Länsivaltojen loputon proxy– eli sijaissota Ukrainan kautta Venäjää vastaan jatkuu, vaikka Ukraina on jo infrastruktuuriltaan, turvallisuudeltaan ja taloudeltaan romahtanut. Lisäksi Ukrainassa vallitsee laajamittainen korruptio. [1] Viime kesäkuussa pidetyssä NATOn huippukokouksessa Haagissa, jäsenmaat sopivat puolustusmenojensa korottamisesta seuraavan vuosikymmenen kuluessa 5 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Kaiken kukkuraksi Washington lupautuu jälleen aseistamaan Kiovaa, tosin eurooppalaisten kustannuksella.
Tietyt EU-maat – vararikon partaalla oleva Suomi mukaan lukien – raunioittavat yhteiskuntaansa ja talouttaan loputtoman Ukrainan sodan tähden. Lisäksi Suomi on ajautumassa mahdollisesti alkavan suursodan jalkoihin, maan syöksyessä yhteiseen hyökkäysrintamaan Venäjää vastaan, länsimaiden rinnalla.
Suomi on mukana sotavarusteluissa Venäjää vastaan
Euroopan unionin vaikutuspiirin kautta ja nykyisin jälleen Yhdysvaltojen taholta, halutaan jatkaa sotaa kiihkeästi Ukrainan kautta Venäjää vastaan. Näyttäisi siltä, että Suomi kuuluisi kaikista sotaisimpaan EU-maiden joukkoon, vaikka sen pitäisi geopoliittisen asemansa muistaen pyrkiä olemaan kaikista diplomaattisin ja mahdollisimman liittoutumattomin maa, EU-maiden joukossa.
Alkuvuodesta Yhdysvallat hidastivat tukeaan Ukrainalle. Kuitenkin Yhdysvallat [2] on tukenut Ukrainaa vuodesta 2022 alkaen liki yhtä paljon kuin kaikki Euroopan valtiot yhteensä samalla aikajaksolla. Länsivallat ovat tukeneet aseellisesti sekä taloudellisesti Ukrainaa kolmen vuoden aikana 300 miljardilla eurolla. Mutta tuorein tukipaketti on peräti yli 400 miljardia euroa. Donald Trump on myös luvannut Ukrainalle lisää ilmatorjuntaan käytettäviä Patriot [2]-ilmatorjuntajärjestelmiä, jotka toimitetaan EU-maiden taloudellisella tuella.
”Euroopan unioni [3] maksaa tämän [Patriot-järjestelmän]. Me emme maksa tästä mitään. Me vain lähetämme ne. Se on meille liiketoimintaa.” Trump teroitti, että Yhdysvallat aikoo toimittaa Ukrainalle ”erilaisia malleja modernista sotilasvarustuksesta”, minkä ”Ukraina korvaa 100 prosenttisesti”.
Sotavarustelu aiheuttaa taloudellista kurjuutta Suomelle
Huomionarvoista on, että NATO [4] -maat sopivat hiljattain Haagissa puolustusmenojensa korottamisesta seuraavan vuosikymmenen kuluessa 5 prosenttiin bruttokansantuotteesta, vuoteen 2035 mennessä.
Suomi on ajautunut pahaan velkakierteeseen, joten mainitut “puolustusmenot” ja Ukrainan tukemisesta aiheutuneet kustannukset ovat taloudellisesti ja myös yhteiskunnallisesti erittäin vaikeita riutuvalle maalle. Luonnollisesti poliittisin toimin edellä mainitut “puolustus-” ja Ukrainalle annettavat kaikenlaiset tukimenot katetaan sekä tiettyjä veroja korottamalla että määrättyjä hankkeita sekä etuuksia karsimalla. Näitä “NATO-menoja” tuskin esiteltiin kansalle ennen NATO-jäsenyyden hakemista.
Vertailun vuoksi voidaan esittää, että vuonna 2018 eli ennen Suomen NATO-jäsenyyttä, maan vuotuiset puolustusmenot olivat 1,9 [5] (a) miljardia euroa.
Hallituslähteet kertovat Iltalehdelle, että Suomen valtion vuotuiset puolustusmenot nousevat vuoteen 2029 mennessä noin kymmeneen [6] (b) miljardiin euroon. Tämä ilmenee, kun noin 3 prosentin vuotuinen kasvu puolustusmenoissa suhteutetaan bruttokansantuotteeseen.
Näin ollen Suomen puolustusmenojen koko muodostuisi vastaamaan vähintään kolmea prosenttia bruttokansantuotteen suuruudesta. Täten kaavan 100*(b-a/a) =x%, mukaan vuonna 2029 puolustusmenoja olisi noin 426 prosenttia enemmän kuin vuonna 2018.
Tämän vuoden puolustusmenot [7] ovat noin 6,3 miljardia euroa, mikä tarkoittaa noin 232 prosentin lisäystä vuoden 2018 puolustusmenoihin verrattuna.
Suomen itsenäisyyden menettäminen syynä talouden ja yhteiskunnan romahtamiseen
Paavo Väyrynen (2024) kirjoittaa, että taloutemme ja koko yhteiskuntamme nykyiset polttavat ongelmat johtuvat siitä, että Suomi on 1980-luvun lopulta lähtien askel askeleelta menettänyt itsenäisyyttään. Väyrynen käsittelee näitä aiheita kirjassaan, Mitä Suomelle on tapahtunut?
Väyrysen mukaan ensimmäinen paha virheemme oli 1980-luvun lopulla alkanut ja vuoden 1992 lopulle jatkunut ”vahvan markan” politiikka, jolla Suomea valmisteltiin jäsenyyteen Euroopan unionissa ja euroalueessa.
Vahvan markan politiikka johti taloutemme tähän asti syvimpään lamaan, konkurssiaaltoon, pankkikriisiin ja suurtyöttömyyteen. Valtion menoja jouduttiin ankaralla kädellä poistamaan, ja siitä huolimatta valtio velkaantui sangen raskaasti.
Toisena virheenä oli Suomen liittäminen jäseneksi Euroopan unioniin sekä euroalueeseen.
Euroopan unioniin liityttiin, vaikka olimme jo saavuttaneet jäsenyyden oleellisimmat edut, kun olimme päässeet Euroopan talousalueen (ETA) kautta sen sisämarkkinoille. Jäsenyys Euroopan unionissa on aiheuttanut Suomelle merkittävät ja kasvavat taloudelliset menetykset.
Euroon Suomi siirtyi ainoana Pohjoismaana ja ilman kansanäänestystä. Ruotsissa ja Tanskassa ihmiset pääsivät äänestämään, ja molemmissa maissa enemmistö hylkäsi jäsenyyden.
Kolmanneksi Suomi on luopunut itsenäisyydestään ja meillä ei enää ole omaa puolustuspolitiikkaa, jonka korvaa sotilasliitto Naton jäsenyys. Tähän liittyen Suomesta on tullut osapuoli Ukrainassa käytävään sijaissotaan (proxy war) Venäjää vastaan. Tämä aiheuttaa Suomelle vararikon.
Kilpajuoksu sotaan on uhka Suomen turvallisuudelle
Ensin hieman taustaa
Everstiluutnantti Janne Tähtinen (2024) on päätynyt väitöstutkimuksessaan muiden muassa siihen, että kiristynyt geopoliittinen tilanne Suomen lähialueilla ei ole sotaa vaan normaaliajan strategista kilpailua.
Tähtinen kirjoittaa (2024, 164), että Venäjä tyrmistytti kansainvälisen politiikan sekä strategian asiantuntijat vuonna 2014 käyttämällä sotilaallista voimaa Euroopassa omien turvallisuusetujensa ajamiseen.1 Venäjän toteuttama operaatio Ukrainassa osoitti, Tähtisen mukaan, että sotilaalliset uhkakuvat, joihin niiden oma varautuminen oli perustunut, olivat vääriä2. Mainitun tutkijan mukaan Venäjä oli jälleen osoittanut – kuten myös vuonna 2008 Georgiassa – ettei se pidättäydy sotilaallisen voiman käytöstä strategisten tavoitteidensa saavuttamisessa3. Tähtinen (2024, 164) tähdentää, että Venäjän kokonaisoperaation tavoitteena oli strategisesti merkittävän Krimin alueen valtaaminen ja haltuunotto sekä Ukrainan valtion länsikehityksen eli Natoon ja EU:n liittymisen estäminen4. Ukrainan pyrkiessä lähestymään länsimaita, Venäjä halusi korostaa asemaansa omassa etupiirissään tai vaikutuspiirissään entisen Neuvostoliiton alueella5.
Venäjän laajamittainen sotatoimi Ukrainaan 24.2.2022 palautti konventionaalisen eli perinteisen sodankäynnin uhkan Eurooppaan (Tähtinen 2024, 190).
___________
- Raitasalo (2019), s. 32
- Raitasalo, Jyri: Miksi Ukrainan sotilaallinen kriisi yllätti länsimaat. Ilmatorjunnan vuosikirja 2015, Ilmatorjuntayhdistys, Waasa Graphics, Vaasa 2015, s. 128.
- Persson, Gudrun & Carolina Vendil Pallin: Setting the Scene – The View from Russia. A Rude Awakening. Ramifications of Russian Aggression Towards Ukraine. Niklas Granholm, Johannes Malminen & Gudrun Persson (eds.). FOI 2014 (kesäkuu), s. 25. [https://www.foi.se/en/foi/reports/report-summary.html?reportNo=FOIR–3892—SE], luettu 27.1.2024.
- Raitasalo (2019), s. 32. Euroopan unionin itäinen kumppanuusohjelma ja Ukrainan pyrkimys lähteen johtivat Euromaidanin kriisiin sekä Venäjän asevoimien käyttöön tilanteen muuttamiseksi vuonna 2014. Ks. myös Snegovaya (2015), s. 15
- Raymond, (2017), s. 7. Ks. myös Bebler, Anton: Crimea and the Russian-Ukrainian Conflict. Romanian Journal of European Affairs, 15(1), 2015, s. 35. [https://citeseerx.ist.psu.edu/document?repid=rep1&type=pdf&doi=2e8380f0bccf6264637eeef55e536fcf93 43c10b,], luettu 25.2.2023. Anton Bebler on Ljubljanan yliopiston politiikan tutkimuksen emeritusprofessori.
Jos ajattelemme pelkästään sotilaallisen strategian menetelmiä, niin siinä tapauksessa Tähtisen kirjoitukset pitänevät paikkansa. Haluan kuitenkin korostaa ulko- ja geopoliittista ulottuvuutta. Ensinnäkään Venäjän operaatiot Ukrainassa eivät voineet olla yllätys länsivalloille. Nimittäin esimerkiksi professori Jeffrey Sachsin [8] mukaan Yhdysvallat on vahvistanut imperiumiaan NATOn laajentumisen kautta aina Brysselistä, Vladivostokiin, jo yli kolmenkymmenen vuoden ajan. Näin ollen länsivaltojen on täytynyt ymmärtää, että Venäjä on tiedostanut NATOn expansionismin rajoilleen uhaksi itsenäisyydelleen ja turvallisuudelleen.
Sachs esittää, että Yhdysvallat oli vuosina 1990–91 täysin varma maailmanjärjestyksen hegemoniansa säilymisestä. Tuolloin Yhdysvaltojen poliittinen johtajisto noudatti ulkopolitiikkaa, jossa ei tarvinnut huomioida kenenkään muiden valtioiden vaatimuksia, näkemyksistä puhumattakaan ja viitattiin kintaalla kansainvälisille velvoitteille sekä YK:n säädöksille. Vakaana näkemyksenä oli, että Yhdysvallat pyörittävät näytelmää. Yhdysvaltalaiset poliitikot, kuten Dick Cheney ja Paul Wolowitz, ja monet muut hyvin tunnetut toimijat uskoivat tuolloin kirjaimellisesti, että vallitseva maailmanvalta kuului Yhdysvalloille, ja että heidän tavoitteitaan ei kukaan voinut estää. Heidän pyrkimyksenään oli “siivota” entinen NL sekä sen liittolaiset, kuten Irak, Syyria, Serbia jne.
Eurooppa oli luisunut täysin Yhdysvaltojen alaisuuteen, erityisesti vuonna 2008, jota edeltävänä kautena Yhdysvallat spesifioi unipolariteettinsa sisältämään myös, kuten jo mainittiin, NATOn laajentumista aina Brysselistä, Vladivostokiin. Tällaisella asteittaisella itälaajentumisella ei ollut selvää rajaa. Kuvatulla USA:n yksinapaisella maailmanjärjestyksellä määriteltiin liittovaltion vihollisalueet, joita olivat ilman Yhdysvaltojen asetukikohtia olevat alueet. Bill Clinton, joka oli USA:n presidentti vuosina 1993–2001, allekirjoitti itälaajentumisen.
Sachsin mukaan Venäjällä ei ole ollut mitään intressejä tai alueellisia suunnitelmia Ukrainan suhteen. Hän vakuuttaa tämän olevan totuus, sillä hän oli ollut siellä vuosia, ja tiesi mistä puhui.
Tähtisen tutkimuksesta saa rivienvälistä sellaisen käsityksen, että Venäjällä olisi pyrkimyksiä entisen Neuvosto-Venäjän kaltaiseen suurvalta-ajatteluun sekä niiden toteutukseen. Täysin selvää on, että Venäjä ei voi hyväksyä Ukrainan mahdollista NATO- ja EU-jäsenyyttä. Mutta tämä ei johdu siitä, että Venäjä olisi halunnut korostaa asemaansa omassa etu- tai vaikutuspiirissään entisen Neuvostoliiton alueella. Venäjä oli pakotettu aloittamaan vuonna 2022 erikoissotaoperaatiot Venäjään liitettyjen Donetskin ja Luhanskin kansantasavaltojen suojelemiseksi. Nimittäin Ukrainan hallinnon militantit olivat aloittaneet murhaavan terrorinsa Donetskin ja Luhanskin kansantasavaltojen vastaan jo vuonna 2014. Nämä kansantasavallat itse pyysivät Venäjältä suojelusta. Venäjän oli pakko estää sotatoimin Yhdysvaltojen edistämä NATOn laajentuminen rajojensa tuntumaan. Venäjä oli pakotettu suojelemaan itsenäisyyttään, kansaansa, kulttuuriaan ja olemassaoloaan.
Yhdysvaltojen sijaissota Ukrainan kautta Venäjää vastaan on Yhdysvaltojen geopoliittista peliä Euraasiassa, jonka luonnetta Brzezinski kuvailee seuraavasti:
Zbigniew Brzezinskin (1997, xii–xiv) mukaan Euraasia on todellisuudessa aina ollut maailman vallan keskus. Toisen maailmansodan jälkeen, Yhdysvallat, Euraasian ulkopuolisena valtiona oli onnistunut [muiden muassa sotateollisuuden avulla, toim. huom.] kohoamaan globaaliksi johtajaksi, mikä korostui entisestään Neuvostoliiton hajoamisen myötä. Euraasian geopoliittinen merkittävyys ei ole muuttunut ja täten Yhdysvaltain maailmanjärjestyksen hegemoniana säilyminen riippuu siitä, kuinka hyvin se selviää Euraasian muuttuvien valtasuhteiden kanssa. Euraasia oli Brzezinskin mukaan se geopoliittinen ”shakkilauta”, jolla taistelu maailman johtajuudesta käytäisiin (Brzezinski 1997).
Sachsin mukaan Venäjällä ei ole ollut mitään intressejä tai alueellisia suunnitelmia Ukrainan suhteen. Brzezinskin mainitsemaa geopoliittista peliä Yhdysvaltojen maailman johtajuudesta on jatkunut nyt jo kolmen vuoden ajan Ukrainassa. Yhdysvaltojen reilut kolmekymmentä vuotta sitten alkanut NATOn itälaajentumisen projektin pääavaimet ovat Ukraina ja Georgia. Tässä ovat nykyisen Ukrainan sodan syttymisen sytykkeet, Venäjä ei ole sodan aloittaja.
Yllä esitetty vaikuttaa Euroopan maiden, mukaan lukien Suomen, kilpajuoksuun sodan hirveyteen
Lähihistoriaan viitaten:
Suomi jatkoi entistä kiihkeämmin NATOon liittymisprosessiaan vuoden 2022 alkaen, ja samalla maamme alkoi irtaantua entisistä ystävällisistä suhteistaan Venäjään. Suomesta muodostui mallioppilas Yhdysvaltojen ja sen läntisten liittolaisten agendan toteuttamisessa, mikä tarkoitti Venäjään kohdistuvia aggressioita kaikilla rintamilla. Kaikki entiset sillat poltettiin itäiseen naapurisuurvaltaan.
Suomi saatiin ujutettua NATOn jäseneksi 4.4.2023. Tätä edelsi Suomen liittymispöytäkirjan ratifioiminen kaikkien NATO-jäsenmaiden osalta sekä Suomen hyväksyminen NATO-jäsenyyteen maan poliittisen koneiston toimesta.
Näin ollen maamme luisui Yhdysvaltojen sotilasdoktriinin alaisuuteen, jonka seurauksena aloitettiin käytännössä Suomen miehittäminen yhdysvaltalaisilla sotajoukoilla DCA-sopimuksen mukaisesti. Täten Suomesta muodostui Washingtonin puskurialue Moskovaa vastaan, mikä tarkoitti erittäin vihamielistä ja hyökkäävää suhtautumista naapurimaatamme suurvalta Venäjää vastaan.
Nykyisin virallinen Suomi on tehnyt lisää kammottavia “ulkopoliittisia” virheitä, jotka typeryydessään saavat turhaan hakea vertaistaan Suomen historiasta.
Suomi on erittäin aktiivisesti liittynyt Yhdysvaltojen ja nykyisin Euroopan yhteiseen aggressiiviseen sotilaalliseen hankkeeseen Venäjää vastaan. Tästä prosessista esimerkkejä jäljempänä:
Yle uutisoi 18.9.2024, että Suomeen muodostetaan kaksi NATO-maiden joukoista koostuvaa esikuntaa. Valmistelluin on Pohjois-Euroopan maavoimajoukkojen esikunta. Ylen tietojen mukaan esikunta perustettaisiin Suomen oman maavoimaesikunnan yhteyteen Mikkeliin.
Toinen esikunta luotaisiin Suomeen saapuville NATO-maiden FLF-joukoille. Ruotsi oli ilmoittanut halukkuutensa ottaa vastuulleen joukkojen koordinoinnista. Joukot sijoittuisivat etupäässä pohjoiseen sekä joukkojen esikuntaa suunnitellaan joko Rovaniemelle tai Sodankylään, kirjoittaa Yle-uutiset.
Valtioneuvoston (2016, 14) mukaan, jo ennen Suomen liittymistä NATOon pidettiin puolustusliiton läsnäoloa ja sen – ydinaseiden varaan perustuvaa – pelotetta Itämeren aluetta vakauttavana tekijänä.6 Vuoden 2021 puolustusselontekoon Suomen toimintaympäristöä koskevaan analyysiin kirjattiin pelko siitä, että ”taktisia ydinaseita matalatehoisempien ydinaseiden käyttökynnyksen alenemiseen on mahdollinen.”7
NATO-jäsenyys on tuonut yllä esitettyyn uuden ja vieläkin vaarallisemman ulottuvuuden. Ajatus kansallisin kyvyin tuotetusta pidäkkeestä tai kynnyksestä on syvään juurtunut osa suomalaista strategista kulttuuria.8 NATOn jäsenenä Suomen pelotepaletti täydentyy ydinasepelotteella sen ollessa osa liittokunnan ja erittäinkin Yhdysvaltain laajennettua pelotetta eli ”ydinasesateenvarjoa”. Suomen ajautuessa sotilaalliseen konfliktiin, voi se äärimmäisessä tapauksessa johtaa Suomen liittolaisten suorittamaan vastaiskuun ydinasein.
____________
6. Valtioneuvosto 2016, 14.
7. Valtioneuvosto 2021, 13.
8. Salonius-Pasternak 2019; Hanska 2019.
9. Pesu ja Juntunen 2023
Euroopan komissio on julkistanut [9] suunnitelmansa Euroopan puolustuksen vahvistamiseksi eli niin kutsutun puolustuksen valkoisen kirjan.
Komissio ilmoittaa tavoitteekseen muodostaa EU:sta uskottava ja itsenäinen toimija myös puolustukseen liittyen. Tavoitteet pyritään toteuttamaan jo vuoteen 2030 mennessä. EU on komission mukaan aseistettava uudelleen muuttuneen maailmanpoliittisen tilanteen vuoksi.
Tärkeimpänä tavoitteena pidetään tuen jatkamista Ukrainalle, [mikä tietysti köyhdyttää entisestään EU:n jäsenmaita, toim. huom.]
EU on suuntaamassa puolustukseen yhteensä 800 miljardin euron lisämenot. EU-maiden johtajat hyväksyivät tavoitteen viime maaliskuun alussa, uutisoi Yle 7.3.2025.
Komissio mainitsee linjauksissaan seitsemän EU:n kannalta kriittistä kehitys- ja yhteishankintakohdetta, joita lyhyesti mainiten ovat:
Ensimmäinen on ilmatorjunta ja ohjuspuolustus.
Toisina ovat tykistöjärjestelmät, mukaan lukien HIMARS-tyyppiset pitkän kantaman raketinheittimet sekä pitkän kantaman ohjukset.
Kolmansina ovat ammukset ja ohjukset. Komission mukaan Euroopan unionilla pitäisi olla varastossa riittävästi ammuksia ja ohjuksia kriisitilanteen varalle sekä varattuna tarpeeksi valmistuskapasiteettia.
Neljänsinä ovat droonit ja vastadroonijärjestelmät, joiden merkitys on kuulemma korostunut Ukrainassa.
Viidentenä on infrastruktuuri, jota pitkin kalustoa ja joukkoja voidaan tarpeen vaatiessa siirtää. Tämä tarkoittaa esimerkiksi satamien, lentokenttien sekä maayhteyksien vahvistamista.
Kuudentena huomioidaan kyberhyökkäykseen ja elektroniseen sodankäyntiin liittyvät tekijät. Tämä sisältyy kvanttiteknologian ja tekoälyn käyttämiseen puolustuksessa.
Seitsemäntenä kohtana huomioidaan niin kutsuttuja ”laajempia sotilaallisia kykyjä”.
Ja kuten ennakkoon todettiin, EU-maat kustantaa täysin Trumpin lupaamat ja kenties jo toimittamat Patriot-ilmatorjuntajärjestelmät Ukrainalle.
Lisäksi voidaan mainita Suomen, Yhdysvalloista hankkimat F-35-hävittäjät, jotka ovat edesmenneen tietokirjailija Pentti Sainion kirjoittaman yhteenvedon mukaan puolustuskyvyttömiä venäläisten hypersoonisia ohjuksia vastaan. Sainion yhteenveto hypernopeista aseista perustuu vuoden 2021 joulukuussa julkaistuun Sainion kirjaan Kansakunta kenraalien käsissä.
Edellä esitetystä ilmenee se surullisen järjetön tilanne, että Suomi on sitoutunut sekä Yhdysvaltojen että Euroopan mukana väkivaltaiseen prosessiin Venäjää vastaan, mitä voidaan rehellisesti sanoen luonnehtia kilpajuoksuksi sotaan Venäjää vastaan.
Sodan syttyessä lännen ja idän välille Suomelle käy todella huonosti.
Koska Suomi on NATOn jäsenmaa, on tärkeää muistaa, että NATO ei ole puolustus-, vaan hyökkäysliitto. Se on aggressiivinen ja konfrontaatioihin (vastakkainasettelu) valmistautunut liittouma.
Lisäksi NATOn 5. artiklan mukainen sotatoiminta NATOn yhteistä “vihollista” vastaan ei ole uskottavaa. Tästä huolimatta sodan syttyessä lännen ja Venäjän välille, Yhdysvallat käyttäisivät tiettyjä NATO-maita, kuten esimerkiksi Ranskaa, Britanniaa, Suomea, Baltian maita ja tiettyjä Itä-Euroopan NATO-maita välineinään hyökkäyksessään Venäjää vastaan. Suomesta ja Baltian maista muodostettaisiin tiettyjen NATO-maiden sotilaallinen tukikohta, mikä olisi välitön uhka Venäjälle. Tämä tukikohtien suunnitelma on jo toteutumassa. Sodan syttyessä tämä tarkoittaisi varmaa Suomen ja Baltian maiden tuhoutumista suurvaltojen välisten ja eurooppalaisen sodan jalkoihin. Ei varmaankaan ole laisinkaan älykästä tahallaan ajautua venäläisten hypersoonisten ja Sarmat-ohjusten maalitauluksi varsinkaan, kun kyseiset ohjukset voivat pyyhkäistä esim. Ranskan kokoisen maan alueen hetkessä pois maailmankartalta. Yllä esitetyt uhat tapahtuisivat, vaikka NATOn 5. artiklaa ei käytettäisikään.
Loppupäätelmä
Yllä mainittua NATOn 5. artiklaa selventääkseni esitän, että mainittu artikla yhteisestä puolustuksesta perustuu täydellisesti toiveajatteluun. 5 artikla ei sisällä sellaista lupausta, jonka mukaan aina yhtä NATO-maata puolustettaisiin sen joutuessa hyökkäyksen kohteeksi. Todellisuudessa kukin NATO-maa määrittelisi omat puolustustarpeensa vain, ja ainoastaan oman maansa puolustusta ajatellen, muiden auttamiseen ei olisi resursseja.
Tärkeää on huomioita, että NATOlla ei ole omia sotajoukkoja, vaan osallistuminen sotaoperaatioihin on jokaiselle NATO-maalle täysin vapaaehtoista. Joukot siis muodostuisivat kunkin NATO-maan omista joukoista, mutta ilman osallistumisvelvollisuutta. Pitää muistaa, että suulliset lupaukset, eikä paperillekaan kirjoitetut, merkitse yhtään mitään tositilanteessa.
Yhdysvaltojen globaalit hegemoniset tavoitteet ovat ilmenneet ainakin osittain seuraavasti:
Atlanttinen akseli haluaa, ja on ainakin halunnut, Venäjän luonnonvarat ja kulttuurin hallintaansa ja historiallisesti sanoen syrjään Euraasian sydänmaan vartiopaikalta. Niin kauan kuin Venäjä on nykyisessä geopoliittisessa ja yhteiskunnallisessa asemassaan, ei Atlanttinen akseli pysty liioin pysäyttämään Yhdysvaltojen johtaman maailmanjärjestyksen näivettymistä.
Juuri kyseisen Yhdysvaltojen johtaman läntisen liittouman maailmanjärjestyksen säilyttämiseksi luotiin Ukrainan konflikti ja sen seurauksena Venäjän oli pakko liittää Krimi itseensä. Tätä sanotaan kylmän sodan jälkeisen Euroopan vakavimmaksi geopoliittiseksi konfliktiksi. Näistä tapahtumista syytetään ilman perusteluja vain Venäjää, vaikka todellisena syynä on läntisen liittouman pyrkimys säilyttää häviävää maailmanjärjestystään eli poliittista ja taloudellista maailman valtaansa, minkä hyväksi myös Suomen ja suomalaisten voimavarat on valjastettu. Muitakin tekijöitä, kuin edellä mainitut, on konfliktiin tietysti olemassa.
Markku Juutinen
Lähteet
Euroopan tilintarkastus tuomioistuin (nro 23/2021): Erityiskertomus: Laajamittaisen korruption torjunta Ukrainassa. [10] https://op.europa.eu/webpub/eca/special-reports/ukraine-23-2021/fi/ [1]
Euroopan komissio (28.3.2025): Euroopan puolustuksen tulevaisuus. https://commission.europa.eu/topics/defence/future-european-defence_fi?prefLang=fi [11]
Forbes Breaking News [12] (7/2025): BREAKING NEWS: Trump Takes Multiple Questions On The One-Year Anniversary Of Assassination Attempt. [3] https://www.youtube.com/watch?v=GsMsp_0MJis [3]
IfW, Kiel Institute [2] (2/2023): Ukraine Support Tracker. [2]https://www.ifw-kiel.de/topics/war-against-ukraine/ukraine-support-tracker/ [2]
Juntunen, Tapio (2019), “Harmaantuvaa pienvaltioliberalismia: Suomi, ydinaseiden kieltosopimus ja ulkopolitiikan koulukuntavaikutteet”. Kosmopolis 48 (4): 39–63.
NATO (6/2025): NATO – Topic: Defence expenditures and NATO’s 5% commitment. [4] https://www.nato.int/cps/en/natohq/topics_49198.htm [4]
Veronmaksajat (7.3.2024): Valtion tulot ja menot – Veronmaksajain Keskusliitto ry. [13] https://www.veronmaksajat.fi/tutkimus-ja-tilastot/suomen-verot-ja-menot/valtion-tulot-ja-menot/#d1fceb73 [13]
Valtion talousarvioesitykset [5] (2018): Talousarvioesitys 2018, 10. Sotilaallinen maanpuolustus. https://budjetti.vm.fi/indox/sisalto.jsp?year=2018&lang=fi&maindoc=/2018/taet/hallituksenEsitys/hallituksenEsitys.xml&opennode=0:1:43:117:119 [14]:
Pesu, Matti ja Tapio Juntunen (2023), “Finland in a nuclear alliance: Recalibrating the dual-track mindset on deterrence and arms control”. FIIA Briefing Paper 375, 16.11.2023. https://www.fiia.fi/julkaisu/finland-in-a-nuclear-alliance?read [15].
Persson, Gudrun & Carolina Vendil Pallin: Setting the Scene – The View from Russia. A Rude Awakening. Ramifications of Russian Aggression Towards Ukraine. Niklas Granholm, Johannes Malminen & Gudrun Persson (eds.). FOI 2014 (kesäkuu). [https://www.foi.se/en/foi/reports/report-summary.html?reportNo=FOI-R– 3892—SE], luettu 27.1.2024.
Raitasalo, Jyri: Hybridisota ja hybridiuhat – paljon vanhaa…onko mitään uutta? Tiede ja Ase N:o 76, 2019. [https://journal.fi/ta/article/view/77541], luettu 11.3.2023.
Raitasalo, Jyri: Miksi Ukrainan sotilaallinen kriisi yllätti länsimaat. Ilmatorjunnan vuosikirja 2015, Ilmatorjuntayhdistys, Waasa Graphics, Vaasa 2015.
Raymond, Brendan C: U.S. Army Changes Required to Counter Russian Military Aggression. United States Army War College 2017. [https://publications.armywarcollege.edu/pubs/3486.pdf], luettu 18.7.2022.
Sachs, Jeffrey (2024): Professori Jeffrey Sachs esittelee Ukrainan sodan taustoja EU parlamentaarikoille. https://www.youtube.com/watch?v=aEHEw8JjD9M [8]
Sinkkonen, Jarmo (10.08.2024), Suomen Sotilas: Puolustusbudjetti 2025. [7] https://suomensotilas.fi/2024/08/10/puolustusbudjetti-2025/ [7]