(14 arviota, keskiarvo: 3,79 / 5 tähteä 5)
Ladataan... 2570 Näyttökerrat 3 Kommenttia
Video: Totuus Amerikan alkuperäisväestön ”kansanmurhasta”
(14 arviota, keskiarvo: 3,79 / 5 tähteä 5)Ladataan...Suosittu yrittäjä, juontaja ja filosofi Stefan Molyneux on tehnyt videon, joka kyseenalaistaa Amerikan alkuperäisväestön väitetyn kansanmurhan.
Molyneux ruotii liberaalin historianopetuksen pönkittämää myyttiä valkoisista julmina valloittajina, jotka häikäilemättömästi pyyhkivät alkuperäisväestön tieltään ja varastivat näiden maat.
Erään teorian mukaan intiaanien esi-isät saapuivat Siperiasta Amerikkaan 26 000 – 18 000 vuotta sitten. Tuolloin mantereita yhdisti maakaistale, joka jäi lopulta veden alle. Näin amerikanintiaanien geenipooli erkani siperialaisesta alkuperäisväestöstä. Joidenkin teorioiden mukaan intiaanit eivät olleet Pohjois-Amerikan ensimmäisiä asuttajia. Vanhimmat löydetyt luurangot kuuluvat väestölle, jonka arvellaan saapuneen Amerikkaan Euroopasta ennen intiaaneja.
Intiaanien väestömäärän arviointi on osoittautunut vaikeaksi, ja kaikki historialliset tiedot ovat karkeita arvioita. Videolla Molyneux osoittaa, kuinka väestömäärän laskua on liioiteltu arvioimalla populaation koko suuremmaksi kuin se on todennäköisesti ollut ennen eurooppalaisten tuloa.
Tilastoiden avulla Molyneux osoittaa, kuinka merkittävä osuus alkuperäisväestöstä on assimiloitunut valkoisiin, mustiin ja latinoihin. Syyt olivat monesti taloudellisia, ei-intiaanimiehillä oli parempaa teknologiaa, enemmän ruokaa ja seka-avioliitot nostivat sosiaalista statusta.
Liberaalin historiantulkinnan mukaan valkoiset kansanmurhasivat intiaaneja tartuttamalla sairauksia, joita vastaan näillä ei ollut vastustuskykyä. Tautien tarttuminen vastustuskyvyttömään populaatioon on tapahtunut ennen Amerikan valloitusta ja intiaaneja. Molyneux vertaa tilannetta aikaan, jolloin musta surma saapui Eurooppaan Keski-Aasiasta. Kukaan ei syyttäisi kirgisialaisia eurooppalaisten tahallisesta kansanmurhasta, vaikka tauti johti merkittäviin tuhoihin keskiaikaisessa Euroopassa.
Taudit saapuivat mantereelle eurooppalaisten mukana, mutta useimmiten intiaanit tartuttivat toinen toisensa. Edetessään sisämaahan eurooppalaiset huomasivat kokonaisten kylien jääneen autioiksi asukkaiden kuoltua tauteihin ja niistä seuranneeseen nälänhätään. Taudit eivät välttämättä tappaneet, mutta heikot uhrit ja heistä riippuvaiset perheenjäsenet eivät pystyneet metsästämään riistaa ja kuolivat nälkään. Kyseessä ei siis ollut tarkoituksenmukainen ”bioterrori”.
Tarinat isorokkoviruksilla saastutetuista huovista ovat peräisin vuodelta 1763, ja niistä on maininta vain kahdessa kirjeessä, joiden lähettäjät olivat brittisotilaita. Saastuneista huovista ei ole mainintaa yhdessäkään virallisessa asiakirjassa. Isorokkotartuntojen piikki tapahtui kauan ennen vuotta 1763, minkä vuoksi on epätodennäköistä että kyseisenlaisten ”bioaseiden” käyttö olisi ollut epidemian takana. Vasemmistolainen tutkija Ward Churchill jäi jopa kiinni väärennettyään todisteita, jotka liittyivät huopien käyttöön intiaaneja vastaan.
Toisinaan valkoisten ja intiaanien välillä käytiin verisiä konflikteja. Molyneux nostaa esille tapauksen, jossa intiaanit teurastivat 25 % Connecticutin valkoisesta väestöstä vuonna 1675. Kidutus tai kannibalismikaan ei ollut täysin vierasta; intiaanit saattoivat skalpeerata kiinnijääneet tai syödä näiden lihaa seremonia-aterialla.
Valkoisilla ei myöskään ollut lupaa tappaa intiaaneja mielivaltaisesti. Molyneux kertoo esimerkkitapauksen, jossa kaksi valkoista miestä tuomittiin kuolemaan kesällä 1676 kolmen intiaaninaisen ja kolmen intiaanilapsen murhasta.
Intiaaniheimot saattoivat jopa liittoutua eurooppalaisten kanssa toisia eurooppalaisia vastaan. Seitsenvuotisen sodan aikana ranskalaiset vakoojat usuttivat intiaanit hyökkäämään valkoisia vastaan. Vuosina Intiaanien ja valkoisen väestön välillä esiintyi jännitteitä puolin ja toisin. Intiaanien joukkotuhonta ei ollut missään vaiheessa siirtokuntien hallitusten tavoite. Kaikki joukkomurhat olivat paikallisten vapaaehtoisjoukkojen, ei hallituksen sotilaiden suorittamia. Geneven sopimuksessa todetaan, että kansanmurhasta voidaan syyttä vain ja ainoastaan yksilöitä, ei kokonaisia kansanryhmiä. Näin ollen on perusteetonta syyttää eurooppalaisia intiaanien kansanmurhasta.
Lopuksi Molyneux huomauttaa, kuinka vastaavanlainen kehityskulku olisi ollut varsin todennäköinen. Jos eurooppalaiset eivät olisi ehtineet ensin, jokin muu sivilisaatio olisi ennemmin tai myöhemmin löytänyt Amerikan ja tuonut tauteja mukanaan.
Lue myös:
Video: Kanadalaisfilosofi ruotii orjuutta, juutalaisia ja valkoisten asemaa
Aika tehokkaasti koko mantereen intiaaniväestön kulttuuri, yhteisöt, kielet katosivat parinsadan vuoden aikana.
Taisivat loput reservaateissaan juoda itsensä hengiltä.
Valkoiset tai muualta tulleet tappoivat muutamassa vuodessa 40-60 miljoonaa biisonia suurilta tasangoilta, sukupuuton partaalle. Niitä myöhemmin ”istutettiin” takaisin muualta tuotuna samoille alueille.
Ne nyt ei ainakaan kuolleet ihmisten tartuttamiin tauteihin.
Ja ei näistä voi syyttää pelkkiä valkoisia, ne kuuluisat juutalaiset olivat kyllä näissäkin karkeloissa hääräämässä tehokkaasti ja kait siellä pyöri siihen aikaan jo aikamoinen liuta meksikaaneja ja muita.
Arojen intiaaneja vastaan käyty sota jatui Yhdysvalloissa 1900-luvulle asti. Kannattaa etsiä vaikka Kit Carsonin murhakampanja navajoja vastaan tai Newfoundlandin beothuk-heimon kansanmurha. Molyneux yksinkertaistaa rankasti monitahoista vuosisatoja jatkunutta kehitystä.
http://agro.biodiver.se/2009/05/churros-and-peaches-in-the-canyon-de-chelly/
• This time, though Carson employed the mercenary Utes over several months until the Navajo were found in the canyon. That’s when he destroyed 5000 peach trees — the pride of the Navajos — and most of their food supplies so that their harsh-winter food stockpile vanished.
• The Navajo never forgave Carson for what he did to their peach trees.