Näkökulma: Argentiinalaisten neuvo Kreikalle: ”Vedotkaa maksukyvyttömyyteen!”

Argentiinalaisten seuratessa Kreikan pelottavia tapahtumia mielessä pyörii vain yksi ajatus: ”Meille tapahtui juuri noin vuosina 2001 ja 2002.” Vuosituhannen alussa Argentiina kävi myös läpi järjestelmällisen ulkomaan velan romahduksen, jota seurasi yhteiskunnallinen myllerrys, raju työttömyys, mellakat ja yhteenotot poliisin kanssa.

Muutama kuukausi ennen tilanteen kuumentumista Argentiinassa silloinen presidentti Fernando de la Rúa – joka pakotettiin eroamaan vuoden 2001 kriisin keskellä – oli kutsunut takaisin valtiovarainministeriksi pahamaineisen pankkimaailman lemmikin Domingo Cavallon, trilateraalisen kommission jäsenen ja Rockefeller/Soros/Rhodes –suojatin.

Cavallo toimi julmana arkkitehtina Argentiinan talouden ja politiikan luovuttamisessa USA:lle ja Englannille 90-luvulla ollessaan presidentti Carlos Menemin ulkoministerinä ja valtiovarainministerinä. Menem ja Cavallo ovat vastuussa vuoden 1982 Falklandin sodan jälkeisen virallisen luovutussopimuksen allekirjoittamisesta, mikä avasi Argentiinan rajoittamattomalle yksityistämiselle, säännöstelyn purkamiselle ja johti huimaan velkaantumiseen, erityisesti US-dollareissa. Muutamassa lyhyessä vuodessa ulkomaanvelka liki kolminkertaistui.

Mikä oli tavoite? Suunnitelmallisesti heikentää Argentiina taloutta, jotta ulkomaiset pankit voisivat ottaa vallan ja romahduttaa Argentiinan järjestelmän ja rakentaa uutta mieleisekseen. Vuonna 2001 Cavallo palasi viimeistelemään prosessin.

Tuona erittäin kuumana kesänä joulukuussa 2001 Argentiinalla oli neljä presidenttiä viikon sisällä. Yksi heistä, Adolfo Rodriguez Sáa, joka kesti kolme päivää virassaan, teki ainakin yhden asian oikein, vaikka tekikin sen väärällä tavalla: hän julisti Argentiinan maksukyvyttömäksi maksamaan ulkomaan velkojaan.

Siitä nousi valtava meteli! Kansainväliset pankit ja Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) yrittivät kaikkensa murtaakseen Argentiinan, valtamedian talousasiantuntijat ennustivat kaikenlaisia väistämättömiä katastrofeja. Maksukyvyttömyys tarkoitti, että Argentiinan pitäisi kärsiä kaikki tuska ja murhe täysin yksin, karkotettuna ”kansainvälisestä talousyhteisöstä”.

”Ette meitä määrää!”

Kuitenkaan lopulta ei ollut niinkään merkitystä sillä, miten pahaksi asiat muuttuivat, vaan sillä että asiat olivat paremmin kuin ne olisivat olleet ulkomaisten pankkien, IMF:n, EKP:n, USA:n keskuspankin ja valtionvarainministeriön tarjoaman ”avun” turvin. On parempi setviä omat sotkunsa, kuin antaa loisien leikata oma paunansa lihaa kansan heikentyvästä taloudesta.

Kuinka pahaksi asiat ajautuivat Argentiinassa vuonna 2002? BKT putosi 40 %, työttömyys nousi 30 %:iin, puolet väestöstä ajautui köyhyysrajan alapuolelle ja Argentiinan peso koki dramaattisen romahduksen, lähes yhdessä yössä, yhdestä pesosta per dollari neljään pesoon per dollari! Kurssi nousi hiukan ja tasaantui kolmeen pesoon dollarilta, mutta valtio pakotti vaihtamaan ulkomaisten tilien dollarit pesoiksi maksamalla vain 1,40 pesoa dollarilta.

Mitä Argentiinan hallitus teki väärin? Romahdusta edeltäneiden kuukausien aikana hallitus kumarteli kaikkiin suuntiin pankeille ja IMF:n sanelemille ”pelastuskeinoille”, jotka oikeasti olivat koko romahduksen syynä: Argentiinalle lainattiin paljon enemmän, kuin se ikinä pystyisi maksamaan takaisin… Ja pankkiirit tiesivät sen!
Peräkkäiset hallitukset ovat sen jälkeen palvelleet pankkimaailman tarpeita ja uusineet lainoja jopa 30 ja 40 vuodelle. Tällä tavoin pääsi kerääntymään huimat korot, mutta vuonna 2006 Argentiina maksoi koko velkansa Kansainväliselle valuuttarahastolle – lähes 10 miljardia dollaria, käteisenä, saamatta mitään vastineeksi.

