Vuoden Opo 2010: Nuorilla on kovat paineet menestyä

Vuoden Opo ansaitsi tittelinsä positiivisuudella, ymmärtävyydellä ja kannustavuudella. Hyvällä opolla on aikaa kuunnella nuoria.

Kannustavaksi, positiiviseksi ja karismaattiseksi kehuttu Raimo Rapeli on Kaarinan lukion opinto-ohjaaja, jonka koulun opiskelijat valitsivat vuoden 2010 Parhaaksi Opoksi.
Voittonsa jälkeen Rapeli on joutunut pieneen paikallismedian myllytykseen ja saanut kymmeniä onnitteluja vanhoilta opiskelijoilta Facebookin kautta. Mies aikoo kuitenkin pysyä nöyränä.
– Opo ei ole koskaan täydellinen. Jatkan työni kehittämistä kylmän rauhallisesti. Nuoret tarvitsevat edelleen apuani, hän sanoo.

– Hän ymmärtää nuoria ja on kuin yksi ikätovereista, perusteli eräs Rapelia äänestänyt. Rapeli pyrkiikin olemaan hyvin tavoitettavissa ja tekee siksi pitkiä päiviä. Välillä opo joutuu olemaan myös tiukka.
– En kannata mukavan kaverin roolin ottamista. Jos joku on töpeksinyt, täytyy antaa palautetta. Yritän suhtautua työhöni vakavasti ja auttaa nuoria.
Rapelille on tärkeää ohjata nuoria eteenpäin, tarkoittipa se sitten jatko-opiskelupaikan, kiinnostavan aineen tai opiskelumotivaation löytämistä. Hän viettäisi mielellään enemmän epävirallista, vapaata aikaa yhdessä nuorten kanssa. Onneksi oppilaiden kanssa on päässyt lähentymään esimerkiksi Itämeri-kurssien ja opiskelijakunnan hallituksen Tukholman-matkojen kautta.

Pienet arkiset onnistumiset ovat opinto-ohjaajalle parhaita. Työ kiittää kirjaimellisesti tekijäänsä.
– Huippuhetkiä ovat ne, kun oppilaasta tulee ylioppilas ja hän tulee sanomaan, että ilman sinua en olisi tässä, Rapeli sanoo.
Hän muistelee myös lämpimästi Kaarina-mitalia, jolla kaupunki palkitsi hänet, Kaarinan aikuislukion perustamista sekä vakituisen viran saamista.

Rapeli ei halua kannustaa nuoria nykypäivän uraputkiajatteluun.
– Toivoisin ettei nuorisoa kiristettäisi ja painostettaisi tekemään lopullisia valintoja liian aikaisin. Nuorilla on kovat paineet menestyä, ja olen huolissani sen aiheuttamasta masennuksesta ja stressistä, Rapeli miettii.
Paras Opo -titteli kertoo Rapelin mielestä siitä, että lukioissa hyvä opinto-ohjaus on nuorille tärkeää. Hän kannustaa silti tulevaisuuttaan pohtivia nuoria ennen kaikkea omaan aktiivisuuteen ja luottamaan itseensä.
Paras Opo 2010 -kilpailun järjesti Mediatalo Opiskelupaikka yhteistyökumppaneinaan Lukiolaisten Kirjakauppa, Suomen Lukiolaisten Liitto, Sakki ry, Finlandssvenska Skolungdomsförbund FSS ja Osku ry. Kilpailun suojelijana toimi edellisen hallituksen opetusministeri Henna Virkkunen.

Vuoden Opo 2010 Raimo Rapeli on Kaarinan lukiosta.

rapeli ei halua kannustaa nuoria nykypäivän uraputkiajatteluun.
– Toivoisin ettei nuorisoa kiristettäisi ja painostettaisi tekemään lopullisia valintoja liian aikaisin. Nuorilla on kovat paineet menestyä, ja olen huolissani sen aiheuttamasta masennuksesta ja stressistä, Rapeli miettii.
Paras Opo -titteli kertoo Rapelin mielestä siitä, että lukioissa hyvä opinto-ohjaus on nuorille tärkeää. Hän kannustaa silti tulevaisuuttaan pohtivia nuoria ennen kaikkea omaan aktiivisuuteen ja luottamaan itseensä.
Paras Opo 2010 -kilpailun järjesti Mediatalo Opiskelupaikka yhteistyökumppaneinaan Lukiolaisten Kirjakauppa, Suomen Lukiolaisten Liitto, Sakki ry, Finlandssvenska Skolungdomsförbund FSS ja Osku ry. Kilpailun suojelijana toimi edellisen hallituksen opetusministeri Henna Virkkunen.

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat