(6 arviota, keskiarvo: 4,17 / 5 tähteä 5)
Ladataan... 1156 Näyttökerrat 8 Kommenttia
Timo Isosaari: Hyvät, pahat ja rumat bakteerit
(6 arviota, keskiarvo: 4,17 / 5 tähteä 5)Ladataan...Mikrobeista, bakteereista ja viruksista puhutaan lähes aina negatiivisessa sävyssä, vaikka ne ovat meidän tärkeimmät ”kotieläimemme” tällä planeetalla.
Tulevaisuudessa tutkimus tulisikin suunnata siihen, miten voimme hoitaa tätä valtavaa ja täysin ilmaista työläisjoukkoa parhaiten. Mikrobit ovat se luonnon kiertokulun osa, joka tuottaa meille niin täysipainoisen ravinnon kuin puhtaan vedenkin. Tulevaisuudessa mahdollisesti myös merkittävän osan lämmöstä ja sähköstä.
•••
Olemme bakteerikammossamme ja ymmärtämättömyydessämme tuhonneet haitallisten eliöiden lisäksi mielettömiä määriä hyödyllisiä. Tulokset näkyvät mm. aavikoitumisena, ruoan ravintoarvon köyhtymisenä ja immuunipuolustuksen heikentymisenä sekä meillä että muualla, veden laadusta puhumattakaan.
Mukavuudenhaluisilla ratkaisuilla suuri osa elonkierrolle välttämättömistä aineksista ohjautuu oikopolkuja pitkin vesistöihin ja rehevyys nousee siellä, missä sen ei pitäisi. Asumisen keskittyminen on johtanut logistiseen ”pikapaskaketjuun”, joka on äärimmäisen kallis, energianegatiivinen ja suoranainen uhka koko ekosysteemille.
Kemiallisten ratkaisujen saldo on pääosin murheellista luettavaa ja näkyvät haitat tulevat esille usein vasta vuosikymmenien kuluttua. Monien kemiallisten aineiden ohella ekosysteemin tuhoisimmat keksinnöt lienevät vesivessa ja lietelantala. Uusimpana mielettömyytenä mukaan listalle pääsee hakkuutähteen (oksat ja kannot) polttaminen energiaksi, jonka tuhovoima tulee ohittamaan kaikki edelliset jo parissa sukupolvessa.
•••
Kaikki eloperäinen aines olisi muutettavissa metaaniksi ja hiilidioksidiksi, jotka voidaan hyödyntää. Kaasutuksesta jäävä biomassa sisältää ne ravinteet, jotka täytyy palauttaa kiertoon. Toki niitä ravinteita on tuhkassakin, mutta suuri osa niistä on silloin kasveille käyttökelvottomassa muodossa.
Suomessa on käytössä muutamia metaania hyödyntäviä mikroturbiinivoimaloita ja kaatopaikkojen yhteyteen on rakennettu suurempiakin laitoksia. Keskustelu aiheesta loistaa silti poissaolollaan. Perussyynä lienee aikanaan keksijöiden suojaksi rakennettu patenttijärjestelmä ja toisaalta yritysten liikesalaisuus. Hyvää tarkoittava järjestelmä on kääntynyt itseään vastaan. Se hidastaa kehitystyötä ja nostaa lopputuotteen hinnan useimpien ulottumattomiin.
Myöskään kansallisessa energiastrategiassa biokaasuun ei ole kiinnitetty mitään huomiota. Vasta aivan tuore Sitran raportti nostaa esille sen mahdollisuuksia. Käytännön toimiin sekään ei ota kantaa, vastuu kehittämisestä jää yrityksille.
Oligopolistinen energiasektorimme näyttää katsovan uudistusta uhkana omalle toiminnalleen, mikä ei ainakaan paranna kehitysmahdollisuuksia.
Kirjoittaja on nokialainen maatalousyrityskonsultti.
Äkkiseltä luulisi, että lietelantala tukee ekosysteemiä, koska kaikki menee hyötykäyttöön eli lannoitteeksi peltoon ja säästetään kalliita ”säkkituotteita”. Vesivessan jotenkin ymmärrän siinähän käytetään juomavettä ”paskanajoon”.
Lietelannan käyttö lannoitteena sisältää muutaman negatiivisen piirteen. Lannan ”muhiessa” anaerobisessa tilassa muodostuu runsaasti metaania ja suuri osa lannan typestä menetetään. Metaani voidaan ottaa talteen, mutta menetelmä vaatii vähän lisää harjoittelua ja aika paljon rahaa.
Hajuhaitat ovat myös melkoinen ongelma, kun sellaisiakin menetelmiä on, jossa lanta voidaan käsitellä lähes hajuttomaksi.
Viimeisenä sen vaikutukset maaperän humuspitoisuuteen ja rakenteeseen ovat lähinnä haitallisia.
Lannan ja virtsan yhdistäminen fosforia sisältävään puumassaan antaisi mikrobitoiminnalle parhaat edellytykset tämänhetkisen tiedon mukaan. Alan tutkimus on Suomessa tietääkseni yhden pienyrityksen varassa ja tieto on luonnollisesti sen omaisuutta.
Lisättäköön tuohon vielä tasapuolisuuden nimissä, että maataloudelta on viety mahdollisuudet kehittää vaihtoehtoisia menetelmiä. Lietelannan kiistaton etu on sen vähäinen työmenekki verrattuna muihin menetelmiin.
Maanviljely on muuttunut kasvinviljelyksi ja ymmärrys molemmista on edelleen pahasti puutteellinen. Tutkimus tehdään kemian teollisuuden ja jalostajien ehdoilla. Esille tulleista seurauksista päätellen valinnan virheellisyys on aika ilmeinen.
Suunta on mahdollista kääntää ja maa elpyy terveyttä tuottavaan kuntoon yllättävän nopeasti, kun tehdään oikeita asioita. Valitettavasti faktat ovat edelleen liikesalaisuuden piirissä, joten en voi ottaa kantaa tarkemmin.
Patentti- ja elinkeinosuoja ovat tänään tärkeämpiä kuin ihmisen suoja, mikä on aivan järjetöntä.
Useinkin erilaiset lannoitus- ja viljelykiertomahdollisuudet ovat melko rajoitetut paikallisista olosuhteista riippuen.
Mm. omalla paikkakunnallani on muutama karjatila, kaikki loput kasvinviljelyä.
Karjanlantaa siis ei ole saatavilla.
Nurmen saaminen viljelykiertoon myos siis merkitsee tuotannon kannalta tyhjäkäyntiä.
Pohjoisen sijainnin takia monet viljelykiertokasvit ovat pois suljettuja tai kovin epämieluisia.
Tarkistin vielä tuon lietelannan käytön eräältä maanviljelijältä. Hän kertoi käyttäneensä lietelantaa 40v ja maat ovat hyvässä kunnossa. Ilmeisesti nämä haittavaikutukset – hajua lukuunottamatta eivät näy ”lyhyellä” aikavälillä.
Toki lietelanta kemialliset ratkaisut voittaa, mutta siitä mentiin, mitä konekauppias suositteli ja velka pakotti.
Oletteko muuten huomanneet että puhe työllistämisestä on sitä ihteään? Koneista ja kalustosta saa tehdä kulumista vastaavan poiston verotuksessa. Työntekijästä maksetaan tellit, lellit ja kellit. Kun koneella on vielä jonkinnäköinen nopeusetu puolellaan, niin kukaan täyspäinen ei ota ailahteluun taipuvaista ihmistä töihin, jos sen koneella voi korvata.
Ne, joilla töitä on, pitävät niistä kiinni kynsin hampain ja usein taidot jäävät siirtymättä tuleville polville. Maataloudessa kemian ja tekniikan alttarille on uhrattu jo toinen sukupolvi ja niilläkin on mitta täyttymässä.
Mistä ihmeestä otamme ammattitaitoiset viljelijät, kun on vähän vaikeat ajat tulossa? Alan koulutuksessa opetetaan vain kemiauskontoa ja tekniikkauskontoa ja jonkin verran taloususkontoa.
Vaihtoehdot ovat samat kuin muussakin yhteiskunnassa: ”Vaihtoehtoja ei ole”. Sekin on sitä ihteään.
Silloin kuin maatiloilla käytettiin palkkatyövoimaa, oli töissä ihmisiä kehnoilla työehdoilla.
”Markka ei ole rahaa eikä piika ihminen” kuuluu vanha sanonta.
”Ihmiset ihmisiä ja piiat ja rengit toisiaan” ojensi talon emäntä renkipojasta kiinnostunutta tytärtään.
Juha K., tuota sanotaan historialliseksi painolastiksi. Aiheesta sarkastinen blogikirjoitukseni:
http://iitimo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/67524-haaste-bailout-talkoisiin
Historiasta löytyy sekä huonoja että hyviä esimerkkejä vaihtoehtoisista toimintamalleista. Hyvää tietoa soveltamalla tähän päivään löytyy mielenkiintoisia mahdollisuuksia. Tapamme ajatella vaan on aika suppea.
Erikoisruokavalioon pakotettuna (mutta terveenä ja hyvinvoivana) laskin, että 4-henkisen perheemme ruokamenoihin sekä ”rouva” että yllekirjoittanut tekee työtä 5 kuukautta vuodessa saadakseen riittävästi rahaa ruokaan. Jos tekisimme vaikkapa osuuskuntamuotoisen maatilan pelloilla töitä 2 kuukautta vuodessa, ansaiten näin vuotuisen sapuskan, niin osallistuminen oravanpyörään maksiminopeudella ei olisi enää pakollista. Kun siihen lisää ekologisen rakentamisen ja omavaraisen energiatuotannon, niin eliitti saa tehdä talouskasvunsa kanssa mitä lystää. Ei talouskasvua ole olemassakaan pitkiä aikoja kerrallaan ja nyt energian hinta lopettaa sen vouhotuksen ikuisiksi ajoiksi.
Kun osallistuminen muuttuu vapaaehtoiseksi, jää tilaa ja aikaa miettiä monenlaisia ratkaisuja, eikä tilipäivänä tarvitse huokailla, että v***u, eihän tästä mitään tule.