Benjamin Freedman: juutalaisen sisäpiirin hylännyt loikkari, osa 3

Alla olevan kuvan neljä juutalaista – Benjamin Freedman, Chaim Freedman, Louis Brandeis ja Samuel Untermyer – työskentelivät saman päämäärän eteen. He ideoivat onnistuneen suunnitelman saadakseen USA:n hallituksen edistämään sionismin aatetta – ja samaa suunnitelmaa käytetään yhä edelleen.

Yksi heistä kuitenkin loikkasi ja antoi ilmi ystävänsä. Tämä on hänen uskomaton tarinansa juonittelusta, petoksesta, kiristyksestä ja terrorista.

Artikkelin edellisessä osassa aloitimme juutalaisen loikkarin Benjamin H. Freedmanin kauan kadoksissa olleen esseen ”Miksi kongressi on kiero, hullu, tai molempia?” (Why Congress is Crooked or Crazy or Both?) vuodelta 1975. Nyt esitän toisen ja viimeisen osan tästä teoksesta.

Nyt kuulet sisäpiiritarinan siitä, kuinka Israelille uskollinen valta on hyväksikäyttänyt Amerikan kansalaisia ja sotilaita lähes sata vuotta – ja kuinka heidän juonittelunsa veti USA:n molempiin maailmansotiin ja vaaralliseen liittoutumaan juutalaisvaltion kanssa, mikä on saattanut meidät kolmannen maailmansodan partaalle.

Tulet näkemään, että sionistinen eliitti* tuki aluksi Saksaa, koska keisarin Saksa oli luultavimmin Euroopan juutalaismyönteisin maa – mutta he pettivät ystävänsä heti kun hyötyivät siitä, ja se hyöty saatiin, kun Britannia lupasi Palestiinan sionisteille.

Tulet näkemään, että jo vuonna 1917 sionistien valta oli niin mahtava, että kun Britannia tahtoi vaikuttaa USA:n ulkopolitiikkaan, he menivät juutalaisten – eivät amerikkalaisten – johtajien luo saadakseen mitä halusivat.

Opit, kuinka juutalaiset kiristivät presidentti Wilsonia hänen rakkaussuhteensa avulla. Näet, kuinka voimakkaat juutalaiset käyttivät vaikutusvaltaa presidenttiin, jonka salaisuudet he tiesivät, saadakseen yhden heimonsa jäsenistä nimitetyksi korkeimpaan oikeuteen.

Miksi kongressi on kiero, hullu, tai molempia?

(Omajulkaisu, New York, 1975)

Benjamin H. Freedman

League for Peace with Justice in Palestine -järjestön perustaja (1946)

James A. Malcolm oli Oxfordin käynyt armenialainen, joka ryhtyi ajamaan armenialaisten etua sodan aikana ja sen jälkeen. Virallisessa toimessaan Britannian hallituksen idänsuhteiden neuvonantajana hän oli usein yhteydessä valtioneuvostoon, ulkoministeriöön, sotaministeriöön sekä liittoutuneiden suurlähetystöihin Lontoossa sekä vieraili Pariisissa neuvotellakseen kollegoidensa ja johtavien ranskalaisten virkamiesten kanssa.

Hän oli omistautunut intohimoisesti liittoutuneiden voittoon. Samalla kun saksalaiset pommittivat hänen kotiaan Lontoossa 1944, hän valmisteli seuraavaa selontekoa, joka puhuu omasta puolestaan. Malcolm pelkäsi ettei selviytyisi, ja hän valmisteli seuraavaa artikkelia, jonka hän talletti British Museumiin jälkimaailman hyödyksi. Siitä on tullut yksi tärkeimmistä asiakirjoista, joka selittää, kuinka Yhdysvallat ohjattiin mukaan ensimmäiseen maailmansotaan:

”Erään vierailun aikana sotaministeriöön Whitehall Gardensiin kesällä 1916 huomasin, ettei Sir. Mark Sykes ollut yhtä toiveikas kuin yleensä… Kysyin, mikä häntä vaivaa… Hän kertoi sotilaallisesta seisahduksesta Ranskassa, kasvavasta sukellusvenesodan uhasta, Venäjällä kehittymässä olevasta epämiellyttävästä tilanteesta… Ministeriö toivoi Yhdysvaltojen tulevan apuun…”

”Hän oli yrittänyt saada kannatusta juutalaisilta Yhdysvalloissa, muttei ollut onnistunut siinä… Raportit Amerikasta paljastivat erittäin saksalaismyönteisen ilmapiirin rikkaiden amerikanjuutalaisten pankkiirien sekä juutalaisten lehtimiesten keskuudessa… Kysyin millä argumentilla tai ajatuksella liittoutuneet olivat yrittäneet saada amerikanjuutalaiset puolelleen… Sir Mark vastasi, että oli käytetty sitä samaa argumenttia, jota oli käytetty muuallakin, että tulemme loppujen lopuksi voittamaan ja on parempi olla voittajien puolella…”

”Kerroin hänelle, että on olemassa tapa saada amerikanjuutalaiset liittoutuneiden puolelle ja tehdä heille selväksi, että ainoastaan liittoutuneiden voitto hyödyttäisi juutalaisuutta pysyvästi ympäri maailmaa… Sanoin hänelle: ’Sinä lähestyt tätä aivan väärin… tiedätkö sionistiliikkeen?’ … Sir Mark myönsi tietämättömyytensä tästä liikkeestä ja kerroin hänelle jotain siitä ja lopetin sanomalla: ’Pystyt voittamaan juutalaisten sympatiat puolellesi ainoastaan yhdellä tavalla, ja se on tarjoamalla ja yrittämällä turvata Palestiina heille’… Sir Mark myönsi, että kertomani oli jotain uutta ja erittäin vaikuttavaa…”

”Hän kertoi minulle, että Lordi Milner oli erittäin kiinnostunut tietämään juutalaisesta nationalistiliikkeestä muttei pitänyt mahdollisena luvata Palestiinaa juutalaisille… Vastasin, että mielestäni se olisi ainut keino päästä toivottuun lopputulokseen ja mainitsin, että yksi presidentti Wilsonin läheisimmistä ystävistä, jonka humanitäärisiä näkökulmia hän suuresti arvostaa, oli tuomari Brandeis korkeimmasta oikeudesta. Hän oli peräänantamaton sionisti…”

”Mikäli hän saisi sotaministeriöstä vakuutuksen siitä, että autettaisiin Palestiinan turvaamista juutalaisille, olisi varmaa, että juutalaiset kaikissa neutraaleissa maissa muuttuisivat brittimyönteisiksi ja liittoutuneiden kannattajiksi… Kerroin, että mielestäni se riittäisi mikäli minä henkilökohtaisesti vakuuttaisin ministeriön aikomuksesta niin, että voisin mennä sanomaan sionisteille ’mikäli autatte liittoutuneita, on teillä brittien tuki Palestiinan turvaamisessa juutalaisille’…”

”Muutamaa päivää myöhemmin hän kertoi, että ministeriö oli suostunut ehdotukseeni ja valtuutti minut aloittamaan neuvottelut sionistien kanssa… Venäjän sionistijohtajille lähetettyjen viestien oli tarkoitus innoittaa heitä ja saada heidät liittoutuneiden puolelle… muita viestejä lähetettiin neutraaleiden maiden juutalaisille johtajille tarkoituksena vahvistaa juutalaisten sympatioita liittoutuneita kohtaan…”

”Eräälle varakkaalle ja vaikutusvaltaiselle pankkiirille näytettiin sähke, jossa luvattiin Palestiina juutalaiselle… hän oli erittäin liikuttunut ja sanoi: ’Kuinka juutalainen pystyy vastustamaan tällaista lahjaa?’…”

”Kaikki nämä toimet tehtiin tuomari Brandeisin hyväksynnällä. Hän lähetti ahkerasti sähkeitä (sionistijohtaja) tri. Weizmannille… Monen hermostuneen viikon ja kuukauden jälkeen kylvämäni siemenet alkoivat tuottamaan hedelmää ja hallituksesta oli tullut sionismin kannattaja… Julistus on päivätty 2. marraskuuta 1917 ja se tunnetaan historiassa Balfourin julistuksena… se lupaa, että britit auttavat juutalaisia saamaan Palestiinan.”

Chaim Weizmann ilmoitti Yhdysvaltain johtavalle sionistille, korkeimman oikeuden tuomari Louis Dembitz Brandeisille, että Iso-Britannia oli luvannut Palestiinan ”maailman juutalaisille” mikäli presidentti Wilson julistaisi sodan Saksaa vastaan ja liittyisi Iso-Britannian liittolaiseksi.

Korkeimman oikeuden tuomari Brandeis oli nimitetty korkeimman oikeuden tuomariksi vaikutusvaltaisen juutalaisen lakimiehen Samuel Untermyerin ehdotuksesta. Untermyerin asiakas vaati 40 000 dollaria presidentti Wilsonilta mitä hän ei pystynyt maksamaan. Auttaakseen ystäväänsä ahdingossa Untermyer lupautui maksamaan 40 000 dollaria presidentti Wilsonin entiselle tyttöystävälle henkilökohtaisista varoistaan mikäli presidentti lupaisi nimittää Yhdysvaltain korkeimpaan oikeuteen Untermyerin valitseman henkilön heti kun tilaisuus tulisi.

Korkeimmassa oikeudessa vapautuikin paikka pian ja Untermyer toivoi ystävänsä Lous Dembitz Brandeisin, (juutalaisen) bostonilaisen lakimiehen, täyttävän vapaan paikan. Untermyer selitti, että hän oli motivoitunut siitä seikasta, ettei yksikään juutalainen ollut ikinä korkeimmassa oikeudessa tuomarina, ja tästä syystä hän tahtoi Brandeisin siihen tehtävään.

Presidentti Wilson ja tuomari Brandeis molemmat tiesivät, millaisissa olosuhteissa nimitys tapahtui. Heistä tuli läheiset ystävät. Presidentti Wilson luotti tuomari Brandeisiin valtioon liittyvissä asioissa. Kun Chaim Weizmann kertoi tuomari Brandeisille, että hän oli tehnyt sopimuksen Britannian sotaministeriön kanssa, hän kertoi myös presidentti Wilsonille, että Saksa oli provosoinut Yhdysvaltoja julistamaan sodan Saksaa vastaan. Mutta presidentti Wilsonin toiselle presidenttikaudelle tähtäävässä vaalikampanjassa tuona samana vuonna iskulauseena oli ”Hän piti meidät poissa sodasta”. Tuomari Brandeis ei pystynyt ylipuhumaan presidenttiä julistamaan sotaa Saksaa vastaan tuolloin. Tarvittiin lisää todisteita saksalaisten ”syyllisyydestä”. (Ja niitä saatiin.)

Väitetty Saksan hyökkäys Doverin ja Calaisin välillä liikennöinyttä S.S. Sussex -matkustajalaivaa vastaan ja 38 amerikkalaisen kuolema johti sodanjulistukseen Saksaa vastaan huhtikuun 6. päivä 1917. S.S. Sussex oli todellisuudessa piilotettu pieneen satamaan Pohjois-Englannissa eikä yhtään amerikkalaishenkeä ollut menetetty. USA:n liittyminen Britannian liittolaiseksi johti murskaavaan voittoon Saksasta 1918.

Kun USA liittyi sotaan Euroopassa, monien juutalaisten mieli muuttui Saksassa. Säädöksessä vuodelta 1840 juutalaisille oli annettu samat oikeudet kun saksalaisilla kansalaisillakin oli. Heillä ei ollut kiintiöjärjestelmiä jotka vallitsivat muissa Euroopan maissa. Juutalaiset muista Euroopan maista tulvivat Saksaan opiskelemaan ja tekemään kauppoja. Ennen Balfourin julistusta suurin osa juutalaisista oli saksalaismyönteisiä. Mutta kun kansainvälinen sionismi sai lupauksen Palestiinasta Britannialta, kaikki muuttui. Sionistit, mukaan lukien useat Saksan juutalaiset, tekivät kaiken mahdollisen varmistaakseen Saksan häviön. Tämä, yhdessä äärimmäisen lamaannuttavien rauhanehtojen kanssa 1918, oli pääsyynä juutalaisvastaisiin tunteisiin Saksassa sodan jälkeen. Sionistien juonittelu saada Palestiina itselleen saneli ensimmäisen maailmansodan tuloksen ja asetti lähtökohdat toiseen maailmansotaan.

Presidentti Franklin D. Roosevelt lunasti lupauksensa juutalaisille tuomalla Yhdysvallat mukaan toiseen maailmansotaan. Saksa ei antanut Yhdysvalloille mitään oikeutusta tai provosoinut mitenkään mukaan sotaan Euroopassa. Presidentti Rooseveltia painostettiin löytämään tekosyy julistaa sota Saksaa vastaan. Juutalaiset painostivat Rooseveltia liittymään sotaan – vaikea tilanne suurimmaksi osaksi sodanvastaisessa maassa ilman mitään oikeutusta tai provokaatiota Saksan puolelta.

Henry L. Stimsonin, presidentti Rooseveltin puolustusministerin, käsinkirjoitettua päiväkirjaa voidaan tutkia hänen papereilleen varatussa huoneessa Yalen yliopistossa. Päiväkirjassaan Stimson kertoo, kuinka Roosevelt onnistui ohjaamaan USA:n sotaan Saksaa vastaan. Roosevelt oli päättänyt ohjata USA:n sotaan Saksaa vastaan ”takaoven kautta”.

Stimsonin päiväkirjassa kerrotaan tapaamisesta, jonka Roosevelt oli kutsunut koolle kertoakseen, kuinka hän tahtoi provosoida Japanin mukaan sotaan muttei tahtonut, että vaikuttaisi siltä, että USA ”olisi ampunut ensimmäisen laukauksen”. Presidentti Rooseveltin syy provosoida Japani mukaan sotaan oli se, että voisi olla sodassa Saksan kanssa. Japanilla, Saksalla ja Italialla oli kolmikantasopimus. Sopimus takasi, että mikäli joku maista joutuisi sotaan, muut kaksi hyökkäisivät samaa vihollista vastaan.

Kun Roosevelt provosoi Japanin hyökkäämään USA:ta vastaan Pearl Harborissa kieltämällä raudan ja öljyn viennin Japaniin, joka oli sodassa Kiinan kanssa, oli Yhdysvallat sodassa myös Saksan kanssa. Seurasi virallinen sodanjulistus. Saksa ei ollut tehnyt mitään sellaista USA:ta kohtaan, mikä oikeuttaisi sodanjulistuksen. Tämä osoittaa, että USA saattaa tulla mukaan kolmanteenkin maailmansotaan vaikkei siihen olisi mitään syytä.

Presidentti Franklin D. Rooseveltin kuoltua 1945 tuli Harry S. Trumanista Yhdysvaltain presidentti. Presidentti Truman on syyllinen kahteen tekoon, jotka horjuttavat USA:n mainetta enemmän kuin amerikkalaiset käsittävätkään. Truman tunnusti 600 000 laittomasti siirretyn sionistin sotilaallisen kapinan Palestiinassa valheellisessa ”Israelin valtiossa”, ja hän antoi käskyn pommittaa Hiroshimaa ja Nagasakia ydinpommeilla.

Presidentti Trumanin poliittinen historia ennen hänen valitsemistaan Missourin senaattoriksi rajoittuu hänen kokemukseensa Kansas Cityssä toimineen Tom Pendergastin, kaupungin poliittisen johtajan palveluksessa. Tämän ura päättyi vankilaan. Ennen politiikkaan päätymistään Truman oli epäonnistunut rihkama-alalla. Trumanin ystävät antoivat velkojille velkakirjan välttääkseen konkurssin ja velkakirjan tulon julkisuuteen ennen kuin hänestä tulisi USA:n presidentti.

Truman oli ilmeisesti valmis tekemään mitä tahansa tullakseen valituksi Yhdysvaltain presidentiksi vuoden 1948 vaaleissa. Hänen maineensa oli huono asia. Hänen mahdollisuutensa tulla valituksi presidentiksi vuonna 1948 oli 40:1. Truman pyysi apua näkymättömiltä ja voittamattomilta sionistiaktivisteilta, joiden kanssa hän oli ollut tekemisissä jo useita vuosia, eikä hän hukannut yhtään aikaa tehdessään sopimuksen heidän kanssaan, jotta he tukisivat häntä vuoden 1948 vaaleissa (vaikka hän myöhemmin sanoikin, että hänestä oli epämukavaa olla heidän otteessaan).

The Jewish Chronicle -lehti julkaisi huhtikuun 10. päivä 1958 kolmesivuisen artikkelin siitä, kuinka Truman varmisti juutalaisten tuen. Artikkelin kirjoitti Eliahu Elath, Israelin lähettiläs Court of St. Jamesissa. Elath oli toukokuun 14. 1948 Jewish Agencyn edustaja Washington D.C.:n toimipaikassaan.

Artikkelissaan lähettiläs Elath muisteli keskustelujaan Clark Cliffordin kanssa, joka oli silloin Valkoisen talon jäsen ja yksi Trumanin neuvonantajista. Kun Truman valittiin, oli Clark Clifford nuori lakimies jolla oli toimisto St. Louisissa ja joka oli muuttanut Washingtoniin ja ”saavuttanut pian pysyvän paikan Valkoisessa talossa”.

Suurlähettiläs Elathin artikkeli jatkuu: ”Perjantaina 14. toukokuuta 1948 noin klo 11 aikaan sihteerini tuli Jewish Agencyn Washingtonin-toimiston huoneeseeni ja sanoi, että ’Clark Clifford Valkoisesta talosta on linjalla ja tahtoo keskustella kanssanne.’” Seuraavassa keskustelu:

Clifford: ”Voitko kertoa mikä tilanteesi on nyt? Aiotko vaatia valtion perustamista?

Elath: ”En epäile sitä ollenkaan, itse asiassa, odotan virallista lausuntoa minä hetkenä hyvänsä.”

Lähettiläs Elath ilmaisee, että voitaisiin olettaa, että heidän ”itsenäisyysjulistus” oli jo tehty aamulla. Hän sanoi, että oli luultavaa, että ”itsenäisyysjulistus” tulisi voimaan kun Britannian mandaatti Palestiinasta lakkaisi olemasta voimassa keskiyöllä, mihin Clifford vastasi:

”Mikäli näin on, voin ilmoittaa sinulle henkilökohtaisesti, että presidentti on päättänyt tunnustaa valtionne heti sen synnyttyä.”

Mikäli presidentti Truman ei olisi mennyt mukaan tähän laittomaan, moraalittomaan ja rikolliseen salaliittoon Elathin kanssa sionistisen projektin hyväksi, 200 miljoonaa amerikkalaista ei kärsisikään ”Israelin valtion” olemassaolon haitoista. Sen painostuksen lähde, jonka presidentti Truman joutui kohtaamaan käskiessään pudottamaan atomipommit Hiroshimaan ja Nagasakiin, on yhtä huomiota herättävä muttei yhtä tarpeellinen, ja se voidaan lykätä ilman mitään haittaa kansalle.

Kolmannessa maailmansodassa ei tule olemaan voittajia. Missään päin maailmaa ei tule olemaan voittajia. Ne, jotka selviävät hengissä kolmannesta maailmansodasta, tulevat katumaan sitä koko elämänsä. Ne 200 miljoonaa amerikkalaista tulevat oppimaan, mitä häviö tarkoittaa ydinsodassa. Heidän sokea kohtansa on heidän kykenemättömyytensä ymmärtää sionistiaktivistien painostusta kongressia kohtaan.

Iso-Britannian lupaus Palestiinasta ”maailman juutalaisille” oli petollinen ja kunniaton. Iso-Britannia ei koskaan omistanut kiveäkään Palestiinassa. Lupaus Palestiinasta ei antanut mitään pois, koska Rothschildit ja muut juutalaiset rahoittajat lupasivat sen itselleen kun lupaus tehtiin ”maailman juutalaisille.”

Mitenhän kongressi on voinut sitten toukokuun 14. 1948 oikeuttaa USA:n asenteen Palestiinan syntyperäisiä kristittyjä ja muslimeja kohtaan, jotka haluavat nauttia laillisista oikeuksistaan? Kun miehittävät maat joutuivat vetäytymään Algeriasta, Tunisiasta, Libyasta, Egyptistä, Indonesiasta, Intiasta, Indokiinasta, Kongosta ja Tanganyikasta, tukiko Yhdysvaltain kongressi laittomasti siirrettyjä varkaita ja murhaajia lukemattomilla miljardeilla dollareilla ja moderneilla sotavarusteilla hyökätäkseen ja miehittääkseen yhtään näistä maista, jotka olivat julistaneet itsensä itsenäisiksi valtioiksi? Ei, niiden maiden alkuperäiskansoille annettiin itsenäisyys ja itsemääräämisoikeus. Miksi Palestiina oli eri asia? On olemassa vain yksi vastaus: sionistinen valta.

Tämän kirjoittaja antoi jokaiselle kongressin jäsenelle 1946 lukemattoman määrän asiakirjoja, jotka sataprosenttisesti vakuuttavat Palestiinan kuuluneen alkuperäiskansoille, kristityille ja muslimeille 1700 vuotta. Kysymykseen ei tullut vastausta: oliko kongressi kiero, hullu vai molempia?

*Artikkeli ei väitä, että juutalaisista voisi tehdä yleistyksiä näiden syntyperän perusteella tai että juutalaiset toimisivat tietyllä tavalla syntyperänsä vuoksi. ”Sionismi” ei ole sanan ”juutalainen” synonyymi.

 

Suomennos julkaistu alunperin Radio Islamin sivuilla.