(11 arviota, keskiarvo: 3,82 / 5 tähteä 5)
Ladataan... 1845 Näyttökerrat 4 Kommenttia
Ukrainan historia ja tulevaisuus
(11 arviota, keskiarvo: 3,82 / 5 tähteä 5)Ladataan...Seuraavassa artikkelissa käsitellään Ukrainan historiaa, mikä voi auttaa ymmärtämään syitä maan nykyisten konfliktien taustalla kuin myös tulevaisuutta, joka maata voi odottaa.
Ukrainan historia alkaa viikinkiajan Gardarikestä, joka oli muinaisnorjan nimitys Rusille. Sana rus esiintyy nykyään yhä Venäjää tarkoittavissa nimissä sekä Ruteniassa, jolla viitataan yleensä Ukrainan alueeseen lännessä.
1100-luvulla kirjoitetussa Nestorin kronikassa (suom. Marja-Leena Jaakkola, 1994) kuvataan esimerkiksi, kuinka pohjoismainen viikinki Rurik perusti Venäjän Kiovan, joka ylsi suuruuden aikoinaan aina Vienanmereltä pohjoisessa Mustallemerelle etelässä:
”Noita varjageja nimitettiin russeiksi, vaikka jotkut nimittivätkin heitä sveanmaalaisiksi, toiset taas normanneiksi tai anglosakseiksi ja jotkut jopa gotlantilaisiksi. Tšuudit, slaavit, krivitšit ja vepsäläiset sanoivat russeille: ’Maamme on suuri ja rikas, mutta siitä puuttuu järjestys. Tulkaa ruhtinaaksemme, tulkaa hallitsemaan meitä.’
Väki valitsi kolme veljeä sukuineen, ja he ottivat mukaansa kaikki russit ja tulivat. Vanhin veljeksistä, Rurik, asettui hallitsemaan Novgorodiin, toinen, Sineus, Beloozeroon ja kolmas, Truvor, Izborskiin. Näiden kolmen varjagin mukaan novgorodilaiset nimittivät maataan Russkaja zemljaksi, Venäjän maaksi. Nykyiset novgorodilaiset polveutuvat varjagien sukukunnasta, mutta ennen he olivat slaaveja.”
Venäjän Kiovan nousu ja tuho
Viikinkien johtama Venäjän Kiova murskasi mahtavan juutalaisen kasaarien valtakunnan, mutta kukistui sitten mongolien Euroopan-invaasion seurauksena – tosin alue oli jo heikentynyt kristinuskon ja feodalismin vuoksi. Kiovan Venäjän tuhouduttua sen tilalle perustettiin joukko pienempiä venäläisiä ruhtinaskuntia mongolien vasallivaltioiksi. Esimerkkinä on Novgorod pohjoisessa, josta muodostui kulttuurinen keskus Venäjällä, sekä Galitsian ja Volynian ruhtinaskunta etelässä, josta tuli kulttuurinen keskus Ukrainassa (rajat olivat pääosin yhdenmukaiset maan eteläisen, etnisesti puhtaan ukrainalaisen alueen kanssa).
Tänä aikana 1200-luvulla pääkaupunki muutti Lviviin (Lemberg), tärkeimpään isoimpaan kaupunkiin nykyisessä läntisessä Ukrainassa. Tämä länsiukrainalainen valtakunta taisteli vuoroin mongoleja vastaan ja vuoroin näiden kanssa etenkin puolalaisia ja liettualaisia vastaan, kunnes Puola valloitti Ukrainan valtakunnan lopulta 1300-luvun puolessavälissä.
Ukrainalainen kasakkavaltio
1600-luvulla nykyisen Ukrainan keskiössä elvytettiin noin sadaksi vuodeksi kasakkamuotoinen valtio. Kasakat olivat soturikansaa, joka katsoi polveutuvansa kasaareista. He olivat jakautuneet kuitenkin useisiin ryhmiin ja koostuivat enimmäkseen karanneista maaorjista, jotka muuttivat katolisesta Puola-Liettuasta.
Tehdäkseen maastaan riippumattoman Puola-Liettuan sorrosta kasakat liittoutuivat Venäjän kanssa, minkä seurauksena Venäjän tsaari otti maan hallintaansa. Tämä aiheutti puolestaan epäonnistuneita kapinoita häntä vastaan, mistä rangaistiin hyvin ankarasti. Kapinoiden aiheuttaman sekasorron myötä Ruotsin kuningas Kaarle XII joutui mukaan kasakkavaltion ahdinkoon, joka kulminoitui Pultavan taisteluun vuonna 1709.
Nykyisen Ukrainan synty
Aikaa ehti kulua ensimmäisen maailmansodan loppuun, ennen kuin ukrainalainen valtio voitiin jälleen rakentaa. Sodan loppuvaiheessa 1918 Saksa oli kukistanut Venäjän eikä ollut antautunut vielä amerikkalaisten Euroopan-invaasiolle. Nykyisen Ukrainan rajat (Krimiä lukuun ottamatta) ovat suurelta osin tulosta ensimmäisestä rauhasta Brest-Litovskissa. Tätä rauhaa kutsutaan saksaksi Brotfriedeniksi, koska Saksa ja etenkin Itävalta-Unkari kärsivät ruoan puutteesta ja rauha turvaisi pääsyn Ukrainan valtaisille peltoalueille.
Rauhan myötä Ukraina tunnustettiin itsenäiseksi valtioksi, ja se lupasi toimittaa ruokaa keskusvalloille sotilaallisen turvan vastapainoksi. Tämä oli välttämätöntä Ukrainalle, joka oli selviytynyt itsenäisenä Venäjästä Leninin lokakuun vallankumouksen yhteydessä.
Kun Saksa antautui länsirintamalla, oli sen vaikeampaa pitää kiinni sotilaallisen avun sopimuksesta bolshevikkeja vastaan. Kaksi nyt syntynyttä ukrainalaista valtiota, toinen idässä aiemmin venäläisten hallitsemalla alueella ja toinen lännessä Itävalta-Unkarin lakkautetun keisarikunnan alueella, joutuivat sotien koettelemiksi; sisällissotia käytiin valkoisten, punaisten, vihreiden ja mustien armeijoiden välillä ja taisteluita käytiin myös naapurivaltioiden kuten Puolan kanssa sekä Länsi-Euroopasta tulleiden, Puolan puolelle asettuneiden kommunisminvastaisten retkikuntien kanssa. Kaiken lisäksi oikealle suuntautuneet ukrainalaiset yrittivät vallankaappauksia, ja kilpailua ilmeni myös väliaikaiselta ukrainalaiselta neuvostotasavallalta. Oppositiossa olevat ukrainalaiset myös murhasivat saksalaisen rauhanturvajoukon johtajan.
Myös kolmas puoliukrainalainen valtio otti osaa sekasortoon. Kuban oli pohjimmiltaan kasakkavaltio, mutta sitä hallitsivat ajoittain vasemmistomieliset maanviljelijät. Myös suhde juutalaisuuteen kävi ajankohtaiseksi; ukrainalaiset lännessä sekä punainen ja musta armeija suhtautuivat myötämielisimmin siihen, kun taas valkoinen ja vihreä armeija vähiten sopuisasti. Mikäli kommunisminvastainen taistelu olisi voitu yhdistää yhteiseen taistoon bolshevistista punaista armeijaa vastaan, olisi se luultavasti voitu kukistaa. Nyt näin ei koskaan tapahtunut, vaan modernin Ukrainan syntyä varjostivat sisäiset taistelut, epäonnistunut ekspansionismi ja petokset. Tuloksena oli kansanmurha Holodomor ja bolshevistinen ukrainalainen neuvostotasavalta.
Tulevaisuuden Ukraina
Ensimmäisen maailmansodan jälkeisissä konflikteissa näkyy myös inspiraatiota Svobodan poliittiseen ohjelmaan tänään; voi sanoa, että Ukraina pyrki tuolloin eräänlaiseen ”Suur-Ukrainaan”, joka käsitti periaatteessa osia kaikista sen naapurimaista, mutta eritoten huomattavan osan Venäjää Kaukasuksen pohjoispuolella, alueella, jolla on osittain etnistä ukrainalaista väestöä ja joka käsittää suurelta osin Kubanin alueen. Tämän päivän Ukraina on nuori valtio, joka syntyi uudelleen niinkin myöhään kuin 1991. Brest-Litovskin rauhan myötä annettujen rajojen lisäksi se sai myös Krimin niemimaan.
Svobodan poliittinen ohjelma on selvästi ekspansionistinen ja sen tavoite on liittää osia nykyisestä Venäjästä Ukrainan valtioon ja korvata Venäjä Euroopan suurvaltana Ukrainalla. Yksi motiiveista näiden suurten suunnitelmien takana on se, että Venäjän sisällä on ukrainalaisia vähemmistöjä. Venäjän geopoliittiset intressit ovat tietysti päinvastaiset – laajeta Ukrainaan ja hallita ukrainalaisia provinsseja, joilla etniset venäläiset ovat enemmistöinä.
Alkuperäinen artikkeli julkaistu Kansallisessa Vastarinnassa.
http://barnesreview.org/pdf/TBR2002-no5-4-15.pdf
http://christogenea.org/articles/ukraine-or-jewkraine
Laajemmin tuolla englanniksi. uutalaisuuden huomattava keskus oli pitkään Puola, jossa heitä asui paljon. Venäjän tsaarit suhtautuivat jokeenkin nuivasti juutalaisiin ja Iivana Julma edusti heistä tiukinta linjaa, sillä hän ei suvainnut edes juutalaisia kauppamatkustajia Venäjällä. Puolassa juutalaisille myönnettiin aatelisten oikeudet 1200-luvulla eli he toimivat siis kuninkaan ja aatelisten kartanoissa vouteina asuen ja tilittäen verot kuninkaalle ja kiristäen viljelijöiltä lisää omiin taskuihinsa. He useimmiten vuokrasivat maita ja kartanoita, mutta myös ostivat niitä. Voi vain kuvitella talonpoikien kokemaa mielivaltaa feodaaliajan lampuoteina/maaorjina juutalaisten alaisuudessa. Tämä johti kahteen pogromiin Krakovassa 1400-luvulla. Muutama hallitsija rajoitti em. oikeuksia tuona vuosisatana väliaikaisesti ja 1500-luvulla muutamiin kaupunkeihin perustettiin ghettoja, mutta ilmeisesti juutalaisten suojelemiseksi lähinnä. Katolinen papisto suhtautui juutalaisiin nuivasti, mutta mitä ilmeisimmin elämä oli suotuisaa, sillä juutalaisten määrä kasvoi 1500-luvun alkupuolella vahvasti maahanmuuton vuoksi. alkaen huomattavasti ja Kun tataarivallan jälkeen Puola-Liettua valloitti laajat alueet Ukrainaa, juutalaiset levittäytyivät puolasta Ukrainaan, ensin Kiovaan Pultavaan ja Tshernikoviin. Prosessi kiihtyi, kun suurin osa Ukrainaa siirtyi Lublinin unionilla Puolalle 1569. Ukrainalaiset viljelijät olivat tuolloin ortodoksikristittyjä ja olleet erityisoikeuksien nojalla vapaat velvoitteista aatelisille. Nyt puolalainen aateli ja juutalaiset alkoivat alistaa Ukrainan vapaita kasakoita ja heidät pakotettiin maatöihin ja maksamaan veroja. Ei ihme, että ennen pitkää kaikki johti väkivaltaiseen purkaukseen. Vapauteen tottuneet kasakat alistettiin maaorjiksi ja he joutuivat puolalaisten ja juutalaisten kartanonherrojen yms rajattoman vallan alle. Juutalaiset eivät vain vuokranneet maata ja esim. viinanpoltto-oikeuksia ym. monopoleja, vaan he saattoivat vuokrata myös kirkollisen toiminnan siten ja periä maksuja esim. lasten kastamisesta. Tämä kaikki johti ukrainalaisten kansannousuun vuonna 1648 atamaani Chelmnitskin johdolla.
Kapinan jälkeen 1651 Belaja Zerkovin sopimuksella juutalaiset saivat taas asettua asumaan vauraaseen Ukrainan ja he toimivat taas asujina ja vuokraajina kuninkaallisilla ja aatelisilla tiloilla ja sellaisiksi olot jäivät sadoiksi vuosiksi. Siis mitä? Meille on kerrottu alistetuista juutalaisista joita aina on vainottu. Minä olen lukenut kaupan ja pankkitoiminnan Euroopassa olleen heillä keskiajasta lähtien tiiviisti ja media vaikenee siitä, että maailman yhdessä tärkeimmistä juutalaisuuden tukikohdista kautta historian eli Puolassa juutalaiset ovat kuuluneet vauraalta osaltaan aatelisten rinnalla ylimysten ja vauraiden kauppiaiden säätyyn, joka on satoja vuosia hallinnut feodaaliherruudessa Puolassa ja Ukrainassa ja pitänyt väestöä maaorjuudessa aiheuttaen suunnatonta kärsimystä ja tuhoa. Soltshenitsynin mukaan vanhat ukrainalaiset kansanlaulut kertoivat hyvin useasti juutalaisten herrojen talonpoikia kohtaan harjoittamasta kauhistuttavasta sorrosta ja riistosta.
Ukraina etsi apua Puolan ekspansioon Venäjältä, mutta siis tosiaan Venäjä nappasi Ukrainan sitten ja Puolankin lopulta. Juutalaiset ilmeisesti kokivat joitain pogromeja Chelmnitskin kapinan aikana. Esim. Demjanjukin oikeudenkäynnin aikana Israelissa sionistit uhosivat heillä olleen vielä paljon kostettavaa yksin Chelmnitskin aikojen tapahtumien perusteella.
Puola osaltaan siis aiheutti Ukrainan tuhoutumisen bolshevismiin pitämällä vihaa ukrainalaiste kanssa. Puola kohteli ukrainalaisia hirvittävän raa’asti sotien välisenä aikana, kun sillä oli iso osa Ukrainaa.
Odottaako meitä pohjolassa sama kohtalo? Nyky-yhteiskunnassa ainoina aseina ovat kansakunnan yhtenäisyys ja joukkovoima sionistisia voimia vastaan. Kansannousu, vallan ja erityisesti rahan luonnin haltuunotto kansallisvaltiolle poistaa sionistien aseesta ruudin. Sionistien hajoita ja hallitse strategian murtamiseen ei ole oikotietä. Vaikka en ole kovin uskonnollinen henkilö, niin tuosta Laurion uskosta ja vakaumuksesta nousee sellainen henki, joka voisi yhdistää tätä niin individualismiin harhautettua kansaa. Pakon edessä nousee henki.
Loistavaa, nimimerkki Irti! Ymmärsit täsmälleen oikein. Totta kai olen mukana irrottamassa maatamme orjuuden ikeestä, en itseni tähden (minun valtakuntani on taivaallinen ikuinen valtakunta Jumalan yhteydessä, ja mitä itseeni tulee, olen valmis kuolemaan koska tahansa) vaan muiden tähden, auttaakseni. Rukoilen siis kansan ja sen esivallan puolesta, ja osallistun esivallan oikeutettuihin toimiin ja puolustussotiin (ruumiini ja omaisuuteni suhteen olen esivallan vallan alla). Jumala on säätänyt esivallan pitämään kurissa pahantekijät (viholliset ja rikolliset), että voisimme (myös me kristityt) ylipäätään elää maailmassa. Jos pahantekijöitä ei laitettaisi kuriin, täällä vallitsisi aivan hirvittävä terrori ja teurastus, eivätkä kristitytkään voisi elää täällä. Itse asiassa maailma (myös Suomi) on yhä olemassa yksin kristittyjen tähden – jos kristittyjä ei olisi missään, Jumala tuhoaisi heti koko maailman. Maailma on olemassa niin kauan että ”valittujen täysi luku” (Kristuksessa pelastuneet pakanoista ja juutalaisista) on tullut täyteen; sitten Jumala tuhoaa tämän syntisen maapallon nykyisessä muodossaan ja luo omilleen uuden maan ja uudet taivaat (2. Piet. 3:10-13). Tämän vuoksi olen sanonut, että epäuskoisilla (siis vielä perkeleen orjuudessa elävillä) ei ole minkäänlaista olemassaolon oikeutusta; he kuuluvat helvettiin. Ellei kristittyjen lukumäärä olisi vielä vajaa, Jumala tuhoaisi tämän syntisen ihmiskunnan ja synnin turmeleman maapallon heti paikalla.
Hyvä artikkeli, paikoin huolestuttavakin. Mielenkiintoinen poiminta täytyy nostaa vielä esille, eli Rurik tai Ruzikr, oli nimenomaan suomensukuinen. Eli haploryhmää n1c1, mitä esiintyy nykysuomen alueella noin 50-70% väestöstä ja on skandinavian alueella muuten harvinainen. Kiehtovaa eikö? 🙂