Tutkimus: sokerin syöpää aiheuttava mekanismi paljastettu
Keskivertoamerikkalainen syö vuoden aikana painonsa verran syöpää aiheuttavaa yhdistettä, mutta tästä huolimatta sairaaloissa sitä syötetään syöpäpotilaille välittämättä aiheutuneesta haitasta.
Sairaaloissa syöpäpotilaiden ruokavalio on sokeri- ja hiilihydraattipitoinen ymmärrettävästä syystä: he eivät tiedä ruokavalion ja sairauden välisestä yhteydestä yhtikäs mitään – minkä vuoksi potilaita on jonoksi asti ja huoneet täpötäynnä.
Vaikka tiede on osoittanut – jo vähintään 20-luvun puolivälistä Otto Warburgin syöpähypoteesin myötä – että kasvaimet suosivat sokerin fermentointia energiantuotannossa huomattavasti tehokkaamman hapen hyödyntämiseen perustuvan fosforylaation asemesta* – sairaalat ovat jopa pyytäneet McDonaldsin kaltaisia yrityksiä perustamaan toimipisteen tiloihinsa ’parantaakseen’ potilaidensa makuelämyksiä, mahdollisesti lohduttaakseen ja lievittääkseen kivuliaiden leikkausten, sädehoidon ja kemoterapian aiheuttamia tuskia. Näistä hoidoista on virheellisin perustein tullut osa ’hoitosuositusta’.
Ajat ovat kuitenkin muuttumassa ja uusi tutkimustieto pakottaa terveydenhuollon instituutioita uudistamaan ruokavaliolinjauksiaan, ainakin jos he haluavat väittää että heidän käytäntönsä perustuu ’tieteelliseen tietoon’ …
Uusi tutkimus paljastaa: sokeri paitsi ruokkii mutta myös aiheuttaa syöpää
Mullistava uusi tutkimus, jonka löysi eräs GreenMedInfon vapaaehtoistutkijoistamme – Jonathan Middleton – on ensimmäinen laatuaan, sillä se osoittaa että sokeri paitsi ruokkii jo olevaa syöpää mutta myös toimii onkogeneesin pahin jouduttaja – ts. saa aikaan pahalaatuisia piirteitä aiemmin terveissä soluissa.
Journal of Clinical Investigation -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa tutkijat oikaisevat yleisen (väärin)käsityksen tutkijayhteisössä liittyen sokerin ja syövän väliseen yhteyteen, mikä on käsitys että ”kasvanutta glykolyysiä [sokeripohjainen aineenvaihdunta] pidetään pahalaatuisten solujen kasvua ja selviytymistä edistävien onkogeenisten tapahtumien seurauksena.”
Vastoin yleistä käsitystä uudessa tutkimuksessa ”tarjotaan todisteita siitä että kasvanut glykolyyttinen aktiivisuus itsessään voi olla onkogeeninen tapahtuma…” Toisin sanoen sokeripohjaisen aineenvaihdunnan aktivoituminen solussa – jota edistää kasvanut glukoosinsaanti ja solukalvon glukoosireseptoreiden lukumäärä (ts. ”glukoositransportterin liiallinen ilmentyminen”) – edistää syöpäkasvainten syntyä.
Lisäksi tutkimuksessa havaittiin että ”[Sama pätee myös] toisin päin, rintasyöpäsolujen glukoosinsaannin pakkovähentäminen johti fenotyypin palautumiseen aiempaan tilaan.” Toisin sanoen syöpäsolu palautui syöpää edeltäneeseen rakenteelliseen tilaan (fenotyyppi) vähentämällä sokerin saatavuutta ja hyödyntämistä.
Miten tämä heijastuu ruokavalioon?
Tuore tutkimus viittaa siihen että sokeri – jota amerikkalaiset kuluttavat ällistyttävät 72 kiloa vuodessa – on yksi keskeisimmistä syistä solujen aineenvaihdunnan muutoksiin, jotka johtavat syöpäkasvainten syntyyn ja jotka edistävät niiden kasvua. Lisäksi tutkimukset viittaavat siihen että karsimalla sokerin ruokavaliosta, ja estämällä soluja käyttämästä sitä, syöpä voi parantua.
Hiipivä syöpä, piilotettu sokeri
Viranomaiset arvioivat että keskivertoamerikkalainen kuluttaa 90 kiloa viljaa vuodessa. Kuinka tämä liittyy ruokavalion sisältämän sokerin määrään? Koska käsiteltyjä hiilihydraattivalmisteita – esim. keksit, leipä, pasta, murot – voidaan pitää ’piilosokerina’. Itse asiassa paisutettu riisi tekee verestä makeampaa (ja oletettavasti tarjoaa syöpäsoluille enemmän sokeria) kuin valkoinen sokeri, sillä sen glykeeminen indeksi on korkeampi. Kun nämä kaksi lukua lasketaan yhteen – sokerin ja viljatuotteiden vuosikulutus – lopputulos on pysähdyttävä 163 kiloa sokeria (sekä varsinainen (kidesokeri/glukoosi-fruktoosisiirappi) että piilotetut (viljojen sisältämät hiilihydraatit)) – joista jokainen gramma edistää syöpäsolujen kannalta ihanteellista energiantuotantomenetelmää: aerobista glykolyysiä.
Tämä on yksi syy miksi ketogeeninen ruokavalio – eli rasva- ja proteiinipainotteinen ruokavalio josta puuttuu sekä yksinkertaiset (sokeri) että monimutkaiset (viljatuotteet) hiilihydraatit – on osoittautunut niin toimivaksi moniin aggressiivisiin syöpiin: myös aivosyöpään. Kun ’vedät maton jalkojen alta’ sokeria/hiilihydraatteja himoitsevilta syöpäsoluilta, ne joutuvat suorittamaan ohjelmoidun solukuoleman (apoptoosi) tai muuttumaan takaisin ei-syöpäiseen fenotyyppiin.
Miksi syömme sokeria niin paljon jos se on niin haitallista?
Yksi ensisijaisista syistä miksi ruokavaliomme sisältää niin runsaasti sokeria ja hiilihydraatteja on niiden koukuttavuus. Muutaman minuutin sisällä sokerin/hiilihydraattien nauttimisesta kehossa käynnistyy neuroendokriinikaruselli. Aivot eivät selviä kauaa ilman glukoosia, solun ensisijaista energiayksikköä, ja ne ’menevät pois tolaltaan’ 2-3 minuutissa jos tämän ’ravinteen’ tasainen saanti katkeaa. Toisaalta taas umpieritysjärjestelmä pitää korkeaa verensokeritasoa vaarallisena – liittyen glykaation aiheuttamiin vaurioihin proteiineille ja solujen lipidirakenteille. Ajattele asiaa: veri karamellisoituu, muuttuu tahmeaksi ja häiritsee tarkasti säädetyn koneiston toimintaa – ja vapauttaa hormoneja kuten insuliinia, adrenaliinia ja kortisolia pyrkiessään saamaan veren ja kudoksen kohonneet sokeritasot hallintaan. Insuliini pakottaa sokerin varastoitumaan soluihin, sekä glykogeenina että rasvana, mutta usein tekee työnsä liian hyvin, mikä saa aivojen glukoosipitoisuuden laskemaan – mikä käynnistää ’hätäsignaalien’ noidankehän jolloin keho vapauttaa yhä enemmän kortisolia ja adrenaliinia kasvattaakseen veren glukoositasoja. Tämä tietysti saa kehon tuottamaan ja vapauttamaan vielä enemmän insuliinia, mikä käynnistää saman syklin aina uudelleen ja uudelleen.
Tämä näennäisesti päättymätön noidankehä on vastuussa kyltymättömästä himosta jota runsashiilihydraattinen/sokerinen ruokavalio aiheuttaa – mainitsematta lainkaan fruktoosipohjaista mielihyvävaikutusta aivoissa joka säätelee hermostojärjestelmän opioidi- ja dopamiinireseptoreita, ja farmakologisesti aktiivisia peptidejä joita on monissa gluteenia sisältävissä viljoissa, jotka myös aiheuttavat riippuvuutta ja lähes psykoottista tarvetta syödä hiilihydraatteja jokaisella aterialla.
Ei siis ihme että syöpäepidemia jyllää maailmassa jossa noudatetaan länsimaista ruokavaliota. Tarkoitus ei tietenkään ole väittää että vain sokeri/hiilihydraattipitoinen ruokavalio aiheuttaa syöpää. Myös monet muut tekijät altistavat syövän synnylle ja kehitykselle, kuten:
- altistuminen kemikaaleille
- altistuminen säteilylle
- krooninen stressi joka heikentää vastustuskykyä
- rokotteet jotka sisältävät piileviä retroviruksia ja syöpää aiheuttavia viruksia
- syöpää aiheuttavien bakteerien tai virusten aiheuttama luonnollinen tartunta
- univaje
- ravintoaineiden puutostilat (metyylilahjoittajien kuten B12:n, folaatin ja B6:n puute estää kehoa ’sammuttamasta’ (metyloimasta) syöpää edistäviä geenejä)
Vaikka syöpä on monimutkainen ja moniulotteinen ilmiö, emmekä voi hallita kaikkia muuttujia, voimme ainakin päättää mitä laitamme suuhumme. Esimerkiksi sokeri ei sinne kuulu jos haluamme välttyä syövältä ja/tai hoitaa sitä. Muista myös että myös ei-makeat hiilihydraatit – leipä, keksit, murot – muuttuvat kehossamme sokeriksi minuuteissa nauttimisen jälkeen.
Pähkinänkuoressa: jos olet huolissasi syövästä, sairastat syöpää tai haluat välttää uusiutumisen, sokerista ja ylimääräisistä hiilihydraateista on luovuttava. Tämä perustuu paitsi maalaisjärkeen mutta myös kokeelliset tutkimukset vahvistavat sen.
Muut tutkimukset
Huomautus: eräässä tuoreessa tutkimuksessa havaittiin että myös Candida albicans (hiiva) altistaa syöpäkasvainten synnylle ja edistää kasvua. C. albicans hyödyntää sokeria ja mikä tukee väitettä että (liiallinen) sokeri on tärkein syy syöpäepidemialle niissä maissa joissa noudatetaan modernia länsimaista ruokavaliota. Jos haluat tietää sokerin korvikkeista jotka eivät ole keinotekoisia myrkkyjä kuten Splenda (sukraloosi) lue tämä artikkeli.
*Huomautus: syöpäsolut suosivat sokerin käymisreaktiota energiantuotantotapana vaikka solut saisivat riittävästi happea: tämän vuoksi Warburg käytti syövän aineenvaihdunnasta termiä ’aerobinen glykolyysi’ eli niin sanottu ’Warburgin ilmiö’.
Lähde: GreenMedInfo
Lue myös:
Syöpä on aineenvaihduntasairaus
Ketogeenisen ruokavalion hyödyt ja rooli syöpähoidossa
Syövän avaintekijät
Mullistava uusi tutkimus vuodelta 2013?
Ei syöpä tule yhdestä eikä kahdesta asiasta poijjaat! Se on monien ja monien asioiden summa, suurimpana kaikista kuitenkin on ihmisen psyyke. Sokerin suhteen voitaisiin sanoa, että pahempi on olla ilman jos kärsii sen takia, kun ottaa kohtuudella.
Näytetäänköhän tätä dokumentti-elokuvaa koskaan Suomen (tai Ruotsin) TV:ssä?
SUGER BLUES FILM
Joka kertoo sokerin myrkyllisyydestä terveydellemme ja luopumisen sokerin käytöstä parantavan terveytemme,