Yhdistyneen kuningaskunnan kotimaantiedustelua syytetään kidutuksesta

Yhdistyneen kuningaskunnan kotimaista Security Service -tiedustelupalvelua (MI5) syytetään kidutuksesta.

Englantilaiset ovat taistelleet innokkaasti Yhdysvaltojen rinnalla esimerkiksi Lähi-idässä. Hyökkäyksiä on oikeutettu usein sillä, että Yhdysvaltojen inhoamat valtiot ovat väitetysti syyllistyneet ”ihmisoikeusrikoksiin”. Todisteita länsimaiden harrastamasta kidutuksesta ja muista ihmisoikeusrikoksista on kuitenkin tulvinut julkisuuteen etenkin 2001 WTC-iskujen jälkeen.

Hollannissa asuva Ahmed Diini kertoo, että MI5 kidutti häntä, kun hän oli vangittuna Kairossa Egyptissä. Diinin kasvojen päälle laitettiin huppu, hänet kahlittiin ja häntä hakattiin jatkuvasti. Kuulustelijat myös uhkasivat raiskata hänen vaimonsa, mikäli hän ei puhuisi. Hänen mukaansa englantilaiset ja egyptiläiset viranomaiset tekivät tiivistä yhteistyötä. Diini luvattiin päästää vapaaksi, mikäli hän suostuisi työskentelemään MI5:lle.

Diini on asunut aiemmin Isossa-Britanniassa. Hänet vangittiin tuntemattomista syistä Egyptissä sen jälkeen, kun presidentti Mohammed Mursi syrjäytettiin.

Diinin kertomus on viranomaisille erityisen nolo, sillä MI5:n johtaja kerskaili marraskuussa, ettei tiedustelupalvelu ole koskaan turvautunut kidutukseen. Hän myös valehteli, etteivät Yhdistyneen kuningaskunnan turvallisuuspalvelut osallistu ikinä kansainvälisiin operaatioihin, joissa esimerkiksi laittomasti vangitaan vieraiden maiden kansalaisia.

Viime vuonna ihmisoikeuksien ja perustuslain toteutumista tutkiva valtiosta riippumaton yhdysvaltalainen Constitution Project selvitti, että englantilaiset rikkovat YK:n kidutuksen kieltäviä sääntöjä. Samalla todettiin, että maan vasemmistolainen Työväenpuolue oli hallituskaudellaan piilotellut tietoja terroristiepäiltyjen kidutuksesta. Hallitus maksoi yli kymmenelle uhrille reilun 10 miljoonan punnan korvaukset, kun selvisi, että heitä oli kidutettu ilman perusteita.

Press TV

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat