Filippiinien presidentti: aion teurastaa 3 miljoonaa huumeidenkäyttäjää!

Toukokuussa 2016 valittu Filippiinien presidentti Rodrigo Duterte lupasi murskata maata riivaavan huumeongelman puolessa vuodessa. Duterten määrätietoiset konstit ovat tehonneet ja kansa on tyytyväinen johtajaansa.

Filippiinejä on vaivannut mittava huumeongelma. Filippiinien 101 miljoonasta asukkaasta jopa 2,1 % käyttää methamfetamiinia säännöllisesti, minkä vuoksi maa on Itä-Aasian huumetilastojen kärjessä. Huumekartellien ja käyttäjien aiheuttama rikollisuus on tehnyt Manilasta yhden Itä-Aasian vaarallisimmista kaupungeista.

Duterte on antanut kansalaisille luvan muodostaa itseorganisoituja kuolemanpartioita sekä vaatinut ihmisiä ilmiantamaan tuntemansa huumekauppiaat ja käyttäjät. Jo neljä kuukautta kestänyt kampanja on kantanut hedelmää: yli 112 000 huumeidenkäyttäjää ja 7000 huumekauppiasta on antautunut vapaaehtoisesti, ja viranomaiset ja kansalaisen muodostamat kuolemanpartiot ovat tappaneet yli 3000 huumerikollista.

Maan poliisipäällikön Ronald Dela Rosan mukaan maahan salakuljetettujen huumeiden määrä on laskenut jopa 90 prosenttia ja metamfetamiinin hinta on kaksinkertaistunut. Duterten hallinto on myös puuttunut kovalla kädellä viranomaisten korruptioon ja erottanut tuhansia virkamiehiä, joilla epäillään olevan kytköksiä laittomaan huumekauppaan.

Duterte totesi tiedotustilaisuudessa: ”Hitler teurasti kolme miljoonaa juutalaista. [Maassamme] on kolme miljoonaa huumeriippuvaista… Teurastan heidät ilomielin,” Duterte sanoi Davaon puheessaan. Hän jatkoi: ”Jos Saksalla oli Hitler, Filippiineillä tulisi olla… Uhrini ovat kaikki rikollisia, haluaisin ratkaista maatani vaivaavan ongelman ja säästää tulevan sukupolven tuholta,” [Toimituksen huomautus: Hitler ei teurastanut juutalaisia!]

Koska huumeongelma näkyy tavallisten kansalaisten jokapäiväisessä elämässä, radikaalit ratkaisukeinot nauttivat laajaa kannatusta äänestäjien keskuudessa. Riippumattomien kyselyiden mukaan 91 % kansalaisista tukee Duterten politiikkaa. Duterten malli on osoittanut, että kansa kaipaa johtajaa, joka ratkaisee ongelmat nopeasti ja suoraviivaisesti.

Duterte on myös uhannut erottaa Filippiinit YK:sta, mikäli järjestö yrittää puuttua maan sisäisiin asioihin.

11 kommenttia

  1. muuten hyvä, rikolliset saa mit’ä tilaa.

    Mutta huumeiden käyttäjät hoitoon he ovat uhreja.

    Plusääni(7)Miinusääni(7)
  2. nimenomaan narkkarit on tapettava, myyjät ja valmistajat ovat merkityksetön sivuseikka. Ostajat on se porukka joka rahoittaa ja siten ylläpitää huumeongelmia.
    Moraalisesti heikot länkkärit eivät osaa tuota logiikkaa vaan inisevät jotain ihmisoikeusmölinää jolloin pahuus senkun jatkuu ja pahenee. Mikään ei muutu jos ei tartu itse asiaan.

    Plusääni(11)Miinusääni(10)
  3. Kyllä se huumeiden käyttö on ihan oma valinta. Ja se on Aasian vitsaus jonka Englanti sinne aikoinaan toi. Nyt on aika raitistua tai kuolla. Kumpikin on muutos parempaan.

    On se hyvä että vielä jossain päin maailmaa osataan johtaa maata kohti parempaa.

    Plusääni(14)Miinusääni(4)
  4. Jee. Tapetaan kaikki. Vittu on hienoo kun päästään oikeen kunnolla tappamaan ihmisiä.
    Portugalissa ongelmat lähestulkoon hävisivät kokonaan, kun huumeet itse asiassa laillistettiin. Mutta ei se oo hyvä vaihtoehto, kun silloin ei pääse TAPPAMAAN TAPPAMAAN TAPPAMAAN, eikä rankaisemaan rankaisemaan rankaisemaan.
    Vittu mitä sekopäitä

    Plusääni(4)Miinusääni(8)
    1. En tiedä kuinka suunnattoman hyvä ihminen olet,
      tai kuvittelet olevasi, mutta ihan jos sinut voisi heittää sekaan tuonne huume-ihmisten maailmaan, varsinkin johonkin Filippiineille, ja sen mitä he tekevät eläimille, ihmisille, lapsille, niin vois tuo sinunkin ”humaanisuutesi” vähän karista, kun näkisit mitä se rikollisuus on pahimmillaan, ja kuinka paljon siellä tapetaan ja kidutetaan niitä kaikkein puolustuskyvyttömimpiä.

      Todennäköisesti pitkällä juoksulla tuo 3 miljoona pelastaa 10 000 miljoonaa, ellei enemmänkin.

      Plusääni(13)Miinusääni(2)
  5. Pieni lisäys vielä tähän sekopäiden riemukulkueeseen.

    Ehdota, että tapetaan kaikki ne ketkä kannattaa ihmisten tappamista. Oisko tää hyvä, kun nyt vauhtiin päästiin.

    Plusääni(3)Miinusääni(8)
    1. ”Keskustelusi” taso on sitä, mikä on ”nimimerkkisikin”. ”Ei saa syyllistää” -punikki-mentaliteetillla eivät asiat ainakaan ratkea, tai ratkeaahan ne – nimittäin ongelma sen kuin pahenee. Onko se jonkinlainen ratkaisu, että valtiosta tehdään ”huumediileri”, jonka ”toimiston” tiskiltä voi hakea ”enkelin pölyä” ja muita boostereita sulostuttamaan arkea.
      On turha huudella Suomesta käsin asioihin, joista ei edes tiedä mitään, eikä omista sellaista älykkyysosamäärää, jolla voi kuvitella ja ymmärtää sen todellisuuden mitä käsistä karannut huumeongelma tarkoittaa joka päiväisessä elämässä niille, jotka haluavat elää normaalia ja turvallista elämää pelkäämättä jatkuvasti oman ja perheen sekä muiden omaisten hengen ja terveyden puolesta. Puolikin vuotta Manilan huumeparonien ja hörhöjen seassa antaisi jo enemmän kuin realistisen käsityksen tilanteesta. Kyseinen ajanjakso voi olla liiankin pitkä siihen, että ylipäätään selviää hengissä ns. ”opintomatkalta”.
      Jos kansa kannattaa presidentti Rodrigo Duterten harjoittamaa politiikkaa, niin silloinhan äänestäjäkunta tietää ja tuntee, että heidän ongelmiaan on kuunneltu ja mikä ”vallankumouksellisinta” – annetut vaalilupaukset ovat pidetyt. Voidaanko Suomessa tai ylipäätänsä koko Euroopankaan mittakaavassa rehvastella samalla asialla. On hienoa, että edes planeetalla nimeltään: Maa on yksi valtio, jossa kansaa kuunnellaan ja arvostetaan sen jokapäiväistä hyvinvointia ja elämänlaatua.
      Jos esim. Hölmölän Vihreä puolue ”hoitaisi” samaa ongelmaa. Se keskittyisi uusien jakeluketjujen luomiseen ja miljardien syytämiseen kaikenlaisiin ”hankkeisiin”, jotka olisivat suoraan perseestä!!!
      Sitäpaitsi Filippiinien asiat eivät kuulu Suomelle yhtään mitään. Filippiinit on itsenäinen suvereeni valtio ja se saa harjoittaa tasan sellaista sisä- ja ulkopolitiikkaa kuin se tahtoo. Suomihan EI ole itsenäinen, koska se kuuluu Eurostoliittoon, jossa kaikkinainen tyhmyys, tehottomuus, korruptio, väärinkäytökset, epädemokraattisuus ja mielivalta rehottavat kuin nokkoset hyysin takana.
      ”Maalla ollaan viisaita, kun merellä on hätä”.

      Plusääni(18)Miinusääni(4)
  6. Ensinmäisenä pisti silmään tuo kolme miljoonaa juutalaista, holokausti opin mukaan niitä oli kuusi miljoonaa.
    Eli milloinkahan juutalaiset älähtävät tuosta?

    Plusääni(10)Miinusääni(0)
  7. ”Älypäitä taas liikkeellä” oli oikeassa siinä, että huumeiden käytöstä johtuva rikollisuus loppuu kun huumeet laillistetaan: jos huumeet maksaisivat saman kuin kraanavesi tai karkkipaketti lähikaupassa, niin köyhimmänkään ei tarvitsisi tehdä rikoksia käytön rahoittamiseksi. Mutta sehän ei sovi kukkahattumoralisteille, joten huumeet pidetään laittomina minkä vuoksi välittäjät voivat kiskoa koukutetuilta millaisia hintoja hyvänsä.
    Ja ne välittäjät taas…
    Valtaosa USA:n järjestäytyneestä rikollisuudesta oli/on juutalaista. Esim. italomafia Cosa Nostra oli/on lähes kokonaan juutalainen, kuten Magneettimediassa julkaistu hieno artikkeli todisti.
    Ennen Hitleriä valtaosa järjestäytyneestä rikollisuudesta oli juutalaista.
    Britti-imperiumin Itä-Intian kauppakomppanian harjoittaman ooppiumikaupan rahoitus tuli juutalaispankkiireilta.
    Missä rikollisuutta, sieltä sen takaa löytyy aina juutalainen.

    Plusääni(14)Miinusääni(0)
  8. Saattaa olla oikea linja mutta täytyy aina olla varovainen ettei toiminta käänny itseään vastaan.
    Tähän mennessä siis noin 3000 huumerikollista on eliminoitu. Se on aivan eri asia kuin massamurhata 3 miljoonaa ihmistä omassa maassa. Sellaiset luvut alkavat muistuttaa bolshevikkien teurastusta Neuvostoliitossa.

    Tosiasia on että nk. pehmeät keinot eivät tehoa ammattimädättäjiin ja maanpettureihin. Toki näyttää hauskalta kun ne saavat ansionsa mukaan kuten tässä videossa.

    Plusääni(3)Miinusääni(1)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat