The Times of Israel [1] -lehden mukaan Ukrainan johtaja Vladimir Zelenskyi allekirjoitti 14. huhtikuuta 2026 uuden lain nro 2037-IX. Tuoreen lainsäädännön tavoitteena on kriminalisoida antisemitismi. Tämän rikoslain uudistuksen myötä, ne ukrainalaiset, joiden katsotaan tulevaisuudessa syyllistyvän esimerkiksi kiihottamiseen kansanryhmää kohtaan, syrjintään tai oikeuksien rajoittamiseen juutalaisia vastaan eli antisemitismiin, voidaan tuomita sakkoihin, kolmen vuoden, ja tapauskohtaisesti jopa kahdeksan vuoden vankeusrangaistukseen. Artikkelissa tarkastellaan ”juutalaismafian” valta-asemaa Ukrainassa ja kanainvälisesti sekä Ukrainan ja Israelin suhdetta.
Ukrainan antisemitismin kriminalisoiva laki
Yllä esitetyn johdannon lisäksi todettakoon, että vakaviksi luokitelluista rikoksista, kuten järjestäytyneiden ryhmien tekemät rikokset, jotka ovat aiheuttaneet merkittävää vahinkoa, voidaan langettaa 5–8 vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Lisäksi tuomioistuimien valtuudet ulottuvat tuomittujen henkilöiden sulkemiseen tiettyjen toimien ja virkojen ulkopuolelle, kirjoittaa EJC 17. huhtikuuta.
Joskin laki antisemitismin [2] kriminalisoimiseksi annettiin Ukrainan parlamentille (Verhovna Rada) jo vuonna 2021, ja parlamentissa lakiesitys hyväksyttiin vuonna 2022. Se, että ”presidentti” allekirjoitti laki uudistuksen vasta nyt, johtunee useista tekijöistä. Se saattaa johtua siitä, että Israelin ja Ukrainan yhteistyö on tiivistynyt sen jälkeen, kun Yhdysvallat ja Israel hyökkäsivät täysin laittomasti Iranin kimppuun. Ukrainan antisemitismin kriminalisoima lainsäädäntö viittaa myös siihen, että Israelin sionistinen johtajisto ja Ukrainan ”juutalainen” hallinto ovat päätyneet pitämään ja kehittämään Ukrainaa toisena Israelina, jota sivuamme jäljempänä olevassa luvussa.
Luonnollisesti antisemitismin kieltävällä lainsäädännöllä Ukraina tavoittelee hyviä kansainvälisiä suhteita, erittäinkin Israeliin.
Ukrainan hallinnon juutalainen vaikutus
Juutalaismafian instrumenttina Yhdysvallat järjestivät ja aloittivat Ukrainan sisällissodan vuonna 2014. Viimeisten vuosikymmenien historia osoittaa, että Ukrainan hallinnossa vallitsee edelleen juutalaismafian vaikutus [3] erittäin merkittävänä aina presidentistä alkaen. Zelenskyi on kasaarijuutalainen, mutta hän ei ole ollut Ukrainan laillinen presidentti enää aikoihin. Zelenskyin allekirjoittama antisemitismin kriminalisoima rikoslaki on juutalaistoimijoiden voimannäyte, minkä ansiosta Ukrainan juutalaismafialle saatiin erikoisasema Ukrainassa.
Tohtori Ahmed Ramin Radio Islam [4] sivustolla kuvataan osuvasti ”juutalaistoimijoiden” hegemonian vaikutusta Ukrainassa. Lähihistorian valossa ja osittain nykyisyyteen viitaten Ukrainan hallinnon ylin johto on koostunut korostetusti juutalaisista. Näistä ovat toimineet esim. presidenttinä (edelleen virassa) Volodymyr Zelenskyi, nykyisenä energiaministerinä Denys Šmyhal, pääministerinä (2016-2019) Volodymyr Groisman, pääministerinä (2014-2016) Arseni Jatsenjuk, pääministerinä (1993-1994) ja sittemmin parlamentin jäsenenä (1995-2019)edesmennyt Jefim Zvyagilskyi, ensimmäisenä varapääministerinä ja sittemmin presidenttinä kryptojuutalainen sekä oligarkki Petro Porošenko, Kiovan pormestarina (vuodesta 2014) Vitali Klitško ja puolustusministerinä (2021-2023) Oleksii Reznikov, kirjoittaa myös Tablet Magazine -julkaisu 3/2022.
[5]Myös juutalaisten [4] oligarkkien sekä mogulien johdossa ovat (tai ovat olleet), esim. Ihor Kolomoisky, Viktor Pinchuk, Sergei Taruta, Gennadiy Bogolyubov, Gregory Surkis, Viktor Medvedchuk, Vadim Rabinovich, Boris Lozhkin, Andrey Adamovski, Dmitri Gordon ja gangsteri Semion Mogilevich.
Ha’aretz -lehti kirjoittaa artikkelissaan ”juutalaisten kulta-aika” 13. maaliskuuta 2009:
”Juutalaiset tuntevat olonsa turvalliseksi, ja juutalaisuudesta on tullut ’trendikästä’ ukrainalaisessa yhteiskunnassa. Lisäksi juutalaiset ovat tietoisia siitä, että heillä on aina mahdollisuus lähteä Ukrainasta ja muuttaa Israeliin. ’Ei ole epäilystäkään siitä, että tämä ei olisi Ukrainan juutalaisten kulta-aikaa’…”
Israelin entisen Ukrainan-suurlähettilään Naomi Ben Amin mukaan Ukrainassa on aina ollut vaikutusvaltaisia juutalaisia oligarkkeja ja israelilaisia liikemiehiä, jotka omistavat itse asiassa suurimman osan mediasta. Lisäksi Israelin suurlähetystö yrittää koordinoida näitä ukrainalaisia juutalaismedian edustajia heidän pyrkimyksissään levittää Israelin-myönteistä propagandaa, viittaa Radio Islam [6], Ha’aretz-lehden uutisointiin (n.d.).
Se, että EU-maat ovat päätyneet tukemaan juutalaismafian vaikutteista Ukrainaa 90 [7] miljardilla eurolla, kertoo osaltaan mainitun mafian suunnattomasta kansainvälisestä vaikutuksesta. Tukipaketti on suunniteltu vuosille 2026 – 2027 ja se rahoitetaan yhteisellä lainannostolla kansainvälisiltä rahoitusmarkkinoilta. Tästä siis hyötyvät sekä Ukrainan juutalaiskopla että globaalien rahoitusmarkkinoiden sionistiset keplottelijat, asekauppiaat ja yms. Mutta mitäs siitä, kun taistellaan yhteisen ”vapauden ja demokratian” puolesta.
Päätelmiä
Lähihistoriaan viitaten Ukrainan traagiset tapahtumat juontavat juurensa Ukrainan asemasta Yhdysvaltain ja Venäjän kylmän sodan jälkeisestä vastakkainasettelusta, sillä Ukraina on merkittävässä asemassa euraasialaisen geopolitiikan kentällä.
Itä-Ukrainan sodan ja nykyisen Venäjän ja Ukrainan välisen konfliktin aiheuttajina ovat juutalaistoimijat. Nämä juutalaistoimijat ovat käyttäneet kansallissosialistista ideologiaa polttoaineena ja täten saaneet värvättyä ”natsijoukkoja”, jotka ovat täysin sionistien palveluksessa, muodostaen vain heikon karikatyyrin teatterimaisena ”natsipataljoonina”. Heikkoudella tässä tarkoitetaan läpinäkyvää karrikatyyriä muka ”natsipataljoonista”, jotka kuitenkin ovat sionistipataljoonia.
Laajemmassa mielessä juutalaistoimijat ovat onnistuneet valjastamaan Yhdysvallat, tietyt EU-valtiot, Israelin ja erikoisesti Ukrainan hyökkäykseen Venäjää vastaan. Yhtenä juonteena tässä on ollut Yhdysvaltojen maailmanjärjestyksen hegemonian lujittaminen, kuitenkaan siinä onnistumatta. Tämän onnistuminen olisi vaatinut Venäjän sortumista lännen invaasion vaikutuksesta, mutta onneksi toisin kävi. Venäjälläkin vaikuttaa valitettavasti juutalais- eli kasaariperkeleiden mafia, joka presidentti Vladimir Putinin pitäisi välittömästi eliminoida. Osaltaan Venäjän kasaarimafian vaikutuksesta johtuu se, että Venäjän ulkoministeri Sergei Lavron hiljattain sanaili osana YK [8] -puhettaan, että ”natsismi” nostaa päätään Euroopassa, ja kuten myös että Euroopan unionilla on avoimet valmiudet omaksumaan ”natsi-ideologia”. Mainittu Lavronin ilmaisu täytyy ymmärtää osana toisen maailmansodan Venäjän historian viitekehystä, mitä venäläiset huippupoliitikot viljelevät mielellään kansainvälisellä areenalla. Todellisuudessa jo historiallisesti Euroopassa [9] vaikuttaa juutalais- eli kasaarimafian julmat, ahneet ja pirullisen vallanhimoiset lonkerot, kuten myös Yhdysvalloissa [10] ja Venäjällä [11].
Ukrainan niin kutsutuissa natsipataljoonissa on tietenkin ollut myös aitoja kansallissosialistisen ideologian omaksuneita ihmisiä ja ryhmiä, mutta kokonaisuutena ei voida puhua kansallissosialistisista joukoista, vaan juutalaismafian kontrolloimista Ukrainan hallinnon pataljoonista, joiden harteille on sovitettu kansallissosialistinen viitta.
Geopoliittisesti ja maantieteellisesti Ukraina sijoittuu keskeiseksi toimijaksi Itä-Eurooppaan nähden. Saman kaltaisesti kuin Israel sijaitsee geopoliittisesti ja sotilasstrategisesti avainasemassa Lähi-Idässä ja myös suhteessa Eurooppaan. Nämä ovat merkittävämpiä syitä siihen, miksi kasaarimafia pitää sekä Ukrainaa että Israelia tärkeänä sotilaspoliittisena ulottuvuutena.
Markku Juutinen
Lähteet
The Times of Israel (15.4.2026). On Israel’s Holocaust Remembrance Day, Zelensky criminalizes antisemitism in Ukraine [1]. https://www.timesofisrael.com/on-israels-holocaust-remembrance-day-zelensky-criminalizes-antisemitism-in-ukraine/ [1]
EJC(17.4.2026).Ukrainian government signs law introducing criminal penalties for antisemitism [12]. https://eurojewcong.org/news/communities-news/ukraine/ukrainian-government-signs-law-introducing-criminal-penalties-for-antisemitism/ [12]
ITD.RADA (1994-2026). Картка законопроекту – Законотворчість [2]. https://itd.rada.gov.ua/billinfo/Bills/Card/25585 [2]
Radio Islam (n.d.). East Europe/Former USSR and Jewish/Israeli influence [4]. https://islam-radio.net/islam/english/index_easteurope.htm#ukraine [4]
Tablet Magazine (4/2022). Jewish Ukraine Fights Nazi Russia [13]. https://www.tabletmag.com/sections/news/articles/jewish-ukraine-fights-nazi-russia-zelensky [13]
Radio Islam (n.d.). Much of Ukrainian media owned by Jewish businessmen [6]. https://islam-radio.net/islam/english/jewishp/ukraine/most_ukrainian_media_owned_by_jews.htm [6]
HS. (4/2025) Lavrov hyökkäsi YK:ssa länttä vastaan: ”Natsismi nostaa Euroopassa päätään” [8]. https://www.hs.fi/kirjeenvaihtajat/art-2000011523334.html [8]
SVT Nyheter (12/2025). EU överens om finansiering – 90 miljarder euro till Ukraina [7]. https://www.svt.se/nyheter/utrikes/eu-landerna-overens-om-finansieringen-till-ukraina [7]
Radio Islam (n.d.). European Union / EU and Jewish/Israeli influence [9]. https://islam-radio.net/islam/english/index_eu.htm [9]
Radio Islam (n.d.). Jewish influence and power in U.S. Politics [10]. https://islam-radio.net/islam/english/index_uspolitics.htm [10]
Radio Islam (n.d.). East Europe/Former USSR and Jewish/Israeli influence [11]. https://islam-radio.net/islam/english/index_easteurope.htm#russia [11]