Tutkielma: Tappamisen moraalinen velvollisuus

Ihmiskunta on kautta historian harjoittanut väkivaltaa lajitovereitaan kohtaan. Tunnettuja ovat julmat hyökkäyssodat, oikeutetut puolustussodat ja hirviömäiset kansanmurhat. Historian lehdiltä paljastuu ihmisen raadollinen luonne; pontena murhiin riittää vallanhimo, ahneus, julmuus ja itserakkaus. Mutta milloin tappamisesta tulee moraalinen velvollisuus, sen eettinen oikeutus? Pohtikaamme nyt sitä.

Sivuamme jäljempänä romaania Rikos ja rangaistus kuitenkaan tekemättä siitä kirjallisuusanalyysia kokonaisuudessaan.

 

Onko ”valioihmisellä” oikeus olla välittämättä virallisesta oikeudesta?

Venäläinen kirjailija F. M. Dostojevski kuvaa mainiosti valioihmisen teemaa romaanissaan Rikos ja rangaistu, jossa päähenkilö ”Raskolnikov”, kuvittelee kertomuksen alussa kuuluvansa ”valioihmisiin”, ja siten teoriansa mukaisesti surmaa kirveellä itaran, ilkeämielisen ja ahneen koronkiskurieukon Aljona Ivanovnan. Valitettavasti Raskolnikov joutuu tappamaan myös Ivanovnan hyväsydämisen ja lapsenmielisen sisarpuolen Lizavetan Ivanovnan, joka tupsahtaa onnettomuudekseen murhapaikalle. Kertomuksessa Aljona Ivanovna pitää luonaan asuvaa sisarpuoltaan täysin orjanasemassa.

Dostojevski asettaa romaanissaan tärkeäksi sen, tunnustaako murhaaja tekonsa, mitä mainittu romaanin sankari Rodion Romanovitš Raskolnikov pohtii ankarasti ainakin 11 kertaa. Oikeastaan Romaani päättyy tunnustukseen, jota seuraa epilogi. Tähän tunnustukseen Raskolnikov päätyi sisäisen oikeudenmukaisuutensa tähden ja ennen muuta siksi, että hän oli alkanut vakavasti epäillä valioihminen – teoriansa paikkansapitävyyttä.

 

Raskolnikovin teoriasta ja murhasta

Raskolnokovin teorian mukaan ihmiset jakaantuvat karkeasti valioihmisiin ja tavallisiin. Valioihmisellä saattaa olla joitakin yhtäläisyyksiä Nietzschen käsitykseen yli-ihmisestä, joka henkisesti korkeatasoisena yksilönä pystyy toteuttamaan mahdollisimman tehokkaasti kaikkia niitä moraalisia ja esteettisiä mahdollisuuksia, jotka aikansa kasvatusperinne ja arvomaailma pyrkivät tukahduttamaan. Mitään suoraa yhtäläisyyttä näiden edellä mainittujen ihmistyyppien välille ei kannata rakentaa, vaan se vaatisi jo oman kirjallisuustutkimuksensa.

Tavallisten ihmisten tulisi noudattaa lakia, sillä heidän henkinen kehityksensä ei ylety lakien ja säädösten vapaaseen tulkintaan ja soveltamiseen. Valioihmisellä olisi sen sijaan oikeus, joskin ei virallista oikeutta, tehdä rikoksia, mikäli esimerkiksi yleinen etu sitä vaatisi. Esimerkiksi, jos Newtonin keksintöjä ei olisi voitu saattaa tunnetuksi jonkun sitä estävän ihmisryhmän takia, olisi ollut oikeus tappaa nämä kehityksen tiellä olevat ihmiset.

Raskolnikovin tekemän murhan motiivi on teoriansa eli oman itsensä testaaminen. Oikeastaan hän ei murhannut silloisen periaatteensa mukaan ihmistä, vaan symbolin, jota koronkiskojaeukko ”täinä” edusti. Motiivia voidaan vielä laajentaa koskemaan rohkeutta asettaa mainittu teoria käytäntöön, jolloin hän murhaaja, olisi lunastanut raa’alla teollaan valioihmisen statuksen. Siten murhaajaksi oli oikeutettu hän, jonka oikeuskäsitys hyväksyi surmatyön kyeten samalla kantamaan vastuun teostaan.

Teoria valioihmisestä menettää merkityksensä

Romaanin sankari löytää myöhemmin Jumalallisesta Kaitselmuksesta rakkauden Sonjaan ja täten etsiytyy uudestisyntymisen tielle ja huomaa olevansa kaikkea muuta kuin ”yli-ihminen”. Itse Raskolnikovin asteittaista henkisen jalostumisen prosessia ei juurikaan kirjassa kuvailla, mutta se paljastuu romaanin epilogissa, kun hän on kärsimässä vankeusrangaistustaan Siperiassa.

Hänen pieluksensa alla oli Uusi Testamentti. Hän tarttui siihen konemaisesti. Kirja oli hänen, sama kirja, josta Sonja oli hänelle lukenut Lasaruksen kuolleista heräämisestä kertovan kohdan. … Mutta tästä alkaa jo toinen tarina – tarina ihmisen asteittaisesta uudestisyntymisestä, hänen mielenmuutoksestaan, asteittaisesta siirtymisestään maailmasta toiseen, tutustumisesta uuteen, sitä ennen aivan tuntemattomaan todellisuuteen, muotoilee Dostojevski.

Dostojevski oli selvästi saanut vaikutteita Emanuel Swedenborgin (1688–1772) teologian valaisevasta Raamatun tulkinnasta.

Vastaus luvun teemaan

Tämän luvun otsikko johdatti kysymykseen Onko ”valioihmisellä” oikeus olla välittämättä virallisesta oikeudesta? Tämä siis tarkoittaisi myös sallimusta näille ”valioihmisille” luvan vaikka tappaa ihmisiä saavuttaakseen päämääränsä. Tällaista oikeutusta emme voi kenellekään antaa, ei ”valioihmisille”, eikä edes tavallisille. Miksi ei?

Ensinnäkin yllä esitetyn Raskolnikovin teorian tai ennemminkin Raskolnikov-syndrooman kaltaista luonnollisen tason yli-ihmistä ei ole olemassakaan. Vaikka Raskolnikov-hahmo edustaa pohjimmiltaan oikeudenmukaisuutta ja jaloutta, ovat nämä ominaisuudet kahliutuneet ateistisen luonnollisuuden harhaisuuteen.

Vasta epilogissa herää henkiin kehittyneemmän Raskolnikov-hahmon ensiaskeleet: Jumalallinen Kaitselmus oli tehnyt työtänsä.

Luonnollisen ihmisen filosofisen ideologian mukaiset ratkaisut ovat aina vääriä, sillä ne muodostavat syvän ristiriidan suhteessa Jumalalliseen Hyvään ja Toteen, joiden lainalaisuus muodostaa itse järjestyksen ja älykkyyden, joista on peräisin koko universumin alku, sen elämä ja elämän jatkumisen mahdollistuminen.

Siten oikeutus raivata tieltään sellaisia vastuksia, jotka ovat vain luonnon maailmaa koskevan kehityksen jarruna, ei voida sallia, sillä ajan ja paikan ilmiöillä ei ole spirituaalista jatkuvuutta ikuisuudessa. Kuitenkin ne ilmiöt sitoutuvat henkiseen maailmaan vastaavaisuuksien kautta.

Kuinka teoriaa ”valioihmisestä” on historian saatossa sovellettu

Epäilemättä miltei kaikki kansanmurhat ovat tulleet siunatuksi murhaajien moraalisen ja humanitäärisen oikeuden perusteella. Kaikki mittavimmat ja raadollisimmat kansanmurhat, ovat sionistisen eliitin operoinnin vaikutuksen tulosta.

Tämä eturyhmä, jonka ”uskontona” on juutalaisuus, ammentaa väkivallalleen oikeutuksen Talmudista, joka on juutalainen Tooraa eli Mooseksen kirjoja ja Vanhan testamentin profeettojen lukuja tulkitseva sekä vääristelevä selitysteos.

Talmudin mukaan kaikki lait sitovat vain juutalaisia, jotka vain ovat ihmisiä ja muut kansat ovat eläinten ulostetta. Talmud ja sen mukaisesti kiihkomielisesti noudatettu äärijuutalaisuus on rasistinen maailmanvalloitusohjelma, jonka mukaan ei-juutalaiset tulee hävittää ja osa heistä alistaa orjiksi palvelemaan ”juutalaisten” eliittiä.

Tämä Talmud-ideologia siis lähestyy Raskolnikov-syndrooman käsitettä ”valioihmisestä”, siinä mielessä, että nämä molemmat ovat katsoneet oikeudekseen toteuttaa päämääränsä vaikka murhaamalla. Huomion arvoista kuitenkin on, että Talmud-ideologiasta puuttuu kokonaan jalouteen, oikeudenmukaisuuteen ja yhteisenedun huomioon ottavat seikat, jotka voivat hyvin soveltua ideologiaan Raskolnikovin ”valioihmisestä”. Talmud-kokoelmat tähtäävät vain epäoikeudenmukaisuuteen, jyrkkään rasismiin, äärimmäiseen ahneuteen, suunnattomaan itserakkauteen ja julmaan vallan haluun tähtääviin pyrkimyksiin.

Talmudin ja muiden rabbiinisen kirjallisuuden anti on niin irvokasta, että sitä on vaikeaa julkistaa. Tässä kuitenkin joitakin esimerkkejä, joita ei suositella heikkohermoisille (Dilling 1983):

Keritoth 6b: Ei-juutalaiset eivät ole ihmisiä.

Kiddushin 68a: Ei-juutalaiset ovat eläimiä, aaseja.
Midrash Talpioth 225d: Jehova (Jumala) loi ei-juutalaiset ihmisen muotoisiksi, niin ettei eläinten muotoisten eläinten tarvitse palvella juutalaisia. Ei-juutalainen (esim. kristitty) on niin ollen ihmishahmon omaava eläin, joka on palveltava juutalaista yötä päivää. Heitä ei voi koskaan vapauttaa tästä palvelusta.

Choschen Hammishpat 227: ”Raamattu sanoo: ’Älä huijaa lähimmäistäsi’, mutta ei-juutalaiset eivät ole lähimmäisiämme vaan, kuten sanottu, pahempia kuin koirat.”

Jebamoth 98a: Kaikki ei-juutalaisten lapset ovat oikeudellisesti äpäriä, koska ei-juutalaiset ovat vain eläimiä.

Sepher Or Israel 177b: Ota kristityt hengiltä; tapa heidät, niin miellytät Jumalaa kuin suitsuttaisit hänelle.

Teoria ”yli-ihmisestä” on toteutunut, kuten jäljempänä olevasta historiaa sivuavista kansanmurhista huomaamme. Kuten yllä mainittiin, näitä joukkotuhoja on oikeutettu murhaajien ”erehtymättömällä” kansainvälisen oikeuden, oikeuden mukaisuuden ja omien moraalisääntöjen ”virheettömällä” tulkinnalla. Syy ei koskaan löydy Israelista tai Yhdysvaltojen johtamasta liittoumasta. Niinpä esimerkiksi toisen maailmansodan Hitlerin Saksaa syyllistettiin ”raa’aksi murhaajaksi” ja suoranaiseksi ”hirviöksi”, jolla ei tietenkään ollut elämisen oikeutta. Sodan voittajat sanelivat kansainvälisen oikeuden ja moraalisen arvomaailman ehdot.

Jäljempänä esitämme muutamia esimerkkejä kansanmurhista, jotka sivuavat teoriaa ”valioihmisestä”, sen demonisemmassa merkityksessään.

Dresden: Saksalaisten kansanmurha

Historia osoittaa sionistisen eliitin toteuttaneen Talmudia kirjaimellisesti. Mainittakoon tästä muutamia esimerkkejä: James Bacquen mukaan sionistisen ylimystön organisoimassa kostosta saksalaisia vastaan sai surmansa varovasti esittäen miljoonia saksalaista siviilejä toisen maailmansodan jälkinäytöksessä (Bacque 1989, 1997). Tästä asiasta valtamedia vaikenee.

Helmikuun 13. päivänä 1945 puolustuskyvytön saksalainen kaupunki ja yksi Pohjois-Euroopan huomionarvoisimmista kulttuurikeskuksista joutui liittoutuneiden sadistisen kansanmurhan sekä järjettömän väkivalta-aallon raunioittamaksi. Noin kolmannes eli mahdollisesti puoli miljoonaa Dresdenin asukkaista tuhoutui 14 tunnin sisällä kaikkien aikojen hirvittävämmässä verilöylyssä.¹

Saksalaisia kohtaan suunnatun vainon taustaksi voidaan nimetä sionistinen eliitti, sillä he synnyttivät ensimmäisen ja toisen maailman sodan (Freedman 1961; John 1988).

Sionistien vallankaappaus tsaarilta (1917) ja Neuvostoliiton työleirien uhrit (1918–1956)

Joukkotiedonvälitys on myös vaiennut ”juutalaisen” eliitin ratkaisevasta osuudesta Venäjällä tapahtuneeseen vallankaappaukseen vuonna 1917, heidän osuudestaan tsaarin ja hänen perheensä murhiin sekä Venäjän sivistyneistön teloituksiin (Wilton 2000). Lisäksi valtamedia on mykistynyt ”juutalaisen” ylimystön luoman neuvostohallinnon suorittamista joukkotuhoista Gulagien vankileireillä (Solženitsyn 1974). Vankileirien saaristoissa kuoli ainakin 30 miljoonaan vankia.

Holodomor (1932–1933)

Holodomor eli ukrainalaisiin suuntautunut kansanmurha keinotekoisen nälänhädän välityksellä surmasi jopa 14 miljoonaa ihmistä. Tästä kansanmurhasta voidaan syyttää silloista sionistista eliittiä,² joka oli luonut Neuvostoliiton ja vaikutti siihen voimakkaasti.

Palestiinalaisten kansanmurha

Lisäksi mainittakoon Israelin terrorisointi Lähi-idässä sekä juutalaisvaltion kansanmurha palestiinalaisia kohtaan.³ Jopa Euroopan parlamentti on todennut päätöslauselmassaan Israelin ja Palestiinan tilanteesta Gazan sodan jälkeen seuraava (kohta 3.): ”on edelleen syvästi järkyttynyt lukuisista ihmishenkien menetyksistä, mukaan lukien monet lapsiuhrit, ja Gazan siviili-infrastuktuurille aiheutuneesta tuhosta”.

Talmudin ideologiaan nojautuva Israel on uhka kansojen olemassaololle.

Milloin väkivallasta tulee velvollisuus?

Väkivallankäyttö voi perustua ainakin kahteen tai useampaan arvomaailmaan: nimeämme rikollisen ja oikeutetun arvomaailman.

Rikollisessa väkivallankäytössä tekijä ei välitä oikeudellisesta vastuustaan, väkivallan moraalisesta velvoitteesta, uhrille ja hänen lähiympäristölleen aiheutuneesta vahingosta tai tuskasta. Motiivina tällaiselle väkivallalle saattaa olla muiden muassa yksitäinen lyhytnäköinen etu, rikollisliigan toiminta, kosto tai valtioiden liittouman tai yksityisen valtion valtioterrorismi, jolloin funktio sisältää globaalin poliittisen ja taloudellisen hegemonian.

Oikeutettu väkivallankäyttö sitoutuu velvollisuuteen. Tulee kuitenkin huomata, että altistuessamme väkivallalle luovumme osittain omasta vapaudestamme ja samalla riistämme vastapuolen vapauden. Tämä siis sitoutuu siltä osin eksistentiaaliseen vapauskysymykseen. Useampi ihminen voi katsoa oikeudekseen puolustautua väkivallalla silloin, kun häneen kohdistetaan voimatoimia, hänen terveyttään ja vapauttaan uhataan, vainotaan hänen lähimmäisiään jne.. Lisäksi väkivallankäyttö ja suoranainen tappaminen on velvollisuus, jos vapaata isänmaata, uskontoa, maan arvokkaita perinteitä ja taloudellista itsenäisyyttä pyritään alistamaan jonkun valtion hyökkäyssodalla. Tällöin kysymyksessä on puolustussota.

Puolustussodassa tarpeellinen tappaminen ei ole rikos maallista eikä Jumalallista lakia vastaan. Siinä tappamalla ei tehdä syntiä, sillä, mikäli maata ei puolusteta, hyökkääjä valloittaa, tappaa ja tuhoaa kaiken. Alistumisella ei säästetä ihmishenkiä, sillä alistuneen maan kansalaiset joutuvat silloin itse tapetuksi. Jo Jumalallinen lainalaisuus velvoittaa puolustamaan vapauttaan ja uskontoaan, sillä taivaassa on myös puolustusvoimat.

Oikeutetun väkivallankäytön arvomaailma parhaimmillaan pohjautuu jalouteen, lähimmäisenrakkauteen, uskollisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen, joka velvoittaa säilyttämään sen mikä on yhteiskunnassa arvokkaaksi todettu. Se on siis moraalisesti hyväksyttävää.

Valtiovalta vihollisena

Valtiovallalla huolehditaan ja hoidetaan kaikkia maan asioita, mutta mikäli valtiovaltaa käyttävä maan poliittinen johto ja virkakoneisto kokonaisuudessaan, on syyllistynyt räikeään maanpetokseen, omaan kansaan kohdistuvaan kansanmurhaan, halveksuntaan, alistamiseen, vapaudenriistoon, sallimukseen miehittää valtion ilma-, maa- ja vesitila vieraan valtion sotajoukoilla ja koneistolla, itsenäisyyden riistoon, vihan lietsontaan naapurivaltiota vastaan (kuten esim. Suomelle Venäjä) ja siirtämällä laittomasti maalle kuuluvan valtiovallan ja oikeudellisen aseman itsenäisenä valtiona vieraan vallan alaisuuteen (kuten esim. Suomi on kytkeytynyt EU:n maakunnaksi), on tällaisessa tapauksessa valtiovalta menettänyt täydellisesti oikeutensa, eikä sitä täten ole olemassa. Lisäksi tässä on mainittava kansanedustajien ja virkamiesten korruptoineisuus (kuten esim. Suomessa).

Tarkemmin yllä mainittu tarkoittaa Suomen kohdalla, että:

Rauhan ajan synkin talouskriisi on osaltaan hajottamassa Suomalaista yhteiskuntaa. Taloudellinen laskusuhdanne ei ole tullut markkinoiden ”luonnonvakiona”, vaan se on synnytetty tahallaan. Tästä kaikesta saamme syyttää maamme poliittista johtoa ja sitä tukevaa valtamediaa sekä virkamieskoneistoa. Poliittinen eliitti syöksee Suomen kansallisvarallisuuden ja suomalaisten työn tulokset persoonattomien ylikansallisten rahaimperialistien hyödyksi ja syyttää talouskriisistä kansaa. Kantaväestön asema heikkenee ja hyvinvointivaltio on historiaa. Suomen poliittinen johto on kylläkin tehnyt suorastaan vallankumouksellisia ja mullistavia teko, mutta pelkästään negatiivisessa mielessä. Sipilän hallitus muiden muassa karsinut etuuksia eläkeläisiltä, opiskelijoilta, työttömiltä, sairailta ja vanhuksilta, antautunut entistä enemmän kansainvälisten pankkiirien kuristusotteeseen sekä heikentänyt lapsiperheiden asemaa. Samanaikaisesti pakolaisvyörytys synnyttää vastakkainasettelua tunkeutujien ja kantaväestön välille vaatien jatkuvasti suurempia osuuksia varauksina valtion tulevaan budjettiin.

Yllä esitetyssä tilanteessa valtiovalta on hyökännyt kansansa kimppuun, jolloin kansalla on oikeus puolustautua, sillä poliittisesta johdosta ja viranhaltijoista on tullut hyökkäävä vihollinen.

Tällaisessa tapauksessa voi joku ikäänkuin syvällisen moraalin ja oikeudenmukaisuuden velvoittamana tuntea oikeudekseen vaikka tappaa hyökkääjiä eli maan johtavia politiikkoja sekä virkakoneiston jäseniä. Tällä lauseella ei kuitenkaan ketään yllytetä väkivaltaan tai tappamaan ketään.

Samoin joku oikeudenmukainen ja jalo yksilö voi kokea oikeudekseen käyttää väkivaltaa puolustautuessaan eturyhmää vastaan, jonka toiminta on kaikkea yhteiskuntarauhaa, järjestystä ja terveitä moraalikäsityksiä tuhoavaa, mikä jatkuessaan raunioittaa inhimillisen elämän henkisen ja aineellisen olemassa olon mahdollisuuden. Tällainen eturyhmä on esimerkiksi sionistinen eliitti ja heidän poliittiset järjestönsä yms. instrumentit.

 

Johtopäätöksiä

Rikos ja rangaistus –romaanin esittämää valioihmistä ei ole ainakaan luonnollisella, ja sitä vähemmän aistillisella tasolla olemassa, sillä korkeamman henkisen älykkyyden avautuminen edellyttää Jumalan avustamaa uudestisyntymisen prosessia, joka vaatii myös omaa aktiivisuutta.

Tällaisella ”valioihmisellä” ei ole oikeutta ottaa oikeutta omiin käsiinsä: se olisi mielipuolista ja epäoikeudenmukaista.

Väkivallan käyttö ja jopa tappaminen on eettisesti hyväksyttävää, kun esimerkiksi puolustetaan isänmaata hyökkäävää valtiota vastaan, ja kun puolustetaan sivilisaatiota lopulliselta aineelliselta, yhteiskunnalliselta ja henkiseltä tuholta, uhkaavaa eturyhmää vastaan.

Niin ikään sisällissota voidaan katsoa oikeutetuksi valtiossa, jossa valtion johdosta on tullut kansan ja isänmaan vihollinen, ja joka on laillistanut muukalaisinvaasion hyökkäyksen maansa ja kansalaistensa kimppuun. Näinhän on käynyt esimerkiksi Suomessa. Tuolloin väkivallan oikeutusta ei tarvitse ihmetellä.

Jo John Locken mukaan kerran valittu ylin valtiovalta voidaan tarvittaessa myös kumota. Locken mielestä huono, itsekäs ja tyrannimainen esivalta menettää laillisuutensa ja se voidaan oikeutetusti panna viralta, tarvittaessa jopa väkivallan avulla eli vallankumous on tietyissä tilanteissa oikeutettu.⁴

Locken mukaan hallinto voi olla oikeutettu vain, jos sille annetaan hallittavien suostumus ja se suojelee elämän, vapauden ja omaisuuden luonnollisia oikeuksia. Johtopäätöksenä voidaan esittää, että Locken Yhteiskuntasopimuksen mukaan Suomen hallituksella ja eduskunnalla ei ole minkäänlaista oikeutta olemassaoloonsa.

Jo Aristotelesta soveltaen valtio on luonnollinen instituutio hyvää elämää varten. Ihmisen luonteeseen ja tavoitteiseen tulisi kuulua toimimaan tällaisessa yhteisössä, sekä hedelmälliseen vuorovaikutukseen valtiovallan kanssa. Jos tällaiseen halutaan päästä, on Locken ajatusten mukaisesti tehtävä vallankumous, mikäli tilanne sitä vaatii.

Ihmisillä on siis oikeus yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden ylläpitämiseen.

Väkivalta ei kuitenkaan ole oikeutettu yksinomaan vastustamaan niitä tahoja, jotka ovat esteenä esimerkiksi tieteelliselle mullistukselle, jos mullistus ei sisällä spirituaalista yhteyttä.

Markku Juutinen

 

Lähteet

Dostojevski, F. M. (1992). Rikos ja rangaistus. Kolmastoista painos. WSOY.

Dilling, Elizabeth (1983)

Bacque, James (1989). Other Losses; Of Crimes and Mercies (1997).

Freedman, Benjamin (1961). Juutalainen loikkari varoittaa Amerikkaa. Saatavilla http://100777.com/jewry/freedman_fi

John, Robert (1988). Behind the Balfour Declaration. Institute of Historical Review. Saatavilla: http://www.ihr.org/jhr/v06/v06p389_John.html

Solženitsyn, Alexander (1974). Gulag-arkipelagen Fängelseindustrin. Del 1 och 2. Wahlström & Widsrand.

Wilton, Robert (2000). Romanovien viimeiset päivät. Vantaa: Tabernaculum Dei.

1. George T. Parker NS Bulletin, 1985
2. Ukrainan kansanmurha: Internet encyclopedia of Ukraina ; Council of Europe
3. Haaretz 2013: Israel bombed military site near Damascus.

BBC 2006: Lebanon crisis – week one.

The guardian 2009: The Israeli attacks on Gaza.

HS 2015: Amnesty syyttää palestiinalaisia sotarikoksista.

Alakhbar 2002: Saatavilla.

Yle-uutiset 2014. Saatavilla.

Finnwatch: YLE uutiset 11.4.2010, Finnwatchin selvitys – raportin 2. tarkistettu painos pdf-tiedostona).

4. Locke, Johan (1689). Second Treatise of Government. Suomentanut Mikko Yrjönsuuri. Helsinki: Gaudeamus, 1995.