Miksi talous ei vain lähde kasvuun?

Kun finanssikriisi yllätti syksyllä 2008 kaikki ajattelivat, että pienen notkahduksen jälkeen kasvu taas pyrähtää käyntiin.

Jopa finanssinero Björn Wahlroos sanoi vuoden 2009 alussa, että kesän jälkeen talous kääntyy taas nousuun. Kaikki tutkimuslaitokset ovat toistaneet jatkuvasti, että ”ensi vuoden jälkeen talous vähitellen kääntyy nousuun”. ”Ensi vuotta” ei vielä viidenkään vuoden jälkeen ole tullut. Miksi ei, kuten aina ennen?

Vastaus löytyy fundamentaalisesta ”vapaus-uskosta”. Kymmenen vuoden EU:n rahaunionin jälkeen kaikki ovat ennen kokemattomissa veloissa. Tuolloin vallassa olleet poliitikot ajoivat Suomen väkisin EU:n rahaunioniin vapauden ideologian innoittamina.

Heidän ja vallassa olleiden uusliberalististen talousprofessorien ammattitaito, osaaminen ja mielikuvitus ei riittänyt ennakoimaan, mitä kaikkea pankit keksivät innovoida vapautetuilla pääomamarkkinoilla. He alkoivat ”taikoa tyhjästä rahaa”. Seurauksena oli jättimäinen virtuaalirahan Ponzi -huijaus, josta vallassa olevat poliitikot olivat täysin ”pihalla”.

Nyt pankkien taseissa on n. 700 biljoonan johdannaispapereiden kupla, jonka alas kirjaaminen markkina-arvoonsa on Kataiselle ja Urpilaiselle sekä muille poliitikoille mahdoton tehtävä. Kun niitä johdannaisia realisoitiin Islannin pankkiromahduksen jälkeen, hävisi taivaan tuuliin 94 prosenttia niiden arvosta!

Kun tätä virtuaalivelkaa verrataan reaalimaailmaan, jossa koko maailman bruttokansantuote (BKT) on n. 70 biljoonaa, tilanne on Euro-uskovaisille kiusallinen. Varsinkin, kun he eivät ymmärtäneet aikoinaan asettaa minkäänlaista sääntelyä pankkisektorille.

Pankkien pelastamiseen eivät riitä minkään valtion eikä veronmaksajien rahat. Pankit ja nämä ”riskienhallinnan ammattilaiset” ovat väkisin tyrkyttäneet virtuaalisten velkapapereiden avulla rahaa eli velkaa kaikille – jopa täysin luottokelvottomille ihmisille, yrityksille ja valtioille.

Euromaiden kokonaisvelka (valtioiden, kotitalouksien, yritysten ja rahoitusalan) on rahaliiton aikana kasvanut lähes kaksinkertaiseksi. Nyt se on jo keskimäärin 460 prosenttia euromaiden kokonaistuotannosta (BKT).

Tämän velan määrä on hyydyttänyt talouskasvun täysin koska velkoja on koko ajan pakko lyhentää. Velan suuruutta ei tavallinen ihminen eikä poliitikko pysty edes ymmärtämään. Sen suuruudesta saa kalpean kuvan kun sitä vertaa aikaisempiin kokemuksiin.

Toisen maailmansodan jälkeen Saksa oli rauniona ja hirveissä veloissa. Saksan velat olivat tuolloin suuruudeltaan 29,7 miljardia silloista Saksan markkaa ja vastasivat ”peräti” 21 prosenttia maan kansantuotteesta (BKT).

Tuolloin Kreikka, Irlanti ja muut velkojamaat päättivät armahtaa Saksan mitätöimällä noin puolet maan julkisesta ja yksityisestä velasta. Lisäksi Saksalle myönnettiin oikeus pidättäytyä tilapäisesti maksamasta velanhoitokuluja, jos maan kauppatase painuisi alijäämäiseksi. Maksuvalmiuden varalta sovittiin sovittelumekanismi joka takasi, että lainoittajamaat ostaisivat Saksalta enemmän tuotteita kuin myyvät sinne.

Sodanjälkeisen Saksan nousua helpotettiin sen viennin edistämisellä. Nyt näillä vapautetuilla markkinoilla Saksan on annettu rohmuta (Suomen ja Kiinan ohella) eteläisten kriisimaiden markkinaosuuksia nollasummamarkkinoilla ja pahentaa maiden ennestäänkin surkeata tilannetta.

Vapaaksi päästetyn pääoman seuraukset näkyvät nyt kymmenen vuoden rahaunionissa olemisen jälkeen.

Nyt kun kaikki ovat korviaan myöten veloissa, kaikki puhuvat mantrana vain säästöistä. EU ja IMF vaativat kriisimailta säästöjä, supistuksia ja rakenneuudistuksia eli aivan päinvastaisia ”avustuspaketteja” kuin voittajavaltiot aikoinaan Saksalta.

Useimmille näin velkaisille maille ja kansalaisille on mahdoton tehtävä maksaa velkansa maansa talouden (BKT:n) voitoilla, veroilla ja säästöillä. Ne ovat arviolta 30% maan BKT:sta.

Ensin on maksettava lähes viisi kertaa suuremman velkamäärän pelkät korot ja sen lisäksi vielä yrittää lyhentää niitä. Se on vaikeaa edes nousevan suhdanteen vallitessa. Laskevan suhdanteen aikana katastrofi vältetään vain ottamalla velan päälle lisävelkaa kuten Yhdysvalloissa, jotta maa ei joudu selvitystilaan.

Vaikka Suomi irtaantuisi nyt uppoavasta EU:sta ja rahaunionista se on jo myöhäistä. Suomea rasittavat jo EU:n osalta n. 50 miljardin takaukset ja Suomen Pankin osalta n. 70-80 miljardin euron saatavat Euroopan keskuspankille (EKP).

Jos tai kun huonosti käy, suomalaiset veronmaksajat joutuvat mahdollisesti maksamaan yli kahden budjetin (55mrd) verran takausmaksuja. Sinä aikana ei makseta sitten yhdenkään virkamiehen palkkaa, ei terveydenhoitoa ja koululaisetkin ”järkeistetään” pakkolomille.

Jos nyt hypätään EU-junasta, voidaan vielä välttyä suunnitteilla olevilta eurobondeilta eli valtion velkojen yhteistakuilta sekä pankkiunionilta eli pankkien velkojen yhteistakuilta, joille ei ole mitään kattoa.

Siis EU ja Euro on täysin ideologinen tuulentupa, jossa vahvimpien valtioiden ehdoilla (Saksan) maksatetaan heikompien maiden viulut ja väkisin ylläpidetään täysin mätää pankkijärjestelmää.

Kaiken kukkuraksi kasvottomat pääomamarkkinat pitävät poliitikkoja pilkkanaan ja juoksuttavat heitä kuin pässiä narussa – ja nauravat veroparatiiseissa poliitikkojen uskolle ”vapauden” illuusiosta.

Olen kysellyt julkisuudessa taloustieteilijöiltä, millä ja kenen rahoilla pankkien johdannaispapereiden kirjanpitoarvo alaskirjataan markkina-arvoonsa? Ja edelleen: Mitä pankeille tapahtuu, jos niiden taseita ei kirjata alas markkina-arvoonsa? Nyt pankkien taseista on vasta kirjattu alas 1,5 biljoonaa ja sekin veronmaksajien rahoilla. Tarve olisi 600-700 biljoonaa! Luottamus pankkeihin ja pankkien välille ei palaa ilman taseiden korjausta – eikä kasvu ala.

Näiltä talousasiantuntijoilta ei ole tullut uskottavia vastauksia pyynnöistäni huolimatta.Poliitikot yrittävät hädissään pitää ahnetta ja vastuutonta pankkimaailmaa pystyssä ja lapioivat veronmaksajien rahaa EKP:n ja FED:in kautta pohjattomaan kaivoon tyrehdyttäen samalla kansalaisten ostovoiman.

Brittiläisen Oxfamin a Cautionary Tale –raportin mukaan 4 500 euron pankkien pelastusoperaation seurauksena käynnistetyt poliitikkojen toimet lisäävät köyhyyttä ja eriarvoisuutta jopa kahden vuosikymmenen ajaksi sen sijaan, että ne keventäisivät valtioiden velkataakkaa tai tukisivat kasvua.

Siis pankkeja tukeakseen valtiot joutuvat ottamaan velkaa pankeilta – kovalla korolla – antaakseen sen takaisin pankeille pääomituksina tai lainoina lähes nollakorolla, etteivät ne kaatuisi varojen puutteeseen!

Ostovoiman hiipuessa talous ja työllisyyskehitys jatkuvasti näivettyy. On alkanut kiihtyvä kuolemanspiraali pohjalle, jota ei pysäytetä ilman mätien pankkien konkurssia.

Siksi talouskasvu ei ole alkanut, eikä ole vielä alkamassa – vaikka tutkimuslaitokset ja poliitikot niin uskottelevat.

Ari Ojapelto
Tietokirjailija

Julkaistu 16.12.2013 Ojapellon verkkosivuilla.