Kiiina - sivu 1/1

Vallan siirtymän seuraukset Aasian akselin maailmanjärjestyksen hegemonialle?

Hiljattain Venäjän presidentti Vladimir Putin, Kiinan presidentti Xi Jinping ja Intian pääministeri Narendra Modi esiintyivät kaikessa ystävyydessä Shanghain yhteistyöjärjestö SCO:n huippukokouksessa Pekingissä. Lisäksi keskiviikkona 1. syyskuuta Kiinassa järjestettiin puolestaan vaikuttava sotilasparaati toisen maailmansodan muistoksi. Paraatiin osallistui Putin ja hänen lisäkseen myös Pohjois-Korean ja Iranin johtajat. Analysoimme oheisessa artikkelissa sitä, miksi Yhdysvallat katsovat, että johtavien SCO:n ja BRICS maiden diplomaattisen kanssakäymisen uhkaksi järjestelmälleen? Emme käsittele oheisessa artikkelissa valtamedioiden uutisointeja keskeisimpien SCO-maiden johtajista, vaan sitä, mitä Aasian suurimpien valtioiden verkostojen kiinteytyminen tarkoittaa länsivaltioille, ja etenkin Yhdysvalloille sekä tietysti koko maailmalle. Artikkelin tutkimuksessa niin ikään paljastuu, että Aasian alueen nouseminen horjuttaisi Yhdysvaltojen ja sen transatlanttisen liittouman yksinapaisuutta ja polarisaatiota. Pyrkimystensä mukaan BRICS-maat tavoittelevat moninapaista maailmanjärjestystä, jonka toteutuminen parhaimmillaan johtaisi maailman valtatasapainon jakaantumiseen useiden valtakeskuksien, kuten valtioiden, sivilisaatioiden ja blokkien kesken.

Kotimaa

Ulkomaat