Happiradikaalit – Haitaksi vai hyödyksi?

Hapetusstressin sanotaan olevan syynä useimpiin ihmisiä vaivaaviin kroonisiin sairauksiin. Tämän johdosta meitä kehoitetaan nauttimaan antioksidantteja vapaita happiradikaaleja vastaan. Onko hengittämämme happi täten syyllinen sairauksiimme?

Happiradikaalit immuunipuolustuksen tukena

Erilaisten myrkkyjen sekä myös epäterveellisen ruokavalion sanotaan aiheuttavan elimistöön oksidatiivista stressiä, josta käytetään yleisesti nimitystä hapetusstressi. Prosessi lähtee käyntiin elimistön puolustusjärjestelmästä. Kun elimistöön tulee erilaisia myrkkyjä, keho valmistaa reaktiivisia happiyhdisteitä kuten vetyperoksidia (H₂O₂), otsonia (O₃) ja superoksidianionia, jotka muuttavat vierasaineet vaarattomaan ja vesiliukoiseen muotoon, jolloin ne sitten poistuvat virtsan mukana elimistöstä.

Kehon muodostamat reaktiiviset happiyhdisteet tuhoavat elimistöstä myös sinne tunkeutuvia patogeeneja kuten bakteereja ja viruksia. Esimerkiksi kun valkosolu on syönyt tunkeutujan  (bakteeri, virus tai sieni), peroksisomi-nimiset solut siirtyvät sen viereen ja erittävät vetyperoksidia, mikä tuhoaa sen.

Kehon muodostamien happiradikaalien hyödyllinen toiminta immuunipuolustuksessa on yleisesti tunnustettu. Happiradikaaliteorian mukaan nämä kehossa muodostuneet reaktiiviset happiyhdisteet aiheuttavat kuitenkin myös vahinkoa. Ne hajottavat solukalvojen rasvahappoja ja muita soluissa olevia tärkeitä yhdisteitä. Solut härskiintyvät ja jopa kuolevat. On tapahtunut vaarallinen hapetusstressi. Happiradikaaliteoria sisältää kuitenkin outoja yksityiskohtia, jotka eivät käy yhteen käytännön kanssa.

Parantavat happihoidot

Vastasyntyneen saama ternimaito sisältää runsaasti vetyperoksidia. Miksi luonto tarjoaisi vastasyntyneelle vaarallista happiradikaalia, joka härskiinnyttäisi vauvan solut? Vetyperoksidin onkin todettu suojaavan vauvaa erilaisia infektioita vastaan.

Happiradikaalin kyky poistaa kehosta esim. häkää eli hiilimonoksidia (CO) on myös mielenkiintoinen. Saamme häkää kehoomme hengittämällä pakokaasuja, tupakansavua ja muita saasteita. Sitä syntyy kehossa myös vaillinaisen hapetuksen seurauksena. Ainoa tapa saada häkä kehosta ulos on lisätä siihen vapaa happiradikaali (O₁) eli CO + O₁. Tuloksena on CO₂ eli hiilidioksidi, joka on helppo hengittää ulos kehosta. Häkämyrkytyspotilaita hoidetaankin hapella joko normaalipaineessa tai ylipaineessa painekammiossa, jolloin elpyminen on paljon nopeampaa.

Erilaiset happihoidot ovat yleistyneet viimeisen 10 vuoden aikana eri puolilla maailmaa. Käytössä on monenlaisia sisäisesti nautittavia happivalmisteita kuten vetyperoksidia, magnesiumperoksidia, stabiloituja happitippoja, otsonoitua juomavettä, happicocktaileja jne. Myös lääketiede on ottanut käyttöön tehokkaita happihoitoja, joista yleisimmät ovat suonensisäisesti tai rektaalisesti annettu otsonihoito ja painekammiossa annettava ylipainehappihoito.

Kaikki nämä valmisteet ja hoidot lisäävät enemmän tai vähemmän kudosten ja solujen hapensaantia. Tulokset monissa kroonisissa sairauksissa ovat olleet hämmästyttäviä. Suonensisäisillä otsonihoidoilla on jopa saatu HIV positiivisia potilaita HIV negatiivisiksi. Painekammiohappihoidoilla on saatu parannettua esimerkiksi vaikeita kaasukuolio- ja luutulehdustapauksia, joihin perinteisestä lääketieteestä ei ole saatu apua.

Happiradikaaliteorian mukaan kaikkien happivalmisteita käyttävien ja happihoitoja saavien solujen pitäisi härskiintyä eli potilaille pitäisi syntyä hapetusstressi, jonka taas pitäisi olla syy monien kroonisten tautien synnylle ja ennenaikaiselle vanhenemiselle. Tapahtuu kuitenkin täysin päinvastoin. Potilaat virkistyvät, krooniset sairaudet helpottuvat tai poistuvat kokonaan.

Saksalainen professori ja tri Manfred von Ardenne (1907-1997) kehitti aikoinaan happiliikuntamenetelmän, jossa harjoitetaan liikuntaa esim. kuntopyörää polkemalla hengittäen samalla happea. Tällöin happea kiinnittyy punasolujen lisäksi myös veriplasmaan, jolloin kudokset saavat huomattavasti enemmän happea. Von Ardenne tutki happiliikuntamenetelmän vaikutusta myös ihmisen vanhenemiseen, jolloin hän totesi, että menetelmän käyttö 15 vuoden ajan sai aikaan huomattavan eron ihnmisen biologiseen ikään verrattuna kronologiseen ikään.. Esim. 79-vuotiaan biologinen ikä oli vain 50 – 64 vuotta ja 70-vuotiaan biologinen ikä vain 40 – 55 vuotta mitattuna verenkiertojärjestelmän, ihon elastisuuden ym. tekijöiden perusteella. Von Ardenne julkaisi tutkimustulokset happiliikuntaa käsittelevässä kattavassa lääketieteellisessä teoksessaan Oxygen Multistep Therapy – Physiological and Technical Foundations. Happi ei siis aiheutakaan ennenaikaista vanhenemista vaan se päinvastoin lisää elinikää.

Antioksidantit hapensaannin tukena

Happiradikaaliteoriaan pohjautuen kuluttajia kehoitetaan syömään erilaisia antioksidantteja. Aina kun jokin uusi luontainen aine tuodaan markkinoille, sen sanotaan olevan entistä tehokkaampi antioksidantti. Happivalmisteet taas aiheuttavat kuluttajien keskuudessa epäilyä, kun ne lisäävät kehon hapensaantia. Kuitenkin useiden ns. antioksidanttien on todettu lisäävän kehon hapensaantia, esimerkiksi E-vitamiinin on todettu laajentavan verisuonia lisäten näin kudosten hapetusta ja C-vitamiinin on todettu lisäävän kehon omaa vetyperoksidin tuotantoa.

Stephen R. Krauss kirjoittaa kirjassaan Oxygen: Nature’s Most Important Dietary Supplement tri Wayne Askewin tekemästä tutkimuksesta USA:n armeijan ympäristölääketieteen tutkimusinstituutille. Tri Askew tutki hapetusstressiä ja antioksidanttien tarvetta vuoristo-olosuhteissa. Tutkimukset osoittivat, että ilman happipitoisuuden vähentyminen lisäsi hapetusstressiä ja antioksidanttien tarvetta. Antioksidantit, joiden nimensä mukaisesti pitäisi toimia hapetusta vastaan, vaikuttivatkin hapensaantia lisäävästi!

Happi myrkkyjen sijaan syntipukkina

Liiallinen määrä mitä tahansa ainetta on vahingollista. Jos ylipainehappihoidossa paine nostetaan liian korkeaksi, potilas voi saada happimyrkytyksen. Kun annettuja ohjeita noudatetaan, mitään vaaraa hapen liiallisesta saannista ei ole. Happi on vahingollista kuolleelle materiaalille kuten kasviöljylle, mutta elineho elävälle organismille. Näitä kahta asiaa ei tule sotkea toisiinsa. Koeputkessa happi voi aiheuttaa rasvojen härskiintymistä, mutta ei elävässä ihmisessä.

Kun joudumme alttiiksi erilaisille myrkyille, sen sanotaan aiheuttavan hapetusstressiä. Tällöin syntipukiksi joutuukin myrkkyjen sijasta happi, vaikka kysymys on elimistön tuottamasta puolustusjärjestelmästä. Nimitys saa aikaan luonnollisesti sen, että ihmiset alkavat pelkäämään happea.

Vahingollisista happiradikaaleista ja hapetusstressistä puhuttaessa tulisikin aina esittää kysymys: kuka hyötyy siitä, että happi eri muodoissaan leimataan vahingolliseksi? Amerikkalainen lääkäri tri William Campbell Douglass on kirjoittanut kirjan Hydrogen Peroxide Medical Miracle. Vaikka kirja  kertookin vetyperoksidista, koskee Douglasin toteamus myös otsonia ja paineen alla hengitettävää happea: ”Vetyperoksidi on erittäin halpaa. Lääketehtaat eivät voi patentoida sitä, joten se on uhka antibioottiteollisuudelle, sydämen ohitusleikkausteollisuudelle ja syövänhoitoteollisuudelle.” Taloudelliset intressit näyttelevät valitettavasti myös lääketieteessä huomattavaa osaa.