Samat korppikotkat kiertelevät Kreikan yllä

Tänä keväänä Kreikalla on edessään vastaavanlainen vaikea päätös. Joko se pitää itsenäisyytensä tai antautuu raadonsyöjien valtaan – EKP, Euroopan komissio ja IMF – jotka kaikki työskentelevät pankkien, ei kansan, hyväksi. Ei ole yllättävää, että Kreikan valtion ruorissa häärää Trilateraalin komission Rockefeller/Rothschild –mies Lucas Papacy, joka tekee juuri samat asiat kuin Argentiina vuosina 2001/02. Argentiina ei kärsinyt ainoastaan Domingo Cavallosta. Myös presidentti De la Rúalla oli voimakkaat kytkökset Trilateraaliin komissioon ja Bilderberg-mafiaan, sillä hän on yksi CARI:n perustajista. CARI (Argentiinan kansainvälisten suhteiden neuvosto) on paikallinen maailmanmahtien lobbausjärjestö, sivukonttori New Yorkissa päämajaa pitävälle CFR:lle (Council on Foreign Relations, Ulkomaansuhteiden neuvosto), joka on jo vuodesta 1921 kaivautunut syvälle Yhdysvaltojen talouteen ja sen ulkomaan suhteiden kautta maailmanpolitiikkaan.

Kreikan pitäisi nyt tehdä sama, mitä Argentiina teki vuosikymmen sitten: Selvitä itse sotkuistaan ja kestää tuska ja murhe, jonka aiheuttivat omat poliitikot juonitteluillaan kansainvälisen pankkimaailman kanssa ja siten säästää ehkä hitunen kunniasta ja itsenäisyydestään. Frankfurtissa, New Yorkissa ja Lontoossa istuvat  pankkimaailman korppikotkat haluaisivat päättää Kreikan tulevaisuuden itse ja tehdä siinä sivussa itselleen lisää rahaa.

Vaikka ne antavat ymmärtää auttavansa muita, loppujen lopuksi ne auttavat vain itseään. Heille on edullista pitää jokainen koneiston pyörä pyörimässä, keräämässä lisää velkaa ja Megapankeille lisää rahaa. Se on suunnaton koneisto, joka tahkoaa miljardeja vuosittain lainaamalla rahaa ”pulassa oleville”, jotka eivät koskaan pysty maksamaan velkaansa takaisin ja siksi lykkäävät sitä vuosikymmenien päähän ja maksavat koko ajan korkoa.

Kreikka, demokratian kehto, tuokaa takaisin drakhma!

Sanokaa ’ei’ kaikille pankkimaailman raadonsyöjille ja loisille. Vaihtakaa takaisin drakhmaan. Näyttäkää vahvaa esimerkkiä muille Eurovaltioille, kuten samoissa ongelmissa painivalle Espanjalle, sekä Italialle, jonka pääministeri Mario Monti sattuu olemaan myös Trilateraalin Komission Euroopan puheenjohtaja!
Kreikka voi antaa oppitunnin todellisesta demokratiasta potkimalla nämä loiset ulos maasta, kenties auttaen Eurooppaa potkimaan ne ulos Euroopasta ja jonain päivänä ulos koko maailman taloudesta. Se mitä tällä hetkellä sanotaan ”parhaaksi demokratiaksi, mitä rahalla saa”, ei ole todellista demokratiaa. Se on maailman valtaa ja ikuista orjuuttamista havittelevien Megapankkien ja maailmanmahtien itsekkyyttä.

Jos Kreikka vaihtaisi takaisin drakhmaan, olisiko se euron lopun alkua? Mitä sitten?! Antaa Italian siirtyä takaisin liiraan, Espanjan pesetaan ja Portugalin escudoon. Emme tarvitse euroa, sillä kansallinen valuutta on yksi kansallisen itsenäisyyden kulmakivistä.

Kaikkien hallitusten tulisi ymmärtää, että hallitus joko palvelee kansaa ahneita pankkiireja vastaan, tai hallitus palvelee ahnaita pankkiireja ja toimii kansaa vastaan.

Alkuperäisestä artikkelista muokattu: http://www.asalbuchi.com.ar/en/2012/02/argentine-advice-for-greece-default-now/