Todellinen Matrix, osa 5

Magneettimedia julkaisee suomennoksen Steven Yatesin artikkelisarjasta The Real Matrix. Lue myös aiemmat osat (1, 2, 3, 4)

Supereliitillä on kaksi pitkän tähtäimen tavoitetta. Olemme käsitelleet ensimmäistä jossain määrin: tavoitteena on luoda länsimaihin maailmanhallitus asteittain, joko luomalla angloamerikkalainen imperiumi tai YK:n välityksellä.

Jotta ensimmäinen tavoite täyttyisi, on ensin luotava väestö, joka hyväksyy maailmanhallituksen. Joko saamalla heidät arvostamaan tai jopa rakastamaan sitä tai olemaan välittämättä siitä. Ensimmäiset merkit näkyivät, kun valtavirtamedia ja akateemiset alat, kuten historia, otettiin haltuun. Tällä kertaa huomio kiinnitetään aivan tavalliseen elämään – tavallisiin ihmisiin, jotka tekevät tavallista työtä ja kasvattavat tavallisia perheitä. Jotta mielenmuokkaus onnistuisi tavoitteissaan, muokkauksen kohteiden tulee tietää niin vähän kuin mahdollista alkuperäisen, perustuslaillisen tasavallan periaatteista. Heidät tulee kouluttaa uudelleen, tai pikemminkin ehdollistaa, ei ajattelemaan vaan noudattamaan käskyjä. Heidät täytyy tehdä riippuvaiseksi monista asioista. Heidän mielensä tulee pitää kiireisenä turhanpäiväisyyksillä, ettei kukaan laske kaksi plus kaksi on yhtä kuin neljä.

Toisin sanoen, “Todellinen Matrix” luodaan keskelle Amerikkaa, hipihiljaa. Tai kuten Carnegie Endowment asian ilmaisi: “Meidän tulee hallita Yhdysvaltain koulutusjärjestelmää.” Keskittäminen tietysti helpottaa hallitsemista. On huomattavasti helpompaa muuttaa menettelytapoja tai tehdä pikaisia päätöksiä keskitetyssä, ylhäältä alaspän johdetussa koulutusjärjestelmässä kuin tehdä muutoksia satojen yksityisomisteisten ja itsenäisten koululaitosten ja itsehallinnollisten alueiden toimintaan. Valtiollinen koulujärjestelmä on juuri sitä mitä supereliitti tavoitteli.

Perustajaisät otaksuivat, ettei liittovaltio järjestäisi koulutusta. Perustuslaissa ei ole mainintaa koulutuksesta. Perustajaisät olivat opiskelleet yksityisissä oppilaitoksissa. Aiempien sukupolvien amerikkalaiset olivat kielellisesti ja älyllisesti lahjakkaampia kuin tämän päivän kansanjoukot. Asia käy ilmi esimerkiksi siitä, että Federalist Papers julkaisiin aikalaisittain suuressa newyorkilaisessa sanomalehdessä, tai kirjallisuudesta jota julkaistiin ja joka myi hyvin (esimerkiksi James Fenimore Cooperin vaikeaselkoiset novellit).

Valtiolliset oppilaitokset ottivat ensimmäiset askeleensa 1840-luvulla. Horace Mann saapui takaisin Preussista tuoden mukanaan ajatuksen mullistavasta koulujärjestelmästä. Preussilainen järjestelmä perustui Hegelin oppeihin. Hegel uskoi, että maailmankaikkeudessa vallitsee absoluuttinen järki ja absoluuttinen valtio on sen poliittinen ilmentymä – mikä oli perustajaisien perustaman rajoitetun hallinnon täydellinen vastakohta. Preussilaisessa järjestelmässä lapsia ei koulutettu oppineisuutta vaan kurinalaisuutta silmällä pitäen. Itse asiassa sana kindergarten on preussilaista alkuperää. Sana viittaa lasten kasvatukseen, ikään kuin puutarhassa (kuten eräässä Matrix:in kohtauksessa, jossa koneet kasvattavat ihmisiä).

Mannin kotiosavaltio Massachusetts oli ensimmäinen, jossa oppivelvollisuus otettiin käyttöön (vuonna 1852). Valtion kouluja ei otettu vastaan avosylin. Monet teologit varoittivat niistä. Mutta hiljalleen amerikkalaiset hyväksyivät ne. Oppivelvollisuus kirjattiin lakiin osavaltiossa toisensa jälkeen. Monen osavaltion perustuslakiin (kuten South Carolinan jossa itse asun) kirjattiin osavaltion velvollisuus rahoittaa valtiollisen koulujärjestelmän ylläpito. Vallan lujittuminen ja keskittyminen oli alkanut.

Supereliitti seurasi kehityskulkua mielenkiinnolla. Valtiolliset koulut oli oiva keino tehdä ihmisistä tottelevaisia, todellisia lampaita. Rockefeller-säätiön esiaste syntyi, kun John D. Rockefeller vanhempi ja Frederick Taylor Gates aloittivat yhteistyön. Vanhempi Rockefeller lahjoitti rahaa moniin projekteihin, ja monet näistä olivat erittäin kannattavia. Hän perusti muun muassa Chicagon yliopiston. Gatesilla oli muuta käyttöä Rockefellerin rahoille. Hän sai Rockefellerin vanhimman pojan John D. Rockefellerin kiinnostumaan koulutuksesta, mikä johti General Education Board –järjestön perustamiseen vuonna 1902. Järjestön Occasional Letter –julkaisun ensimmäiseen numeroon Gates kynäili kaksi kylmäävää kappaletta:

Unelmissamme resurssimme ovat rajattomat ja ihmiset ovat täydellisesti muokattavissamme. Nykyisen koulutuksen sovinnaisuus pyyhkiytyy pois heidän mielistään. Vailla perinteiden kahleita, iskostamme hyväntahtoisuutemme kiitolliseen ja vastuuntuntoiseen maalaisväestöön. Älkäämme tehkö näistä ihmisistä tai yhdestäkään heidän lapsesta filosofia, oppinutta tai tiedemiestä. Älkäämme nostako heidän joukostaan kirjailijoita, toimittajia, runoilijoita ja kirjanoppineita. Älkäämme hakeko suuria taiteilijoita, maalareita, muusikoita tahi lakimiehiä, lääkäreitä, saarnamiehiä, poliitikkoja tai valtiomiehiä, joita meillä on riittävästi.

Asettamamme tehtävä on paitsi yksinkertainen myös jalo. Haluamme kouluttaa näistä ihmisistä täydellisiä elämään siellä missä he asuvatkaan. Laitamme lapsemme ojennukseen ja opetamme heitä tekemään täydellisesti sen, mitä heidän isänsä ja äitinsä tekevät epätäydellisesti kodeissaan ja maatiloilla.

Näihin sanoihin kätkeytyy tavoite hallita – luomalla koulutusjärjestelmä, joka painottaa työn merkitystä, sen sijaan, että oppilaat oppisivat ajattelemaan itse. Järjestelmän myötä valtiollisista oppilaitoksista muodostuu mielenmuokkauksen laboratorioita, joissa tuotetaan “lampaita”, jotka eivät tiedä eivätkä välitä, saati sitten haasta, maailmanhallitusta.

John Dewey oli yksi avainhenkilöistä. Pyöreän pöydät ryhmät havaitsivat miehen varhaisessa vaiheessa. Chicagon yliopiston nuorekas psykologian professori oli opiskellut uutta “kokeellista psykologiaa” G. Stanley Hallin alaisuudessa. Hän taas oli saksalaisen filosofi-psykologi Wilhelm Wundtin ensimmäinen amerikkalaisoppilas. Wundt aloitti “kokeellisen psykologian” liikkeen Leipzigin yliopistossa 1870-luvulla. Koulukunta vannoi militantin empirismin nimeen: mitä ei havaittu laboratoriossa, ei laskettu tieteen piiriin. Koska ajatuksia, vapaata tahtoa, sielua tai muita vastaavia ei voi havaita, ei näiden pohjalta kannata kehittää teorioita. “Kokeellinen psykologia” – behaviorismin edeltäjä – luopui niistä. Lapset nähtiin elävinä koneina, jotka vain reagoivat ärsykkeeseen. Moisesta materialistisesta näkökulmasta tarkasteltuna ihmiset olivat yksinomaan ympäristön tuotetta. Muuttamalla ympäristöä voidaan luoda uudenlainen ihminen. Sana “koulutus” sai aivan uuden merkityksen.

Deweyn progressiivinen kasvatusajattelu jatkoi siitä mihin “kokeellinen psykologia” jäi. Sekä hegeliläistä että marksilaista kasvatusoppia kuten myös wundtilaista psykologiaa opiskelleen Deweyn mukaan koulutuksen tarkoitus ei ole siirtää tietoa ja kerryttää sivilisaatiomme viisautta. Tarkoituksena ei ole myöskään kehittää lapsen älykkyyttä vaan sopeuttaa heidät osaksi “muuttuvaa” yhteiskuntaa. Proggressiivisille opettajille jopa peruskirjallisuus oli vain yksi tapa opettaa eikä välttämätön osa koulutusta. Dewey kirjoitti: ”yksi koulutuksen suurista virheistä on nostaa lukeminen ja kirjoittaminen niin keskeiseen osaan koulutyötä ensimmäisen kahden vuoden aikana.”

Progressiivisesti ajattelevan kouluhenkilöstön paineen alla valtiollisen koulut hyökkäsivät järjestelmällisesti lapsen ainutlaatuista mieltä vastaan. Dewey kirjoitti myös näin:

Pelkkä tosiasioiden ja totuuksien pänttääminen ajaa yksinomaan yksilön asiaa ja sillä on taipumus johtaa itsekkyyteen. Pelkälle tiedonhankinnalle ei ole olemassa selkeää sosiaalista motiivia eikä siitä ole selkeää sosiaalista etua.

Näin koulutuksesta tuli sosialisaatiota, yksilön muokkaamista osaksi ryhmää, ja että totuus on yhtä kuin konsensus – joka kumartaa poikkeuksetta ryhmän vahvinta persoonaa kohden (tai sitä joka pyörii kulissien takana).

Näin syntyi koulutusjärjestelmä, jossa ryhmän etu on tärkein ja joka asettuu yksilön edelle. Edellä mainitulle on olemassa oma termi: kollektivismi, jokaisen sosialistisen filosofian ydinajatus (ja totta puhuen monen nykyaikaisen “kapitalismin” ydinajatus). Sellaisella ei ole mitään merkitystä, mitä ei tarvita sopeutuakseen ryhmään tai palvellakseen valtiota tai korporaatioita. Rockefellerin dollareilla rahoitetun General Education Board –järjestön avulla Dewey otti paikan New York Cityn Columbian yliopiston Columbia State Teacher’s Collegessa. Näin hän saattoi koota ympärilleen “parhaimmat ja välkyimmät” progressiivisen kasvatusajattelun harjoittajat.

