Syyrian oppositio käyttää Yhdysvaltojen ja NATO:n tukemana kemiallisia aseita
Onneksi olkoon herrat Obama, Cameron ja Hollande, sekä ulkoministeriöiden apurinne Hillary Clinton, Laurent Fabius ja William Hague. Terroristinne Syyriassa ovat onnistuneet käyttämään kemiallisia aseita hallituksen joukkoja vastaan, mikä oli juuri se asia, mitä varoititte presidentti Assadia tekemästä. Kuinkas sitten kävikään?
Jo lähes vuoden ovat Ranska, Englanti ja Yhdysvallat yrittäneet puolustella laitonta tunkeutumista Syyriaan syyttämällä hallitusta kemiallisten ja biologisten aseiden käytöstä, mutta kerta toisensa jälkeen näiden kolmen terroristeja kannattavien hylkiöiden yritykset on tehty tyhjiksi. Tarinan nolo jatkumo paljastuu, kun kemiallisia aseita käyttivätkin heidän lemmikkiterroristinsa, eikä hallituksen joukot.
Muistattehan Obaman varoittaneen Assadia käyttämästä kemiallisia aseita? Ei hän niitä käyttänytkään. Ainoa, mitä Syyrian puolustusvoimat tekivät, oli kemialliset aseiden siirtäminen pois Englannin, Ranskan ja USA:n tukemien terroristien ulottuvilta. Nyt on siis hyvä hetki kysyä Obamalta, Hollandelta ja Cameronilta, miltä tuntuu näiden uusien uutisten valossa.
Syyrian puolustusvoimien presidentin kaartin komentaja vahvisti juuri ennen joulua, että syyrialaiset terroristijoukot, jotka ulkovaltojen mielestä edustavat Syyrian kansaa, käyttivät kemiallisia aseita hallituksen joukkoja vastaan Daryyassa, lähellä Damascusta, Syyrian pääkaupunkia. Yhdysvaltojen, Ranskan ja Englannin tukeman Syyrian vapausarmeijan terroristien iskussa käytettiin keltaista kaasua, joka tappoi seitsemän sotilasta tunnin sisällä kaasun hengittämisestä.
Nyt herää kysymys, aikovatko Obama, Cameron ja Hollande jatkaa kemiallisia aseita käyttävien terroristijoukkojen tukemista, vai harkitsevatko kenties Syyrian strategiansa uusiksi. Todennäköisesti he kieltävät edellä mainitun hyökkäyksen tapahtuneen ja käyttävät kaikki it-resurssinsa tietojen poistamiseen valtamediasta. Sitä kutsutaan kuitenkin ilmaisun vapaudeksi.
Viime aikoina terroristit ovat uhkailleet toistuvasti käyttävänsä kemiallisia aseita saastuttaakseen alaviitti-shiiojen alueille virtaavat juomavedet. Uhkausta tehostaakseen terroristit latasivat verkkoon videon kanien kiduttamisesta kuoliaaksi myrkytetyllä vedellä, joka tappoi ne minuuteissa.
Milloin ns. länsimaiset ”demokratiat” saattavat vastuuseen pahat hallituksensa, jotka tukevat kemiallisia aseita käyttäviä terroristeja Syyriassa?
alkuperäinen artikkeli: http://www.globalresearch.ca/syrian-opposition-uses-chemical-weapons-backed-by-us-and-nato/5317103