Juutalaiset vaativat Amerikkaa avaamaan rajansa, mutta käyttävät DNA-testejä pitääkseen Israelin rodullisesti puhtaana
Amerikanjuutalaiset ovat 100 %:sti yhdistyneet kannattamaan ”rajojen aukaisua” ja ”maahanmuuton uudistamista” Yhdysvalloissa, mutta samaan aikaan he tekopyhästi kannattavat Israelia, joka käyttää DNA-testejä maahanmuuttajien seulomiseen pitääkseen juutalaisvaltion rodullisesti puhtaana. Tässä eräänä marraskuun viikonloppuna lähes 1300 rabbia ja useita kanttoreita kaikista amerikanjuutalaisten joukoista liittyi yhteen vaatimaan Yhdysvaltain kongressia hyväksymään täydellisen maahanmuuton uudistuksen.
Kongressille osoitetussa kirjeessään, jonka he myös julkaisivat verkkosivuillaan, rabbit totesivat maahanmuuton uudistuksen olevan ”sopusoinnussa” juutalaisten ”tärkeiden juhlapyhien” vaatimuksen kanssa ”itsetutkiskelun hengestä niin yksilöinä kuin yhteiskuntana”. Kirjeen olivat allekirjoittaneet juutalaisten hengelliset johtajat reformi-, ortodoksi-, rekonstruktionismi- ja konservatiivijuutalaisuudesta. Yhdessä he vaativat ”terveellä järjellä uudistettua maahanmuuttoa”, jonka tulisi kuvastaa ”yhteistä sitoutumista kansalaisuuden myöntämiseksi, paranneltuja perheiden yhdistämiskäytäntöjä, rajaturvallisuuden tehostamista ja inhimillistämistä, järkeviä työviisumien käytäntöjä ja keinoja palvella pakolaisia ja turvapaikanhakijoita.” Kirjeessä todettiin lisäksi, että juutalaisten historia ”yhdistettynä Raamatun eniten toistettuun käskyyn rakastaa, ruokkia ja vaatettaa muukalaisia innostaa meitä ajamaan maahanmuuton uudistamista…”
Tämä ei ole ensimmäinen tai ainoa tämänkaltainen lausunto Amerikan järjestäytyneiden juutalaisten yhteisöltä. Vastikään Kansallisen juutalaisnaisten Neuvoston Washingtonin toimiston johtaja Sammie Moshenberg oli sadan pidätetyn aktivistin joukossa, jotka osoittivat kongressissa mieltään maahanmuuton puolesta kieltäytyen poistumasta.
Amerikan Juutalainen Kongressi (AJC) on suurin yksittäinen Yhdysvaltojen juutalaisjärjestö ja sillä on erityinen ”maahanmuuton reformia” ajava ryhmänsä. AJC:n ei-valkoihoisten maahanmuuttoa edistämään suunnatun sivuston mukaan AJC ylpeilee ”ajavansa oikeudenmukaista ja reilua maahanmuuttopolitiikkaa, joka tukee näkemystämme siitä, että vahva ja voimakas Amerikka on välttämätön maailman vapaudelle ja turvallisuudelle.” AJC:n mukaan ”kansallinen kinastelu maahanmuutosta heikentää Amerikan vahvuutta ja maan sitoutumista demokraattisiin ja humaaneihin arvoihin. Jaetulla maahanmuuttajien kokemuksellamme juutalaiset ymmärtävät, että maahanmuuttajien oikeuksien ylläpitäminen on elintärkeää vahvalle Amerikalle.”
Juutalaisen Daily Forward –sanomalehden artikkeli julisti ”Juutalaisten yhdistyvän maahanmuuton uudistuksen vaatimusten taakse” ja vielä tarkensi merkityksellisesti, että ”epätavallisen kansallisen ponnistelun taustalla vaikuttavat moraali ja oman edun tavoittelu”. Artikkelissa kerrotaan maahanmuuton uudistuksen tarjoavan mahdollisuuden kansalaisuuteen ainakin osalle maan 11 miljoonasta ulkomaalaisesta vaille asianmukaisia papereita. Uudistusta ovat ajamassa ainakin Hebrew Immigrant Aid Society (HIAS), Amerikan Juutalaisten Komitea (AJC), Anti-Defamation League (ADL), Jewish Council for Public Affairs, Bend the Arc ja Kansallinen juutalaisnaisten Neuvosto.
Senaatin äänestys – ja sitä seuraava vielä tiukempi kamppailu republikaanien hallitsemassa edustajainhuoneessa – edustaa juutalaisyhteisöjen pitkittyneen ja jo vuosikymmenen ajan vauhtia keränneen maahanmuuton uudistuksen kampanjan täyttymistä. Ennen vain juutalaisten maahanmuuttoa, mutta nykyään kaikkien ei-valkoihoisten maahanmuuttoa ajavan HIAS:in johtajan Mark Hetfieldi mukaan ”Se on moraalisesti oikein. Se on strategisten etujemme mukaista.”
Kuitenkin Israelissa, jota kaikki juutalaisjärjestöt ja edellä lainatut henkilöt fanaattisesti tukevat, noudatetaan ja ajetaan voimalla täsmälleen vastakkaista maahanmuuttopolitiikkaa. Israelin ”paluumuuttolakiin” perustuva maahanmuuttopolitiikka perustuu itse asiassa natsien Nürnbergin rotulakeihin, joiden mukaan juutalaiseksi määritellään jokainen, jolla on kaksi tai useampia juutalaisia isovanhempia. Tämä paluumuuttolaki ei perustu uskontoon, sillä myös juutalaiset ateistit hyväksytään paluumuuttajiksi Israeliin. Ei tarvitse siis olla uskovainen juutalainen, kunhan omaa biologiset juutalaiset sukujuuret.
Lisäksi Israelissa on lainvastaista juutalaisen mennä naimisiin ei-juutalaisen kanssa, mikä on jälleen yksi suora lainaus natsien rodun puhtautta koskevista laeista.
Israelilla on myös nolla-toleranssi turvapaikanhakijoiden suhteen. He ovat perustaneet keskitysleirejä, joihin on suljettu tuhansittain afrikkalaisia odottamaan karkotusta. Viimeksi juutalaisvaltio ilmoitti karkottavansa kaikki afrikkalaiset Ugandaan, riippumatta heidän alkuperäisestä tulomaastaan. Lisäksi Israel on julistanut aloittavansa maahanmuuttajien DNA-testaukset ennen muuton hyväksymistä Israeliin. Tämä merkittävä muutos (sillä se todistaa juutalaisuuden perustuvan biologiaan) tuli vastauksena lisääntyviin Israelin huoliin epäillyistä ei-juutalaisista maahanmuuttajista entisistä Neuvostoliiton maista.
Israelilla on siten täysin rotuun perustuva maahanmuuttopolitiikka, joka sallii vain biologisten juutalaisten muuttavan maahan. Tämä käytäntö on suoraan ristiriidassa juutalaisryhmien omaksuman näkemyksen kanssa Yhdysvalloissa ja muissa Euroopan valtioissa, mutta silti nämä samat juutalaisjärjestöt puolustavat Israelia henkeen ja vereen.
Tämän asian näkee oikeissa mittasuhteissa toteamalla, että jos Yhdysvallat (tai mikä tahansa muu valtio) ottaisi käyttöön rotuun perustuvan maahanmuuttopolitiikan ja tarkistaisi mahdollisten maahanmuuttajien DNA:n ennen muuton hyväksymistä, nämä samat juutalaisjärjestöt nousisivat barrikadeille huutamaan ”natsia” ja ”holokaustia”. Kuitenkin Israel saa ottaa käyttöön tällaisia käytäntöjä ilman että kukaan sanoo edes yhtä poikittaista sanaa. Päinvastoin nämä samat juutalaisjärjestöt puolustavat fanaattisesti Israelin ”oikeutta olla juutalainen valtio”.
Miksi juutalaiset ajavat ei-valkoisten maahanmuuttoa eurooppalaisiin valtioihin ja kannattavat samalla Israelin rotuerotteluun perustuvaa maahanmuuttoa? Tämä kysymys pureutuu asian ytimeen ja sitä käsitellään kirjan viimeisessä luvussa.
Tämä artikkeli on katkelma Arthur Kempin tulevasta kirjasta ”The Fall of Jerusalem: Rome, Jews and the Origins of Jewish Racism”
Alkuperäinen artikkeli: http://newobserveronline.com/jews-demand-open-borders-for-usa-but-use-dna-to-keep-israel-racially-pure/
Eikös ne myös steriloi kaikki ei-juutalaiset jos he tulevat sinne töihin?
Naurettavia tuo juutalaisten rotupuhtauden vaaliminen. Kaiken lisäksi se on turhaa, ovathan juutalaiset germaanien ja Länsi-Kiinalaisten eli kaukaasian-arjalaisten sekoituksia. Tämä on jo todistettu: http://fi.wikipedia.org/wiki/Kasaarit
Mutta minkä sille voi jos jonkun kansan pää on pipi, niin se on pipi. Juutalaisilla on näinollen naurettavia lakeja, jotka ovat mahdottomia täyttää, ovathan he sekarotuisia.
Viides Mooseksen kirja;
23:2 Älköön kukaan sekasikiö pääskö Herran seurakuntaan; älköön sellaisen jälkeläinen edes kymmenennessä polvessa pääskö Herran seurakuntaan.
Holocaust, jonka tuo kansa itse suoritti, ei ollut ensimmäinen kerta. Tästä on historiallisia todisteita. Näitä ihmisiä ei kuitenkaan ole koskaan laitettu vastaamaan rikoksistaan.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Assyrialaisten_kansanmurha
http://www.uutiskynnys.fi/uutiset/ulkomaat/2007/tutkijan-murhan-motiivi-poliittinen-tai-uskonnollinen
http://www.heinola.org/~patato/blood8b.html
http://en.wikipedia.org/wiki/Hellenic_genocide
http://fi.wikipedia.org/wiki/Armenian_kansanmurha
http://auliskallio.blogspot.com/2006/02/armenialaisten-kansanmurha-1915-2005.html
http://kielletytsivut.blogspot.com/2010/08/armenialaisten-kansanmurha.html
http://petrimkel.puheenvuoro.uusisuomi.fi/153377-katainen-haluaa-kansanmurhia-puolustavat-turkkilaiset-euhun
http://www.ortodoksi.net/index.php/Kansanmurhan_kasvot
http://areena.yle.fi/radio/1432525
http://www.kp24.fi/uutiset/284220/Serafim-Sepp%C3%A4l%C3%A4-Armenian-kansanmurhan-perint%C3%B6
http://www.youtube.com/watch?v=obi9I96AT_A
Tässä suomeksi vaihtoehtoista näkemystä:
http://www.heinola.org/~patato/genoci.html
Tosin Jonesin kaltaista saksalaisvastaista holohölöä on mukana.
Nettilöytö aiheesta:
”Lähde: Deanna Spingola: The Ruling Elite 2 (2012)
Armenialaiset ovat olleet uhreja ja kristityt I maailmansodan aikana, mutta kansanmurhaan liittyy suuri salaisuus. Siitä vastuussa näyttäisivät olleen pikemminkin juutalaiset tahot kuin oikeat muslimit. Tarinaa kannattaa seurata jo kauempaa historiasta, kun juutalaiset ja armenialaiset kauppiaat vastasivat suuresta osasta takapajuisen maan kauppaa ja etenkin ulkomaankauppaa. Heidän yläluokkansa koostui menestyjistä. Turkki otti paljon velkaa 1800-luvulla ja suuren talouskriisin jälkeen se joutui lähes velkaorjuuteen. Ulkomaiset tahot sanelivat matokuurin kuin Kreikalle vuonna 2012 ikään ja päättivät politiikasta 1800-luvun loppupuoliskolla. Kun 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa monet turkkilaiset ja muslimit kärsivät serbialaisten ja venäläisten , bulgarialaisten ja kreikkalaisten kynsissä, Ottomaanien valtakunnan lait takasivat tasaveroiset oikeudet juutalaisille ja kristityille, joista tuli entistä vaikutusvaltaisempia ja lukuisampia monissa vaikuttavissa asemissa. Jo vanhastaan islamin piirissä oltiin oltu varsin sallivia, mutta nyt eurooppalaiset vaativat hyvää asemaa kristityille ja siksi heillä ja juutalaisilla oli suurempi autonomia ja vapaus kuin muslimeilla.
Todellisuudessa länsimaissa on aina levitetty häpeällisen yksipuolista kuvaa, etten sanoisi valheellista Kreikan, Serbian ym. vapaustaisteluista ja niitä seuranneista sodista, Balkanin sodista ennen I maailmansotaa ym. Muslimit kokivat näiden sotien ja I maailmansodan aikana myös suuria kärsimyksiä ja heitä murhattiin myös suurissa joukkomurhissa. Fanaattiset Balkanin kansat ja venäläiset imperialistit levittivät vaikutusvaltaansa heikon Turkin kustannuksella ja saivat aikaan etuoikeuksista huolimatta armenialaistenkin kapinoita. Myös länsimaista levitettiin armenialaisten keskuuteen separatistisia ja kommunistisia aatteita. Syntyi kommunistipuolue ja armenialainen terrorismi oli maanvaiva vuosikymmeniä. Siitä kärsivät enemmän toiset armenialaiset kuin turkkilaiset. Vastaava valheellisuus on jatkunut ja sitä on korostettu Armenialaisten kansanmurhan taivastelulla etenkin viime aikoina, mutta koko ajan I maailmansodan jälkeen. Armenialaiset ovat uhrin roolissaan halunneet syyllistää turkkilaisia, osin ohjatusti ja osin siksi, että heillä on edelleen konfliktinsa esim. Vuoristo-Karabahissa. Tämä kaikki sopii tietysti globaaliin islamin vastaiseen vihakampanjaan.
Tietenkään rikkailla kauppiailla ei ollut juuri yhteistoimintaa joidenkin vuoristokylien ja -alueiden kanssa. Lisäksi oli keskiluokka pikkukaupungeissa, joka ei ollut tietenkään ongelma. Eivät myöskään maaseutukylät niinkään villien vuoristoseutujen ulkopuolella. Venäjän kapinaan lietsomat armenialaiset aiheuttivat Balkanin kansojen tavoin pahoja konflikteja. Näissä konflikteissa siis kristityt olivat olleet aggressoreita ja muslimit olivat reagoineet etenkin Venäjän vastaisen sodan aikana 1870-luvulla. Turkkilaisia mustamaalattiin silti, tekivät he mitä hyvänsä. Raja-alueilla kapinoitiin sen jälkeen ja Ottomaanien armeijan oli puututtava asiaan 1890-luvulla. Silti rinnakkaiselo sujui varsin hyvin kokonaisuutta ajatellen ja oli sujunut vuosikymmeniä ja vuosisatoja. I maailmansodan aikana venäläiset saivat armenialaiset kapinoimaan haluamillaan alueilla. Venäläisten edetessä heihin liittyneet armenialaiset olivat hyvin julmia. Kapinat saattoivat vaikuttaa ratkaisevasti koko sodan kulkuun tällä rintamalla, sillä turkkilaisia joukkoja oli vedettävä rintamalta taistelemaan kapinallisia vastaan. 1890-luvlla eurooppalaiset estivät turkkilaisia kukistamasta armenialaisten kapinaa kokonaan ja puuttuivat taisteluihin välittämällä rauhan. Turkkilaiset esitettiin propagandassa lännessä avuttoman vähemmistön vainoajina, vaikka kommunistinen sissiliike oli terrorisoinut laajasti maata ja tehnyt salamurhia. Jopa pankkirosvoja vaadittiin vapaaksi.
Nuorturkkilaiset ja kansanmurha
1862 Giuseppe Mazzini, Italian yhdistymisen ehdottaja ja Carbonarin jäsen (illuminaattien Italian osasto) lähetti agentteja Venäjälle luodakseen kaaosta ja aiheuttaakseen tsaarille ongelmia. Pian sen jälkeen, Young Polandin avulla hän organisoi Nuoren Ottomaani-liikkeen Pariisissa. Hänen kuolemaansa 1876 mennessä nämä kapinalliset saivat jalansijaa Konstantinopolissa, yhteisössä, joka otti vastaan rikkaita marranoja (kryptojuutalaisia) ja juutalaisia maanpakolaisia Espanjasta, Italiasta ja portugalista. Kapinalliset toivat mukanaan angloranskalaisia pankkiireita ja he suosivat vapaakauppaa. Vaikka liike kukistui, liike syntyi uudelleen Nuorturkkilaisena liikkeenä. Tämä liitto tuhoaisi Ottomaanien imperiumin 7 vuodessa vallan saatuaan. 1876-1878 lyhyenä perustuslaillisena aikana liike tuki parlamenttia Abdülhamid II:sta vastaan. Vaikka tämän jälkeen nuorturkkilaisten toimet tukahdutettiin, siitä kehittyi vahva voima. Se vaikutti Euroopassa ja brittien haltuun liukuneessa Egyptissä, perusti lukuisia puolueita ja järjestöjä kaataakseen sulttaanin hallinnon. Mehmed Talaat perusti vapaamuurariloosin (“Committee of Union and Progress = CUP). Pääideologi oli Ziya Gökalp.
Emmanuel Karasu, lakimies ja sefardijuutalainen oli avainjäsen nuorturkkilaisessa liikkeessä 1890-luvulla Salonikissa, jossa hänestä tuli makedonialaisen Risorta-loosin presidentti ja jossa hän etsi tukea lukuisilta juutalaisjärjestöiltä. Hän kehitti vapaamuurariliikettä Ottomaanien imperiumissa. Salonikissa vapaamuurarit suosivat nuorturkkilaisia, yös Talaatia. Karasu liittyi Ottomaanien vapausyhdistykseen, joka oli myöhemmin CUP:in osa. Yksi em. juutalaisjärjestöistä oli Alliance Israeélite Universelle, jolla oli 11 koulua Konstantinopolissa, joissa 3000 oppilasta. Noin 1000lasta opiskeli Talmudia erityisissä yksityisissä kouluissa, joita oli 30. Alliance, vaikkakin opetti juutalaisia monissa käytännön taidoissa, halusi asettaa juutalaisia vaikutusvaltaisiin asemiin esim. suuriin firmoihin.
Vuonna 1900 Grand Orient sai kontrollin Nuorten Turkkilaisten Puolueesta, joka koostui lähes kokonaan juutalaisista, kreikkalaisista ja armenialaisista. Vasta sitten siitä alkoi tulla merkittävä voima. Useimmat vapaamuurarit Konstantinopolissa liittyivät CUP:iin ja Nuorturkkilaiseen liikkeeseen, mannermaisen vapaamuurariliikkeen muodossa. Nuorturkkilainen liike Pariisissa oli maltillisempi kuin Salonikin liike. Siellä 140 000 ihmisestä 80 000 oli Espanjan juutalaisia ja 20 000 kryptojuutalaisia, jotka ulkoisesti harjoittivat islamia. Monet Espanjan juutalaiset olivat mukana italialaisissa vapaamuurarilooseissa, jotka kuuluivat Skottilaiseen Riittiin. Sekä Italian rapparit että nuorturkkilaiset käyttivät mottoa “Vapaus, Veljeys ja Tasa-arvo”. Vallankumouksen jälkeen 1908 CUP perusti päämajansa Konstantinopoliin. Sen tärkeimmät jäsenet olivat juutalaisia vapaamuurareita. Juutalaiset muissa maissa tukivat innokkaasti Turkin tapahtumia. Monille oli ilmeistä, että kyseessä oli pikemminkin juutalainen kuin turkkilainen vallankumous. Karasu ja muut informoisivat myöhemmin Abdülhammidia hänen syrjäyttämisestään 1911. Hän vastasi: “Kansakunta on erottanut minut, se on ok…mutta miksi toitte juutalaisen Khilafaan?” (osoittaen Qrasowia). Mitä ilmeisimmin siksi, että sulttaani oli kieltäytynyt myymästä Palestiinaa juutalaisille, he aikoivat saada viimeisen sanan erottamalla tämän. Kirjoittajien armeija pantiin syyttämään sulttaania lukuisista moraalittomuuksista ja tyranniasta.
Vuonna 1905 perustajajäsen tri Bahaeddin Sakir johti CUP:ia. Osa jäsenistä kannatti vallankumousta, osa asteittaista uudistusta. 1906 Sakir muutti järjestön poliittiseksi yhdistykseksi ja liittoutui Nuorturkkilaisten kanssa, joilla oli yhteyksiä salaisiin järjestöihin, kuten Italian Carbonariin. Syyskuussa 1907 CUP sulautui yhteen Ottomaanien vapausyhdistyksen kanssa, jonka Talaat oli perustanut Salonikissa upseerien ja byrokraattien kanssa 1906. Nuorturkkilaiset vahvistuivat ja soluttivat armeijan eliittiupseeriston. Talaat sai käsiinsä huomattavan vallan CUP-järjestössä, jota käytti etenkin imperiumin hajottamisen aikana 1918-1922.
1907 Talaat oli Ottomaanien imperiumin Skottilaisen Riitin vapaamuurarien suurmestari. Lukuisat nuorturkkilaisten johtajat olivat korkeissa asemissa järjestössä. Adolph Isaac Crémieux, Ranskan B’nai B’rithin johtaja auttoi perustamaan Skottilaisen Riitin Turkkiin. Hän oli aiemmin johtanut Mazzinin Nuorta Ranskaa ja auttanut Napoleon III:n valtaan. Nuorturkkilaiset olivat tyypillinen osa kehittyvää yleismaailmallista valtaklikkiä, vastaavia kuin Leo Straussin opetuslapset Chicagon yliopistossa. Useimmat heistä olivat juutalaisia tiedemiehiä, vaikutusvaltaisia valtion virkamiehiä, toimittajia, tohtoreita ja poliittisia aktivisteja.
Salonikin kaupungin 100 000 asukkaasta 70 000 oli juutalaisia. Eurooppalaisen diplomatian suojissa vapaamuurariloosit toimivat täällä ja punoivat juoniaan. Ne perustivat 1908 julkaisun Acacia. Sulttaani ei mahtanut mitään lukuisille muurareille ja 1.5.1909 (kyllä, vasurit. Vappu on muurareille tärkeä päivämäärä) 45 turkkilaisen loosin jäsenet liittoutuivat Konstantinopolissa ja perustivat Ottomaanien Grand Orientin.Nimitettyään Mahmoud Orphi Pashan suurmestaiksi he perustivat Muinaisen ja Hyväksytyn Skottiulaisen Riitin ylimmän kokouksen.
Ismail Enver oli tärkeä Nuorturkkilaisen vallankumouksen organisoija. Hän oli vahvasti mukana toisen perustuslaillisen monarkian aikakauden toiminnassa ja imperiumin hajotuksessa. Hän johti CUP:ia, joka kontrolloi Ottomaanien imperiumia I maailmansodan aikana. Se oli Nuorturkkilaisen liikkeen konspiraatioydin. Vallankumous alkoi Balkanilla ja levisi nopeasti. 3.7.1908 valittiin uusi parlamentti. 60 jäsentä 275 edustajasta oli CUP:in jäseniä, mutta heillä oli valtaa muiden puolueiden ylitse. Vladimir Jabotinsky, venäläinen sionisti ryhtyi lehden “Nuori Turkkilainen” päätoimittajaksi. Hän muutti varta vasten kumouksen jälkeen Konstantinopoliin tämän vuoksi. Ryhmällä oli monta muutakin lehteä. Tätä rahoittivat venäläiset sionistit ja B’nai B’rith johti julkaisutoimintaa. Muistamme Jabotinskyn monesta aiemmasta bloggauksesta etenkin Toisessa näkemyksessä. Hän perusti Irgun-terroristijärjestön Palestiinassa. Vastavallankumousta 1909 seurasi uusi vallankumous samana vuonna. CUP muutti muotoaan perustuslain kieltäessä salaiset järjestöt, mutta tietysti toiminta jatkui pian Salonikissa ja Makedoniassa
Venäjän vallankumousten vahva vaikuttaja Alexander Parvus siirtyi 1906 Turkkiin. Hän oli ensin Turkkilainen Kotimaa -lehden taloustoimittaja ja sitten Turk Yurdun päätoimittaja, ryhmän päivälehden. Hän oli tärkeä taloudellinen ja poliittinen neuvonantaja ja rahoittaja, joka vehkeili korkeimman johdon kanssa. Hän teki omaisuuden varustaessaan Turkin armeijaa Balkanin sotien aikana, minkä jälkeen sosialistit menettivät luottamuksensa häneen. Hän palasi Eurooppaan ja alkoi valmistella uusia vallankumouksia Venäjällä. Kirjassa sanotaan, että Parvus oli monien mielestä englantilaisten tiedustelupalvelun mies. Minusta kyse on talmudistien sisärenkaasta, mutta senhän tärkeä juoksupoika tämä salainen palvelu on aina ollut.
Ismail Enver, Talaat ja dönme nimeltä Djavid Bey tulivat organisoimaan 1915 armenialaisten kansanmurhan. Balkanin sodat ja muut tapahtumat olivat lisänneet jännitteitä. Suurin osa kristitystä väestöstä oli näiden sotien myötä siirtynyt muiden valtakuntien alamaisiksi. CUP muutti politiikkaansa ja sitä myötä koko maa, joka monikulttuurisuuden sijaan alkoi suosia muslimi-orientoituneeksi maaksi. Armenialaiset olivat kannattaneet CUP-järjestöä ja osallistuneet sen toimintaan, mutta nyt alkoi sen valta parlamentissa olla heille rasite. Mielenkiintoista on se, että nuorturkkilaisten kautta käytti valtaa voima, jonka johto oli kristityissä maissa. CUP alkoi levittää islamilaista propagandaa ja muutti politiikkaansa tykkänään. Se oli tähän asti edustanut kaikkea länsimaisen mallin mukaista kehitystä. CUP-kluit levisivät ympäri maan ja haastoivat traditionaaliset voimat. Vuonna 1914 kaikki hallitusvalta oli sisäministeri Talaatilla, sotaministeri Enverillä ja meriministeri Djemalilla. Heitä kutsuttiin kolmeksi pashaksi. Vapaamuurarit, Parvus ja marxilainen politiikka ohjasi heitä heidän kontrolloidessaan ottomaanien hallitusta lokakuuhun 1918, jolloin he pakenivat. Balkanin sodan aikana CUP oli kaapannut vallan itselleen 1913. Sodan muuten Turkki hävisi, koska Nazim Pasha ei kuunnellut saksalaisia neuvonantajiaan ja hyökkäsi epärealistisesti puolustuksen sijaan.
CUP oli solminut salaisen sotaliiton Saksan kanssa ja johti maan sotaan. 1915 suoritettiin laaja kristittyjen vastainen vaino, jossa tietysti armenialaiset pääasiassa kärsivät. Armenialaisten kapinointi verukkeena sodittiin muka “sisäistä vihollista” vastaan (Talaat Bey eli M. Talaat kertoi amer. lähetystön Johannes B. Mortmannille, että sotaa hyväksi käyttäen näistä vihollisista eli kristityistä tehdään täysin selvää koko maassa”). Mitään oikeaa uhkaa ei ollut imperiumin sisäosissa. Kaikki kristityt pyrittiin “evakuoimaan”, kaikki armenialaiset, , katoliset, kaldealaiset, protestantit ajettiin Jesse B Jacksonin (konsuli) mukaan hänen mainistemistaan provinsseista. Ihmiset ajettiin autiomaahan kuolemaan. Nuorturkkilaiset järjestivät silminnäkijöiden mukaan joukkomurhia, silpomisia ja massaraiskauksia. Kauhistuttavia vihan osoituksia. Usein puhutaan, että murhista vastasivat todellakin pääasiassa ateistiset modernit turkkilaiset. Juutalaisväestö ei ollut vaarassa, sillä vastuulliset olivat vapaamuurareita. Kyseessä olisi Spingolan mukaan pikemminkin juutalaisen valtaklikin aggressio kristinuskoa vastaan kuin islamilainen aggressio. Se tehtiin osaksi islamin uskon nimissä. Turkkilaiset eivät olisi pärjänneet ilman juutalaisia kauppiaitaan ym. He ottivat armenialaisten kauppiaiden paikan liike-elämässä. Armenialaisten omaisuus, siis myös rikkaiden, otettiin heiltä pois. Miten se jaettiin, ei kirjassa selviä.
Kansanmurha on vaikea asia nykyisin. Vastuullisista kiistellään ja myös laajuudesta ja kaikesta muusta. Dokumentteja on väärennetty ja syytöksiä jaettu. Länsivallat yrittivät tehdä Saksasta osasyyllistä ja Morgenthau. Isä Morgenthau on tekopyhä eikä toiminut itse asiassa sodan aikana suurlähettiläänä. Saksalaiset oikeasti protestoivat tapahtumia. he Scheilin mukaan estivät juutalaisiin kohdistuneen vainon tai ainakin kovasti vastustivat sitä. Ilmeisesti turha huoli, sillä kyseessähän oli illuminaatin tekemä ilmeisesti osaksi rituaalinen megarikos bolshevismin veriorgioiden tapaan. Kirjassa on kuvaus juutalaisen ryhmän siirrosta pois Palestiinasta, mutta tämä saattaa liittyä englantilaismielisten juutalaisten siirtoon pois sotatoimialueelta. Saksa antoi Balfourin julistuksen kanssa kilpailevan julistuksen.
Mustafa Kemal
Mustafa Kemal syntyi Salonikissa. Hän oli vapaamuurari, Nuorturkkilaisen liikkeen tukija ja myöhemmin Turkin ensimmäinen presidentti (1923-38) Kemal Atatürk (=Turkkilaisten isä). Hän oli sukutaustaltaan espanjanjuutalainen, muslimi-marranon ja ortodoksimuslimin jälkeläinen. Juutalaisen ensyklopedian mukaan hän oli Dönme (krypto) -vanhempien jälkeläinen (of Dönme origin), kuten Salonikin juutalaiset yleisesti väittävät. Hän liittyi CUP:iin, vaikka vastusti osaa sen politiikasta. Hän osallistui vallankumouksen 1908.
Eshtablishmentin historioitsijat Turkissa ja muualla ovat liioitelleet Kemalin urotöitä etenkin Gallipolin taisteluissa 25.1.1915-9.1.1916. Ottomaanit liittolaisineen menettivät 251 000 miestä (60 %) ja Liittoutuneet 59 % eli 220 000. Todellisuudessa Kemal sai aikaan Turkin täydellisen tappion sodassa toimillaan. Kemal suunnitteli Turkin armeijan vetäytymisen Aleppoon, missä se pommitettiin. Tämän tappion jälkeen viholliset tukivat Kreikan invaasiota, joka lisäsi Kemalin suosiota. Kun hän oli varmistanut asemansa, tuki Kreikalta vedettiin. Kemal tuntui olleen vihollisensa suosiossa. Toisaalta Kemal tuntui järjestävän armeijansa asemat siten, että liittoutuneet pystyivät aiheuttamaan valtavat tappiot.
Nyt kun tajuamme illujen huseeranneen Turkissa mielin määrin ja ohjanneen Saksankin sodankäyntiä ja hallintoa vahvasti, voimme ehkä oivaltaa, että illujen pääsotamies ja renki Englannissa saattoi alusta lähtien tähdätä tahallaan Gallipolin fiaskoon. Yhdessä vastapuolen toverien kanssa suorastaan murhautettiin niin brittejä, australialaisia ym. ym. ja toisella puolen turkkilaisia. Churchill, joka nautti juopuneena Saksan pommitusten seuraamisesta nauhalta, saattoi illuna ja kultastandardin takia maailmansotia sytyttelevänä sontaläjänä nauttia myös maanmiestensä murhaamisesta. Sodanhan tuli kestää kauan, jotta saatiin Venäjälläkin aikaan kumous.
Sodan jälkeen liittoutuneet eli Englanti ja Ranska huseerasivat Konstantinopolissa, teloitutivat muutamia pieniä kaloja ym. sotarikoksista ja järjestivät marionettiensa kesken uusia sotia eli teurastuksia. Kreikan ja Turkin sodassa 1919-1922, Armenian ja Turkin sodassa 1920, Ranskan ja Turkin sodassa 1920-21 kuoli ehkä yli miljoona ihmistä taisteluissa ja etnisissä puhdistuksissa. Sotien “sankarista” tuli maan isä niiden jälkeen. Englannin suurlähetystön dokumentit Konstantinopolissa ja massonnien julkaistut tiedot antavat ymmärtää, että 70 000-80 000 okkullttista vapaamuurarijuutalaista ja 20 000 kryptojuutalaista kukisti koko Konstantinopolin lähes laukaustakaan ampumatta (David Musa Pidcock: Satanic Voices, 1992)
Huonosti sotimisesta vielä: http://www.realityzone.com/hiddenagenda2.html toukokuussa 2012 tarjosi Norman Doddin ja G Edward Griffinin trascriptiota vuodelta 1982, jonka mukaan The Carnegie Endowment Center of National Peace olisi arkistoissaan säilyttänyt sähkettään presidentti Wilsonille. Siinä kehotetiin kiinnittämään huomiota, ettei tämä lopettaisi sotaa liian nopeasti. Sattui silmään kirjan lopusta. Hyvä kirja taas Spingolalta ja luen pian lisää. Melko selkeä kuvio alkaa siis paljastumaan sodista. Tarkoitus oli tapattaa mahdollisimman paljon ihmisiä ja kerätä rahaa pankeille ym. Saada aikaan velkaantumista ym. ja lisätä talmudistivaltaa. Petollisten kenraalien ja marionettipoliitikkojen avulla saatiin ohjailtua sotaa mielin määrin. I maailmansota, II maailmansota ja Yhdysvaltojen ns. sisällissota (Spingola: Lincolnin vallankumoussota tms.) olivat suuria teurastuksia, ilmeisesti rituaalista saatanallista murhauttamista ja tuhoamista, joka eteni aina eliitin suunnitelmien mukaan. Ihmisten olisi syytä muuttaa käsityksiään paljon sodista ja maailman tapahtumista. Carnegie-keskus, Wilson kuten myös H. Hoover olivat Spingolan mukaan Rothschildien orjia.
http://www.heinola.org/~patato/genoci.html
Tuossa suomeksi juttua (Bjerknesiltä) aiheesta juutalaiset armenialaisten murhaajina. Tai no.. no jääköön linkki (lisätty 9.9.) On kyllä melkoista skeidaa paljon tuolla hemmolla ja etenkin Hitleristä ja holokaustista. Bjerknes on ennenkin vaikuttanut natsivihaajalta. Silti hyviä lähteitä tuohon aiheeseen.
23.1.2013: Lisätäänpäs hyvä artikkeli Jonathan Azaziahilta:
http://theendofzion.com/2013/01/20/the-accusation-of-anti-semitism-jonathan-azaziah/
“The subversive and maniacal Young Turks, who perpetrated the Armenian Genocide, were Jewish in origin who strongly believed in the Talmudic-Kabbalistic ideology of the 17th century false Jewish Messiah Sabbatai Zevi and his followers, whom many of them descended from. The Young Turks, who were also deeply connected to Freemasonry, had extraterritorial ambitions and were not content with just eliminating the Ottoman Empire; they wanted to establish a “Jewish state” in the heart of Mesopotamia, after ethnically cleansing the indigenous peoples in a repeat of the Armenian Genocide (51). Their exploits were funded by the wealthy communities of Jews and Donmè (crypto-Jews) of Thessalonika (Salonika; Thessaloniki, then part of Turkey, now part of Greece), as well as powerful Jewish-Zionist banking interests in Vienna and Berlin (52).
Their flagship propaganda paper, “The Young Turk,” was managed by none other than Jewish supremacist Vladimir “Iron Wall” Jabotinsky, the genocidal spiritual godfather of the Irgun terror gang, and arms used in their massacres were provided by powerful Jewish financier of the Bolsheviks, Alexander Israel Helphand, better known as “Parvus.” Emmanuel Carasso, Jewish-Zionist founder of the Young Turks, maintained close links to and sought advice from B’nai B’rith, the institution of Jewish Freemasonry, throughout their campaign of bloodshed and militarism (53).
Without the Young Turks’ overthrow of the Ottoman Empire, there would not be a usurping Zionist entity in Palestine now; there would be no Zionist occupation. To understand that the perpetrators of the Armenian Genocide were one of the seemingly endless tentacles of international Zionism is to understand a major missing piece of the geopolitical puzzle. The Zionists were well-aware that the Ottoman Empire had to be liquidated if they were to turn Palestine into a “Jewish homeland,” hence why the Young Turks, a force almost exclusively comprised of Jews, were put into action. Today, the Zionist Power Matrix not only wants this hidden Jewish history ignored, but buried; it wants to maintain the idea that “Muslim Young Turks” massacred Armenian Christians to further the Zionist “divide and conquer” agenda.””
Näin sanoi Amerikan presidentti Benjamin Franklin. Ote kirjoituksesta:
Jo yli 1700 vuotta, juutalaiset ovat surkutelleet surkeaa kohtaloaan siitä että heidät on karkotettu kotimaastaan, jota he kutsuvat Palestiinaksi. Mutta, hyvät herrat, antoiko maailma sen heille (fee simple ?), he löytäisivät heti jonkun tekosyyn minkä takia he eivät palaisi sinne. Miksikö ? Sen takia että he ovat vampyyreitä, ja vampyyrit eivät elä vampyyrien joukossa. He eivät voi elää vertaistensa joukossa. Heidän täytyy saada elatuksensa kristityistä ja muista ihmisistä, jotka eivät ole heidän rotua.
Juutalaiset, hyvät herrat, ovat Aasialaisia, annetaan heidän syntyä siellä missä, (en osaa kääntää tätä………..). Heidän ajatuksensa eivät ole yhdensuuntaisia Amerikkalaisten kanssa, eivätkä tulisi olemaankaan vaikka he eläisivät joukossamme kymmenen sukupolvea. Leopardi ei pääse eroon täplistään. juutalaiset ovat aasialaisia, ovat uhka tälle maalle jos heille on maahantulolupa myönnetty, heidät pitäisi perustuslaillisen edustajainkokouksen päätöksen nojalla karkottaa.
Linkki:
http://lampuri.fi/presidentteja.htm
Vieläkin ihmetyttää ihmisten tietämättömyys. Mutta ei se kuitenkaan ole minkäänlainen ihme, onhan ihme, onhan meitä aivopesty jatkuvalla propagandalla. Esimerkiksi toisesta-maailmansodan jälkeen on jatkuvasti toistettu sitä että germaanit ovat mukamas arjalaisia. Ja arjalaisten todellista alkuperää ei kerrota.
Näin aivopesemällä kansat, voidaan rikokset salata. Sillä holocaustin tekivät he jotka siitä eniten hyötyivät. Mutta jatkuvalla valheiden toistolla, ollaan saatu kaikki nurinkurin. Eli germaanit on saatu luulemaan, että he ovat mukamas syypäitä holocaustiin. Todellisuudessa holocaustiin syypäitä ovat he, jotka suorittivat oman rotupuhdistuksensa. Eihän Israeliin saa muuttaa kuin puhdasrotuisia. Näin on raamatussakin mainittu;
Viides Mooseksen kirja;
2:34 Ja me valloitimme silloin kaikki hänen kaupunkinsa ja vihimme tuhon omiksi jokaisessa kaupungissa miehet, naiset ja lapset, päästämättä pakoon ainoatakaan.
2:35 Ainoastaan karjan me ryöstimme itsellemme ynnä saaliin valloittamistamme kaupungeista.
7:16 Tuhoa kaikki kansat, jotka Herra, sinun Jumalasi, antaa sinulle; älä heitä sääli. Älä myöskään palvele heidän jumaliansa, sillä se tulee sinulle paulaksi.
7:22 Ja Herra, sinun Jumalasi, karkoittaa nämä kansat sinun tieltäsi vähitellen. Älä lopeta heitä yhtäkkiä, etteivät metsän pedot lisääntyisi sinun vahingoksesi.
7:23 Herra, sinun Jumalasi, antaa heidät sinulle alttiiksi ja saattaa heidät suureen hämminkiin, kunnes he tuhoutuvat,
7:24 ja hän antaa heidän kuninkaansa sinun käsiisi, ja sinä hävität heidän nimensä taivaan alta. Ei kukaan kestä sinun edessäsi, vaan sinä tuhoat heidät.
23:2 Älköön kukaan sekasikiö pääskö Herran seurakuntaan; älköön sellaisen jälkeläinen edes kymmenennessä polvessa pääskö Herran seurakuntaan.
Esra;
9:1 Kun tämä oli suoritettu loppuun, astuivat päämiehet minun tyköni ja sanoivat: ”Ei kansa, ei Israel eivätkä papit ja leeviläiset ole eristäytyneet maan kansoista ja niiden kauhistavista teoista – ei kanaanilaisista, heettiläisistä, perissiläisistä, jebusilaisista, ammonilaisista, mooabilaisista, egyptiläisistä eikä amorilaisista.
9:2 Sillä näiden tyttäriä he ovat ottaneet itsellensä ja pojillensa vaimoiksi, ja niin on pyhä siemen sekaantunut maan kansoihin. Ja päämiesten ja esimiesten käsi on ollut ensimmäisenä tässä uskottomassa menossa.”
9:3 Kun minä tämän kuulin, repäisin minä vaatteeni ja viittani, revin pääni hiuksia ja partaani ja istuin tyrmistyneenä.
10:3 Niin tehkäämme nyt Jumalamme kanssa liitto, että me Herran neuvon mukaan ja niiden neuvon mukaan, jotka pelkäävät meidän Jumalamme käskyä, toimitamme pois kaikki ne vaimot ja heistä syntyneetlapset; tehtäköön lain mukaan.
10:11 Mutta antakaa nyt Herralle, isienne Jumalalle, kunnia ja tehkää hänen tahtonsa: eristäytykää maan kansoista ja muukalaisista vaimoista.”
Nehemia;
9:1 Mutta saman kuun kahdentenakymmenentenä neljäntenä päivänä israelilaiset kokoontuivat paastoten,säkit yllä ja multaa pään päällä.
9:2 Ja Israelin heimo eristäytyi kaikista muukalaisista, astui esiin ja tunnusti syntinsä ja isiensä rikkomukset.
9:7 Sinä olet Herra Jumala, joka valitsit Abramin ja veit hänet pois Kaldean Uurista ja annoit hänelle nimen Aabraham.
9:8 Ja sinä havaitsit hänen sydämensä uskolliseksi sinua kohtaan, ja niin sinä teit hänen kanssaan liiton antaaksesi hänen jälkeläisillensä kanaanilaisten, heettiläisten, amorilaisten, perissiläisten, jebusilaisten ja girgasilaisten maan. Ja lupauksesi sinä olet täyttänyt, sillä sinä olet vanhurskas.
10:30 Me emme anna tyttäriämme maan kansoille emmekä ota heidän tyttäriänsä pojillemme vaimoiksi.
13:3 Kuultuaan lain he erottivat kaiken sekakansan Israelista.
Adolf Hitler tiesi jo aikoinaan miten käyttää propagandaa, ja miten uskomattomiin tuloksiin sillä päästään.
Ote Adolf Hitlerin kirjoituksista: 6.Luku. Sotapropaganda;
-Tämä suuri linja yksin, josta ei koskaan saa poiketa syrjään, voi alati yhtäläisenä pysyvällä tavalla, johdonmukaisesti tähdennettynä johtaa lopulliseen menestykseen. Silloin voidaan ihmettelyä tuntien todeta, miten tavattomiin, melkeinpä käsittämättömiin tuloksiin sellaisella sitkeydellä ja kestävyydellä voi päästä. Jokaisen propagandan onnistuminen on, yhtä hyvin liike-elämässä kuin valtiollisellakin alalla, sen varassa, miten kauan ja miten tasaisen yhtenäisesti sitä käytetään.
-sitä harjoitettiin uupumattoman sitkeästi. Koko sodan aika käytettiin kerta kaikkiaan oikeiksi tunnustettuja perusajatuksia ja esittämismuotoja tekemättä koskaan vähäpätöisimpiäkään muutoksia. Aluksi tämän propagandan julkeat, röyhkeät väitteet saivat sen tuntumaan mielettömältä, sitten se muuttui epämieluisaksi, ja lopulta sitä uskottiin.
Ja kas kummaa, he joilla on media suurelta osin hallussaan, käyttäytyvät ehkä näin. Joten todelliset syylliset holocaustiin on saatu salattua. Siksi useat luulevatkin, että germaanit ovat mukamas syyllisiä toisen-maailmansodan aikaisista todellisten-arjalaisten rotupuhdistuksista.
Ranskassa sakkotuomio typeille, jotka kampanjoivat israelilaistuotteiden boikotoinnin puolesta:
http://forward.com/articles/188554/french-court-fines-members-of-bds-group-calling-fo/
Akjaa olla ihan täydellistä orjuutta.
Mekkaan ja Medinaan Saudi-Arabiassa kun ei pääse ei-muslimi edes vierailemaan. Suomal. tutkimusmatkailija Wallin tekeytyi muslimiksi käydäkseen Mekassa. Israeliin sentään saa turistiviisumin kolmeksi kuukaudeksi ja heti pidempään, jos olet töissä jne… Näin avojalkaisesta ouluulaisesta on hyvä, että on olemassa edes yksi juutalaisvaltio olkoon sekarotuisia tai käännynnäisiä, mitä tuolla on väliä, se on heidän, ei meidän ongelma. Kärkkäinen itsekin voi kääntyä noudattamaan juutalaisia tapoja jne ja sitten anoa Israelin kansalaisuutta. Itse asiassa kuka vaan suomalainen.
Eli Mekkaan mennääkseen käännyttä muslimiksi, kansalaisuuden saamisesta ei ole minulla tietoa.
Mutta esimerkiksi eräs palestiinalaisäiti, jonka tapasin Suomessa ihmetteli, että kun veli halusi Arabiemiraattien kansalaisuuden ei saanut sitä – veli oli sentään vuosikaudet jo asunut Emiraateissa ja oli työpaikkakin. Mutta ei. Miksihän Emiraatit ei myönnä kansalaisuutta, ovathan palestiinalaiset muslimeja enimmiltään (ja mitä väliä) ja semminkin osaavat maan kieltä ja yleensäkin palestiinalaisilla kaikilla on sukulaisia ja juuret Israelia ympäröivissä arabimaissa kuten Egyptissä ja Jordaniassa (suurin osa juuri näistä maista kotoisin). Ei pitäisi olla niin vastenmielistä. Ymmärrän että emäntää kiukutti. Suomen kansalaisuuden sentään voi saada.
Israelissa voi heiluttaa Suomen lippua ja käydä kirkossa, kansalaisuutta on pitempi tie hakea. Ei kuitenkaan mahdotonta yhdelläkään tämän palstan lukijalle, jos haluat elää juutalaisena. Maapallo on suuri ja avara, jos luterilaisuus miellyttää tai islam, on mistä valita.
ps älkää nyt kysykö pöljyyttäkään, miksi palestiinalaiset eivät saa Israelin kansalaisuutta. Täti toistaa: piti kääntyä juutalaiseen uskontoon. Kaikki, jotka vuonna 1948 halusivat jäädä Israeliin, saivat kyllä Israelin kansalaisuuden muslimeina ja kristittyinäkin. Suurin osa kuitenkin uskoi ympärillä olevia arabivaltoja, jotka lupasivat tuhota nuoren juutalaisvaltion ja kehottivat ensin arabeja pakkaamaan kimpsut kampsut ja lähtemään pakoon. Heille luvattiin, että saisivat palata takaisin, kun oli ajettu mereen ensin pari tyyppiä. Tämä ei onnistunut kuten tiedetään ja heistä tuli pakolaisia. 60 vuotta ja vieläkään ei ongelmaa ole muka osattu ratkaista – koska sitä ei haluta ratkaista. Niin kuin Suomi sopeutti Karjalan pakolaiset, Neuvostoliitto hyökkäsi, vei maita meiltä. Kuka tänään vielä kehtta inttää, että ne eivät olisi osa Venäjää. Kehottaa omia lapsiaan itsemurhaiskuihin, julistaa vihaavansa venäläisiä kutsuen heitä sioiksi ja eläimiksi, pitäisi ohjusiskuja Helsingistä Pietarin siviilikohteisiin oikeutettuina ja vannoisi ajavansa venäläiset mereen. JA että kaiken tämän jälkeen yksikään venäläinen ei enää asuisi Suomessa tai edes poikkeaisi täällä ohikulkien. Tämä on se, mitä palestiinalaisten johtaja Abu Mazen (terroristinimi), nykään Mahmoud Abbas julistaa. Ja riitelevät perinteiseen tapaan keskenänsä: Fatah, Hamas, Egyptin johto, muslimiveljeskunta. Satoja Biljoonia on hukassa Palestiinalaishallinnolta, jota nyt on herätty peräänkuuluttamaan: niitä ei ole tiliöity. On ollut parempia kohteita kuin palestinalaisten tavallisten pulliaisten hyvinvointi. Kiukuttaa.
Juutalaiset harjoittavat rotuoppia, eivät ota pakolaisia mistään. halveksivat muita, pyrkivät maailman herruuteen ja ovat siinä jo pitkällä. Estävät kaiken arvostelun. tukkivat vapaan sanan. ZionaZZismia.
Juutalaiset ovat johtajan asemassa sekoittamassa kansallisvaltioiden identiteettiä. Hirvittäjä mamujen maahantuonti on juutalaisten organisoimaa. Miksiköhän? Sitä sopii ihmetellä. Ja se holokausti: se on täyttä sontaa osoitettuna usealla indikaattorilla. Punaisen Ristin luvut keskitysleireillä kuolleista on 271 tuhatta. Sehän on ”hiukan” pienempi luku kuin 6 miljoonan mantra, jota niin mielellään on hoettu ja saatu aivopestyä kansat. Niin, ja venäjällä piti tapetun 870 tuhatta juutalaista keskitysleirissä. Geologit tutkivat paikan, eikä yhtään luuta saati tuhkaa löytynyt koko alueelta. Oliko geologeilla huonot laitteet ja ammattitaito, vaiko koko juttu täyttä potaskaa, kuten kaikki muukin, mitä Israelista tulee. Ei vaiteskaan: 400 ydinohjusta ovat tosia, ei mitään polttopulloja.
Miksi muuten Israelille sallitaan ydinaseet? Eihän niitä sillä saisi olla ja se hyökkäilee muihin maihin muka sen vuoksi, että muut maat niitä kehittävät.
http://www.truthinourtime.com/the-most-important-thing-i-have-ever-read/
Can those who disagree with us furnish evidence to prove that we are not Israel, and that the Jews are? No man’s answer will suffice. The answer must come from
God’s Word so that the issue may be clear.
http://thewhitenetwork.com/2013/12/10/the-murder-of-mary-phagan-part-1/
Leon Frankin kohtelu on kuulemma kuin Dreyfusin juttu Jerisaem Postin mukaan!
Mikä johti ADL-järjestön sytyyn tai KKK:n uudestisyntymiseen? Pitänee kuunnella, vaikka tarina onkin tuttu!
http://www.patriootti.com/erich-priebken-elama-ja-viimeinen-haastattelu/
Palestiinalaiset eivät ole arabeja, vaan samoja kuin juutalaisetkin. Ehkä tämä saattaa olla pääasiallinen syy miksei palestiinalainen saanut Arabiemiriittien kansalaisuutta. Abu-Hanna kirjoitti tästä, mutta Suomessa ei liiemmin keskusteltu koko asiasta. Eivätkö ihmiset kenties käsittäneet Abu-Hannan puheita ja kirjoituksia. Abu-Hanna kirjoitti (Sinut kirjassaan 2007 sivu:74)Vieraillessaan kiinalaisessa kupunginosassa Malesiassa ollessaan, kiinalainen nainen oli pitänyt Abu-Hannaa kiinalaisena, mutta arabi ei ollut hyäksynyt Abu-Hannaa arabiksi, mistä se saattoi johtua? Onhan Abu-Hannaa pidetty Suomessa mustalaisena väittää hän kirjassaan nurinkurin. Kaikki johtuu siitä tosiasiasta että tässä Abu-Hannan kirjoituksessa tulee ilmi hänen ja hänen kansansa historia, siksi Israelia kutsutaankin Lähi-idäksi. Alunperin tuolla alueella asui oikeita arabeja, mutta kaukaasian-arjalaiset eli länsi-kiinalaiset ovat menneet sinne sotilaallisesti ja siirtolaisuudellakin. Nykyään nämä kaukaasian-arjalaiset kutsuvat itseään juutalaisiksi ja arabeiksikin.
Abu-Hanna piti jopa puheen, jonka Junes Lokka laittoi uudensuomen blogiinsa. Puheessa oli tälläisia kohtia; (13:51)
Mutta mun DNA-kartassa on jännä, minä ja mun suomalaiskaveri Eija samassa huoneessa, kun mä näin mun kartan, niin se oli äärimmäisen, häkellyttävän– Luonnollisesti me ollaan kaikki somalialais-etiopialais-elintasopakolaisia kaikki. Me lähdettiin samalta alueelta. Ja sitten, mä en ikinä esimerkiksi pääse Lähi-Itään, mutta mulla on kauhean isot, aika monesta paikasta isot sellaiset geenipaikat on Itä-Karjala– siis saamelaisuus, joka on harvinainen, ja sitten Ruotsi. Mutta mulla ei ollut Lähi-Idästä mitään, aa sitten kelttiläisten.
Linkki; http://jlokka79.puheenvuoro.uusisuomi.fi/128933-mita-umayya-tarkoittaa
Ihmiset eivät tunnu käsittävän, että tuolla alueella on menossa rotusota. Arjalaiset eli juutalaiset ovat menneet sinne siirtolaisuudella, ja haluavat nostaa itsensä brahma kastiksi, samoin kuten Intiassakin. Itse juutalaiset eivät hyväksy mm palestiinalaisia, koska palestiinalaiset saattavat olla sekoittuneita arabeihin. Puhuiko Abu-Hanna liikaa, miksei hänen puheistaan ja kirjoituksistaan olla keskusteltu? Joutuiko Abu-Hanna menemään pakolaiseksi Suomesta, koska paljasti liikaa?
Muutamia mielenkiintoisia huomioita siionisteista:
Siionisti ei urheile. Tämä on mielenkiintoista, eikö? Siionisti EI urheile.
Miksiköhän ei? Koska hän on lyhyenläntä, heiveröinen ja isot korvat ? Koska hänellä on usein iso klyyvari ja kyömy myös?
Ehei, tämä ei ole este. Ongelma urheilussa on se, että siinä PAREMPI VOITTAA. Tästä systä siionisti ei urheile. Siionisti urheilisi, jos voittaja voitaisiin sopia sisäpiirissä etukäteen. Voi, koko maailma olisi siionistiurheilijoita pullollaan…
Mutta siionistin harmiksi urheilu ei ole samaa kuin pankkimaailma, missä siionistit juonivat ja voitto on varma, koska muut pelaavat reilua peliä. Heprean kielessä ei ole sanaa reilu, siionistin mielestä reilu tarkoittaa tyhmää, se sana löytyy kyllä. 🙂
Siionisti on myös huono maalaamaan, koska siinäkin voittajaa ei voi sopia jossakin Maalariliiton illanistujaisissa. Se nyt vain on niin, että juutalainen ei osaa sellaista, jossa voittajaa ei sovita toisten juutalaisten kanssa etukäteen. 🙂
Siionistien kirjat ovat yleensä kertomuksia siionistien ”kärsimyksistä” ja noin yleisesti ottaen tarinat liikkuvat oman navan lähimaastossa. Lisäksi siionisti ei kertakaikkiaan ole koskaan tavannut missään eikä milloinkaan toista siionistia, joka olisi paha ihminen. Paul Auster, pyörryksiin polvistuttu amerikkalainen kirjoitti kirjan ”Turhuuksien rovio”, jossa KAIKKI pankkiirit olivat muita kuin juutalaisia. Juutalaisia pankkiireja ei ole olemassa! Ne ovat fiktiota, mutta niistä ei saa edes kirjoittaa, jotta kukaan ei vain vetäisi sitä johtopäätöstä, että siionistit ovat (taas kerran) nus…neet meidän kaikkien rahat.
Siionistit eivät osaa elää kylmässä. Kiitos, Taivaan Isä!
Siionisti on yleisesti ottaen komea, eikö? Otetaan esimerkiksi klassikkojumalatar, Golda Meir. Tai miljardööri Sheldon ”YdinpommiTeheraniin” Adelson. Ihmisgeenejä parhaimmillaan…
Hepreankielessä ei siis ole sanaa reilu. Lähin sitä kuvaava sana kääntyy jotenkin kuten ”ääliö” tai ”tomppeli”. Reilu peli on siis käännettynä ”ääliö peli” ja se on varattu meille goyimille. Siionisteilla reilu peli kääntyy kuten ”sisäpiiritieto”.
Näin se menee. Näin on Kosherit.
Juutalaiset ovat valittu kansa, heidän kauttaan tuli pelastus Jeesus Kristus, koko maailmalle. Jeesus syntyi juutalaisesta Mariasta. Kuka uskaltaa väittää, etteivät Juutalaiset ole valittu kansa? Heidän kansasta tuli meille pakanoille ikuisen elämän mahdollisuus.
Tässä jo jonkun aikaisemmin antama linkki: http://www.uusijerusalemi.com/judaistit.html
(jotta silmäsi vähän avautuisivat!)
Lisää havaintoja juutalaisista:
Synagoogat ovat rumia. Sanalla sanoen: rumia. Kävin Budapestissa synagoogassa – se oli ruma. Vieraita opasti omahyväinen nainen, jonka viesti oli kaikille: Me, juutalaiset, olemme muita parempia. Turha selittää, turha kaunistella, näin hän sanoi.
Voisiko joku valaista minua ja mainita edes yhden KAUNIIN ja mieleenpainuvan juutalaisten rakentaman historillaisen rakennuksen? Itkumuuri? Sallikaa minun itkeä.
Eurooppa on kaunis, Eurooppa on satumainen, mutta tästä ei voi juutalaisia kiittää. He eivät ymmärrä kauneuden päälle, he ymmärtävät vain rahan päälle.
Itse asiassa mielestäni hei eivät osaa kirjoittaa romaaneja. Ja olen lukenut kirjoja. He osaavat vain tuijottaa omaan napaansa. Jos juutalaisten tekeleitä vertaa Valkoisen Ihmisen kirjallisuuteen niin taas tulee mieleen Itkumuuri. Ja itkettää, ja naurattaa.
Väitän, että he eivät osaa tehdä kunnon musiikkia. Okei, okei, on siellä muutama viulunvinguttaja (Pappa ja Mamma maksoi loputtomat tunnit). Mutta osaako juutalainen rammsteinit tai rollarit? Ei, ei tule mitään. Vaikka kuinka sponssataan niin juutalainen ei rokkaa. Laulaako juutalainen kansanlauluja? Ei laula.
Juutalainen ei maalaa itseään historiaan. Mainitkaa yksi Leonardo Da Kosher. Antaa tulla.
Ehei, juutalainen osaa juonitella. Neljän seinän sisällä, muiden juutalaisten kanssa. Tämä on siionismin ydin. Sisäpiiritieto, juonittelu, heikompien hyväksikäyttö. Tämä on Kosher.
http://www.arvioikaa.com/JE.html
Tuossa on asiallinen artikkeli juutalaisista ja Israelista Uuden Liiton aikakaudella. Kannattaisi kaikkien, jotka sanovat olevansa kristittyjä, lukea tuo artikkeli, miksei myös muiden. Toki artikkelin kirjottaja vaikuttaa uskovan holohoaxiin ja ”natsien” pahuuteen, mutta se on toinen juttu se.
Näitäkin palstoja tietenkin lukee kulttuurimarxistien Ajatuspoliisi (suoraan Aldous Huxleyn romaanista 1984). Aldous Huxleyta pidettiin muuten antisemitistinä. Jos näin on, voit olla varma, että mies osaa kirjoittaa. Ja hänhän osaa. MOT. 🙂
Minusta ei ole oikein, että ajatuspoliisit tuomitsevat ns. ”vihapuheen” (lue: puheen, joka on eri mieltä kulttuurimarxistin kanssa), mutta eivät selkeästi kerro, mitä saa ja ei saa sanoa. Tämä on vähän kuin murhassa olisi eri asteita: pahasti murhattu, sopivasti murhattu, hyvin murhattu. Kulttuurimarxisti tietää, milloin joku on hyvin murhattu. Esim. bolshevistisen vallankumouksen kristityt uhrit olivat hyvin murhattuja, palestiinalaiset ovat tietenkin hyvin murhattuja. Yleisesti ottaen sopivasti murhattuja olivat mm. ne japanilaiset, jotka USA tappoi ydinpommeilla (saivat vain ansionsa mukaan).
Ja sitten ovat pahasti murhatut. Mehän kaikki jo tiedämme, kuka on pahasti murhattu. Juutalainen. Jos juutalaiselle tapahtuu jotakin niin takana on aina paha ihminen, yleensä Paha Valkoinen Ihminen.
Toisaalta bolshevistisen vallankumouksen ja Genrich Yagodan (lukekaa tästä herrantertusta) uhrit ikään kuin kerjäsivät murhaamistaan ja heitä ei loputtomasti muistella. Ehei, he ovat historian tomua, turhia ihmisiä. He olivat Valkoisia Ihmisiä ja kuka heistä välittää? Ei kukaan. Ei tietenkään.
Siinä Ajatuspoliisille miettimistä. Kenen joukoissa seisot, Ajatuspoliisi? Oletko varma, että haluat olla niissä joukoissa, jotka eivät välitä kaltaistesi joukkotuhosta? Mieti sitä.
Ennen kuin joku huomaa niin korjaan:
Aldous Huxley kirjoitti kirjan ”Uljas uusi maailma” ja George Orwell kirjan 1984. Molempia kirjailijoita on, tietenkin, syytetty aikanaan antisemitismistä.
Tietenkin, koska he jo ajat sitten näkivät, kuinka valtio alkaa kontrolloida ihmisten ajatuksia. Ja näinhän on juuri käynyt, kun siionistit ovat päässeet niskan päälle.
Vakoilua, kidutusta, kyttäystä. Siionistin märkä uni.
Aika paljon kaikenrotuisia juutalaisia sinne kyllä virtaa, esim. Etiopianjuutalaiset ei ole mitään sukua muille juutalaisille mutta silti niitäkin sinne otettiin yli 100 000. Israel itsessään onkin erittäin monikulttuurinen vaikka esim. häät arabien kanssa onkin kiellettyjä.