Talvilinnuista maalaisimpia

Keltasirkku on Suomen maalaisimpia lintuja.

Tiaiset ja punatulkut ovat mielistyneet auringonkukansiemeniin, mutta keltasirkku pitää edelleen kaurasta.  Ulkonäöltään keltasirkku on keltaruskea ja viiruinen. Koiraslinnun päässä ja vatsassa olevan keltavärin määrä riippuu vuodenajasta. Kevään edetessä höyhenten harmaat kärjet kuluvat, ja keltainen väri näkyy paremmin. Naaraslinnut ovat päältä ja alta vahvasti harmaanruskeaviiruisia. Varmin tuntomerkki sekä uroksella että naaraalla on päältä punaruskea pyrstön tyvi.

Keltasirkun maalaisuus näky sen ruokailutavoissa. Hevosvetoisten kulkuneuvojen aikaan se lienee ollut tavallinen näky teillä hevosenkakkaroita tutkimassa. Nykyisin keltasirkku on yleinen ratsastustallien liepeillä: hevosella on melko tehoton ruuansulatus, joten lannasta löytyy vielä käyttökelpoisia kauranjyviä.

Huolimatta maalaisuudestaan keltasirkku viihtyy kulttuuriympäristössä. Talvella niitä näkee parvittain latojen ja riihien kulmilla, ja taajamienkin ruokailupaikoille linnut ilmestyvät, jos kauraa on tarjolla. Lintulaudoilla se ei piittaa ruokinta-automaateista, vaan tyytyy vaatimattomasti syömään maasta löytyviä jyviä. Juhlat keltasirkulle koittavat, kun viljaa jää katovuosina puimatta. Silloin isot parvet kerääntyvät pelloille nokkimaan siemeniä.

Kesäaikaan keltasirkut hajaantuvat pareittain pesimäpuuhiin. Sopivia pesimäpaikkoja ovat pellonreunametsiköt, tienvarret ja takapihojen pensaikot. Pesänsä keltasirkku tekee maahan kasvillisuuden suojaan, mihin se munii muutaman harmahtavan, tummatäpläisen munan. Poikueita on tavallisesti kahdesti kesässä, joten ensimmäiset munat munitaan jo huhtikuun lopussa, ja vielä heinäkuussa voi löytää munapesän.

Poikasia ruokitaan pesään vain 10–13 päivää, ja sen jälkeen ne alkavat lentokyvyttöminä etsiä itse ruokaansa, joka koostuu hyönteisistä ja heinäkasvien siemenistä. Poikasilla on vahvat koivet, joilla ne hypähtelevät kasvillisuuden suojassa. Maassa liikkuvat poikaset ovat helppoa saalista pedoille, mutta yleensä poikueet hajaantuvat eri suuntiin, joten peto löytää korkeintaan osan poikasista.

Keltasirkku kuuluu osittaismuuttajiin, sillä osa linnuista talvehtii meillä ja osa siirtyy Keski-Eurooppaan. Pesimälintuna keltasirkku on erittäin yleinen lähes koko Suomessa pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta, mutta pohjoisimmat linnut muuttavat talveksi vähintään Oulun korkeudelle.

Kylmät talvipäivät kuluvat ruokaillessa ja istuskellessa. Höyhenet ovat pörrötettyinä lämpimiä ja jalatkin saa niiden suojaa piiloon. Kovimmista pakkasöistä keltasirkku selviytyy kaivautumalla kanalintujen tavoin lumikieppiin. Lumessa lämpö saattaa pysyä suojan puolella, vaikka ulkona paukkuisi parikymmenasteinen pakkanen. Keltasirkun lisäksi lumikieppejä suosivat punatulkut ja jotkut muutkin pikkulinnut.