#OlenTäällä – DDR-Stasi-tyylinen painostusryhmä facebookissa; havainnot

Magneettimedia julkaisee jäljempänä ”Vieraskynän” kirjoituksen, jossa kiteytyy ainakin kaksi aikamme yhteiskunnallista, ja kuolettavan haitallista ilmiötä:

Ensinnäkin negatiivistä monikulttuurisuutta (monikulttuurisuus voi olla positiivistä tai negatiivistä) edustava väestön vaihto poliittisen Lähi-idän populaatiolla Eurooppaan on tietyn globaalin eliitin taholta päätetty toteuttaa hinnalla, millä hyvänsä.

Toisekseen kirjoituksesta paljastuu arvoliberalistien, ja näiden järjettömän sairasta ”suvaitsevaisuusideologiaa” tukevien viranhaltijoiden sekä valta- ja sosiaalisenmedian kritiikitön asennoituminen haittamaahanmuuton kannattajiksi ja samalla kantaväestön sokean rasistiseksi vihaajaksi. Huomion arvoista on, että länsimainen (kuten esim. Suomessa ja Ruotsissa) tiedonvälitys, joukkoviestintä ja viihdemaailma ovat tiukasti sionisteihin kuuluvien toimijoiden kontrollissa ja osittaisessa omistuksessa [1]. Ruotsalaisen painostusryhmän ”Jagärhär” toiminta ja siihen liittyen professori Bilyana Martinovskin suoranainen ”noitavaino” ruotsalaisten viranhaltioiden taholta, tukevat yllä esitetyn johdannon kahta väittämää. Elämme hyvin järjetöntä ja henkisesti sairasta aikakautta: Eurooppalainen poliittinen eliitti on päättänyt tuhota itsensä ja kansalaisensa tietyn negatiivisen globaalin poliittisen eliitin hyötyjen alttarille.

Magneettimedian toimitus

#OlenTäällä – DDR-Stasi-tyylinen painostusryhmä facebookissa

Ruotsalainen painostusryhmä ”Jagärhär” aloitti toimintansa facebook-ryhmänä ja toimii tänään ammattimaisena DDR-Stasi tyylisenä yhdistyksenä, jossa on yli 75.000 jäsentä. Ryhmä on erikoistunut hyökkäyksiin ”väärinajattelijoita” vastaan, tehden hyökkäyksiä satojen jäsentensä voimin sellaisia ihmisiä vastaan, jotka he haluavat mustamaalata, erottaa virastaan tai järjestää heille poliittisen korrektiuden nimissä elinikäinen porttikiellon julkisissa viroissa. He pitävät huolen siitä, että ”väärinajattelevat” ja ”vääriä” tutkimuksia suorittavat professorit poistetaan yliopistoista ja heidän uransa lopetetaan. Tukholman yliopistossa annettiin 18.9.2017 potkut ilman varoitusta naisprofessorille, Bilyana Martinovskille, joka oli alkanut tutkia Ruotsin joukkoraiskauksia ja tilannut oikeuslaitoksilta julkiset dokumentit yli 50.000 raiskauksesta 2000-luvulla. Hänen päämääränsä oli luoda terapiamuoto, jolla ruotsalaisia joukkoraiskausten uhreja voitaisiin auttaa. Hän oli kymmenen vuotta aiemmin Kalifornialaisissa yliopistoissa työskennellessään luonut toimivia terapiamuotoja sotatraumoista kärsiville amerikkalaissotilaille. Koska dokumentit näyttivät suurimman osan joukkoraiskauksista olevan vieraskielisten tekemiä, piti professori välttämättömänä, että myös virtuaalitodellisuudessa olevissa tietokoneohjelmissa raiskaajien kielenä oli arabia, somali ja muut kielet, joita joukkoraiskausten uhreiksi joutuneet ruotsalaistytöt eivät ymmärtäneet. Uhrien keskimääräinen ikä on 15-vuotta, joten kirjoitin siksi ”tytöt” enkä naiset. Vaikka joukossa on myös vanhempia uhreja, niin valitettavasti uhreiksi on valittu lähes sääntönä puolustuskyvyttömiä lapsia.

Bilyana Martinovski pidätettiin hiljattain kuuden poliisin voimin Arlandan lentokentällä, hänen saapuessaan aikaisemmin illalla Egyptistä.
Bilyana Martinovski pidätettiin hiljattain kuuden poliisin voimin Arlandan lentokentällä, hänen saapuessaan aikaisemmin illalla Egyptistä.