Yhdysvaltain koulujärjestelmän kehityskulku on hyvin tiedossa. Tarina on kokonaisuudessaan liian pitkä ja yksityiskohtainen käsiteltäväksi tässä kirjoituksessa. Riittäköön jos sanon, että vaikka valtiollinen koulujärjestelmä oli alun alkaen huono idea, supereliitti tuhosi kaiken (verovapaiden säätiöiden, tärkeimpien yliopistojen ja koulutusalan ammattilaisten välityksellä, aina koulukirjojen julkaisijoista opetushenkilöstön keskusjärjestöön) mitä oli jäljellä aidosta koulutuksesta maassamme. Samalla koulunkäynnin kustannukset kasvoivat. Suosittelen tutustumaan seuraaviin kirjoihin: Charlotte Thompson Iserbytin the deliberate dumbing down of america, John Taylor Gatton The Underground History of American Education sekä B.K. Eakmanin The Cloning of the American Mind. Kaksi ensimmäistä ovat pitkiä ja melko hintavia (yli 40 $ kappale). Ne kannattaa hankkia joka tapauksessa. Kyseiset kirjat on vuoden paras investointi, jos haluat ymmärtää millainen on “todellinen Matrix”, ja kuinka siitä voi irtautua. Maan älyllisen tason lasku ei ole sattumaa. Se on suunnitelmallista työtä. Se on suunnitelman toinen vaihe, kun länttä valmistellaan maailmanhallitusta varten. Seuraava pätkä on lainaus Iserbytin kirjasta, ja sen tulisi vahvistaa väitteeni (kuten myös osoittaa supereliitin toiminta CFR:ssä):

Herra O. A. Nelson, eläköitynyt opettaja, toimitti ratkaisevan tärkeää todistusaineistoa, joka osoittaa kytköksen oppikirjojen ja Council on Foreign Relations –järjestön välillä. Hänen kirjeensä julkaistiin ensimmäisen kerran Young Parents Alert –lehdessä (St. Elmo, Minnesota). Hänen tarinansa puhuu puolestaan.

“Henkilökohtaisesta kokemuksesta tiedän mistä puhun. Joulukuussa 1928 minut pyydettiin puhujaksi American Association for the Advancement of Science –järjestön tilaisuuteen. Joulukuun 27. päivä, naiivina ja kokemattomana, suostuin. Olin toiminut erityistehtävissä opettaessani soveltavaa fysiikkaa yläasteella. Siitä minun piti puhua. Seuraavana päivänä, 28. tri Ziegler kysyi minulta, haluaisinko osallistua erityiseen kokoukseen, joka järjestetään hänen huoneessaan AAAS:n tapaamisen jälkeen. Kokous kesti iltakymmenestä aamukahteen.

Meitä oli paikalla 13 henkilöä. Tri Ziegler, joka on Council on Foreign Relationsin opetuskomitean puheenjohtaja, pyysi minua osallistumaan kahdesta syystä… koska pitäisin puheen opettamastani soveltavasta fysiikasta, ja koska olin Progressive Educators of American jäsen. Järjestö ei ollut mitään muuta kuin kommunistien kulissijärjestö. Oletin että sana ’progressiivinen’ tarkoittaa kehitystä kohti laadukkaampaa koulutusta. Osallistuneista yksitoista oli koulutusalan johtohenkilöitä. Columbian yliopiston tri John Dewey ja Edward Thorndike ja vastaavan aseman henkilöitä oli paikalla. Tarkistin asian myöhemmin, ja huomasin, että kaikki heistä olivat Venäjän kommunistisen puoleen jäseniä. Minua luultiin Puolueen jäseneksi vaikka en tuohon aikaan tiennyt asiasta.

Ryhmän tavoite oli vain tuhota koululaitoksemme! Keskustelimme tunnin ja neljäkymmentäviisi minuuttia niin sanotusta ’modernista matematiikasta’. Yhdessä vaiheessa esitin poikkipuolisen mielipiteen, sillä ulkoa opettelua painotettiin liikaa. Matematiikka on päättelyä, ei ulkoa opettelemista. Tri Ziegler kääntyi puoleeni ja sanoi ’Nelson, herätys! Juuri sitä me haluamme… matematiikkaa, jota oppilaat eivät voi hyödyntää oikeassa elämässä kun he pääsevät koulusta!’ Tuonkaltainen matematiikka tultaisiin esittelemään paljon myöhemmin, sillä osallistujat ajattelivat sen olevan liian radikaali muutos tehtäväksi. Myös tri Brechnerin esittämä miedompi linja korvattiin. Siitäkään ei olisi ollut hyötyä, mikäli tarkoituksena on oppia matematiikkaa. Radikaali muutos tehtiin vuonna 1952. Käytämme sitä nykyään. Eli jos oppilaat pääsevät yläasteelta eivätkä osaa lainkaan matematiikkaa, ei kannata syyttää heitä. Tulosten tuleekin olla huonoja. (the deliberate dumbing down of america s. 14-15)

Näin alkoi “uuden matematiikan” aikakausi, joka jätti jälkeensä sukupolvellisen yläasteelaisia, jotka eivät osaa kertoa tai jakaa tai ymmärrä murtolukuja tai laskea yksinkertaisia laskuja ilman laskinta! “Uuden matematiikan” käyttöönotto on vain yksi tapa hyökätä yksilön ongelmanratkaisukykyä vastaan. Huonosta opetuksesta turhautuneet oppilaat epäilemättä ajattelivat ettei heillä ole “matikkapäätä” ja päättivät luovuttaa. Heistä, joita opetetaan lukemaan tämänhetkisellä tavalla, ei tule koskaan hyviä lukijoita. He eivät halua perehtyä aiheisiin kuten historia tai yhteiskuntaoppi, sillä ne edellyttävät kykyä lukea ja käsitellä tietoa. Opiskelijat tietävät sukupolvi sukupolvelta yhä vähemmän perustajaisistä, Itsenäisyysjulistuksesta ja Yhdysvaltain perustuslaista. Lopulta päädytään tilanteeseen, jossa keskitytään siihen että monet perustajaisät omistivat orjia, mikä on poliittisen korrektiuden aikakaudella synneistä suurin. Kyseinen historiallinen tosiasia herättää suurempia tunteita kuin heidän ajatuksensa, erityisesti ajatus rajoitetusta hallinnosta. Näin koulutetut opiskelijat eivät oppineet ajattelemaan vaan reagoimaan tunteella. Heistä tuli täydellistä täyteainetta 1990-luvun School-To-Work ja Workforce Investment –ohjelmiin. Toisinaan ohjelmat alkavat jo peruskoulussa, tarkoituksena mukauttaa oppilaat osaksi “kansainvälistä työvoimaa” – “kansainvälisen hallinnon” valvovan silmän alaisuuteen.

Kun ympäröivä todellisuus on tällainen, on mahdollista, että kaksi suurinta presidenttiehdokasta – George W. Bush ja John Kerry – kuuluvat samaan salaseuraan, Skull & Bonesiin, eivätkä tiedotusvälineet mainitse sitä! “Todellisessa Matrixissa” moiset vaalit ovat eräät historian tärkeimmistä, ehdokkaiden arvojen huiman eron vuoksi. Demokraatteja ja republikaaneja äänestäneet “lampaat” olivat käytännössä kiinni toistensa kurkuissa vuoden 2004 vaalien alla. Todellisessa maailmassa – “todellisuuden erämaassa” – Bushin ja Kerryn tavoitteet olivat lähempänä toisiaan kuin mitä niillä oli eroa. Kumpikin vannoi muiden maiden asioihin sekaantuvan ulkopolitiikan ja YK:n nimeen. Kumpikin aikoi jatkaa, tai jopa laajentaa, Irakissa käytävää sotaa. Molemmat kannattivat yksilön oikeuksia rajoittavaa sisäpolitiikkaa, kuten Patriot Act –lakia. Molemmat kasvattaisivat liittovaltion budjettia ja avustusten määrää taloudellisessa tilanteessa, jossa valtionvelka kasvaa, jopa kiihtyvällä vauhdilla. Eikä näistä puhuttu uutisissa!

Lähde: Newswithviews.com