Teoria kansallissosialismin soveltamisesta valtiojärjestelmäksi

Tässä artikkelissa esitämme tiivistelmän yhteiskunta- tai valtiomallista teoreettisena käsitteenä. Käytämme oheisessa mallintamisessa välineenä muiden muassa eri ajattelijoiden ja tutkijoiden tulkintoja kansallissosialistisesta poliittisesta ohjelmasta ja yhteiskunnasta. Kysymyksessä on siis diskursiivinen (johdonmukainen ja keskusteleva) viitekehys, jossa pyrimme punaisena lankana todentamaan kansallissosialismin soveltamisen edullisuuden yhteiskuntajärjestyksessä ja valtiomallissa.

Tätä mallintamista käsittelemme luvussa “Teoreettisen mallin rakentaminen”, jossa viittaamme esim. Tacituksen (1904), Martin Heideggerin (1904; 1953) ja Gottfried Federin (1919; 1923) tulkintoihin ja teorioihin, mitkä ovat kansallissosialistisia muiden, paitsi Tacituksen osalta. Tacitus (55–120 jKr.) oli roomalainen senaattori ja historioitsija.

Näiden ajattelijoiden ja tutkijoiden kirjoituksien pohjalta pyrimme todistamaan kansallissosialistisen järjestelmän soveltamisen sopeutuvuutta yhteiskunta- tai valtiomalliksi, jonka toivotaan soveltuvan myös tulevaisuudessa itsenäisen Suomen valtiomalliksi tai valtiojärjestelmäksi.

Mainittu todistaminen tapahtuu luvussa “Teorian muodostaminen kansallissosialistiseksi sovellukseksi”

Johdannoksi

Jäljempänä olevassa kirjoituksessa pyrimme analysoimaan kansallissosialismin yhteiskunnallista ja valtiollista ulottuvuutta. Vertaamme kansallissosialismia nykyiseen demokratian käsitteeseen. Emme kuitenkaan voi huomioida aikamme akateemisten ja valtavirtaisten kirjoituksien antia kansallissosialismista, sillä näissä tuotoksissa demonisoidaan välittömästi miltei kaikki, joka jossakin määrin ilmentää kansallissosialistista ideologiaa. Demonisoinnin perimmäisenä syynä lienee se, että toisen maailmansodan voittajat ovat määritelleet yksipuolisesti historiallisten tapahtumien “totuusarvon” ja “syylliset” 2. maailmansodan tapahtumiin.

Käytämme kansallissosialistisen valtiomallin soveltamisen esittämiseen (Teoreettisen mallin rakentaminen) eräänlaisena mallina tai formaattina tunnettujen yhteiskuntateoreetikkojen kirjoituksia politiikanfilosofiasta, yhteiskuntateorioista ja valtiosta, mitkä käsittelevät kansallissosialismia tai sellaisia teorioita ja esityksiä, joissa käsiteltävien aiheiden rakenne on luonteeltaan samanlainen kuin kansallissosialismissa.

Teoreettisen mallin rakentaminen

Kansallissosialismin henkinen arvopohja

Saksalainen filosofi dosentti Martin Heidegger (1889–1976) edusti eksistentiaalista ja fenomenologista filosofista koulukuntaa, mikä lähestyy olemassaolon käsitteitä sekä sijoittuu filosofisesti ontologiseen termistöön.

Vuonna 1962 ilmestyneessä dokumenttikokoelmassa (Schneeberger 1962) paljastettiin kiistattomasti Heideggerin aatteellispoliittisesta sitoutuneisuudesta kansallissosialistiseen liikkeeseen. Theodor W. Adornon (1903–1969) mukaan Heiggerin sopeutuminen hitleriläiseen Führer-valtioon ei sisältänyt mitään opportunismia, vaan se oli johdonmukainen seuraus filosofiasta, joka samaisti olemisen sekä johtajan. Täten Heideggerin filosofia oli Adornon mukaan bis in ihre innersten Zellen faschistisch, eli ”aina viimeistä soluaan myöten fasistista” (Eerikäinen 2015: 98;99).

[Huomautamme, että Adorno oli juutalaissyntyinen, ja saattoi reagoida herkemmin kansallissosialismiin, joka pyrki pelastamaan Saksan juutalaismafian mediallisesta ja taloudellisesta kuristusotteesta. Adorno oli merkittävä vaikuttaja Frankfurtin koulukunnassa, joka oli juutalaisvaikutteinen instituutio (Macdonald —-). Huomion arvoista on, että juutalaistutkijat ja yliopistomaailma on asettunut erittäin salakavalan metodologian välityksellä ujuttamaan esimerkiksi pedofilian normalisointia nykyiseen yhteiskuntaan. Jäljempänä oleva kappale antaa tiettyä näkyvyyttä Frankfurtin koulukunnan toiminnan historiaan.

Frankfurtin koulukunnan muutettua Yhdysvaltoihin, se ei siellä soveltanut pelkästään kriittistä teoriaa amerikkalaiseen yhteiskuntaan, vaan myös esitti uusia aineksia. Näitä olivat esimerkiksi Instituutin niin kutsutut ennakkoluulotutkimukset (Studies in Prejudice), jotka huipentuivat vuonna 1950 Theodor Adornon valtavan vaikutusvaltaiseen kirjaan Authoritarian Personality. Kirjassaan Adorno väitti, että yhdysvaltalaiset omasivat useita fasistisia ominaisuuksia. Kuten myös, että jokainen, joka tuki perinteistä amerikkalaista kulttuuria, oli psyykkisesti horjuva. Tässä teoksessa kristityn, valkoisen heteroseksuaalimiehen kritiikki yhdistyy sosiologisiin ja psykologisiin huomioihin ja analyyseihin, joissa vanhemmuus, ylpeys omasta perheestä, kristinusko sekä rakkaus omaa maata kohtaan selitetään mielisairautena (Macdonald —-).]

Huomioimme, että Heideggerin filosofoima kansallissosialismi oli luonteeltaan esoteerista eli siis oli vain tietoon vihittyjen saavutettavissa.

Mustiin vihkoihin oli Heidegger nimennyt kansallissosialisminsa ”henkiseksi kansallissosialismiksi”, (GA94: 135), vastakohtana “natsipuolueen” ”vulgaarikansallissosialismille”, (ibid.: 142). (Voidaan sanoa, että kansallissosialistinen puolue ei kokonaisuudessaan ollut vulgaari, toim. huom.). Tässä suhteessa Mustien vihkojen keskeisenä aiheena on Heideggerin, välienselvittely, kansallissosialismin aatteen ja politiikan kanssa, hänen oman ajattelunsa kautta tapahtuva kansallissosialismin idean, sen ideaalisen sisällön, historiallisfilosofinen, työstäminen (Heidegger 2014).

Heideggerin politisoituminen alkoi jo ennen vuotta 1933, mikä voimistui entisestää Hitlerin noustessa valtaan. Tässä vaiheessa Heidegger vakuuttui siitä, että kansallissosialismin avulla murtauduttaisiin vapaaksi kaikesta vanhasta, ja kaikesta siitä, joka estäisi saksalaisuuden kohoamisen kahleistaan riippumattomaksi. Metafyysisessä merkityksessään se tarkoitti Saksan kansan historiallisen ominaislaadun, ja sen kansallisen erilaisuuden (muihin kansoihin nähden) yhdistymistä olemisen olemiseen (Seini). Tämä olisi tarkoittanut vapautumista ja kansallisvaltion luomista (Eerikäinen 2015: 121).

Saksa oli tuolloin alistettu juutalaismafian kansainvälisen hegemonian kurimukseen. Heidegger kirjoittaa täysin oikein juutalaistoimijoiden maailmanlaajuisesta vallasta:

Heidegger esittää juutalaisuuden verkostona, joka oli talousmahtiin perustuva näkymätön valtakeskittymä, jonka välityksellä kansainväliset juutalaiset pakottivat valtiot toimimaan juutalaisten ehdoilla. Myös Adolf Hitler oli päätynyt samoihin johtopäätöksiin, kirjassaan Mein Kampf eli Taisteluni (Eerikäinen 2015: 114).

Heidegger luonnehtii osuvasti juutalaisia:

”Jättiläismäisen yksi piiloutunein hahmo ja ehkä kaikkein vanhin on laskemisen, kaupittelun ja sekaisin sekoittamisen sitkeässä istuva taito, jota kautta juutalaisten maailmattomuus saa perustuksensa.”

Vaikka Heidegger sanoutui irti kansallissosialismiin sisältyvästä rotupolitiikasta, oli hän tietoinen juutalaisvaikuttajien kansainvälisestä uhasta, jota hän vastusti, kuten yllä jo viitattiin (Eerikäinen 2015: 123).

On korostettava, että Heidegger ei puhu juutalaisesta rodusta sen biologisessa tai biologistisessa merkityksessä, vaan viittaa sillä juutalaisten ”toiseuteen” ihmislajina, jolla ei ole olemuksellista yhteyttä olemiseen Heideggerin tarkoittamassa Sein/Seyn-merkityksessä, vaan hänen elämänsä karsinoituu ainoastaan olevaan (esim. materialismiin), das Seiende, piiriin (Di Cesare 2015: 59–60).

Heideggerin filosofinen termi, oleminen (Sein/Seyn), tarkoittanee lähinnä sitä, kuinka ihminen toteuttaa ihmisyyttään (myös kulttuurisen identiteettinsä kautta). Kuten myös sitä, miten ihminen eksistoi (olemassaolo ja sen vaikutus) sekä ilmentää ihmisyyttään?

Heideggerin sijaan ruotsalainen tiedemies Emanuel Swedenborg (1688–1772) esittää juutalaisten ts. juutalaistoimijoiden eli kasaarien luonteen paljon ytimekkäämmin.

Swedenborg kirjoittaa teoksessaan Diarium spirituale (nro 2260):

“Tämä kansa on täysin erilainen muista kansoista ja heissä on juurtunut yritys tuhota tai vääristää kaikki mikä kuuluu yhteiskuntaan… ja aina kun heille tarjoutuu tilaisuus, he kietoutuvat mukaan, eivätkä löydä mistään suurempaa iloa kuin järjestyksen – se on yhteiskunnan lakien – tuhoamisesta. Syynä on hankittu viha itse Rakkautta ja Järjestystä vastaan, mikä on Herra. Tästä minulla on hyvin paljon kokemuksia.” (Swedenborg 1844: 191–192).

Mutta myöhemmin Heidegger kritisoi kansallissosialismia hengettömyydestä. Heideggerin mukaan “natsipuolueen” toteuttama kansallissosialismi tarkoitti bolshevismin tavoin Machenschaftin (tiettyihin maailmanmahteihin viittaava ilmaisu
) voittoa (GA96: 127); siten ”kansallissosialismi”, Nationalsozialismus, oli muuttunut ”rationaalisosialismiksi”, (GA96: 195), jossa kaikki oleva oli alistettu hyötynäkökohdille: yliopisto, tiede, filosofia, ajattelu, kirjallisuus, koko henkinen elämä oli pakotettu yritysajattelun, hengettömän ja pinnallisen managerismin valtaan; kaikkea hallitsi, organisaatio”, ja ”organisointi”, sekä ”totaalinen liikekannallepano” (Eerikäinen 2015: 108-109).

Heidegger oli kuitenkin vakuuttunut kansallissosialismin ”sisäisestä totuudesta ja suuruudesta” (Heidegger 1953).

Germaanien muinaishistoria ja sen vaikutus

Kansallissosialistisen Saksan SS:n ja Gestapon päällikkö Heinrich Himmler oli ennen poliittista uraansa lukenut muiden muassa roomalaisen (Publius Cornelius Tacituksen 1904) teoksen Germania vuodelta 98.

Germaanit olivat harjoittaneet maanviljelystä jo kivikaudella. Muinaistutkijain kaivaukset ja kielitieteilijäin tutkimukset ovat todistaneet, että Keski- ja Pohjois-Euroopan maanviljelyksellä on kunnioitettava 4000–5000 vuoden ikä. Meidän ajanlaskumme alussa germaanit olivat kehittäneet maanviljelyn elinkeinon pääelinkeinokseen karjanhoidon, metsästyksen ja kalastuksen ohella.

Tacituksen teoksen uskotaan vaikuttaneen Himmleriin innostavan voimakkaasti, ja siten Himmlerin kautta kirjalla on täytynyt olla jotain vaikutusta kansallissosialistiseen ideologiaan.

Tacituksen (1904) mukaan muinaiset germaanit, joiden perimää Himmlerin ajan saksalaiset myös jossakin määrin kantoivat, olivat luonteeltaan vilpittömiä ja viekastelemattomia. Tacitus (1904), kuten muutkin muinaisajan kirjailijat kuvailevat germaaneja suurikasvuisiksi, vaaleiksi sekä sinisilmäisiksi.

Muinaisten germaanien keskuudessa pidettiin erikoisesti avioliitto korkeassa kunniassa, ja avioliittoa ei saanut rikkoa. Ja heidän keskuudessaan ei kukaan hymyile siveettömyydelle, kirjoittaa Tacitus (1904).

Toisin kuin Tacitus väittää, muinaiset germaanit eivät missään tapauksessa olleet mitään villi-ihmisiä tai barbaarikansa. He olivat jo eläneet kivi- ja pronssikauden ja kehittäneet omalaatuisen kulttuurinsa ja kyläyhteisönsä. Heidän aseensa, työ- ja talousesineensä ja koristeensa ovat todisteina korkealle kehitetystä taidokkuudesta sekä useinkin erinomaisesta mausta. Historian tutkimuksen mukaan germaanien tuotteet ylittävät suuresti ne, mitä keltit voivat esittää, ja ovat täysin samanarvoisia italialaisten kansojen samalta ajalta olevien tuotteiden kanssa.

Nuori Himmler kirjoitti Germania (98) –teokseen viitaten, että ”Kuinka ihastuttavan kuvan se piirtää meidän jaloista, moraalisista ja ylevistä esi-isistämme. Sellaisiksi meidän pitäisi jälleen muodostua – tai ainakin osan meistä”.

Valtavirtaiset historian lähteet väittävät, että kansallissosialistinen puolue alkoivat käyttää Germania vuodelta 98 –teoksen kuvauksia germaaneista historiallisena perustana aatteelleen, jonka mukaan germaaneista polveutuvat saksalaiset olivat valittu, rodullisesti ylivertainen kansa, ja täten heillä oli oikeus hallita muita kansoja.

Väitteet siitä, että germaanien muinaishistoriaa olisi käytetty perustana korostamaan kolmannen valtakunnan saksalaisten rodullisesta ylivertaisuudesta, ei pääsääntöisesti pidä paikkaansa. Uskottavampaa sen sijaan on, että muinaistarustoa käytettiin sytykkeenä oikeudenmukaisuuden, isänmaallisuuden, ylevyyden, riippumattomuuden, ahkeruuden ja taistelutahdon ylläpitämisessä.

Nimittäin Hitlerin näki jo varhain elämän tehtäväkseen Itävallan ja sen saksalaisten yhdistämisen emämaan eli Saksan keisarikunnan kanssa, ja täten muodostamaan yhtenäisen Saksan valtakunnan. Tärkeää osaa näytteli niin ikään kieli- ja kulttuurikysymys, sillä Itävallan saksalaiset joutuivat armottomasti kamppailemaan saksan kielen, saksalaisten koulujen sekä yleensä saksalaisen kulttuuri-identiteetin puolesta (Hitler suom. 1941: 1. luku).

Hitler (suom. 1941: 1. luku) kirjoittaa taisteluni kirjassaan:

“Lapset käyttää kiellettyjä oman kansallisuutensa merkkejä ja tuntee itsensä onnelliseksi, jos sitä niiden vuoksi rangaistaan, jopa lyödään. Nuoriso on siten pienoissakoossa aikuisten tarkka peilikuva, mutta sen mieli ja luonne vain on usein parempi ja vilpittömämpi.”

Mutta tietysti verenperimän vaaliminen muodosti tärkeän osan kansallissosialismin kivijalasta.

Kansallissosialistinen talousteoria

Saksalaisen rakennusinsinööri Gottfried Feder (1883–1941) oli Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen merkittävin talousteoreetikko ja -asiantuntija, jonka talousteorioiden perustalle rakentui loppujen lopuksi koko kansallissosialistisen Saksan taloudellinen hyvinvointi.

Federin mukaan Kansallissosialismin keskeisimpänä perustana oli “julkisen edun asettaminen yksilön edun edelle”, jonka prinsiipin katsottiin ulottuvan myös talouteen (Feder 1923). (Yleensä ottaen sosialismin, kuten kommunismiin suuntautuvan sosialismin tärkein periaate on “yleisen edun asettaminen yksilön edun edelle”, mikä edistyksellisyys tuhottiin Neuvosto-Venäjän sosialismissa, kun se yhdistettiin ateismiin. Allekirjoittaneen lisäys.)

Mutta kansallissosialistinen Saksa ei ollut ateistinen, ja Federin mukaan mainittu periaate julkisen ja yksilön edun suhteesta oli pääasiallisesti moraalinen periaate, joka ilmaisee ytimekkäästi koko kansan hyvinvoinnin sekä yksilön omaisuuden tavoittelun välisen suhteen (Feder 1923).

Vuonna 1919 Feder perusti antikapitalistisen järjestön Deutscher Kampfbund zur Brechung der Zinsknechtschaft (”Saksan taisteluliitto korko-orjuuden murtamiseksi”). Järjestön päätavoitteita olivat ”korko-orjuuden” murtaminen, pankkien ja suuryritysten kansallistaminen eli talouselämän osittainen sosialisointi sekä ”pörssikeinottelun” sekä ”pankkiirijuutalaisten” toiminnan vastustaminen (Feder 1919). Järjestön keskuspaikka toimi Pollnissa eli nykyisessä Dachaussa.

Federin mukaan kansallissosialismissa, toisin kuin kommunismin asteelle edenneessä sosialismissa sallitaan yksityisomistus. Ja kapitalismista poiketen, kansallissosialismissa ei omistusoikeus ole kuitenkaan rajaton, vaan sille asetetaan ehdottomia rajoituksia. Joskaan nämä rajoitukset eivät niinkään ole valuutallisia, vaan paremminkin moraalisia. Täten yksityisen omistuksen periaate määräytyy kansallissosialismin perustuksen “julkinen etu ennen yksilön etua”, mukaisesti.

Rajoittavat tekijät realisoituvat silloin, kun yksityisomaisuudesta muodostuu yhteisöä riistävä vallanväline, mikä määrittää yksityisen omistusoikeuden säätelyn kansallissosialismissa.

Nykyinen uusliberalistinen eli globaali kapitalistinen talouspolitiikka perustuu ylituotantoon ja hillittömään voiton maksimointiin. Ylituotantoa se on siksi, että se perustuu kerskakulutukseen eli ihmisiä manipuloidaan mainoksilla ja roskaviihteellä kulutushysteriaan tai suoranaiseen maniaan. Tällöin monet kansalaiset tuhlaavat, jopa lainarahalla, vähät varansa tarpeettomiin “hyödykkeisin”.

Paavo Löppönen kuvailee verraten laajalla lähdeaineistolla, Vapauden markkinat –teoksessaan uudenliberalismin (UL) koostuvan yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, jolla ovat itsenäiset ideologiansa, organisaationsa ja rahoituskanavansa. Lisäksi UL nojautuu voimakkaasti hegemoniselle aatteelle (Löppönen 2018).

Voidaan päätellä, että tämän hegemonisuuden aatteellisuus ilmenee jo siinä, että uudenliberalismin dogmit dominoivat ennen muuta negatiivista globaalia taloutta, ja sen vaikuttaminen on laajentunut vuodesta 2008 alkaen Itä-Eurooppaan, Latinalaiseen Amerikkaan ja Venäjälle. Uusliberalismin edustajat ovat joutuneet puolustelemaan ideologista epäjohdonmukaisuuttaan sillä, että UL-oppi on tarkoittavinaan demokratiaa ja paljon puhuttua tasa-arvoa, vaikka se alistaa valtiot yksityisten rahoitusmarkkinoiden korkoa korolle maksaviksi ”torppareiksi”. UL-edustaa modernia ylikansallista omistajaluokkaa, jotka muodostuvat globaaleista rahoitusmarkkinoista, monikansallisista suursijoittajista ynnä muista sellaisista kasvottomista instituutioista. Tämä juuri tarkoittaa negatiivista globalisaatiota. Nykyisin esimerkiksi persoonattomat ylikansalliset sijoittajat ovat yrityksien todellisia omistajia, mutta näiden ei koskaan tarvitse olla yhteydessä asiakkaisiinsa, sillä varsinaisen palvelu tai yritystoiminta voidaan tuottaa muualla tai ne tuotetaan vierailijan tai ulkomaisen yrityksen kautta.

Ylikansalliseen kapitalismiin, joka on siis uusliberalismia, sisältyy suppean omistajaluokan voittojen varmistaminen eli voittojen maksimointi. Täten siinä ei ole millään muotoa tarkoituksena tyydyttää perustarpeita tai humanitäärisen yhteiskunnan hyvinvointiin liittyviä vaatimuksia.

Voidaan päätellä, että Federin talouspolitiikan mukaan talouden tärkeimpänä tehtävänä on kysynnän tyydyttäminen. Näin ollen kansallissosialistisessa taloudessa on pääasiallisinta vastata perustarpeisiin. Tämä tarkoittaisi muiden muassa sitä, että talouden on kyettävä ravitsemaan, vaatettamaan, asuttamaan sekä kouluttamaan kansakunta kokonaisuudessaan, ennen kuin mitään muuta taloudellista toimintaa ajateltaisiin harjoitettavan.

Juuri yllä esitetty talouspolitiikka sisältää joitakin yhtymäkohtia keynesiläiseen taloustieteeseen. John Keynes muistetaan erikoisesti valtion aktiivisen taloudellisen roolin puolestapuhujana. Keynes painottaa sitä, että valtion piti käyttää rahavaroja välineenä lievittääkseen voimakkaiden talousmuutosten laskusuhdanteiden, laman sekä noususuhdanteiden haitallista vaikutusta. Keynesin mukaan valtion täytyi toteuttaa investointeja täystyöllisyystavoitteen saavuttamiseksi (Ahokas 2016).

Federin (1923) talousteorian mukaan työntekijän ja yrittäjän välisessä voitonjaossa pätee aina periaate “kullekin ansionsa mukaan”, mikä määriteltäisiin työnantajan sekä työntekijän yhteisellä sopimuksella. Ja tämäkö sitten poistaisi luokkataistelun? Luonnollisesti kansallissosialismin luonteeseen kuuluu poistaa luokka taistelu, sillä kansakunta kokonaisuudessaan pyrkii siinä yhteiseen hyvään. Tällöin myös työnantaja ja työntekijä olisivat samalla puolella.

Kuitenkin on mainittava, että “kullekin ansionsa mukaan” ja työnantajan sekä palkansaajan samalla puolella oleminen toteutuisi vain siinä tapauksessa, että yritykset voitot jaettaisiin tietyn suuruisina osinkoina myös työntekijöille (luonnollisesti palkan lisäksi). Muussa tapauksessa on lapsellista ajatella, että työnantaja olisi jokaisessa tapauksessa työntekijän puolella, sillä myös kansallissosialistisessa valtiossa olisi monenlaisia työnantajia, kuin myös palkansaajia. Ihmiset ovat joka tapauksessa raadollisia. Myös kansallissosialistisessa järjestelmässä yksityinen työnantaja punnitsee taloudelliset realiteettinsa oman taloutensa ja yrityksen talouden suhteen. Tästä syystä palkansaajien pitäisi olla järjestäytyneitä, oman taloutensa turvaamiseksi.

Niin ikään pitää muistaa, että palkansaaja korvaa tietyllä osalla työpanostaan työnantajansa kuluja, ja osalla työpanostaan omia kustannuksiaan, mitkä syntyvät siitä, että työntekijä pitää yllä kykyään myydä työpanostaan työnantajille. Työntekijän jalostaessa työnantajansa materiaalia, syntyy työnantajalle lisäarvo, jonka työnantaja muuttaa pääomaksi itselleen. Tietyn osan työpäivästä työntekijä luonnollisesti ansaitsee myös itselleen (työkyvyn ylläpitänen ja jopa mahdolliset säästöt).

Yllä olevat taloudelliset lainalaisuudet ovat voimassa myös kansallissosialistisessa yhteiskunnassa, siitä emme pääse minnekään. Mutta, jos palkansaajille maksettaisiin osinkoja, se lisäisi työnantajan ja henkilökunnan yhtenäisyyttä.

Kansallissosialistisessa taloudessa rahan roolina on olla neutraali vaihdon väline, millä pystytään maksamaan esimerkiksi palkkoja. Raha ei siis olisi mikään keinottelun väline, puhumattakaan koron kiskonnasta.

Sivuamme vielä kansallissosialistisia käsityksiä verotuksesta ja inflaatiosta, mitkä ovat linjassa Gottfried Federin (1923; 1919) talousteorioiden kanssa. Uusliberalistisessa talousjärjestelmässä inflaation on ilmiönä hyvin tunnettua, ja siten nykyisessä talousjärjestelmässä esiintyy jatkuvaa inflaatiotason nousua (stat.fi 14.4.2023), mitä mitataan esimerkiksi kuluttajahinta- ja elinkustannusindeksillä. Uusliberalistisessa talousjärjestelmässä pidetään 0 prosentin inflaatiota eli hintojen pysymistä vakaana epätoivottuna lopputuloksena.

[Inflaatio tarkoittaa taloustieteessä rahan ostovoiman heikkenemistä, jonka aiheuttaa julkinen hintatason kohoaminen, eli rahan reaalisen arvon näivettyminen, koska samalla rahamäärällä saa hintojen nousun jälkeen vähemmän tuotteita (esim. polttoainetta, lämpöenergiaa, elintarvikkeita ja niin edelleen. Aikamme taloustieteilijät ovat pääsääntöisesti yksimielisiä siitä, että hyvin korkean inflaation (hyperinflaatio) tavanomaisin aiheuttaja on rahavarannon ripeä kasvattaminen. Kohtuullisen inflaatiovauhdin suuruuteen vaikuttavat sekä muutokset hyödykkeiden kysynnässä ja tarjonnassa että vaihtuvuus liikkeellä olevan rahan määrässä. Taloustieteen mukaan pitkällä aikavälillä rahan tarjonnan kasvu on inflaation varsinainen syy (Pohjala, Pekkarinen, Sutela 2006). Rahan tarjonnan kasvu tarkoittaa kansantaloudessa liikkeellä olevan rahamäärän kasvua, jonka yhtenä merkittävänä syynä on korollisen velkarahan lainaaminen, ja vielä se, että rahaa “painetaan” lisää tyhjästä, mikä ei sitoudu mihinkään tuotantoon tai valmistettuun tuotteeseen. Tällöin talous ikään kuin hukkuu rahaan ilman uuden varallisuuden syntymistä. (Käsittelemme tätä tuonnempana)]

Vastakohtaisesti yllä esitetylle UL-talousjärjestelmälle Federin talousteorian mukaan vakaata hintatasoa pitääkin tavoitella. Federin (1923) analysoinnin mukaan inflaatio aiheutuu lainatulle rahalle asetetusta korosta. Mikäli valtiolla ei ole itsenäistä oikeutta (kuten nykyisessä uusliberalistisessa t-järjestelmässä) vapauttaa valuuttaa liikkeelle, niin silloin valtion on otettava ulkomaistavelkaa korollisena rahoitusmarkkinoilta. Tätä ulkomaista korollista velkaa joudutaan ottamaan, jos valtion toimintaa ei pystytä rahoittamaan veroilla ja muilla tulonlähteillä, kuten valtiolle kuuluvalla omaisuuden tuotolla. (Tästä ulkomaisille rahoituslaitoksille on hyvänä esimerkkinä “Suomen valtio”, joka on toiminut pääsääntöisesti vuosikymmeniä jo korollisella velkarahalla, allekirjoittajan huom.).

Ikiliikkujan tavoin juoksevien korkojen maksaminen pitää rahoittaa jollakin menetelmällä. Täten valtio ottaa käyttöönsä erilaisia veroja, joita ovat esimerkiksi erilaiset välilliset verot, kuten arvonlisävero (alv.) kuluttajien ostamissa tuotteissa ja palveluissa. Välillisellä verotuksella on kurjistavat vaikutukset sekä kansalaisten elintasoon että rahatalouteen yleensä. Alv-verotus kohottaa kulutushintoja, joka puolestaan nostaa inflaatiota (inflatorinen) (EK 16.11.2023).

Lyhyesti voidaan argumentoida, että inflaation noustessa, tuotteiden hinnat ovat myös kohonneet. Arvonlisävero suuntautuu suoraan tuotteiden hintaa, eli todellisuudessa se vielä kiihdyttää inflaatiota entisestään.

Arvonlisävero on luonteeltaan regressiivinen vero (Parikka 2019), sillä pienituloisimmat maksavat vuotuisen arvion suhteessa eniten alv-veroa.

Toisekseen inflaation syynä on rahavirtojen suoranainen kaataminen talouteen, ilman uuden varallisuuden synnyttämistä. Tässä tapauksessa valtion on rahaa liikkeelle laskiessaan huolehdittava siitä, että uutta aineellista varallisuutta luodaan samanaikaisesti. Olisiko edellä mainitussa ratkaisu inflaation kohoamisen kumoamiseen?

Teorian muodostaminen kansallissosialistiseksi sovellukseksi

Teorian mallin analysoiminen

Koska yllä esitettyä luvussa “Teoreettisen mallin rakentaminen” esitettiin kansallissosialistista järjestelmää, kuuluisien ajattelijoiden sekä yhteiskunta että talousteoreetikkojen esittäminä, niin voidaan sanoa sen jäsentyneen tietynkaltaiseksi todellisuudeksi, ja siten teoriaksi.

Sanomme tämän mahdollisen lyhyesti. Teoria on jokin tietty, täsmällisesti määritelty näkökanta todellisuuteen. Ja se todellisuus on tässä kansallissosialismin soveltuminen yhteiskunta- ja valtiojärjestelmäksi; tosin tietyin muutoksin. Yllä esitetyssä luvussa asiantuntijat todistavat väitteillään ja argumenteillaan kansallissosialismin loogiseksi järjestelmäksi, jonka tuloksia seuraavaksi käsittelemme.

Luvun “Teoreettisen mallin rakentaminen”, pohjalta voimme todistaa kansallissosialistisen järjestelmän soveltamisen sopeutuvan yhteiskunta- tai valtiomalliksi, jonka toivotaan soveltuvan myös tulevaisuudessa itsenäisen Suomen valtiomalliksi.

Aloitamme mainitun luvun käsittelemisen päinvastaisessa järjestyksessä kuin se on esitetty luvussa “Teoreettisen mallin rakentaminen”. Niin muodoin käsittelemme germaanien muinaishistorian ja sen vaikutuksen esittämää aihealuetta ensimmäisenä, toisena otamme kansallissosialistisen talousteorian, ja kolmantena eli viimeisenä paneudumme kansallissosialismin henkiseen arvopohjaan, johon myös annamme oman suosituksemme, joka on tietynlainen sovellus.

Kansallissosialistisen talousteoria

Jäljempänä muodostamme siis teorian modernin kansallissosialismin soveltamisesta tukeutuen teoreettisen mallin rakentamisessa käytettyihin väittämiin.

Aiheen avauksena mainittakoon, että oikein ajateltuna kansallissosialismin pitää hylätä uusliberalistinen järjestelmä eli globalisoitunut kapitalismi, ja niihin kytkeytyneet porvarilliset toimijat, karttaa liberaalista sekä konformistista ajattelutapaa.

(Konformismi tarkoittaa mukautumista enemmistön mielipiteeseen.)

Aikamme hedonistinen ja materialistinen aikakausi on vieroittanut länsivaltiot, siis myös Euroopan pois kulttuurijuuriltaan. Maailman laajuinen arvoliberaalisuus, aistillisuus ja materialismi ovat tehneet lopun länsimaiden yhteiskuntien henkisistä arvoista.

Meidän kulttuurimme on opetettu ja johdateltu suorastaan häpäisemään arvoista tärkeimpiä, kuten naisen ja miehen solmimaa avioliittoa ts. perhettä, kansaa sekä sen kulttuuri-identiteettiä, uskontoa, ja ylipäätään kaikkea, joka johtaa juurensa henkisyydestä tai viittaa spirituaalisen tason olemassaolon ontologiaan.

Kansallissosialismin kivijalaksi ilmoitetaan rotu. Tätä perustellaan muiden muassa historialla, joka todistaa yhteisen verilinjan olevan yhteiskunnan kantavana voimana. Kuten myös, että rotua on pyrittävä jalostamaan jatkuvasti, ja tästä syystä kansallissosialismi torjuu liberaalin tasa-arvoisuuden ajatuksen. Kansallissosialismi pyrkii yhteisöön, jossa vahvat ja viisaat kehotetaan yhteiskunnassa etenemisen lisäksi tekemään jälkikasvua sen sijaan, että nämä yksilöt ajavat itsensä loppuun työurallaan ja jättävät suvun jatkamisen kokonaan pois.

Juuri yllä esitetyt ajatukset ovat kyllä kannatettavia, ja jopa järkeviä, mutta kansallissosialismin soveltamisessa täytyy asettaa tärkeimmäksi päämääräksi ihmisen henkinen kehitys ja yhteys Ensimmäiseen eli Jumalaan.

Kuten yllä jo mainittiin Tacitus (1904) kuvailee muinaisten germaanien olleen luonteeltaan vilpittömiä ja rehellisiä. Lisäksi muinaisten germaanien keskuudessa pidettiin erikoisesti avioliitto korkeassa kunniassa, ja avioliittoa ei saanut rikkoa. Ja heidän keskuudessaan ei kukaan hymyile siveettömyydelle, kirjoittaa Tacitus (1904).

Muinaisten germaanien mallia soveltaen, modernin kansallissosialismin soveltamisessa säilytettäisiin arvokkaat kulttuuriperinteet, joita ovat aidot kristilliset perinteet, kuten esimerkiksi joulu- ja kevätjuhlat, avioliittojen pyhittäminen miehen ja naisen väliseksi instituutioksi (joka suojellaan lakisääteisesti ja aviorikoksesta langetetaan ankarat rangaistukset), isänmaallisuus, aidon kristillisyyden turvaaminen (eli Swedenborgin kautta ilmestyneen Raamatun tulkinnan opetuksen turvaaminen) ja maanpuolustushenki. Viimeksi mainittuun liittyen huomaamme, että Suomen on otettava käyttöön puolueettomuuspolitiikka ja erikoisesti harjoitettava yhteistyökykyisiä sekä ystävällisiä suhteita tärkeimpään naapuriimme suurvalta Venäjään. (Nyt Suomella on hirvittävän vaikea savotta edessään, kun se aikoo vielä tulevaisuudessa entisöidä suhteensa ystävälliseksi ja luottavaiseksi Venäjän kanssa, juuri valtakautensa päättäneen maan- ja valtiopetturi hallituksen sekä eduskunnan tuhotyön jäljiltä.)

Vielä lisäämme, että myös Heidegger vakuuttui siitä, että kansallissosialismin avulla vapauduttaisiin kaikesta vanhasta, ja kaikesta siitä, joka estäisi saksalaisuuden kohoamisen kahleistaan riippumattomaksi (Eerikäinen 2015: 121). Myös tätä Heideggerin ajatusta voidaan soveltaa kansallissosialismin soveltamisessa, jossa siis pidetään arvokkaat kulttuuriperinteet, ja muut arvokkaat perinteet.

Kansallissosialistisen talousteoria

Kansallissosialismin soveltamisen mallissa, ja erikoisesti talousteorian osalta, nojaudumme miltei täysin yllä esitetyssä luvussa “Kansallissosialistisen talousteoria” esitettyyn saksalaisen rakennusinsinööri Gottfried Federin (1883–1941) talousteoriaan, joten emme esitä sitä uudelleen. Kansallissosialistiseen sovellukseen liittyvässä teorian rakentamisessa käytämme materiaalina myös allekirjoittaneen omia päätelmiä, jotka ovat esitetyt luvussa “Kansallissosialistisen talousteoria”.

Muutamia tärkeitä prinsiippejä mainittakoon kertauksena, kuten esimerkiksi:

Kansallissosialismin keskeisimpänä perustana on “julkisen edun asettaminen yksilön edun edelle”, jonka periaate pitää yltää myös talouteen (Feder 1923).

Perustelu: mainittu periaate ehkäisee sen, että yksityisomaisuudesta ei muodostu yhteisöä riistävä vallanväline, mikä määrittää myös yksityisen omistusoikeuden säätelyn kansallissosialismissa.

”Korko-orjuuden” murtaminen, pankkien ja suuryritysten kansallistaminen eli talouselämän osittainen sosialisointi sekä ”pörssikeinottelun” sekä ”pankkiirijuutalaisten” toiminnan vastustaminen (Feder 1919).

Pankkien ei enää sallittaisi luoda uutta rahaa lainanannon yhteydessä, vaan ne toimisivat yksistään rahan välittäjinä. Näin vältyttäisiin esim. inflaatiolta.

Perustelu: Tällöin estetään kansallisen omaisuuden luisuminen ulkomaisille pääoman haltijoille. Koronkiskontaan perustuvat globaalit rahoitusmarkkinat ovat tuhonneet ja imeneet kuiviin likipitäen kaikki maailman valtiot, joten pankkien ja suuryritysten kansallistaminen on hyvin tärkeää. Valtiolle pitää taata oma valuutta ja rahanluontioikeus.

Federin talouspolitiikan mukaan keskeisimpänä tehtävänä on kysynnän tyydyttäminen. Näin ollen kansallissosialistisessa taloudessa on pääasiallisinta vastata perustarpeisiin. Tämä tarkoittaisi muiden muassa sitä, että talouden on kyettävä ravitsemaan, vaatettamaan, asuttamaan sekä kouluttamaan kansakunta kokonaisuudessaan, ennen kuin mitään muuta taloudellista toimintaa ajateltaisiin harjoitettavan.

Voidaan sanoa, että tällainen menetelmä takaa perusturvan yhteiskunnalle, eikä estä sijoittamasta myös muihin tavoitteisiin taloudellisten resurssien sen salliessa.

Kansallissosialistisessa taloudessa rahan roolina on olla neutraali vaihdon väline, millä pystytään maksamaan esimerkiksi palkkoja ja ostamaan hyödykkeitä. Raha ei siis olisi mikään keinottelun väline, puhumattakaan koron kiskonnasta.

Yllä esitetyn lisäksi esitämme seuraavaa:

Tarvitaan siis itsenäinen rahatalous. Tarvitaan oma valtiollinen keskuspankkijärjestelmä luomaan korotonta omaa rahaa, joka Suomessa olisi esimerkiksi Suomen markka. Yksityisten pankkien valta on riippuvaista korosta ja oikeudesta tehdä uutta rahaa eli velkaa, joten korko- ja velkaorjuudesta on vapauduttava.

Kaikki julkiset hankkeet pitäisi rahoittaa valtion korottomilla lainoilla. Verotuksella turvattaisiin sosiaaliset oikeudet ja yhteiskunnan eri sektoreiden rahoitus. Veroaste ei saa nujertaa kuluttajia. Lisäksi verotuksen täytyy rohkaista perustamaan yrityksiä. Rahan painaminen on suhteutettava todellisen työn arvoon. Turhaa väljää rahaa ei saa painaa, sillä se osaltaan ruokkii inflaatiota, kuten yllä jo sanottiin.

Valtion omistuksessa oleva keskuspankki voisi luoda tarvittaessa rahaa velattomasti, jota säännösteltäisiin inflaation ja deflaation (rahan arvon nousu) eliminoimiseksi. Pankit olisivat vain asiakkaiden talletusten vastaanottajia ja siten ne lainaisivat osittain asiakkaiden talletuksia. Velattoman rahan jakelu tapahtuisi esimerkiksi valtion kulutuksen mukaan tai perustulon kautta. Velkarahan pitäisi olla korotonta. Tällaista rahaa voitaisiin käyttää investointeihin, jotka lisäisivät työllisyyttä ja siten kulutuksen myötä maan vaurautta sekä omavaraisuutta.

Kansallissosialismin soveltamisessa valtakunta kokonaisuudessaan panostaisi yhteisen hyvän eteen ja unohtaisi luokkaristiriidat, siten perusideana olisi valtion ja sen kansalaisten omavaraisuuden lisääminen niin, että taloudellinen riippumattomuusaste olisi kyllin vahva vapauden säilyttämiseen. Luokkaristiriitoja kaventaa valtion johdon oikeudenmukaisuus, viisaus ja isänmaallisuus. Tällaisessa valtiossa valtaosa haluaisi mahdollisesti toimia yhteisen hyvän eteen. Rahanluontioikeus olisi valtiolla, joten tällainen valtio ei enää olisi suurten yksityisten pankkien orjuudessa. Näin veronmaksajat vapautuisivat liiallisten korkojen taakasta, ja säästyneet kustannukset voitaisiin käyttää kansan parhaaksi.

[Kuinka Hitlerin Saksa päihitti työttömyyden ja vapautui kansainvälisten pankkiirien kuristusotteesta?

Öffa-velkakirjat: Arbeitsbeschaffungswechsel eli työnkorvaussetelit

Saksan Reichsmark ei ollut enää taattu kullalla, joka kuului kansainvälisille pankeille. Se oli käytännössä kuitti valtiolla tuotetusta työstä ja toimitetuista materiaaleista. Hitler sanoi: Jokaista painettua Reichsmarkia kohden vaaditaan markan arvosta työtä tai tuotteita. Valtio maksoi työntekijöille Öffa-seteleillä, joita työntekijät käyttivät maksaakseen toisilleen muista tuotteista ja palveluista. Siten Saksa loi lisää työtä sekä työpaikkoja, ja saksalaiset pelastuivat kansainvälisten pankkien heille virittämästä velkakuopasta (Alhazred).

Muutamassa vuodessa Saksa voitti työttömyysongelman ja pääsi taloudellisesti tasapainoiseen tilaan, vakaaseen valuuttaan, velattomuuteen ja tilaan ilman inflaatiota. Sitä vastoin sionistien globaalien pankkien hallitsemassa Yhdysvalloissa ja muissa länsimaissa kärsittiin suuresta työttömyydestä. Vaikka Saksaa uhmasi sionistien julistama maailmanlaajuinen boikotti ja rahoitus ilman kansainvälisten pankkien myöntämää ulkomaista velkaa, kykeni maa elvyttämään ulkomaankauppansa. Saksalta tämä onnistui siksi, että se kävi suoraa vaihtokauppaa ulkomaiden kanssa, vaihtamalla tuotteita ja hyödykkeitä ohittamalla pankkien välikädet (Scridb —) A.]

Yllä esitettyä taloudellista mallia pitäisi soveltaa myös mahdollisesti ja toivottavasti itsenäistyvässä Suomessa.

Itse asiassa tällainen kehitys johtaisi yhteiskunnalliseen murrokseen, jonka päämääränä olisi taloudellisten toimijoiden, rahoitusmekanismien, tuotantolaitoksien, tuotantosuhteiden dramaattinen muuttaminen, jonka kautta päästäisiin muuttamaan koulutuksen, median, tieteiden, kulttuurin ja lainsäädännön elementtejä edistyksellisemmäksi. Näin menetellen tapahtuisi sekä yhteiskunnallinen että poliittinen vallankumous.

Nykyisin demokratia sallii liberaaliudessaan esimerkiksi henkistä kehitystä turmelevan viihteen sekä pedagogiikan suorastaan perverssin opetusohjelman koululaisille. Niinpä demokraattisella ”vapaudella” ei ole aina käytössään välineitä torjuakseen maassa rehottavia turmelevia virtauksia. Demokratiassa mahdollistuu myös yksilönvapautena hyötyä rahan voimalla lähimmäistensä kustannuksella näiden työstä.

Kansallissosialismia soveltaen ajettaisiin työväenluokan asiaa, muiden muassa siten, että edistettäisiin työllisyyttä ja yritysvoittojen jakoa työntekijöille (tämä olisi yksi väline poistamaan luokkaristiriitoja), pääomatulojen kontrolloimista, keinottelun ja koronkiskonnan kieltämistä (vankeusrangaistuksen uhalla), suuryrityksien sosialisoimista, pääoman herruuden lakkauttamista ja vapaakaupan sijaan omavaraistaloutta. Lyhyesti sanoen pidettäisiin yllä sääntelevää valtiovaltaa, työnarvon antikapitalistista korostusta ja pyrittäisiin rajoittamaan plutokratiaa sekä koron ja ulkomaanvelan vaikutusta kansallisessa talouselämässä. Valtiolla olisi keskuspankki ja oma raha, jota se käyttäisi korottomasti investointeihin. Ulkomaisessa vaihtokaupassa maksuvälineenä soveltuisi sekä raha että tavaroiden vaihto.

Kansallissosialismin henkinen arvopohja

Kansallissosialismin yhtenä kivijalkana voidaan pitää yhteistä verilinjaa eli rodun ja myös kulttuurin vaalintaa. Tämä voidaan havaita rivien välistä kansallissosialistisesta puolueohjelmasta (NSDAP 1920) ja myös suoraan esitettynä Adolf Hitlerin (1941) kirjoittamasta teoksesta Taisteluni.

NSDAP:n ohjelmasta olisi poistettava vain seuraavat kohdat:

(Luonnollisesti NSDAP:n ohjelmaa ajatellaan sovellettavan Suomen poliittiseen ympäristöön.)

Siirtomaiden hankkiminen saksalaisten (tai minkä muun tahansa kansalaisuuden tai heimon, allekirjoittaneen huom.) ravitsemiseksi sekä liikaväestön asuttamista varten.
Kansalaisuuden rajoittaminen vain saksalaisen rodun edustajille, juutalaisten kansalaisuuden vieminen. (Muutos: Kansalaisuuden rajoittaminen vain suomalaisen rodun edustajille, eliitti juutalaisten säilöön ottaminen, muut juutalaiset saavat olla vapaasti, jos eivät tue juutalaiseliittiä, sionismia ja Israelia.)
Ei-kansalaisten maahanmuuton estäminen, 2. elokuuta 1914 jälkeen maahan asettuneiden ei-saksalaisten välitön karkottaminen. Tämä kohta ei ole nykyisin järkevä. (Suomeen voidaan ottaa vastaan työperäistä muuttoliikennettä, mutta maahan ei otettaisi pakolaisvirtoja eli haittamaahanmuuttoa. Myös lyhyet työskentelyjaksot ulkomailla ovat hyödyksi jopa kielen oppimisen kannalta.)
Ansaitsemattoman tulon lakkauttaminen, velkaorjuuden lopettaminen. (Velkaorjuus pitää lopettaa, mutta tulon saaminen etuuksiin oikeutetuilta täytyy pitää voimassa. Viimeksi mainitulla tarkoitetaan sosiaaliturvaa.)

————-

Palaamme nyt henkiseen arvopohjaan:

Luonnollisesti kulttuuri-identiteetti ja muut etniskulttuuriset tekijät ovat verrattain vaalittavia asioita. Mutta henkinen kasvaminen on prioriteetti yksi. Täten soveltavassa kansallissosialismissa asetettaisiin henkinen jalostuminen tärkeimmäksi kivijalaksi.

Voimme huomauttaa, että Mustissa vihkoissa Heidegger (2014) nimeää oman kansallissosialisminsa (KS) ”henkiseksi kansallissosialismiksi”, joka tarkoitti esimerkiksi sitä, että Heidegger selvitteli välejään kansallissosialismin aatteen materialisoituneen poliittisen ulottuvuuden kanssa, ja hän peilasi kansallissosialismia oman aatemaailmansa kautta, mikä oli KS-aatteen ideaalisen sisällön, historiallisfilosofista työstämistä. Heidegger halusi KS-liikkeeseen henkisempää ja filosofisempaa otetta.

Mutta me asetamme Heideggerin ”henkisen kansallissosialismin” paikalle aivan toisenlaisen henkisyyden. Selvitämme tätä jäljempänä.

Yllä esiteltyyn valtiomalliin sovitamme henkiseksi kivijalaksi Emanuel Swedenborgin (1688–1772) kautta ilmestynyttä Taivaallista Oppia. Swedenborg vakuuttaa saaneensa tämän Opin suoraan Jumalalta eli Herralta Jeesukselta Kristukselta, ja Swedenborg on toiminut tässä Herran suoranaisesta käskystä, kirjoittaessaan sitä, mitä Herra käski hänen kirjoittaa.

Yllä mainittu kivijalka on; ei vain Suomelle, vaan koko Tellukselle; Emanuel Swedenborgin (englannintaminen: Elliot 1983–1999) kynän kautta ilmestynyt Jumalan Sanan coelestiaalisen (taivaallinen) ja spirituaalisen (henkinen) Sanan merkityksen paljastuminen eli Taivaallinen Oppi, kuten yllä jo siihen viitattiin. Tämän Sanan sisäisen merkityksen paljastuminen on itseasiassa kristittyjen kauan odottama Herran toinen tuleminen ja samalla Uusi Kirkko (Kivilohkare 2020).

Yllä viitattiin Swedenborgin kirjoittamaan Arcana coelestia –teokseen (12 osaa), joka on vain osa ES:n valtavasta tuotannosta.

Viittaamme Kivilohkareen (2020) tiivistämään Uuden Kirkon uskontoon:

Tunnustetaan yksi Jumala, jossa on Kolminaisuus, ja tämä tehdään sekä ajatuksissa että puheessa.

Noudatetaan Jumalan Kymmentä Käskyä sekä ihmisen sisäisessä mielessä että käytännössä.

Viimeksi mainittu usko on uskoa Jumalaan Pelastajaan Jeesukseen Kristukseen, mikä usko on Uuden Kirkon usko ja pelkistetysti siis seuraava:

On yksi Jumala ja Hänessä on Jumalallinen Kolminaisuus, ja Hän on Herra Jumala Vapahtaja Jeesus Kristus.
Pelastava usko on uskoa Häneen.
Pahoja tekoja pitää välttää, koska ne ovat perkeleen ja perkeleestä (perkele on teologinen termi, mikä tarkoittaa syvintä vääryyden ja pahuuden tilaa eli syvintä helvettien yhdyskuntaa, allekirjoittaneen huom.).
Hyviä tekoja pitää tehdä, koska ne ovat Jumalan ja Jumalasta.
Ja näitä tekoja täytyy ihmisen tehdä ikään kuin itsestään, kuitenkin uskoen, että ne ovat Jumalasta hänen kanssaan ja hänen kauttaan. Kaksi ensimmäistä kohtaa koskevat uskoa, kaksi seuraavaa lähimmäisenrakkautta ja viides uskon ja lähimmäisenrakkauden yhdistymistä ja samalla Herran ja ihmisen yhdistymistä. Tämä on Uuden Kirkon usko yksinkertaisessa muodossa.

Tätä yllä esitettyä Uuden Kirkon Oppia on toteutettava valtion uskontona, mikä muodostaa vähitellen valtiosta taivaan kuvan eli suurimman ihmisen muodon. Tällaisessa valtiossa olkoonpa hän kuningas, keisari tai jokin muu suvereeni, on hallitsija päänä, jota avustavat hallintoelimet, kuten hallitus ja parlamentti. Kysymyksessä olisi siis monarkia tai jokin vastaava voimakkaaseen keskushallintoon perustuva järjestelmä

Hallitsija valittaisiin vaaleilla, ja ehdokkaiden olisi välttämättä oltava henkisesti uudestisyntyneitä eli varsinaisia Uuden Kirkon jäseniä. Kansalaisilla olisi oikeus ja velvollisuus äänestää kahden vuodenvälein, antaakseen luottamus- tai epäluottamuslauseen hallitsijasta. Mikäli enemmistö kansasta äänestäisi epäluottamuksen puolesta, valittaisiin uusi hallitsija, uusilla vaaleilla.

Huomautamme kuitenkin, että Uuden Kirkon Taivaallinen Oppi ei ole mikään massaliike, vaan se perustuu yksilölliseen ja henkiseen uudestisyntymisen prosessiin, missä kehittyminen tapahtuu Jumalan ja uudestisyntyvä vastavuoroisella toiminnalla.

Loppulausunto

Olemme tässä kirjoituksessa pyrkineet luomaan muiden muassa Tacituksen, Martin Heideggerin ja Gottfried Federin kirjoituksien pohjalta kansallissosialistiseen järjestelmään soveltuvan teoreettisen mallin, minkä toivomme soveltuvan myös tulevaisuudessa itsenäisen Suomen valtiomalliksi. Mutta tämän kansallissosialismin sovelluksen ehdottomasti lujimpana kivijalkana on Uusi Kirkko, ja sen Taivaallinen Oppi.

Markku Juutinen

Lähteet

Ahokas, Jussi (2016). John Maynard Keynesin talouspolitiikka ja suomalaiset keynesiläisen talouspolitiikan määritelmät. Osoitteessa: https://journal.fi/poliittinentalous/article/view/96129/54498?acceptCookies=1 <Viitattu 13.4.2023>

Di Cesare, Donatella (2015) ”Das Sein und der Jude. Heideggers meaphysischer Antisemitismus”. Trawny, Peter & Mitchell, An-drew J. (Hrsg.) (2015) Heidegger, die Juden, noch einmal. Frankfurt am Main: Vittorio Klostermann Verlag.

Euroopan keskuspankki [EK] (16.11.2023). Miksi inflaatio on nyt nopeaa? Osoitteessa: https://www.ecb.europa.eu/ecb/educational/explainers/tell-me-more/html/high_inflation.fi.html <Viitattu 14.4.2023>

Eerikäinen, Hannu (2015). Autiomaa leviää – Heideggerin kansallissosialismi ja juutalaisvastaisuus Mustien vihkojen valossa (1). Osoitteessa: 66864-Artikkelin teksti-80372-1-10-20171107 (1).pdf <Viitattu.6.4.2023>

Feder, Gottfried (1923). Der Deutsche Staat auf nationaler und sozialer GrundlageF. München, Eher.

Feder (1919). Wirtschaftstheoretiker, Politiker. Osoitteessa: https://www.dhm.de/lemo/biografie/gottfried-feder <Viitattu 11.4.2023>

Hitler, Adolf (Suomennos: 1941). Taisteluni, Werner Söderström Oy. Porvoo.

Heidegger, Martin (2014) Überlegungen II-VI (Schwarze Hefte 1931–1938). Band 94. Frankfurt am Main: Vittorio Klostermann Verlag (GA94).

Heidegger, Martin (1953). Einführung in die Metaphysik.

Tacitus (1904). Germania (98).

Hitler, Adolf (Suomennos: 1941). Taisteluni, Werner Söderström Oy. Porvoo.

Kivilohkare, Benjamin (2020). Herran Toinen Tuleminen. Saatavina: http://novahierosolyma.fi/Kirjauutuus%3A-Herran-Toinen-Tuleminen.php <Viitattu 17.4.2023>

Löppönen, Paavo (2017). Vapauden markkinat – uusliberalismin kertomus. Vastapaino. https://www.aarnenorberg.com/blogi/files/82278a38e2df0a4a7096f2337a1409eb-5.html <Viitattu 24.12.2018>

Macdonald, Kevin (). The Frankfurt School of Social Research and the Pathologization of Gentile Group Allegiances. Osoitteessa: http://www.kevinmacdonald.net/chap5.pdf <Viitattu 7.4.2023>

NSDAP (1920). The History Place – Rise of Hitler: The 25 Points of Hitler’s Nazi Party. Osoitteessa: http://www.historyplace.com/worldwar2/riseofhitler/25points.htm <Viitattu 17.4.2023>

Pohjala, Pekkarinen, Sutela (2006). Taloustiede. WSOY, 2006.

Parikka, Tuomas (8.1.2019). Tieto & Trendit. Arvonlisävero häivyttää progression vaikutuksen pienituloisimmilta. Osoitteessa:

https://www.stat.fi/tietotrendit/artikkelit/2019/arvonlisavero-haivyttaa-progression-vaikutuksen-pienituloisimmilta/ <Viitattu 14.4.2023>

Swedenborg, Emanuel (1844). Diarium spirituale. Osoitteessa: https://books.google.se/books?id=umWvoQEACAAJ&printsec=frontcover&redir_esc=y#v=onepage&q&f=false (nro 2260), s. 191–192

Swedenborg, Emanuel (Kääntänyt latinasta: Elliot; 1983–1999). New Christian Bible Study; Arcana coelestia. Osoitteessa: https://newchristianbiblestudy.org/exposition/translation/arcana-coelestia-elliott/ <Viitattu 17.4.2023>

Schneebergerin, Guido (1962). Nachlese zu Heidegger. Dokumente zu seinem Leben und Denken.

Scridb (). How Hitler Defied the Bankers. Osoitteesta: https://www.scribd.com/document/201561159/How-Hitler-Defied-the-Bankers# <Viitattu 17.4.2023>

Tilastokeskus (stat.fi); (14.4.2023). Tilastokeskus. Osoitteessa: https://stat.fi/tilasto/khi#graphs <Viitattu 14.4.2023>