Äärijuutalainen imperialismi Venäjän historiassa

Viimeisessä kirjassaan, joka on vaiennettu lännessä, Alexander Solzhenitsyn kertaa juutalaisten historian Venäjän Imperiumissa ja Neuvostoliitossa (1795 – 1995). Erityisen tarkasti hän kuvaa juutalaisten osuuden vallankumousliikkeeseen ja kristillisen Venäjän tuhoamiseen bolshevikkien ja Neuvostovaltion aikana.*

Nykyisessä konfliktissa Venäjän ja Ukrainan välillä molemmat osapuolet syyttävät toisiaan antisemitismistä. Ristiriitaista kyllä, juutalaista alkuperää olevat oligarkit ovat merkittävissä yhteiskunnallisissa asemissa molemmissa maissa.

Antisemitisten tunteiden läsnäolo molemmissa maissa on helppo ymmärtää, ottaen huomioon alueen historian. Alexander Solzhenitsyn kirjoitti kirjan Two Hundred Years Together, jossa hän kuvaili juutalaisten roolia Venäjän ja Ukrainan historiassa. Kirja on lähes kokonaan vaiennettu lännessä, toisin kuin saman kirjailijan muut kirjat, kuten Vankileirien saaristo, joka toi hänelle mainetta ja Nobel-palkinnon. Tähän on syynä se, että Two Hundred Years Together rikkoi lukuisia tabuja ja dogmeja lännessä.

Kirjan toisessa osassa Solzhenitsyn kuvailee juutalaisten valtaa Venäjän kommunistisessa puolueessa, amerikkalaisten tukea bolshevikkien vallankumoukselle, juutalaisten valtaa bolshevistisen Venäjän kaikilla hallituksen tasoilla, Venäjän kansallisen eliitin ja ortodoksisen kirkon tuhoamista, juutalaistaustaisten osuutta kommunismin rikoksissa ja ”puhdistuksissa” sekä juutalaistaustaisten nepotismia Neuvostoliiton hallituksessa.

Vaientaminen

Juutalaisten merkittävää roolia neuvostohallinnossa ei voi kiistää. Äskettäin julkaistussa kirjassa, joka kertoo juutalaisista Venäjällä 1900-luvulla, venäläissyntyinen juutalainen kirjailija S. Margolin kutsui juutalaisten tukea bolshevistiselle hallinnolle ”juutalaisten historialliseksi synniksi”. Hänen mukaansa merkittävä osa esimerkiksi vankileirien komentajista sekä kirkkojen tuhoajista oli juutalaisia. Lisäksi ”juutalaiset kaikkialla maailmassa tukivat neuvostohallitusta”.

The Culture of Critique –kirjan kirjoittanut psykologian professori Kevin MacDonald esitti laajemman ongelman. Hän valotti juutalaisten roolia 1900-luvun radikaaleissa liikkeissä bolshevismista feminismiin. MacDonaldin mukaan nämä liikkeet paransivat kaikki juutalaisten sosiaalista asemaa. Aateliston ja ylemmän keskiluokan tuho Venäjällä antoi juutalaisille tilaisuuden sosiaaliseen nousuun.

Vaikka bolshevikit olivat ateisteja ja vihamielisiä kaikkia uskontoja kohtaan, he tunsivat erityistä vihaa kristinuskoa kohtaan. Kristittyjä pappeja lähetettiin GULAG-leireille ja heitä kohdeltiin poikkeuksellisen julmasti. Solzhenitsyn kuvaili tapahtuman, jossa vangittuja pappeja riisuttiin alastomiksi ja kasteltiin vedellä kovassa pakkasessa. Onko kukaan kuullut, että rabbit olisivat joutuneet kokemaan samaa?

Bolshevistisen hallinnon aikana kristillisistä kirkoista Venäjällä tuli todellisia ”marttyyrikirkkoja”. Vuosikymmenten ajan ne olivat alistettuja hirvittävälle terrorille ja fyysiselle tuhoamiselle, jonka kohteena oli suuri osa papistoa. Virallisten lukujen mukaan, joita Alexander Yakovlev, kommunistiajan rikosten tutkintakomission johtaja on esittänyt, vuosina 1917-1985, Neuvostoliiton hallinnon aikana, noin 200 000 pappia eri uskontokunnista murhattiin ja 300 000 karkotettiin. Vuosina 1918-1939 bolshevikit surmasivat yli 130 ortodoksipiispaa. He myös murhasivat satoja tuhansia uskovaisia, jotka yrittivät puolustaa uskoa ja kirkkoja.

Kommunistit halusivat hävittää kristinuskon juurineen venäläisestä sielusta. Sitä tosiasiaa, että kristinusko säilyi Venäjällä, voidaan pitää lähes ihmeenä. Toisin kuin ortodoksikristityt, moderni katolisen kirkon johto valitettavasti alkoi väittää, että itse asiassa juutalaiset olivat uhreja! Paljon onkin puhuttu katolisen kirkon ”juutalaistumisesta”.

Puolalaisten ja juutalaisten yhteistyö

Juutalaiset oltiin karkotettu suurimmasta osasta Eurooppaa, kun Puolan kuninkaat ja hyväntahtoiset päättäjät avasivat heille maan portit sekä myönsivät heille tukun etuoikeuksia.

Puolaa kutsuttiin muinoin juutalaisten turvasatamaksi (paradisus Judaeorum) ja jopa Judeo-Poloniaksi. 1800-luvun lopulla Puolassa olikin maailman suurin juutalaiskeskittymä – 10 % koko väestöstä.

Joidenkin kirjailijoiden mukaan juutalaiset olisivat ilman Puolaa kadonneet monista osista Eurooppaa. Puolan kuninkaat tunnettiin hyvin Euroopassa ”juutalaisten suojelijoina”. Kun vuonna 1550 Puolan kuningas Sigismund August päätti sallia heille vapaan kulun Venäjälle torjui tsaari Iivana Julma päätöksen jyrkästi:

”Me emme salli juutalaisten astuvan maahamme, sillä me emme halua nähdä pahuutta. Jumala vapauttakoon maamme tältä piinalta. Ja sinun, veljeni, ei tulisi kirjoittaa meille enää juutalaisista, sillä he ovat vieraannuttaneet venäläiset kristinuskosta, tuoneet myrkyllisiä alkoholijuomia meidän maahamme ja tehneet paljon pahaa…”

Lublinin Unionin allekirjoituksen jälkeen Ukrainan länsiosa liitettiin Puolaan.

Solzhenitsyn kirjoittaa:

”Suurin osa väestä tässä maassa oli ortodoksisia talonpoikia, jotka olivat melko vapaita ja joilla oli verovapaus. Nyt alkoi Ukrainan intensiivinen kolonisaatio Puolalaisen aateliston toimesta – ja juutalaiset osallistuivat siihen. Kasakat sidottiin maahan ja heiltä vaadittiin työpanosta ja lahjoituksia…

Katoliset maanomistajat kaatoivat ortodoksien harteille monenlaisia veroja ja vaativat palveluksia. Juutalaiset esittivät erityistä roolia tässä prosessissa. Juutalaiset ostivat itselleen oikeuden tuottaa ja myydä vodkaa…

Juutalainen majatalon pitäjä otti puolalaisen maanomistajan paikan. Itse asiassa juutalainen sai vallan talonpojasta, joka oli aiemmin kuulunut maanomistajalle. Tämä juutalainen majatalon pitäjä yritti saada talonpojasta suurimman mahdollisen hyödyn. Talonpojan viha kohdistuikin katolista herraa ja tämän kumppania, juutalaista neuvonantajaa kohtaan.”

Kun vuonna 1648 alkoi hirvittävä kasakoiden kapina Khmelnitskyn hallinnon aikaan, juutalaiset, yhdessä puolalaisten maanomistajien kanssa, saivat rangaistuksen.

Viha ”puolalaisia herroja” kohtaan leimahti toisessa maailmansodassa esimerkiksi Volhynian teurastuksessa. Uhrit eivät olleet kuitenkaan pääasiassa Puolan aatelistoa tai juutalaisia, vaan viattomia puolalaisia talonpoikia.

Kommunistien rikokset Ukrainan kansaa kohtaan oli vuosikymmenten ajan suuri tabu. 1930-luvulla miljoonia ukrainalaisia ortodokseja tapettiin nälkään. Ukrainasta tuli suuri kuolemanleiri. Kokonaiset kylät hävisivät – tilalle tuli joukkohautoja. Melkein 25 % väestöstä katosi. Eräs syy vaikenemiselle oli juutalaisten komissaarien suuri rooli sekä juutalaiset, jotka värvättiin salaiseen kommunistiseen poliisiin (NKVD) toteuttamaan Holodomoria. Näistä julmuuksista venäjänjuutalainen Lazar Kaganovich Moiseevich (Kogan) oli vastuussa.

Toisinaan tavallisia venäläisiä syytetään bolshevikkien rikoksista. Jotta Ukrainan, Puolan ja Venäjän välit voitaisiin joskus korjata, on historiallisten vääryyksien todellisista syyllisistä voitava puhua avoimesti.

*Artikkeli ei väitä, että kaikki juutalaiset olisivat kommunisteja tai että juutalainen alkuperä tekisi kenestäkään kommunistia. Artikkelissa julkaistut historialliset sitaatit eivät välttämättä edusta Magneettimedian toimituksen näkemyksiä – ne on julkaistu puhtaasti historiallisista syistä.

Artikkelin suomenkielisen käännöksen julkaisi alunperin Cutting Edge Finland. Magneettimedia on tehnyt muutamia muokkauksia käännökseen.