Joulu, juhlista jaloin

Joulun aika on jälleen käsillä.

Joulua on vietetty 300 -luvulta lähtien Kristuksen syntymän muistoksi. Juhla on kuitenkin paljon vanhempaa perua, sillä sen juuret ovat Persiassa, nykyisessä Iranissa. Juhlan sankari oli Mithra, persialainen valon jumala, joka tarinan mukaan syntyi luolassa, jonne paimenet olivat yöksi ajaneet karjansa suojaan. Mithrasta tuli orjien ja sotilaiden suojelija.

Roomalaiset julistivat sittemmin Mithran ”voittamattomaksi auringoksi”, joka kukistaa pimeyden, ja Rooman keisarit samaistettiin Mithraan. Vuonna 354 voittamattoman auringon syntymäpäiväksi määrättiin 25. joulukuuta (natalis invicti solis), ja siitä tuli valtakunnankalenteriin virallinen juhlapäivä.

Hieman myöhemmin kristityt yhdistivät oman pelastuksen aurinkonsa juhlaan lisäämällä kalenteriin merkinnän Jeesuksen syntymästä samalle päivälle: natus Christus in Bethlehem Iudaeae.

Esikristillinen Skandinaviakin juhli samaan aikaan talvipäivänseisauksen suurta juhlaa, jota muinaisnorjassa merkitsi sana jól. Jólina juhlittiin notkuvan pitopöydän ääressä auringon paluuta, satokauden loppua ja lepytettiin vainajien henkiä lahjoin ja juhlatulin.

Kristinuskon saavuttua lisättiin juhlamenoihin kehotus ”juoda malja vuodentulon ohella myös Kristuksen ja Marian muistolle”, ja niin joulu oli syntynyt.

On kiehtovaa tutkailla joulun perinteitä ja huomata, että vaikka ajat ovat muuttuneet, on ihminen yhä sama toiveineen, murheineen, iloineen ja tapoineen. Monilla joulun perinteillä on juuret ihmiskunnan kirjoitetun historian alussa.

Lue myös:

Jouluperinteissä on historian havinaa