Opetusneuvos, res. majuri Erkki Hautamäki on kirjoittanut kiinnostavan kirjan, Suomi myrskyn silmässä. Se tuo viime sotien ajalta esille asioita, joita ei ole tiedetty tai joista on vaiettu tai joista ei haluta kertoa mitään. Kirja muuttaa merkittävästi viime sotien historiankirjoitusta.
Johdanto
Erkki Hautamäki kuvaa teoksessaan Suomi myrskyn silmässä hämmästyttävän paljastuksen Suomen joutumisesta suurvaltojen salajuonien temmellyskentäksi. Teoksen mukaan Neuvostoliiton hyökkäämättömyyssopimus Saksan kanssa 23.8.1939 oli vain taktinen veto ajan voittamiseksi. Liittoutuneiden apu Suomelle paljastuu kelvottomana juonena, jonka välityksellä voitaisiin miehittää Norja ja Ruotsi sekä samalla luovuttaa Suomi ja Baltia Neuvostoliiton ”syleilyyn”. Hitlerin rooli toisen maailman sodan pyörteisissä tapahtumissa, vastoin yleistä ”aggressiivista” kuvaa paljastuu kaikin tavoin rauhaan pyrkivänä miehenä.
Hautamäen teos tukeutuu marsalkka Mannerheimin henkilökohtaisen erikoisagentin Vilho Tahvanaisen todistusaineistoon, S-32-kansioon, joka käsittää Mannerheimin asiakirjat kolmena niteenä vuosilta 1930–1940, 1941–1946 ja 1947–1949. Nämä kolme alkuperäistä asiakirjaa Mannerheim luovutti tammikuussa 1950 presidentti Juho Kusti Paasikivelle. Alkuperäiset S-32-kansion asiakirjat ovat kadoksissa. Mutta ennen kuin alkuperäiset asiakirjat luovutettiin Paasikivelle, pyysi Mannerheim erikoisagenttiaan V. Tahvanaista kopioimaan ja järjestämään keskeiset aineistot dokumenteista. Tämän tehtävän Tahvanainen myös suoritti perusteellisesti. Suomi myrskyn silmässä nojautuu myös kirjailijan tutkimuksiin ulkomaisista arkistoista, jotka sisältävät 2. maailmansodan suurvaltojen taustapolitiikkaa. Teoksen perusteella sodanaikaiset johtajat eivät syyllistyneet rikoksiin, eivätkä olleet syyllisiä sotiin, joihin Suomi kiskaistiin mukaan 1939–1945.
Neuvostoliiton ekspansionismi Skandinaviassa, Suomessa ja Baltian maissa 1930–1932 s.29
Neuvostoliitto yritti esimerkiksi emigranttien välityksellä laajentumishankkeita Suomessa 1930–1932. Ilmeisesti ensimmäiset emigrantit olivat saapuneet neuvostoliittoon Leninin ja kominternin houkuttelemina tai kutsumina. Vilho Tahvanainen paljastaa teoksessaan Erikoistehtävä, kaksi kommunistien erittäin varteen otettavaa vallankaappaussuunnitemaa Suomessa 1930–1932. Kertomansa perusteella molemmilla kerroilla Tahvanaisen onnistui saada vallankumouskonseptit käsiinsä ja kiikutettua ne hengenvaarallisten ponnistusten välityksellä Suomen viranomaisille. Ensimmäinen vallankaappauspaljastus tapahtui 1930 lokakuussa ja toinen kerta toteutui 1932 elokuussa, jolloin paljastui suomalaisten kommunistien värvätty ryhmä, joka oli matkalla koulutettavaksi Neuvostoliittoon punaupseerikouluun. Sattuma tai paremminkin Kaitselmus oli tällöin saattanut vallankumous hahmotelmat Tahvanaisen haltuun. Koska jo toistamiseen Vilho T. oli antanut ilmi Neuvostoliiton laajentumispyrkimykset Suomeen, tuli Mannerheim siihen tulokseen, että Tahvanainen oli esimerkiksi tavallista neuvokkaampi, sisukkaampi, luotettavampi ja joukkoon sulautuvampi sekä siten päätti tehdä V. Tahvanaisesta salaisenasiamiehensä erikoistehtävineen (1932–1945) (Tahvanainen 1971). Tahvanainen paljasti muitakin vallankumouspyrkimyksiä, mutta tässä mainittiin nämä kaksi.
Oliko liittoutuneiden apu Suomelle 1939–1940 hävytöntä huijausta?
Nykyisen tutkimuksen mukaan Stalinin tarkoituksena oli talvisodan avulla 1939–1940 miehittää Suomi kokonaisuudessaan ja liittää se Neuvostoliittoon, eikä ainoastaan hankkia rajakorvauksia Leningradin puolustuksen tehostamiseksi. Yleisessä tiedossa on Saksan Norja-invaasio 9.4.1940. Tämä tapahtui hiuksen hienosti ennen ranskalais-brittiläistä maihinnousua Narvikissa verukkeena Suomen auttaminen sen taistelussa Neuvostoliittoa vastaan. Kuitenkin Ranskan ja Iso-Britannian perimmäisenä tarkoituksena oli ottaa haltuunsa Ruotsin malmikentät sekä avata Skandinaviassa rintama käynnissä olevan suursodan välttämiseksi ja sen sijoittumiseksi muualle kuin Ranskaan. Harhaan johtavasti on vallitsevan tiedon mukaan kuviteltu, että ranskalais-brittiläinen operaatio sai Stalinin suoraan solmimaan rauhan Suomen kanssa 12.3.1940. Nimittäin Stalin halusi välttää sodan länsivaltojen kanssa. On luultu tämän pelastaneen Suomen muuttumisen Neuvosto-Suomeksi. V. Tahvanaisen todistusaineiston mukaan Englanti ja Ranska sekä Neuvostoliitto operoivat yhteisymmärryksessä, huolimatta Hitlerin & Stalinin sotasopimuksesta (elokuussa 1939). Tarkoituksenaan heillä oli hyödyntää miehitettyjä Pohjoismaita ja Baltiaa sotatoimien tukikohteina ratkaisevalle liittoutumalle Hitlerin lyömiseksi. Itse asiassa Ranskalla ja Englannilla oli päämääränään jättää Suomi Neuvostoliiton kynsiin. Näin menetellen Suomesta ei olisi ollut haittaa Ranskan ja Britannian Skandinavian operaatiolle. Tämä asiantila on ollut kätkettynä visusti sodan puhjettua ja laajasti aina nykyisyyteen saakka.
Sotaretki Puolaan: Hitler Stalinin pelinappulana
Hitler oli joutunut Stalinin huijaamaksi Puolaan suunnattujen sotatoimien yhteydessä. Tuolloin Stalin ja Hitler olivat sopineet yhteishyökkäyksestä Puolaan (1.9.1939), mutta Stalin puijasi Hitleriä jäämällä pois sotaretkestä. Kolmannen valtakunnan johtaja oli provosoitu ja houkuteltu hyökkäykseen Puolaa vastaan siksi, että länsivallat – Amerikan Yhdysvallat mukaan lukien – ja Neuvostoliitto saisivat tekosyyn vastaoperoinnille Saksaa kohtaan. Hitlerin päämäärinä oli ollut Puolan suhteen neuvotteluratkaisun löytäminen rajakysymyksen lopulliseksi selvittämiseksi, eikä Puolan valtiollisen legimiteetin hävittäminen (Hautamäki 2005 s. 107–115).
Puolan tilanne: Saksan alistamassa Versailles’n rauhansopimuksessa Puolalle annettiin Saksalta Posenin alue ja osa Länsi-Preussia, josta muodostui Itämereen saakka ulottunut Puolan käytävä. Välittömästi sen itäpuolelle jäi pääasiassa saksalaisten asuttama Danzigin vapaakaupunki, joka julistettiin Kansainliiton valvomaksi vapaakaupungiksi. Puolan käytävällä erottiin Itä-Preussi, alueen muusta Saksasta. Puolalla oli vain muodollinen itsenäisyys, mutta joka oli käytännössä poliittisesti riippuvainen länsivalloista. Puola oli siis länsivaltojen vasallimaa, kuten myös Tšekkoslovakia. Hitler toivoi, että Puola olisi suostunut siirtämään maiden välistä rajaa ns. Danzigin käytävän kohdalla niin, että Itä-Preussi olisi saanut maayhteyden emämaahan Saksaan. Korvauksena tästä Saksa olisi luovuttanut Puolalle Gdynian alueen uudeksi käytäväksi Itämerelle ja sinne tulevalle satamalle. Länsivallat kielsivät Puolaa neuvottelemasta Saksan kanssa ja Puola kieltäytyi neuvotteluista. Puola käyttäytyminen Saksaa kohtaan oli muuttunut erittäin ylimieliseksi ja provosoivaksi sen saadessa takuut Saksaa vastaan Ranskalta ja Englannilta 31. Maaliskuuta 1939. Lyhyesti sanoen Puola oli uhkaavilla operoinnillaan syyllinen länsivaltojen kanssa sotaan Saksaa vastaan. Valheellisen propagandan avulla Saksa leimattiin sotaan syylliseksi, vaikka Saksa pyrki ratkaisemaan tilanteen rauhanomaisesti. Itse asiassa Saksaa ei voida syyttää sodan aloittamisesta.
Saksa kehottaa Neuvostoliittoa rauhaan: talvisodan loppunäytös
Kuten yllä olevasta kappaleesta saadaan viitteitä, Stalin ja länsivallat olivat ovelasti onnistuneet tekemään Saksan yksin syylliseksi Puolaan hyökkäämisestä. Hitler oli ajettu nurkkaan. Stalin tuli mukaan Puolaa koskevaan sotaoperaatioon, mutta ei ”hyökkääjänä, vaan venäläisen väestön ”suojelijana”. Tämä tapahtui kolme viikkoa Hitlerin kanssa sovitun yhteishyökkäyskohdan jälkeen. Neuvostoarmeija aloitti välittömästi laajat teloitukset ja puolalaisten massakarkotukset Siperiaan. Hitler esittää rauhantarjouksen 6. lokakuuta 1939 Englannille ja Ranskalle. Yksilöity ja uskottava esitys rauhasta Euroopassa ja aseriisunnasta yhteisneuvotteluineen asioiden järjestelemisestä eivät saa hyväksyntää Englannilta, kuin ei Ranskaltakaan. Ne eivät saaneet suopeaa vastaan ottoa, sillä länsivallat ja ehkä myös Neuvostoliitto olivat sopineet Saksan nujertamisesta.
Saksalaisten lentokonekaappaus vuonna 1940 paljasti 15. lokakuuta v.1939 solmitun Ranskan, Iso-Britannian ja Neuvostoliiton välisen kolmikantasopimuksen, jonka esille tulo muutti Saksan poliittiset suuntaviivat. Kolmikantasopimuksen mukaan Churchillin ja länsivaltain kanssa luovutti kaikki pienet rajavaltiot Neuvostoliiton alaisuuteen. Tässä oli tarkoituksena mittavampi ja syvempi alistus kuin Molotov & Ribbentrop-sopimus oli velvoittanut intressipiireineen. Kolmikantasopimuksen valmiussuosituksen, Churchillilta Stalinille, täytäntöön panoon sisältyi muun muassa seuraavaa: Koko Suomi tuli vallata. Suomenlahden rannikkoseutu ja Suomenlahden saaret täytyi olla hyökkäysvalmiiksi miehitetty toukokuun 15. päivään 1940 mennessä. Edellä mainittuun tuli meriministeriön varautua siten, että englantilaiset merijalkaväen joukot nousevat maihin viimeistään toukokuun 4.-15. päivien välisenä yönä 1940 Norjassa aikaisemmin sovituissa kohteissa. Lisäksi englantilaiset miehittäisivät Tanskan. Ranskalaisten joukkojen kanssa Englannin merijalkaväki tulisi ottamaan haltuunsa Ruotsin Göteborgin ja miehittäisi Etelä-Ruotsin, jne. (Hautamäki 2005 s. 130–132). Tällöin paljastui Hitlerille koko mahtavan Saksan tuhoamiseksi suunniteltu salaliitto.
Kolmikantasopimuksen paljastumisen myötä Saksa katsoi Neuvostoliiton vihollisekseen ja siten neuvostoliittolais-saksalaiset sopimukset eivät enää olleet voimassa. Niinpä Hitlerin kuriiri tiedottaa Mannerheimille 10. Helmikuuta 1940, että Saksa nootissaan Neuvostoliittoon kehotti sitä pyrkimään rauhaan Suomen kanssa ja lopettamaan enemmät sotatoimet välittömästi. Tätä kehotusta Neuvostoliitto ei kuitenkaan heti toteuttanut ja tilanne Suomen rintamilla oli romahtamispisteessä. Maaliskuun 3. päivänä 1940 Hitler antoi Neuvostoliiton Saksan asianhoitajalle kirjallisen määräyksen, joka lyhennettynä on seuraava: Ellei Neuvostoliitto heti, viimeistään huomispäivänä 4.3.1940, lopeta sotatoimia Suomea vastaan, niin Saksa tulee antamaan suomalaisille aseellista apua ja ajamaan Neuvostoliiton sotavoimat pois Suomen alueelta. Ranskalais-englantilainen liittoutuma tyrkytti Suomelle petollista apuaan, jonka Mannerheim tyrmäsi, sillä hän oli tietoinen Saksan kautta suurvaltapolitiikan uudesta käänteestä ja siitä, että Ranskalla ja Iso-Britannialla oli ketunhäntä kainalossa Suomen ”auttamisen” motivaation suhteen. Mannerheim kehotti allekirjoittamaan rauhansopimuksen Suomen ja Neuvostoliiton välille heti. Rauha solmittiin 12. Maaliskuuta 1940. Näin Suomen talvisota oli päättynyt!
Yllä olevasta voidaan päätellä, että tieto ranskalais-brittiläisestä operaatiosta ei saanut Stalinia pikaiseen rauhan solmimiseen talvisodan päättämiseksi. Stalinin myöntyminen rauhaan täytyi johtua Hitlerin uhkauksesta sotaoperaatioilla Neuvostoliittoa vastaan, sillä Stalin ei ollut vielä varustautunut suursotaa varten. Pelastiko siis Hitler Suomen?
Hitlerin toimet rauhan saamiseksi Euroopassa
Kuten luvusta ”Saksa kehottaa Neuvostoliittoa rauhaan: talvisodan loppunäytös” saadaan viitteitä, että Stalin ja länsivallat olivat ovelasti onnistuneet tekemään Saksan yksin syylliseksi Puolaan hyökkäämiseen. Hitler oli ajettu nurkkaan. Stalin tuli mukaan Puolaa koskevaan
sotaoperaatioon, mutta ei ”hyökkääjänä, vaan venäläisen väestön ”suojelijana”. Tämä tapahtui kolme viikkoa Hitlerin kanssa sovitun yhteishyökkäyskohdan jälkeen. Neuvostoarmeija aloitti välittömästi laajat teloitukset ja puolalaisten massakarkotukset Siperiaan. Hitler esittää rauhantarjouksen 6. lokakuuta 1939 Englannille ja Ranskalle. Yksilöity ja uskottava esitys rauhasta Euroopassa ja aseriisunnasta yhteisneuvotteluineen asioiden järjestelemisestä eivät saa hyväksyntää Englannilta, kuin ei myös Ranskaltakaan. Ne eivät saaneet suopeaa vastaan ottoa, sillä länsivallat ja ehkä myös Neuvostoliitto olivat sopineet Saksan nujertamisesta.
Miltei välittömästi Moskovalle 10. helmikuuta 1940 suunnatun vaatimuksen jälkeen jäädyttää sotaoperointi Suomea vastaan, Saksan johto otti yhteyttä USA:n Berliinin lähettilään William E. Doddin välityksellä presidentti Rooseveltiin aloitteena keskusteluille Euroopan poliittis-sotilaallisen tilanteen ratkaisemisesta pasifistisin metodein. Roosevelt suostuu tähän, edellyttäen kuitenkin Englannin ja Ranskan mukanaoloa, olivathan maat sotatilassa Saksan kanssa 3.9.1939 alkaen. Tässä oli kysymyksessä Saksan esityksien hyväksyminen rauhasta tai sen pakottamisesta sotimaan ja aiheuttamaan maailmansota kurjuuksineen. Mutta Englannin Churchillin ja Ranskan Daladierin ehdot rauhanneuvotteluille ovat tyrmäävät: ehtona nimittäin oli, että englantilais-ranskalaiset joukot miehittäisivät ensin saksan ja ottaisivat sen valvontaansa sekä laittaisivat Hitlerin viralta! Selvää tietysti oli, että Saksa ei voinut tällaiseen suostua. Siten Englanti ja Ranska torpedoivat orastavan rauhan mahdollisuuden ja valitsivat suursodan kurimuksen.
Ryhtyessään suunnittelemaan Norjan ja Tanskan miehittämiseen pyrkivään vaaralliseen operaatioon, alkoivat Saksan johto lähestyä jälleen USA:n presidenttiä Rooseveltiä. Hitler ehdotti 12. huhtikuuta 1940 rauhantarjousta ja yhdeksän maan sovintokonferenssin pitämistä. Tähän Roosevelt vastasi nopeasti seuraavaa: Englannin ja Ranskan kanta Saksan rauhantarjoukseen on sama kuin mikä annettiin maaliskuussa 1940 edelliseen rauhanehdotukseen. Suomen ja Neuvostoliiton välinen tilanne on rauhanteon (13.3.1940) jälkeen niiden välinen asia, johon Ranska ja Englanti eivät enää halua puuttua. Yhdysvallat ei näissä olosuhteissa näe mahdollisuutta sovintokonferenssin järjestämiseen.
Churchill tahtoi sodan jatkumista ja sai myös USA:n presidentin, F.D. Rooseveltin tulemaan mukaan sotaan. Churchill oli lausunut: Minun tarvitsee ainoastaan nostaa sormeni aikaan saadakseni rauhan, mutta sitä en tahdo tehdä. Mannerheim/Vilho Tahvanainen: Tämän sodan arkkitehdit ja rakennusmestarit ovat Stalin ja Churchill.
Nürnbergin Kansainvälinen sotarikostuomioistuin tuomitsi Saksan johdon syylliseksi hyökkäykseen Tanskaan ja Norjaan vuonna 1945–1946. Kuitenkin Mannerheimin kansion S-32 asiakirjojen mukaan kyseessä oli Saksan ennaltaehkäisevä operaatio. Tämä nopea ennaltaehkäisevä hyökkäys tapahtui siksi, että Saksan suorittama lentokonekaappaus oli paljastanut Hitlerille muun muassa englantilais-ranskalaisen Skandinavia-operaation ja sen luonteen. Sen avulla haluttiin estää Ruotsin malminvienti Saksaan ja myöhemmin ”auttaa” eli jättää Suomi Stalinin käsiteltäväksi.
Länsiliittoutuneiden keskeinen hyökkäysrintama (M) murtui Saksan salamasodan seurauksena. Tämä johti 22. kesäkuuta 1940 Ranskan antautumiseen, aselepoon ja välirauhaan. Tässä tilanteessa Hitler esittää jälleen rauhantarjouksen Rooseveltin välityksellä, mutta jälleen kerran Saksan ehdotus rauhasta evättiin! Hitler oli lausunut monta kertaa kenraaleilleen, että Saksa ei koskaan tulisi tekemään sitä virhettä, että lähtisi valloittamaan Englannin saaria ja jättäisi selkänsä taakse hyökkäysvalmiin puna-armeijan … yhdessä Puolan ja Tsekkoslovakian sissiliikkeiden kanssa.
Valtiopäiväpuheessaan 19. heinäkuuta 1940 Hitler ehdottaa Englannille rauhan tarjousta Euroopassa lausuen seuraavaa: Tällä hetkellä tunnen velvollisuuteni jälleen kerran vedota terveeseen järkeen! En voi nähdä mitään syytä siihen, että tämä sodan tarvitsisi jatkua. Surulla ajattelen niitä uhreja, joita se tulisi vaatimaan. Sen haluaisin välttää jo omankin kansani kohdalla. Mutta kuinka vastaa tähän rauhan ehdotukseen Churchill: Britannia ei suostu rauhaan ennen kuin natsi-Saksa on tuhottu! Taistelu jatkuu voittoon saakka, me emme antaudu koskaan! Saksa oli odottanut kolme kuukautta, että englantilaiset olisivat lopettaneet pommitukset, mutta turhaan! Sitten tuli Saksan vuoro.
Toimittajan pohdintoja ja yhteenveto
Hautamäen ja Tahvanaisen teoksien mukaan Suomi joutui 2. maailmansodan aikana suurvaltojen salaisen taustapolitiikan uhriksi. Länsivallat eivät halunneet aidosti auttaa Suomea, vaan sitä vastoin olisivat, omien intressiensä puitteissa, luovuttaneet maamme Neuvostoliiton hallintaan.
Hitler osoittautuu vastoin valtamedian luomaa ”belicosolista eli sotaisaa kuvaa”, rauhan rakentajaksi Euroopassa. Nämä orastavat rauhan pyrkimykset tulevat kuitenkin tyrmätyksi länsivaltojen ja Stalinin imperialistisilla suurstrategioilla. Näyttää jopa siltä, että Neuvostoliitolla olisi ollut vuosien 1936–1939 kaksi manuskriptiä eli käsikirjoitusta, ensimmäinen olisi ollut englantilais-ranskalais-akselille ja toinen Saksalle.
Nykyisin Suomi ei enää ole itsenäinen valtio. Maamme on ajautunut Uuden maailmanjärjestyksen kammottavaan syleilyyn. New World Order, (NWO) muodostuu Euroopan unionin, USA:n ja Israelin etupiiristä. Uuden maailmanjärjestyksen johtavana poliittisena katalysaattorina toimii sionistinen eliitti. Maamme poliittinen johto on uhrannut Suomen itsenäisyyden ja kansalaisten hyvinvoinnin EU:n ja siihen liittyvien uusliberalististen globaalistien alttarille.
Tilanteen negatiivinen vaikutus ilmenee miltei jokaisella Suomen yhteiskunnan tasolla. Uusi maailmanjärjestys on tosiasia: Tästä uudesta maailmanjärjestyksestä kirjoittaa myös Chossudovsky teoksessaan Köyhyyden globalisointi (2004). Uuden maailmanjärjestyksen strategiaan liittyy terrorismin vastainen taistelu, Lähi-idän politiikka ja Israelin voimistuva asema, luonnonvarojen kontrollointi ja sekä ravinnon ja veden hallinnan keskittäminen omaan etupiirin kuuluville valtioille ja muutaman suuren yrityksen käsiin.
Sionistisen eliitin tai rabbiinisen ylimystön instrumentteja tai lobbausjärjestöjä muutamia mainitakseni ovat: CAMERA-ryhmä, massamedia ja sen vahtikoirat, ADL, Wall Sreetin pankkiirit jne. Näitä harvainvallan järjestöjä ja salaisia poliittisia liikkeitä on paljon muitakin, mutta tässä oli esimerkkinä muutamia (Mearsheimer & Walt 2007, 196), (Rami 1988). Siten sionistinen eliitti voidaan myös jakaa kolmeen osa-alueeseen: pankkiirien ja liikemiesten muodostama eliitti, jonka aloittivat Rothschildit 1700-luvulla. Muita vaikutusvaltaisia pankkiirisukuja ovat esimerkiksi Warburgit ja Rockefellerit. Toisena osa-alueena on globaali poliittinen oligarkia, joilla on käytössään kaikki mahdolliset organisaatiot ja järjestöt. Näitä poliittisia instrumentteja ovat esimerkiksi seuraavat: Erilaiset Israelin lobbaajat, American Israel Public Affairs Committee -järjestö (AIPAC), American Civil Liberties Union (ACLU), bilderberg-ryhmä, vapaamuurarit, ”juutalainen” vapaamuurarijärjestö B`nai B`rith (johtaa ei-juutalaisia vapaamuurarijärjestöjä) jne.
Kolmanteen ryhmään voisi sisältyä kaikki sosiaalisen elämän kirjo, kuten esim. viihdeteollisuus, joukkoviestintä, pedagoginen sektori ja koulutusmaailma kokonaisuudessaan (Ginsberg 1993), (Maariv 2.11.1994) ja (Steinhauser 1994).
Suomi on jälleen tehnyt virhearvion länsivaltojen ”ystävällisyydestä”. Virallisen Suomen Nato kiihkoilu on hengenvaarallista, sillä geopoliittinen asemamme ei ole muuttunut itäisen naapurimme kyljessä.
Toisaalta Suomen kannattaa suhtautua varovaisen viisaasti Euraasian Unionin multipolarismia eli maailman moninapaisuutta tavoitteleviin hankkeisiin. Lyhyesti sanottuna ”valtiollemme” olisi parasta hedelmällinen yhteistyö naapureittemme kanssa puolueettomista lähtökohdista ajatellen.
Lisäksi Neuvostoliiton synnystä ja ensimmäisen ja toisen maailman sodan tausta voimista esitettäköön seuraavaa: Venäjän kirjeenvaihtajana toimineen Robert Wiltonin mukaan Venäjän vallankumous oli erään tietyn eliitin aikaan saannos: Teoksessaan ROMANOVIEN VIIMEISET PÄIVÄT Wilton julkaisi bolsevikkien ylimpien hallintoelinten jäsentenluettelot, joissa hän kirjoittaa jäsenten nimet ja kansallisuuden. Luettelon hän oli kerännyt virallisista neuvostolähteistä. Listauksesta paljastuu hämmästyttävä tosiasia: korkeimmissa hallintoelimissä ei ollut juuri lainkaan venäläisiä! Ylivoimainen enemmistö muodostui juutalaisista, joista useat olivat muuttaneet nimensä venäläisiksi. Siten historiankirjoissa väitetty “venäläisten kansannousu tsaaria vastaan” ei pidä paikkaansa, vaan kyseessä oli ollut tietyn organisaation, oligarkian suorittama vallankaappaus Venäjällä (Wilton 2000). Kuten sanottu tämä harvainvalta rahoitti, organisoi ja toteutti vallankaappauksen tsaarilta mutta myös venäläisiltä. Tästä oligarkiasta tai paremminkin mafiasta on nykyisin käytetty termiä esimerkiksi sionistinen eliitti, juutalaiseliitti, illuminatit jne.
Juutalaisen oligarkian synnyttämä Neuvostoliitto oli todellakin hirmuvaltio, joka kirjailija Aleksandr Solzenitsyn arvion mukaan on murhannut ainakin 30 miljoonaa ihmistä.
Sionistiset eli juutalaiset pankkiirit ovat olleet Talmud-ideologiansa mukaisesti kristittyjen tuhoamisen taustalla. Tätä edustaa venäjän vallankumous ja Neuvostovaltion luominen, vaikka ne olivat ateistisia suuntauksia. Useat sodat ja vallankumoukset ovat olleet kyseisen oligarkian synnyttämiä tai tukemia. Näitä olivat esimerkiksi 1. maailmansota ja 2. maailmansota, toisen maailman sodan jälkeen USA:n (myös Naton) ja Israelin sodat jne. (Jew watch).
Ensimmäisen ja toisen maailmansodan aikaiset länsimaiset johtajat kuten esim. W. Wilson Rooseveltin, Churchill, Daladier, jne., olivat pelkkiä sionistisen harvainvallan sätkynukkeja, jotka toteuttivat valtaeliitin hegemonisia pyrkimyksiä. Esimerkiksi kansainväliset juutalaiset olivat syypäitä, kuten yllä jo mainittiin, sotien laajentamiseen ensimmäiseksi ja toiseksi maailmansodaksi. Sionistinen eliitti sopi Englannin kanssa Amerikan Yhdysvaltojen tulemisesta ensimmäiseen maailmansotaan, saaden siitä palkkioksi ns. Balfourin julistuksen eli lupauksen juutalaisvaltiosta Palestiinaan. Juutalainen ylimystö veti myös USA:n toiseen maailmansotaan muun muassa, kun sionistit estivät viranomaisia varoittamasta Pearl Harborin tukikohtaa, vaikka japanilaisten offensiivi tiedettiin ennakolta (Jew watch).
Juutalaiset olivat menettäneet osan hyvästä asemastaan Saksassa 1. maailmansodan jälkeen, kun sionistinen eliitti oli pettänyt Saksan niin kutsutulla mainitulla ”Balfourin julistuksella”. Niinpä juutalaiseliitti alkoi vaatia asemansa palauttamista. Tämä edellytys toteutettiin juutalaisten maailmankonferenssissa 1933. Saksa kieltäytyi suostumasta vuonna 1933 Juutalaisten maailmankonferenssille Amsterdamissa. Herra Untermeyer, joka oli Amerikan delegaation päämies ja konferenssin puheenjohtaja, palasi Yhdysvaltoihin ja meni ABC:n studioille. Siellä Untermeyer esiintyi maanlaajuisessa radiolähetyksessä, joka oli sisällöltään tällainen: ”Maailman juutalaiset julistavat pyhän sodan Saksalle. Nyt me olemme yhdistyneet pyhään selkkaukseen saksalaisia vastaan. Saadaksemme heidät antautumaan me näännytämme heidät maailmanlaajuisella boikotilla. Tämä tuhoaa saksalaiset, koska he ovat riippuvaisia vientikaupastaan.” Todellakin kaksi kolmasosaa Saksan ruokavaroista täytyi tuoda ulkomailta, joka onnistui viennistä saaduilla tuloilla. Joten, jos Saksa ei pystyisi viemään tuotteitaan ulkomaille, kaksi kolmasosaa Saksan kansasta kuolisi nälkään. Ruokaa riittäisi vain kolmannekselle kansalaisista. Nämä em. mainitut sionistien toimet saksalaisia vastaan synnyttivät niin sanottua juutalaisvastaisuutta Saksassa eikä mikään rotuviha. Versailles’n rauhan tuottama alennustila Saksalle ja juuri yllä mainitut tapahtumat olivat osittain syynä toiseen maailmansotaan johtaneisiin tilanteisiin (Jew watch).
YLE mustamaalaa Mannerheimia: Mannerheim kantoi Suomen armeijan sotien aikaisena ylipäällikkönä raskaan vastuun talvisodan ja jatkosodan aikana. Jatkosodan lopulla hänestä tuli presidentti, joka johti maan sodasta rauhaan. Länsivaltojen vilpillisen Suomen tukemiseen sijasta, Mannerheim valitsi Saksan kumppanuuden. Ovatko nämä hänen sotien aikaiset liittolaisten valinnat syynä siihen, että sionistisen eliitin vaikutuspiiriin kuuluva YLE-media heittää lokaa Mannerheimin päälle. Yle-areenassa esitti ”mainos” farssin Mannerheimistä, Mannerheim-elokuvan esityksen välityksellä. Mannerheimin roolissa oleva henkilö ei edusta oikealla tavalla päähenkilöä, eikä hänen kulttuuritaustaansa (Yle-areena).
Lisää Mannerheimia halventavia julkaisuja löytyy Ylen uutisoimana: Miksi Mannerheim kuohuttaa? Yleisradio on myös kunnostautunut Mannerheimin mustamaalaamisessa osittain tuottamassaan animaatioelokuvassa Uralin perhonen (2008). Tässä Ylen pilkkakirves toimii ilman totuutta olevan seksuaalisen suuntautumisen välineenä. Jokainen tietysti voi muodostaa yksityisen mielipiteensä Mannerheimista, mutta ei valtamedian silti tarvitse ryhtyä pilkkaamaan sotien aikaisia vastuunkantajia.
Markku Juutinen
Artikkeli kokonaisuudessaan perustuu Erkki Hautamäen teokseen Suomi myrskyn silmässä (2005) sekä osittain Tahvanaisen kirjaan Erikoistehtävä (1971).
Katso myös: Finlandia-hymni [1]
Lähteet:
Bar-Yosef 1994, Maariv 2.11.1994, ‘The Jews Who Run Clinton’s Court’; Duke 2003, 146-147.
Chossudovsky, Michel (2004). Köyhyyden globalisointi. Keuruu: Otavan Kirjapaino Oy.
Ginsberg, Benjamin (1993). The Fatal Embrace: Jews and the State. Chicago: by The University of Chicago. 1-2, 103 s.
Hautamäki, Erkki (2005). Suomi myrskyn silmässä. Argo Kirjastus, Eesti www.argokirjastus.ee
Mearsheimer & Walt (2007). Yhteenveto Israelin lobbyn vaikutuksesta median ja akatemiaan.
Rami, Ahmed (1988). Vad är israel? Stockholm: Kultur förlag, 309 s; Jewis Chronicle 1974; Jewish Post and Opinion 1974.
Steinhauser, Karl (1994). EU huomispäivän super-Neuvostoliitto. Huhmari: Kaprint Ky.
Solsjenitsyn, Alexander (1974). Gulag-arkipelagen Fängelseindustrin. Del 1 och 2. Wahlström & Widsrand Stockholm.
Tahvanainen, Vilho (1971). Erikoistehtävä Mannerheimin salaisena asiamiehenä 1932–1945. Arvi A. Karisto Osakeyhtiön kirjapaino Hämeenlinna.
Wilton, Robert (2000). ROMANOVIEN VIIMEISET PÄIVÄT Kuinka tsaari Nikolai II ja hänen perheensä murhattiin. Tabernaculum Dei ry.
Jew watch. Saatavilla (http://www.jewwatch.com/jew-occupiedgovernments-USSR.html [2]).
Jew watch. Saatavilla (http://www.jewwatch.com/jew-leaders-freedman.html [3]).
Yle-areena. Saatavilla. http://yle.fi/uutiset/katso_mannerheim_yle_areenassa_-_sana_on_vapaa/6314373 [4]
Miksi Mannerheim kuohuttaa? Saatavilla. http://yle.fi/uutiset/miksi_mannerheim_kuohuttaa/6256781 [5]
Ilta-Sanomat (25.2.2008). Saatavilla http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288337340236.html [6]