Goldman Sachsin karmaiseva historia, osa 1

Juutalaisten Lloyd Blankfeinin ja Gary Cohnin johtama Goldman Sachs –pankki on yksityinen yritys, josta on tullut maailman vahvimpia poliittisia voimia. Julkaisemme Matt Taibbin ”The Great American Bubble Machine” –artikkelin suomeksi neljässä osassa.

Oli kyse teknologiaosakkeista tai öljystä, Goldman Sachs on ollut mukana kaikissa suurissa taloushuijauksissa 1930-luvun laman jälkeen. Rikoksille ei näy loppua.

Tärkein piirre Goldman Sachsissa on se, että se on läsnä kaikkialla. Maailman vaikutusvaltaisin investointipankki on kuin jättimäinen vampyyritursas, joka kietoutuu kansojen kasvoille ja imee elinvoiman kaikkialta, missä se voi haistaa rahan. Kun tutustumme viimeisimmän rahoituskriisin taustoihin ja länsimaisen talouden perikatoon, löydämme rikoksen taustalta koplan, joka sai koulutuksensa Goldman Sachsin konnakoulussa.

Tärkeimmät nimet ovat jo julkista tietoa. Bushin hallinnon viimeinen valtiovarainministeri ja Goldman Sachsin entinen toimitusjohtaja Henry Paulson oli junailemassa pahamaineista ”pelastuspakettia”. ”Pelastaiminen” merkitsi käytännössä sitä, että biljoonat veronmaksajien dollarit siirrettiin Paulsonin vanhojen pankkiirikavereiden tileille.

Juutalainen Robert Rubin (Clintonin entinen valtiovarainministeri) työskenteli Goldmanissa 26 vuotta ennen siirtymistään Citigroupin johtoon. Citigroup sai 300 miljardia dollaria veronmaksajien ”pelastusrahaa” Paulsonilta.

John Thain on Merrill Lynchiä johtava kusipää, joka osti 87 000 dollarin maton toimistoonsa samalla, kun hänen yhtiönsä oli luhistumassa. Thain on entinen Goldman-pankkiiri. Hän sai miljardien dollareiden lahjoituksen Paulsonilta, joka siirsi tähtitieteellisen summan veronmaksajien rahoja Bank of American kautta Thainin surkealle firmalle.

Myös pankkiketju Wachovian entisellä johtajalla Robert Steelillä on Goldman-tausta. Hän sai kollegoineen 225 miljoonan dollarin korvauksen, kun heidän pankkinsa oli tuhoutumassa omaan mahdottomuuteensa.

Juutalainen Joshua Bolten oli Bushin henkilöstöpäällikkö avustuspakettihuijauksen aikana. Valtiovarainministeriön henkilöstöpäällikkö Mark Patterson pääsi valtion leipiin toimittuaan aiemmin Goldman-lobbaajana.

Juutalaisen AJC-järjestön palkitsema Ed Liddy on entinen Goldman-johtaja, jonka Paulson nimitti pelastetun vakuutusjätti AIG:n johtoon. Tämän jälkeen Liddyn johtama AIG siirsi Goldmanille 13 miljardia dollaria ilmaista rahaa. Kanadan ja Italian keskuspankkien johtajat ovat myös Goldman-taustaisia – ja niin ovat myös Maailmanpankin, New Yorkin pörssin ja New Yorkin federatiivisen keskuspankin johtajat. Viimeisimmän pankin tehtäviin kuuluu nykyään Goldmanin toiminnan tarkkailu.

 

Kansallisen varallisuuden pohjaton viemäri

Olisi kuitenkin absurdia ja turhaa koota rekisteriä kaikista Goldmanin kasvateista, jotka ovat siirtyneet erilaisiin taloudellisiin ja poliittisiin johtotehtäviin. Tärkeintä on nähdä kokonaiskuva: Goldman Sachista on tullut viemäri, johon kansalaisten varallisuus valutetaan. Goldman on osoittanut, että länsimaisessa demokraattisessa kapitalismissa on ammottava porsaanreikä. Vapaat markkinat ja vapaat vaalit ovat osoittautuneet haavoittuvaksi ja passiiviseksi järjestelmäksi; järjestelmällinen ahneus on voittanut hajanaisen demokratian.

Goldman Sachs on levittänyt lonkeronsa ennennäkemättömän laajalle. Se kykenee manipuloimaan markkinoita järjestelmällisesti vuodesta toiseen ja päättämään siitä, mitkä yhtiöt kaatuvat ja mitkä pelastetaan. Mikä tärkeintä, pankki voi päättää, keiden taskuihin julkiset pelastusdollarit ohjataan.

Goldman imee veren kansalaisista, jotka kärsivät entistä korkeammasta polttoaineen hinnasta, entistä korkeakorkoisemmista kulutusluotoista, näivettyneistä eläkemaksuista, joukkoirtisanomisista ja epäoikeudenmukaisesta verotuksesta, jolla katetaan yksityisten pankkiirien palkat.

Kun kansalaiset köyhtyvät, heidän rahansa valuvat Goldmanin kirstuihin. Juutalaiskaksikko Blankfeinin ja Cohnin pankki on kuin huippuunsa viritetty kone, jolla reaalitalous ja kansan varallisuus muutetaan mahdollisimman hyödyttömään, saastaiseen ja riistävään muotoon – yksityisten pankkiirien palkkioiksi.

 

Rikollisuuden taustalla on yksinkertainen kaava

Goldman Sachs keskittää varallisuutta toistamalla saman tempun uudelleen ja uudelleen. Kaava on melko yksinkertainen: pankki asettuu keinottelukuplan keskelle ja alkaa myydä sijoituksia, joiden se tietää olevan sontaa.

Tämän jälkeen pankki alkaa imuroida rahaa yhteiskunnan keski- ja alaluokkien kansalaisilta käyttäen hyväkseen korruptoitunutta poliittista järjestelmää. Pankin lahjoma hallitus on antanut Goldmanin kirjoittaa uudelleen Amerikan taloudelliset pelisäännöt.

Kun kupla puhkeaa, miljoonat tavalliset kansalaiset joutuvat kadulle rutiköyhinä ja nälkiintyneinä. Tämän jälkeen Goldman aloittaa uuden samanlaisen hankkeen; pankki ”pelastaa” kansalaiset lainaamalla näille näiden itse tallettamaa rahaa muhkealla korolla. Julkisuudessa pankki esiintyy hyveellisyyden perikuvana ja yhteiskunnan pelastavana voimana, joka äärettömässä viisaudessaan pitää talouden rattaat liikkeessä lamankin aikana. Sama kuvio on jatkunut 1920-luvulta lähtien. Seuraava kupla tulee todennäköisesti olemaan maailmanhistorian vaarallisin.

Jos tahdomme ymmärtää nykyisen talouskriisin taustoja, täytyy meidän tietää, minne rahamme katosivat. Jotta voimme selvittää rahojemme kohtalon, täytyy meidän tietää Goldmanin aiemmista rikoksista. Goldmanin historia on viiden kuplan mittainen. Siihen lukeutuu myös vuoden 2008 outo ja ”selittämätön” piikki polttoaineen hinnassa. Kuplat ja pelastushankkeet tuhosivat lukemattomien ihmisten elämän. Goldman sen sijaan sai niistä lisää elinvoimaa.

 

Kupla 1: 1930-luvun lama

Goldman ei aina ollut Wall Streetin pelottava ja murhanhimoinen lohikäärme. Alkuaikoinaan se ei ollut ”liian suuri kaatuakseen”. Pankin perusti 1869 juutalainen maahanmuuttaja Marcus Goldman. Pankkia rakentamassa oli myös hänen juutalainen vävynsä Samuel Sachs. Juutalaiskaksikosta tuli arvopaperikaupan pioneereja. Tämä tarkoitti kansankielellä päivitettyä versiota ikivanhasta rahanlainaamisen ja koronkiskonnan perinteestä. Juutalaiset Goldman ja Sachs alkoivat kaupata lyhytaikaisia velkakirjoja pienyrittäjille Manhattanin keskustassa.

Goldman Sachsin historian ensimmäiset sata vuotta on ennalta-arvattava kehitystarina: pieni mutta aggressiivinen juutalaismaahanmuuttajien perustama investointipankki kasvaa pala palalta ja tuottaa törkeän paljon voittoa. Pankin historian alkuhämärien ainut varsinaisesti mielenkiintoinen luku oli sen katastrofaalinen osallistuminen keinotteluvillitykseen, joka vallitsi 1920-luvulla Wall Streetillä ennen romahdusta.

Suuren laman taustoissa on paljon tutunoloisia elementtejä. Noihin aikoihin sijoittajia huijattiin erityisesti sijoitustrusteiksi kutsutuilla järjestelmillä. Ne vastaavat paljolti nykyaikaisia sijoitusrahastoja. Trusteihin sijoitettiin sekä pieniä että suuria summia kerrallaan. Tämän jälkeen rahat sijoitettiin (ainakin teoriassa) monipuoliseen kattaukseen Wall Streetin arvopapereita. Tavallinen tyyppikin saattoi siis kokea olevansa sijoittajakuningas panemalla 10 tai 100 dollaria trustiin. Trustit toivat aivan uuden ryhmän keinottelumarkkinoille: tavalliset amerikkalaiset.

Aivan samoin kävi 1990-luvulla, kun uudet päiväkaupan ja sähköisen sijoittamisen kaltaiset järjestelmät saivat monet helposta rikastumisesta unelmoineet idiootit menettämään rahansa.

Goldman Sachs uskaltautui trustiapajille myöhässä, mutta ymmärrettyään pelin hengen pankki suorastaan villiintyi. Ensimmäinen sen perustama trusti oli nimeltään Goldman Sachs Trading Corporation. Pankki tuotti ensin 100 dollarin hintaisia osakkeita, minkä jälkeen se osti ne kaikki itse omalla rahallaan. Tämän jälkeen 90 % osakkeista myytiin nopeita voittoja himoinneelle kansalle 104 dollarin kappalehintaan. Seuraavaksi yhtiö alkoi jälleen itse ostaa osakkeitaan, joiden hinta nousi korkean kysynnän vuoksi pilviin.

Hieman myöhemmin yhtiö myi osan omaisuuttaan ja perusti voitoilla uuden trustin, Shenandoah Corporationin. Shenandoahin kautta Goldman laski liikkeelle uusia osakkeita miljoonien dollareiden arvosta. Niiden tuotoilla perustettiin Blue Ridge Corporation.

Jokainen uusi trusti oli siis vain yksi lisäkulissi jättimäisessä sijoituspyramidissa: Goldmanin takaa löytyi aina uusi Goldman. Blue Ridgen 7 250 000 alkuperäisestä osakkeesta 6 250 000 oli Shenandoahin omistuksessa. Shenandoah oli puolestaan suurilta osin Goldman Tradingin omistuksessa.

Lopputulos oli pyramidihuijauksista tuttu rakennelma: ulospäin viattomalta vaikuttava lainarahan jatkumo, joka katkeaisi ja aiheuttaisi romahduksen pienestäkin iskusta. Huijauksen idea on yksinkertainen. Pankkiri lainaa yhdeksän dollaria jokaista omistamaansa dollaria kohden. Jokainen dollari kerryttää kassaan yhteensä 10 dollarin varat. Jokaista 10:tä dollaria kohden lainataan 90, ja hieman myöhemmin jokaista 100:n dollarin pottia kohden 900. Teurastus alkaa, mikäli tuorein rahasto alkaa menettää arvoaan eikä investoijille voidakaan maksaa takaisin.

Kunnioitetun ekonomi John Kenneth Galbraithin The Great Crash –teoksen luvussa ”In Goldman Sachs We Trust” todetaan, että Blue Ridge- ja Shenandoah-trustit ovat klassisia esimerkkejä pähkähulluista vipusijoittamisesta. Galbraithin mukaan trustit olivat merkittävä syy markkinoiden historialliselle romahdukselle. Valuutan nykyarvoon suhteutettuna pankki kärsi noin 475 miljardin dollarin tappion. ”On pakko ihailla koko järjestelmän pohjalla ollutta mielikuvituksellista hulluutta,” Galbraith totesi. Pankin mielipuolisuudessa oli jotain sankarillisen suureellista.

 

Julkaistu alunperin englanniksi heinäkuussa 2009 Rolling Stone –lehdessä.

 

Lue myös: Hitler ja pankkiirit: korko-orjuuden murtaminen