“Hamasin” yllätyshyökkäys Israeliin peiteoperaationa? Israel ja Yhdysvallat räjäyttävät Lähi-idän liekkeihin

Professori Michel Chossudovskyn (10/2023) mukaan Mossad käyttää Hamasia instrumenttinaan. Niin ikään Israelin valtion perin pohjin hämmentänyt ”Hamasin hurja yllätyshyökkäys” Israeliin 7. lokakuuta oli todennäköisesti Mossadin tekemä peiteoperaatio. Juutalaisvaltio aloitti iskujen jälkeen välittömän kansanmurhan Gazan kaistalla. Yhdysvallat ja Israel käyttävät konfliktia eskaloidakseen suursodan Lähi-itään, joka palvelisi kolmannen maailmansodan yhtä pesäkettä. Analysoimme Israelin syntyyn liittyvää historiaa, kuka hyökkäsi ja minne?

Kansanmurhan taustaa

Israelin puolustusvoimat (IDF) käynnistivät noin viikko sitten Yhdysvaltojen aseistamana sarjan ilmaiskuja Hamasin ja Palestiinan Islamic Jihadin (PIJ) tukikohtiin, jotka sijaitsevat köyhällä sekä tiheästi asutulla Gazan kaistalla, jossa asuu liki 2,3 miljoonaa ihmistä. Iskut olivat puhdasta siviilien teurastusta, sillä aina yhdellä pommilla saatiin sorrettua kokonaisia asuttuja kortteleita maantasalle. Lisäksi Pääministeri Benjamin Netanyahun johtama raakalaismainen hallitus on kohdistanut Gazan alueelle täydellisen saarron sulkemalla sähkön, elintarvikkeiden, veden ja polttoaineen saannin, miljoonilta konfliktin ulkopuolisilta ihmisiltä. Ehtona elämää turvaavien hyödykkeiden saatavuudelle on, että vapaustaistelijat luopuvat vastarinnastaan.

Niille Gazan kaistan asukkaille, jotka eivät olleet murskautuneet sortuviin raunioihin, saarto merkitsee humanitääristä katastrofia ja useimmiten nälkäkuolemaa.

Valtamedioiden mukaan IDF:n ilmahyökkäystä edelsi ”Hamasin ja muiden militanttien” raketti-iskut Israel vastaan. [1] Myös Libanonissa toimiva Hizbollah iski raketeilla sekä kranaatinheittimillä Israelin pohjoisosiin sunnuntaina. Israel vastasi iskuun tykistöllä. [2]

Tuoreimpien uutisointien mukaan Israelin murhakoneisto on iskenyt sairaalaan Gazassa

Israelin sotakoneisto (IDF) on tehnyt terrori-iskun Gazan kaistalla sijaitsevaan al-Ahli Arab -sairaalaan. Tässä alhaisen brutaalissa pommi-iskussa sai surmansa yli 500 ja loukkaantui 1200 ihmistä, mikä on samalla sotarikos ja joukkomurha. Tämä kauhistuttava sotarikos paljastaa samalla Yhdysvaltojen ja länsimaiden tukeman Israelin ja sitä johtavien kasaarijuutalaismafian pelkurimaisen sekä alhaisen julman luonteen.

Ennen tätä Israelin terroritekoa paikalliset viranomaiset arvioivat, että IDF:n ilmaiskut ovat vaatineet noin 3000 ihmisen kuoleman ja yli 12 500 oli haavoittunut. Israelilaisia on kuollut yli 1400.

Kauhistuttava hyökkäys Gazan kaistalla sijaitsevaan sairaalaan on selvästi sotarikos. Lopullinen vastuu siitä on niillä, jotka kyynisesti tienaavat rahaa eri maiden ja maanosien sodista. Kuka ajattelemattomasti jakaa kolossaalisia rahasummia aseisiin, pumpatakseen sotilasteollista kompleksiaan. Kuka valheellisesti julistaa maailmanlaajuista tehtäväänsä suojella demokraattisia arvoja. Yhdysvallat!” – Dmitry Medvedev, 17.10.2023.

Joskin huomautamme, että Yhdysvallat on kuitenkin vain instrumentaalinen tekijä. Todellisuudessa ”juutalais-” eli kasaarimafia hallitsee Yhdysvaltoja, ja myös Brysseliä. Täten Yhdysvallat pyrkii totaaliseen maailman hegemoniaan, poliittisten salajuonien, massamedian ja rahoituslaitosten lahjonnan ohjaamana. Yhdysvallat ja EU, ovat vain instrumentteja Siionin Viisaiden käsissä. Tämän mafian vaikutuksesta pitäisi tehdä loppu.

Jättiläisvaltio USA ei antaisi tähtitieteellisiä summia taloudellista avustusta ja sotilaallista varustusta Israelin murhakoneistolle, ellei Washington todellakin olisi Israel-lobbyn ohjaksissa.

On syytä myös mainita, että Yhdysvalloissa on kohonnut työssäkäyvien ihmisten toimeentulovaikeudet yhteiskunnalliseksi ongelmaksi. Tästä huolimatta Yhdysvallat panostaa roisto- ja terroristivaltion Israelin jättimäiseen avustamiseen, ja on ainakin aikaisemmin panostanut globaaliin sotavarusteluun ja Ukrainan sotaan. Eihän tämä täytä ollenkaan terveen ja järkevän oikeudenmukaisuuden periaatteita, joita kukin tervemielinen ihminen sekä valtio noudattaisi.

Historiaa: Israelin valtion synnyssä oli kätilöinä murhat, valehtelu ja lahjonta

Yhdistyneiden kansakuntien tunnustama Palestiinan valtio koostuu nykyisin kahdesta erillisestä alueesta: Länsirannasta sekä Gazan kaistaleesta, ja näillä alueilla sijaitsevat myös laajenevat juutalaissiirtokunnat. Palestiinaan kuuluu myös Jerusalemin kaupungin itäinen osa. Israel on kuitenkin ryöstänyt Itä-Jerusalemin omakseen ja on liittänyt sen osaksi koko kaupungin hallintoa.

Hiukan historiaa sivuten palestiinalaisalueet ovat ajan kuluessa olleet Mesopotamian, Egyptin, Persian ja Rooman vaikutuksen ja vallan alaisia. 1500-luvulla turkkilainen Osmanien/Ottomaanien valtakunta valloitti Palestiinan. Alue säilyi Turkin valtapiirissä ensimmäiseen maailmansotaan saakka. Vuonna 1918 Iso-Britannia valtasi Palestiinan Turkilta ja Kansainliitto antoi alueen Ison-Britannian hallintaan.

Muistamisen arvoista on, että Palestiinan arabit olivat taistelleet Ison-Britannian liittolaisina Turkkia vastaan ja toivoivat myös täten itsenäisyyttä. Mutta mitä he saivat palkkioksi, pelkkää petosta, sillä vuonna 1917 Ison-Britannian hallitus oli Balfourin julistuksella sitoutunut tukemaan ”juutalaisten” (kasaarijuutalaisten) kansallisen kodin perustamista Palestiinaan.

Mainitun ”julistuksen” tarina on lyhykäisyydessään sellainen, että juutalaismafia verkostoineen petti Saksan vain saadakseen itselleen Palestiinan, jonne he sittemmin perustivat Israelin, josta kehittyi ydinasevaltio, joka uhkaa koko maailmanrauhaa olemassaolollaan. Pettäminen oli tapahtunut siten, että maailman sionistijärjestön johtaja, ehdotti Britannian sotakabinetille, että ottaen huomioon Iso-Britannian lupauksen Palestiinan luovuttamisesta ”maailman juutalaisille”, he toisivat USA:n sotaan Iso-Britannian liittolaisena, Saksaa vastaan. Britannian sotakabinetti hyväksyi tarjouksen ja niin syntyi Balfourin julistus, jossa sanotaan Iso-Britannian tukevan juutalaisten vaateita Palestiinaan.

Näin menetellen juutalaismafia petti Saksan, joka oli ottanut juutalaisia pakolaisia vastaan avosylin Venäjän ensimmäisen vallankumouksen (1905-1907) yhteydessä.

Israelin juutalaisvaltio perustettiin palestiinalaisten kotimaahan vuonna 1948, jonka seurauksena sangen suurimäärä Palestiinan arabeja karkotettiin pois kodeistaan. Juutalaisvaltion synnyttäminen johti kahden valtion – Palestiinan ja Israelin – ratkaisuun, mikä ei toimi ensinkään.

Israelin valtio on sionistieliitin petoksien, murhien, lahjonnan ja arabeihin suunnatun terrorin hedelmä. Muiden muassa Irgun terroristijärjestö oli eräs tehokkaimmista murha- ja väkivaltakoneistoista. YK:n päättämää Palestiinan jakamista ja juutalaisvaltion syntyä ei varmaankaan olisi tapahtunut ilman mittavaa lahjoitus- ja painostuskampanjaa. Vielä viikkoa ennen lopullista äänestystä Palestiinan jako ei saanut tarpeeksi puolustavia ääniä. Kuitenkin viikon sisällä riittävän moni valtio käänsi takkinsa. Nämä maat olivat Belgia, Ranska, Hollanti, Luxemburg, Uusi Seelanti, Paraguay, Filippiinit ja Haiti. Näin haalittiin jakoa kannattamaan vaadittu kaksi kolmasosaa YK:n edustajista (New York Times 26.–30.11.1947.)

Ketkä hyökkäsivät ensin?

On järjetöntä väittää, että Palestiinan arabien puolesta taisteleva Hamas, muut vapaustaistelijat ja Palestiinan hallinnot olisivat alkuperäisenä syynä Palestiinan ja Israelin välisiin erimielisyyksiin ja niistä johtuvaan ”ikuiseen” konfliktiin Israelin kanssa. Joskin saattaa tuntua paradoksaaliselta puhua, että Israel on aloittanut aina valtioterrorismin Länsirannan ja Gazan palestiinalaisia vastaan. Kuitenkin asiantila on näin, juutalaisvaltio on miehittäjä sekä hyökkääjä.

Israelin ja palestiinalaisten välinen konflikti on jatkunut jo sukupolvien ajan sekä jatkuu, niin kauan nykyisenlainen Israel on olemassa. Ristiriitaisuuksien syyksi on ajateltu Palestiinan merkitys kahdelle eri uskontokunnalle, juutalaisuudella ja islamille. Mutta pääsääntöisesti ongelmat ovat peräisin Israelin harjoittamasta miehityspolitiikasta – suoranaisesta terrorista. Konfliktit kulminoituvat, kun palestiinalaiset joutuvat puolustamaan oikeuttaan elämiseen Yhdysvaltojen aseistamaa miehittäjää vastaan.

Juutalaisvaltio on aina ensin hyökkäävä osapuoli

Palestiinan miehityksellä juutalaisvaltio aloitti ikuisen sodan Palestiinan arabeja vastaan.

Kuten yllä jo sanottiin, että kasaarimafia, joka on sionistisen liikkeen primus motor, oli aloittanut palestiinalaisten ennen näkemättömän vainon, jakaen ja anastaen Palestiinan ja muodostaen sinne verisen miehityshallinnon vuosina 1948–1949. Tässä tilanteessa palestiinalaisilla vapaustaistelijoilla on velvollisuus puolustautua juutalaisvaltiota vastaan, sillä tuo sionistien luoman kansainvälisen verkoston perustama Israel, on synnystään alkaen ollut palestiinalaisten kimppuun hyökkäävä osapuoli, mitä vastaan palestiinalaiset ovat joutuneet puolustautumaan. Palestiinalaisilla on oikeus ja velvollisuus puolustautua Israelia vastaan.

Todellisuudessa juutalaisvaltion terrorikoneisto on ennen tätä konfliktia murhannut satoja palestiinalaisia vuosittain, ja eniten ilmeisesti lapsia. Tämän pystyy kukin halutessaan tilastoista tarkistamaan. Niin ikään Qatarilainen Al Jazeera tähdensi, että Israel on tänä vuonna ennen yllätyshyökkäystä surmannut jo noin 200 palestiinalaista kenenkään kajoamatta ihmisoikeuksiin.

Voidaan kysyä, että operoiko Israelin tiedustelupalvelu Mossad massiivisen hyökkäyksen Israeliin? Tämä on jopa todennäköistä, kun huomioimme sen, että ”Hamasin taistelijoiden” onnistui ylittämään rajan, valtaamaan sotilastukikohtia ja tekemään muita operaatioita. Isku oli Israelin maaperälle niin raivokas, että se tyrmistytti juutalaisvaltion hetkeksi. Kuinka oli mahdollista, että sotilastiedustelun sekä militarismin mahtivalta paljasti ”Akilleen kantapäänsä” vastaten kyvyttömästi ”islamilaisen vastarintaliikkeen” järjestämään hyökkäykseen?

Saattaa hyvinkin olla, että Hamasin raju yllätyshyökkäys Israelia vastaan oli peiteoperaatio, jotta Israel sai tekosyyn parhaillaan suoritettavalle kansanmurhalle Gazassa.

Onko Hamas Mossadin instrumentti?

Professori Michel Chossudovskyn(10/2023) mukaan Mossad käyttää Hamasia instrumenttinaan, joka tietysti tukee yllä esittämääni väittämää siitä, että ”Hamasin yllätyshyökkäys” juutalaisvaltion ”sydämeen” olivat Mossadin peiteoperaatio.

(Sinikka Tyynelä on myös suomentanut Chossudovkyn (10/2023) artikkelin blogitekstissään: Israelin rooli Yhdysvaltojen sotapelissä)

Kuten Philip Giraldi ja Michel Chossudovsky (9.10. 2023) toteavat, että ”Israelin Gazan kaistaa vastaan suunnattua sotaa on runsaasti dokumentoitu, ja se on perkeleellinen sekä huolellisesti suunniteltu ’peiteoperaatio’”.

Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö Israelin hallinto ole tukenut Hamasin toimintaa, ajoittain taloudellisesti sekä operationaalisesti. Tämä on saattanut tapahtua myös uskottavasti soluttautumalla. Israelilla on ollut Hamasin avustamisessa yhtenä tarkoituksena iskeä kiilaa Hamasin ja Jasser Arafatin johtaman PLO:n välille. Mutta tässä ei täysin onnistuttu, sillä palestiinalaisten presidentti Jasser Arafat tarjosi vuonna 2002 jopa itsemurhaiskuja tehneille vastarintaliikkeille paikkoja hallitukseensa. Myös Hamasille tarjottiin paikkaa Arafatin hallituksessa. 

Michel Chossudovskyn (10/2023) mukaan pääministeri Benjamin Netanjahu on paljastanut Israelin hallituksen suhteen Hamasiin, ja on kehottanut Likud-puoluetta tukemaan ja rahoittamaan Hamasia ”osana strategiaa”: ”Niiden, joka haluavat estää Palestiinan valtion perustamisen, on tuettava Hamasin avustamista ja rahojen siirtämistä Hamasille”. ”Tämä on osa strategiaamme – eristää Gazan palestiinalaiset Länsirannan palestiinalaisista.” (Haaretz, 9.10. 2023).

Todennäköisesti Hamasin ”osana strategiaa ” oleminen on hyödyntänyt kyseistä järjestöä muun muassa taloudellisesti ja siten myös taisteluvarustelunsa osalta. Niin muodoin mainitun islamilaisen vastarintaliikkeen valmiudet iskuihin miehittäjän terrorismia ja mielivaltaa vastaan ovat mahdollisesti lisääntyneet. Israel puolestaan on saanut tilaisuuden pommittaa Gazaa Hamasin tuettujen iskujen varjolla. 

On aivan mahdotonta sanoa kuinka suuressa määrin tällaista Likud-puolueen stradegiaa on käytetty, ja onko siitä ollut oleellista hyötyä Israelille, kuten olisi ajateltu.

Yllä olevasta ”strategiasta” huolimatta on Hamas -islamilaisena järjestönä aina vannoutunut taistelemaan Palestiinan arabien puolesta, Israelin terroria sekä sortovaltaa vastaan. Onko tästä taistelusta ollut palestiinalaisille enemmän hyötyä vai haittaa, on aivan erillisen tutkimuksen aihe? 

Jo ennakkoon olemme artikkeleissa kirjoittaneet, että Gaza on erittäin tarkasti Israelin kontrolloima ja valvoma maailmansuurin keskitysleiri. Israelin harjoittama palestiinalaisalueen Gazan piiritys on koko väestön kollektiivista rankaisemista ja niin muodoin kansainvälinen rikos. Tätä valtiollista rikollisuutta ja terrorismia toteutetaan Yhdysvaltojen täydellä tuella sekä valtuutuksella. Tähän viitaten on myös sellainen mahdollisuus, että ilman Hamasin toimintaa Palestiinan arabeja ei olisi enää olemassa.

Mutta Hamasin toiminta on jakaantunut myös muihin sektoreihin kuin vain sen sotilaalliseen siipeen. Hamas -järjestönä on pitänyt toiminnallaan yllä sosiaalista toimintaa kattaen muiden muassa esikoulut, koulut, moskeijat, ruokapalvelut, kirjastot ja vapaaehtoiset sairaalapalvelut. Lisäksi Hamas on rakentanut omaa oikeuspalvelua.

Kasaarimafian tavoitteena on suursota Lähi-idässä ja kolmas maailmansota

Chossudovsky (14.10. 2023) kirjoittaa Global Research -sivustollaan Israelin olevan kyvytön kokonaisvaltaiseen sotaoperaatioon itsenäisenä toimijana Irania vastaan, joten varmistaakseen mahdollisuuden sotatoimien onnistumiselle, on Pentagonin suostuminen asettumisesta Israelin rinnalle välttämätöntä. Tämä johtuu siitä, että vain Pentagon hallitsee Israelin ilmapuolustusjärjestelmän ratkaisevia osia.

Kenttäolosuhteissa mahdollinen sota Irania vastaan, olisi Yhdysvaltojen sekä Israelin yhteinen operaatio, jota koordinoisi Yhdysvaltain strateginen komento (STRATCOM) ja missä USA:n liittolaiset olisivat avainroolissa. Pentagon on suunnitellut sotaa Irania vastaan jo yli 20 vuoden ajan.

Mutta kysymyksessä ei ole Israelin rooli Yhdysvaltojen sotapelissä, vaan Washingtonin rooli Israelin (juutalaismafian) sotapelissä.

Transatlanttisen liittouman on käynyt sijaissotaa Ukrainassa Venäjää vastaan ja tämä sota on nyt päättymässä Venäjän voittoon. Yhdysvalloille ei avautunut Itä-Euroopan suunnalta geopoliittista väylää, mikä olisi palvellut Washingtonin maailmanjärjestyksen hegemoniaa.

Tästä johtuen piti sytyttää toinen ruutitynnyri, ja se löytyi kuin tilauksesta Lähi-idästä. Yhdysvaltojen ohella myös Saksa hallitus on priorisoinut Israelin avustamisen etusijalle, juutalaisvaltion ajautuessa konfliktiin Hamasin kanssa, uutisoi saksalainen uutistoimisto DPA (RT News, 10/2023).

Todennäköisesti Hamasin ankara yllätyshyökkäys Israelia vastaan oli Mossadin ja CIA:n suunnittelema ja osittain toteuttama peiteoperaatio, jonka varjolla Israelin sotakoneisto alkoi välittömän kansanmurhan Gazan kaistalla. Tämä nykyinen Israelin ja Hamasin välinen konflikti kiihdyttää aseelliseen eskaloitumisprosessiin peittäen alleen valtaosan Lähi-idästä.

Ilmeisesti mainittu ”Hamasin hyökkäysoperaatio” oli Mossadin ja CIA:n suunnitelmissa jo vuosia aikaisemmin.

Kolmannen maailmansodan räjähteet olisivat jäljempänä mainitut:

Ensimmäiseksi Yhdysvaltojen ja Israel yritys vetää Iran ja tietyt muut Lähi-idän valtiot mukaan parhaillaan vallitsevaan Israelin ja Hamasin väliseen konfliktiin. Tätä väitettä vahvistaa se, että NATOn pääsihteeri Jens Stoltenberg vahvisti, lehdistökonferenssissa Brysselissä 12. lokakuuta 2023, että Israel on hyökkäyksen kohteena, joten USA:n sotilasoperaatiot Lähi-itään jatkuvat väitetysti eskaloitumisen välttämiseksi. (Eli siis eskaloitumisen edistämiseksi.)

On muistettava, että Lähi-idän sekä Keski-Aasian alueen geopolitiikka on jalostunut dramaattisesti Venäjän ja Kiinan ottaessa vastaan vastuullisen roolin. Niin muodoin sekä sotilaallisten liittoutumien rakenteiden muutos että Venäjän, kuten Itä- ja Etelä-Aasian tiettyjen valtioiden asteettainen nouseminen kansainvälisen järjestelmän hegemonia johtoon, on heikentänyt Yhdysvaltojen maailmanpoliittista vaikutusvaltaa. Iranin tukijaksi on nyt ryhtynyt voimakas Kiinan ja Venäjän välinen sektori. Pakistan, Intia ja Saudi-Arabia puolestaan ovat liittyneet Shanghain yhteistyöjärjestöön (SCO), joka on osittain heikentänyt Yhdysvaltain sekä Pakistanin suhteita (Chossudovsky, 14.10. 2023).

Täysin selvää on, että kasaarijuutalaismafian voimakkaassa vaikutuksessa olevan Yhdysvaltojen ja Israelin hegemonia on vastatuulessa laajemmalla Lähi-idän Keski-Aasian alueella. Myös Atlantin liitto alkaa säröillä, nimittäin Turkki kamppailee Yhdysvaltain tukemia kurdikapinallisia vastaan, ja NATO-maana Turkki on hankkinut Venäjältä S400-ilmapuolustusjärjestelmän. Vaikka Turkki on NATOn jäsenmaa, ei se enää hyväksy täyspainoisesti Yhdysvaltain ja muiden tiettyjen NATO-maiden sekä Israelin puolustusjärjestelmää. Turkki on sitä vastoin lähestynyt Venäjää ja Irania.

Toisena sodanpesäkkeenä olisi Kiinan ja Taiwanin välinen kiista, jota juutalaismafian vaikutteinen Washington yrittää lietsoa liekkeihin. Näiden kahden sekä Lähi-idän että Itä-Aasian pesäkkeiden räjähtäminen tarkoittaisi täydellistä kolmatta maailmansotaa.

Kolmantena mainittakoon Venäjän ja Ukrainan välinen sota, joka nyt kuitenkin onneksi on hiipumassa Venäjän voittoon.

Markku Juutinen

Lähteet

1. MTV-uutiset (11.10.2023). Netanjahu: Hamasin murskattava niin kuin Isis – MTV seuraa sotaa Israelissa.

2. VU. (9.10.2023). ”Kuinka pitkälle Israel menee?” – Professori: Seuraava askel on maasota.

Aljazeera (16.10. 2023). Israel-Hamas war updates: 500 killed in Gaza hospital ‘massacre’. Saatavissa: https://www.aljazeera.com/news/liveblog/2023/10/16/israel-hamas-war-live-iran-warns-resistance-front-may-attack

Globalis (–). Palestiina. Saatavina: https://www.globalis.fi/Maat/palestiina

Benjamin Freedman – Juutalaisten ylivallan kannattajista pois loikannut – Radio Islam (islam-radio.net)

New York Times 26.–30.11.1947.

Michel Chossudovsky (14.10. 2023). Global Research. Israel and the US-NATO Alliance. Towards Military Escalation? “Theater Iran Near Term (TIRANNT)”? The War on Iran is No Longer On Hold? Saatavissa:

https://www.globalresearch.ca/us-winks-israel-bites-the-escalation-scenario-the-war-on-iran-is-on-hold/5624691

Is the Gaza-Israel Fighting ”A False Flag”? They Let it Happen? Their Objective Is ”to Wipe Gaza Off the Map”? – Global ResearchGlobal Research – Centre for Research on Globalization

Hamas, Islamic Jihad. Saatavissa: https://web.archive.org/web/20060225184622/http://cfrterrorism.org/groups/hamas.html

RT News (10/2023). https://www.rt.com/news/585263-germany-arms-exports-israel-ukraine/

4 kommenttia

  1. Avainsanaksi voisi lisätä sanan kaasu.
    Kysehän on pitkälti rahasta kun Eurooppa tarvitsee kaasua.
    Nordstream putket kätevästi katosivat.
    Nyt kun on käynyt selväksi ettei Krimiä, jonka edustalla on isot kaasuesiintymät, saada Venäjältä pois niin piti katsoa muualle.
    Israelin ja Palestiinan edustalla on iso kaasuesiintymä mutta yli 60% siitä on Gazan edustalla. Pitäisikin keksiä miten pohjois Gazan alue saataisiin Israelille.

    Plusääni(3)Miinusääni(1)
  2. Aijaijaijai. Misinformaatiota näkyy heti artikkelin alussa. Israel ei hyökännyt al-Ahli Arab -sairaalaan, vaan kyseessä oli Hamasin oma ohjus, joka lensi sen sairaalan parkkipaikalle. Tämän voin tarkistaa googlettamalla sairaalan nimen ja katsomalla kuvia. Lisäksi muutkin paikalla olevat lehdet kuin Isrealilaiset ovat vahvistaneen tämän tideon.

    Se, että kirjoittaja ei pystynyt tarkistamaan tätä ykinkertaista faktaa, kyseenalaistaa koko artikkelin luotettavuuteen. Hän ei pohtinut tiedon kriittisyyttä, vaikka se tuli suoraan kirjaimelliselta terroristiorganisaatiolta.

    Tiedän, että kirjoittaja kykenee kriittiseen ajatteluun, sillä hän kritisoi Israelia ja Yhdysvaltoja koko tämän artikkelin ajan. Hän ei kuitenkaan käytä kriittisiä kykyjään kun kyseessä on toinen osa puoli. Miksi? Ainoa johtopäätös on siis se, että kirjoittaja levittää tahalleen Hamasin propagandaa. En otaa kantaa maksetaanko hänelle, vai onko kyseessä ideologinen syy.

    Plusääni(2)Miinusääni(10)
  3. Google ei ole mikään luotettava hakukone. Em. on propaganda-hakukone joka suoltaa hybridikeskuksissa valmistettu sontaa….

    Plusääni(5)Miinusääni(0)
  4. Koko maailmansivu sodat ovat perustuneet vahvemman osapuolen vääränlipun operaatiohin ja siltähän tämäkin vaikutttaa, kuten artikkelin kirjoittaja tuo esiin.

    Oman lisänsä tälle spekulaatiolle tuo iltauutissakin pitkin alkuvuotta tiedotettu laaja tyytymättömyys ja suuret mielenosoituksen juutalaisten keskuudessa Netanyahun hallintoa kohtaan. Olisko sitten hieman sekulaarimmat ja liberaalimmat juutalaisainekset niitä mieltään osottaneita? Ainakin paljon uutisoitun Hamasin festari-iskun uhrien kerrottiin olevan ”rauhanlähettiläitä” ja sellaisen vaikutelman ainakin itse sain, että saattaisivat edustaa enemmänkin jotain muuta kuin sionisti roskasakkia.

    Olisiko tässä false-flagissä juutalaisten puolelta uhreina se osa kansaa, joka olisi helposti uhrattavaa? Jopa niin, että toivottavaa uhrattavaksi? Asian ymmärrystä toki helpottaisi, jos tuntisi jotenkin juutaisalueiden demografiaa – selvää kuitenkin lienee, että ei siellä Gazan raja-alueilla ja ensi (ainoan) iskun kohteena mitkään kiihkosionistit majaansa pidä.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat