossaan. Ja maailma sanoo, että ’olemme nähneet tarpeeksi tätä paskaa`.

    `Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten halukkuus aseistaa dollari ja sulkea kilpailevat vallat länsimaisen järjestelmän ulkopuolelle on pakottanut jopa Washington-ystävälliset maat, kuten Brasilia, Intia ja Yhdistyneet arabiemiirikunnat, etsimään vaihtoehtoisia järjestelyjä`.

    `Tämä (edellinen) yhdistettynä siihen, että pakotteet ovat ajaneet Venäjän ja Kiinan yhä läheisempään kumppanuuteen, osoittaa, että `et näe enää strategista ajattelua tulevan Yhdysvalloista`.

    XVIII LOPUKSI

    Rationaalisesti ajateltuna hallitustenvälisen yhteistyöjärjestön BRICS+.n laajentuminen johtaa sen kriittisen pisteen saavuttamiseen ja se alkaa hajota. Mutta yhdistyessään jakautumalla eli perustaessaan moninapaisen jaetun maailmanjärjestyksen se säilyttää asemansa pysyvästi.

    BRICS+.n yhdistyminen jakautumalla toteutuu maailman geopoliittisessa uusjaossa, jolloin globaali maailma jaetaan unioneihin. Kunkin unionin vahvimman valtion päämies edustaa omaa unioniaan yhteisissä tapaamisissa muiden unioneiden päämiesten kesken.

    Vladimir Putin huomautti, että Venäjä ja sen BRICS-kumppanit käyttävät nyt kansallisia valuuttoja 65 prosentissa keskinäisistä kauppasopimuksista. Reutersin mukaan Venäjä ehdottaa uutta lohkoketjupohjaista kansainvälistä rahoitusjärjestelmää, joka sidotaan kultakantaan. Tämä tulee olemaan viimeinen niitti mille tahansa yksinapaiselle hegemonialle.

    Moskova ei ole kommentoinut Reutersin raporttia, mutta Venäjän valtiovarainministeri Anton Siluanov kertoi aiemmin RT.lle, että Moskova ja muut BRICS-maat työstävät uutta rajat ylittävää maksuinfrastruktuuria, joka on riippumaton läntisestä SWIFT-järjestelmästä.

    Edellisissä teeseissä toistuu ajatus OWO.n (Old World Order) aikaisten instituutioiden restoraatiosta. Tämä lienee tulkittava siirtymäkauden riitiksi yrityksessä brändätä uudelleen OWO.n aikaisia instituutioita vanhan totutun pohjalta.

    DWO.n (Dekapolar World Order = kymmennapaisen maailmanjärjestyksen) hajautetut instituutiot eivät tule muistuttamaan OWO.n aikaisten instituutioiden toimintakulttuuria. DWO.ssa kansainvälisten instituutioiden toimintakulttuurit toimivat NWO.n ehdoilla – ei katsoen historiassa taaksepäin, vaan eteenpäin. Erilainen aikakausi vaatii erilaiset instituutiot, jolloin ne sijoittuvat DWO järjestelmässä unioneitten välimaastoon.

    NWO.ta (New World Order) ei muodosteta BRICS+ hallitustenvälistä yhteistyöfoorumia varten, vaan BRICS+ hallitustenvälinen yhteistyöfoorumi muodostetaan NWO.ta varten, joten BRICS+ ei ole itseisarvo, vaan hyödyllinen ovi, jonka kautta uuteen DWO-maailmanjärjestykseen käydään.

    `Rauhaan ja turvallisuuteen on vain yksi tie: ylikansallisen organisaation polku` (Albert Einstein; 1948). AE viitannee NWG (New World Government = uuteen maailmanhallitukseen) -mekanismiin, jonka kaikki toiminnot ovat universaaleja kuten toimeenpaneva hallitus, maksujärjestelmä, valuutta, lainsäädäntö, oikeuslaitos, armeija, poliisi ja perustuslaki jne.

    NWG.ta ei ole nähtävä paikallisena vallankumouksena, vaan se on miellettävä pikemminkin globaalina maailmanvallankumouksena, koska se aloittaa toimintansa vähäpätöisenä 11. instituutiona DWO-järjestelmän välistä, erillisenä toimijana. Tämä ei vielä näy, mutta merkkejä siitä on olemassa.

    Edellä esitetyistä teeseistä voi tehdä kaksi kriittistä johtopäätöstä (1.-2.):

    1. BRICS-maiden huippukokous Kazanissa 22. – 24.10.2024 päätti OWOn (Old World Order = vanhan maailmanjärjestyksen) aikakauden järjestyksen ja samalla G7-maiden prioriteetin pysyvästi.

    2. Anglosaksinen kansainvälisiin sääntöihin perustuva maailmanjärjestys, jolloin OWO.n aikana järjestettiin kansainvälisiä suhteita, tulee korvautumaan moninapaisella kansainväliseen oikeuteen perustuvalla järjestyksellä.

    Globaalin maailmantalouden painopiste on jo nyt siirtynyt Euraasiaan, jossa sitä kannattavat Pohjois-Aasiassa (sekä Euroopan niemimaan puoleisessa että Siperian puoleisessa) Venäjä, Itä-Aasiassa Kiina, Etelä-Aasiassa Intia ja Kaakkois-Aasiassa ASEAN. Nämä neljä ovat ratkaisevassa asemassa BRICS+ tulevaisuudessa muodostamalla omat valtioklusterinsa, kukin ententensä kesken, jolloin heitä kutakin voidaan kutsua erillisiksi ylikansallisiksi toimijoiksi.

    Kansainväliseen oikeuteen perustuvasta maailmanjärjestys -hanke ei suinkaan ole uusi. Sitä yritettiin hyväksyttää kansoille jo vuonna 1899. Tuolloin Venäjä ja Ranska olivat aloitteellisia, mutta `Atlantin konferenssi`, Yhdysvallat ja Yhdistynyt kuningaskunta, onnistuivat mitätöimään tämän hankkeen. Näin ei tule käymään tällä kertaa.

    Globaali uusi maailmanjärjestys tulee integroimaan kaikki kansallisvaltiot DWO-järjestykseen. Se voi yhdistyä vain jakautumalla. Ne tulevat esiintymään valtiokoalitioina – valtioklustereina. Valtioyhteenliittymiä muodostuu globaaliin pohjoiseen viisi ja globaaliin etelään viisi. Jokaisella valtioklusterilla, joita tulee olemaan kymmenen, on tasa-arvoinen pääsy sekä maa- että merialueisiin ja niitä kutakin kutsutaan valtioiksi.

    DWO (Dekapolar World Order = kymmennapainen maailmanjärjestys) -järjestys on suora jatkumo aikamme MWO.lle (Multipolar World Order = moninapaiselle maailmanjärjestykselle). DWO mahdollistaa NWR.n (New World Religion = uuden maailmanuskonnon) ja vain NWR voi mahdollistaa NWG.n (New World Government = uuden maailmanhallituksen). Uutta aikakautta kutsutaan NWO.ksi (New World Order = uudeksi maailmanjärjestykseksi).

    NWG (uusi maailmanhallitus) ei muodostu, ellei NWR (uusi maailmanuskonto) sitä mahdollista. NWR tulee olemaan tieteeseen perustuva järjestelmä. NWG ei perustu JWO (Jew World Order), CWO (Chatolic World Order) eikä IWO (Islamic World Order) kivijalalle, koska juuri nämä ns. `Aabrahamin uskonnot` tullaan hävittämään NWR.n toimesta. JWO, CWO ja IWO kuuluvat OWO.n aikaan. Sittemmin ne kielletään sanktioiden uhalla.

    Samoin on laita SSWO.n (Secret Society World Order = salaisjärjestöjen maailmanjärjestyksen), George Bush vanhemman mainitseman `tuhannen valopisteen`, joiden hän oletti rakentavan NWO.n. SSWO -järjestystä tullaan aluksi kritisoimaan, kunnes ne kielletään kokonaan.

    Vain yksi näistä `tuhannesta valopisteestä` kertoo jotakin SSWO.n vaikutusvallasta – vapaamuurarius – joka on vaihtoehtoinen synagoga ja joka on ollut merkittävä työrukkanen DS.ssa (Deep State = syvävaltiossa) – rinnakkaisvaltiossa. Tämän kaltaiset vanhainkodin vauhtiveikkojen kerhot tullaan lakkauttamaan.

    Kukin valtioklusteri, joita globaaliin maailmaan muodostuu kymmenen, tulevat olemaan strategisesti autonomisia ja juuri tähän kätkeytyy niiden voima, koska nämä maailmannavat, jotka ovat erilaisuutensa takia yhteensovittamattomia pystyvät yhdistymään jakautumalla. Kymmennapainen maailmanjärjestys hävittää globaalia maailmaa kauan vaivanneen juurisyyn – OWO.n aikaisen finanssisektorin.

    1971 Yhdysvallat lopetti Yhdysvaltain dollarin vaihdettavuuden kultaan, mikä käytännössä lopetti Bretton Woods -järjestelmän ja teki dollarista fiat-valuutan. Pian tämän jälkeen monet kiinteät valuutat kuten Englannin punta muuttuivat vapaasti kelluviksi, ja myöhemmälle aikakaudelle on ominaista kelluvat valuuttakurssit. Bretton Woodsin loppu ratifioitiin virallisesti Jamaikan sopimuksilla vuonna 1976.

    Tähän tulee muutos ja se toteutuu BRICS+ hallitustenvälisen yhteistyömekanismin kautta, jolloin poliittinen valta siirtyy takaisin poliitikoille ja he tulevat kontrolloimaan NWO.n uudistunutta finanssisektoria valtion valvonnassa.

    NWO.ssa digitaalinen identiteetti yhdistetään digitaaliseen valuuttaan, joka tarkoittaa, ilman metaforaa; `pedon merkkiä`. Tämä tarkoittaa samalla myös maailmaa hallitsevin kaikkien `korkeakirkollisten` (ja muiden) uskontojen kuten kristinuskon, Islamin, Buddhalaisuuden, Hinduismin jne. kieltämistä.

    Transhumanismi korvaa edellä mainitut uskonnot ja se johtaa tieteellisen ja teknisen kehityksen kautta nykyihmisen rajoitukset ylittävään Luciferin palvontaan, joka onkin NWO.ssa ainoa hyväksytty uskomusjärjestelmä:

    `Sille (NWR) annettiin valta käydä sotaa pyhiä vastaan ja voittaa heidät` (Ilm 13:7).

    BRICS-järjestyksen yhdistyminen yhdeksi liitoksi tai yhteenliittymäksi, olivatpa ne sotilaallisia ja/tai poliittisia olisi suuri strateginen virhearvio – edes yrittää – joka vain aiheuttaisi kitkaa hallitusten välisen yhteistyöjärjestön BRICS+ -koheesiossa. Tämä skenaario ei näytä todennäköiseltä, koska globaalin maailman valtioveturien kuten Venäjän, Kiinan, Intian ja ASEAN.n yhteiskuntajärjestykset ovat luonteeltaan yhteensovittamattomia.

    Universaalista toimijasta, NWO.n (New World Order = uuden maailmanjärjestyksen) nousevasta `neljännestä valtakunnasta`, joka on kehittymässä BRICS+/MWO (Multipolar World Order = moninapaisen maailmanjärjestyksen) pohjalta, on kirjoitettu:

    `Se on oleva hajanainen (פלג = pelag = jaettu, /pilkottu/) valtakunta` (Dan 2:41).

    MWO (Multipolar World Order = moninapainen maailmanjärjestys) johtaa DWO.hon (Dekapolar World Order = kymmennapaiseen maailmanjärjestykseen), jolloin:

    -kansallisvaltiot lakkautetaan.
    -kansalliset perustuslait mitätöidään,
    -presidentti- ja kuningasinstituutiot puretaan,
    -parlamentit hajotetaan,
    -kansalliset symbolit kielletään,
    -korporaatiot sulautetaan valtioon,
    -OWOn (Old World Order = vanhan maailmanjärjestyksen) aikaiset kansainväliset instituutiot uudistetaan,
    -pankki- ja rahoitussektorit kansallistetaan,
    jne.

    DWO (Dekapolar World Order = kymmennapaisen maailmanjärjestyksen) -järjestyksen valtiomuoto on poliittisten instituutioiden muodostama valtiojärjestys, joka kaikissa kymmenessä unionissa tulee sijoittumaan jonnekin suvereenien valtioiden liiton ja yhden suvereenin valtion muodostaman liittovaltion välimaastoon siitäkin huolimatta, että ne ovat luonteeltaan perustuslaillisia monarkioita.

    Seurauksena on poliitikkojen vallan aika, joka johtaa NWO (New World Order = uusi maailmanjärjestys) -järjestykseen, johon sisältyvät universaalit toiminnot:

    -siviiliasioiden tai kansainyhteisön hallinto
    -kansainyhteisön perustuslaki, hallitusmuoto ja lait, joilla sitä hallinnoidaan.
    -valtio, kansainyhteisö.

    Tämän kaltainen ohjelma ei synny kivutta, koska MWO (Multipolar World Order = moninapaisen maailmanjärjestyksen) toimijat kamppailevat länsimaisten teknokraattien (tekhne = knowhow + kratos = valta) kesken, jotka ovat ajaneet hegeliläisen ja marxilaisen dialektiikan pohjalta Teesi/UWO > MWO (Multipolar World Order) > DWO (Dekapolar World Order) > NWR (New World Religion) > NWG (New World Government) = NWO (New World Order), juuri tässä progressiivisessa järjestyksessä. Muussa tapauksessa se ei onnistuisikaan tai ainakin viivästyisi.

    DWO.n valtioklusterit, jotka kehittyvät MWO.n (Multipolar World Order = moninapaisen maailmanjärjestyksen) pohjalta ovat taloudellisten ja poliittisten liittojen (unionien tai blokkien) muodostamia valtioryppäitä, joiden jäsenvaltiot täyttävät strategisen autonomian kukin omassa koalitiossaan.

    Seuraavassa karkeasti ne maailmanavat, joille alueilla DWO (Dekapolar World Order = kymmennapaisen maailmanjärjestyksen) unionit muodostuvat, kukin johtovaltionsa ympärille:

    KAAKKOIS-AASIA (ASEAN)
    ITÄ-AASIA (Kiinan entente)
    POHJOIS-AASIA (Venäjän entente)
    ETELÄ-AASIA (Intian entente)
    EURAASIAN NIEMIMAA (`vanha maailma`; Saksan entente)
    SAHELIN ETELÄPUOLINEN AFRIKKA
    VÄLIMEREN ENTENTE
    TRANSATLANTIS (`uusi maailma`)
    VÄLI-AMERIKKA
    ETELÄ-AMERIKKA

    Kommentti alkaa paisumaan, joten palataan asiaan tuonnempana, mikäli saan palstatilaa. Mutta aikamme valtiomiehet on asetettu muinaisilleen kuten Venäjän Vladimir Putin, Kiinan Xi Jinping, Intian Narendra Modi ja Yhdysvaltojen Donald J Trump.

    Varautukaahan globaalin tason geopoliittiseen tembloriin – `sitä on liikkeellä`.

    Aikamme kansakunnat ovat ikään kuin `syntymähumalassa`. He tietävät mistä ovat tulossa, mutta eivät näytä tietävän minne ovat menossa.

    `Hän lasin käteen ottakoon
    ja huulilleen sen nostakoon!
    Juo pois, juo pois, juo pois, juo pois,
    juo herran tähden pois`!

    (Eino Leino, Fuksilaulusta)

    LÄHTEET

    `Moninapainen maailmanjärjestys, nousevien talouksien johtava rooli ja lännen velka: Keskeisiä poimintoja Putinin BRICS-puheesta`.
    https://www.rt.com/news/606245-brics-integration-putin-address/
    `USA tekee `suuren virheen` aseistamalla dollarin – Putin`.
    https://www.rt.com/news/606348-putin-dollar-political-gain/
    `Pakotteet sinetöivät Yhdysvaltain dollarin kuolemantuomion – Lavrov`.
    https://www.rt.com/russia/607000-lavrov-us-dollar-sentence-sanctions/
    `BRICS on vastaus `vastenmieliseen` länsimaiseen järjestelmään – entinen Pentagonin virkamies`.
    https://www.rt.com/news/606348-putin-dollar-political-gain/
    `Yhdysvallat ja Iso-Britannia painostavat `Manner-Eurooppaa` taistelemaan Venäjää vastaan – Lavrov`.
    https://www.rt.com/russia/606968-lavrov-west-war-russia/
    `BRICS kehittää omaa maksukehystään – Putin`.
    https://www.rt.com/news/604721-brics-payment-framework-putin/
    `Yhdysvaltain dollarin aseistaminen – Jeffrey Sachs`.
    https://www.rt.com/business/605537-us-dollar-weaponization-sanctions/
    BRICS on muuttuvan maailmanjärjestyksen ”lausunto” – Intia
    https://www.rt.com/india/606366-brics-is-statement-of-changing/
    `BRICS-maiden taloudellinen etu G7-maihin nähden `objektiivinen todellisuus` – Kremlin huippuvirkamies`.
    https://www.rt.com/russia/606416-brics-outperform-g7-oreshkin/
    `Venäjän ja Kiinan suhteet `tasa-arvoiset` – Putin`.
    https://www.rt.com/russia/605925-putin-us-europe-little-dogs/
    `Venäjä vastaa lännen syytöksiin`.
    https://www.rt.com/russia/556566-russia-response-west-accusations/
    `Yhdysvaltain geopoliittinen kontrolli EU:ssa on ohi – Puolan pääministeri`.
    https://www.rt.com/news/606933-trump-harris-eu-tusk/
    `Intia varoittaa levittämästä harhaanjohtavaa kuvaa BRICS-maista`.
    https://www.rt.com/india/606248-modi-reformation-global-institutions/
    `Modi ylistää `vahvaa ystävyyttä` Venäjän kanssa`.
    https://www.rt.com/india/606117-putin-and-modi-hold-talks/
    `Putinin taistelunhaluinen puhe, jossa hän julisti Yhdysvaltojen `yksinapaisen maailman` lopun (ja kutsui Venäjän vastaisia pakotteita ”hulluiksi ja holtittomiksi`).
    https://www.bbc.com/mundo/noticias-internacional-61849766
    `Länsieurooppalaiset eivät ymmärrä Venäjää – Orban`.
    https://www.rt.com/news/606873-orban-eu-russia-failure/
    `EU-maan pääministeri haluaa osallistua Moskovan voitonpäivän paraatiin`.
    https://www.rt.com/news/606750-fico-slovakia-meet-putin/
    `AP:n haastattelu: Valko-Venäjä myöntää Venäjän sodan pitkittyneen`.
    https://apnews.com/article/belarus-alexander-lukashenko-ap-interview-9bc1f6524eb65841b924883705684b7f
    `Imperiumien kuolema: Historia kertoo meille, mitä seuraa Yhdysvaltojen hegemonian romahtaminen`.
    https://www.rt.com/business/594432-financialization-death-empires/
    `Skitsofreeninen maailmanjärjestys: Länsi on valmis tuhoamaan rahoitusjärjestelmänsä rangaistakseen Venäjää`.
    https://www.rt.com/business/593324-russia-frozen-assets-confiscation/
    `BRICS-maiden menestyksen salaisuus ei ole se, mitä se on, vaan se, mitä se ei ole`.
    https://www.rt.com/business/601140-brics-accomplishments-countries-join/

    Newsky

    Plusääni(1)Miinusääni(4)
  5. UKRAINAN RAUHA 24 TUNNISSA

    Yleisen mielipiteen mukaan Donald J. Trump ei olisi vielä julkistanut Ukrainaa koskevia suunnitelmiaan. Hänen lähipiirissään on luonnollisesti noussut esiin useita kilpailevia Ukrainan rauhaa koskevia spekulaatioita.

    Arvellaan, että Donald J. Trump olisi luvannut kampanjapolullaan toistuvasti lopettaa Ukrainan konfliktin `24 tunnissa`, mutta olisi tarjonnut vain vähän yksityiskohtia.

    Kriittinen kysymys: Mikäli Yhdysvaltain presidentti Donald J. Trump ei olisi `vieläkään julkistanut` Ukrainaa koskevia suunnitelmiaan ja olisi tarjonnut vain vähän yksityiskohtia, niin:

    Miksi hän on sitten julkistanut Ukrainaa koskevia rauhan suunnitelmiaan ja tarjonnut siitä ratkaisevia yksityiskohtia?

    Näyttäisi siltä, että Yhdysvaltain presidentti Donald J. Trump on täyttänyt `24-tuntia` koskevan vaalilupauksensa (väliaikahallinnossa), jopa ennen virkaanastujaisia 20.1.2025, koska (1.-5.):

    1. Euroopan unionin johtajat ovat keskustelleet siitä, onko heillä varaa jatkaa Ukrainan armeijan rahoittamista, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on julistanut vetäytyvänsä Washingtonin tuesta Kiovalle.

    2. Euroopan unionin johtajien huolenaiheista vähäisin ei liene Trumpin aikomus kasvattaa Euroopan unionin vastaan kohdistettua protektionismia suojellakseen Yhdysvaltojen taloutta.

    3. Yhdysvaltain presidentti on vihjannut toistuvasti vetävänsä maansa sotilaallisen vaikuttamisen Euroopan unionin alueelta.

    4. Donald Trump on sanonut selvästi, että hän puhuu Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa lähitulevaisuudessa, ja Vladimir Putin on sanonut olevansa valmis keskustelemaan Donald Trumpin kanssa (Euroopan unionin poliittiset toimijat ohitetaan).

    5. Euroopan unionin kenties suurin huolenaihe liittyy siihen, että Donald Trump pyrkii siirtää täysimääräisen taloudellisen vastuun Ukrainan konfliktista aiheutuneista vahingoista Euroopan unionille, jolloin Washingtonin eurooppalaisten liittolaisten olisi korvattava kaikki Ukrainan konfliktista aiheutuneet kulut Ukrainalle.

    Euroopan unionille koituva lasku sotakorvauksista ja Ukrainan jälleenrakentamisesta, olisi eräiden arvioiden mukaan jopa 800 miljardia euroa eli saman verran kuin heillä on `sukanvarressa`. Eiköhän tämä ole melkoinen kannustin eurooppalaiselle sotahaukoille vetäytyä Ukrainan konfliktista.

    Lisäksi Ukrainan yltiöpäinen aseistaminen on jättänyt Euroopan unionin suurimmille asevoimien haltijoille sotakalustovajeen – suuren kuluerän. On selvää, että Euroopan unionin jäsenmaiden tappavien ja ei-tappavien tukipakettien lähettäminen Kiovalle on vain pitkittänyt Ukrainan konfliktia – lopputuloksen pysyessä samana.

    RT-uutisten mukaan: EU on antanut Ukrainalle 118 miljardia euroa (127 miljardia dollaria) sotilaallista, taloudellista ja humanitaarista apua helmikuusta 2022 lähtien, kun taas Yhdysvallat on antanut Kiovalle 90,7 miljardia dollaria, ja lisäksi on luvattu 16,5 miljardia dollaria (Saksan Kielin maailmantalouden instituutin lukujen mukaan).

    Laskekaahan Ukrainan konfliktin aiheutuva kokonaislasku EU.lle:

    Tukipaketit + sotakorvaukset + jälleenrakentaminen + Unionin kalustevajeen paikkaaminen + takavarikoiden (kuten 300 miljardia Venäjän kansallisomaisuutta) reaktio globaalissa maailmassa + pakotepolitiikka, joka on toiminut kuin bumerangi + Venäjän edullisen energian vaihtaminen kalliiseen Yhdysvaltalaiseen LNG-energiaan = kulukorvaukset noin yksi biljoona.

    Tällä hetkellä on esitetty ainoastaan edellä luetellut (1.-5.) rauhanraamit, jotka varmasti eivät jää EU.ssa ja muualla vaille huomiota, kunhan ne vain saatetaan maaliinsa.

    Donald Trumpin rauhansuunnitelmaan kätkeytyy se vaara, että mitään yksityiskohtaista rauhansuunnitelmaa ei ole vielä esitetty. Tämän kaltaiseen kelluvaan `rauhansuunnitelmaan` ei lankea yksikään valtio, ellei sitä ratifioida selkokielistä De jure/De facto rauhanformulalla.

    Jos Trumpin rauhaa ei täsmennettäisi seuraavilla ehdoilla ,,,:

    -Ukrainan puolueettomuus.
    -Ydinaseeton Ukraina.
    -Ukrainan armeijan koon pienentäminen.
    -Ukrainasta irtautuneet alueet jäävät Venäjälle.
    -Denatsifikaatio päätökseen.
    -Demilitarisointi päätökseen.
    -ulkomaalaisvaikuttaminen ulos Ukrainasta.
    -Kiovan terroristihallinnon jäsenet kansainväliseen rikostuomioistuimeen.

    ,,, niin sopii kysyä, mistä oikein on kysymys? Pelkään pahoin, että kysymyksessä olisi jälleen kerran ajanosto-hanke eli valherauha.

    Jos Ukraina aseistettaisiin `hampaisiinsa asti`, millä tekosyyllä hyvänsä, yhtenä oletetuista rauhanehdoista pidäkkeenä Venäjälle, niin mitä muuta se olisi kuin viritetty ansa:

    Kuvassa karhunloukku.
    https://st.depositphotos.com/1320280/2873/i/950/depositphotos_28736295-stock-photo-bear-trap.jpg

    Ukrainan aseistaminen `pelotetarkoituksessa` olisi vain rauhan verukkeella varustautumista jatkokonfliktiin, jolloin Kremlin asettamat `punaiset viivat` ylittyisivät roimasti.

    Moskova joutuisi harkitsemaan `rauhaan pakottamista`: palauttaa Nikita Hrustsovin aikaiset 1954 rajat. Tämä olisikin Moskovalta tehokas vastarauhanehto, jota he tuskin esittelevät julkisuudessa – ainoastaan kahdenvälisissä `tiskinalus` -keskusteluissa.

    Tähän reagoisivat välittömästi länsiblokin rahoituspiirit, koska yksi merkittävä juurisyy Ukrainan konfliktille on ollut Ukrainan maaperään kätkeytyneet `kriittiset mineraalit` (noin 12-14 biljoonaa dollaria). Katsokaahan vaan, niin Ukrainan entente pyrkii samoille apajille.

    Donald J. Trumpin aikamääre rauhasta 24 tunnissa täyttyy, koska 24 tunnin aikalaskenta alkoi siitä, kun Donald J. Trump avasi keskustelun edellä mainituista seikoista (1.-5.) ja aikalaskenta päättyi siihen, kun Euroopan unioni reagoi hänen julistukseensa – se oli tasan 24 tuntia.

    Ukrainan konfliktiin on turha odottaa kestävää rauhaa, vaan ainoastaan jäädyttämistä, mikäli sopijaosapuolina eivät ole Washington ja Moskova.

    Moninapainen kansainväliseen oikeuteen perustuva maailmanjärjestys `velvoittaa` – jopa Amerikan Yhdysvaltoja. He ovat havainneet itselleen kiusallisen seikan. MWO (Multipolar World Order) hapattaa koko globaalin maailman, niin kuin leipurin hiiva hapattaa koko taikinan. `Ollako (mukana), vai eikö olla`, kas siinä pulma.

    Newsky

    Plusääni(1)Miinusääni(4)
  6. Edellisen kommenttini (9.11.2024 klo 10.00) loppuosa olikin jäänyt pois.

    Amerikan Yhdysvalloille ei tule olemaan mahdotonta orientoitua MWO -järjestykseen, mutta vaikeaa se tulee olemaan. Ulkopuolelle jääminen olisi jopa heille kohtalokasta. GOP (Grand Old Party = rebublikaanit) on jo saavuttanut erään muutoksen mahdollistavan virstanpylvään – demokraattien kyykyttämisen.

    Mutta Donald J. Trump nyppii säälittä rusinat Euroopan unionin pullasta ja Euroopan unionille jää pelkkä pulla käteen. Kysymys on Donald J. Trumpin MAGA (Make America Graet Again) hankkeesta, josta tämä patriootti tuskin lipsuu.

    Suurin häviäjä tulee olemaan Euroopan unionin talous, jonka mainetahra Ukrainan konfliktin tukemisessa, Venäjän kansallisomaisuuden (300 miljardia) jäädyttämisessä, pakotepolitiikassa jne. tulee aiheuttamaan reaktion globaalilla tasolla. Kestää kauan ennen kuin EU.n uskottavuus maailmanmarkkinoilla palautuu.

    `Musk ennusti Ukrainan konfliktin`.
    https://www.rt.com/news/607387-musk-ukraine-warmonger-profiteers/

    Newsky

    Plusääni(3)Miinusääni(2)
  7. Suomalaisia ja eurooppalaisia vaivaa uudenlainen henkinen häiriötila. Sen nimi on rauhankammo.

    Plusääni(3)Miinusääni(2)
  8. Miksi magneettimedia on nykyään 100% ryssäpropagandaa?

    Plusääni(2)Miinusääni(6)
    1. “Miksi magneettimedia on nykyään 100% ryssäpropagandaa?”

      Tuollaiseen kuvitelmaan sortuvat ne, jotka luottavat ja alistuvat 100 prosenttisesti juutalaismafian hallitseman Yhdysvaltojen globaaliin hegemoniaan, ja sen johtaman läntisen blokin alamaisuuteen.

      Lännen ja Aasian geopoliittiset realiteetit linjaavat kirjoituksien luonteen, mihin peilataan myös Suomen “ulkopolitiikkaa” lännen ja idän myrskynsilmässä.

      Markku J.

      Plusääni(7)Miinusääni(2)
  9. VENÄJÄN – UKRAINAN KONFLIKTI

    RAUHANSUUNNITELMA

    `EI SE NIIN YKSINKERTAISTA TAIDA OLLA` (Xi Jinping)

    Politiikassa,
    mikään ei tapahdu sattumalta,
    ei ainakaan –
    kansainvälisessä geopolitiikassa.

    Jos näette jotakin tapahtuvan,
    voitte olla varmoja,
    että niin on suunniteltu tapahtuvan.

    SISÄLTÖ
    1. JOHDANTO
    2. RAUHANSUUNNITELMAT
    3. RAUHA VUOROKAUDESSA
    4. KESTÄVÄN RAUHAN ESTEET
    5. TRUMPIN RAUHA
    6. UKRAINAN KONFLIKTIN JUURISYYT
    7. LOPUKSI
    LÄHTEET

    1. JOHDANTO

    Amerikan Yhdysvallat eivät ole luopunut yksinapaisesta kansainvälisiin sääntöihin perustuvasta maailmanjärjestyksestä. He ovat vaihtaneet ainoastaan taktiikkaansa. `Trumpin rauha` näyttää johtavan Moskovan ja Washingtonin diplomaattisuhteiden katkeamiseen ja suursodan syttymiseen, jopa mahdollisesti ydinaseiden vaihtoon.

    Yhdysvaltain yksinapainen (UWO = Unipolar World Order) kansainvälisiin sääntöihin perustuvan maailmanjärjestyksen (MAGA = Make America Great Again) yritys samaistua moninapaiseen (MWO = Multipolar World Order) kansainväliseen oikeuteen perustuvaan maailmanjärjestykseen olisi nähtävä sen viimeisenä, mutta epätoivoisena yrityksenä säilyttää America First -politiikkansa.

    Kamppailua käydään esimerkiksi maksujärjestelmien hallinnasta

    Presidentiksi valitun Donald Trumpin paluu Ovaali officeen sisältää mahdollisuuden laajoihin muutoksiin Yhdysvaltain keskuspankissa. Esille nouseva kysymys ei ole se, miten keskuspankki toimii Trumpin aikana, vaan jatkaako se toimintaansa ollenkaan (`End The Fed` by Ron Paul). FED.in lakkauttamisen puolesta laulava kuoro on kasvanut kaiken aikaa.

    Republikaanien edustaja Thomas Massie Kentuckysta esitteli vastaavat lakiesitykset (kuin Ron Paul), joiden tarkoituksena oli repiä maan keskuspankki juuriltaan ja siirtää sen vastuu valtiovarainministeriölle. Toistaiseksi Donald Trump ei ole julkisesti ilmaissut tukeaan Fedin purkamiselle. Kampanjapolulla hän on kuitenkin puhunut keskuspankin sääntökirjan muuttamisen puolesta, monien ekonomistien tyrmistykseksi.

    Amerikan asettaminen etusijalle (America First-linja) näkyy esimerkiksi Donald Trumpin hankkeesta tehdä Yhdysvalloista globaali kryptovaluutan pääkaupunki. Kryptovaluuttoja on pidetty vaihtoehtona nykyjärjestelmälle. Esimerkiksi Bitcoin (BTC) toiminta ei perustu luottamukseen johonkin kolmanteen osapuoleen kuten pankkeihin.

    Vastaavasti Venäjän ja Brasilian perustama liittouma BRICS+ -maat aikovat luoda lohkoketjupohjaisen maksujärjestelmän, joka sisältää digitaalisia valuuttoja ja mahdollistaa sujuvammat ja kustannustehokkaammat maailmanlaajuiset maksutapahtumat.

    Kremlin edustaja Juri Ushakov ilmoitti asiasta Venäjän valtion uutistoimiston TASSin haastattelussa. Ushakov korosti koalition tavoitetta lisätä taloudellista riippumattomuutta Yhdysvaltain dollarista digitaalisten ratkaisujen ja lohkoketjuteknologioiden avulla. `Se perustuisi uusimpiin välineisiin, kuten digitaaliteknologioihin ja lohkoketjuihin` (Juri Ushakov).

    Vain aika näyttää miten merkittäviä muutoksia kansainväliset maksujärjestelmät tulevat kokemaan ja miten ne tulevat vaikuttamaan globaalilla tasolla. Lopulta maksujärjestelmät tulevat yhdistymään, mutta tämä toteutuu vasta maailmanhallituksen ilmaannuttua.

    Vallankumousjohtaja V.I.Lenin käytti divide et impera -dialektiikkaa: `Samaistu vihollisesi moraaliin tuhotaksesi hänet` (V.I.Lenin), joka johti Venäjällä sosialistiseen suureen vallankumoukseen, vaikka se ei ollut sosialistinen, eikä suuri, eikä ainakaan vallankumous, vaan sionistien suorittama hävitys- ja ryöstöretki Venäjälle.

    Toinen sionistien masinoima Venäjään kohdistuva hävitys- ja ryöstöretki (yritys) sijaitsi ajallisesti noin glasnostin ja perestroikan vaiheilla, jolloin sionistipiirit olivat lähellä onnistua saamaan hallintaansa Venäjän tärkeimmät sektorit kuten energian, rahoituksen jne.

    Kolmas sionistien hävitys- ja ryöstöretki huolellisen kehittelyn tulos saattaa Venäjä kaaokseen Ukrainan kautta. Kansainvälisen sionistin osuus tapahtumien kulkuun on silmiinpistävä, koska Yhdysvallat/Britannian hallinnot, joiden kautta he toimivat, ajavat heidän laatimaansa ohjelmaa, jossa vahvat valtiot nujerretaan siionin vanhinten oppien mukaan. Tämä ei ole salaliittoteoriaa – tämä on salaliittofaktaa.

    Edelleen V.I. Leninin taktiikkaan kuului: `Syytä toista siitä mihin itse olet syyllistynyt`. Tämä näkyy selvästi esimerkiksi Amerikan Yhdysvaltojen ja Euroopan unionin suhteissa, jolloin Yhdysvallat jättää liittolaisensa Euroopan unionin vastuuseen juuri niistä asioista, joihin se on itse syyllistynyt.

    Aikomus ryöstää sekä Venäjän federaation että Ukrainan (kriittiset mineraalit) resurssit ja korottaa samalla Yhdysvaltain MAGA -hanketta (Make America Great Again) Euroopan unionin MEGA (Make Europe Great Again) -hankkeen kustannuksella saattamalla jälkimmäisen edellisestä riippuvaiseksi:

    -katkomalla kaikki Euroopan unionin hedelmälliset suhteet Venäjään ja Kiinaan,
    -sabotoimalla Nord Stream kaasuputkistoja,
    (-piakkoin sabotoimalla merenalaisia kaapeliverkostoja),
    -sitomalla Euroopan unionin talous kaikin tavoin hyödyttämään Yhdysvaltain taloutta,
    -estämällä Euroopan unionin strategisen autonomian kehityksen,
    -johtamalla autoratiivisen Euroopan unionin epädemokraattista poliittista päätäntävaltaa,
    -johtamalla Nato sopimusjärjestön kautta Euroopan unionin puolustusasioita,
    -ajamalla Euroopan unionin sotaan Venäjän vastaan, jonka
    -tarkoituksena on saada vapaat kädet toimia Indopacifiselle alueella,
    -hajottaa Israelin valitsemat viholliskuvat kuten Länsi-Aasian islamilaiset valtiot ja Iran (x selitys alla),
    -vetämällä tukensa Euroopan unionista,
    -nostamalla tuontitullit kestämättömälle tasolle,
    -houkuttelemalla Euroopalle tärkeitä vihreän teknologian investointeja itselleen,
    -näivettää Euroopan teollisuus houkuttelemalla investointeja Yhdysvaltoihin,
    -häiritsemällä energian siirtämistä Luoteis- ja Koillis-Afrikasta sekä Ukrainan kautta Eurooppaan,
    -tulevan kauppasodan vipuvarrella, (jolloin esimerkiksi Suomeen tulee elintarvikepula),
    -yllyttää Euroopan unionia nostamaan Venäjään ja Kiinaan kohdistuvia pakotteita ja tulleja,
    -jotka (edelliset) vahingoittavat Euroopan unionin omaa taloutta,
    -kiristämällä, lahjomalla ja uhkailemalla,
    -siirtämällä Ukrainan kalliin jälleenrakennusvastuun Euroopan unionin harteille,
    -ja paljon muuta.

    x) Hyökkäys Iraniin toteutetaan progressiivisesti tällä tavalla:

    -100 israelilaista hävittäjää tuhosi Iranin ilmatorjuntajärjestelmän ja tutkaverkostot,
    -viisi amerikkalaista pitkän kantaman strategista B52 pommikonetta valmiudessa (CENTCOM)
    -B52 pommikoneet sisältävät kalliot, jopa vuoret, läpäiseviä pommeja,
    -hyökätä Iranin sekä maanpäälliseen että -alaiseen ydinohjelmaan (olemme tässä vaiheessa) ja
    -muilla taktisilla ohjuksilla Iranin infrastruktuuriin.

    Iran on nyt alastomassa ja haavoittuvassa asemassa. Muistunee mieleen, kuinka Donald Trump virkaanastumisensa jälkeen lupasi: `Lopettaa kaikki sodat Lähi-Idässä`, jonka lupauksen hän näyttää pitävänkin, koska Washington tulkitsee sodan jo alkaneeksi Iranissa. Näppärää – eikö totta!

    Hiljattain B. Netanjahu vieraili Vladimir Putinin luona. Asialistalla olivat mm. Länsi-Aasian rauhanneuvottelut. B. Netanjahu pyysi Vladimir Putinia rauhanneuvottelun yhdeksi osapuoleksi. Netanjahun ajatus Venäjän vaikutusvallasta on sinänsä oikea, mutta jäikö ajatus kesken?

    Jos Palestiinan presidentti Mahmud Abbas ja Israelin presidentti Isaac Herzog pyytäisivät yhdessä Venäjää perustamaan venäläiset sotilastukikohdat sekä Länsirannalle että Gazan kaistaleelle rauhan valvonnan tehtäviin, B. Netanjahun pyyntö Moskovalle olisi perusteltu, koska kysymyksessä olisi rauhanturvaoperaatio. Onhan esimerkiksi Yhdysvalloilla sotilastukikohtia ympäri maailmaa lähes 900.

    Muussa tapauksessa B. Netanjahu pyysi röyhkeästi Vladimir Putinia vain olemaan rauhanneuvottelujen takuumies (esiliina) eli hyväksymään Israelin etniset puhdistukset Länsi-Aasian maissa.

    Onnistuessaan sitoa Euroopan unioni ja Venäjä keskinäiseen vihanpitoon, niin kuin nyt on käymässä, se antaa Yhdysvalloille tilaisuuden tukea:

    -Länsi-Aasiassa Israelin suorittamaa etnistä puhdistusta monissa kansoissa,
    -suur-Israelin muodostamista Niililtä Eufratille,
    -Palestiinan/Gazan edustan öljy/kaasutaskujen ryöstämistä (myös Syyrian),
    -hyökkäyssotaa Irania vastaan,
    -Jordanian hävittämistä raunioiksi,
    -Kiinan kansantasavallan häiritsemistä,
    -jne.

    Washington yrittää pelastaa kasvonsa Ukrainassa, hävittyään Venäjää vastaan käydyn proxy-sotansa, paradigman muutoksella – esiintymällä nyt rauhan rakentajana (Trumpin rauha), vaikka osapuolet tiedostavat, vallan hyvin, että Yhdysvallat/Britannia oli Ukrainan konfliktin primus motor ja sen juurisyy.

    Trumpin rauhansuunnitelma Ukrainan konfliktia silmällä pitäen on nähtävä avoimena Venäjää vastaan suunnattuna hyökkäyssodan esivalmisteluna.

    Jos Trumpin rauha olisi vilpitön, Washington/Lontoo purkaisivat joko ennen rauhanfoorumin tai ainakin rauhan tunnustelun aikana kaikki Euroopan eturintaman maiden DCA-velvoitteet – uhkakuvat Venäjän rajapinnalta ja erityisesti Suomesta, koska Suomi on (liian) lähellä Venäjän strategisia kohteita kuten Murmanskin ja Pietarin sotilasalueet sekä Venäjän eksklaavi Kaliningrad.

    Yhdysvallat/Britannian tulevan hyökkäyssodan esivalmistelu ei koske ainoastaan Ukrainaa, vaan myöskin kaikkia Venäjän rajapinnassa tai sen läheisyydessä uinuvia Yhdysvaltain etupiirin ja/tai sen eturintaman DCA-valtioita kuten Suomi, Bulgaria, Viro, Latvia, Liettua, Norja, Puola, Ruotsi, Slovakia, Tšekki, Unkari ja Tanska.

    Mikäli edellisten maiden DCA-velvoitteita ei pureta, se kielii Trumpin rauhansuunnitelman petollisesta luonteesta, koska tässä ei ole enää kysymys jo romahtaneesta Ukrainasta, vaan mitä suurimmassa määrin edellä mainituista sotaan Venäjää vastaan varustetuista DCA-valtioista, jotka voidaan tarvittaessa aktivoida.

    Ukraina (= Yhdysvallat/Britannia) on jo hävinnyt `sotansa`! Ukrainan rauhalla ei saavuteta juuri mitään, ellei edellä mainittuja valtioita saateta niille kuuluvaan puolueettomaan asemaan. Vasta sitten voidaan aloittaa rauhankonferenssi.

    Itä-Euroopan DCA-valtioiden ja Yhdysvaltojen välisillä sotilasyhteistyö sopimuksilla ei Yhdysvalloille ole mitään muuta merkitystä kuin välineellistä arvoa. Yhdysvallat ei tule puolustamaan sotilaallisesti DCA-valtioiden etua konfliktin koittaessa, koska se jättää ne silleen. DCA-valtioiden sotatoimet Venäjää vastaan tulisivat Yhdysvallat/Britannialle `edullisiksi`, koska amerikkalaisten sotilaiden uhraaminen jäisi minimaaliseksi.

    Maakohtaiset DCA-sopimustekstit on yleensä kalibroitu siten, että tykinruoaksi tarkoitetut maat kuten DCA-valtiot ovat vastuussa huomattavilla panoksilla sekä ennen että jälkeen sodan aiheuttamista kuluista. Varsinaista sotaakaan ei käytäisi Yhdysvaltojen/Britannian maaperällä, vaan DCA-valtioitten maaperällä – tai ainakin niin Yhdysvallat/Britannia luulee, vaikka varmuudella voidaan sanoa, että strategisten aseiden vaihto siitä tulee.

    Yhdysvaltain etupiirin, Itä-Euroopan eturintaman DCA-valtiot Venäjän rajapinnassa varustautuvat siihen asti, kunnes riittävä sotaan valmistautumisen kriittinen piste on saavutettu, jolloin vihanpito on mahdollista. Sillä aikaa Donald J. Trump nyppii kaikki rusinat Euroopan unionin pullasta ja jättää Europan unionille pelkän pullan käteen, jolloin Euroopan unionin maat on saatettu palvelemaan MAGA-etuja.

    Lyhyesti: Amerikan Yhdysvallat ei ole luopunut piirun vertaa globaalin maailman poliittista ja taloudellista valtaa ylläpitävästä tavoitteistaan; yksinapaisesta (UWO = Unipolar World Order) kansainvälisiin (mielivaltaisiin) sääntöihin perustuvassa maailmanjärjestyksessään, vaikka koettaa kömpelösti piiloutua moninapaiseen (MWO = Multipolar World Order) kansainväliseen oikeuteen perustuvan maailmanjärjestyksen naamiokaapuun puettuna ja esiintymällä rauhanvälittäjänä.

    `Hänen suunsa on täynnä kirousta, petosta, sortoa; tuho ja turmio on hänen kielensä alla` (Psa 10:7).

    2. RAUHANSUUNNITELMAT

    Venäjä-Ukraina konfliktin aikana on ehdotettu 25 rauhansuunnitelmaa politologi tohtori Masha Herdburgin tutkimusten mukaan, joista tunnetuimpia rauhanmalleja ovat:

    -Venäjän.
    -Ukrainan.
    -Unkarin
    -Turkin
    -Kiinan ja Brasilian sekä
    -Afrikan (Etelä-Afrikkan, Egyptin, Senegalin, Kongon demokraattisen tasavallan, Komorien, Sambian ja Ugandan).

    Todellisuudessa oikea ja kestävä rauhakaava vasta alkaisi siitä mihin edellä mainittujen maiden rauhankaavat päättyvät. Edellisten maiden rauhanformulat eivät lepää kestävällä pohjalla, koska ne eivät puutu Ukrainan konfliktin juurisyihin, joista Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov on maininnut YK-puheessaan.

    Kestävän rauhankaavan tueksi, Ukrainan konfliktin ratkaisemisessa, tarvittaisiin Sergei Lavrovin esille nostama Venäjä/Ukraina konfliktin juurisyiden tunnustaminen, ennen kuin mistään rauhasta voitaisiin edes puhua. Pragmaattisen Moskovan hyöty/riski -analyysissa tämä seikka lienee otettu huomioon.

    Trumpin rauhansuunnitelma pitäisi upottaa laajempaan kontekstiin tullakseen uskottavaksi. `Paikan päällä olevaa todellisuutta` tärkeämpää on ottaa huomioon `sitä ympäröivä todellisuus` ja upottaa edellinen jälkimmäiseen viitekehykseen. Mikäli näin ei tehtäisi, mitään oikeudenmukaista ja kestävää rauhaa ei voitaisi saavuttaa.

    Eipä ihme, että GOP (Grand Old Party) puolueen symboli on norsu – hehän ovat tottuneet runnomaan kansojen seassa kuin norsut astiakaupassa, hävyttömästi, vailla minkäänlaista läpinäkyvyyttä.

    Kuvassa republikaanipuolueen logo.
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Yhdysvaltain_republikaaninen_puolue#/media/Tiedosto:Republican_Disc.svg

    3. RAUHA VUOROKAUDESSA

    Donald J. Trump on toistuvasti ilmaissut lopettavansa Ukrainan konfliktin 24-tunnissa, mutta ei ole paljastanut suunnitelmansa yksityiskohtia. Puhuessaan yhdysvaltalaismedialle hän on sanonut aikovansa ilmoittaa Ukrainan johtajalle: `Ei enää. Sinun täytyy tehdä sopimus`. Samaan aikaan presidentti Joe Biden on aseistamassa Kiovaa niin kuin ennenkin.

    20.1.2025 virkavalansa vannova presidentti Donald J. Trump on antanut ymmärtää, tai ainakin hänen lähipiirinsä on näin esittänyt, että hän vivuttaisi Ukrainalle Yhdysvaltain aseapua maksimaalisesti, tarkoituksenaan `pakottaa` Venäjän neuvottelupöytään.

    Lisäksi D.J. Trumpin lähipiiri on viitannut esimerkiksi seuraaviin keskeisiin toimiin:

    -Ukrainan `hampaisiinsa asti` aseistaminen.
    -Puskurivyöhykkeen muodostaminen Venäjän ja Ukrainan väliin.
    -Rauhanturvaajat – mahdollisesti Naton – turvaamaan Ukrainan rauhaa.
    -Ukrainalle 20 vuoden (?) odotusaika Natoon liittymiseksi.
    -jne.

    Edellisistä kohdista tehdä johtopäätöksen, jonka mukaan kysymyksessä olisi jälleen kerran Minsk-tyyppinen harhautus, joskin tällä kertaa vaikutuksiltaan huomattavasti vakavampi.

    Ensinnäkin: Venäjää ei tarvitse pakottaa neuvottelupöytään, koska Moskova on ilmaissut toistuvasti valmiutensa rauhanneuvotteluihin, kunhan rauhanehdotukset ovat rationaalisuuden raameissa.
    Toiseksi: Ukrainan aseistaminen rauhan ehtona kuulostaa jo lähtökohtaisesti petokselta, koska denatsifikaatio ja demilitarisaatio ovat välttämättömät toimet Ukrainassa.
    Kolmanneksi: Eurooppalaisten rauhanturvaajien ilmaantuminen Ukrainaan tarkoittaisi monikansallisten joukkojen asettamista valmiuteen Venäjän rajapintaan, vaikka eurooppalaiset eivät edes sovellu rauhanturvaajiksi, koska he ovat olleet alusta alkaen sotaa käyvä osapuoli Venäjä/Ukraina konfliktissa.
    Neljänneksi: Demilitarisoitu puskurivyöhyke edellisten lisäksi turvaisi länsimaisen vehkeilyn Ukrainan alueella, jolloin he voisivat varustautua uuteen koitokseen kaikessa hiljaisuudessa.
    Viidenneksi: Laillisesti kansanäänestyksellä Ukrainasta itsenäistyneet ja sittemmin Venäjään liittyneet alueet ovat ilman erityistä mainintaakin osa Venäjää kuten Donetsk, Luhansk, Zaporizhzhia, Kherson ja Krim +Sevastopol. Moskova on jo ilmaissut, että mainitut alueet ja tulevat alueet, mikäli Ukraina ei taivu rauhaan, eivät kuulu enää rauhanfoorumin asialistalle.
    Kuudenneksi: Ukrainan asema pahenee sitä mukaa kuin se jatkaa terroriaan.

    Jos ylipäätään haluttaisiin punoa katala juoni Moskovaa vastaan, se menisi juuri edellä kuvatuilla tavoilla. Donald J. Trump on jäävi rauhanvälittäjäksi, koska Amerikan Yhdysvallat/Britannia on Venäjä/Ukraina konfliktin juurisyy. Mutta perimmäinen, Venäjä-vastainen juurisyy voidaan löytää kansainvälisen sionistiliikkeen verkostoista, jotka ohjailevat suvereenisti Yhdysvaltojen/Britannian sekä sisä- että ulkopolitiikkaa.

    Kiinan ylin johtaja Xi Jinping vastasi Suomen tasavallan presidentin Alexander Stubbin (puhelinsoitto) rauhanehdotukseen, lakoniseen ja samalla diplomaattiseen tyyliinsä: `Ei se taida niin yksinkertaista olla`.

    Kysymys on todellakin monimutkaisesta geopoliittisesta ja -strategisesta kuviosta, vertauskuvallisesti – geopoliittisen shakin pelaamisesta, jossa osapuolten välillä armoa ei pyydetä, eikä sitä myöskään anneta. Shakkitermein ilmaistuna, Ukrainan konflikti aiheuttama tilanne ei ole `remississä` saatikka `patissa`, vaan `uhrauksissa` (monikossa) ja `puhalluksissa`.

    Moskova odottaa edelleen Yhdysvaltojen presidentin (virkaan 20.1.2025-) Donald J. Trumpin rauhanehdotusta ennen kuin tekee arvioita hänen politiikastaan. Donald J. Trumpin ulkopoliittinen linja on kuitenkin ennakoitavissa esimerkiksi hänen kabinettinsa kokoonpanon, MAGA- ja kryptovaluutta-hankkeen ja Euroopan unioniin suhtautumisensa kautta.

    4. KESTÄVÄN RAUHAN ESTEET

    Ollakseen uskottava ja välttääkseen Moskovalle kiusallisen rintaman `jäädyttämisen`, joka tarkoittaisi käytännössä vain lyhytkestoista välirauhaa, Washingtonin olisi pyrittävä liennytykseen Venäjä/Ukraina konfliktin juurisyyt tunnustamalla:

    -sotaa käyvien osapuolten Venäjä vs. Yhdysvallat/Britannia & liittolaiset tunnustaminen sotaa käyviksi osapuoliksi, koska vain nämä osapuolet voivat solmia kestävän rauhan.
    -Kiovan terroristihallinto ei voi olla rauhankonferenssiin toinen sopijaosapuoli. Heidän paikkansa on kansainvälisessä rikostuomioistuimessa.
    -Ukrainalla ei ole laillista rauhansopimuksen allekirjoittavaa presidenttiä 20.5.2024 lähtien.
    -Ukrainan Verhovna Radan säätämä laki kieltää sopimusneuvottelut Vladimir Putinin kaudella.
    -Naton rajat saatettava vastaamaan vuoden 1990 Nato/Venäjä sopimuksessa mainittuja rajoja.
    -Moskovalle annettava sille kuuluvat turvatakuut.
    -DCA-sopimukset Suomen, Bulgarian, Viron, Latvian, Liettuan, Norjan, Puolan, Ruotsin, Slovakian, Tšekin, Unkarin ja Tanskan kanssa on purettava – ensimmäisenä Suomesta, maailmanpalon välttämiseksi.
    -Kahden- ja monenväliset länsiblokin sotilaalliset sopimukset purettava.
    – Operation Atlantic Resolve purettava.
    -NATO Enhanced Forward Presence purettava.
    -300 miljardin dollarin arvosta Venäjän suvereenia varallisuutta, jotka ovat jäädytetyt länsimaissa, palautettava korkoineen.
    -Kaikkien Venäjään kohdistuvien pakotteiden purkaminen.
    -Sotakorvaukset Venäjän tuhotusta omaisuudesta Amerikan Yhdysvaltojen ja/tai Euroopan unionin korvattavaksi.
    -Ukrainan jälleenrakennus kustannukset Amerikan Yhdysvaltojen ja/tai Euroopan unionin korvattavaksi.

    Tässä kohtaa Trumpin rauhankaava alkaa kuulostamaan utopialta – mahdotonta se ei ole, mutta vaikeaa se tulee olemaan.

    Edellä listatut tekijät ovat `juurisyitä`, joiden pelkkä tunnustaminen ei riitä, koska niiden perkaaminen olisi välttämätön edellytys rehellisen rauhankonferenssin pohjustamiselle. Mikäli näin ei tehtäisi, rauhankonferenssi ei pohjautuisi avoimuuteen ja vilpittömyyteen.

    Mikäli mainitut ja mainitsemattomat juurisyyt vain ohitettaisiin. Silloin `paikan päällä olevaa todellisuutta`, joka on riippuvainen `ympäröivään todellisuuteen`, ei otettaisi lainkaan huomioon. Rauhan-hanke jäisi hoitamatta ja tilanne olisi tulkittavissa rauhan tekosyyllä suursotaan varustautumiseen.

    Pentagon on ollut näennäisen haluton lähettämään lisää pitkän kantaman ohjuksia kuten ATACMS-ohjuksia Ukrainaan väittäen, että tämän tyyppisiä ammuksia ei itse asiassa tarvittu, koska Venäjä oli jo siirtänyt kaiken arvokkaan omaisuuden niiden ulottuvilta.

    Mutta Donald J. Trumpin rauhanformulan jälkeen demilitarisoitu vyöhyke Venäjän ja Ukrainan välissä ja eurooppalaiset rauhanturvaajat paikalla mahdollistaisivat heidät kuljettamaan maahan `mitä helvettiä he haluaisivatkaan`, Moskovan voimatta vaikuttaa asiaan millään tavalla.

    5. TRUMPIN RAUHA

    Tekstikaappaus alkaa tästä >

    `Yhdysvaltain tuleva presidentti Donald Trump ja hänen neuvonantajansa harkitsevat ilmeisesti uutta suunnitelmaa Venäjän ja Ukrainan välisen konfliktin lopettamiseksi. Asiasta kertoi Wall Street Journal viime viikolla.

    Ehdotuksiin väitetään sisältyvän sotilasoperaatioiden jäädyttäminen etulinjassa, demilitarisoidun vyöhykkeen luominen ja takuu siitä, että Kiova ei liity Natoon ainakaan 20 vuoteen. Samaan aikaan länsi jatkaisi aseiden toimittamista Ukrainalle.

    Lehden mukaan Trumpin lupaus lopettaa sota tammikuun virkaanastujaispäivään mennessä asettaa hänet nyt tilanteeseen, jossa hänen on valittava neuvonantajien kilpailevien ehdotusten välillä, joita yhdistää yhteinen idea – täydellinen poikkeama nykyisen presidentin Joe Bidenin suunnitelmista siirtää aseita ja sotilastarvikkeita Kiovaan `niin kauan kuin se kestää`.

    Koko vaalikampanjansa ajan Trump kritisoi jyrkästi Bidenin tapaa käsitellä Ukrainaa ja varoitti, että se toi lähemmäksi kolmannen maailmansodan mahdollisuutta ja että Kiova oli huijannut Yhdysvalloilta miljardeja dollareita ilmaisia aseita.

    Aiemmin tänä vuonna neuvonantajat Keith Kellogg ja Fred Fleitz (jotka työskentelivät Trumpin hallinnossa hänen ensimmäisellä kaudellaan) esittelivät suunnitelman vähentää aseiden ja sotilastarvikkeiden toimituksia Ukrainaan, kunnes Kiova suostuu rauhanneuvotteluihin Venäjän kanssa.

    Wall Street Journalin lähteiden mukaan uusi ehdotus aseellisen konfliktin ratkaisemiseksi sisältää useita keskeisiä kohtia. Yleisimmin sanottuna nämä tiivistyvät seuraaviin:

    He olettavat, että vihamielisyydet pysähtyvät konfliktin molempien osapuolten saavuttamiin nykyisiin virstanpylväisiin. Tämä tarkoittaa etulinjan jäädyttämistä ja demilitarisoidun vyöhykkeen luomista sitä pitkin.

    Venäjä säilyttää hallinnassaan osan Ukrainalta valtaamasta alueesta. Kiovan on puolestaan luvattava, ettei se yritä liittyä Natoon seuraavien kahden vuosikymmenen aikana. Vastineeksi Yhdysvallat jatkaa aseiden ja sotatarvikkeiden toimittamista Ukrainalle. Samaan aikaan lehden lähteiden mukaan Trump ei ole vielä hyväksynyt lopullista suunnitelmaa konfliktin ratkaisemiseksi ja aikoo jatkaa keskustelua siitä lähimpien neuvonantajiensa kanssa.

    Miltä demilitarisoitu vyöhyke näyttäisi?

    Uusi sovintosuunnitelma, jonka yksityiskohdat WSJ on saanut haltuunsa, herättää monia kysymyksiä. Aluksi ei ole edes selvää, mitä DMZ (demilitarisoitu vyöhyke) näyttäisi (ainakin sen geometriset mitat olisi määriteltävä) tai ulottuuko se esimerkiksi kaikkiin Venäjän uusiin alueisiin (mukaan lukien Krimin niemimaa).

    DMZ: n klassisen määritelmän mukaan tämän alueen sotilaalliset tilat on poistettava, kun taas asevoimien yksiköiden ja kokoonpanojen käyttöönotto, maaston linnoitus sekä taistelu- ja operatiivisen koulutuksen suorittaminen on kielletty. Todennäköisesti Moskova ja Kiova kompastuvat Trumpin suunnitelman ensimmäisessä kohdassa ja hylkäävät kategorisesti sotilaallisen infrastruktuurinsa poistamisen.

    DMZ: n turvallisuusjärjestelmän ylläpitäminen tässä nimenomaisessa tapauksessa edellyttää muun muassa rauhanturvaajien joukon läsnäoloa (jos vain osapuolten joukkojen erottamiseksi). Washington on jo tehnyt selväksi, että Valkoinen talo ei aio lähettää Yhdysvaltain sotilasyksiköitä Ukrainaan tätä tarkoitusta varten. Länsi-Euroopan maat voivat sen sijaan olla mukana.

    Vielä ei ole mahdollista antaa selkeitä vastauksia moniin kysymyksiin, jotka koskevat rauhanturvajoukkojen kokoonpanoa ja kokoa, sitä, kuka olisi komentajana ja mikä näiden joukkojen oikeudellinen asema voisi olla.

    Siksi ei ole vaikeaa käyttää termiä `demilitarisoitu vyöhyke`, mutta amerikkalaiselle osapuolelle näyttää olevan ongelmallista kuvata, miten tämä toteutetaan käytännössä ja yksityiskohtaisesti.

    Entä oikeudellinen asema ja Nato?

    Seuraava kohta Trumpin suunnitelmassa on, että `Venäjä säilyttää hallinnan osassa Ukrainan aluetta (sic)`. On vielä selvitettävä, mikä alue tarkalleen, miten sen oikeudellinen asema voitaisiin kuvata ja mikä on Kiovan kanta tähän kysymykseen (toisin sanoen, onko Ukraina samaa mieltä tästä oletuksesta Trumpin suunnitelmassa?). Mikään ei ole selvää.

    Seuraava. Ehdotusten mukaan Ukraina ei yritä liittyä Natoon seuraavaan 20 vuoteen. Ainakin tämä opinnäytetyö kuulostaa aika hauskalta.

    Toisin sanoen kaikkea vastuuta tässä asiassa ei siirretä Brysselille ja Washingtonille vaan Kiovalle. Pyydämme teitä esimerkiksi olemaan hakematta Natoon. Lyhyesti sanottuna, `me pyydämme heitä olemaan valehtelematta, mutta he valehtelevat`.

    Jälleen, miksi vain 20 vuotta? Mikä on perustelu tälle nimenomaiselle aikataululle? Mistä se tulee? Perustuuko se Alexandre Dumas’n kuuluisan romaanin 1845 otsikkoon `Kaksikymmentä vuotta myöhemmin`?

    Ja lopuksi, vastineeksi Yhdysvallat jatkaa aseiden ja sotatarvikkeiden toimittamista Ukrainalle. Tämä on tärkein asia. Koska jos Washington lopettaa sotilastarvikkeiden toimittamisen Ukrainaan, sota päättyy huomenna ilman demilitarisoituja alueita.

    Onko mahdollista päästä sopimukseen Kiovan kanssa?

    Tärkeintä Trumpin suunnitelmassa on, että kirjoittajat eivät näytä koordinoineen millään tavalla Moskovan tai Kiovan kanssa. Ja ukrainalaiset ovat suurin ongelma, koska suurin este rauhanaloitteiden toteuttamiselle on Kiovan täysin hullu ja riittämätön sotilaallinen-poliittinen johto (tämä voidaan arvioida täysin varmasti kaikkien heidän viimeaikaisten toimiensa ja vaiheidensa perusteella, mukaan lukien Tomahawk-ohjusten vaatimukset).

    Vain yksi esimerkki. Ukrainan entinen presidentti Pjotr Poroshenko hahmotteli Yhdysvaltain vaalien jälkeen viisi `punaista viivaa`: ei kompromisseja Ukrainan itsenäisyydestä, ei paluuta `Venäjän vaikutusalueelle`; Kiova ei koskaan luovu alueista, jotka ovat joutuneet Venäjän hallintaan; Ukraina ei suostu `rajoittamaan asevoimiensa kapasiteettia`, koska ne ovat `luotettavin ja tehokkain Ukrainan valtion selviytymisen takaaja`; Ennen alueensa `täydellistä vapauttamista` Ukraina ei voi `tehdä kompromisseja tai suostua poistamaan pakotteita`.

    Itse asiassa Poroshenkon lausunnot heijastavat melko tarkasti Ukrainan poliittisen luokan tunnelmaa ja luonnehtivat täysin Kiovan politiikkaa joukoksi lausuntoja, jotka eivät ehdottomasti perustu valtion, sen voimien ja keinojen todellisiin kykyihin.

    Siksi minkä tahansa Trumpin rauhansuunnitelman ensimmäisen kohdan pitäisi kuulostaa tältä: `Ensinnäkin meidän on tuotava valtaan Kiovassa johto, joka kykenee täyttämään sopimukset. Mikä tärkeintä, järkevät ja asianmukaiset ihmiset. Vasta sitten neuvottelut ja keskustelu mahdollisista kannoista ovat mahdollisia`.

    `Venäjän demonisointi on yksinkertaisesti osa Yhdysvaltain propagandakoneistoa eikä sillä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa` (Jeffrey Sachs).

    Tämä ei ole (Vladimir) Putinin hyökkäys Ukrainaa vastaan, kuten meille joka päivä kerrotaan. Tämä alkoi vuonna 1990. James Baker III, joka oli ulkoministeri, sanoi Mihail Gorbatšoville: `NATO ei liiku senttiäkään itään, jos suostutte Saksan yhdistymiseen`. Sitten Yhdysvallat petti tätä lupausta, jo vuodesta 1994 lähtien, kun Clinton allekirjoitti suunnitelman laajentaa Natoa aina Ukrainaan saakka.

    Silloin niin sanotut neoconit (uuskonservatiivit) ottivat vallan.

    Naton laajentuminen alkoi vuonna 1999 Puolan, Unkarin ja Tšekin kanssa. Sitten Yhdysvallat johti Serbian pommituksia vuonna 1999, joka oli Naton käyttöä – Euroopan pääkaupungin Belgradin pommitukseen 78 päivää peräkkäin maan hajottamiseksi.

    Venäläiset eivät pitäneet siitä kovinkaan paljon. Mutta jopa Putin aloitti Eurooppa-myönteisen, pro-Amerikan, itse asiassa kysyen: `Ehkä meidän pitäisi liittyä Natoon`? Kun vielä oli ajatus jonkinlaisesta keskinäisestä kunnioituksesta.

    Sitten tuli 9/11. Sitten tuli Afganistan. Ja venäläiset sanoivat: `Joo, me tuemme teitä`. Ymmärrämme, että suljette pois terrorin`. Vuonna 2002 Yhdysvallat poistui yksipuolisesti ballististen ohjusten sopimuksesta.

    Se, mitä se aiheutti, sai USA:n asettamaan ohjusjärjestelmänsä Itä-Eurooppaan, jota Venäjä pitää vakavana suorana uhkana kansalliselle turvallisuudelleen, koska se mahdollisti muutaman minuutin päässä Moskovasta sijaitsevien ohjusten ensi-iskun.

    Vuosina 2004-2005 osallistuimme Ukrainan pehmeään hallinnonmuutosoperaatioon, niin sanottuun `värivallankumoukseen`. Mutta vuonna 2009 (Viktor) Janukovitš voitti vaalit ja tuli presidentiksi vuonna 2010 Ukrainan puolueettomuuden perusteella.

    Joten 22. helmikuuta 2014 Yhdysvallat osallistui aktiivisesti Janukovitšin syrjäyttämiseen. He sieppasivat todella ruman puhelun Victoria Nulandin ja Yhdysvaltain Ukrainan-suurlähettilään Geoffrey Pyattin välillä, joka oli näihin päiviin saakka ulkoministeriön korkea virkamies. Ja he puhuivat hallinnon muutoksesta, ja siitä, että he loivat maan uuden hallituksen.

    Joten Yhdysvallat sanoi sitten: `Okei, nyt Nato todella laajentuu` ja Putin sanoi: `Lopettakaa! Ette luvanneet Naton laajentumista`! Viro, Latvia, Lithuania, Bulgaria, Romania, Slovakia, Slovenia – seitsemän muuta maata tarkoitti `ei tuumaakaan itään`.

    15. joulukuuta 2021 Putin nosti pöydälle luonnoksen Venäjän ja Yhdysvaltojen välisestä turvallisuussopimuksesta. Sen perusta on: Ei Naton laajentumista. Venäjän erikoissotilaallinen operaatio alkoi ja viisi päivää myöhemmin (Vladimir) Zelensky sanoi: `Okei, okei, puolueettomuus`!

    Ja sitten Yhdysvallat ja Britannia sanoivat: `Ei mitenkään! Te kaverit, taistelkaa edessä! Pidämme selkänne! Meillä ei ole eturintamaanne, te kaikki kuolette… Mutta meillä on selkäpuolenne`! Tämä on nyt 600 000 ukrainalaisten kuolema! …Koska Boris Johnson lensi Kiovaan käskemään heitä olemaan rohkeita. Ehdottomasti arvaten!

    Meidän on ymmärrettävä: Emme ole tekemisissä minkään `Hitlerin kaltaisen hullun` kanssa, kuten meille joka päivä sanotaan. Tämä on täyttä valehtelua, väärennettyä historiaa! Tämä on puhtaasti Yhdysvaltain hallituksen propagandatarina. Täällä pelataan pelejä!

    Jumala varjelkoon, että ydinaseet eivät tule meitä vastaan. En tiedä mitä tapahtuu. Mutta me menimme heidän luokseen`!

    suomennettu)`.
    https://mvlehti.net/2024/11/12/sachs-ukrainan-konflikti-ei-ole-putinin-hyokkays-kuten-meille-paivittain-sanotaan-musk-mielenkiintoista-video/

    `Taloudellisen johdon työkentällä,
    on yhden ihmisiän aikana muodostunut oligarkia,
    yhtä kiinteä kuin konsanaan Venetsiassa.
    300 miestä,
    joista jokainen tuntee toisensa,
    johtaa mannermaan taloudellisia kohtaloita ja
    he etsivät seuraajansa omasta ympäristöstään`.

    (saksalainen teollisuusmies, poliitikko; Walter Rathenau)

    Newsky

    Plusääni(0)Miinusääni(3)
  10. Kommentin kopioimisessa työpöydältä ja lähettämisessä MM.n julkaistavaksi välillä näyttää olevan ongelmia. Näin on ollut aikaisemminkin. Jossakin kohtaa kommentin lähettäminen ei vain onnistu. Alkuperäinen teksti ei tule lähettämisen jälkeen esille sellaisena kuin se oli ja siitä puuttuu kokonaisia lukuja. Lisäksi lähetetty teksti on sekoittunut.

    Seuraavassa yritän lähettää kommenttini 13.11.2024 (klo 10:47) julkaistun luvun `7. LOPUKSI` uudelleen käsiteltynä. Sitä aikaisempaa lukua en pyri oikaisemaan, vaikka sekin on sekoittunut, koska viesti kokonaisuudessaan ei ole muuttunut.

    7. LOPUKSI

    Viidennen luvun tekstikaappauksen viimeisen kappaleen lainaus `ansaitsee vähintäänkin huomion`:

    `Siksi minkä tahansa Trumpin rauhansuunnitelman ensimmäisen kohdan pitäisi kuulostaa tältä`:

    `Ensinnäkin meidän on tuotava valtaan Kiovassa johto, joka kykenee täyttämään sopimukset. Mikä tärkeintä, järkevät ja asianmukaiset ihmiset. Vasta sitten neuvottelut ja keskustelu mahdollisista kannoista (rauhasta) ovat mahdollisia`.

    Yhdysvaltain hallinto on toiminut Ukrainassa heille lojaalien järjestöjen kautta jo ennen Maidania 2014. Nyt heidän aikomuksensa järjestöjen vipuvarrella on vaihtaa Ukrainan regiimi mieleisekseen presidenttiä myöten, joka toteutetaan Ukrainan uusilla parlamentti- ja presidentinvaaleilla. Vaalit ovat tulossa.

    Yhdysvaltain suunnitelmat muistuttavat toisintoa Grenadan miehitykselle 25.10-15.12.1983. Grenadan miehitys (operaatio `Urgent Fury`, `Kiireellinen vimma`) oli Yhdysvaltain vuonna 1983 suorittama Karibianmerellä sijaitsevan Grenadan saarivaltion valtaus. Erotuksena Grenadalle, Yhdysvallat jäisi Ukrainaan niin kauaksi aikaa kuin hyödynnettäviä resursseja riittää. Kaikki tämä tehdään rauhaan vedoten.

    Tuleeko uuden operaation nimeksi vaikkapa `Even more rushed Fury` jää nähtäväksi, mutta Yhdysvalloilla asian tiimoilta on kiire. Valtionvelka ja sen korkomenot ovat sietämättömällä tasolla.

    Yhdysvallat pyrkii lyömään laudalta EU.n hyötymisen Ukrainasta, sälyttämällä Euroopan unionin harteille Ukrainan jälleenrakentamisen jättilaskun, mutta samalla pyrkien hyödyntämään itse Ukrainan rikkaat resurssit kuten kriittiset mineraalit ja mustan mullan alueet.

    Globaaliin maailmaan on tulossa vakavia sekä keinotekoisia että oikeita elintarvikepula-alueita, joten lannoitteet ja hedelmälliset mustan mullan alueet nousevat arvoon arvaamattomaan. Esimerkiksi Suomi on riippuvainen Yhdysvaltain kaupasta. Tuleva kauppasota Euroopan unionin ja Yhdysvaltain välillä ei lupaa hyvää Suomen huoltovarmuudelle.

    Euroopan unionin hyöty-riskianalyysi Ukrainan konfliktia silmällä pitäen näyttää olevan tekemättä. Kehittyvän Euroopan unionin etusija unionien joukossa on menetetty – ja pitkäksi aikaa. Vieraantuminen Euraasian unionista, Yhdysvallat/Britanniasta, Afrikan unionin eri maista, Lähi-Idän unionin maihista ja Aasian maihin nähden, juontaa juurensa:

    -kritiikittömästä suhtautumisesta Yhdysvaltoihin,
    -Strategisen autonomian puutteesta,
    -holtittomasta pakotepolitiikasta,
    -Venäjän kansallisomaisuuden (300 miljardia) takavarikoista,
    -tappavien ja ei-tappavien tukipakettien lähettämisestä Kiovan juntalle,
    -ja monesta muusta syystä.

    Lisäksi Euroopan unionin kovakourainen ja jäykkäniskainen suhtautuminen palestiinalaiskysymykseen tulee aiheuttamaan laajoja levottomuuksia unionin sisällä maahanmuuttajien toimesta, koska pian palestiinalaisten uhriluvut kasvavat `eksponentiaalisesti` johtuen nälkäkuolemista.

    Yhdysvaltain etupiiritavoitteet Ukrainassa on jo saavutettu, mutta Kiovan hallinnon vaihdon operaatiossa kysymys on enemmästä kuin Ukrainaan kohdistuvasta vaalivaikuttamisesta, joka onkin nähtävä vuoden 2014 Maidanin `värivallankumouksen` saattamisesta maaliinsa.

    `Paikan päällä olevasta tilanteesta` näyttää tulevan vieläkin vaarallisempi kuin se oli alussa, koska rauhan varjolla Ukrainasta pyritään tekemään vasalli (läänityksen haltija), Yhdysvaltain kiinteä `satelliitti`.

    Glasnostin ja Perestroikan lyhyt aikakausi johti Neuvostoliiton liittovaltion romahdukseen, joka vahvisti Ukrainan erillistä kansallistunnetta ja sen historian uudelleenkirjoitusta. Ukraina vieraantui emämaastaan Venäjästä kansanäänestyksellä 1.12.1991.

    Neljä Ukrainasta irrottautunutta aluetta (oblastia) sekä Krimin + Sevastopolin ovat aiheuttaneet kitkaa Venäjän ja Ukrainan välillä, vaikka Krim + Sevastopol olivat vuoden 2014 Maidanin vallankaappauksen jälkimainingeissa liittyneet Venäjään vapaaehtoisesti. Muut neljä itsenäistynyttä aluetta olivat sittemmin liittyneet laillisella kansanäänestyksellä Venäjän federaatioon 2020-luvun alussa.

    Johtopäätös:

    -Moskova ei aloittanut hyökkäyssotaa, Kiova aloitti (jo vuodesta 2014 lähtien sisällissodalla).
    -Moskova ei miehittänyt Krimiä, Krim liittyi Venäjään.
    -Moskova ei miehitä Ukrainan alueita, Kiova miehittää Venäjän suvereeneja alueita Donetskissa, Khersonissa, Luhanskissa, Zaporizhzhiassa ja Kurskissa.
    -Moskova iskee sotilaalliseen infraan, Kiova iskee siviilikohteisiin, tutka-asemiin ja öljyvarastoihin.

    Krimin niemimaa oli jokseenkin `autonominen` osa Ukrainan neuvostotasavaltaa. Krim päätyi Ukrainalle, kun Neuvostoliiton johtaja Nikita Hrustsov päätti `lahjoittaa` sen `Ukrainalle` vuonna 1954 – ystävyyden osoituksena.

    `Lahjoitus` ei sinänsä täytä lahjoituksen tunnuskuvaa, koska Venäjä ja Ukraina olivat tuolloin kumpikin neuvostotasavaltoja, joten mitään varsinaista alueluovutusta ei tapahtunut – kuinka joku voisikaan lahjoittaa omiaan itselleen – olihan Hrustsov tuolloin Neuvostoliiton johtaja. Hrustsovin `lahjoitus` lienee ollut hyvä vitsi tai ainakin se olisi tulkittava jonkinlaiseksi myötätunnon eleeksi.

    (Ps. Aikaisemmissa kommenteissa viittasin kahdesti Nikita Hrustsovin vuoden 1954 rajojen palauttamiseen, vaikka rajat (Krim) on jo palautettu. Koetan jatkossa olla huolellisempi (faktantarkistus). Kaikkea ne aivoverenkierron häiriöt teettävätkin, vaikka aikaa on kulunutkin).

    Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen 1991 Moskovassa havahduttiin siihen, että yksi sen tärkeimmistä laivastotukikohdista oli jäänyt paitsioon; erillisen Ukrainan alueelle Sevastopoliin. Laivastotukikohdan kohtalo on hiertänyt Ukrainan ja Venäjän välejä aina näihin päiviin asti.

    Kansanäänestyksellä Itä-Ukrainasta irtautuneet alueet kuten Donetsk, Kherson, Luhansk ja Zaporizhzhia, liittyivät 2020-luvulla laillisesti Venäjän federaatioon, joten Kiova on se, joka käy nyt katkeraa hyökkäys- ja terrorisotaansa sekä miehittää Venäjän federaation suvereeneja alueita – toisin kuin valtavirtamedia väittää valheellisesti, että Venäjä olisi hyökkäävä osapuoli.

    Kiovan kieltäessä entisten oblastiensa kansanäänestyksen legimiteetin Venäjään liittymisestä – olisiko tämä tulkittava siten, että Kiova kieltää myös oman 1.12.1991 kansanäänestyksensä lainvoimaisuuden Venäjästä irrottautuessaan?

    Donald J. Trumpin rauhansuunnitelma voi johtaa kolmeen vaihtoehtoiseen skenaarioon, joista yksikään ei edistä alueellista vakautta `paikan päällä` (1.-3.):

    1. Venäjän/Ukrainan konflikti jatkuu sellaisenaan ja johtaa Moskovan ja Washingtonin diplomaattisuhteiden päättymiseen ja konfliktin laajenemiseen suursodaksi.

    2. Donald J. Trumpin rauhansuunnitelma paljastuu petokseksi ja johtaa Moskovan ja Washingtonin diplomaattisuhteiden päättymiseen ja konfliktin laajenemiseen suursodaksi.

    3. Donald J. Trumpin rauhansuunnitelma `onnistuu`, mutta vain väliaikaisesti kuten ensimmäisen maailmansodan päättyminen Saksalle epäedullisiin ehtoihin johti toiseen maailmansotaan.

    Edelliset skenaariot toteutuvat silloin kun Venäjä/Ukraina konfliktin `juurisyyt` ovat jääneet hoitamatta, jolloin `tilanne paikan päällä` jää niin päälle.

    Jos Venäjän/Ukrainan konfliktin `juurisyiden` käsittely rauhanneuvottelussa ohitetaan, vaihtoehdot konfliktiin päättämiselle olisivat epärealistisia. Itse asiassa Venäjälle ei jätettäisi mitään muita vaihtoehtoja kuin: Palauttaa vuoden 1991 rajat Venäjän laajennetulla sotilas- ja rauhanturvaoperaatiolla:

    -estääkseen Kiovan ydinaseohjelman, koska jos Kiovalla olisi ydinase, se kyllä käyttäisi sitä (koska Kiova on alusta lähtien pyrkinyt käynnistämään suursodan),
    -Zaporrizjan ydinturvallisuus on vaarassa,
    -tulella leikkiminen – pitkän kantaman ohjuksilla – on uhka,
    -lopettaakseen tappamisen Ukrainassa,
    -saavuttaakseen alueellisen vakauden,
    -estääkseen suursodan syttymisen,
    -`parantaakseen neuvotteluasemiaan` tulevassa rauhankonferenssissa,
    -estääkseen ulkomaalaisvaikuttamisen Kiovan hallinnossa,
    -taatakseen Ukrainan kriittisten mineraalien säilymisen ukrainalaisille,
    -taatakseen mustanmullan viljavien alueiden säilymisen ukrainalaisille,

    Venäjän laajennettu sotilaallinen erityisoperaatio, rauhanturva operaatio, olisi nähtävä edellytyksenä myös Ukrainan Nato-liittymisen estolle, demilitarisoinnille ja denatsifikaatiolle, jolloin viimemainitut varmasti toteutuisivat – joskin `Stay behind` joukkojen kitkeminen Ukrainasta kestäisi vuosia.

    Valloittaako Yhdysvallat/Britannia Ukrainan rauhan tekosyyllä lopullisesti, vai tuoko Venäjä vastauksensa Ukraina-kysymykseen ennen sitä – kas siinä pähkinä.

    Nykyisellä kokoonpanollaan Kiovan hallinto on pitäytynyt omiin ehtoihinsa ja vastustanut rauhanhankkeita, vaikka viimeiseen ukrainalaiseen (sekä siviiliin että sotilaaseen). Jääkö vaihtoehdoksi mitään muuta kuin `rauhaan pakottaminen`. Kiovan hallinnon valinta jatkaa itsepintaisesti konfliktia tulee joka tapauksessa johtamaan sen alueiden kutistumiseen entisestään.

    Mutta Kiovan johtaja taipuu `rauhaan` – milloin maailmansivu hän on toiminut rehellisesti?

    Donald Trumbin kabinetin kokoonpano ja heidän kannattamansa ohjelmat osoittavat melko avoimesti heidän seuraavat siirtonsa, siitäkin huolimatta, että kabinetin jäsenten pyrkimykset eivät olisi loppupelissä saman suuntaiset kuin Donald Trumpin ja hänen taustavaikuttajiensa.

    `Kulkeeko kaksi yhdessä, elleivät ole keskenänsä sopineet` (Aam 3:3)?

    Donald Trumpin kabinetti onkin pikemminkin toimeenpanovallan käyttäjänä, kuin itsenäisenä toimijana, koska sen ratkaisut ovat sidotut kansainvälinen sionistiliikkeen linjaan.

    Yhdysvallat on hyvin, hyvin vaarallisessa ja arvaamattomassa tilassa, koska sillä on kiire. Yhdysvallat ei ole ainoastaan vaarassa laiminlyödä velkansa, vaan se joutuu tekemään juuri niin. Muistuu mieleen Weimarin Saksan (1923), Unkarin (1946), Zimbabwen (2006-) ja Venezuelan (2010-luvulla) hyperinflaatiot. Heillä on keinonsa hillitä inflaatiota, mutta `mikään ei ole ikuista`.

    Hukkuva on vaarallisessa tilassa, koska hän voi viedä mukanaan syvyyksiin myös pelastajansa. Yhdysvaltojen talouden kaatumisen shokkivaikutus ei kyllä tule jäämään huomaamatta maailmantaloudessa. Kaikki keinot America First-linjan säilyttämiseksi ovat nyt sallittuja. Näinä aikoina, maailman johtavien talouksien, kannattaa pitää ruuti kuivana.

    Yhdysvallat voi joutua tilanteeseen, jossa ainoa asia, jonka voimme maksaa, on korot, jos velka jatkaa kasvuaan samaa vauhtia (Elon Musk).
    Musk jakoi X-alustallaan (entinen Twitter) toisen käyttäjän viestin, joka viittasi Yhdysvaltain hallituksen budjetin ennusteeseen tilikaudelle 2025, jonka mukaan budjettivaje voi kasvaa nykyisestä 1.8 biljoonasta dollarista lähes 16.3 biljoonaan dollariin vuoteen 2035 mennessä.
    Nykyisillä valtion menoilla Amerikka on ohituskaistalla konkurssiin (Elon Musk).

    Yhdysvallat ohituskaistalla konkurssiin – Musk (1.9.2024).
    https://www.rt.com/news/603366-us-musk-bankruptcy-inflation/

    Yhdysvaltain valtavan liittovaltion velan hoitokustannukset ylittävät nyt puolustusbudjetin, Teslan ja SpaceX. n toimitusjohtaja Elon Musk on väittänyt All-In-podcastin haastattelussa.
    Yhdysvaltain valtiovarainministeriö ilmoitti heinäkuun lopulla, että kansallinen velka oli ylittänyt 35 biljoonaa dollaria, kun se oli noussut biljoonalla kuuden kuukauden aikana.
    Valtionvelan korkomenot ovat nyt korkeammat kuin koko puolustusministeriön budjetti ja kasvavat Musk sanoi varoittaen, että Yhdysvallat on menossa konkurssiin erittäin nopeasti.

    `Yhdysvallat `menee konkurssiin erittäin nopeasti (10.9.2024)).
    https://www.rt.com/business/603747-musk-us-debt-defense-budget/

    Maksamme nyt lähes 1,2 biljoonaa dollaria vuodessa velan korkoina, noin 23% kaikista Yhdysvaltain hallituksen keräämistä veroista, tariffeista ja maksuista menee velan korkojen maksamiseen, Wall Street Silver -tili kirjoitti.
    Musk vastasi varoittaen, että jos valtion menoja ei vähennetä radikaalisti, niin aivan kuten henkilö, joka on ottanut liikaa velkaa, Amerikka tulee de facto konkurssiin. Velan korko imee nopeasti kaikki verotulot, jättämättä mitään kriittisiin tarpeisiin.

    Amerikka voi mennä konkurssiin – Musk (24.10.2024).
    https://www.rt.com/news/606373-musk-us-bankruptcy-debt/

    Amerikan kansallinen velka on ylittänyt 36 biljoonaa dollaria ensimmäistä kertaa historiansa aikana.
    Luku kasvoi lähes 6% tammikuusta marraskuuhun ja kasvoi 1 biljoonalla dollarilla alle neljässä kuukaudessa. Kertymisnopeus näyttää kasvavan, koska se oli 34 biljoonaa dollaria tammikuun alussa ja kasvoi sitten 1 biljoonalla dollarilla alle kuudessa kuukaudessa.
    Elokuussa kongressin budjettitoimisto sanoi raportissaan, että se odottaa velan nousevan ennätykselliseen yli 106 prosenttiin BKT: stä vuoteen 2027 mennessä ja lopulta nousevan 122 prosenttiin vuoteen 2034 mennessä.
    Kansainvälinen valuuttarahasto IMF maalasi vielä synkemmän kuvan Yhdysvaltain talousnäkymiä koskevassa raportissaan heinäkuussa. ”Nykyisen politiikan mukaan julkisen velan odotetaan kasvavan tasaisesti ja ylittävän 140 prosenttia suhteessa BKT:hen vuoteen 2032 mennessä.
    Suuret julkisen talouden alijäämät ja Yhdysvaltojen julkisen velan jatkuva kasvu suhteessa BKT: hen aiheuttavat riskejä paitsi Yhdysvalloille myös maailmantaloudelle” ja korosti ”kiireellistä tarvetta etupainotteiseen julkisen talouden sopeutukseen.

    Yhdysvaltain kansallinen velka ylittää 36 biljoonaa dollaria (15.11.2024).
    https://www.rt.com/business/607720-us-national-debt-record/

    LÄHTEET

    `Moskova ei toista aiempia virheitään ja suostu toiseen ehdolliseen Minskin tyyppiseen sopimukseen, joka vain keskeyttäisi Ukrainan konfliktin sen sijaan, että ratkaisisi sen lopullisesti` (Venäjän YK.n pysyvä edustaja Vassily Nebenzia).
    `Minskin sopimukset eivät toistu – Moskova`.
    https://www.rt.com/russia/606878-no-ukraine-ceasefire-deal-moscow/

    `Mitä enemmän sopimuksia Venäjän ja muiden osapuolten kanssa Ukrainan hallitus rikkoo, sitä vähemmän alueita jää Kiovan hallintaan` (Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov).
    `Ukrainan aluemenetykset ovat sen omaa syytä – Lavrov`.
    https://www.rt.com/russia/606938-ukraine-lavrov-talks-istanbul/

    `Puhelu käytiin torstaina, pian sen jälkeen, kun Trump oli varmistanut vaalivoittonsa. Yhdysvaltain tulevan presidentin kerrotaan kehottaneen Putinia olemaan `eskaloimatta` konfliktia muistuttaen häntä Yhdysvaltojen merkittävästä sotilaallisesta läsnäolosta Euroopassa`.
    `Tämän lisäksi Trump ja Putin puhuivat ”rauhan tavoitteesta Euroopan mantereella`.
    `Trump kutsuu Putinia – WaPo`.
    https://www.rt.com/russia/607444-putin-trump-ukraine-call/

    `Bidenin väistyvä hallinto pyrkii käyttämään Ukrainalle osoitetut varat täysimääräisesti lisäaseiden toimittamiseen maahan`.
    `Washingtonilla on jäljellä yli 7 miljardia dollaria nostovaltuuksia, joiden avulla Pentagon voi siirtää aseita ja ammuksia Kiovaan sekä vielä 2 miljardia dollaria Ukrainan pitkäaikaisten varustesopimusten rahoittamiseen`.
    `Vireillä oleva toimitus sisältää noin 500 ilmatorjuntaohjusta eri järjestelmiin, mukaan lukien Patriots ja NASAMS`.
    `Kiire saada mahdollisimman paljon aseita Ukrainaan ennen Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin kauden päättymistä on tarkoitus antaa Kiovalle etulyöntiasema ja vahvistaa sen `neuvotteluasemaa`.
    `Biden kilpailee kaataakseen aseita Ukrainaan – WSJ`.
    https://www.rt.com/news/607436-us-ukraine-more-weaponry/

    Tekstikaappauksen lähde (luku 5) tästä:
    `Trumpin raportoima Ukrainan rauhansuunnitelma on tuomittu epäonnistumaan` (Mihail Khodarenok).
    https://www.rt.com/russia/607469-trump-reported-ukraine-peace-plan/

    `Selitän vain kahdessa minuutissa Ukrainan sodan (Jeffrey Sachs)`.
    `Sachs: `Ukrainan konflikti ei ole ’Putinin hyökkäys’, kuten meille päivittäin sanotaan` – Musk: `Mielenkiintoista (Video > suomennettu)`.
    https://mvlehti.net/2024/11/12/sachs-ukrainan-konflikti-ei-ole-putinin-hyokkays-kuten-meille-paivittain-sanotaan-musk-mielenkiintoista-video/

    Newsky

    Plusääni(1)Miinusääni(3)
  11. PUNAISET VIIVAT YLITETTY

    KRIITTISET MINERAALIT

    UKRAINAN `JÄRJETTÖMÄN ` KURSKIN RETKEN MOTIIVIT

    `Ukrainan joukoilla ei ole kykyä
    tehdä iskuja länsimaiden toimittamilla
    pitkän kantaman ohjuksilla
    ilman ulkopuolista apua`.

    (Vladimir Putin).

    -`Sotateollinen kompleksi näyttää haluavan varmistaa, että he saavat 3. maailmansodan käyntiin ennen kuin isälläni on mahdollisuus luoda rauhaa ja pelastaa ihmishenkiä` (Domald Trump X-alustalla).
    -`Sotien eskaloinnista ennen kuin hän jättää tehtävänsä` (Richard Grenell).
    -`libs (liberaalit) rakastaa sotaa` (Elon Musk).

    Kiova ulkomaalainen johto on Washingtonin edunvalvoja Ukrainassa. Kiovan `Kurskin sotaretki` Venäjän puolelle yllätti monet analyytikot ja eri valtioiden päämiehet. Ukrainan Kurskin invaasiolle ei löydetty strategisesti järkevää selitystä. Kiovan tavoitteet Kurskin sotaretkestä ja sen motiiveista vaihtuivat useaan kertaan.

    Synoptinen (συν = yhdessä ja οψις = näkeminen) vertailu Kurskin sijainnista suhteessa Ukrainan maaperään kätkeytyneisiin kriittisten mineraalien sijainteihin kielivät jotakin Kiovan hallinnon kömpelöstä suunnitelmasta (1.-2.):

    1. Kartalla Ukrainan kriittisten mineraalien alueet.
    https://www.reddit.com/media?url=https%3A%2F%2Fi.redd.it%2Fn3xxtovnzk191.jpg&rdt=49362

    2. Kartalla Kurskin alueet.
    https://e3.365dm.com/24/08/768×432/skynews-ukraine-russia_6650879.png?20240808131139

    Kiovan johto esitti yhtenä monista Kursk-selityksistä turvavyöhykkeen perustamisen. Turvavyöhykkeellä pyritään takaamaan etuoikeus tavattoman rikkaiden kriittisten mineraalikenttien suojelemiseksi lännen kuraattoreille. Mitä muita maaperään kätkeytyneitä luonnonrikkauksia geologit ovat alueelta löytäneet, ei edellisestä karttakuvasta käy välttämättä ilmi.

    Alueista pidetään kiinni keinoja kaihtamatta ja ukrainalaisten henkiä säästämättä – onhan kysymys Washingtonin eduista. Euroopan unioni ei tule hyötymään Ukrainan luonnonrikkauksista, päinvastoin, Washington kuormittaa Euroopan unionille jättilaskun Ukrainan jälleenrakentamista. Lyhyesti: Euroopan unionista tehdään maksumies, Washingtonin edun takaaja ja samalla sen etujen valvoja (rauhanturvaajat).

    Edellisten karttojen mukaan Sumyn alueella sijaitsevat rikkaat fossiilisten polttoaineiden kuten raakaöljyn ja luonnonkaasun esiintymät. Lisäksi alueella on hiekkakivi-, turve- ja vuorisuola esiintymiä.

    Esimerkiksi Chernihivin/Sumyn raja-alueilla maa kätkee runsaasti fossiilisia polttoaineita, Samoin Poltavan/Sumyn alueilla fossiilisia polttoaine-esiintymiä samoin kuin Kharkivin alueella.

    Edellä mainittujen alueiden luonnonrikkaudet näyttävät olevan Kiovan (= Washingtonin) motiivi invaasiolle Kurskiin. Kiovan ulkomaalainen hallinto yrittää säilyttää esiintymät esimerkiksi länsimaisille rahoitus- ja sijoitusyhtiöille, Josta Yhdysvallat hyötyy eniten.

    Länsi-Ukrainassa Lvivin, Ivano-Frankiyskin ja Chernivtsjn ympäristöissä maa kätkee tiheitä esiintymiä fossiilisia polttoaineita, puhumattakaan Uzhhorodin etelä- ja itäpuolisista alueista, joissa erilaisten arvokkaiden mineraalien ja metallien esiintymiä on runsaasti. Mainitut alueet sijoittuvat Ukrainassa Puolan entisille mutta lähihistoriallisille alueille – sattumoisin Puolan ja Ukrainan välit ovat kireät.

    Tulevaisuuden skenaario.
    https://voxukraine.org/wp-content/uploads/2022/05/namir-Polshhi-pryvlasnyty-zahidni-oblasti-Ukrai-ny-3.png

    RT.n uutisointia koskien Ukrainan kriittisiä mineraaleja (1.-6.):

    1. `Washington tarvitsee Ukrainan luonnonvaroja ja että siksi sotilaallista apua maalle on jatkettava, kunnes Kiova pystyy `voittamaan` konfliktinsa Venäjän kanssa` (Yhdysvaltain senaattori Lindsey Graham).
    `Washington haluaa Ukrainan resurssit – Yhdysvaltain senaattori`.
    https://www.rt.com/russia/603669-washington-wants-ukraines-resources/

    2. `Washington ei saa antaa Venäjän voittaa sotaa Ukrainassa, koska Ukrainan alueella on runsaasti kriittisiä mineraaleja, joiden arvo on senaattorin mukaan 10-12 biljoonaa dollaria` (Lindsey Graham).
    `Yhdysvaltain korkea-arvoinen senaattori on pettänyt Washingtonin pahimmin varjellun salaisuuden Ukrainasta`.
    https://www.rt.com/news/599171-ukraine-graham-gold-mine/

    3. `Tämä on erittäin iso juttu siitä, miten Ukraina päättyy. Auttakaamme heitä voittamaan sota, jota meillä ei ole varaa hävitä… He istuvat kultakaivoksella. On naurettavaa antaa Putinille 10 tai 12 biljoonaa dollaria kriittisistä mineraaleista, jotka hän jakaa Kiinan kanssa` (Lindsey Graham).
    `Ukraina on `kultakaivos` – Yhdysvaltain senaattori`.
    https://www.rt.com/news/599068-ukraine-gold-mine-us/

    4. `Ukraina taistelee Donbassista alueen valtavien luonnonvarojen vuoksi, joita Kiova ja sen ulkomaiset tukijat haluavat hyödyntää` (Dmitri Medvedev).
    `Medvedev uskoo tietävänsä, miksi Kiova haluaa Donbassin`.
    https://www.rt.com/russia/603298-medvedev-ukraine-donbass-zelensky/

    5. `Länsimaat haluavat Kiovan saavuttavan voiton konfliktissa Venäjän kanssa, koska se antaisi heille mahdollisuuden `hankkia ja jakaa` Ukrainan vaurautta` (Viktor Orban).
    `Tosiasia on, että lännen sotaa lietsovat johtajat haluavat voittaa Venäjän tässä sodassa, ja syy on melko yksinkertainen – se on raha. Ajattele Ukrainan kykyjä: Se on rikas maa, joka on valtavasti velkaantunut… Ukrainan vaurautta voidaan hankkia ja jakaa, maatalousmaata, taloudellisia mahdollisuuksia ja ties mitä muuta` (Viktor Orban).
    `Länsimaiset sotahaukat haluavat Ukrainan resursseja – Orban`.
    https://www.rt.com/news/599045-orban-ukraine-west-money/

    6. `Kursk on tietysti erittäin tärkeä. Tietenkin muut suunnat ovat erittäin tärkeitä. Mutta voin sanoa, että näiden kuukausien kohtalo ratkaistaan tänään Pokrovskissa`.
    `Ukrainan ex-presidentti (Pedro Porosenko) kehottaa keskittymään Donbassiin, ei Kurskiin`.
    https://www.rt.com/russia/603275-ukraine-fate-pokrovsk-poroshenko/

    `Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on tiettävästi valtuuttanut Ukrainan käyttämään pitkän kantaman amerikkalaisia ohjuksia iskeäkseen kohteisiin Venäjän vuotta 2014 edeltävien rajojen sisällä`.
    `Biden hyväksyi Ukrainan iskemisen syvälle Venäjän sisälle Yhdysvaltain ohjuksilla – NYT`.
    https://www.rt.com/russia/607789-biden-ukrainian-strikes-russia/

    RT kirjoittaa, että Bidenin päätös `merkitsee suurta muutosta Washingtonin politiikassa ja nostaa panoksia Moskovan ja Kiovan välisessä konfliktissa`.

    Tämä tulee muuttamaan Moskova/Kiova välisen konfliktin painopisteen, josta tulee nyt avoin Moskova/Washington välinen konflikti – mahdollisesti konfliktin luonnekin muuttuu ensimmäistä kertaa sodaksi. Tästä ei hyvä heilu – Ukrainalle.

    Kristallipallot ja teenlehdet voidaan heittää nurkkaan koska uusi tilanne, Moskova/Kiova konfliktin kuurupiilon muuttuminen avoimeksi Moskova/Washington konfliktiksi, vaatii Kremliltä käytännöllisiä ja jämäköitä toimenpiteitä.

    Kiovan hallinnolla ei ole tietotaitoa eikä satelliitteihin perustuvia paikannusjärjestelmiä käyttää pitkän kantaman ohjuksia iskuissaan Venäjälle – joten liipaisinta painaa Pentagon. Washingtonille on nyt laitettu `koukut leukoihin` ja se vedetään esiin proxy-varjoistaan, avoimelle sotakentälle. On mahdollista, että Moskova laittaa kova kovaa vastaan, koska sen punaisten viivojen yli on kävelty näyttävästi.

    Ympyrä on sulkeutunut ja on enemmän kuin arvattavaa, että Moskova, huolimatta pragmaattisuudestaan, on pakotettu kävelemään Washingtonin/Lontoon/Brysselin asettamien punaisten viivojen yli. Oli miten oli, mutta näin on!

    Washington ehdottaa pitkän kantaman ohjusten käyttöluvillaan avointa yhteenottoa Moskovan kanssa. Jos näin pääsisi käymään Euroopan unionista ei jäisi jäljelle mitään muuta kuin pelkkiä radioaktiivisia raunioita – ydinjättömaata.

    Brysselin tehtävänä olisi ollut pidätellä yhä vaarallisemmaksi kehittyvää tilannetta Ukrainassa ja hillitä Washingtonin aggressioita siellä, mutta näin se ei ole tehnyt. Missä Euroopan unionin entisaikojen valtiomiehet ovat juuri nyt kun heitä eniten kaivattaisiin. Jäljelle ei ole jäänyt mitään muuta kuin finanssisektorin ja teknokraattien valta.

    RT: `Valkoinen talo ei ole vielä kommentoinut (pitkän kantaman ohjusten käyttölupa) asiaa julkisesti`.

    On aivan yhdentekevää kommentoiko valkoinen talo vai ei, niin arpajaisten (annetaan lupa, ei anneta lupaa, annetaan lupa) aika on ohi. Toimenpiteitä vaativia tilanteita näyttää olevan tasan tarkkaan kaksi:

    1. Ensimmäinen pitkän kantaman ohjus, joka iskeytyy suvereenin Venäjän maaperälle Luhanskin, Donetskin, Zaporizhzian, Khersonin, Krimin tai Syvä-Venäjälle aiheuttaa vastaiskun.
    2. Varautuminen puolustus näkökohdat huomioon ottaen jo ennakkoon Washingtonin asettamaan uuteen uhkaan.

    `Venäjän presidentti Vladimir Putin on jo jakanut ajatuksiaan mahdollisesta länsimaiden hyväksynnästä Ukrainalle tehdä pitkän kantaman iskuja syvälle Venäjän alueelle` (ulkoministeriön tiedottaja Maria Zakharova).

    `Moskova kommentoi Bidenin raportoitua hyväksyntää iskuille syvällä Venäjällä`.
    https://www.rt.com/russia/607792-moscow-comments-biden-reported-approval/

    Kaksi kriittistä kysymystä koskienMoskovan pakotettua reaktiota (1.-2.):

    1. Missä vaiheessa Kiovan ydinaseohjelma on?
    2. Missä vaiheessa Vladimir Putinin uusi sotilasoppi, koskien Venäjän ydinaseiden käyttöä, on?

    Näihin kysymyksiin me tuskin saamme vastausta muutoin kuin jälkeenpäin – sienipilvien muodossa!

    Kompromissi: Moskovan vastaus voisi olla yhtä aikaa sekä symmetrinen että epäsymmetrinen, joten olisiko kompromissi, keskitie, paikallaan.

    Kompromissi menisi jokseenkin näin: Washingtonin tai minkä muun tahansa vallan antama lupa Kiovalle käyttää pitkän kantaman ohjuksia Venäjän suvereeneilla alueilla kuten Luhanskin, Donetskin, Zaporizhzian, Khersonin, Krimin tai Syvä-Venäjälle velvoittaisi Moskovan muodostamaan riittävän (ohjusten kantaman) leveän puskurivyöhykkeen Ukrainan ja Venäjän välille.

    Kartalla Dnieper-joki, joka jakaa Ukrainaa.
    https://cdn.britannica.com/15/4815-050-F533DB64/Ukraine.jpg

    Edellisessä karttakuvassa luonnollinen Venäjän puskurivyöhykkeen (samalla demilitarisaation ja denatsifikaation) raja olisi Dniepr-joki, joka jakaa Ukrainan. Uusina alueina Venäjän federaatioon liittyisivät kansanäänestyksellä, Kiovan hirmuhallintoa pakoon, seuraavat oblastit:

    Kartalla: Chernihiv, Sumy, Poltava Kharkiv, Dnipropetrovsk, Mykolaiv ja Odessa.
    https://thumbs.dreamstime.com/z/labeled-colorful-region-oblast-map-european-country-ukraine-region-oblast-map-ukraine-177566216.jpg

    Ukrainan keski-alueen oblastit: Zhytomyr, Vinnytsia, Cherskasy ja Kirovohrad seuraavat vapaaehtoisesti edellisten esimerkkiä ja irrottautuvat Ukrainan hirmuhallinnon ikeestä ja liittyvät kansanäänestyksellä Venäjään. Ukrainalaiset eivät halua kaiken kokemansa jälkeen sisällissotaa, mihin maa on vääjäämättä ajautumassa.

    Karttakuvassa Ukrainan oblastit.
    https://thumbs.dreamstime.com/z/labeled-colorful-region-oblast-map-european-country-ukraine-region-oblast-map-ukraine-177566216.jpg

    Lopuilla luonnonrikkauksien täyttämillä oblasteilla Puola tehköön `mitä helvettiä he haluavatkaan` ottaen kuitenkin huomioon Valkovenäjän, Slovakian, Unkarin ja Romanian `aluevaatimukset`.

    Kiovan ulkomaalaisjohdolle jäänee kansainvälisten joukkojen valvoma pittoreski Kiovan oblasti.

    Mitä pitemmän kantaman ohjusten käyttölupia Washington/Lontoo/Bryssel Kiovalle myötää (1.-2.):

    1. Sitä pienemmäksi Ukrainan maa-alue kutistuu ja
    2. Sitä suuremmaksi Venäjän federaation puskurivyöhyke kasvaa.

    Yhdysvaltojen republikaani presidentti Donald Trump (virkaan 20.1.2025) tarjoaa `Ukrainan rauhaa` samaan aikaan kun istuva demokraatti presidentti Joe Biden tarjoaa `Ukrainan sotaa`! Erehtyvät jos luulevat `hyvä poliisi` / `paha poliisi` -menetelmän toimivan ja taivuttavansa Moskovaa Ukrainan `rauhankaavaan` ja/tai `voitonsuunnitelmaan`! Vielä enemmän erehtyvät jos luulevat `kylmän sodan` aikaisen ydintasapainon säilyvän.

    `Kun väkevä (Yhdysvallat) aseellisena vartioi kartanoaan (Ukraina), on hänen omaisuutensa turvassa. Mutta kun häntä väkevämpi (Venäjä) karkaa hänen päällensä ja voittaa hänet, ottaa hän häneltä kaikki aseet, joihin hän luotti, ja jakaa häneltä riistämänsä saaliin` (Luu 11:21-22).

    `Kovaa peliä Bostonissa`!

    `Kyse ei ole siitä,
    sallitaanko Ukrainan hallinnon iskeä
    Venäjään näillä (pitkän kantaman) aseilla vai ei.
    Kyse on siitä,
    osallistuvatko Nato-maat
    suoraan sotilaalliseen konfliktiin
    vai eivät`.

    (Vladimir Putin)

    Plusääni(2)Miinusääni(3)
  12. Suomalainen valtamedia on tehokkaasti ohjelmoinut/aivopessyt suomalaiset toimimaan lännen ja länsiblokin infosotureina. Suomalaiset torjuvat pienetkin vihjaukset siitä, että länsiblokki toimii tavalla, jota vanhastaan on kutsuttu imperialistiseksi, toisin sanoen valloittavaksi eli kohteensa itsenäisen toimijuuden joko kokonaan riistäväksi tai sitä olennaisesti rajoittavaksi. Länsi ei ole muuttunut kolonisaation ajoista juuri miksikään, vaikka sotilaallisia keinoja käytetään äärimmäisen harvoin tai ne delegoidaan proxy-taistelijoille, joista voidaan mainita Israel, Ukraina sekä lukuisat ”jihadismin” nimessä toimivat terrori-organisaatiot kuten ISIS. Lännen tärkeimmät orjuutuskeinot ovat erilaiset lainaohjelmat sekä kunkin maan tai heimon kansallisen omaisuuden pakkomyyttäminen läntisen finanssi-imperiumin alaisuuteen. Suomessakin tästä on lukuisia esimerkkejä, joille suomalaiset ovat varsin sokeita. Länsi-imperialismin alistusohjelmia kuitenkin yleensä edeltää pitkäkestoinen anglo-amerikkalaisen asenne- ja maailmankatsomusmateriaalin syöttäminen (indoktrinaatio) mediassa, kasvatus-ja opetuslaitoksissa tai kansalaisjärjestöjen kautta. Aivopestyä väestöä ei tarvitse alistaa karkein sotilaallisin keinoin tai räikeillä hybridioperaatioilla. Kypsä mätä hedelmä putoaa itsestään imperialistien käsiin.

    Plusääni(5)Miinusääni(3)
  13. Todellakin `Suomalainen valtamedia on tehokkaasti ohjelmoinut/aivopessyt suomalaiset toimimaan lännen ja länsiblokin infosotureina`, mutta Yhdysvallat taitaa olla juuri se sylttytehdas, joka pitää Länsi Eurooppaa aivopesuotteessaan – mikäli siellä on enää mitään pestävää.

    UUSI LÄNSI-AASIAN UNIONI

    VÄLIMEREN UNIONI

    UUDET TUULET PUHALTAVAT

    Euroopan unioni on kuin puutarhurin omenapuu, jota hän hoitaa ja johon hän oli oksastanut eri hedelmäpuiden oksia. Satokaudella hän huomaakin, ettei omenapuun runko määrittänytkään sen hedelmiä, vaan oksastetut oksat. Kukin runkoon oksastettu oksa olikin tuottanut sen puun hedelmiä, josta ne olivat leikatut, vaikka ne ottivatkin voimansa omenapuun rungosta.

    Euroopan unionia ei voi enää elvyttää sen proggressiivisesti etenevästä autoritaarisesta ja epädemokraattisesta kehityksestä. Sietämättömässä tilanteessa, jäsenmaiden on alettava etsiä uusia vaihtoehtoja.

    Euroopan unioni, kirjaimellisesti natisee liitoksistaan siihen kuuluvien epäjohdonmukaisuuden vuoksi. Euroopan unioni ei saavuta strategista autonomiaa, ellei se pysty vapautumaan Yhdysvaltojen ikeestä. Samat tahot, jotka sabotoivat Nord Stream putkistoja, sabotoivat nyt merenalaisia kaapeliverkostoja, mutta Euroopan unioni ei suostu sitä näkemään siten.

    Amerikan Yhdysvaltojen testi Euroopan unionille on ollut Venäjä vs. Ukraina ja Israel vs. Gaza/Länsiranta/Libanon/Irak/Syyria/Iran/Jemen konflikti, jota Euroopan unioni ei kumpaakaan ole pystynyt läpäisemään. Tämä johtaa Euroopan unionin koheesion hajoamiseen, koska edelleenkin Euroopan unioni toimii Yhdysvaltojen edunvalvojana edellä mainituissa konflikteissa.

    Euraasian niemimaa on ajautunut tilanteeseen, jossa samaa unionia lyödään nyt kahta puolta – sekä Yhdysvalloista että Venäjältä – Venäjältä sen takia, koska Euroopan unioni on asettanut Venäjälle pakotteita, jotka tuhoavat sen oman talouden. Euroopan unionista voidaan nyt kuulla `kuoleman huokauksia`.

    Mutta on olemassa vaihtoehto: Euroopan unionin jäsenmaiden eroaminen Euroopan unionista ja uuden erillisen Välimeren unionin rakentaminen. Välimeren unioni olisi looginen jatko sille historialliselle perinnölle, joka toimi menneisyydessä. Se perustui siihen, että se yhdisti Välimeren rantavaltiot, mikä asetti kolme maanosaa sekä viestintään, että yhteistyöhön.

    Lordi Ismayn 1950-luvulla mainitsema: `pitää amerikkalaiset sisällä, venäläiset ulkona ja saksalaiset alhaalla` ei onnistunut, koska Euraasian niemimaan talous aina ollut riippuvainen Venäjästä. Amerikkalaiset ovat tosin sisällä, mutta saksalaiset ovat kyykyssä, johtuen viimemainittujen idioottimaisista Venäjä pakotteista.

    Kartalla: Laajennettu versio Välimeren unionista.
    https://www.planet360.info/wp-content/uploads/2016/06/25-MediterraneanUnion-hypothesis4_wider_extension%5B1%5D.jpg

    Ranskan ex presidentin Nicholas Sarkozyn malli uudesta Välimeren unionista ei sellaisena toimi sekään eli: `Pitää Ranska keskiössä, Maghreb-maat ja Afrikka alhaalla ja ei-toivotut siirtolaiset poissa`. Välimeren uutta unionia ei voi rakentaa Ranskan ympärille, sanoivat jo Saksa ja Espanjakin, globaali etelä nousee ja siirtolaiset tulevat aiheuttamaan sisällissodan Euroopassa.

    Kartalla: Ehdotettu versio uudesta Välimeren unioni.
    https://preview.redd.it/p38f0e103xt51.png?auto=webp&s=f39c8564c6fb1ee84474d35b8e25ec1c711fc7b9

    Mutta toteutuskelpoinen edellinen on, kunhan sille saadaan seuraava kannustin:

    Kyllä, kyllä Lähi-idän maat pystyvät ylittämään olemassa olevat keskinäiset erot välillään ja keskittymään yhteistyön tarjoamien mahdollisuuksien hyödyntämiseen, uudella Lähi-idän unionilla olisi tärkeä paikka maailmassa ja se olisi samalla vakautta ja turvallisuutta edistävä tekijä koko maailmalle.

    Kartalla: Uusi Länsi-Aasian unioni – kolmen maanosan solmukohta.
    https://www.reddit.com/media?url=https%3A%2F%2Fpreview.redd.it%2Fs5pek0n7b4d91.png%3Fwidth%3D2197%26format%3Dpng%26auto%3Dwebp%26s%3D6bd18b4ecd8fea12b3183ad0386c764b9841f61c&rdt=55133

    Näkikö Gondoleezza Rice jo ennakkoon, miten Länsi-Aasia on `uuden Lähi-Idän synnytystuskissa`. Epäilemättä Turkki tulee olemaan tässä kehityksessä ratkaisevassa roolissa.

    Onneksi Euroopan unionin teknokraatit eivät ole tulleet ottaneeksi huomioon, että Euroopan unioniarmeija on ovi sen `Hamiltonian hetkeen`. Meillä on kiire hajottaa Euroopan unioni päreiksi, ennen kuin he huomaavat tämän kiusallisen seikan.

    Plusääni(0)Miinusääni(3)
  14. DONALD J. TRUMPIN RAUHA

    LOPETTAA SODAT

    SISÄLLYS

    I. JOHDANTO
    II. SITOUMUKSET
    III. MUUTOKSIA VENÄJÄN YDINASEOPPIIN
    IV. SUOMESSA VALMISTAUDUTAAN SOTAAN
    V. NATON 5. ARTIKLA
    VI. EUROOPAN ARTIKLA 42.7
    VII. LOPUKSI
    VIII. LÄHTEET

    I. JOHDANTO

    Donald J. Trumpin vaalilupauksiin kuului mm. `lopettaa sodat`. Looginen seuraus Trumpin vaalilupauksesta `lopettaa sodat` olisi purkaa Venäjä/Ukraina konfliktiin kaikkien sidoksissa olevien DCA-maiden, myös Suomen sotaan varustaminen Venäjää vastaan ja Ukraina tuki. Yhdysvalloilla on keskeinen rooli suomalaisten sotavalmisteluissa.

    DCA-maat Suomi, Bulgaria, Viro, Latvia, Liettua, Norja, Puola, Ruotsi, Slovakia, Tšekki, Unkari ja Tanska ovat enemmän tai vähemmän sidoksissa Venäjä/Ukraina konfliktiin. Esimerkiksi Suomen ja Ukrainan välinen sopimus turvallisuusyhteistyöstä on luettavissa tästä:

    `Sopimus Suomen tasavallan ja Ukrainan välillä turvallisuusyhteistyöstä ja pitkäaikaisesta tuesta`.
    https://www.presidentti.fi/sopimus-suomen-tasavallan-ja-ukrainan-valilla-turvallisuusyhteistyosta-ja-pitkaaikaisesta-tuesta/

    Monet DCA-maat ovat tehneet Yhdysvaltojen kanssa vastaavia sopimuksia. Suomen sopimus poikennee kaikkien muiden maiden DCA-sopimuksista, koska Suomi on antanut Yhdysvalloille avoimen asianajovaltakirjan `ilman mitään ehtoja tai rajoituksia`. Tämä on vaarallista!

    Muita kahden ja -monen keskeisiä turvallisuus- ja yhteistyösopimuksia ovat tehneet monet Euroopan unionin jäsenmaat, jolloin ne ovat sitoutuneet tavalla tai toisella Venäjä/Ukraina konfliktiin, mutta yksikään niistä ei ole taipunut samatasoiseen sotilaalliseen miehitykseen kuin Suomi.

    Trumpin rauha Ukrainassa olisi katteeton, mikäli `Ukrainan rauhan` -pyrkimys ei käsittäisi myös Venäjän rajapinnassa tai sen läheisyydessä olevien DCA-maiden sopimusten purkamisia. Rauha Ukrainassa ei tee rauhaa niissä 12 DCA-maassa, joissa `tilanne jää päälle`.

    On väitetty, että kahden- ja monenvälisistä sotilasyhteistyön siteistä olisi nivottu niin sitovia, että Trumpin toinen presidenttikausi ei heikentäisi niitä juuri millään tavalla. Vastaväitteenä voitaisiin esittää, että Trumpin kabinetti voi helposti katkoa kaikki solmimansa eri maiden sotilasyhteistyösiteet jo Trumpin virkakauden alussa – jos poliittista ja diplomaattista tahtoa riittäisi.

    Jos Venäjä/Ukraina konfliktiin sidoksissa olevia eri maiden DCA-sopimuksia ei purettaisi, niin se herättäisi aiheellisen kysymyksen: Mihin muuhun Trumpin rauhankaava Ukrainassa perustuu kuin kestävään rauhaan?

    Ilman Venäjän rajapinnassa olevien DCA-maiden kuten Suomen/Yhdysvaltojen sotilasyhteistyösopimusten purkamista, tilanne olisi tulkittava näissä maissa Venäjää vastaan sotaan varustautumiseksi. Tässä tapauksessa sotatoimiin valmistautumiset jatkuisivat edelleen ja Trumpin `Ukrainan rauhaa` ei pidettäisi enää uskottavana.

    Aloite Yhdysvaltain/Suomen sotilasyhteistyömuotojen purkamisesta voi lähteä myös Suomen taholta. Moskovan pyrkimys on kestävän rauhan aikaansaaminen, eikä rintamatilanteen jäädyttäminen tai muu välirauha. Tämän takia Yhdysvaltain ja DCA-maiden välinen sotilasyhteistyö sopimusten purkaminen on välttämätöntä.

    Yhdysvallat ei edes sovellu rauhanvälittäjän rooliin, koska se on ollut Venäjä/Ukrainan konfliktin toinen (proxy) sotaa käyvä osapuoli alusta lähtien (ja jopa ennen konfliktia). Kiina/Intia soveltuvat rauhanvälittäjiksi, koska ne ovat neutraaleja osapuolia, mutta länsimaat eivät hyväksy Kiinaa, joten jäljelle jäisi Intia, jotka molemmat edellä mainitut ovat nautraaleja.

    Rauhanneuvotteluissa Kiova on ohitettava, koska se ei ole Venäjä/Ukraina konfliktin varsinainen toinen osapuoli, vaan ainoastaan Yhdysvaltain tarjoamaa tykinruokaa Venäjälle – viimeiseen ukrainalaiseen. Ukraina on terroristivaltio ja sen hallinto on saatettava kansainväliseen rikostuomioistuimeen vastaamaan sotarikoksistaan.

    II. SUOMEN RAITISTAMINEN

    Suomi on valinnut rintamalinjansa sitoutumalla tukipaketeillaan osapuoleksi Venäjä/Ukraina konfliktiin. Suomi on sidottu kymmenillä erilaisilla kahden- ja monenvälisillä puolustussopimuksilla Ukrainan tilanteeseen, jotka kaikki Trumpin pitäisi purkaa, tai ainakin vaikuttaa niiden purkamiseen, saavuttaakseen kestävän rauhan Venäjä/Ukraina konfliktissa.

    Muussa tapauksessa Venäjä/Ukraina konflikti jatkuu ja jatkuu lopputuloksen pysyessä samana.

    Ollenkaan maalamatta `elinavaltosia` seinälle, rauha Ukrainaan ei ole mahdoton saavuttaa, mutta vaikeaa se tulee olemaan. Suomalaisten johtavien poliitikkojen tahdosta Suomi ajetaan sotaan Venäjää vastaan, jossa sodassa Suomi tuhotaan perusteellisesti.

    Suomen tuhon syy ei ole Venäjän puolustautumisessa, vaan Yhdysvaltojen yllyttämisessä. Suomen uhriluvut tulevat olemaan suuremmat kuin tämänhetkiset Ukrainan uhriluvut, koska Suomen rintamalla panokset vasta alkavat, siitä missä Ukrainan rintamalla ne päättyvät. Suomi on geopoliittisesti liian herkällä paikalla.

    Kaikkien eri sotilaallisten yhteistyösitoumusten ja muiden toimintojen kuten DCA-sopimusten velvoitteiden täytäntöönpano kielivät ryhtymisestä sotaan Venäjää vastaan sitoutumalla osapuoleksi Venäjä/Ukrainan konfliktiin. Seuraavat rauhanesteet olisi purettava Suomen osalta, mikäli Venäjä/Ukraina konfliktissa pyrittäisiin kestävään rauhaan.

    Näin pitäisi menetellä myös kaikkien muiden DCA-maiden kohdalla, muussa tapauksessa kestävälle rauhalle ei ole perusteita (a.-g.):

    a. Puolustusyhteistyön keskeiset tukipilarit poistettava:

    -Suomen/Naton yhteisymmärryspöytäkirja (allekirjoitettu 4.9.2014) lopetettava,
    -Naton isäntämaasopimuksen yhteydessä Suomen liittäminen Pentagonin laatimaan `Operaatio Atlantiseen Ratkaisuun` (Operation Atlantic Resolve) mitätöitävä.
    -Suomen/Yhdysvaltain välinen yhteistyöasiakirja (MoU = memorandum of understanding) -sopimus (allekirjoitettu 4.4.2024) purettava,
    -Suomen Nato-jäsenyys (4.4.2023-) lakkautettava.
    -Suomen/Yhdysvaltain DCA-puolustusyhteistyösopimus (voimaan 1.9.2024) mitätöitävä,
    -kaikki eri kahden- ja monenväliset valtiolliset puolustusyhteistyösopimukset purettava.

    b. Ulkomaiset tukikohtahankkeet mitätöitävä:

    -Naton tiedustelujoukkojen uusi tukikohta (Nato Intelligence, Surveillance and Reconnaissance Force),
    -Pirkkalan koko puolustusliiton tärkein ja modernein tiedusteluinfrastruktuuri ja välineistö,
    -Mikkelissä sijaitseva Norfolkin Nato-päämajan alaisuudessa työskentelevä maavoimien ala-esikunta,

    c. Edellistä johtuen sotilastoiminnot lakkautuvat:

    -Suomen Yhdysvalloista Yhdysvalloille (= Natolle) ostamat yli 60 F-35 monitoimihävittäjää jäävät Suomelle sijoitustappioiksi (koko potti),
    -Suomen myöntämä lupa käyttää pitkän kantaman ohjuksia Venäjälle rajojen sisäpuolelle perutaan,
    -Suomeen DCA-sopimuksen nojalla varastoitu amerikkalaisten aseistus palautetaan,
    -yhdysvaltalaiset B-52 pommikoneet, KC-135-ilmatankkauskoneet, KC-46-ilmatankkauskoneet, miehittämättömät RQ-4D-tiedustelulentokoneet, ulkomaiset B52 saattokoneen kuten Romanian F-16-hävittäjät, Ruotsin Gulfstream IV SP Korpen -tiedustelukoneet, Boeing RC-135W Rivet Joint -tiedustelukoneet, muut valvontalennot Suomen ilmatilassa yhdessä Yhdysvaltain kanssa, MAGMA10-tunnusta käyttävät RQ-4D Phoenix-lennokit ja amerikkalaiset U-2-tiedustelu- tai vakoilukoneet, AWACS-tutkavalvontakoneet ja sen Nasa-versio ER-2 jne. estetään operoimasta Suomen ilmatilassa.
    -Ruotsin valtion signaalitiedustelusta, yhdysvaltalaisen GPS-häirinnän` vastatoimissa, Yhdysvaltojen televiestintäjärjestelmien Suomessa, matkapuhelinverkkoa hyödyntävässä paikantamisessa, satelliittiyhteyksien käytöstä Suomessa, amerikkalaiset `vastahäirinnästä` estääkseen venäläisiä sotkemasta paikannusta, Yhdysvaltojen luvasta käyttää tarvittavia radiotaajuuksia Suomessa, amerikkalaisten luvasta käyttää radiotaajuuksia, joiden hyödyntämisen liikenne- ja viestintävirasto Traficom on muutoin kieltänyt ja kaupallisille toimijoille varattujen taajuuksien käyttöluvasta.

    d. Kaikista ulkomaisista yhteisistä sotaharjoituksista luopuminen.

    e. Ulkomaisen sotapropagandasta ja mielipidevaikuttamisesta luopuminen:

    -Euroopan Hybridiosaamiskeskuksen Suomessa sulkeminen,
    -ulkomaalaisvaikutuksen kuten Ulkopoliittinen Instituutin toiminnan lopettaminen,
    -Mediapoolin mediasensuurin lakkauttaminen,
    -Ukrainaa sotaa puoltavien ajatushautomoiden (Think Tank) kielletäminen ulkomaalaisina toimijoina,
    -YLE.n budjetin vetäminen nollaan.
    -hysteerisen russofogia edistämisen sanktioiminen,
    -median sotapropagandan kieltäminen,
    -Venäjän johdon arvostelun kieltäminen.

    f. Kansainvälisen yhteistyömuotojen ajankohtaistaminen ja uudelleenarviointi:

    -Pohjoismaiden ulko- ja turvallisuuspoliittisen yhteistyön,
    -Pohjoismaiden ja Baltian maiden ulko- ja turvallisuuspoliittisen yhteistyön,
    -Arktisen alueen yhteistyön,
    -ym.

    g. Muut toimet:

    -Nato-jäsenmaksusta ja muista sotilashankinnoista luopuminen.
    -venäläisen omaisuuden takavarikkojen purkaminen,
    -venäläisen kansallisvarallisuuden palauttaminen,
    -rajojen avaaminen,
    -Venäjän turvallisuushuolien huomioon ottaminen,
    -Venäjän pakotteiden purkaminen ja niiden aiheuttamien haittojen korvaaminen,
    -Suomen puolueettomuuden palauttaminen,
    -Suomen/Venäjän välisen kumppanuussopimuksen uusiminen,
    -BRICS+ hallitustenväliseen yhteistyöhön pyrkiminen,

    III. MUUTOKSIA VENÄJÄN YDINASEOPPIIN

    Tekstikaappaus alkaa tästä >

    `Venäjän presidentti Vladimir Putin on virallisesti allekirjoittanut uuden kansallisen ydinasedoktriinin, jossa hahmotellaan skenaariot, joissa Moskova saisi luvan käyttää ydinaseitaan. Tässä ovat päivitetyn asiakirjan keskeiset kohdat, kuten Kremlin verkkosivuilla määrätään.

    1. Valtion ydinpelotepolitiikka on luonteeltaan puolustuksellista, sen tavoitteena on säilyttää ydinasevoimien potentiaali riittävällä tasolla ydinpelotteen aikaansaamiseksi ja taata valtion kansallisen suvereniteetin ja alueellisen koskemattomuuden suojaaminen sekä mahdollisen vastustajan pelote hyökkäykseltä Venäjän federaatiota ja/tai sen liittolaisia vastaan. Sotilaallisen konfliktin sattuessa tässä politiikassa määrätään sotilaallisten toimien eskaloitumisen estämisestä ja niiden lopettamisesta ehdoilla, jotka Venäjän federaatio ja/tai sen liittolaiset voivat hyväksyä.
    2. Venäjän federaatio pitää ydinaseita pelotteena, koska niiden käyttö on äärimmäinen ja pakollinen toimenpide, ja ryhtyy kaikkiin tarvittaviin toimiin ydinuhan vähentämiseksi ja valtioiden välisten suhteiden pahenemisen estämiseksi, mikä voisi laukaista sotilaallisia konflikteja, myös ydinaseita.
    3. Venäjän federaatio varmistaa ydinasepelotteen mahdollista vastustajaa kohtaan, jolla tarkoitetaan kaikkia yksittäisiä valtioita tai sotilaallisia liittoutumia (ryhmittymiä, liittoutumia), jotka pitävät Venäjän federaatiota mahdollisena vastustajana ja joilla on ydinaseita ja/tai muita joukkotuhoaseita tai tavanomaisia joukkoja, joilla on merkittävä taistelukyky. Ydinpelote on myös varmistettu niitä valtioita kohtaan, jotka antavat hallinnassaan olevan alueen, ilmatilan ja/tai merialueen sekä resursseja Venäjän federaatioon kohdistuvan hyökkäyksen valmisteluun ja toteuttamiseen.
    4. Minkä tahansa yksittäisen valtion hyökkäys sotilaallisesta liittoutumasta (blokki, liittouma) Venäjän federaatiota ja/tai sen liittolaisia vastaan katsotaan koko liittouman (blokki, liittouma) aggressioksi.
    5. Hyökkäys Venäjän federaatiota ja/tai sen ydinaseettoman valtion liittolaisia vastaan ydinasevaltion osallistuessa tai tukemana katsotaan niiden yhteiseksi hyökkäykseksi.

    6. Venäjän federaatio pidättää itsellään oikeuden käyttää ydinaseita vastauksena ydinaseiden ja/tai muiden joukkotuhoaseiden käyttöön itseään ja/tai liittolaisiaan vastaan sekä Venäjän federaatiota ja/tai Valko-Venäjän tasavaltaa vastaan unionin valtion osana tavanomaisin asein, jos tällainen hyökkäys muodostaa vakavan uhan niiden suvereniteetille ja/tai alueelliselle koskemattomuudelle.
    7. Päätöksen ydinaseiden käytöstä tekee Venäjän federaation presidentti`.

    < Tekstikaappaus päättyy tähän.

    Alkuperäinen asiakirja tästä.
    http://publication.pravo.gov.ru/document/0001202411190001?index=1

    Aikaisemmin tämän vuoden syyskuussa Vladimir Putin varoitti, että länsimaiden hyväksyntä pitkän kantaman ohjusten käytölle Venäjälle tehdyissä iskuissa tarkoittaisi myös länsimaiden kollektiivista vastuuta tapahtuneesta iskusta, jolloin isku tarkoittaisi Nato-maiden, Yhdysvaltojen ja Euroopan maiden suoraa osallistumista Ukrainan sotaan.

    `Kuuluisien viimeisten sanojen` (`tämä on kesy leijona`, `se on myrkytön käärme`, `kyllä tämä jää kestää`) esittäjät länsimaissa ovat epäilleet Venäjän oikeutusta käyttää ydinasetta. Aika tulee näyttämään, kun Kiovan hallinto poistaa tämän kaltaiset harhaluulot. Kiovan hallinnon pyrkimys on alusta lähtien ollut eskaloida Moskova/Kiova konflikti ensin sodaksi ja sitten suursodaksi samalla kaavalla kuin B. Netanjahulla Länsi-Aasiassa.

    Lyhyesti: Minkä tahansa ydinaseettoman valtion aggressio Venäjää vastaan ydinasevallan tukemana tulisi kohdella heidän yhteisenä hyökkäyksenään!

    `Venäjän federaatio pidättää itsellään oikeuden käyttää ydinaseita, jos sitä tai Valko-Venäjää vastaan hyökätään tavanomaisilla aseilla ja tämä luo kriittisen uhan niiden suvereniteetille ja niiden alueelliselle koskemattomuudelle` (lehdistösihteeri Dmitri Peskov).

    `Tässä tapauksessa syntyy oikeus aloittaa joukkotuhoaseiden vastaisku Kiovaa ja Naton tärkeimpiä laitoksia vastaan, missä tahansa ne ovatkin. Ja tämä on jo kolmas maailmansota` (kansallisen turvallisuusneuvoston varapuheenjohtaja Dmitri Medvedev).

    `Tulella ei pitäisi leikkiä` (parlamentin kansainvälisten asioiden valiokunnan varapuheenjohtaja Andrey Klimov)

    `Mielestäni länsimaille on annettu yksiselitteinen, selkeä signaali siitä, että tämäntyyppisten aseiden toimittaminen Ukrainan asevoimien militanteille ei ole hyväksyttävää` (Duuman puolustusvaliokunnan varajohtaja Juri Shvytkin).

    IV. SUOMESSA VALMISTAUDUTAAN SOTAAN

    Seuraavassa ohjeessa annetaan ohjeita, miten varautua erilaisiin tilanteisiin kuten sotaan ja miten toimia sotatilan aikana. `Varautuminen tarkoittaa ennakkoon valmistautumista erilaisiin häiriöihin ja kriiseihin sekä poikkeusoloihin. Jos jotakin poikkeuksellista tapahtuu, jokaisen oma varautuminen ja toiminta vaikuttavat siihen, miten hyvin pärjäämme`.

    `Häiriö- ja kriisitilanteisiin varautuminen`.
    https://www.suomi.fi/oppaat/varautuminen

    Edellisen linkin ohjeet kannattaa soveltaa käytäntöön.

    V. NATON 5. ARTIKLA

    `Haluan muistuttaa kaikkia, että Naton 5. Artikla yhteisestä puolustuksesta on haaveilua. Lukekaa se (suomalaiset) hyvin huolellisesti. Siinä ei sanota, että jos hyökkää yhtä Nato-maata kohtaan, niin muut tulevat puolustamaan kaikin voimin. Siinä todetaan, että muut harkitsevat asiaa, ja voivat mahdollisesti tulla apuun tai voivat olla tulematta ` (aikaisemmin CIA:n johtava viranomainen ja YK:n asevalvonnan tarkastaja, Scott Ritter).

    Sotilasliitto Naton kollektiivinen puolustus on yleensä käsitetty siten, että hyökkäys yhtä liittolaista vastaan katsotaan hyökkäykseksi kaikkia liittolaisia vastaan. Jalolta kuulostava Naton 5. artiklan periaate `kaveria ei jätetä`, mutta tarkoittaa käytännössä `kaveri jätetään` – hänethän suorastaan uhrataan, koska Naton 5. artikla mahdollistaa sen.

    Kollektiivisen puolustuksen periaate on kirjattu Washingtonin sopimuksen 5. artiklaan tällä tavalla:

    `Kukin osapuoli – avustaa hyökkäyksen kohteeksi joutunutta sopimuspuolta tai hyökkäyksen kohteeksi joutuneita sopimuspuolia ryhtymällä välittömästi yksin ja yhdessä muiden sopimuspuolten kanssa tarpeellisiksi katsomiinsa toimenpiteisiin, mukaan lukien aseellisten voimakeinojen käyttö, Pohjois-Atlantin turvallisuuden palauttamiseksi ja ylläpitämiseksi`.

    Nato on hyödyntänyt Suomea asettaakseen Venäjälle eksistentiaalisen uhan. Kyseessä on ollut alusta lähtien yleissuunnitelma Venäjän eristämiseksi ja heikentämiseksi. Kansallisvaltiot, jotka ovat sotkeutuneet Yhdysvaltain sotaisiin (Nato/DCA) suunnitelmiin ovat jääneet loppupelissä omilleen ilman poikkeusta, koska juuri näin Yhdysvallat on menetellyt lukuisten valtioiden tapauksessa – miksi Suomi olisi siitä poikkeus.

    VI. ARTIKLA 42.7

    Euroopan unionin perussopimuksen turvalauseke artikla 42.7 on yhtä tulkinnanvarainen kuin Naton 5. artikla. Lissabonin sopimuksen artikla 42.7 velvoittaa jäsenvaltioita avunantoon, vaikka artiklassa ei sinänsä olekaan kysymys turvatakuista. Yhden EU-jäsenmaan joutuessa sotilaallisen hyökkäyksen kohteeksi, muut jäsenmaat voivat osallistua avunantoon `kaikin käytettävissä olevin keinoin`.

    Miten ja millaista apua sitten sotilaallisen hyökkäyksen kohteeksi joutunut maa saa toisilta kumppanimailta, vai saisiko se apua lainkaan. Artikla 42.7 tulkinnassa molemmat edelliset vaihtoehdot ovat mahdollisia.

    Artiklan 42.7 käytännön soveltaminen jäisi avun antajan ja sen pyytäjän väliseksi asiaksi, mutta 32 jäsenmaan kanssa olisi sovittava asiasta erikseen vieläpä maakohtaisesti.

    Presidentti Sauli Niinistö kysyi taannoin asiaa Saksan liittopresidentti Frank-Walter Steinmeierilta jotenkin tähän tapaan: `Tulisivatko muut EU-maat avuksi, mikäli yksi sen jäsenmaista joutuisi hyökkäyksen kohteeksi`? Steinmeierin vastaus oli kuin `vesi hanhen selkään`, vaikka ei hän nyt ihan röhönauruunkaan hörähtänyt. Luonnollisesti hän ei voinut esittää minkäänlaista sitoumusta ja syystä, koska artikla 42.7 ei velvoita jäsenmaita mihinkään – Sauli Niinistöltä oli jäänyt kotiläksyt tekemättä.

    Artikla 42.7 pikemminkin hajauttaa Euroopan unionin turvallisuus- ja puolustuspoliittista yhteistyötä kuin yhdistää sitä – se luo epäluuloja. Luonnollisesti Euroopan unionin takarintaman maat ovat haluttomia kalibroimaan uudelleen 42.7 turvalauseketta Venäjän rajapinnassa sijaitsevien eturintaman maiden kuten Suomen hyväksi. Voimassa oleva tulkinta sopii heille vallan hyvin.

    Naton 5. artikla on samansisältöinen kuin Lissabonin sopimuksen 42.7 turvallisuuslauseke. Vieraan valtion puolustautumisen kohteeksi joutuessaan kummankin `turvalausekkeen` soveltamisessa Suomi tulee jäämään lopulta ajopuuksi ja yksin. Ainoa toimiva maanpuolustus Suomelle olisi ollut se mistä on luovuttu; Suomi/Venäjä kumppanuussopimus (1992), puolueettomuus ja luotettavat omat puolustusvoimat.

    VII. LOPUKSI

    Yhdysvalloilla ei ole enää varaa kustantaa Suomen ryhtymistä sotaan Venäjää vastaan, joten Suomi on velvoitettu (DCA-sopimuksen mukaan) kustantamaan sotavalmisteluista ja sodasta aiheutuvat kulut – kalliiksi tulee.
    DCA-sopimuksen 6. artiklan 3. kohdan mukaan: `Suomella on ensisijainen vastuu USA.n joukkojen ja niiden sotilaallisten operaatioiden turvallisuuden ja puolustuksen varmistamisesta` – joten ensisijainen vastuu ei kuulukaan yhdysvaltalaisille.
    Suomen valtio osti Yhdysvalloilta 64 kappaletta F35 (Joint Fighter) häivehävittäjää, käytännöllisesti katsoen Suomi osti hävittäjät Yhdysvalloille (= Natolle, jotka toimivat Pentagonin valvonnassa) – Washington teki erinomaiset kaupat. Kaupasta aiheutuneet kulut Suomelle ovat noin 10 miljardia euroa ja käyttökulut päälle – noin 1/10 osaa puolustusvoimien vuosibudjetista, joka lienee yli 6 miljardia – joten halpaa se ei ole tämäkään.
    Yhdysvaltain ex presidentti Barak Obama totesi jo vuosia sitten: `Jos me saamme Pohjoismaat mukaan, niin meidän ei tarvitse tehdä mitään` – joten heidän ei tarvitse tehdä mitään, eivätkä he tulekaan tekemään mitään.
    `Miksi suostuisimme vapaaehtoisesti antamaan Ruotsille ja Suomelle nämä sotatakuut? Miksi sitoutuisimme menemään sotaan Putinin Venäjän kanssa, sotaan, joka voisi ja todennäköisesti kärjistyy taktisten ydinaseiden käyttöön` (Richard Nixonin, Gerald Fordin ja Ronald Reaganin neuvonantaja Pat Buchanan).
    `Naton osana Suomen armeijan yksiköistä tulee Pietarin läheisyydessä uhka, joka täytyy eliminoida – täytyy eliminoida. Tässä ei ole mitään keskustelemista. Mikä tahansa Suomen armeijan yksikkö, joka nähdään uhkana Kuolan niemimaalle, tullaan tuhoamaan. Venäjä ei voi sallia sellaisen uhan toteutumista` (aikaisemmin CIA:n johtava viranomainen ja YK:n asevalvonnan tarkastaja, Scott Ritter).

    Amerikan Yhdysvaltoja ei olisi edes olemassa ilman yhden ainoan suomalaisen ratkaisevaa panosta. Suomalainen John Morton antoi ratkaisevan äänensä Amerikan Yhdysvaltojen perustamiselle, tulemalla sairasvuoteeltaan äänestyspaikkaan, koska äänet olivat menneet tasan.

    Donald J. Trumpin pitäisi kunnioittaa edesmenneen John Mortonin testamenttia. Paras kunnioituksen osoitus olisi irrottaa Suomi kaikista sen solmimista (oman perustuslakinsa vastaisista) sotilaallisista sopimuksista ja kannustaa sitä puolueettomuuteen – toimimaan jälleen kerran idän ja lännen rauhansiltana.

    `Kertokaa heille,
    että he näkevät vielä sen ajan,
    jolloin tulevat tunnustamaan,
    että itsenäisyysjulistuksen allekirjoittaminen oli
    kunniakkain palvelus,
    jonka olen koskaan tälle maalle tehnyt`.

    (John Morton)

    VIII. LÄHTEET

    `Pääkirjoitus: Suomi ei voi luottaa EU-turvatakuuhun – se on yhä vailla sisältöä`.
    https://www.is.fi/paakirjoitus/art-2000006147072.html
    `Naton viides artikla ei takaa automaattista aseellista apua`.
    https://faktabaari.fi/fakta/faktantarkistus-naton-viides-artikla-ei-takaa-automaattista-aseellista-apua/
    `Mitä muutoksia Venäjä tekee ydinasedoktriiniinsa`?
    https://www.rt.com/russia/604683-putin-nuclear-doctrine-changes/
    `Putin määräsi muutoksia Venäjän ydinasedoktriiniin`.
    https://www.rt.com/russia/604681-russia-putin-nuclear-response/
    `Vihollisten on ymmärrettävä, että Venäjä voi mennä ydinaseeseen – Kremlin entinen neuvonantaja`.
    https://www.rt.com/russia/603875-russia-ready-use-nuclear-weapons/
    `Asiantuntijat reagoivat Venäjän uuteen ydinasedoktriiniin`.
    https://www.rt.com/news/607881-experts-react-russia-nuclear-doctrine/
    `Venäjän uusi ydinasedoktriini (Keskeiset kohdat)`.
    https://www.rt.com/russia/607871-russia-new-nuclear-doctrine/

    Newsky

    Plusääni(0)Miinusääni(2)
  15. Osa 1.

    OPERAATIO EARLY DAWN

    VÄLINEELLISTETTY HYBRIDIVAIKUTTAMINEN

    KORVAUSTEORIA ON KORVAUSFAKTAA

    WWIII

    `Me juutalaiset,
    me olemme tuhoajia ja
    pysymme tuhoajina.
    Mikään, mitä voit tehdä,
    ei täytä vaatimuksiamme ja tarpeitamme.
    Me tuhoamme ikuisesti,
    koska haluamme oman maailman`.

    (Maurice Samuel).

    ALUKSI
    0. RIKOS JA RANGAISTUS
    1. JOHDANTO
    2. OPERATION EARLY DAWN
    3. SOTATILALAIN TÄYTÄNTÖÖNPANO
    4. VÄKIVALTAISIN MAA
    5. LICENSE TO KILLERS
    6. GLOWAED-PIVEN STRATEGIA
    7. BRANDON SMITHIN STRATEGIA
    8. SIIRTOLAISOHJELMAN JUURISYYT
    9. ALBERT PIKEN STRATEGIA
    LOPUKSI
    LÄHTEET

    ALUKSI

    R.I.P

    Oman hallituksensa uhrit:

    Alice Dasilva Aguiar 9 v,
    Bebe Kingin, 6v ja
    Elsie Dot Stancombek, 9 v.

    https://pbs.twimg.com/media/GUn1FgXXYAEna2b?format=jpg&name=small

    Teidän muistonne elää ikuisesti!

    Yhdistynyt kuningaskunta järkyttyi, kun kolme lasta puukotettiin kuoliaaksi ja kahdeksan muuta loukkaantui veitsihyökkäyksessä Southportissa. Kymmenessä vuodessa, veitsihyökkäysten määrä on Englannissa noussut 48 341.een huhtikuuhun 2024 mennessä vuoden 27 667.stä huhtikuuhun 2014 alkaen (kansallinen tilastotoimisto). Yli neljännes tapauksista tapahtui Lontoossa.

    Poliisin tietojen mukaan Saksassa tapahtui vuonna 2023 8 951 vakavaa ruumiinvammaa aiheuttanutta veitsirikosta. Tämä on 791 tapausta enemmän kuin edellisenä vuonna.

    Pohjoismaiden poliisiliitot varoittavat rikollisuuden huolestuttavasta kasvusta myös Pohjoismaissa. Enää ei voida puhua jengi- ja väkivaltarikollisuudesta vain Ruotsissa, vaan nyt pitäisi puhua Pohjoismaiden tilanteesta sinänsä. Rikollisverkostot ovat mukautuneet nopeasti ja omaksuneet uusia toimintatapoja.

    Esimerkiksi Suomessa poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen kertoi saaneensa hyytävän varoituksen, kun kollega Anders Thornberg varoitti häntä: `Yrittäkää Suomessa välttää tätä`!

    Järjestäytynyt rikollisuus on vallannut uusia markkinoita kuten huume- ja asekauppa, ihmissalakuljetus, prostituutio ja talous- ja työelämärikokset. Yksikään Pohjoismaa ei ole säästynyt tältä vitsaukselta.

    -Ruotsissa jengit tilaavat murhia ja attentaatteja nuorilta rikollisilta. Ruotsissa lapset tappavat lapsia ja maassa tapahtuu räjähdyksiä ja rikollisuus riistäytynyt hallinnasta ja se uhkaa yhteiskuntajärjestelmää.
    -Suomessa poliisi teki hiljattain historiallisen suuren amfetamiinitakavarikon. Poliisin haaviin jäi 42 kiloa Ruotsista salakuljetettua amfetamiinia. Samalla ratsiassa takavarikoitiin toistakymmentä ampuma-asetta, erilaisia huumeita ja lähes kymmenen kiloa räjähteitä.
    -Norjassa nuorten ja alaikäisten keskuudessa väkivalta ja vakava rikollisuus ovat kehittyneet pelottavaan suuntaan.
    -Tanskassa turvallisuustilanne on ollut hallitsematon jo kauan ja uhkataso korkea. Tanskan poliisi käyttää huomattavasti resursseja samaan aikaan, kun kansalaiset joutuvat alttiiksi väkivallalle ja uhkille.
    -Islannissa murhien määrä on ennätyksellisen suuri.

    0. RIKOS JA RANGAISTUS

    Rikosta seuraa yleensä rangaistus – mutta kenelle? Lähdetäänpä ottamaan siitä selvää!

    `Yhdistynyt kuningaskunta järkyttyi, kun kolme lasta puukotettiin kuoliaaksi ja kahdeksan muuta loukkaantui veitsihyökkäyksessä Southportissa, yhdessä maan pahimmista lapsiin kohdistuneista pahoinpitelyistä vuosikymmeniin`.

    `Kolmas tyttö on kuollut Yhdistyneessä kuningaskunnassa yhden pahimman lapsiin kohdistuneen hyökkäyksen jälkeen vuosikymmeniin` (31.7.2024).
    https://edition.cnn.com/2024/07/30/uk/southport-stabbing-attack-explainer/index.html

    Tämä oli rikos, joka ylitti jopa tavanomaisen rikoksen tunnusmerkistön, mutta sitten seurasi yllätys. Työväenpuolueen hallitus ja liittoutuneiden toimittajat olivatkin paljon vähemmän vihaisia murhista kuin mellakoista tai väitteestä, jonka mukaan ruandalainen murhaaja ei ollut britti.

    -Työväenluokan valkoiset mellakoivat Britanniassa sen jälkeen, kun ruandalainen murhasi kolme valkoista tyttöä.
    -hallitus on pidättänyt yli tuhat – `mellakoijaa`,
    -satoja (`mellakoitsijoita`) on asetettu syytteeseen ja joitakin on jo tuomittu.
    -pääministeri Keir Starmer tuomitsi mellakoijat ankarasti eikä osoittanut lainkaan myötätuntoa heidän huolilleen.
    -on ollut vain harvoja artikkeleita, jotka kehottavat meitä pohtimaan `perimmäisiä syitä` (juurisyitä), toisin kuin mitä tapahtuu, kun ei-valkoiset tai muslimit mellakoivat.
    -`mellakoiden` jälkeen hallitus on kuitenkin vanginnut ja tuominnut `äärioikeistolaisen` vihollisensa huomattavan nopeasti, joista monet eivät olleet edes mellakoissa mukana.
    -tuomari Francis Rafferty sanoi, että jopa niiltä, jotka vain katsoivat mellakkaa, evätään vapaus takuita vastaan.
    -vain muutama viikko sitten Leedsin mustalaiset mellakoivat, kun perhepalvelut yrittivät viedä lapsia pois – poliisi vetäytyi.
    -viime syksynä Lontoossa järjestettiin suuria Palestiinaa tukevia mielenosoituksia. Poliisi jätti enimmäkseen huomiotta omaisuuteen kohdistuvat hyökkäykset tai loukkaukset valkoisia brittejä kohtaan, mutta ei suinkaan sivuuttanut `äärioikeistolaisia`.
    -Britannian poliisi yhä pitemmälle ja varoittaa `nojatuoliroistoista`, mutta ei ole ollenkaan huolissaan ei-valkoisten todellisesta tilasta.
    -työväenpuolueen valtuutettu Ricky Jones vannoi murhaavansa `inhottavia natsifasisteja` leikkaamalla heidän kurkkunsa auki.
    -Britannian valtionkirkko on Englannin kirkko, mutta islam saa enemmän suojaa.
    -Canterburyn arkkipiispa sanoi, että `äärioikeisto` on epäkristillinen.
    -lähes jokainen brittiläinen kulttuuri-instituutio levittää (liberaalin ja monikulttuurisuuden) häpeällistä viestiä.

    Edellisiä ajatuksia tästä:
    https://www.unz.com/ghood/there-will-not-always-be-an-england/

    Seuraavassa vain muutamia RT-sivuston raflaavia otsikoita brittien `kansannoususta`:

    `Britannian sisällissota `väistämätön` – Musk`.
    https://www.rt.com/news/602111-uk-civil-war-inevitable-musk/
    `Oikeistolaiset mellakat puhkeavat kaikkialla Isossa-Britanniassa (VIDEOT)`.
    https://www.rt.com/news/602098-anti-islam-protests-uk/
    `KATSO Brittiläiset mellakoitsijat polttavat siirtolaishotellin`.
    https://www.rt.com/news/602122-uk-riots-fire-rotherham/
    `Britannian poliisi pidätti poliitikon puolison twiitin vuoksi`.
    https://www.rt.com/news/602264-uk-tory-councillor-wife-racial-hatred/
    `Suurin osa briteistä syyttää maahanmuuttoa levottomuuksista – kysely`.
    https://www.rt.com/news/602766-uk-riots-immigration-poll/

    Valtavirtamediassa tapahtumat vietiin kömpelösti ns. `laittoman maahanmuuton` piikkiin, jolloin itse pääongelma jäi vähemmälle huomiolle:

    `Lontoo aikoo ottaa käyttöön joukon uusia toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on torjua laitonta maahanmuuttoa Yhdistyneeseen kuningaskuntaan ja vahvistaa maan rajaturvallisuutta, sisäministeri Yvette Cooper on ilmoittanut`.

    `Iso-Britannia ilmoittaa tukahduttavansa `laittoman maahanmuuton`.
    https://www.rt.com/news/602958-uk-government-immigration-measures/

    Brittiläiset johtavat naispoliitikot näyttävät olevan suorituksiinsa `läpeensä` tyytyväisiä, koska: `Mission completed – chase closed`!

    Tavallinen britti näkee asian toisin: Epäkohdan lakaiseminen `maton alle` ei poista epäkohtaa – se jää kytemään pinnan alle. Viralliset tilastot osoittavat huolestuttavan seikan: kun laillinen ja laiton maahanmuutto laskettiin yhteen, Yhdistyneeseen kuningaskuntaan muutti yhdessä ainoassa vuodessa noin 1,2 miljoonaa siirtolaista, joista 85 prosenttia tuli Euroopan unionin ulkopuolelta.

    Hybridivaikuttaminen mielletään usein virheellisesti valtion poliittiseen järjestelmään ulkopuolelta kohdistetuksi ulkovaltojen vihamieliseksi vaikuttamiseksi, jossa pyritään hyödyntämään monella eri tavalla kohdemaan erilaisia haavoittuvuuksia.

    Massamaahanmuutto viittaa kuitenkin selvästi länsimaiden omien hallintojen aikaansaamaan hybridivaikuttamiseen omia kansalaisiaan kohtaan (`inside job`), niin kuin esimerkiksi Britannian tapauksessa on selvästi osoitettavissa. Seuraavassa linkissä vankkaa väestönvaihtofaktaa Suomessa:

    Maallikkoapuri.
    https://maallikkoapuri.blogspot.com/

    Edellisen sivuston ylläpitäjä todistaa: Väestönvaihtoa ei ole äärioikeistolainen `salaliittoteoria`, vaan tilastollinen tosiasia`. Britit jos ketkä voisivat todistaa väittämän todeksi, koska esimerkiksi Lontoossa on tällä hetkellä enää hieman yli 30 % alkuperäistä väestöä – loput ovat maahanmuuttajia!

    Hybridivaikuttaminen omiin kansalaisiin tehdään yleensä mahdollisimman peitellysti, jolloin keinovalikkoon voivat kuulua esimerkiksi poliittiset-, diplomaattiset-, taloudelliset- ja sotilaalliset- keinot sekä informaatio- ja kybervaikuttaminen. Pahamaineisten `kukkahattutätien` esiintyminen näissä piireissä on ilmeisen näkyvää.

    Brittiläiset johtavat poliitikot eivät enää pysty peittelemään omaan kansaansa kohdistuvaa vihamielistä hybridivaikuttamista. Selittelyt eivät enää kelpaa, kansa on saanut tarpeekseen ja noussut, eikä tämä `äärioikeiston mellakointi` ole rajoittunut vain Britanniaan. Sama ilmiö voidaan nähdä kaikkialla Euroopan unionin alueella. Valtavirtamedia vaikenee, mutta sen vaikenemisen raja on tulossa vastaan!

    1. JOHDANTO

    Monille johtaville poliitikoille kansallisvaltio ei ole enää ensisijainen identiteetti, eikä edes toissijainen; koska globalisaatio velvoittaa. Virkakauden jatkoja ei voi saavuttaa millään muulla tavalla kuin olemalla mahdollisimman `hyödyllinen idiootti`.

    Kansainväliset suhteet perustuvat edelleen Westfalenin teoreettisesti suvereenien valtioiden normiin, vaikka nykypäivän poliittinen puhdasoppisuus edellyttääkin, että länsimaat kuuluvat kaikille. Tänä päivänä kuka tahansa rodusta riippumatta voi esiintyä amerikkalaisena, eurooppalaisena, australialaisena, kanadalaisena tai suomalaisena. On huomattava, että tämä uusi `westfalenilainen puhdasoppisuus` ei koskekaan ei-länsimaita.

    Peitellessään tilannetta hallitukset ovat antaneet ja tulevat antamaan hiljaisesti suostumuksensa väkivaltakulttuurille. Eikä se jää siihenkään, koska ne suorastaan yllyttävät väkivaltaan:

    -`Espanjan hallitus vaikeni 11-vuotiaan murhan jälkeen` (21.8.2024).
    https://www.infowars.com/posts/spanish-government-stayed-silent-after-murder-of-11-year-old/
    -`Kolme kuollut puukotushyökkäyksessä monimuotoisuusfestivaaleilla Saksassa` (23.8.2024).
    https://www.rt.com/news/603007-stabbing-rampage-germany-solingen/
    -`Nainen jatkoi puukotusta saksalaisessa bussissa` (31.8.2024).
    https://www.rt.com/news/603331-germany-siegen-bus-stabbing/
    -`Saksan poliisi vastasi syyskuun seitsemän ensimmäisen päivän aikana yli 100 rikokseen, joissa käytettiin veistä`(11.9.2024).
    https://www.infowars.com/posts/website-provides-shocking-snapshot-of-daily-knife-violence-in-germany

    Edellisissä otsikoissa vain mitättömän pieni maistiainen siitä mihin olemme menossa, pääruoka tarjotaan ei niin kauan näistä päivistä, eikä sitä silloin voi enää salata. Ilman tarjontaa (radikaalin Islamin terroristisiipi) ei olisi kysyntää ja ilman kysyntää (suvaitsevaisto) ei olisi tarjontaa. Uusi identiteetti, joka vain täytyy hyväksyä, on uusi normaali:

    `Että sinä näit rautaa olevan saven (טין = tiyn = muta, savi, lika) seassa, se merkitsee, että vaikka ne sekaantuvat (הוא = hava = olla, tulla) toisiinsa ihmissiemenellä (זרע = zera = siemen, jälkeläinen), ne (valtiot) eivät yhdisty (דבק = debaq = takertua, liittyä) toinen toiseensa, niin kuin ei rautakaan sekaannu saveen` (Dan 2:43).

    Jokaisen, jonka älykkyysosamäärä ylittää vähänkin hänen kengännumeronsa pitäisi oivaltaa viimeistään Britannian ja Ruotsin nykyisistä tapahtumista mistä `korvausteoriassa` oikeasti on kysymys. Hallitustasolla `korvausteoriaa` ei haluta tunnustaa. Käsitteen `korvausteoria` käyttö tavallisilta kansalaisilta on kielletty jopa sanktioiden uhalla?

    Seuraava sivusto on interaktiivinen Saksan kartta, johon uudet veitsihyökkäykset kirjataan reaaliajassa päivittäin – näytetään maantieteellisesti ja lähdeviitteineen:

    Messerinzidenz.de (Knife Incidence)
    https://messerinzidenz.de/

    2. OPERATION EARLY DAWN

    Seuraavan linkin kirjoittaja kuvaa ironisesti: `Kuvittele, jos eläisit `totalitaarisessa maassa`, jossa on häikäilemättömiä diktaattoreita, kuten Venäjällä tai Kiinassa. Onneksi asut vapaassa lännessä, vai mitä`?

    `Iso-Britannia vapauttaa rikolliset vankiloista tehdäkseen tilaa maahanmuuttovastaisille mielenosoittajille ja ilkeille twiittaajille: `Operaatio Early Dawn`.
    https://notthebee.com/article/uk-to-release-criminals-to-make-room-in-jail-for-anti-immigration-protesters

    Britannian hallitus ryhtyi peittelytoimiin vasta sitten kun britit suuttuivat ruandalaisen teinin tapauksesta, joka puukotti useita pieniä brittityttöjä tanssijuhlissa ja joista kolme lasta menehtyi. Julkaistun kyselyn mukaan kaksi kolmasosaa briteistä uskoo, että hallituksen maahanmuuttopolitiikka on vastuussa mellakoista, joista maan hallitus on syyttänyt siirtolaisagendan vastustajia.

    `Selkeä enemmistö briteistä pitää siirtolaisuutta syyllisenä levottomuuksiin – Uuden WEF-pääministerin suosio laskenut nopeasti`.
    https://mvlehti.net/2024/08/19/selkea-enemmisto-briteista-pitaa-siirtolaisuutta-syyllisena-levottomuuksiin-uuden-wef-paaministerin-suosio-laskenut-nopeasti/

    Tilanne on vastaava kuin suomalaisissa koulukiusaamistapauksia, joita kirjaamattomia tapauksia on tuhansia ja tuhansia. Suomalainen opettajakunta on naisvaltaista ja meno on sen mukaista. Suomalaisten opettajien väkivaltakulttuuri oppilaitaan kohtaan on kestänyt kauan ja se on ollut salailuun perustuvaa.

    Suomalaisen mädän koululaitoksen uhreja on tuhansia (sekä oppilaita että heidän vanhempiaan), joista (oppilaista) harvat ovat selviytyneet yhteiskuntakelpoisiksi. Uhreista on tehty syyllisiä opettajien maineen säilyttämisen takia. Kaikki muut `syylliset` perataan huolellisesti läpi, mutta ei koskaan opettajia – ainakaan vielä. Yleensä uhrista tehdään syyllinen.

    Tästä juontuvat esimerkiksi nuorten miesten viimeaikaiset ulostulot siitä, että naiset ovat ansainneet väkivaltansa. Tästä johtuvat myöskin kouluampumiset Suomessa, jotka ovat vasta alkamassa. Oppilaita ja heidän vanhempiaan ei ole kuunneltu eikä ymmärretty – opettajia on. Tämä epäkohta on tuotava esille niin, että sen voi `juostessakin lukea`. Me teemme lopun opettajien väkivaltakulttuurista suomalaisessa koululaitoksessa.

    Yksi harvoista ja vaikutusvaltaisista alustoista, joissa voidaan nähdä maahanmuuttajajengejä paljastavia videotodisteita, on Elon Muskin X, mutta Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaiset hyökkäsivät myös Elon Muskia vastaan `levottomuuksien lietsomisesta`, koska tämä ei sensuroinut kuvamateriaalia ja koska aihe on tabu.

    Samaan aikaan (WEF) pääministeri Keir Starmer ja muut hallituksen virkamiehet ovat tavanneet muslimiryhmiä vakuuttaakseen, että hallitus on heidän puolellaan. Näin siirtolaisia rohkaistaan tekemään `mitä helvettiä he haluavatkaan`, kun taas britit, jotka osoittivat/osoittavat mieltään räikeää epäkohtaa vastaan – hallitus laittaa heidät vankilaan.

    Alex Jonesin InfoWars-sivuston (joka nyt on kaapattu) artikkelin väite: Siirtolaiset ovat perusmielessä Britannian hallituksen palkkasoturisiipi.

    `Britannia on todiste: Globalistit aikovat käyttää maahanmuuttajia palkkasoturiarmeijana länttä vastaan`.
    https://www.infowars.com/posts/britain-is-proof-globalists-plan-to-use-migrants-as-a-mercenary-army-against-the-west/

    Aiheellinen kysymys kuulusi: Miksi hallitukset yrittävät tuhota jokaisen, joka julkisesti vastustaa massamaahanmuuttoa kolmannesta maailmasta? Ohjataanko keskustelun focus väärille raiteille? Löytyykö taustalta vieläkin kammottavampi suunnitelma?

    Artikkelin mukaan Euroopassa, Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa mielipidemittaukset osoittavat, että suurin osa kansalaisista haluaisi vähentää massamaahanmuuttoa ja parantaa rajaturvallisuutta. Mutta hallitusten virkamiehet, jotka usein väittävät `suojelevansa demokratiaa`, eivät ota enemmistön huolenaiheita kuuleviin korviinsa.

    Onko tavoitteena tuottaa maahan massoittain ihmisiä, joilla on kohdemaahan yhteensopimaton tai vihamielinen ideologia? Hajoaako kohdekulttuuri ja pakotetaanko se hyväksymään uusi hallintojärjestelmä? Näyttäisi siltä, että hallitukset yksinkertaisesti mädättävät länsimaita sisältäpäin tuomalla maihinsa miljoonittain siirtolaisia, jotka eivät tule koskaan integroitumaan yhteiskuntiin.

    Yksi vallanpitäjien päätarkoituksista jättää rajat auki ja houkutella laittomia siirtolaisia maihinsa näyttäisi olevan luoda kohdemaahan siirtolaisarmeija – viides kolonna (palkkasoturisiipi).

    Koukuttava tarjous: Miljoonille ja miljoonille laittomille siirtolaisille tarjotaan ohituskaistoja ja nopeutettua kansalaisuutta vastineeksi palveluista.
    Mihin tarjouksella pyritään: Siirtolaisarmeijaa tullaan käyttämään länsimaiden kantaväestöä vastaan sotatilalain toimenpiteiden määräämiseksi.

    `Englantilainen vangittiin, koska hän jakoi kuvia, joissa varoitettiin massamuutosta `tulossa läheiseen kaupunkiin`.
    https://www.infowars.com/posts/englishman-jailed-for-sharing-pictures-warning-mass-migration-coming-to-a-town-near-you/

    Artikkelin mukaan kolmannen maailman siirtolaiset olisivat poliittisen eliitin palkkaamia muskeleita. He voisivat vapaasti terrorisoida väestöä, ja jos alkuperäisväestö ryhtyy toimiin puolustaakseen itseään, hallitus voisi puuttua asiaan, kutsua heitä vihamielisiksi rasisteiksi ja julistaa lopulta poikkeustilan, joka johtaa heidän – poliitikkojen ylivaltaan.

    3. SOTATILAN TÄYTÄNTÖÖNPANO

    Auttavatko siirtolaiset sotatilalain täytäntöönpanossa?

    Näyttäisi siltä, että siirtolais-, sateenkaari-, ilmasto-, Ukraina- ja rokotusohjelmat juontuisivat yhdestä ja samasta lähteestä, koska niillä näyttäisi olevan sama toimintamekanismi.

    Tilanteen absurdius tulee esille siinä, että kansalainen ei näyttäisi taistelevan ainoastaan johtavia globalisteja vastaan, vaan myös niitä lukuisia `hyödyllisiä idiootteja` vastaan, jotka joko tietoisesti tai tietämättään auttavat johtavia globalisteja.

    Suvaitsevaisto väittää, että on pelkästään hyvä asia auttaa kaikkia maahan pyrkiviä, vaikka ilmiselvästi monet siirtolaisista eivät tule länsimaihin autettavaksi, koska heidän ylpeytensä ei sitä kestäisi. Siirtolaiset vihaavat silmittömästi sateenkaari suvaitsevaistoa jo lähtökohtaisesti, mutta eivät halua vielä tässä vaiheessa soveltaa vihaansa käytäntöön. Käsi on nyrkissä ja nyrkki taskussa, mutta vain vähän aikaa:

    `Berliinin poliisi varoittaa (LGBT+) homoja ja juutalaisia arabeista`.
    https://www.rt.com/news/607907-berlin-warning-gays-jews/

    4. VÄKIVALTAISIN MAA

    Mikä maa on maailman väkivaltaisin?

    Vastaus tähän kysymykseen voi muuttua riippuen siitä, minkä tyyppistä väkivaltaa päättää arvioida tai siitä kuka laatii näitä tilastoja. Esimerkiksi väkivallan mittari voisi olla seuraava (1.-3.):

    1. Murhien, joukkoampumisten ja puukotuskuolemien määrää kunkin maan murhamäärän määrittämiseksi.
    2. Terrori-iskujen tai väkivaltarikosten kokonaismäärän vertaaminen maittain.
    3. Raiskaustilastot maittain ovat toinen mahdollinen tutkintatapa ja auttaisivat todennäköisesti määrittämään naisille vaarallisimmat maat.

    Yhteenvetona voisi todeta, että maailman 20 väkivaltaisinta ja sortavinta maata ovat myös niitä samoja maita, jotka lähettävät eniten siirtolaisia länsimaihin.

    Väkivaltaisimmat maat 2024
    https://worldpopulationreview.com/country-rankings/most-violent-countries

    Suurin osa näiden alueiden ihmisistä ei koskaan pysty elämään rauhanomaisesti rinnakkain kantaväestön kanssa länsimaisissa yhteisöissä, koska he eivät ymmärrä sen `vapautta`, `diplomatiaa` tai `kompromisseja`. Heille suvaitsevaisuus ei suinkaan ole hyve, vaan nahjusmainen heikkous, jota voidaan käyttää hyväksi – kunnes heistä tehdään kohteita.

    Kirjoittaja toteaa: Tämä on tosiasia, joka on todistettu kerta toisensa jälkeen, kun massamuutto kiihtyy, ja mielestäni teoriani on äskettäin osoittautunut oikeaksi Yhdistyneen kuningaskunnan tapahtumien vuoksi.

    5. LICENSE TO KILLERS

    Kuka on antanut maahanmuuttajille luvan käyttäytyä länsimaissa siten kuin he käyttäytyvät? He eivät käyttäydy omissa maissaan omia kansalaisiaan kohtaan samalla tavalla kuin länsimaissa.

    `Taistelkaa niitä vastaan, jotka, vaikka ovat saaneet Kirjoituksen, eivät usko Jumalaan eivätkä viimeiseen päivään, eivät pyhitä sitä, minkä Jumala ja Hänen lähettiläänsä ovat selittäneet pyhäksi, eivätkä tunnusta totista uskontoa, taistelkaa, kunnes he auliisti maksavat veronsa ja tunnustavat alistuvansa` (Miekkajae; Koraani 9:29).

    `Kun siis kohtaatte taistelussa uskottomat, niin nujertakaa heiltä niskat, niin että voitatte heidät! Sitten ottakaa heidät vangiksi ja jälkeenpäin joko suosiollisesti vapauttakaa heidät tai antakaa heidän lunastaa itsensä vapaiksi, kun sota on päättynyt` (Koraani 47:4).

    Islamin oppikappaleet, `pyhän sodan` (jihadin) ei-muslimeita vastaan käytävän taistelun, tärkeimmät perustelut löytyvät seuraavista Koraanin jakeista (1.-3.):

    1. `Teidät on määrätty sotimaan, vaikka se on teille vastenmielistä` (Koraani 2:216)
    2. `Ottakaa heidät kiinni ja surmatkaa, missä heidät kohtaattekin` (Koraani 4:89)
    3. `Taistelkaa pakanoita vastaan, kuten he taistelevat teitä kaikkia vastaan` (Koraani 4:89).

    Koraanin jakeet ovat toimineet profeetta Muhammedin oppien mukaan vuosisatoja. Eräiden arvioiden mukaan, sitten profeetta Muhammedin päivien, ei-muslimeja on tapettu noin 270 000 000 (kaksisataaseitsemänkymmentämiljoonaa).

    Nykyisin muslimeja on noin 1,5 miljardia, vaikka vielä 1900-luvun alussa heitä oli ainoastaan 200 miljoonaa, muutos on johtunut melkein yksinomaan nopeasta väestönkasvusta.

    Suomalaisia muslimeja on arvioitu olevan 120 000 – 130 000. Lukumäärästä ei ole tarkkaa tietoa, koska sitä ei virallisesti seurata. Noin 21 000 henkilöä kuuluu muodollisesti jäsenenä islamilaisiin yhdyskuntiin.

    On muistutettava, että valkoiseen, erityisesti heteromieheen, kohdistettu (ohjattu) väkivaltakäyttäytyminen ei suinkaan rajoitu ainoastaan islamistien radikaaleihin. Kysymys on laajemmasta ilmiöstä, jossa olisi pureuduttava ilmiön juurisyihin – sionisteihin.

    6. CLOWARD-PIVEN STRATEGIA

    Artikkelin kirjoittaja kaivaa esille Cloward-Piven-strategian (`Suunnitelma kaaokselle ja muutokselle`):

    `Cloward-Piven-strategia on poliittinen strategia, jonka amerikkalaiset sosiologit ja poliittiset aktivistit Richard Cloward ja Frances Fox Piven hahmottelivat vuonna 1966.

    Strategian tavoitteena on hyödyntää `militantteja köyhyyden vastaisia ryhmiä` helpottamaan `poliittista kriisiä` ylikuormittamalla hyvinvointijärjestelmää lisäämällä hyvinvointivaatimuksia, pakottamalla luomaan taatun vähimmäistulon järjestelmän ja `jakamalla tulot uudelleen liittohallituksen kautta`.

    `Cloward–Piven-strategia`.
    https://en.wikipedia.org/wiki/Cloward%E2%80%93Piven_strategy#History

    7. BRANDON SMITHIN STRATEGIA

    `Useiden vuosien ajan olen tarjonnut erityistä teoriaa avoimien rajojen politiikan todellisesta agendasta länsimaissa ja uskon, että tämä teoria vastaa useimpiin laitonta maahanmuuttoa koskeviin kysymyksiin`, kirjoittaa Brandon Smith artikkelista, jonka julkaisi InfoWarsissa.

    `Britannia todistaa: Globalistit käyttävät siirtolaisia palkka-armeijana länsimaalaisia vastaan | Kolumni`.
    https://mvlehti.net/2024/08/14/britannia-todistaa-globalistit-kayttavat-siirtolaisia-palkka-armeijana-lansimaalaisia-vastaan-kolumni/

    Brandon Smith väittää, että hänen teoriansa ylittää Cloward-Piven-selityksen, koska kolmannen maailman siirtolaisten tuomisella Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan on syvempi ja esitettyä synkempi tarkoitus. Brandon Smith tiivisti kantansa kirjoituksessaan: `Kulttuurinen korvaaminen: Miksi maahanmuuttokriisiä tietoisesti muokataan`.

    Brandon Smithin sanoman ydin menee näin: `Uskon, että heidät tuodaan Yhdysvaltoihin, Britanniaan ja Eurooppaan järjestelmän valvojiksi`.

    `Kulttuurin korvaaminen: Miksi maahanmuuttokriisiä suunnitellaan tarkoituksella` (Brandon Smith).
    https://alt-market.us/cultural-replacement-why-the-immigration-crisis-is-being-deliberately-engineered/

    Tekstikaappaus alkaa tästä (by Brandon Smith) >

    `Ei ole epäilystäkään siitä, että oman hallituksemme osat kannustavat tarkoituksellisesti nopeuttamaan laitonta maahanmuuttoa etelärajan yli (Mexicosta) ja sabotoivat aktiivisesti kaikkia yrityksiä lopettaa tämä hulluus. Meidän on esitettävä kaksi kysymystä: `Miksi he tekevät näin? Ja mitä voidaan tehdä niiden pysäyttämiseksi`?

    Liikkeessä, joka mielestäni kumoaa kaikki väitteet siitä, että Bidenin hallinto haluaa turvallisen rajan, liittohallitus haastoi äskettäin Texasin pyrkimykset asentaa raja-aidat ja piikkilangat estääkseen massiivisen ulkomaalaisten tulvan Yhdysvaltoihin. Tämä on seurausta useista tapauksista, joissa tuomitut rikolliset ja terroristit on tunnistettu maahanmuuttajaryhmissä. Toimenpiteet toimivat, joten ilmeisesti Biden tunsi tarvetta puuttua asiaan.

    Korkeimman oikeuden enemmistö on myös asettunut Bidenin puolelle ja pakottanut Texasin kuvernöörin Greg Abbottin julistamaan tilanteen hyökkäykseksi, joka uhkaa hänen osavaltionsa ja koko Amerikan turvallisuutta. Konflikti johtaa liittovaltion virastojen ja Texasin väliseen välienselvittelyyn. Väittäisin, että se on välienselvittely, jonka TÄYTYY tapahtua, mitä nopeammin, sen parempi.

    Ei-toivottujen tai tuhoisien ihmisryhmien karkottaminen on ollut sivilisaatioiden käyttämä hätätoimenpide tuhansia vuosia. Kulttuurit, jotka eivät suojele omia porttejaan, päätyvät pyyhkiytymään pois tai sulautumaan täysin erilaiseen väestöön, jolla ei ehkä ole samoja arvoja ja periaatteita. Suurimmalla osalla maailman valtioista on nykyään tiukat maahanmuuttosäännöt, mutta Amerikka ja EU ovat ainoat alueet, joita vastaan hyökätään, koska ne haluavat rajoittaa laittomien maahanmuuttajien virtaa.

    Miksi niin?

    Yritysmedialle ja Hollywood-elokuville yhteinen avointen rajojen propaganda on osa laajempaa vallanpitäjien agendaa, joka on ollut aktiivinen Yhdysvalloissa jo vuosia, mutta kiihtynyt vuodesta 2021 lähtien. Erityisesti Bidenin hallinto on valvonut Yhdysvaltojen historian suurinta laittoman maahanmuuton piikkiä Yli 300 000 rajarikkomusta pelkästään joulukuussa (jonka tiedämme). Laittaaksemme tämän perspektiiviin, se vastaa Pittsburghin kokoista kaupunkia, joka liikkuu Yhdysvaltojen rajan yli ja vaatii hyvinvointia, tukia, asuntoja, työpaikkoja, ilmaista ruokaa jne. joka ikinen kuukausi.

    Tämä on kestämätöntä, ja vallanpitäjät tietävät sen. Itse asiassa Biden on aktiivisesti yrittänyt piilottaa kriisin amerikkalaisten näkökulmasta vuosien ajan, kieltäen uhan olemassaolon ja väittäen, että raja on nykyään jäykempi kuin koskaan ennen. Jokaista, joka kyseenalaistaa tämän väitteen pätevyyden, syytetään välittömästi rasismista, valkoisesta ylivallasta ja salaliittoteoriasta.

    Rajavaltiot ovat suuttuneet vasemmiston kieltämisestä niin paljon, että ne ovat alkaneet kuljettaa tuhansia siirtolaisia sinisiin `turvakaupunkeihin`, kuten New Yorkiin, Washington DC:hen ja Chicagoon. Tuloksena on ollut katastrofi heidän hyvinvointiohjelmilleen ja paikalliselle taloudelle. Jopa edistykselliset äänestäjät näillä alueilla ovat raivoissaan maahanmuuttajien tulvasta heidän lähiöihinsä.

    New Yorkin kouluja tyhjennetään ja suljetaan, jotta saadaan tilaa siirtolaisten asunnoille. DC:n kodittomien turvakodit ovat hukkuneet maahanmuuttajiin, jotka kerjäävät almuja, ja kodittomilla kansalaisilla oli paljon vähemmän ruokaa lomien aikana, koska laittomat söivät kaiken. Chicago O’Haren lentokenttää muutetaan siirtolaisten turvakodiksi, ja kaupunki yrittää estää tiedotusvälineitä dokumentoimasta tilannetta.

    Demokraattiset pormestarit kutsuvat tapahtumaa vihdoin kansalliseksi hätätilaksi; Hassua, kuinka he kieltäytyivät myöntämästä ongelmaa, kunnes se vaikutti heihin suoraan. Tietenkin he syyttävät konservatiivisia kuvernöörejä oman pyhäkkökaupunkipolitiikkansa sijaan. Toisin sanoen demokraatit ovat närkästyneitä, koska punaiset osavaltiot pakottavat heidät kärsimään vääristyneiden ihanteidensa seurauksista. Vasemmistolaisilla on sääntö: Älä koskaan myönnä, kun he ovat väärässä, vaikka se tarkoittaisi itsetuhoa.

    Ja vaikka matalan tason edistykselliset poliitikot saadaan näyttämään typeriltä puolustaessaan jatkuvasti turvapaikan asemaa, on olemassa suurempi kysymys suunnitellusta kriisistä. Miksi valtaeliitti ja Bidenin hallinto ovat valehdelleet selkeästä ja ajankohtaisesta vaarasta huolimatta? Ja miksi pidetään erityisen vääränä, että länsimaat puolustavat rajojaan?

    Ehkä siksi, että tietyt ihmisryhmät vallan keskuksissa hyötyvät suuresti jatkuvasta maahanmuuttajien hyökkäyksestä.

    Olemme kaikki kuulleet Cloward-Piven-strategiasta tähän mennessä, eikä sitä ole kovin vaikea ymmärtää – Luo sosiaalista epävakautta käyttämällä maahanmuuttajia aseena. Mutta täällä tapahtuu paljon enemmän kuin miltä näyttää. Cloward-Piven on melkein liian yksinkertaistettu selitys; Se ei oikeastaan määrittele suurempaa kuvaa. On olemassa muutamia tapoja, joilla tämä strategia voisi avata oven autoritaarisuudelle Yhdysvalloissa. Tarkastellaan näitä skenaarioita ymmärtääksesi paremmin, miksi…

    Operaatio Garden Plot ja sotatilalaki.

    Vuonna 1968 Yhdysvaltain puolustusministeriö laati hallituksen pyynnöstä siviilihäiriösuunnitelman nimeltä `Operaatio Garden Plot`, jossa hahmoteltiin, mikä oli pohjimmiltaan sotatilalain vastaus laajamittaiseen sosiaaliseen hajoamiseen. Yksi tärkeimmistä tekijöistä, jotka suunnitelmassa mainittiin sotatilalain laukaisijana, oli vähemmistöjen hallitsematon massamuutto Yhdysvaltoihin sekä vähemmistöjen mellakat taloudellisen epävarmuuden valossa.

    Garden Plotilla on määräyksiä, joiden tarkoituksena on asentaa pitkäaikainen kotimainen sotilaallinen läsnäolo Yhdysvaltoihin, jos se katsotaan tarpeelliseksi, ja se oli jopa sidottu ohjelmat, kuten REX 84 joka suunnitteli `FEMA-leirien` tai säilöönottolaitosten perustamista, joiden tarkoituksena oli pitää suuria määriä pakolaisia massamuuttokriisin aikana. Nämä ohjelmat paljastettiin vahingossa Iran/Contra-kuulemisten aikana vuonna 1987 ja ne pidettiin salassa kongressin edustajien enemmistöltä.

    Toisin sanoen poliittinen eliitti suunnitteli joukon operaatioita sotatilalain asettamiseksi nopeasti, jos maahanmuuttajakatastrofi tapahtuisi. Mutta oliko näillä toimenpiteillä tarkoitus ratkaista kriisi? Vai oliko heidän tarkoitus käyttää kriisiä tekosyynä laittaa saappaat jalkaan Yhdysvalloissa ja lopettaa pysyvästi kaikki jäljellä olevat perustuslailliset suojat? Toisin sanoen vallanpitäjien suunnitelmana voi hyvinkin olla pitää rajat auki, kunnes laittomat ihmiset valtaavat järjestelmän ja yleisö on valmis hyväksymään sotatilan.

    Armahdus ja laittoman maahanmuuttaja-armeijan luominen.

    Demokraatit ovat esittäneet useita lakiesityksiä, mukaan lukien: Lainsäädäntö vuonna 2022 antaa laittomille maahanmuuttajille mahdollisuus palvella Yhdysvaltain armeijassa ja saada kansalaisuus palkkiona. Edustajat mainitsevat kasvavan vajeen armeijan rekrytoinnissa politiikan perusteluna (puute, jonka he loivat sen jälkeen, kun woke-kultti sallittiin asevoimien opetussuunnitelmaan).

    Olen maininnut tämän aiemmissa artikkeleissa ja uskon edelleen, että yksi vallanpitäjien päätarkoituksista jättää rajat auki ja houkutella laittomia tulemaan maahan on luoda siirtolaisarmeija; Tilanne, jossa miljoonille laittomille tarjotaan helppoa kansalaisuutta vastineeksi palvelusta. Uskon myös, että tätä siirtolaisarmeijaa tullaan käyttämään amerikkalaista yleisöä (todellisia kansalaisia) vastaan sotatilalain toimenpiteiden määräämiseksi kansallisen katastrofin jälkeen.

    Katso sitä näin: Kun nykyinen armeija on noin 70% konservatiivinen ja riippumaton, on paljon epätodennäköisempää, että asevoimat noudattavat käskyjä alistaa väestö, erityisesti Joe Bidenin kaltaisen yhä epäsuositumman vasemmistolaisen/globalistisen presidentin nimissä. Eliittien on paljon helpompaa käyttää ulkomaalaisia piittaamatta amerikkalaisesta kulttuurista tai amerikkalaisista sortavana voimana.

    Kulttuurisen korvaamisen teoria.

    Media usein mustamaalaa `korvausteoriaa` rasistisena salaliittona, jota pitävät hallussaan valkoiset ihmiset, jotka `pelkäävät menettävänsä vallan`. Tämä on järjetöntä useista syistä, mukaan lukien se tosiasia, että jos `valkoiset ihmiset` olisivat monoliitti ja meillä olisi kaikki valta, niin me yksinkertaisesti tukahduttaisimme kaikki uhkat tuolle vallalle ja lukitsisimme rajamme. Kukaan ei voisi tehdä mitään pysäyttääkseen meidät.

    Totuus on, että ei ole valkoista monoliittia, ei ole patriarkaattia eikä systeemistä rasismia. Vaativatko jotkut vasemmistoaktivistit massamaahanmuuttoa valkoisten tilalle Yhdysvalloissa ja Euroopassa? Ehdottomasti. He kutsuvat sitä `dekolonisaatioksi`. Onko tämä massamaahanmuuton todellinen tarkoitus? Luultavasti ei.

    Meneillään olevassa korvaamisessa ei ole niinkään kyse valkoisten korvaamisesta kuin länsimaisen kulttuurin korvaamisesta. Uskon, että tavoitteena on avata padot ulkomaisille aineksille, koska useimmat niistä tulevat sosialistisemmista järjestelmistä, jotka eivät ymmärrä yksilönvapautta. Tällä tavoin vallanpitäjät voivat laimentaa amerikkalaista itsenäisyyden kulttuuria ja käyttää enemmistön tyranniaa (demokratiaa) pyyhkiäkseen arvomme ja periaatteemme ikuisesti.

    Siksi kuulet Bidenin ja hänen kaltaistensa jatkuvasti saarnaavan `demokratiasta` ja `demokratian puolustamisesta` ja konservatiivisesta `uhasta demokratialle`. Tämä on hyvin tarkoituksellista terminologiaa. Kun he sanovat `demokratia`, he puhuvat väkijoukon vallasta; enemmistön tyrannia. He puhuvat kollektivismista, sosialismista ja viime kädessä autoritaarisuudesta `suuremman hyvän vuoksi`.

    Maahanmuuttajia käytetään länsimaisen sivilisaation pilareiden asteittaiseen poistamiseen. Siksi rajat on turvattava nyt ja laittomat on potkittava maasta kiireesti. Ei sotatilalakia, ei FEMAn pidätyskeskuksia, ei armahdusta, ei turvapaikkaa, ei sosiaaliturvaa eikä tukia. Heidät on vain poistettava ja lähetettävä takaisin sinne, mistä he tulivat, ja jos he palaavat laittomasti, heitä on rangaistava ankarasti.

    Jotta näin tapahtuisi, näyttää siltä, että eteläisten valtioiden on valvottava omaa rajaturvallisuuttaan. Mutta miten tämä tehdään ilman liittovaltion puuttumista? Amerikkalaisen yleisön on astuttava sisään ja astuttava esiin auttaakseen Texasin kaltaisia osavaltioita. Liikkeen täytyy olla niin ylivoimainen, että liittohallitus pelkää puuttua asiaan.

    Tämän turvallisen rajatoiminnan muoto vaatii yritystä ja erehdystä, mutta niin kauan kuin Texas on halukas jatkamaan laittomien pidättämistä ja lähettämistä pois maasta, tarvitaan vain joukko sijaistettuja amerikkalaisia auttamaan tarkkailemaan rajaa ja saamaan kiinni ihmisiä, jotka yrittävät ylittää. Saattaa myös olla tarpeen, että ihmiset puolustavat rajamuureja ja aitoja liittovaltion sabotaasilta.

    Jotkut väittävät, että tämä on rikkomus, liittovaltion viranomaisten uhmaaminen, ja sanoisin, että kyllä, se on, ja se on hyvä asia. Bidenin hallinto on laiminlyönyt velvollisuutensa pitää maa turvassa ulkomaiselta hyökkäykseltä. Se, että ei tehdä mitään ja jättää rajat puolustamatta massamaahanmuutolta, ei eroa siitä, että kieltäydytään puolustamasta rajaa vieraalta armeijalta.

    Jos nykyisen suuntauksen annetaan jatkua, näyttämö on valmis joukolle hätätilanteita, joita käytetään hyväksi antamaan eliitille tekosyy pyyhkiä pois se, mitä perustuslaillisia suojauksia meillä on jäljellä. Tätä ei voida suvaita. On aika lopettaa se.

    < Tekstikaappaus päättyy tähän.

    Näin siis Brandon Smith, mutta mennäänpä suoraan massamaahanmuuton juurisyihin ja annetaan ääni niille, jotka ovat olleet jo kauan länsimaihin kohdistetun hybridivaikuttamisen keskiössä. Puhukoot itse puolestaan.

    Newsky

    Plusääni(0)Miinusääni(1)
  16. Osa 2.

    8. SIIRTOLAISOHJELMAN JUURISYYT

    Kuka tai mikä taho on siirtolaisohjelman takana – jota et saa arvostella!

    Seuraavassa juutalaiset kertovat kuinka korvausteoria ei ole salaliittoteoriaa, vaan se on korvausfaktaa ja miten se edistää kansakuntien rappeutumisen kautta heidän ohjelmaansa. Esimerkiksi Amerikan kuolema säädettiin jo vuonna 1965 allekirjoittamalla vuoden 1965 avoin maahanmuuttolaki.

    Juutalaiset ovat jatkuvasti osoittaneet vihamielisyyttä amerikkalaista kristillistä kulttuuria kohtaan aggressiivisissa pyrkimyksissään muuttaa sitä. Vuoden 1965 avoin maahanmuuttolaki on erinomainen esimerkki ja yhä avoin haava tästä vihamielisyydestä.

    Juutalaisjärjestöt olivat kannattaneet perhepohjaista maahanmuuttoa taitopohjaisen maahanmuuton sijaan ainakin 1920-luvulta lähtien. Juutalaisjärjestöillä oli ratkaiseva rooli vuoden 1965 lakimuutoksissa.

    Juutalaisilla on intressi vastustaa etnisesti ja kulttuurisesti homogeenisten yhteiskuntien muodostumista, joissa he asuvat vähemmistöinä. Juutalaiset ovat olleet aina eturintamassa tukemassa liikkeitä, joiden tarkoituksena on muuttaa esimerkiksi Yhdysvaltojen etnistä status quoa Euroopan ulkopuolisten kansojen maahanmuuton hyväksi.

    Juutalaiset ovat vainoharhaista kansaa. Minne tahansa juutalaiset menevätkin, he pelkäävät antisemitismiä. (Juutalaisilla on syyllisyyskompleksi – ja hyvästä syystä.) Juutalaiset pelkäävät homogeenista kristillistä kulttuuria, josta he eivät koskaan nousisi vaikutusvaltaisiin asemiin.

    Sen sijaan homogeenisessa kristillisessä kulttuurissa juutalaisia pidetään (ja aivan oikein) `Kristuksen tappajina`. Tästä syystä juutalaiset yrittivät saada Mel Gibsonin elokuvan, `Jeesuksen Kristuksen kärsimys`, pois valkokankaalta.

    Palvellessaan juutalaisten etuja, vuoden 1965 `avoin maahanmuuttolaki` oli alku Amerikan kuolemalle yhtenäisenä kansakuntana. Juutalaiset olivat lain säätämisen takana osallistuen, edistäen, lobaten ja lahjoen lainsäätäjiä fanaattisuudella, jota vastaavaa ei löydy kuin asiaansa vihkiytyneiltä muslimiterroristeilta.

    Juutalaisten nimet, jotka olivat vuoden 1965 `avoimen maahanmuuttolain` takana ovat:

    1. Senaattori Jacob Javits (NY), 2. Kongressiedustaja Emanuel Celler (NY). 3. Leo Pfeffer (Amerikan juutalaiskongressi) ja 4. Norman Podhoretz (kirjailija ja ulkosuhteiden neuvoston jäsen).

    Juutalainen maailmanjärjestys (JWO).
    https://www.jewworldorder.org/mass-immigration-and-open-borders-is-a-jewish-agenda/

    Seuraavassa kirjoituksessa otettu huomioon ainoastaan Irlantia koskeva juutalaisten orkestroima joukkokorvaussuunnitelma. Irlannin väestönvaihtomalli on toistunut kaikissa eurooppalaisissa `valkoisissa` maissa vieläpä samoilla argumenteilla ja niiden toimesta, jotka ovat jakaneet saman ideologian.

    `Juutalaisten jatkuva vaikutus Irlannin muutokseen` (20.7.2024).
    https://www.unz.com/article/ongoing-jewish-influence-in-the-transformation-of-ireland/

    Kuvassa: Ebun Joosef.
    https://www.unz.com/wp-content/uploads/2024/07/Picture5EbunOO.jpg

    Tekstikaappaus alkaa tästä >

    `Irlannin `pehmeneminen` käynnissä olevaa väestön joukkokorvaussuunnitelmaa varten on kiihtymässä sen jälkeen, kun nigerialainen Ebun Joseph nimitettiin orwellilaiseen rooliin `kansallisen rasismin vastaisen suunnitelman erityisraportoijaksi`.

    Tämän suunnitelman tavoitteena on `tehdä Irlannista paikka, jossa rasismin vaikutukset tunnustetaan täysin ja niihin puututaan aktiivisesti`. Toisin sanoen suunnitelman tavoitteena on aivopestä Irlannin väestö valkoisen syyllisyyden tunteeseen, tai kuten The Spectatorin äskettäinen artikkeli sanoi, `Nigeriassa syntynyt erityisraportoija toimittaa säännöllisesti raportteja Irlannin hallitukselle siitä, kuinka hirvittävän valkoisia ja rasistisia irlantilaiset ovat`

    Kansallinen rasismin vastainen suunnitelma käynnistää prosessin, jossa ulkomaalaisille annetaan erityisoikeuksia ja etuoikeuksia samalla kun irlantilaisista tulee toisen luokan kansalaisia omassa maassaan. Irlannin rasisminvastaisen verkoston (INAR) johtajan Shane O’Curryn mukaan syy suunnitelman toteuttamiseen on se, että `maahanmuuttajat Irlannissa raportoivat, etteivät he tunne oloaan turvalliseksi kaikilla elämänalueilla`.

    Jäsen O’Curry ei näytä olevan huolissaan irlantilaisten naisten ja lasten turvallisuuden tunteen heikkenemisestä näiden samojen maahanmuuttajien ansiosta, mutta epäilen, että jäsen O’Curry saa liian korkeaa palkkaa, josta suuri osa tulee globalistisilta kansalaisjärjestöiltä, puuttuakseen tällaisiin asioihin.

    Siitä huolimatta, kuten jäljempänä selitetään, Ebun Joseph on vain keulakuva jollekin, jolla on selvästi juutalainen iho, koska Irlannin kansallisella rasismin vastaisella toimintasuunnitelmalla on juutalainen alkuperä.

    Alice Feldman ja `antirasistisen Irlannin` tarve.

    Ebun Joseph on juutalais-amerikkalaisen akateemisen Alice Feldmanin suora suojatti, sosiologi University College Dublinissa. Se oli Feldman, joka valvoi Josephin tohtorintutkintoa, ja se oli Feldman, joka hoiti Josephin nykyiseen rooliinsa Irlannin `rasisminvastaisuuden` kasvoina.

    Vaikka koko joukko irlantilaisia ja etnisten vähemmistöjen nimiä on lueteltu `kansallisen rasismin vastaisen suunnitelman` kirjoittajina, jopa lyhyin tutkimus paljastaa, että se suunniteltiin ensimmäisen kerran jo vuonna 2003 ja että tätä nimenomaista suunnitelmaa kantavan suunnitelman laatija ei ollut kukaan muu kuin Feldman itse – tätä nimeä kantava asiakirjaluonnos on lueteltu hänen julkaisujensa joukossa vuonna 2003.

    University College Dublinin verkkosivustolla olevan Feldmanin oman profiilin mukaan `Kahden viime vuosikymmenen aikana olen työskennellyt tutkimus-, neuvonta- ja vapaaehtoistehtävissä monissa kansalais-, yhteisö- ja muissa organisaatioissa Irlannissa, jotka osallistuvat rasismin, maahanmuuton ja kulttuurienvälisyyden vastaiseen työhön`.

    Toisin sanoen, kuten muutkin tässä esseessä käsiteltävät juutalaiset, hän on investoinut yli kaksikymmentä vuotta vastustaakseen syntyperäisten irlantilaisten etuja. Feldman on myös täydentänyt kielellisen akateemisen hölynpölyn taidetta ja kuvaillut kerran työtään hyödyntävän `poikkitieteellistä valikoimaa perinteitä viljelläkseen ja mobilisoidakseen dekolonialistisia käytäntöjä, jotka puuttuvat nykyisen nekropoliittisen hetken taustalla olevaan globaaliin siirtomaaperintöön`.

    Kun tarkastellaan Feldmanin ja Josephin välistä suhdetta, on selvää, että Feldman on melkoinen aktivisti, vaikka tyytyy antamaan nigerialaisen olla julkisuuden henkilö, joka edistää hänen agendaansa. Kuvaus yhdestä heidän kumppanuudestaan kuuluu:

    UCD: n (University College Dublin) tutkijat tohtori Ebun Joseph ja tohtori Alice Feldman johtivat puhetta torstaina 2. heinäkuuta otsikolla `Joten mitä seuraavaksi: Antirasistiksi tuleminen Zoomin kautta`.

    Joseph on rotusuhteiden konsultti, urakehitysasiantuntija ja moduulikoordinaattori UCD: n Black Studies -moduulissa. Feldman työskentelee UCD:n sosiologian koulussa ja on UCD MA Race, Migration and Decolonial Studies and Decolonial Dialogues -alustan koollekutsuja.

    Akateemikot kommentoivat webinaarissa, että heillä on jo pitkä työsuhde. Joseph ja Feldman keskittyivät kahteen aiheeseen: valkoiseen haurauteen ja rasisminvastaiseen liittolaisuuteen. Feldman sanoi uskovansa, että valkoisten ihmisten on ymmärrettävä valkoinen hauraus, jotta he voivat tehdä rasismin vastaisen liittolaistyön työtä.

    He keskustelivat siitä, kuinka kun valkoiset ihmiset puolustautuvat rotua koskevien keskustelujen aikana epämukavuudesta tai pelosta, että heitä vastaan hyökätään, he asettavat uuvuttavan vastuun värillisille ihmisille varmistaakseen, että he tuntevat olonsa mukavaksi ja sen seurauksena keskustelu suljetaan. He molemmat uskovat, että jos emme voi käydä avointa keskustelua rodusta ja rasismista, emme voi muuttaa sitä.

    Joseph korosti, että on vain rasisteja ja antirasisteja; Jos joku puolustautuvasti sanoo, ettei hän ole rasisti, se tarkoittaa vain, että hän on rasisti kieltäessään. Joseph lisäsi, että hiljaiset rasistit ovat enemmistönä, kun taas äänekkäät, väkivaltaiset rasistit ovat vähemmistössä.

    Feldmanin mukaan antirasistin on hyväksyttävä se, että hän elää rasistisessa yhteiskunnassa ja hänen on tutkittava, miten rasismi voidaan kitkeä järjestöistä, joihin hän kuuluu. … Akateemikot haluaisivat, että UCD: ssä olisi pakollinen rasismin vastainen moduuli, koska heidän mielestään emme voi odottaa rasisminvastaista yhteiskuntaa, jos emme opeta rasisminvastaisuutta.

    Kuvassa: Alice Feldman.
    https://www.theoccidentalobserver.net/wp-content/uploads/2024/07/Picture4.jpg

    Girrin vuoden 2020 artikkelissa huomautettiin perustellusti, että tohtorien Joseph ja Feldmanin ideologia, joka korruptoi Irlannin akatemian kuten se on korruptoinut muiden länsimaisten demokratioiden yliopistot, on kriittinen rotuteoria.

    Tätä teoriaa, riippumatta niistä, jotka kannattavat sitä, voidaan käyttää yhtä vahingollisesti kuin sitä edeltäneitä vääriä rotuteorioita. Se on valkoisiin kohdistuvaa rasismia: ei enempää eikä vähempää. Sen menetelmät ovat Antifan ja Black Lives Matterin saappaat ja bensiinipommit, jotka liittyvät roduttomien porvarillisten liberaalien ja vasemmistolaisten hulluun älylliseen antautumiseen, jotka hallitsevat suurta osaa instituutioista, joissa myrkkyä levitetään.

    Laura Weinstein ja `irlantilaisen sisäsiitoksen` vaarat.

    Feldman ei ole ensimmäinen Amerikan juutalainen, joka saapuu Irlannin rannoille ja alkaa kertoa irlantilaisille, ettei heillä ole etnisiä intressejä. Vuonna 2019 Laura Weinstein, New Yorkin tohtori, joka asuu Irlannissa ja väittää olevansa Irlannin historian ja kulttuurin asiantuntija, kahlasi Irlannin kasvavaan maahanmuuttokeskusteluun.

    Kaikista Irlannin historian ja kulttuurin näkökohdista, joihin Weinstein olisi voinut keskittyä, hän päätti, että häntä kiinnosti eniten, kuten Feldman ja muut, homogeenisen irlantilaisen identiteetin `myytti` ja `oikeistolainen irlantilainen nationalismi`.

    Kuvassa: Laura Weinstein
    https://www.theoccidentalobserver.net/wp-content/uploads/2024/07/Picture3.jpg

    Weinstein käytti Twitter-tiliään massamaahanmuuttoa vastustavien irlantilaisten poliitikkojen trollaamiseen. Yhdessä esimerkissä hän vastasi kansallispuolueen viestiin vihjaamalla, että irlantilainen maahanmuuton vastustus jättäisi irlantilaiset kuin `neuroottiset`, sisäsiittoiset` `koirat`.

    Hän kirjoitti: `Maahanmuuton aiheuttama geenivirta estää sisäsiitoksen kielteiset vaikutukset. Mutta mene eteenpäin ja rajoita muuttoliikettä ja geenivirtaa, jos haluat luoda ihmisrodun, joka heijastaa `puhdasrotuisten` koirien neuroottisuutta. Muista vain järjestää ensin kansanäänestys sisäsiitosta`.

    Weinsteinin fiksaatio ei ollut vain äärimmäisen outo ja huolestuttava, vaan se oli myös mielikuvituksellinen. Geneettiset tutkimukset ovat osoittaneet, että irlantilaisilla on jo monipuolinen geenipankki skandinaavista, normanniranskalaista, brittiläistä ja iberialaista alkuperää olevien geneettisten klustereiden muodossa. Tämä on huomattavasti laajempi geenipooli kuin tohtori Weinsteinin Ashkenazi-juutalaisilla, jotka polveutuvat yhdestä 350 ihmisen ryhmästä.

    Tämän sivuston lukijoille ei tule yllätyksenä, että Weinstein on akuutisti huolissaan oman kansansa säilymisestä, ja Algemeiner on listannut hänet `antisemitismin analyytikkona ADL:ssä`. `Sisäsiitos` minulle, mutta ilmeisesti ei sinulle.

    Ronit Lentinin irlantilaisten dekonstruktio.

    Sen lisäksi, että Ebun Joseph on Alice Feldmanin suora suojelija, hän on Israelin juutalaisen Ronit Lentinin ideologinen lapsi, joka vuonna 1997 perusti Irlannin ensimmäisen `etnisten ja rodullisten tutkimusten` ohjelman ja aloitti siten kriittisen rotuteorian saapumisen Irlantiin.

    Lentin oli myös Alice Feldmanin kollega ja yhteistyökumppani vuoden 2008 alussa kansallisen rasismin vastaisen toimintasuunnitelman sivuprojektissa. Vuodesta 1997 vuoteen 2012 Lentin oli sosiologian johtaja ja toimi MPhil-ohjelman johtajana elokuvassa `Rotu, etnisyys, konflikti`.

    Hän oli myös perustamassa Trinity Immigration Initiative -aloitetta, josta hän kannatti avoimien ovien maahanmuuttopolitiikkaa Irlannille ja vastusti kaikkia karkotuksia sekä osallistui aktivismiin Irlannin aborttilain vapauttamiseksi. (1.)

    Akateemisena ja `antirasistisena` aktivistina Lentin muotoili, mistä tulisi joitain irlantilaisen itsesyytöksen pääpuolia rotuasioissa, alkaen hänen määritelmästään Irlannista `biopoliittisena rasistisena valtiona`. (2.) Hänen oman kertomuksensa mukaan, ennen kuin hän aloitti työnsä irlantilaisen rotusyyllisyyden lietsomiseksi 1990 -luvun alussa, `useimmat ihmiset eivät olleet tietoisia irlantilaisen rasismin olemassaolosta`. (3.)

    Kuvassa: Ronit Lentin.
    https://www.theoccidentalobserver.net/wp-content/uploads/2024/07/Picture2.jpg

    Eräässä mielessä Lentin esitteli irlantilaisen rasismin käsitteen. Hänen ensimmäinen askeleensa vakuuttaakseen irlantilaisille, että he olivat todella rasisteja, oli kieltää heidän olemassaolonsa kansana. Hän väitti, että irlantilaiset olivat vain `teoretisoituja homogeenisiksi – valkoisiksi, kristityiksi ja vakiintuneiksi`.
    (4.)

    Lentin ei koskaan täsmentänyt, kuka oli kehittänyt tämän teorian irlantilaisista ja milloin, eikä hän yrittänyt osoittaa, että Irlannin väestön suuren enemmistön valkoinen, kristillinen ja vakiintunut asema oli muuta kuin tosiasia ja todellisuus.

    Näyttää riittäneen, että Lentin vain väitti, että irlantilaisuus oli vain teoria, ja jätti sen siihen. Hän oli erityisen loukkaantunut siitä, että irlantilaiset, ilmeisesti tietämättöminä siitä, että he olivat oman mielikuvituksensa tuotetta, äänestivät (80 prosenttia) kansalaisuuden ja veren yhdistämiseksi (`syntymäoikeuden kansalaisuuden` lopettamiseksi) tekemällä perustuslaillisen eron kansalaisen ja ei-kansalaisen välillä kesäkuun 2004 kansalaisuuskansanäänestyksessä.

    Tämä toimenpide tehtiin ensisijaisesti afrikkalaisten `synnytysturismin` ja afrikkalaisten naisten `ankkurivauvojen` lopettamiseksi, jotka olivat yleistyneet 2000-luvun alkuun mennessä. Lentinille siirto symboloi kuitenkin sitä, että `Irlannin tasavallasta oli tietoisesti ja demokraattisesti tullut rasistinen valtio`.
    (5.)

    Hän päätteli, että kaikista ajatuksista irlantilaisista historiallisina uhreina olisi luovuttava ja että `Irlannin uusi asema globalisaatioindeksin johtajana, sen statussymboli `viileän` kulttuurin paikkana ja sen etuoikeutettu asema jatkuvasti laajenevassa Euroopan yhteisössä vaatii irlantilaisuuden uudelleenteoretisointia valkoisena ylivaltana. (6.)

    Joten Lentinin maailmankuvassa irlantilaisuus ei ole vain fiktiota, vaan rasistinen, `valkoisen ylivallan` fiktio. Lentinin neuvo irlantilaisille, jos he halusivat päästä eroon ihmisten harhaluuloista, oli osallistua joukkojuhliin `monimuotoisuudesta ja integraatiosta ja monirotuisuudesta ja monikulttuurisuudesta ja kulttuurienvälisyydestä`. (7.)

    Lentin lisää: `Ehdotan kuulustelua siitä, miten Irlannin kansasta voi tulla muu kuin valkoinen`. Perheen perinteitä ylläpitäen Ronit Lentinin tytär Alana muutti Australiaan useita vuosia sitten, missä hän vakiinnutti nopeasti asemansa yhtä raivokkaana valkoisen syyllisyyden edistäjänä ja osallistui peräkkäisiin Australian `rasismin` kritiikkeihin.

    Hän on nyt Australian Critical Race and Whiteness Studies Associationin puheenjohtaja ja on kirjoittanut artikkeleita The Guardianille väittäen, että australialainen identiteetti on yhtä kuvitteellinen kuin irlantilaisten, ja vaatien Australiaa omaksumaan avoimien rajojen politiikan, jotta myös siitä voi tulla muu kuin valkoinen.

    Katrina Goldstone ja Irlannin tulvat.

    Feldmanin ja Lentinin rinnalla vuoden 2008 yhteistyössä, joka liittyi varhaiseen kansalliseen rasismin vastaiseen suunnitelmaan, oli irlanninjuutalainen kirjailija Katrina Goldstone.

    Goldstone on edelleen hallituksen jäsen New Communities Irelandissa, `Irlannin suurimmassa itsenäisessä maahanmuuttajien johtamassa kansallisessa verkostossa, johon kuuluu yli 150 maahanmuuttajien johtamaa ryhmää, joihin kuuluu 65 kansallisuutta`, organisaatio, joka on samanlainen kuin Migrant Rights Centre Ireland, jonka varajohtaja on sefardijuutalainen Bill Abom. Goldstone on kuvaillut olevansa `mukana turvapaikkaoikeuksissa ja vähemmistökysymyksissä` yli kahden vuosikymmenen ajan.

    Kuvassa: Katrina Goldstone.
    https://www.theoccidentalobserver.net/wp-content/uploads/2024/07/Picture1-1.jpg

    Louise Derman-Sparks ja rasististen irlantilaisten lasten vaarat.

    `Antirasismin opettaminen` on juutalaisten etnisten aktivistien ensisijainen tavoite kaikkialla lännessä, ja siihen kuuluu valkoisen syyllisyyden ja häpeän tunteen herättäminen valkoisten etnisten etujen ilmaisemisesta.

    Irlantilaisten lasten aivopesun perustan loi amerikkalainen Katherine Zappone, joka toimi lapsi-, tasa-arvo-, vammais-, integraatio- ja nuorisoministerinä vuosina 2016–2020. Vuonna 2016 Zappone julkisti `Monimuotoisuuden, tasa-arvon ja osallisuuden peruskirjan sekä varhaiskasvatuksen ja koulutuksen suuntaviivat`.

    Asiakirja alkaa selittämällä nämä suuntaviivat irlantilaisen koulutuksen muuttamiseksi valkoisten vastaiseen suuntaan `perustuvat kansallisiin ja kansainvälisiin tasa-arvo- ja syrjimättömiin koulutusmenetelmiin ja -käytäntöihin. Ne hyödyntävät vahvasti Louise Derman-Sparksin Yhdysvalloissa kehittämää ennakkoluulojen vastaista lähestymistapaa`.

    Derman-Sparks on amerikkalainen juutalainen, joka `oli edelläkävijä` ennakkoluulojen ja rasismin vastaisilla kursseilla lapsille 1980-luvulla sellaisilla teoksilla kuin Leading Anti-Bias Early Childhood Programs: A Guide for Change, Anti-Bias Education for Young Children and Yourself, Teaching/Learning Anti-Racism: A Developmental Approach ja What If All the Kids Are White?

    Derman-Sparks matkusti Irlantiin ainakin kerran, lokakuussa 1998, saarnaamaan oppiaan ja piti pääpuheen varhaiskasvatuskonferenssissa esitelmän nimeltä `Education Without Prejudice for the Early Years`.

    Hyvä esimerkki Derman-Sparksin työstä, joka sisällytetään irlantilaisten lasten opetukseen, löytyy American Federation of Teachersin artikkelista, jossa Derman-Sparks toteaa:

    Biologisesti rotua ei ole olemassa. Kaikki ihmiset kuuluvat yhteen rotuun, Homo sapiensiin, ihmisrotuun – vaikka kaikki eivät näytä samalta. … Erilaisuus ei aiheuta ennakkoluuloja, kuten eivät lapset huomaa eroja ja puhu niistä, kuten jotkut aikuiset pelkäävät. … Hyvin varhain valkoiset lapset alkavat arvostaa valkoisuuttaan, olettaa sen olevan normaalin määritelmä ja uskovat, että siksi kaikki muut ihonvärit ovat outoja ja vähemmän kuin.

    Vaikka varhaiskasvatuksen opettajat haluavat kaikkien lasten pitävän siitä, keitä he ovat, ennakkoluulojen vastaisen opettajan haasteena on antaa valkoisille lapsille mahdollisuus pitää siitä, keitä he ovat, kehittämättä valkoisen ylemmyyden tunnetta.

    Entä jos kaikki lapset ovat valkoisia? (2011), Derman-Sparks kirjoittaa, että `valkoisten lasten oppiminen olemaan `valkoisia` on osa systeemisen rasismin ylläpitämistä, ja `valkoisuudella` on merkittävä rooli kaikkien valkoisten aikuisten käyttäytymisessä. (8.) Sisällyttämällä Derman-Sparksin työn kansalliseen koulutusjärjestelmään Irlanti on sinetöinyt nuoruutensa kohtalon ja suostunut sukupolvien jatkuvaan aivopesuun.

    ***

    Oikeistolaiset tiedotusvälineet pilkkaavat usein nigerialaista Ebun Josephia sekä hänen äärimmäisyyksiensä vuoksi että kyvyttömyydestään ilmaista ajatuksiaan. Hän on keulakuva, jota muut käyttävät kulissien takana, ja hän imee itseensä suuren osan vitseistä ja vihamielisyydestä. Joseph on varmasti ideologinen aktivisti, joka näkee `rasismia` jopa itse irlantilaisuudessa.

    Hyvä esimerkki tapahtui vuonna 2019, kun Galway Bay -hotellissa hänelle tarjoiltiin erehdyksessä mustaherukkamehua talon viinin sijaan. Siinä missä muut olisivat voineet yksinkertaisesti mainita virheestä henkilökunnalle, Joseph julisti itsensä rasismin uhriksi.

    Kun tämä suhde kiihtyi, hän vaati sosiaalisessa mediassa: `Ole kiltti, lisää mustia mene sinne. He eivät voi estää meitä menemästä minne haluamme`! Irlannilla on nyt tämä henkilö, joka on niin militantti mehulasillisen ääressä ja käskee hallitusta tekemään kansakunnasta vähemmän `rasistisen`.

    Olisi kuitenkin virhe suhtautua Ebun Josephiin kevyesti. Hänet on valmennettu tehtäväänsä, ja hän yrittää suorittaa sen aggressiivisesti ja omistautuneesti irlantilaisten vahingoksi ja mentoriensa suureksi tyydytykseksi.

    Kaikkialla lännessä on ollut eliitin johtama aivopesu, jossa vihamielisten juutalaisten tutkijoiden keittämiä ideoita syötetään opiskelijoille, joista tulee kansakunnan ammattiluokka ja jotka sieltä leviävät väestöön.

    Joseph haluaa, että hänen mentoreidensa keksimästä `rasisminvastaisesta` materiaalista tehdään pakollista koulutusjärjestelmässä. Nämä ajatukset tarttuvat poliisivoimiin, tiedotusvälineisiin ja henkilöstöosastoihin. Ne tunkeutuvat elämän kaikkiin osa-alueisiin, kunnes ne ovat väistämättömiä.

    Kriittinen rotuteoria ei tyydy ennen kuin kaikki eurooppalaisesta kulttuurista ja kansoista tuhottu. Ei ole asetettua tavoitetta, kun voidaan sopia, että Irlanti on riittävän `monimuotoinen`, eikä ole mitään kohtaa, jossa irlantilaiset poistaisivat rasismin tahran päästään.

    Kriittisen rotuteorian katseen alla yhden irlantilaisen perheen olemassaolo on rasistista. Irlantilaiset lakkaavat olemasta rasistisia vasta, kun he lakkaavat olemasta; kun ne korvataan kokonaan ja kun Irlannista ei ole enää mitään jäljellä. Nämä ovat uusien hallitsijoiden saneluja, valloittavan luokan, joka ei ole saapunut miekkojen ja aseiden kanssa, vaan nyyhkytarinoiden, valheiden ja perverssin akateemisen kiristyksen kanssa`.

    (1.) Katso Lentin, R. (2013). Nainen kuoli: abortti ja syntymäpolitiikka Irlannissa. Feministinen katsaus, 105(1), 130–136.
    (2.) R. Lentin, Optimismin jälkeen? Irlanti, rasismi ja globalisaatio (Dublin: Metro Eireann Publications, 2006), 3.
    (3.) Ks. edellinen alaviite, s. 1.
    (4.) Ks. edellinen alaviite, s. 2.
    (5.) Ks. edellinen alaviite, s. 55.
    (6.) Ks. edellinen alaviite, s. 107.
    (7.) Ks. edellinen alaviite, s. 165.
    (8.) Derman-Sparks, Louise., Ramsey, Patricia G.. Entä jos kaikki lapset ovat valkoisia? Ennakkoluulojen vastainen monikulttuurinen koulutus pienten lasten ja perheiden kanssa. (Yhdysvallat: Teachers College Press, 2011), 31.

    Brandon Smithin malli (II) > Albert Piken malli (III) osoittavat progressiivisen kehityksen, joka johtaa islamilaisen ja juutalais-kristillisen maailman yhteenottoon:

    WWIII (kolmas maailmansota) on sota `joka aloittaa kaikki sodat` ja se käydään konventionaalisten aseiden vaihdolla, mutta (vasta) WWIV (neljäs maailmansota) on sota `joka lopettaa kaikki sodat` ja se käydään strategisten aseiden vaihdolla.

    WWIII, joka on jo alkanut, kuvataan tässä: `Niin lähti toinen hevonen, tulipunainen, ja sen selässä istuvalle annettiin valta ottaa pois rauha maasta, että ihmiset surmaisivat toisiaan; ja hänelle annettiin suuri miekka` (Ilm 6:4).

    Brandon Smith väittää, että hänen teoriansa (Luku 6.) `kulttuurien korvaamisella` ylittää Cloward-Piven-selityksen `viidennestä kolonnasta` (2.), koska kolmannen maailman siirtolaisten tuomisella Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan on syvempi ja esitettyä synkempi tarkoitus, kun taas Albert Piken malli johtaa länsimaisen sivilisaation perikatoon.

    I CLOVARD-PIVEN STRATEGIA

    Clovard-Piven malli: Hyödyntää `militantteja köyhyyden vastaisia ryhmiä` helpottamaan `poliittista kriisiä` ylikuormittamalla hyvinvointijärjestelmää lisäämällä hyvinvointivaatimuksia, pakottamalla luomaan taatun vähimmäistulon järjestelmä ja jakamalla tulot uudelleen liittohallituksen kautta. Clovard-Piven malli on tuottaa sosiaalista epävakautta käyttämällä maahanmuuttajia välineellistetyn hybridivaikuttamisen aseena.

    `Cloward–Piven-strategia`.
    https://en.wikipedia.org/wiki/Cloward%E2%80%93Piven_strategy#History

    II BRANDOB SMITHIN STRATEGIA

    Brandon Smithin malli: Kulttuurit, jotka eivät suojele omia porttejaan, päätyvät pyyhkiytymään pois tai sulautumaan täysin erilaiseen väestöön, jolla ei ehkä ole samoja arvoja ja periaatteita. Suurimmalla osalla maapallon valtioista on nykyään tiukat maahanmuuttosäännöt, mutta Amerikka ja EU ovat ainoat alueet, joita vastaan hyökätään, koska ne haluavat rajoittaa laittomien maahanmuuttajien virtaa.

    Brandon Smithin malli on alistaa valkoinen väestö tarkoituksellisesti vähemmistöksi ja vähitellen korvata se kokonaan maahanmuutolla ja `monikulttuurisuudella`.

    `Kulttuurin korvaaminen: Miksi maahanmuuttokriisiä suunnitellaan tarkoituksella` (Brandon Smith).
    https://alt-market.us/cultural-replacement-why-the-immigration-crisis-is-being-deliberately-engineered/

    III ALBERT PIKEN STRATEGIA

    Albert Piken Strategia: Juutalaiskristillisen järjestyksen perikatoon saattaminen Israel & länsimaat vs. Islamilaisten valtioiden välisessä kolmannessa maailmansodassa, joka käydään länsimaisen sivilisaation sekä ulko- että sisäpuolella.

    Näyttäisi siltä, että edelliset mallit täydentävät toisiaan edeten proggressiivisesti tällä tavalla: 1. Clovard-Piven `viides kolonna` > 2. Brandon Smithin `kulttuurien korvaaminen` > 3. Albert Piken kolmas maailmansota. Päämääränä on `juutalaiskristillisen` järjestyksen perikato ja NWO (New World Order = uuden maailmanjärjestyksen) -järjestyksen tilalle vahvistaminen.

    Vuoden 1965 juutalainen salaliitto `avoimien ovien` maahanmuuttolaista tulee todellakin olemaan viimeinen niitti Amerikan Yhdysvaltojen perikadolle. Yhdysvaltain väestönlaskentatoimisto on ennustanut optimistisesti, että vuoteen 2050 mennessä eurooppalaisperäiset kansat eivät enää olisi enemmistö Amerikan väestössä johtuen massamaahanmuuton massiivisesta virrasta.

    Donald J. Trumpin hallinnolla on nyt vaalilupauksiin perustuva näytön paikka säilyttää Amerikan Yhdysvallat Amerikan Yhdysvaltoina, ennen kuin se on jotakin muuta.

    Suurin osa maahanmuuttajista sekä Eurooppaan että Pohjois-Amerikkaan tulee globaalista etelästä, joiden tavat, uskonnot ja kulttuuri eivät kohtaa missään kohtaa länsimaisten vastaavien kanssa. Lisäksi ne ovat kaukana kaikesta, mikä muistuttaa edes etäisesti kristinuskoa.

    Juutalaisten informoiman `monikulttuurisen, monimuotoisen ja tasa-arvoisen Amerikan` kontekstissa juutalaiset rohkaisevat maahanmuuttajia säilyttämään omat kulttuuripiirteensä kuten kielensä, tapansa ja uskontonsa.

    Juutalaiset ovat myös hyväksyttäneet maahanmuuttajille moraalisen mandaatin laajentua sekä demografisesti että poliittisesti. Kaikkien eurooppalaisperäisten kansojen yritykset säilyttää demografinen, poliittinen ja kulttuurinen kontrolli Euroopassa ja Amerikassa esitetään juutalaisten toimesta `rasistisina` ja `moraalittomina`.

    `Ajattelepa ite`!

    `Juutalaisten selviytyminen voi tapahtua vain
    edistyksellisen ja laajenevan
    demokraattisen yhteiskunnan puitteissa, joka
    instituutioidensa ja julkisen politiikkansa kautta
    ilmentää kulttuurisen moniarvoisuuden käsitettä`

    (AJC.n David Petegorsky).

    LÄHTEET
    `Väkivalta ja rikollisuus kehittyvät nyt `pelottavaan suuntaan` – `Yksikään Pohjoismaa ei säästy tältä`, varoittavat poliisiliitot`.
    https://www.uusisuomi.fi/uutiset/vakivalta-ja-rikollisuus-kehittyvat-nyt-pelottavaan-suuntaan-yksikaan-pohjoismaa-ei-saasty-talta-varoittavat-poliisiliitot/d5cb8c37-366f-4b26-b54d-84c68adbd77e
    `Euroopan valtioiden sisällissodat`.
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Luokka:Euroopan_valtioiden_sis%C3%A4llissodat
    `Albert Pike ennusti kolme maailmansotaa`.
    https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/tatu-tyni/albert-pike-ennusti-kolme-maailmansotaa/
    `Albert Pike and Three World Wars`.
    https://www.threeworldwars.com/albert-pike2.htm
    Juutalaisten osallistuminen nykyaikaisiin pakolais- ja siirtolaisjärjestöihin – ensimmäinen osa 1.
    https://www.theoccidentalobserver.net/2018/12/28/jewish-involvement-in-contemporary-refugee-and-migrant-organizations-part-one/
    Juutalaisten osallistuminen nykyaikaisiin pakolais- ja siirtolaisjärjestöihin – osa 2.
    https://www.theoccidentalobserver.net/2018/12/29/jewish-involvement-in-contemporary-refugee-and-migrant-organizations-part-two/
    Massamaahanmuutto ja avoimet ovet ovat juutalainen agenda.
    https://www.jewworldorder.org/mass-immigration-and-open-borders-is-a-jewish-agenda/
    Suuri korvausteoria: Tässä on mitä juutalaisten on tiedettävä valkoisesta ylivallasta.
    https://www.ajc.org/news/great-replacement-theory-heres-what-jews-need-to-know-about-white-supremacy
    Juutalaiset myöntävät tulvivansa Eurooppaan maahanmuuttajia häiritäkseen valkoisia käsittelemästä juutalaiskysymystä.
    https://christiansfortruth.com/jews-admit-flooding-europe-with-migrants-to-distract-whites-from-thinking-about-the-jewish-question/
    Juutalaisten salaliitto vuoden 1965 avoimen maahanmuuttolain takana.
    https://www.realjewnews.com/?p=50
    Juutalainen maailmanjärjestys (JWO).
    https://www.jewworldorder.org/mass-immigration-and-open-borders-is-a-jewish-agenda/
    Edellinen sitaatti `You Gentiles` e-book.
    https://christiansfortruth.com/wp-content/uploads/2019/10/yougentiles.pdf
    `Juutalaisten jatkuva vaikutus Irlannin muutokseen` (20.7.2024).
    https://www.unz.com/article/ongoing-jewish-influence-in-the-transformation-of-ireland/
    `Berliinin poliisi varoittaa homoja ja juutalaisia arabeista`.
    https://www.rt.com/news/607907-berlin-warning-gays-jews/
    `Antisemitismipiikki raportoitu Saksassa`.
    https://www.rt.com/news/599986-germany-antisemitism-spike-israel/
    `Antisemitismin laajuus Saksassa `pelottava` – varakansleri`.
    https://www.rt.com/news/586226-germany-antisemitism-habeck-reaction/

    Newsky

    Plusääni(0)Miinusääni(1)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat