Suomen elintason suunta

Toistaiseksi suhteellisen yllätyksetön euroalueen talouskriisi koskee vähän – jos ollenkaan eliittiä.  Vallitsevasta taloustilanteesta johtuen valtionyritysten hallinnon palkkiot ansaitsisivat vieläkin suuremman huomion. Paheksuntaa herättää erityisesti, kun kritiikittömästi jaetaan etuja toinen toisilleen tappiota tuottavissa yhtiöissä. Siis hallintoon kuuluvien ”lottovoitot” maksetaan lainavaroista. Niitähän valtiokin antaa Kreikkaan ja maksattaa velan kansallamme. Saako poliisitutkintakaan Finnairissa aikaan – edes ”linnarauhaa”? (Suomen ammattijärjestön vuoden 1926 edustajakokouksesta sosialidemokraattien ja kommunistien välille tehtiin ”linnarauha” ja keskeytettiin asian käsittely sovun löytämiseksi.)

Devalvointikeino puuttuu. Siksi vahva euro ja sitoutuminen velkamaiden tukemiseen oman kustannuskehityksemme lisäksi johtaa yritystoimintamme kilpailukyvyttömään asemaan. Myös teollisuustuotannon raaka-aineisiin ja energiaan kohdistuva verotus heikentää kilpailukykyä ajaen teknologiateollisuutta maanpakoon. Juuri nyt täytyisi osoittaa erityistä malttia kulujen lisäämisessä.

Esko Ahon hallitus yritti kustannuskehitystä hillitsevää sopua eli ”linnarauhaa”. Jouduttuaan useita kertoja ammattiliittojen kanssa vastakkain Suomi ajautui pakkodevalvaatioihin. Niiden seuraukset vaikuttavat edelleenkin. Yllättävä ongelman syntyy, kun työkokemusta vailla olevat asfalttiajan poliitikot ja seremoniaväkeen kuuluva virkamiehistö eivät osaa varautua Kaukoidän teollisuuden tehokkuuden ja laadun kustannustasoa nopeampaan kehitykseen. Nousevien maiden tuotantoa ja Kiinan lainanantokykyä rajoittaa euroalueen ja USA:n ostovoimapula.

Olemmeko oppineet mitään? Seurauksista piittaamaton vihreä liike ajaa taloutta hätätilaan paljon suuremmalla voimalla, mitä sen poliittinen kannatus edellyttäisi. Itämeren rikkidirektiivi heikentää teollisuustuotteiden kilpailuasemaa kasvattaen negatiivista kauppatasetta, velan määrää ja työttömyyttä. Eurostatin tilaston mukaan EU:n työttömyys 2.4.2012 oli 10,8 ja Suomen 7,4 %.

Hyväksyttävien maksuperusteiden puuttuessa valtioyhtiöiden johdon ylimääräiset palkkiot aiheuttavat ansaittua paheksuntaa. Vaikka summat liikevaihtoon verrattuina ovat pieniä, ne antavat kaikille työntekijöille perusteet vaatia korkeampaa palkkaa ja parempia työoloja. Tapa johtaa pysyvään kustannuskierteeseen, jonka tuloksena kilpailukyky heikkenee ja työttömyys lisääntyy.

Alpo Ylitalo, Kokkola