Ei vienyt kuin hetken selvittää, mistä potkut olivat johtuneet. Tukholman yliopistossa paikallisena ”Stasi-agenttina” eli #Jagärhär ryhmän vetäjänä toimii journalisti Kajsa Klein, joka lähetti Tukholman yliopiston sähköpostiosoitteestaan useita viestejä eri johtohenkilöille professori Martinovskin erottamiseksi. Lisäksi journalisti Kajsa Klein loi käsikirjoituksen lehdistön mustamaalauskampanjalle professori Martinovskia vastaan Dagens Nyheterin johdolla.

#Jagärhär ryhmän vetäjä toimittaja Kajsa Klein.
#Jagärhär ryhmän vetäjä toimittaja Kajsa Klein.

Professori Martinovski leimattiin äärioikeistolaiseksi, maahanmuuttovastaiseksi (vaikka on itse maahanmuuttaja!) sekä Trumpin ja Putinin sympatisoijaksi. Joukkoraiskaukset saatiin taas lakaistua maton alle, kun poistettiin akateemisista piiristä niitä tutkinut professori. Myös kaikki nettisivustot, joilla joukkoraaiskauksista on raportoitu, ovat kadonneet internetin ihmeellisestä maailmasta. Jäljellä ovat vain kymmenet tuhannet uhrit, joille ei anneta puheenvuoroa mediassa, ja mikä kaikkein pahinta, poliisi ei ota edes vastaan heidän rikosilmoituksiaan, vaan kutsuu niitä itseaiheutetuiksi tai mielikuvitukseksi. Uhreille jää vain häpeä. #Jagärhär-verkosto on pitänyt huolen siitä, että kaikissa Ruotsin yliopistoissa on nyt tiedossa, että professori Martinovski on poliittisesti persona non grata #Jagärhär-verkostolle ja sen toimintaa rahoittavalle Ruotsin hallitukselle. Siis poliittiselle eliitille, jolla on kaikki valta ja TV-kanavat käytössään. Ei varmaankaan yllätä ketään, että Malena Ernman, Gerta Thunbergin äiti, on aktivistina #jagärhär-verkostossa.

Vaarallinen Stasi-tyylinen järjestö on saapunut Suomeen

Kyseinen ruotsalaisjärjestö yrittää levittäytyä maailmanlaajuiseksi ja on saanut Suomessa jo ala-osaston:

Facebook: #OlenTäällä (1500 jäsentä)

Ryhmän toimintaa kuvaillaan facebookissa näin:

Mietitkö usein mitä sanoa, tai mitä toivoisit muiden sanovan lukiessasi sosiaalisen median tai uutissivustojen kommenttikenttiä? Uskaltaisitko kommentoida ja kertoa mielipiteesi useammin jos tietäisit, että saisit muilta kommentoijilta tukea? Oletko jo kenties puuttunut vihapuheeseen internetissä ja tahtoisit muilta tukea keskusteluun? #OlenTäällä -toimintaryhmä tuo yhteen ja tukee heitä, jotka haluavat aktiivisesti puuttua vihapuheeseen. Ryhmän jäsenet osallistuvat verkossa sellaisissa kommenttiosioissa, joissa vihapuhe dominoi keskustelua. Jäsenet tuovat kommentoinnissaan esiin omaan ajatteluunsa pohjautuvia ihmisoikeusperustaisia näkökulmia, oikovat disinformaatiota, ilmiantavat vihapuhetta ja tukevat vihapuheen kohteeksi joutuneita sekä toisiaan. Meidän ei tarvitse aina olla samaa mieltä asioista, mutta meitä yhdistää tavoite tukea avointa, kunnioittavaa ja rakentavaa keskustelukulttuuria. #OlenTäällä ei voi taata, että muut muuttaisivat näkemyksiään. Sen sijaan, ryhmä rohkaisee kaikkia tuomaan esiin omia näkemyksiään ja olemaan läsnä yhteiskunnallisessa keskustelussa. Verkon kommenttiosioita lukevat myös vihapuheen kohteiksi joutuneet vähemmistöt ja yksittäiset henkilöt. Osallistumalla #olentäällä -toimintaan, voimme näyttää heille että he eivät ole yksin!

Kyseessä on siis Stasi-tyylinen ryhmä kultturimarxilaisia vapaaehtoisia ilmiantajia ja mustamaalaajia, joiden toiminta on sähköistä some-vaikuttamista, hyökkäyksillä, joihin he voivat saada parhaimmillaan satoja osallistujia. Eräänlainen sähköinen Antifa siis. Antifa tekee likaisen työn kaduilla; mielenosoitukset, pahoinpitelyt, autojen polttamiset, ikkunoiden rikkomiset ja tarvittaessa tuhopoltot.

DDR elää Suomessa ja #OlenTäällä-ryhmästä voi löytyä myös joku Tiitisen listalla ollut (Tiitisen listahan on salainen vuoteen 2050).

Vieraskynä

Lopuksi

Tässä raadollisessa, materialistisessa ja aistillisessa maailmassa yleensä kaikki äärimmäinen pahuus ja vääryys naamioituu näennäisten kauniilta kuulostavien arvojen kaapuun, kuten #jagärhär painostusryhmäkin (fb) verhoutuu.

Magneettimedian loppulausuntona sanottakoon, että:

#jagärhär -verkosto ilmoittaa olevansa puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton yhdistys, jonka ihanteiksi esitetään työskentely demokraattisen yhteiskunnan puolesta ilman vihaa. He haluavat poistaa yhteisöstä esimerkiksi kaiken syrjinnän ja loukkaamisen, puhumattakaan rasismista. Kuinka tämä edellä mainittu arvomaailma soveltuu yksiin sen kanssa, että juuri #jagärhär -ryhmä vainoaa sen kaltaisia hyvää ja totuutta tarkoittavia ihmisiä kuten Bilyana Martinovski. Tämä fb-ryhmä on tietyn globaalin eliitin instrumenti, ja samalla todistus kyseisen eliitin pohjattomasta vihasta Eurooppalaista järjestäytynyttä yhteiskuntarakennetta vastaan. Tämä yhteiskunnallinen konstruktio on mainitun eliitin pyrkimyksien tiellä, ja sen murskaaminen on heidän hekumallinen unelmansa.

Magneettimedian toimitus

Liitteet:

jagärhär1 2
Jagärhär3
Jagärhär4
Jagärhär6

Lähteet

http://bilyanamartinovsky.com

https://www.jagarhar.se/kolumnen/the-iamhere-network/

https://www.facebook.com/groups/1451139614958256/?epa=SEARCH_BOX
Internet tiedostoja

https://youtu.be/Kruy9gdo5Vg?t=5748

https://www.amelia.se/reportage/mina-dennerts-natrorelse-jobbar-for-att-trycka-ner-nathatet-jagarhar/

https://www.svt.se/kultur/jag-ar-har-vill-att-fler-roster-ska-horasnsanpetu

https://mail.google.com/mail/u/0/#starred/FMfcgxwDrvCRXVJLvsnjRcwJtZkXmNnL?projector=1

Magneettimedian toimituksen lähteet [1.]

Kilpailuviraston vuosikirjassa 2009 s. 27.
Rami, Ahmed (1988). Vad är Israel? Stockholm: Kultur förlag. S. 65 ja 66.
Brother Nathanael. Saatavilla http://brovids.com/?p=864
Den judiska frågan – några viktiga fakta – Radio Islam. Saatavilla
http://www.radioislam.org/islam/svenska/fildok/filer/tutti/judefragan.htm
The Jewish hand behind Internet. Saatavilla http://www.radioislam.org/islam/english/jewishp/internet/jews_behind_internet.htm
Talous-sanomat. Digitoday. Saatavilla http://www.digitoday.fi/tyo-ja-ura/2005/04/11/googlen-miljardoorikolmikko-laski-palkkansa-yhteen-dollariin/200510229/66
Veteranstoday. How the Zionist Media Steals from Gentiles. Saatavilla
http://www.veteranstoday.com/2011/12/26/how-the-jewish-media-steals-from-gentiles/
ALMA. Saatavilla http://www.almamedia.fi/sijoittajille/sijoituskohde/toimintaymparisto/
Encyclopedia Britannica. Saatavilla http://www.britannica.com/EBchecked/topic/8971/Agence-France-Presse-AFP
Reuters: CNN irti AP:sta. Saatavilla
http://www.reuters.com/article/2010/06/21/cnn-idUSN2125869420100621
http://yle.fi/yleisradio/organisaatio/hallitus
Membership. Saatavilla Trilateral Commission Membership List.

STT-IL: YLE Aamu TV pe 30.11.2012
Helsingin Sanomat 1.12.2012

6 kommenttia

  1. Suomessa ”lakikin” on muutettu siihen malliin; ettei nätä päättäjien rikosia voida tutkia tai syyttää: 2 ”eduksunnan” hyväksymä PL 118 § … Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset… syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä valtakunnanoikeudessa.

    Tai kun eduksunta VARASTAA; tätä ei voida tutkia / syyttää.

    Iltalehti 7.4. 2012 ”Eduksunnassa muhii miljardikaappaus”. Yli lain salliman perityt tasoitusvastuurahat aiptaan kaapata. ( suomeksi varstaa ”lailla 444/2012” ).

    Tämä homma aloitettiin jo 2005 Eoa päätöksellä 876/2/05 — poliisilla ei ole oikeutta suorittaa esitutkintaa kansalaisen sille ilmoittamassa presidentin- ja ministerinvastuuasiassa … tämäkin ”päätös” salattiin 20.12. 2007 asti !

    archive.today/kimmoleaks.fi … koska archive.is on sensuroitu valtiovallan toimesta !

    Plusääni(19)Miinusääni(0)
  2. Nooo ei se mitään. Antaa niiden olla siellä.Minä olen täälä enkä yrittäjänä taatusti palkkaa ketään noista. Se sijaan ne jotka sanovat avoimesti kannattavansa suomalaisten etuoikeuksia Suomessa, heitä autan.

    Joskus sitä haaveilee kunnasta jossa suurin osa olisi kansallismielisiä ihmisiä. Sellainen olisi ”Maailman paras kylä” niinkuin se yksi kirjakin.

    Olen monesti miettinyt että kun kansallismieliset ovat huolissaan suomalaisten lisääntymisen vähyydestä ja muunrotuisten kasvusta, niin mikseivät he lisäänny? Toisinaan puhutaan että ”jos et ole antanut elämääsi, et ole antanut mitään”. Tulevaisuudessa tulemme olemaan ongelmissa. Ja mikäli omia haluaj ja egoja ei nyt laiteta sivuun ja omalla elämäntyöllä saada suomalaisten määrää kasvuun, eivät marssit, tarrat tai lippukulueet johda mihinkään.

    Se onko kumppani suoraan unelmista vai ei, jatkuuko elämä yhdessä pitkäänkin vai lainkaan ja monet muut asiat on tulevaisuutemme tähden siirrettävä sivuun. Maallista apua ja tukea on saatavilla niin yhteiskunnalta kuin kansallismielisiltä. Se onko elämämme nyt raskasta vai onko se tulevaisuudessa raskasta on ihan meistä jokaisesta ihan itsestä kiinni. Tulevaisuudessa ilman lapsia se on vain paljon raskaampaa kuin se olisi nyt.

    On siis tullut aika meidän jokaisen itseään kansallismisliseksi kutsuvan hankkia lapsia. Lisää lapsia olemassaolevienkin lisäksi. Sillä tulevaisuus ja vahva kansallisidetiteetti rakennetaan tässä ja nyt.Suomalaisapu on varmasti kanava jonka kautta voi välittää erilaiset tarpeet tulevaisuuden yhteiskuntaa rakennettaessa. Meidän tarvitsee vain unohtaa omat halumme ja hyvinvoinnin tavoittelumme ja uhrata se tulevien sukupolvien vuoksi. He eivät tule unohtamaan uhraustamme kuten me emme unohda sotiemme veteraaneja.

    Lopuksi vielä pieni toteamus… Nyt kun yliopistoilla on kampanja lapsettomuuden puolesta ja moni heistä on luvannut olla tekemättä lapsia. Tämä on todella hyvä asia sillä luonto poistaa aina heikot yksilöt. Se tarkoittaa että meidän genetiikkamme vahvistuu kun globalistien heikkenee. Suomi tulee olemaan jälleen meidän, mutta vain jos ymmärrämme kasvaa määrällisesti.

    Ymmärrämmekö mitä jokaisen tulee tehdä? Niin miehen kuin naisenkin?

    Plusääni(23)Miinusääni(0)
  3. Eletään kulminaatiopisteessä jossa on tapahduttava käänne, ei kansaa voi enempää ”kupata” ja alentaa, sillä rajansa on kaikella.
    Koiviston kauden alkuun ajoittuu tämä suomen poliittisen rappion hedelmöityminen, silloin avattiin portit maailmanlaajuisille keinottelija- ja pankkiiriöykäreille jotka ovat tehneet myyräntyötään alistaen kaiken päätäntävallan mieleisekseen vastaan Itsenäistä Suomea ja sen Kansaa.
    Pahimpia rappion levittäjiä on pakkoveroYLE ja muu valta lehdistö jotka vuosikymmenten saatossa on aivopessyt lukijakuntaansa totuttamalla heidät tähän markkinoiden maailmaan jossa etusijalla uutisoidaan valuutta- ja pörssikursseja, helibor- ja primekorkoja ym. keinottelijoiden kuplakulttuuria, elikkä nämä ”uutiset” johdattavat / kasvattavat kuulijansa pois todellisuudesta ja antaa kulissiverhon vapaalle rötöstelylle.

    Täytyy sanoa, että jo on aikoihin eletty, kun nämä lukuisat raiskaukset, murhat ja Turussa tapahtuneet hirvittävät terroristimurhat keskellä kirkasta päivää, on hiljaa vaan unohdettu ikään kuin luonnonilmiönä.
    Täyspäiset ymmärtää, että jos pato murtuu ja tulva tuottaa vahinkoa, niin ensisijassa on pato korjattava ja näin taattava / palautettava turvallisuus, mutta mitä nämä päättäjät puuhastelevatkaan sen voi lukea MV-Lehden kolumnista 2.11 -19.
    ”Hallitus varautuu satojen suomalaisten kuolemaan terrori-iskussa”

    ps. olisi vihje tälle ”ilmaston putsaaja hallitukselle”. Perustakaa kaleeri / purje laivasto ja soutajat näistä nuorista vitaalisista matuista jotka ansaitsisivat näin elantonsa (eväiksi maukkaita kinkkuvoileipiä) ja jos ei soutupaikkoja riitä, niin moska ja meisseli käteen sepeliä pienistämään, niin kuin aikoinaan joutuivat hätäaputyöläisemme tekemään saadakseen elantonsa.
    Tämä työllistävä tieto somessa luultavasti voisi vähentää paineita pyrkiä Suomeen loisimaan ja mahdollisesti nämä soutaja kandinaatitkin loikkaisivat laivasta.

    Plusääni(21)Miinusääni(0)
  4. Ylewatch-blogisti:

    ”UUSMARXILAINEN KANSANVIHOLLINEN RAIJA TOIVIAINEN ON SAATAVA KANSANTUOMIOISTUIMEN ETEEN

    Yhdysvaltojen itärannikon vasemmistoliberaaleissa yliopistoissa 1980-luvulla kehitelty orwellilainen käsitehirviö vihapuhe jatkaa voittokulkuaan myös Suomessa, vaikka maamme lainsäädäntö ei tunne sen enempää viharikosta kuin vihapuhettakaan. Ideologisuudestaan huolimatta virallisuutta tavoitteleva käsite on sen verran venyvä ja epämääräinen, jotta ”eliitti” voi käyttää sitä häpeilemättömästi omiin, stalinistis-totalitaristisiin tarpeisiinsa. Siitä onkin tullut kallisarvoinen väline korruptoituneille poliittisille ja laillisille vallankäyttäjille, jotka pyrkivät hiljentämään kaiken itseensä kohdistuvan kiusallisen kritiikin. Tosiasiassa vihapuhe onkin vain totuuspuhetta, josta valtaapitävät eivät satu pitämään.

    Viimeisin todiste ”vihapuheen” käyttökelpoisuudesta suomalaisvihamielisille voimille nähdään hallituksen ja korkeimman syyttäjäviranomaisen toimissa. Punavihreän hallituksen suunnitelma kriminalisoida kansalaiskritiikki poliitikkoja ja ylempiä viranomaisia kohtaan perustuu pitkälti epämääräiselle ja yksipuoliselle keskustelulle ”vihapuheesta”…”

    Koko artikkeli: http://ylewatch.blogspot.com/2019/11/uusmarxilainen-kansanvihollinen-raija.html

    Plusääni(5)Miinusääni(0)
  5. Nämä ovat näitä mekkoon pukeutuvia Mekan kumartajia, vassarisekopäät.

    Plusääni(4)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat