Dragsvikin punavankileiri

Magneettimedia ottaa täyden vastuun Vesa-Ilkka Laurion kirjoittaman artikkelin julkaisusta.

Eräällä foorumilla keskustelijoita kehotettiin 15.3.2011 katsomaan Matts Dumellin dokumenttivideo ”Dragsvik 1918 – kauhujen leiri” (FST5), ja katsominen pyydettiin tekemään pikaisesti, koska videon esitysaikaa on jäljellä vain muutama päivä (22.3.2011 klo 15.00 asti).

Kehotuksen esittäjä mainosti videota näin:

Ohjelmassa on ennen esittämättömiä osia ja tietoa leiristä, josta edes tammisaarelaiset eivät ole olleet tietoisia. Ohjelma ei ole heikkohermoisia varten. Olkaa hyvä, jatketaan keskustelua sen jälkeen punaisten- ja valkoisten tekemistä raakuusrikoksista.

Toinen keskustelija säesti näin:

Dokumentissa haastatellaan leirillä olijoita; kertovat terveidenkin miesten kuolleen syötyään leirin ruokaa. Ruoka rikkoi suoliston, janoon sai vettä tai lipeäkeittoa, kaikki eivät saaneet edes vettä. Kyseessä oli ainakin kansanosanmurha, ja erittäin suunniteltu juttu.

Kolmas keskustelija, Olavi Laitala, totesi jälkimmäisen keskustelijan maininnasta ”ja erittäin suunniteltu juttu” seuraavaa: Vaikka dokkari olikin erinomaisen yksisilmäinen, niin tuollaista ei siinä mielestäni väitetty. Tässä toinen näkemys asiaan (linkki Turun Sanomien 20.5.2007 julkaisemaan artikkeliin ”Espanjantauti tappoi noin 4500 punavankia”).

Koska dokumenttivideon nimi viittaa kauhupropagandaan, tutustuin siihen itsekin. Dragsvik tarkoittaa nykyisen Raaseporin (ent. Tammisaaren) alueella, 4 kilometrin päässä kaupungista, sijainnutta punaisten sotavankien leiriä. Kyseessä on valkoisten voittoon päättyneen kansalaissodan (27.1.1918 – 16.5.1918) loppunäytös. Punavankien leiri pystytettiin entiselle venäläiselle kasarmialueelle Dragsvikiin toukokuussa 1918, ja se toimi saman vuoden syyskuulle asti, jolloin leiri muuttui pakkotyölaitokseksi. Enimmillään sotavankileirissä oli 8 600 vankia (klikkaa TÄSTÄ), ja kaiken kaikkiaan siellä oli n. 10 000 vankia. Noin kolmasosan sanotaan kuolleen leirissä nälkään ja tauteihin; osa kuulemma myös teloitettiin.

Se mitä seuraavassa esitän, perustuu dokumenttivideon katselemiseen ja muutamaan klikkaukseen internetissä, mutta johtopäätös on tuoltakin pohjalta selvä: punavankiasiaa – ainakaan Dragsvikin osalta – ei ole nähtävästi tosissaan tutkittu lainkaan, ja mielestäni asia tulisi tutkia puolueettomin asiantuntijavoimin. Dumellin dokumenttivideo on puhdasta vääristelyä ja huijaamista, kuten jokainen voi videon katsomalla itse todeta. Asian tutkimisen tekee erittäin merkitykselliseksi se, että tuolloiset punaiset joukot pyrkivät tekemään maastamme juutalaiskommunistisen maan, joka niin ollen olisi ollut osa laajaa, Moskovasta johdettua kommunistimaiden blokkia. Itsenäisyydestä ei olisi voitu puhua. Punaisten toiminta oli siis valtiopetos, ja tällä nimikkeellä (tai nimikkeellä ”avunanto valtiopetokseen”) useimmat punavankien tuomiot kesällä 1918 annettiinkin.

Punaiset joukot harjoittivat laajaa terroria (suoranaista tappamista) Suomessa, ja siihen oli pakko reagoida. Venäjän vallankumoukselliset lietsoivat Suomeen väkivaltaista vallankumousta marraskuussa 1917, ja he lähettivät Suomen punaisille aseita. Kansalaissota oli siis itse asiassa Venäjän järjestämä ja aseistama kommunistinen vallankumousyritys. Jos punaiset olisivat voittaneet kansalaissodan, maastamme olisi Neuvostoliiton tapaan hävitetty kokonaisia kansanluokkia murhaamalla.

Siteeraan tässä vielä Jaakko Anttilan puheenvuoroa yllä mainitulla foorumilla:

”Osmo Rinta-Tassi toteaa Punaisen Suomen historian osassa ”Kansanvaltuuskunta punaisen Suomen hallituksena” (1986), että yhtäkään punaista murhaajaa ei asetettu edesvastuuseen punaisen vallan aikana. Rinta-Tassin mukaan ainoa yritys oli Lahdessa, missä Helsingistä lähetetty tutkija keräsi todistusaineiston kymmenestä murhaajasta. Lahden punakaarti tuli paikalle, hävitti todistusaineiston ja ajoi tutkijan pois Lahdesta.

Perustutkimukset punaisesta ja valkoisesta terrorista (1966 ja 1967) tehnyt professori Jaakko Paavolainen toteaa tutkimuksessaan ”Punainen terrori”, että punaisten teloituskomennuskuntien jäsenet olivat vapaaehtoisia ja että punaiset teloituskomennuskunnat liikkuivat vaihtelevissa kokoonpanoissa asutuskeskuksissa ja maaseudulla teloittamassa luokkavihollisia ja maltillisia vasemmistolaisia. Sen vuoksi lentävät punaiset pääsivät kuin koira veräjästä sodan loppuselvittelyjen aikana.

Punaista terroria esiintyi kaikissa punaisten valvonnassa olleissa maakunnissa. Uusimaa, Turunmaa, Satakunta, Häme, Etelä-Savo ja Karjala. Tunnetuimpia terrorikeskuksia olivat Toijalan seutu (Akaa) ja Kouvolan seutu (Koria). Sekä Akaalla että Korialla teloitettiin satoja luokkavihollisia ja pohjoiseen pyrkineitä valkoisia. Korialla sadat luokkaviholliset teloitettiin Kymijoen sillalla, mistä ruumiit putosivat kätevästi Kymijokeen. Sodan jälkeen Koria saavutti kansainvälistäkin kuuluisuutta punaisena terrorikeskuksena.

Tieto punaisesta terrorista synnytti vihaa, kauhua ja kostoa. Valkoisen armeijan katkeruus ja raivo kasvoivat sitä mukaa, kun valkoiset joukot saapuivat Tampereen valtauksen jälkeen paikkakunnalta toiselle ja kuulivat lentävien punaisten hirmuteoista kullakin paikkakunnalla. Eniten körttiläisen talonpoikaisarmeijan raivoa lisäsi tieto siitä, että lentävät punaiset olivat murhanneet 10 pappia ja 20 muuta kirkonpalvelijaa, että kahta pappia oli kidutettu kirkkonsa alttarilla ja surmattu pistimillä alttaritaulua vasten, ja että juuri ennen Länkipohjan taistelua etelästä tulleet lentävät punaiset teloittivat valkoisen sairaanhoitajan ja kiduttivat ja murhasivat Längelmäen kirkkoherran. Kostoksi siitä 80 punaista ammuttiin Uotilan kivinavettaan ja kaksi päivää myöhemmin Vilkkilästä kellarista löytyneet 13 punaista teloitettiin Längelmäveden jäällä.”

Tuollainen punainen tuhoamispyrkimys on olemassa edelleenkin hyvin voimakkaana (esim. globalisaation tai Uuden maailmanjärjestyksen nimisenä), ja kyseisen pyrkimyksen ydin on Suomen kansallisvaltion tuhoaminen juutalaisen kommunistisen maailmantyrannian hyväksi, jossa suurin osa ei-juutalaisista hävitetään maan päältä.

 

Dumellin dokumenttivideon taustasta

Video toteaa itsestään: Kymmenen tuhatta punaista vankia eristettiin venäläisten entisiin kasarmeihin Tammisaaressa kesällä 1918. Nälkäkuolemat vankileirillä ovat vertaansa vailla Suomen historiassa. Ohjaus: Matts Dumell. Vidi-Press, 2010.

Videon lopussa ilmoitetaan, että ohjauksen lisäksi myös käsikirjoitus on Dumellin työtä. Videota on ollut tuottamassa Vidi-Pressin lisäksi YLE FST5. Lähteikseen Dumell ilmoittaa erilaisia työväestön arkistoja ja sanomalehtiä, Dragsvikin varuskunnan itsensä (nähtävästi käynti siellä), sota-arkiston, valtionarkiston, sanomalehti Västra Nylandin, henkilöhaastatteluja jne. KGB:tä (nyk. FSB) tai Mossadia, jos ne ovat olleet lähteinä tai toimeksiantajina, ei luonnollisesti mainita.

 

Matts Dumell

Mikä mies on Matts Dumell? Dumell on maanpetturi ja vakoilija (klikkaa TÄSTÄ, TÄSTÄ, TÄSTÄ ja TÄSTÄ).

On äärettömän hälyttävää, että vakoilusta ja maanpetturuudesta tuomitun henkilön annetaan tehdä tiedotusvälineisiin poliittisia ohjelmia!

Dumell tuomittiin Helsingin hovioikeudessa kahdeksaksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen maanpetoksesta 27.1.1983. Maaliskuussa 1984 Korkein oikeus muutti rangaistuksen kahdeksan kuukauden ehdottomaksi vankeudeksi. Kärsittyään rangaistuksestaan puolet hänet vapautettiin.

Dumell opiskeli Helsingissä poliittista historiaa ja toimi samalla sosialistisessa opiskelijaliikkeessä. Hän toimi yhteistyössä taistolaisen Jaakko Laakson kanssa, jolla oli yhteydet Neuvostoliiton lähetystöön ja Suomen kommunistisen puolueen vähemmistön johtoon.

Dumellin on osoitettu kutsuneen Laakson ja tämän suositteleman ”KGB-ystävän” Viktor Taratunkinin vuokraamalleen mökille Bromarviin ”joskus huhtikuussa 1975-1976”. Tämä johti siihen, että kuvaan tulivat mukaan myös kaksi muuta KGB:n Helsingin osaston edustajaa, Ernst Russak ja Aleksei Savin. Jälkimmäinen värväsi Dumellin virallisesti mukaan KGB:n toimintaan. Näin Dumellista tuli vieraan vallan kätyri ja maansa myyvä maanpetturi. Hyytävää on, että mainittu Savin toimi KGB:n sabotaasi- ja salamurhaosastossa, jota johti KGB-kenraali Viktor Vladimirov (Kekkosen ja Koiviston tärkeä tietolähde). Nähtävästi toiminta Suomessa kuitenkin keskittyi tavanomaiseen vakoiluun.

Suojelupoliisi (Supo) otti yhteyttä Dumelliin 8.9.1981, ja lopulta Dumell siis joutui vankilaan maanpetoksesta. Korkeimman oikeuden päätöksen mukaan Dumellin tapauksessa oli kyseessä ”tahallinen ryhtyminen vieraan vallan hyödyksi sellaisten tietojen hankkimiseen, joka voi vaarantaa Suomen suhteita vieraaseen valtioon.” Dumell oli seurustellut ulkomaisten diplomaattien kanssa ja vastaanottanut lahjoja. Hän oli urkkinut tietoja ja luovuttanut asiakirjoja neuvostoliittolaisille.

Dumellin laatu on otettava huomioon hänen dokumenttivideotaan tarkasteltaessa. Samoin videon mahdollinen ulkomaalainen tausta.

 

Pekka Railo

Dumellin dokumenttivideo rakentuu suureksi osaksi punavanki Pekka Railon (vuoteen 1907 asti Bertil Jacob Avelin) väitetyn päiväkirjan varaan, vaikkei hän lähdeluettelossaan sitä erikseen mainitsekaan (lähdeluettelossa mainitaan vain Työväen arkisto, jossa ko. päiväkirjaa säilytetään).

Pekka Railon tarina ja hänen päiväkirjansa vaikuttavat kovasti huijaukselta. Päiväkirja on todennäköisesti sepitetty jälkeenpäin totuuden ja valheen sekoituksena.

Mikä mies oli Pekka Railo? Pekka Railo (1888-1975) joutui valkoisten vangiksi poliittisen toimintansa vuoksi. Hän tuli Dragsvikin sotavankileiriin kesäkuun alussa 1918, ja kesällä 1918 valtiorikosoikeus tuomitsi hänet kuritushuoneeseen. Lokakuun 18. päivänä 1918 hänen tuomionsa muutettiin ehdonalaiseksi. Voiko tällaisen miehen muistiinpanoja pitää luotettavina?

Pekka Railo oli sosiaalidemokraatti, joka toimi Päivän Tiedot -lehden (myöh. Kansa, sitten Kansan Voima) toimitussihteerinä Sortavalassa 1917-1918. Hän oli hankkinut myös farmaseutin koulutuksen. Railo toimitettiin leiriin Kokkolaan, josta hänet siis 3.6.1918 siirrettiin 750 muun vangin kanssa Dragsvikiin. Dragsvikissä hän Dumellin videon (ja nähtävästi omien muistiinpanojensa) mukaan toimi ”vankien apteekkarina”. Hänellä muka oli (pitkällä sotavankiretkellään!) mukanaan ”apteekkikirstu”, joka sitten olisi tehnyt hänestä ”vankien apteekkarin”, vaikka kuritushuonetuomion saikin. Ei ole uskottavaa, että punavangit saivat kuljettaa omaisuuttaan mukanaan tuolla tavalla.

Koska Pekka Railo myöhemmin (1941-1944) toimi kansanedustajana vangitun Kaisu-Mirjami Rydbergin tilalla, hänen ansioluettelonsa löytyy eduskunnan sivuilta. Sen mukaan Pekka Railo suoritti keskikoulun 1905, farmaseuttitutkinnon 1908, ylioppilastutkinnon 1915, filosofian kandidaatin tutkinnon 1917 ja filosofian maisterin tutkinnon myös 1917. Ennen vuonna 1918 tapahtunutta pidätystään hänen työuransa oli ollut seuraava: apteekkialalla Kotkassa 1905-1908, apteekkialalla Turussa 1909-1912, apteekkialalla eri paikkakunnilla 1912-1914 ja Päivän Tiedot -lehden toimitussihteeri Sortavalassa 1917-1918.

Nykyisten opiskelujärjestelmien mukaan näyttää oudolta, että farmaseutin tutkinto on voitu suorittaa keskikoulututkinnon ja ylioppilastutkinnon välillä ja että filosofian kandidaatin ja maisterin tutkinto on voitu suorittaa samana vuotena. Tuolloin tämä kuitenkin on ollut mahdollista, koska farmaseutiksi opiskeltiin toimimalla farmaseuttioppilaana apteekeissa. Mainitsen tämän sen vuoksi, ettei kukaan turhaan takerru näihin Railon opiskelu-uran tietoihin. Railolla todella näyttää olleen farmaseutin pätevyys, joka oikeutti myös hoitamaan apteekkeja (mutta varsinaiseen apteekkarin ammattiin vaadittiin proviisorin tutkinto).

”Apteekkikirstun” mukana kuljettamisen lisäksi vaikuttaa oudolta, että Railo olisi heti saapumisensa (3.6.1918) jälkeisenä päivänä (4.6.1918) leirin lääkärin ja papin suostumuksella alkanut pitää kirjaa leirin kuolleista merkitsemällä ylös kuolleiden nimet ja kotipaikat. Kuinka punavankiin, jota ei vielä voitu tuntea, olisi voitu luottaa niin täydellisesti, että hänen tehtäväkseen annettiin heti kirjanpito leirin kuolleista? Dumellin videon mukaan ennen kesäkuun 4. päivää leirin kuolleista ei oltu pidetty mitään kirjaa ja vasta Railon myötä pystyttiin pitämään lukua kuolleisuudesta. Tällainen väite ei voi pitää paikkaansa. Totta kai sotavankileirissä pidettiin kirjaa leirin vangeista, myös heidän kuolemistaan!

Dragsvikissä kuolleiden vankien lukumäärä näyttää perustuvan yksinomaan Railon muistiinpanojen kuolleisuusmerkintöihin. Muuta lähdettä videossa ei mainita, enkä löytänyt sellaista (tai mainintaa sellaisesta) myöskään internetistä.

Jos Railon tarina ja hänen ”muistiinpanonsa” ovat huijausta, silloin myös niihin perustuvat Dragsvikin kuolleisuusluvut ovat vailla luotettavuutta. Mutta mitä Dumellin video kaiken kaikkiaan leirin kuolleista ja Railon kirjanpidosta sanoo? Dumellhan on tutkinut asiaa.

Heti videon alussa sanotaan, että sotavankileirin vieressä sijaitsevaan harjuun on haudattu yli 3 000 sotavankia. Kyseessä on kuulemma maan suurin joukkohauta. Leirissä tapahtuneiden nälkäkuolemien määrä on ”vertaansa vailla Suomen historiassa”.

Dumell kutsuu Railon koneella kirjoitettuja muistiinpanoja (nimenä ”Valkoisten vankina”), joita säilytetään Työväen arkistossa, ”silminnäkijäkertomukseksi”. Videossa muutamassa kohdassa näytetään sivuja näistä muistiinpanoista, ja selville käy (videon kohta 16:27), että niiden sivulta 206 alkaa luku ”Kuolleisuus Tammisaaren vankileirissä.” Tässä luvussa (video näyttää sivun 208) on esitetty Railon kirjanpito. Kirjanpito kulkee viikoittain (aikavälillä 4.6.1918 – 18.10.1918). Vasemmassa reunassa on viikko, sitten tulee viisi kohtaa kuolinsyille (punatauti, toisintokuume, muut taudit, nälkä ja ampuminen) ja oikeassa reunassa on kuolleiden yhteismäärä. Railon esitys on siis epäluotettava. Yllä kävi selville, että hän merkitsi kuolleista ylös nimen ja kotipaikan, mutta hänen muistiinpanoissaan ei mainita kumpaakaan. Muistiinpanoissa on vain viikoittaisia lukumääriä. Railon kertomuksessa kaikki ei ole kohdallaan.

Railon muistiinpanoissa kerrotaan myös seuraavaa: Heinäkuussa 1918 vankileirin uudeksi ylilääkäriksi tuli professori Robert Tigerstedt. Tämä kuulemma kuunteli myös kuritushuonetuomion saaneen ”apteekkari” Railon mielipiteitä. Railo kuulemma oli mukana myös leirin tarkastuksessa. Illalla Tigerstedt sitten kuulemma tuli tämän kuritushuonefarmaseutin luokse ja ihmetteli, että miksi hallitus puhuu riittävistä kalorimääristä, vaikka vangit selvästi näkevät nälkää. Silloin Railo kertoi ylilääkärille, että leirin johto ottaa parhaat palat itselleen ja vartijoille ja että suuri osa elintarvikkeita myydään pimeästi. Mikä jää jäljelle, se pilataan sitten itse ruoanvalmistuksessa.

Tästä käy jo ilmi, että Railon muistiinpanot ovat valhepropagandaa.

Railon ja Dumellin tarina jatkuu siten, että Tigestedt laati havainnoistaan raportin, josta kävi ilmi, että kesä-heinäkuussa Dragsvikissä oli kuollut nälkään 1 400 vankia. Raportti kuulemma julistettiin salaiseksi, mutta kuulemma se vuoti Ruotsin lehtiin. Raporttia kuitenkaan ei taida olla missään, koska siitä ei tämän enempää kerrota. Taitaa tämä Tigerstedtin ”raporttikin” olla propagandavalhe.

Videossa Dumell kiipeää paikallishistorioitsija ja sanomalehtimies Sture Lindholmin kanssa harjulle, jossa joukkohautojen sanotaan olevan, ja kysyy tältä, että mitä tammisaarelaiset tietävät kertoa hautaamisista. Lindholm vastaa, että kuulemma harjulle on kaivettu kolme pitkää kaivantoa, joihin vankeja on haudattu. Dumell sitten kysyy, että mahtuisiko niihin jokaiseen tuhat ruumista, ja asia päättyy siihen, että todennäköisesti, ovathan haudat kymmeniä metrejä pitkiä.

Puheet joukkohaudoista ovat siis kuulopuhetta ja juoruja. Hautoja ei ole avattu eikä uhrien määrää ole laskettu. Joukkohaudoissa mahdollisesti olevien ruumiiden kuolinsyytä ja kuolinajankohtaa ei ole määritetty. Jos harjulla joukkohautoja on, ne saattavat olla peräisin siltä ajalta, jolloin Dragsvik oli venäläisten käytössä.

Vuonna 1951 väitetylle joukkohautapaikalle pystytettiin muistomerkki, jossa paikalle ilmoitettiin haudatun ”tuhansia punakaartilaisia”, mutta heidän nimiään ei mainittu. Dumellin videon mukaan haudattujen nimiä alettiin selvittää vasta 35 vuotta myöhemmin, vuonna 1986. Ennen vuotta 1986 ei siis tiedetty, keitä väitetyissä joukkohaudoissa on. Tämä taas todistaa, ettei Railo ole merkinnyt ylös leirissä kuolleiden nimiä ja kotipaikkoja, vaikka Dumellin videossa niin väitetään. Myöskään ylilääkäri Tigerstedt ei ole voinut raportoida kuolleista.

Tammisaaren punavankimuistomerkistä kertova kirjoitus ”Joukkohauta mäntykankaalla Tammisaaressa” kertoo, että joukkohaudoissa nimettöminä olevien henkilöllisyyttä alkoi vuonna 1986 selvittää sitä varten asetettu kansalaistoimikunta. Kirjoituksessa ei mainita, kuinka henkilöllisyyttä tutkittiin. Nimipaateen kuitenkin kirjoitettiin ensin v. 1988 (paljastustilaisuus 4.6.1988; läsnä presidentti Koivisto) 2 891 nimeä, ja myöhemmin nimien määrä on noussut 3 062:een (kuulemma ennen 4.6.1918 haudatut on otettu mukaan). Hautoja ei avattu edes sen toteamiseksi, kuinka paljon ruumiita väitetyissä kolmessa joukkohaudassa mahdollisesti on.

Nimipaadessa on lueteltu oletetun vainajan nimi, syntymäaika, kotikunta ja kuolinpäivä. Kuitenkin noin puolelta puuttuu syntymäaika. Tämä on outoa, sillä kunkin vainajan kotikunnan rekistereistä tai kirkonkirjoista tieto varmasti löytyisi helposti.

Mainittakoon tässä yhteydessä myös, että Pekka Railon muistiinpanoissa on erityinen luku, jonka otsikkona on ”Leiristä pakeneminen oli helppoa” (luku alkaa muistiinpanojen sivulta 169). Myös edellä mainittu Sture Lindholm kertoo, että leiriä ympäröinyt piikkilanka-aita oli ”melko huonosti vartioitu” (leirin pituus oli puoli kilometriä ja leveys 200 m). Pakoja kuulemma tapahtui, eivätkä vartijat kuulemma aina vaivautuneet edes raportoimaan niistä. Saattaa siis olla, että lopulta kuolleiden joukkoon on laskettu myös paenneita.

On täysin epäselvää, onko väitetyllä joukkohautapaikalla joukkohautoja lainkaan, ja jos on, kuinka paljon vainajia niissä on, milloin heidät on haudattu ja mitkä ovat kuolinsyyt. Ei ole mitään perusteita pitää punavanki Pekka Railon tietoja luotettavina.

Kaiken lisäksi Dumellin dokumenttivideon lopussa todetaan, että leirin johto takavarikoi Railon kirjaaman kuolleiden kirjan, joten Railon jälkikäteen koneella kirjoittamien muistiinpanojen luvun ”Kuolleisuus Tammisaaren vankileirissä” täytyy olla keksitty. Jos tiedot kuolleisuudesta takavarikoitiin, niitä ei sen koommin ollut Railolla. Eikä punainen kuritushuonevanki voinut leirissä kirjoituskoneella kirjoittaa monisatasivuisia muistelmia! Ne on täytynyt kirjoittaa jälkikäteen.

Ja mihin takavarikoitu kuolleiden kirja olisi joutunut? Paikallishistorioitsija Henrik Cederlöf toteaa videossa, että neuvostoliittolainen valvontakomissio tuli syksyllä 1944 Dragsvikiin. Sitä ennen kuulemma suojeluskunnan arkisto paloi, ja Cederlöf arvelee, että arkisto poltettiin tahallaan tietojen hävittämiseksi. Kuulemma myös maakuntamuseossa olleista päiväkirjoista puuttuvat vuotta 1918 koskevat sivut. Nekin on ”varmuuden vuoksi” revitty pois ennen valvontakomission saapumista. Koska leirin johdon jäljiltä nähtävästi ei ole olemassa kirjanpitoa leirin kuolleista, niin se on todennäköisesti tuhoutunut ko. tulipalossa tai sitten se on muulla tavoin hävitetty. Railon esittämät kuolleisuusluvut ovat Railon yksityistä propagandaa.

Jos leirin viralliset kuolleisuusluvut olivat hävinneet, niin toisen maailmansodan jälkeen avautui tilaisuus sepittää niitä kansalle. Kuvaavasti videossa kerrotaan, että vuonna 1959 kustannusyhtiö Tammi kieltäytyi julkaisemasta Railon muistelmia. Ehkä niitä ei pidetty luotettavina. Nyt kuulemma vuoden 2011 huhtikuussa Railon muistiinpanot kuitenkin julkaistaan. Näyttää siltä, ettei muistiinpanoissa esitetyillä kuolleisuusluvuilla ole minkäänlaista todellisuuspohjaa. Railon luvut kuolinsyiden kohdalla jo paljastavat valehtelun.

 

Kuolinsyistä

Kuten yllä jo esitettiin, Railon muistiinpanoissaan esittämässä leirin kuolleisuustilastossa on viisi kuolinsyytä: punatauti, toisintokuume, muut taudit, nälkä ja ampuminen. Videossa vilahtaa sivu tuosta tilastosta, ja Railo on kirjannut lähes kaikki leirin kuolemat nälkäkuolemiksi. Dumell pyrkii selittämään nälkään näännyttämisen tahalliseksi. Näin Dumell antaa ymmärtää, että Dragsvikin punavankileirissä vankeja murhattiin näännyttämällä heidät nälkään. Tämä tekee maanpetturi-Dumellista valhe- ja vihapropagandan levittäjän.

Railon esittämät kuolleisuusluvut ovat seuraavanlaisia: kesäkuun kolmannella viikolla kuolemia 154, niistä 128 nälkäkuolemia (lisäksi punatauti 13, muut taudit 4 ja ampuminen 9); kesäkuun neljännellä viikolla kuolemia 168, niistä nälkäkuolemia 124 (punatauti 38, muut taudit 4, ampuminen 2); heinäkuun ensimmäisellä viikolla kuolemia 129, niistä nälkäkuolemia 82 (punatauti 41, muut taudit 5, ampuminen 1); heinäkuun toisella viikolla kuolemia 178, niistä nälkäkuolemia 130 (muut syyt eivät tässä eivätkä seuraavien viikkojen kohdalla tule videossa näkyviin); heinäkuun kolmannella viikolla kuolemia 267, niistä nälkäkuolemia 222; heinäkuun neljännellä viikolla kuolemia 262, niistä nälkäkuolemia 210; elokuun ensimmäisellä viikolla kuolemia 268, niistä nälkäkuolemia 242; elokuun toisella viikolla kuolemia 210, niistä nälkäkuolemia 200.

Selvää on, että tällainen voi olla vain valhepropagandaa. Vankeja näet ruokittiin.

Totta on, että Suomessa vallitsi tuolloin elintarvikepula. Talous oli pohjalukemissa. Talous nousi sotaa edeltävälle tasolle vasta 1920-luvun puolivälissä (jos Wikipedia artikkeliin on luottamista). Elintarvikepulaan saatiin korjausta vasta v. 1919, kun elintarvikkeiden tuonti ja maatalous saatiin järjestettyä. Elintarvikepulasta kärsi kuitenkin koko kansa, eivät vain punavangit, jotka valtiopetoksellisella kapinoinnillaan olivat itse aiheuttaneet elintarvikepulan. Suomessa tehtiin punavankien kohdalla se päätös, että heidät tuomitaan tapauskohtaiseksi ja että heidät pidetään vangittuina tuomioon asti. Heitä ei siis pidetty leireissä sen vuoksi, että heidät saataisiin tapettua nälkään.

Tuomitsemista varten eduskunta sääti 29.5.1918 lain valtiorikosoikeuksista, ja ne pääsivät aloittamaan toimintansa 18.6.1918 (Dragsvikin kohdalla videon mukaan kuitenkin vasta 8.7.1918). Kuolemantuomioita ei juuri annettu; koko Suomen kohdalla (punavankeja oli kaiken kaikkiaan n. 75 000) kuolemantuomiota toteutettiin lopulta vain 113 kappaletta (kuolemantuomioita oli enemmän, mutta vain 113 pantiin täytäntöön). Esimerkiksi Railo tuomittiin kuritushuoneeseen, mutta 18.10.1918 hän pääsi ehdonalaiseen (eduskunta oli 20.6.1918 säätänyt lain, joka mahdollisti ehdonalaiset tuomiot).

Tähän kuolinsyyasiaan on syytä paneutua hieman tarkemmin. Västra Nyland -lehden toimittaja Oscar Wikholm tutustui Dragsvikin leiriin heinäkuussa 1918, ja hän julkaisi vierailustaan artikkelin lehdessä 30.7.1918. Hänen mukaansa vankien ulkonäöstä voidaan päätellä, että ruokaa on riittävästi. Ruoka on leirissä hänen mukaansa jopa parempaa kuin Suomen väestöllä keskimäärin. Dumell yrittää mitätöidä Wikholmin tekstin sillä, että Wikholm kuului raatimiehenä mainittuun valtiorikosoikeuteen ja toimi suojeluskuntakaartin esikunnassa. Wikholm olisi siis tahallaan kirjoittanut muunneltua totuutta. Kuitenkin totuus on se, että Wikholm oli noista ansioistaan päätelleen luotettavaksi tunnettu henkilö; eihän häntä muuten olisi valtiorikosoikeuteen valittu. Lisäksi paikkakuntalaiset saattoivat itse piikkilanka-aidan takaa ja mereltä (leiri sijaitsi meren rannalla) todeta, puhuiko Wikholm totta. Hänellä ei ollut varaa valehdella.

Paikallishistorioitsija Sture Lindholm kertoo videolla, että vangeille järjestettiin ruokailu kaksi kertaa päivässä. Leirin aidan ulkopuolella oli vesitorni, ja vangeille jaettiin kuulemma kerran päivässä astioihin vettä. Tämäkin kuitenkin on videossa saatu käännettyä niin, että vedestä oli puutetta. Dumell käyttää todistajinaan miltei yksinomaan leirissä olleita punavankeja, ja heidän kertomuksensa tuskin ovat luotettavia. Päinvastoin voidaan olettaa, että valkoisia vangitsijoita pyrittiin mustaamaan mahdollisimman suuressa määrin. Käyn seuraavassa läpi, millaisia tarinoita leirin oloista Dumellin videossa esitetään.

Leirissä vieraillut (vierailutkin olivat siis sallittuja!) Nanna Andersson päivittelee risaisissa vaatteissa kulkeneita vankeja, jotka olivat nälkiintyneitä ja turvonneita (kuinka tällainen todetaan – eikö ”turvonnut” saata olla vain ”tukeva”?). Videossa esitetyissä kuvissa vankien vaatteet ovat kuitenkin ehjiä ja vangit muutenkin näyttävät normaalisti ruokituilta.

Railon kertomuksen mukaan nälkäkuolemia alkoi olla varsinkin heinäkuun alusta lähtien. Kuulemma luurangonlaihat vangit tulivat hänen apteekkiinsa hakemaan apua, jonkinlaista ”virkistystä”. Railo sanoo, että vangit olivat laihoja ja taudinmääritys oli helppoa (siis nälkä). Videossa on Railon sitaatti, että ”jos nuo luurangot eivät saa ravintoa, he kuolevat pois parissa päivässä”. Yhtä tai kahta Railon mukaan ehkä olisi voitu auttaa, mutta silloin paikalle olisi tullut heti sata uutta. Siksi Railo apteekkikirstustaan tyytyi antamaan kaikille vain kamferitippoja! Ja mikä taudinmäärittäjä punafarmaseutti oli leirissä, jossa oli lääkäreitä! Railon todistus on epäluotettava, eikä sillä ole tukenaan minkäänlaista dokumentaarista tai muuta konkreettista todistusaineistoa. Ilman niitä silminnäkijälausunnot ovat kokonaan vailla todistusarvoa.

Harry Granberg lukee (v. 1966) videossa erään vangin väitettyä kirjettä, joka on lähetetty 19.7.1918. Kirjeen mukaan edellisenä päivänä (18.7.1918) leirissä oli kuollut 102 vankia osaksi nälkään, osaksi ruoan aiheuttamiin vatsakipuihin. Kuulemma leirin lääkäreiden mukaan ruoka oli tuhonnut vankien ruoansulatuksen ja sisäelimet. Terveennäköisiä kuulemma kuolee vatsakipuihin sisusten tuhoutumisen vuoksi.

Leirissä oli siis useita lääkäreitä. Miksei Dumell puhu heidän toiminnastaan mitään? Yllä mainitussa kirjeessä lähettäjä kertoo lähettäneensä samana päivänä jo kortin, mutta kuka lähettää samalle henkilölle kortin ja kirjeen samana päivänä? Joka tapauksessa nämä vankien tarinat ovat monestakin syystä epäluotettavia. Edes Railo ei yllä noin hurjiin väitteisiin, että yhdessä päivässä leirissä kuolee 102 vankia! Kuinka punavanki olisi muutenkaan tiennyt leirissä kuolleiden määrät ja kuolinsyyt?

Toinen punavanki, Oiva Lunden, kertoo v. 1988, että vangeille annettiin syötäväksi kauramurikkaa, joka nähtävästi oli kokojyvätuotetta, koska siitä pisti esiin kauran piikkejäkin. Nämä piikit kuulemma aiheuttivat veriulostetta – nähtävästi siis repivät suolistoa. Toisessa kohdassa Lunden sanoo, että ”vankeja kuoli kauheesti ja oli luurankoja”. Tosiasiassa tuollaiset mahdolliset ”piikit” eivät vahingoita suolistoa millään tavalla vaan ne kulkevat suoliston läpi vahinkoa aiheuttamatta. Veriulostetta leirissä aiheuttivat punatauti ja toisintokuume.

Videosta käy ilmi, että vangit saivat aamupäivällä nähtävästi yleisimmin silliä ja ruislimppua. Iltapäivällä saatiin yleensä keittoa, esimerkiksi kalakeittoa (”kalliokalaa”, turskaa), lihakeittoa tai sekakeittoa. Ruokaa varmasti oli riittävästi, koska videossa parilla vangilla on varaa moittia keittojen suolaisuutta.

Eräässä Karl V. Palmenin muistelukirjeessä todetaan, että leirissä syötiin kaarnaa, ruohoa ja sammakoita. Kalakeittoa ei syöty, koska siitä nähtävästi ei pidetty. Kuulemma vangit kaivoivat myös ylös maasta kaksi sinne haudattua hevosta ja söivät ne, vaikka ne olivat mädäntyneitä. He sytyttivät nuotion ja siinä valmistivat ruokansa mädästä hevosenlihasta. Tämäkin tarina on puhdasta valhepropagandaa. Syöjät olisivat kuolleet mätään lihaan.

Railo kirjoittaa kierosti, että lipeä aiheutti ripulia ja oksentelua. On harhaanjohtamista kutsua turskaa (”lipeäkalaa”) ”lipeäksi”, joka on kokonaan eri asia. Ripulia ja oksentelua leirissä aiheuttivat kulkutaudit.

Punavanki Aarne Arvonen kertoo pyrkineensä kerran ”santsaamaan”, mutta kun hän ”ryömi” uudelleen ruokajonoon, hän näki ikkunasta pistoolinpiipun osoittavan häneen ja yritys jäi siihen. Olikohan se pistooli? Mihinkähän se osoitti? Tällaiset tarinat ovat kokonaan vailla uskottavuutta. Pakoon pyrkiviä varmasti ammuttiin, mutta tarinat ruokajonoon ampumisista ovat valhetta, sillä sellaisesta ei varmasti ollut mitään käskyä ja ampuja olisi joutunut oikeuteen.

Pekka Railo siis muistelmissaan väittää melkein kaikkien kuolemien johtuneen nälästä. Diagnoosin hän nähtävästi on tehnyt itse, vaikka leirissä oli lääkäreitä tutkimassa ja hoitamassa vankeja. Kuitenkin kuolemia Dragsvikin leirissä aiheuttivat ennen kaikkea kulkutaudit, sellaiset kuin toisintokuume, punatauti ja espanjantauti. Railo itse kirjoittaa, että niistä noin 750 vangista, joiden kanssa hän 3.6.1918 saapui Kokkolan leiristä Dragsvikiin, noin 200 sairasti toisintokuumetta. Kahden vuorokauden matkalla kaksi heistä oli kuollut.

Ahtaissa leirioloissa toisintokuume on hyvin vaarallinen, sillä jopa 50 % sairastuneista menehtyy tautiin. Toisintokuumetta levittävät täit (kuten pilkkukuumettakin). Punavanki Ivar Johansson kertoo Dumellin videossa, että leiri oli niin täynnä täitä, että hiekanjyvätkin maassa näyttivät liikkuvan, kun maassa oli niin paljon täitä. Videossa todetaan, ettei tautiin ollut lääkettä ja että se iski nopeasti nälkiintyneisiin vankeihin. Videossa esitetään myös kuva vuoteella makaavasta ”luurangosta” ja annetaan ymmärtää, että kyseessä on nälkään näännytetty ”luuranko”. Tosiasiassa pilkkukuume ja toisintokuume ovat tosiasiallinen syy tuollaiseen riutumiseen.

Dragsvikin leirissä riehuneista epidemioista kertovat seuraavat linkit: Wikipedian artikkeli ”Toisintokuume”, Arno Forsiuksen artikkeli ”Toisintokuume eli febris recurrens”, Hannu Kyrönsepän artikkeli ”Matkailijan kuumetaudit/Toisintokuume” ja Turun Sanomien artikkeli ”Espanjantauti tappoi noin 4500 punavankia”.

Dragsvikissä riehuivat siis toisintokuume, espanjantauti ja nähtävästi myös pilkkukuume, joka esiintyy usein samanaikaisesti toisintokuumeen kanssa. Toisintokuumeen oireita ovat mm. kuume, oksentelu, mahakivut, ruokahaluttomuus, väsymys, apatia ja ruoansulatuskanavan verenvuodot. Monet todistajien yllä mainitsemat oireet johtuvat itse asiassa toisintokuumeesta. Turun Sanomien artikkelissa (perustuu Pentti Mäkelän tutkimukseen) todetaan, että nälän osuutta kuolemiin on vaikea arvioida, koska toisintokuume aiheuttaa anemiaa ja valkuaisainehukkaa ja lapamatokin oli tavattoman yleinen. Sairastuneet olivat monisairaita, ja he kuihtuivat lopulta luurangoiksi, joilla oli verinen ripuli. Kuumeen kourissa he eivät pystyneet syömään, ja ripuli esti ravinnon imeytymisen.

Todellinen tappaja olivat siis epidemiat, ja Pekka Railo on röyhkeä valhepropagandan levittäjä, kun hän väittää kuolemien aiheutuneen tahallisesta nälkiinnyttämisestä. Railon juttuja levitellessään myös Dumell on valhepropagandan levittäjä. Railo taitaa itse asiassa olla kommunisti, koska vuonna 1948 ilmestyi Pekka Railon kirja ”Marxin talousopin perusteet”. Asenteellisuus on selvä.

Miehet ja vaatteet saunottamalla täitä olisi voitu tuhota, mutta mikä todistaa, ettei niin tehtykin? Näiden punaisten todistuksiin ei voi luottaa. Dragsvikissä oli saunoja, ja varmasti vangit pääsivät niissä puhdistautumaan, vaikka Dumellin video muuta väittää. Olihan kyseessä myös leirin henkilökunnan oma henki! Mainitussa Västra Nylandin artikkelissaan Oscar Wikholm kertoo myös, että vangit pääsivät uimaan mereen (lisäten, että monet tosin pelkäsivät vettä). Artikkelin tekstistä videossa vilahtaa myös, että päivittäin 400 vankia olisi päässyt lämpimään suihkuun. Ilmeisesti täidentorjunnasta pidettiin huolta. On sääli, että kaikki yritetään peittää valhepropagandan alle.

 

Välttämätön kauhupropagandalisä

Tampereen punaisista puhuttaessa Dumellin video muistaa liittää mukaan kauhupropagandaa: punaisia naisia raiskattiin ja ammuttiin. Yksikään propagandisti ei muistaakseni ole unohtanut tällaista välttämätöntä lisää, ja tällaiset lisät tulevat näiden kertomuksiin kuin luonnostaan. Tosiasia kuitenkin on, että punaisilla oli jopa naiskomppanioita (sotimassa n. 2000 naista). Heitä on saatettu ampua kenttäoikeuksien tuomioiden perusteella.

 

Dragsvikin naiset

Dragsvikin sotavankileiriin tuotiin ”virallisten tietojen” (kuten video sanoo) mukaan 658 naista. Ennen juhannusta 1918 heidät kuitenkin siirrettiin Suomenlinnan vankileirille. Yksikään nainen kuulemma ei kuollut Dragsvikin leirissä. Ei siis ollut juurikaan kuolleisuutta aiheuttavia tekijöitä tuossa vaiheessa.

 

Edith Sjösten

Tom Vatanen esittelee lehtiartikkelia, jossa Vasabladet kertoo hänen sukulaisestaan Edith Sjöstenistä. Edith Sjösten oli tullut (nähtävästi diakoniatyön puitteissa) leiriin siivoustöihin heinäkuun puolivälissä. Kasarmien lattioilla kuulemma oli ”25 senttimetrin likakerros”, joka täytyi irrottaa lapion ja rautakangen avulla. Likakerros oli luonnollisesti venäläisten jäljiltä (poistuivat Dragsvikistä maaliskuun alussa 1918 ja kasarmit olivat tyhjillään toukokuuhun asti, jolloin Dragsvikiin perustettiin sotavankileiri). Suursiivoukseen päästiin siis vasta heinäkuussa. Lehtiartikkeli kertoo myös, että Edith Sjösten kuljetti leiristä ulos yhden vangin naiseksi pukeutuneena, mikä tietenkin oli lainvastaista ja teki Sjöstenistä rikollisen. Tom Vatasen isoisä oli antanut Edith Sjöstenin välityksellä myös eräälle vangille 2000 markkaa, että tämä saisi ostaa itsensä vapaaksi. Tiedot ovat peräisin ”Edith Sjöstenin päiväkirjasta”, joka kuitenkin on kadonnut. Luonnollisesti. Odotettavissa siis on, että piakkoin päiväkirja ”löytyy” ja paljon uusia paljastuksia tuodaan esiin, kun suunniteltu huijaus edistyy aikataulussaan. Ensin ilmestyvät Railon ”muistelmat.”

 

Ruumiskuljetukset

Sture Lindholm kertoo, että ruumiit siirrettiin ruumishuoneelle, aluksi ruumisarkkuihin mutta myöhemmin vain ”viskattiin sisään”. Kahdesti viikossa ruumiita kuulemma kuljetettiin hevoskärryllä harjulle joukkohautaan.

 

Västankvarnin epävarmat luvut

Eräässä videon kohdassa Stig A. Nyström sanoo, että Västankvarn -nimisessä paikassa ammuttiin toukokuussa 62 punaista. Mannerheim oli 11.5.1918 kieltänyt pikaoikeudet ja ampumisteloitukset, mutta ampumisia kuulemma tapahtui kiellon jälkeenkin. Historioitsija Magnus Westerlund ilmoittaa, ettei tiedetä, paljonko ihmisiä Västankvarnissa teloitettiin, luvut ovat hyvin epämääräisiä. Tämä viittaa siihen, että Västankvarnin tarinat ovat juoruja.

 

Teloituskuva jostakin

Videon kohdassa 45:50 esitetään teloituskuva, joka kuitenkin on manipuloitu kuva, luultavasti fotomontaasi. Paikka on tuntematon. Siinä seisoo rivissä rauhallisen näköisinä joukko miehiä, ja heidän edessään on kaksi ampuvaa sotilasta. Ampujien pyssyt kuitenkin osoittavat koko rivistöstä oikealta ohi, mikä osoittaa kuvan manipuloiduksi. Lisäksi miesrivistön edessä makaa maassa mies, kuitenkin väärinpäin: pää on rivissä seisovien jaloissa ja jalat osoittavat ampujien suuntaan. Niin ei kukaan voi kaatua. Oikealla on lisäksi mieshahmo, joka sojottaa jotain kiiltävää kädessään. Ehkä katsojien odotetaan ymmärtävän pitkän kiiltävän esineen pistooliksi, mutta se voi mielestäni olla tupakansytytin, muistokoru tai vain jokin metallinkappale. Kuva on peräisin jostakin väärennöstehtaasta.

 

Varastorakennuksen seinän rappaus

Erään Dragsvikin tiilisen varastorakennuksen päätyseinässä on noin senttimetrin paksuinen rappauskerros, ja Dumell ja Lindholm arvelevat, että siinä on teloituspaikka (venäläisten vai suomalaisten jäljiltä, sitä ei kerrota). Rappausajankohtaa ei tiedetä. Rappauksessa on n. 15 koloa, jotka kuulemma ovat luotien jälkiä, mutta voihan rappaukseen tulla koloja vuosisadassa muistakin syistä. Joistakin kohdista rappaus on tippunut kokonaan pois, ja rappauksessa on kaikennäköisiä aukkoja. Rappaukseen on kaiverrettu päivämääriä, esim. vuodelta 1921, mutta koska tahansahan seiniin voidaan kaivertaa mitä tahansa päivämääriä. Dumellia ja Lindholmia ei lainkaan häiritse, että rappauskerros on neljä metriä korkea ja että sen sisällä vasemmalla on varastorakennuksen ovi. Teloitusrappauksen sisälläkö olisi rakennuksen ovi?

 

Vankeja lähetettiin muualle

Kuulemma kesällä 1918 osa vangeista siirrettiin Suomenlinnaan. Erilaiset tehtaat (esim. Fiskars) ja työpaikat kaipasivat työtekijöitään, ja ne pyysivät viranomaisilta, että ne saisivat takaisin vankeudessa olevat työntekijänsä. Tähän suostuttiin, ja jo heinäkuussa työpaikat alkoivat saada työntekijöitään. Jos näin kävi, vangit eivät suinkaan olleet ”luurankoja” vaan he olivat täysin työkykyisiä.

 

Muistomerkki

Vuonna 1951 harjulle väitettyjen joukkohautojen kohdalle pystytettiin muistomerkki, jossa lukee: Tuhansien punakaartilaisten henki haastaa tässä kalmistossa meille valkoisten harjoittamasta julmuudesta ja verivirroista. Se kehottaa meitä valppaasti varjelemaan ja pelkäämättä taistelemaan kansanvallan puolesta.

Tällainen häpeällinen kirjoitus suoraan tuo julki vasemmistolaisten henkisen kypsymättömyyden ja alastoman yksinkertaisuuden. Muistomerkin tekstiä piiloteltiin, ja vasta paljastustilaisuudessa se tuli julki. Kaupunginhallitus yritti estää tuollaisen tekstin ja valitti asiasta sisäministeriöön, mutta sisäministeri Aarre Simonen päätti, että teksti saa jäädä. Näin tuli todistettua myös Simosen kypsymättömyys ja yksinkertaisuus. Tuollainen muistoteksti on todellinen häpeämerkki.

 

Jumala ja isänmaa

Videossa vilahtaa Railon muistiinpanojen sisällysluettelo, ja yhden luvun otsikkona on ”Vankien kasvattaminen kunnioittamaan Jumalaa ja rakastamaan synnyinmaataan.” Leirissä siis koulutettiin vankeja, että he paremmin sopeutuisivat elämään suomalaisessa yhteiskunnassa. Leirissä opetettiin Jumalan sanaa ja isänmaanrakkautta! Ei leirissä pyritty tappamaan ketään nälällä tai muutenkaan.

 

Virnistys

Historioitsija Magnus Westerlund muistaa vilauttaa myös natsikorttia. Hän viittaa natsien Puolassa sijainneisiin leireihin, ja kysyy: tiesikö Saksan väestö näistä leireistä? Samalla hänen naamalleen ilmestyy koko Dumellin videota kuvaava virnistys. Virnistys on kohdalla 43:22, jos joku haluaa katsoa sen aivan ensimmäiseksi.

 

Vesa-Ilkka Laurio