Henry Ford: Kansainvälinen juutalainen, osa 2.

Magneettimedia julkaisee ohessa Henry Fordin kirjoittaman teoksen (Kansainvälinen juutalainen)¹ toisen osan. Tässä osiossa käsitellään muiden muassa Siionin Viisaiden pöytäkirjoja ja niiden toteutumista maailman politiikassa juutalaistoimijoiden kautta. Henry Ford kirjoitti jo noin 100 vuotta sitten, että pöytäkirjojen tavoitteet ovat toteutuneet. Kuinka paha yhteiskunnallinen ja kansainvälisen politiikan tilanne on nykyisin? Se on täysin helvetillinen; ihmiskunta taantuu pian eläinkunnaksi. 

(Pöytäkirjojen esittämät maailman valloitussuunnitelmat voidaan tiivistäen esittää kolmena kohtana: (1). Kansanvälinen vallan osuus talous- ja pankkimaailman välityksellä, (2). Globaalin hegemonian saavuttaminen sotien ja vallankumouksien avulla ja hajota sekä hallitse metodilla. (3). Yhteiskunta rauhan ja kansakuntien henkisen selkärangan murskaaminen massamedioiden, viihdeteollisuuden sekä kasvatus- ja koulutusmaailman avulla. Toim. huom.) 

Henry Ford: 

Kansainvälinen juutalainen 

Maailman tärkein kysymys 

Toisessa osassa julkaisemme jäljempänä mainitut luvut: 

V. ”JUUTALAISTEN PÖYTÄKIRJAIN” JOHDANNOKSI  

VI. JUUTAISTEN PÖYTÄKIRJAT VÄITTÄVÄT OHJELMAA JO OSITTAIN TOTEUTETUKSI  

VII. OVATKO JUUTALAISET TIETÄNEET SODAN ENNAKOLTA?  

VIII. ONKO JUUTALAISTEN ”KAGAALI” NYKYINEN ”SOVJET”? 

______________

V. JUUTALAISTEN PÖYTÄKIRJAIN JOHDANNOKSI 

Ne, jotka mieluummin käsittelevät juutalaisen maailmanvallan teoriaa kuin tämän vallan nykyistä vaikutusta maailmassa, mainitsevat useimmin nämä 24 asiakirjaa, jotka ovat tunnetut Siionin viisasten pöytäkirjain nimellä. Ne ovat Euroopassa herättäneet suurta huomiota ja olivat vielä äskettäin ankaran mielipiteiden myrskyn aiheena Englannissa; Yhdysvalloissa sitä vastoin on niistä puhuttu jokseenkin vähän. Ne ovat samat asiakirjat, joiden vuoksi mainittu oikeusministeriön virkamies toimeenpani tutkimuksia, ja mitkä Britannian hallituksen viralliset kirjanpainajat Eyre & Spottiswoode Lontoossa julkaisivat. 

Kuka näille asiakirjoille ensin antoi Siionin viisasten pöytäkirjain nimen, on tuntematonta. 

Niistä voisi ilman suurta haittaa poistaa jokaisen viittauksen niiden juutalaiseen alkuperään, sillä kuitenkin jäisivät jäljelle kaikki pääkohdat niin valtavan laajasta maailmanvaltausohjelmasta, että sen vertaista maailma ei ole ennen nähnyt. Kuitenkin synnyttäisi jokaisen viittauksen poistaminen pöytäkirjain juutalaiseen alkuperään joukon ristiriitaisuuksia, joita niissä nykyisessä muodossaan ei ole. Pöytäkirjoissa ilmaistuna päämääränä on kaiken järjestyksen ja valtiovallan järkyttäminen uuden maailmanvaltiuden perustamiseksi rajattoman hallitusvallan muodossa. Tällainen suunnitelma ei voinut olla peruisin mistään hallitsevasta luokasta, jonka hallussa valtiovalta on, ennemmin sitten anarkistien piiristä. Mutta nämä eivät aseta rajatonta yksinvaltiutta valtiomuotopyrkimystensä päämääräksi. 

Pöytäkirjain nykyisessä muodossa, joka ilmeisesti on niiden alkuperäinen, ei tapaa ainoatakaan ristiriitaisuutta. Ilmoitus niiden juutalaisesta alkuperästä näyttää oleellisesti kuuluvan itse asian luontoon. Jos nämä pöytäkirjat olisivat väärennyksiä, kuten juutalaisten asianajajat väittävät, niin olisivat väärentäjät tahallisesti yrittäneet niin selvästi korostaa niiden juutalaisuutta, että kirjan antisemiittinen tarkoitus olisi ollut helposti huomattava. Mutta sana ”juutalainen” esiintyy pöytäkirjoissa vain kahdesti. Vasta syvennyttyään niihin perusteellisemmin, kuin lukijoilla yleensä on tapana, huomaa maailmanitsevaltiaan asettamissuunnitelman ja vasta silloin käy selväksi, mitä heimoa hänen pitää olla. 

Mutta mihinkään pöytäkirjaan ei ole jätetty epäilyn tilaa mitä kansaa vastaan suunnitelma kohdistuu. Se ei käänny ylimystöä, ei pääomaa eikä hallitusta vastaan sinänsä. 

Ohjelman suoritukseen kuuluu vain tarkoin määrättyjä toimenpiteitä ylimystön, pääoman ja hallituksen suhteen. Ohjelma on suunnattu maailman väestöä vastaan, jota nimitetään sanalla ”uskottomat”. ”Uskottomien” alinomainen mainitseminen ei jätä epäilyn tilaa asiakirjan tarkoituksen suhteen. Useimmat hajottavat ”vapaamieliset” järjestelyt tarkoittavat massojen käyttämistä apureina, tosin siten, että ne samalla rappeutuvat ja saatetaan henkisen sekaannuksen tilaan, jotta niistä saadaan tahdottomia aseita. ”Vapaamielisiä” kansanliikkeitä on kannatettava, kaikkia hajottavia oppeja uskonnossa, talouselämässä, politiikassa ja perheoloissa kylvettävä siinä tarkoituksessa, että ihmisyhdyskunnat saadaan niin mullistetuiksi, että kun sitten lopullinen suunnitelma on toimeenpantava, kansa ei sitä lainkaan huomaa ja on siihen alistunut, kun näiden oppien petollisuus tulee ilmi. 

Sanamuotona ei ole: ”me juutalaiset aiomme tehdä niin”. vaan: ”uskottomat saatetaan ajattelemaan ja tekemään niin ja niin”. Lukuun ottamatta paria kohtaa viimeisissä pöytäkirjoissa on ainoana rotueroa ilmaisevana sanana ”uskottomat”. Ensimmäinen sellainen sanonta ensimmäisessä pöytäkirjassa on näin kuuluva: ”Kansan arvokkaat ominaisuudet – kunniallisuus ja suoruus – ovat politiikassa suorastaan paheita, koska ne tuottavat tappion varmemmin kuin voimakkain vihollinen. Nämä ominaisuudet ovat uskottomien politiikalle tunnusomaisia; meidän ei pidä antaa heidän johtaa itseämme”. Sitten: ”Uskottomien perintäylimystön raunioille olemme me muodostaneet sivistyneiden luokkiemme ylimystön ja kaiken yli rahan ylimystön. 

Sitten jatkaa teksti: ”Jotta uskottomat eivät ennenaikaisesti huomaisi asiantilaa, tulemme me peittämään sen näennäisillä puuhilla työtätekevien luokkien hyväksi ja levittämään suuria taloudellisia periaatteita, jossa tarkoituksessa toimeenpannaan taloudellisten teorioidemme avulla ponteva propaganda. 

Nämä kohdat osoittavat pöytäkirjain tyyliä niissä kohdin, missä kysymykseen tulevista puolueista on puhetta ”Me” on tekijät ja ”uskottomat” ne, joista kirjoitetaan. Tämä lausutaan selkeästi 14. pöytäkirjassa: ”Tässä ajatus- ja arvostelutavan eroavaisuudessa uskottomien ja meidän välillämme on todistus meidän valinnastamme valituksi kansaksi, korkeammiksi ihmisolennoiksi selvästi nähtävissä uskottomien vastakohtana, joilla on vain vaistomainen ja eläimellinen henki. He havaitsevat, mutta eivät näe eteenpäin eivätkä huomaa mitään. 

“Siitä käy selvästi ilmi, että luonto itse on valinnut meidät hallitsemaan ja johtamaan maailmaa”. Tämä on varhaisimmista ajoista saakka ollut juutalaisten tapa jaotella ihmiskuntaa: siinä oli vain juutalaisia ja uskottomia; jokainen, joka ei ollut juutalainen, oli uskoton. 

”Juutalainen”-sanan käyttämistä pöytäkirjoissa valaiskoon seuraava kohta 8. osastossa: ”Kunnes voimme ilman vaaraa antaa juutalaisille veljillemme vastuunalaisia hallituspaikkoja, uskomme ne ihmisille, joiden menneisyys ja luonne ovat sellaisia, että heidän ja kansan välillä on kuilu”. 

Tämä tapa käyttää ”uskottomien rintamia” juutalaisen valtiuden tunnusmerkkien peittämiseksi on nykyään finanssimaailmassa laajassa käytössä. Kuinka pitkälle on edetty sen jälkeen kun nuo sanat kirjoitettiin, osoittaa tapaus San Franciscon konventissa, missä Brandeisin nimi mainittiin presidenttiehdokkaana. Voi hyvällä syyllä odottaa, että yleinen mielipide yhä enemmän tottuu ajatukseen korkeimpien valtion virkojen täyttämisestä juutalaisilla – todellisuudessa olisi siihen vain pienoinen askel heidän käsissään jo nykyään olevasta vaikutusvallasta. Ei ole olemassa yhtään Amerikan presidentin virkatointa, johon juutalaiset eivät jo salaisesti olisi mitä suurimmassa määrässä myötävaikuttaneet. Tämän paikan nimenomainen omistaminen ei ole välttämätön heidän valtansa enentämiseksi, vaan erinäisten asiain edistämiseksi, jotka ovat pöytäkirjoihin merkittyjen suunnitelmain kanssa rinnakkaisia. 

Toinen kohta, johon pöytäkirjain lukija kiinnittää huomiota, on se, että näissä asiakirjoissa ei ole minkäänlaista kehottelun sävyä. Niissä ei ole minkäänlaista propagandaa, ne eivät pyri kannustamaan niiden kunnianhimoa tai toimintatarmoa, joille ne puhuvat. Ne ovat niin kylmät kuin lakipykälät ja niin silkan asialliset kuin tilastollinen taulukko. Ei puhetta sinnepäinkään kuin: ”nouskaamme veljet!” ei ainoatakaan hysteeristä huutoa: ”alas uskottomat!” Jos nämä pöytäkirjat ovat juutalaisten kirjoittamia tai juutalaisille uskottuja, tai jos ne sisältävät juutalaisen maailmanohjelman periaatteita, niin ei niitä ainakaan ole laadittu yllyttäjiä, vaan korkeamman asteen huolellisesti valmistettuja ja koeteltuja asianymmärtäjiä varten. 

Juutalaisten asianajajat ovat sanoneet: ”Voiko ajatellakaan, että jos tällaista juutalaista maailmanvaltiusohjelmaa olisi olemassa, juutalaiset olisivat sallineet sitä kirjoittaa saatikka julkaista?” Arvattavasti ovatkin ne, jotka näiden pöytäkirjain sisällyksen ovat esittäneet, tehneet sen vain suullisesti. Nämä tekevät nykyisessä muodossaan sen vaikutelman kuin olisivat ne jonkun kuulijan luennoilla tekemiä muistiinpanoja. Muutamat niistä ovat laajoja, toiset lyhyitä. Siitä pitäen kuin ne tulivat tunnetuiksi, on niistä aina väitetty, että ne ovat tällaisia muistiinpanoja, joita Ranskassa tai Sveitsissä on jaettu määrätyille juutalaisille asian harrastajille. Että ne muka olisivat venäläistä alkuperää, sen osoittaa mahdottomaksi koko niiden katsantotapa ja sävy ynnä kielellinen lauserakenne. 

Niiden sävy tukee otaksumaa, että ne alun perin ovat olleet ylioppilaille pidettyjä luentoja, sillä niiden tarkoituksena ei ilmeisestikään ole esitetyn ohjelman hyväksytyksi saaminen, vaan tietojen antaminen ohjelmasta, jonka toteuttamisen ilmoitettiin olevan käynnissä.  

Ei minkäänlaista kehotusta voimien yhdistämiseen tai mielipiteiden lausumiseen. Korostetaanpa nimenomaan, että keskustelua tai mielipiteiden ilmaisua ei sallita. Niissä ei tapaa uudenaikaisen ajatustavan tai vereksen innoituksen sävyä, vaan ammoin tunnettujen tosiasiain ja kauan koetellun politiikan tyyntä varmuutta. 

VI. JUUTALAISTEN PÖYTÄKIRJAT VÄITTÄVÄT OHJELMAA JO OSITTAIN TOTEUTETUKSI 

Jo pelkkänä kirjallisena merkillisyytenä olisi näillä niin sanotuilla ”Siionin viisaiden pöytäkirjoilla” maagillinen vetovoima niiden sisältämän maailmanohjelman kaamean täydellisyyden vuoksi. Mutta joka kohdasta ilmenee, että ne eivät ole pelkkä kirjallinen tuote; ne esiintyvät todellisen valtiotaidon vaatimuksilla, ja niiden läpi kulkee johtava lanka, joka määrää sen luonteen. Paitsi tulevaisuussuunnitelmia huomauttavat ne, mitä jo on tehty, ja mitä on tekeillä. Jos yleissilmäyksessä maailmaan huomaa sekä todellisen tilan että yleisen suunnan, niin ei ole kumma, että mielenkiinto niihin pelkkänä kirjallisena tuotteena tekee tilaa jännittyneen tarkkaavaisuuden tunteelle, joka helposti voi muuttua hämmästykseksi.  

Pari kohtaa riittäköön valaisemaan sitä toteuttamisen astetta, jonka näiden asiakirjain pyrkimykset jo ovat saavuttaneet. Jotta pääseikat astuisivat paremmin esiin, korostamme erinäisiä sanoja. 

Luettakoon 9. pöytäkirjasta: ”Todellisuudessa ei tiellämme enää ole mitään esteitä. Meidän esihallituksellamme on sellainen lain-ulkopuolinen asema, että siitä voi käyttää voimakasta ja väkevää ‘diktatuuri’-sanaa. Täysin tietoisena voin sanoa, että me nykyään olemme lakiensäätäjiä. Me perustamme oikeudet ja määräämme tuomiot. Me hallitsemme lujalla tahdolla, meillä kun on muinoin voimallisen, meille nyt alamaisen puolueen jäännökset käsissämme.” 

Sitten 8. luvussa: ”Me ympäröimme hallituksemme suurella joukolla kansantaloustieteilijöitä. Tästä syystä on kansantalous päätiede, jota juutalaiset opettavat. Me ympäröimme itsemme loistavalla joukolla pankkiireja, tehtailijoita, rahamiehiä ja varsinkin miljoonamiehiä, kun todellisuudessa kaikki ratkaistaan rahan vallan avulla.” 

Tämä on vaateliasta puhetta, melkeinpä liian vaateliasta, mutta sitä vastaa kouraantuntuva todellisuus. Ja kuitenkin se on vasta alkua vielä suurempiin vaatimuksiin, jotka tehdään tullakseen heti toteutetuksi. Kuten yllämainittu 8. pöytäkirjan kohta sanoo, pyrkii juutalainen aines vallitsemaan poliittisen kansantalouden oppialoilla ja todellisuus osoittaa menestyksen. 

Ne ovat niiden harhaoppien päätekijät, jotka ajavat massoja mahdottomiin taloudellisiin pyrkimyksiin. 

Kuten mainittu 9. pöytäkirjan kohta osoittaa, muodostaa juutalainen maailmanvalta nykyään ”esihallituksen”. Tämä sana seisoo pöytäkirjoissa itsessään, eikä mikään ole sattuvampi. Ei mikään kansa saavuta kaikkia pyrkimyksiänsä, mutta juutalainen maailmanvalta saavuttaa ne, vaikka sen vaatimukset menevät kauas yli tasa-arvoisuuden ei-juutalaisten kanssa. 

Me ”olemme lakiensäätäjät”, sanotaan pöytäkirjoissa, ja juutalaisilla vaikutuksilla on lakien laadintaan paljon suurempi osuus, kuin ylimalkaan aavistetaan. Kymmenen viime vuoden kuluessa on juutalaisten kansainvälinen valtius tai kansainvälisten juutalaisten ryhmä hallinnut koko maailmaa. Vieläpä enemmän: he ovat olleet kyllin voimakkaita ehkäisemään terveellisten lakien toimeenpanoa, ja missä sellainen lakiehdotus kuitenkin on päässyt tulemaan laiksi, ovat he vaikutuksellaan saaneet siihen sellaisen tulkinnan, joka on tehnyt sen tehottomaksi. 

5. pöytäkirjassa sanotaan: ”Meidän vaikutuksestamme on lakien järjellinen käyttö supistettu mahdollisimman vähään. Lakien kunnioitus järkytetään ”vapaamielisillä” selityksillä, jotka me tällä alalla olemme saaneet toimeen. Oikeudet tuomitsevat meidän tahtomme tärkeimmissä tapauksissa, missä on kysymys ratkaisevista oikeusperiaatteista tai poliittisista ratkaisuista; uskottomien hallinto näkee ne siinä valossa, jossa me näköjään meihin ihan kuulumattomain asiamiestemme kautta, sanomalehdistön avulla tai muita teitä ne heille näytämme. Me olemme kylväneet uskottomien yhteiskuntaan eripuraisuuden ja vastaansanomishengen. 

7. pöytäkirjassa lausutaan: ”Niin sanotuissa edistysmielisissä maissa olemme me luoneet mielettömän, säädyttömän, hyvää makua turmelevan kirjallisuuden. 

Sanomalehdistön vallitsemisesta sanotaan 12. pöytäkirjassa: ”Me olemme saavuttaneet sen nykyään jo siinä määrin, että sanomalehdistö saa kaikki tiedot vain muutamien tietotoimistojen kautta, jonne ne saapuvat maailman kaikista osista. Nämä toimistot ovat taas joka suhteessa meidän omia laitoksiamme ja julkaisevat vain mitä me sallimme. Meidän täytyy pakottaa uskottomien hallitukset omaksumaan toimenpiteitä, jotka edistävät meidän laajaperäistä suunnitelmaamme – joka muuten on jo lähellä voitollista toteutumistaan. Niiden täytyy sietää keinotekoisen yleisen mielipiteen painetta, jonka me sanomalehdistön niin sanotun suurvallan avulla olemme järjestäneet. 

Moni rahamies, joka näki miten kansa ansaitsee rahansa ja taas sen hävittää, on siitä varoittanut. Samoin tunnustetut kansantaloustieteilijät nähdessään kuinka ylellisyysteollisuudet nielivät aineksia ja ihmisiä, joita olisi tarvittu välttämättömien teollisuuksien pysyvään jatkumiseen; kuinka ihmiset valmistivat joutavuuksia, kun heidän ennemmin olisi pitänyt valaa terästä tai olla maatöissä. He näkivät tuhlattavan aineksia esineisiin, joita valmistettiin vain myyntiä eikä tarvetta varten ja näitä aineksia siten riistettävän sellaisilta teollisuuslaaduilta, jotka valmistavat tarpeellista – jokainen, joka on huomannut tämän mielettömän joutavaan rihkamaan ja ylellisyyteen tottumuksen, on nostanut äänensä sitä vastaan. 

Kansa tosin ostaa tätä mieletöntä ylellisyysrihkamaa, mutta se ei ole sitä keksinyt. Se päinvastoin tuntuu siitä rasitukselta. Mutta loppumaton välkyntävirta kulkee edelleen, yhä uutta heitetään kansan joukkoon, levitetään sen silmien eteen, näin koristeltuja henkilöitä pannaan rivissä kulkemaan kadulla sen näyttämiseksi, mikä on ”tyylikästä”. Sanomalehdet selittävät sitä sanoin ja kuvin; elävät kuvat esittävät sitä. Näyttelijät kantavat näyttämöllä näitä muotiuutuuksia – kaikki tämä on painetta ja pakkoa, jota ei milloinkaan käytetä minkään todella arvokkaan suhteen. 

Mistä tämä johtuu? Mikä on se mahti, jolle pitkä kokemus ja tietoinen pyrkimys tekee mahdolliseksi alentaa kansan aistit ja maun ja pakottaa sen lisäksi tuhlaamaan näihin enimmät rahansa? Mistä tämä yletön ylellisyys ja virtailu on johtunut? Mistä johtuu, että ennen kuin näitä ylellisyysesineitä ja irstailutilaisuuksia oli olemassa kaikki oli huolellisesti valmistettua kiinnittämään niihin huomiota ja herättämään niiden halua? 

Jos Amerikan kansa nähdessään nämä arvottomat ja kallishintaiset asiat kerrankin ajattelisi, mistä ne ovat alkuisin ja kenen taskuun niiden tuottamat suunnattomat voitot joutuvat, ja tarkkaisi koko sitä liikettä, joka täyttää markkinat kallishintaisilla joutavuuksilla ja turmelee siten ei-juutalaisen maailman rahallisesti, taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti – jos sille, sanalla sanoen, voitaisiin tehdä selväksi ei ainoastaan, että juutalaiset finanssipyrinnöt ovat tiiviisti yhteen kytkeytyneet ihmisluonnon alhaisinten viettien kanssa vaan vieläpä, että ne ehdoin tahdoin herättävät ja kiihottavat näitä viettejä, niin johtaisi tämä tieto enemmän kuin ennen siihen, että ainesten, työn, ei-juutalaisen rahan, ei-juutalaisten hengen hävittämisestä ja Israelin tähänastisesta täydellisestä hyödyttömyydestä maailmalle tehtäisiin loppu. 

Me sanomme, että ei-juutalainen yleisö on tämän hyödyttömien ylellisyystavarain keinotekoisesti aiheutetun kaupan uhri. Milloin on juutalaisten nähty joutuvan tämän joutavuuden uhriksi? He käyttävät silmiin pistäviä pukuja, mutta hinta ja arvo vastaavat toisiaan. 

He pitävät hyvinkin suuria jalokiviä, mutta ne ovat oikeita. Juutalainen ei joudu juutalaisten uhriksi; ylellisyysnarrimaisuudet ja ”huvit” ovat rahvasta varten; hän tietää, mikä sitä houkuttelee, ja tuntee kaiken tuon romun arvottomuuden. 

Säälittävintä ei ole rahallinen tappio, eivät rikkomukset hyvää aistia vastaan, vaan se, että mielettömät ei-juutalaiset massat vapaaehtoisesti menevät verkkoon: he pitävät muodinvaihtelua yhtä luonnollisena kuin kevään tuloa, ja sen uutta vaatimusta heidän tuloistaan yhtä välttämättömänä kuin veroja. He luulevat näyttelevänsä siinä jotakin osaa, mutta ainoa osa, jota he esittävät, on maksaminen ja aina taas maksaminen, kun ”uusi muoti” on vanhentunut ja uudempi tulee tilalle. Tässä maassa on ihmisiä, jotka tietävät kahta vuotta ennen, mitä muotihullutuksia kansa on noudattava lähitulevaisuudessa: sillä hehän sen päättävät! Kaikki tämä on pelkkää afääriä, tosin ei-juutalaiselle enemmistölle noloa, mutta sitä tuottoisampaa juutalaiselle vähemmistölle. 

Kaikkeen tähän luo 6. pöytäkirja räikeän syrjävalaistuksen: se on kohta pidemmästä kappaleesta, joka käsittelee suunnitelmia, miten kansan mielenkiinto voitaisiin kääntää poliittisista taloudellisiin kysymyksiin, teollisuus tehdä epävarmaksi ja sekoittamalla keinottelua sen harjoittamiseen epärehelliseksi ja kansa lopulta tämmöisen kehityksen edessä neuvottomaksi ja avuttomaksi. Ylellisyys on tässä yhtenä välineenä: ”Ei-juutalaisten toimeentulon kalvamiseksi tulemme me yllykkeenä keinotteluun herättämään heissä suuren halun ylellisyyteen, houkuttelevaan ylellisyyteen.” Ja 1. pöytäkirjassa: ”Oman kansamme emme voi sallia joutuvan siihen. Ei-juutalaiset ovat alkoholin turmelemia” – sattumalta menevät alkoholijuomista saadut tulot suureksi osaksi juutalaisten taskuihin. Yhdysvaltain whiskyrenkaan historia osoittaa sen. 

Tavallansa on koko raittiusliike kamppailua ei-juutalaisen ja juutalaisen kapitaalin välillä; toistaiseksi näyttää ei-juutalaisen enemmistö voittaneen. 

Huvipaikat, pelit, halvat muodit, valetimantit ja kaikki muut, joilla kansa on saatu kaikkinaiseen turhuuteen tuhlaamaan niin paljon rahaa, että tulojen parannus aina jää tehottomaksi, kaikki se on tapahtunut juutalaisten johdolla. 

He eivät ehkä ole tietoisia osallisuudestaan tähän kansan turmelemiseen; he ajattelevat ehkä ainoastaan, miten helpoimmin ansaitsevat rahaa. He ehkä joskus hämmästyvät, jos sattuvat vertaamaan tuhmia ei-juutalaisia raha- ja ansio-ovelain, kultaviisaiden juutalaisten kanssa. 

Oli miten oli: meidän edessämme on ohjelmaluonnos, miten kansat kylmästi ja harkiten on saatettava aineellisesti ja henkisesti rappiolle ja samalla kuitenkin pidettävä hilpeällä mielellä. Ja toisaalta näemme, kuinka tämä ohjelma joka päivä toteutuu, ja suurimmaksi osaksi ellei yksinomaan yhden rodun jäsenten valvonnan alaisena. 

VII. OVATKO JUUTALAISET TIENNEET SODAN ENNAKOLTA? 

Ennen kuin ryhdymme lähemmin tarkastamaan yhteyttä Siionin viisasten pöytäkirjain kirjoitetun ohjelman ja sen todellisen ohjelman välillä, joka on nähtävissä kansojen elämässä, luokaamme silmäys niihin suunnitelmiin, joiden toteuttaminen pöytäkirjain kirjaanpanon aikaan vielä kuului tulevaisuuteen. On muistettava, että mikä 1896 ja 1906 oli tulevaisuutta, saattaa nyt jo olla menneisyyttä, että mikä silloin oli suunniteltua saattaa nyt jo olla toteutettua. Muistakaamme vain 22. pöytäkirjan sanoja: ”Minä olen koettanut huolellisesti selittää entisten ja tulevain tapahtumain salaisuudet samoin kuin niiden tärkeiden läheisen tulevaisuuden tapausten, joita kohti nyt riennämme ankarain kriisien kuohussa.” Muutamat näistä ”tärkeistä tapauksista” ovat jo tapahtuneet ja ne luovat räikeätä valoa tässä käsiteltyyn kysymykseen. 

Todistusnäytteen, joka vielä on tuoreena kaikkien muistissa, on maailmansota antanut. Juutalaisten polemiikki näitä kirjoituksia vastaan koetti nostaa suurta melua siitä, että eräs niistä koski Saksassa etualalla olevaa juutalaiskysymystä, ja kansaa koetettiin johtaa harhaan väittämällä, että nämä kirjoitukset muka olivat vain ovelaa saksalaista sodanjälkeis-propagandaa. 

Todellisuudessa on asia niin, että Yhdysvaltoja ehkä lukuun ottamatta Saksa on se maa, joka ulkoa ja sisältä on voimakkaimman juutalaisvaikutuksen alaisena. Tosin on sittemmin yleinen mieliala Saksassa saattanut juutalaiset enimmäkseen poistumaan valtion viroista. Mutta pääsikö Saksa silti juutalaisista vapaaksi? Ei suinkaan. Sillä juutalaisten linnoitukset ulottuvat laajemmalle ja syvemmälle kuin vain välittömän virkavallan käyttöön. Heidän vaikutuksensa teollisuuden päähaaroihin, finansseihin ja Saksan tulevaisuuteen ei ole vähääkään vähennyt; se on yhä vielä järkähtämättömästi voimassaan. 

Saksa mainitaan juutalaiskysymyksen yhteydessä tässä aivan erikoisesta syystä: Kuten tunnettua nostettiin siellä ensimmäiseksi huuto koskien ”aluevaltausta”, vieläpä aikana, jolloin Saksan koko sotatoiminta ja mieliala oli juutalaisen vaikutuksen alaisena. Tämä huuto kajahti sitten kautta maailman. Ja Yhdysvalloista, jotka silloin eivät lainkaan olleet sotaan osallisina, kajahti vastaan huuto; ”ei alueluovutuksia!” Näin tehtiin siitä kysymyksestä maailmankysymys. Pian olivat kansat unohtaneet taisteluiden verivirrat, sotakeinottelijat ja kaikki muut järkyttävät ilmiöt ja keskustelivat vain yhdestä asiasta, joka ei kuulunut sodan alkuun eikä loppuun – aluevaltauskysymyksestä. Jos tietää, kuka Saksassa määritteli sodan päämäärät ja ketkä samaan aikaan olivat Yhdysvaltojen ulkopolitiikan pääneuvonantajina, niin käy ”aluevaltauksien” tekeminen koko maailman tunnukseksi hyvin mielenkiintoiseksi, mutta ei vielä täysin läpinäkyväksi. 

Vasta pöytäkirjoista selvenee kaikki – ja nämä tiedot, jotka nyt tulevat tunnetuiksi, ovat nähtävästi peräisin vuodelta 1896. Että ne olisivat kirjoitetut viimeistään vuonna 1905, on ainakin varma. 

Toinen pöytäkirja käsittelee sotaa; alkusanat kuuluvat: 

 ”Meidän pyrkimyksillemme on välttämätöntä että, mikäli suinkin mahdollista, sodat eivät tuota uusia maa-alueita. Siten saadaan sodat siirretyksi taloudellisille raiteille, ja kansat tulevat tuntemaan meidän tällöin antamamme avustuksen etevämmyyden voiman.” 

Kuka vuosien 1896 ja 1905 välillä ajatteli, että sotiin nähden käytettäisiin tunnuslauseena ”ei aluevaltauksia”? Joku meikäläinen? Tai joku valtiomies? Me tiedämme pääesikuntien askarrelleen mahdollisen tulevan sodan suunnitelmien ja menetelmien harkinnassa. Me tiedämme vastuunalaisuudestaan tietoisten valtiomiesten pyrkineen aikaansaamaan sellaista etujen tasapainoa, että se teki sotien syntymisen miltei mahdottomaksi. Kuka on kaukonäköisyydellään ja johdonmukaisuudellaan tehnyt kaikki nämä tehottomiksi ohjelmallansa: ”ei aluevaltauksia”? 

Onneksi antavat juutalaiset lähteet itse riidattoman vastauksen tähän kysymykseen. American Jewish News julkaisi 19. syyskuuta 1919 huomattavimpana kerrottavanaan: 

Kun profeetat puhuvat 

 Monta vuotta sitten ”ennusti” Max Nordau Balfourin julistuksen, joka koskee Palestiinan muuttamista juutalaisvaltioksi. Englannin ulkoministeri James ”Balfourin julistus” annettiin 11. helmikuuta 1917 eli 14 vuotta myöhemmin, Rotschildille lähetetyn kirjeen muodossa. Litman Rosenthal kertoo tästä seuraavan mielenkiintoisen muistelman. 

Sunnuntaina, päivää jälkeen 6. kongressin päättymisen pyysi tri Herzl puhelimessa minua käymään luonaan. 

(Tästä saamme tietää ajan. Kuudes sionistikongressi pidettiin elokuussa 1903 Baselissa. Kuvaus jatkuu: ) 

”Tullessani hotellin eteiseen tapasin Herzlin äidin, joka otti minut vastaan tavallisella herttaisuudellaan ja kysyi, oliko Venäjän sionistien mieliala nyt käynyt levollisemmaksi. 

Miksikä juuri Venäjän sionistien, rouva Herzl? kysyin minä. Miksi tiedustelette erikoisesti heitä? Kun poikani, selitti rouva, kiinnittää mitä suurinta huomiota Venäjän sionisteihin. Hän pitää heitä juutalaisen kansan ytimenä, pääelinvoimana. 

Tässä kuudennessa kongressissa oli Britannian hallitus – Herzl ja hänen asiamiehensä olivat pysyneet kosketuksissa Englannin hallituksen kanssa, sanoo Jewish Eucyclopedia. – tarjonnut juutalaisille siirtomaan Ugandassa, Itä-Afrikassa. Herzl oli taipuvainen ottamaan sen vastaan, ei Palestiinan korvauksena, vaan askeleena Palestiinaa kohti. Tämä seikka oli Herzlin ja Litnan Rosenthalin välisen keskustelun pääesineenä Baselin hotellissa. Rosenthalin kertomuksen mukaan oli Herzl sanonut hänelle mm. On tehtävä ero päämäärän ja niiden teiden välillä, joita meidän on käytävä tähän päämäärään päästäksemme. – Mutta äkkiä oli sitten Max Nordau – joka viimeksi Lontoossa pidetyssä neuvottelukokouksessa näytti tulleen Herzlin seuraajaksi – astunut sisään ja keskustelu Rosenthalin kanssa oli keskeytynyt. 

Lukija seuratkoon nyt tarkkaavasti Rosenthalin kertomuksen jälkimmäistä, tärkeämpää osaa:  

”Noin kuukautta myöhemmin matkustin asioissa Ranskaan. Matkalla Lyoniin poikkesin Pariisissa ja kävin kuten tavallista sionististen ystäviemme luona. Eräs heistä kertoi minulle, että tri Nordau esittäisi samana iltana kertomuksen 6. kongressista. Minä keskeytin tietenkin matkani ollakseni läsnä kokouksessa ja kuullakseni Nordaun kertomuksen. Kun illalla astuimme kokoussaliin, oli se tungokseen saakka täynnä, ja kaikki odottivat kärsimättöminä suurta mestaria Nordauta, jota saliin tullessaan tervehdittiin myrskyisillä suosionosoituksilla. Suosiomyrskystä välittämättä alkoi Nordau heti esitelmänsä ja sanoi: Te tulette tänne kaikki mielessänne kysymys, joka polttaa sydäntänne ja on kohoamassa huulillenne, ja se kysymys on suuri ja tärkeä. Minä vastaan teille siihen. Te tahdotte kysyä: kuinka saatoin – yhtenä niistä, jotka laativat Baselin ohjelman – kuinka uskalsin puhua Ugandaa koskevan englantilaisen ehdotuksen hyväksi, kuinka saatoimme Herzl ja minä pettää Palestiina-ihanteemme? Sitä varmaankin te ajattelette, että me olemme sen pettäneet ja unohtaneet. Mutta kuulkaa, mitä minulla on teille sanomista. Minä puhuin Ugandan hyväksi pitkän ja huolellisen harkinnan jälkeen; tietoisesti neuvoin kongressia harkitsemaan Englannin hallituksen ehdotusta ja hyväksymään tämän ehdotuksen, joka sionistikongressin kautta oli tehty Juudan kansalle; ja minun vaikuttimeni – vaan omien vaikuttimieni asemesta kerron teille kernaammin erään poliittisen historian jonkinlaisena vertauskuvana. 

Tahtoisin puhua teille ajasta, joka nyt jo on melkein unohtunut, ajasta, jolloin Euroopan vallat päättivät lähettää laivaston Sevastopolin linnoitusta vastaan. Siihen aikaan ei vielä ollut Italiaa, Italian yhtynyttä kuningaskuntaa. Italia oli todellisuudessa vain pieni Sardinian ruhtinaskunta, ja suuri, vapaa, yhtynyt Italia kaikkien isänmaanystävien ajatuksissa. Sardinian johtajina, jotka suunnittelivat vapaata, yhtynyttä Italiaa ja taistelivat sen hyväksi, oli kolme suurta kansallissankaria Garibaldi, Mazzini ja Cavour. 

Euroopan vallat kehottivat myöskin Sardiniaa ottamaan osaa Sevastopolin edustalle tehtävään retkeen ja lähettämään laivueen linnoitusta piirittämään. Tämä ehdotus synnytti johtajain kesken erimielisyyttä. Garibaldi ja Mazzini eivät tahtoneet lähettää laivastoa Englannin ja Ranskan avuksi. He sanoivat: Meidän ohjelmamme, työ, johon me olemme velvolliset, on vapaa yhtynyt Italia. Mitä meille Sevastopol kuuluu? Sevastopol ei ole meille mitään, ja meidän täytyy keskittää kaikki voimamme alkuperäiseen ohjelmaamme, jotta voimme toteuttaa ihanteemme niin pian kuin mahdollista. 

Mutta Cavour, joka silloin oli Sardinian etevin, kykenevin ja kaukonäköisin valtiomies, vaati, että hänen maansa lähettäisi laivaston piirittämään Sevastopolia yhdessä muiden valtain kanssa, ja sai lopulta tahtonsa läpi. Teistä on kukaties mielenkiintoista kuulla, että Cavourin oikea käsi, hänen ystävänsä ja neuvonantajansa, hänen sihteerinsä Hartum, oli juutalainen, ja hallitusta vastustavissa piireissä puhuttiin kiihtyneinä juutalaisesta kavalluksesta. Ja eräässä italialaisten isänmaanystäväin kokouksessa ahdistettiin ankarasti Cavourin neuvonantajaa Hartumia, ja vaadittiin häntä puolustamaan vaarallisia ja vahingollisia valtiotoimiansa. Ja hän sanoi; Meidän unelmamme, kamppailumme, ihanteemme, ainoa toivomme ja pyrkimysperämme on vapaa ja yksimielinen Italia. Kaikki keinot ovat pyhitettyjä, jos ne johtavat tähän suureen, ihanaan päämäärään. Cavour tietää sangen hyvin, että Sevastopolin jälkeen ennemmin tai myöhemmin tulee pidettäväksi rauhankonferenssi, ja että tähän konferenssiin ottavat osaa ne vallat, jotka ottivat osaa taisteluihin. Tosin ei Sardinialla ole mitään suoranaista tekemistä Sevastopolissa, mutta jos me nyt olemme laivastollamme apuna, saamme olla mukana tulevassa rauhankonferenssissa ja nauttia samoja oikeuksia kuin muut vallat ja siinä rauhankonferenssissa tulee Cavour julistamaan vapaan, riippumattoman, yhtyneen Italian. Näin on meidän unelmamme vihdoinkin tuleva ihanaksi, onnelliseksi todellisuudeksi. Ja jos te minulta vielä nyt kysytte, mitä Sardinialla on Sevastopolissa tekemistä, niin mainitsen teille seuraavat sanat ikään kuin portaiden astuimet: Cavour, Sardinia, Sevastopolin piiritys, tuleva eurooppalainen rauhankonferenssi, vapaan, yhdistyneen Italian julistaminen. 

Koko kokous oli Nordaun kauniin, lennokkaan ja innostuneen puheen lumoissa, ja hänen loistava, musikaalinen ranskansa hiveli kuulijain korvaa miltei aistillisella nautinnolla. Puhuja vaikeni pari sekuntia ja yleisö, hänen loistavasta puheestaan aivan huumaantuneena, osoitti mieltymystä hurjilla taputuksilla. Mutta pian pyysi Nordau hiljaisuutta ja jatkoi: 

Nyt on Englannin suuri edistysmielinen maailmanvaltakunta Kishinewin pogromien jälkeen sympatiansa osoitukseksi kansaraukallemme tarjonnut sionistikongressin kautta Juudan kansalle Ugandan itsenäistä siirtokuntaa. Uganda on tosin Afrikassa eikä Afrikka ole eikä tule koskaan olemaan Siion, käyttääkseni Herzlin omia sanoja. Mutta Herzl tietää sangen hyvin, että ei mikään ole sionismin asialle niin arvokasta kuin ystävälliset valtiolliset suhteet Englannin kaltaiseen valtakuntaan, sitäkin arvokkaammat, kun Englannin pääharrastus kohdistuu itämaihin. Ei missään ole ennakkotapaus niin tehokas kuin Englannissa, ja niinpä on erinomaisen tärkeää vastaanottamalla Englannin kädestä siirtomaa luoda tällainen ennakkotapaus meidän asiamme eduksi. Ennemmin tai myöhemmin täytyy itämaiden kysymys tulla ratkaistuksi, ja siihen sisältyy Palestiinan kysymys. Englannilla, joka oli lähettänyt virallisen poliittisen nootin sionistikongressille – joka puolestaan on sidottu Baselin ohjelmaan – Englannilla tulee olemaan ratkaiseva ääni itämaisen kysymyksen lopullisessa ratkaisussa, ja Herzl on katsonut velvollisuudekseen ylläpitää arvokkaita suhteita tähän suureen ja edistysmieliseen valtaan. Herzl tietää, että edessämme on hirvittävä koko maailman järkytys. Pian ehkä tulee kokoon kutsuttavaksi eräänlainen maailmankongressi, ja Englanti, suuri, vapaa ja mahtava Englanti on silloin jatkava sitä työtä, jonka se jalomielisellä tarjouksellaan kuudennelle kongressille on alkanut. Ja jos te minulta vielä nyt kysytte, mitä Israelilla on tekemistä Ugandassa, niin toistan minä Sardinian valtiomiehen sanat, vain meidän tapaukseemme sovitettuina ja meidän käsityskantamme mukaisesti ajateltuina. Minä lausun teille seuraavat sanat, ikään kuin näyttäisin teille aina korkeammalle ja korkeammalle johtavien portaiden astuimia: 

Herzl, sionistikongressi, Englannin Uganda-tarjous, tuleva maailmansota, rauhankonferenssi, jossa Englannin avulla luodaan vapaa ja juutalainen Palestiina. 

Kummastuttavaa on, että tätä Litman Rosenthalin kirjoitusta on lainkaan saatu painattaa. 

Mutta se painettiin vasta Balfourin Palestiinaa koskevan ilmoituksen ( 2.11.1917 ) jälkeen, eikä sitä olisi julkaistu, elleivät juutalaiset olisi luulleet, että se osa heidän ohjelmaansa oli toteutettu. Juutalainen ei paljasta itseään milloinkaan, kunnes katsoo pelin voittaneensa, silloin saattaa niin käydä. Vain juutalaisille ilmoitettiin vuonna 1903 ”porrasohjelma”: tuleva maailmansota – rauhankonferenssi – juutalainen Palestiina. Kun katsottiin jo oltavan portaiden ylimmällä astimella, sai siitä julkisesti puhua. 

Samanlaatuisen valaisun antaa tsaarin kukistus. Kun tämä tapaus tuli tunnetuksi, herätti se New-Yorkissa suurta riemua, ja eräs maailmankuulu ei-juutalainen piti puheen, jossa hän ylisti erästä mahtavaa juutalaista siitä, että tämä oli alullepannut tsaarin kukistuksen sillä rahalla, jonka avulla venäläis-japanilaisen sodan aikana pidettiin propagandaa venäläisten sotavankien keskuudessa Japanissa. Tämä tosiasia tuli tunnetuksi vasta salahankkeen onnistuttua. Merkille on pantava myöskin, että ne, jotka suorittivat hankkeen viimeisen toimituksen, Nikolai Romanovin, hänen puolisonsa, nuorten tyttäriensä ja sairaan poikansa murhaajat, olivat ”viisi sovjetin edustajaa, kaikki viisi juutalaisia”. Asia oli pantu alulle amerikkalaisen rahamiehen avulla ja päättyi sovjetin edustajain toimella. 

Tiesivätkö kansainväliset juutalaiset vuonna 1903 sodan olevan tulossa? Rosenthalin tunnustus on vain murto-osa sitä koskevista todistuksista. Ja ainoastaanko tiesivät? Hyväpä olisi, jos asia olisi jäänyt vain ennakkotietoon, eikä olisi olemassa tosiasioita, jotka osoittavat, että he ovat sodan aiheuttaneetkin. 

Nyt pyydetään lukijaa pitämään mielessään kaksi kohtaa Rosenthalin kirjoituksesta: 

Kukaties on teistä mielenkiintoista kuulla, että Cavourin oikea käsi, hänen ystävänsä ja neuvonantajansa, hänen sihteerinsä Hartum oli juutalainen. Niin puhuu juutalainen sanomalehdistö itse. Jos Dearborn-Independent tai joku Chicagon tai New-Yorkin aikakauskirja kävisi läpi maailman mahtimiesten sihteerien luettelon ja merkitsisi nimen jälkeen huomautuksen: ”hänen sihteerinsä – juutalainen”, panisi juutalainen parjauksen puolustuskampanja varmaan sitä vastaan vastalauseen. Juutalaisen käsityksen mukaan ei suinkaan kaikki, mikä juutalaisille on sallittua, ole luvallista ei-juutalaisille. Jos Hartumista kirjoitettaisiin julkisesti, niin sanottaisiin häntä ”italialaiseksi”. 

Olivatko ne juutalaiset sihteerit, joita ennen sotaa, sen kestäessä ja rauhankonferenssin aikana oli olemassa runsaasti, kykenemättömämpiä kuin Hartum? Eikö Englannissa, Ranskassa, Saksassa, jopa Venäjälläkin ollut lainkaan Hartumeja, (Yhdysvalloissa niitä oli monta), jotka näkivät ”porrasohjelman”? Oliko Max Nordau, joka sen selvästi näki 1903, unohtanut sen 1914 ja 1918? Joka tapauksessa tiedämme: Juutalaiset ovat Baselin kokouksessaan 1903 ennakolta tienneet maailmansodan tulevaksi. Kuinka saattoivat he tietää, että siitä tulisi maailmansota? 

Me tiedämme vielä: pöytäkirjat ovat ehkä jo vuonna 1896, mutta varmasti aina kun 1905 ennakolta tienneet politiikan ”ei aluevaltauksia”. 

Maailmansota syttyi. Myöskin tunnus ”ei aluevaltauksia” toteutui. Mikä silloin juutalaisten maailmanohjelmissa oli tulevaisuutta, on nyt menneisyyttä. 

Pöytäkirjoissa on kaksi sanontatapaa: ”me olemme tehneet” ja ”me tulemme tekemään”. 

Jos maailmanohjelman salainen yliselittäjä tänä vuonna jossakin pitää luentoja uskotuille rotukumppaneilleen, niin täytyy hänen monissa kohdin, missä 1896 sanottiin ”me tulemme tekemään”, nyt sanoa ”me olemme tehneet”. Paljon on toteutunut. 

”Me tulemme esiintymään työtätekevien luokkien vapauttajina” – se on tapahtunut ja tapahtuu yhä. ”Me tulemme kääntämään uskottomien ajatukset teollisuuteen ja kauppaan”. Sekin on tapahtunut. ”Me tulemme toimeenpanemaan lujasti keskitetyn hallinnon saadaksemme kaikki valtion voimat tukevasti käsiimme”. On melkein kaikkialla tosiasia. ”Me tulemme asettumaan kaikkien puolueiden ja liikkeiden vapaamieliselle puolelle ja asettamaan puhujat”. Tämä on tapahtunut. 

”Me toimeenpanemme pakollisen palkkojenkorotuksen” – tapahtunut. ”Samaan aikaan aiheutamme kaikkien välttämättömien elintarpeiden hinnannousun” – tapahtunut 

”Me tulemme kalvamaan tuotannon perustuksia syövyttämällä työmieheen anarkistisia aatteita” – on tapahtunut. 

”Todistaaksemme uskottomien eurooppalaisten hallitusten orjuutusta, näytämme yhdessä valtiossa mahtiamme rikoksilla ja väkivallantöillä so. hirmuhallituksella”, 7. pöytäkirja. 

Joka katsahtaa Venäjälle ja ajattelee Englannin, Ranskan ja Italian johtavien ministerien suhdetta sovjetteja kohtaan, valtiomiesten ”orjuutusta” olojen alaiseksi, jotka käyvät yhä sekavammiksi, joka näkee Euroopan nääntymässä haavasta, joka tahallisesti estetään parantumasta – sen täytyy sanoa: sekin on toteutunut. 

”Meidän suunnitelmamme eivät tule kukistamaan kaikkia olemassa olevia laitoksia yhdellä kertaa. Vain niiden käyttöä muutetaan ja niiden koko toiminta asetetaan meidän suunnitelmiemme mukaiseksi”. Se on tapahtunut. 

 ”Me tulemme satuloimaan sanomalehdistön ja pitämään lujasti ohjaksista”. Se on tapahtunut. 

Ohjakset on nykyään Yhdysvalloissa vedetty sangen kireälle, siitä voisi moni asianomainen kertoa kokemuksiaan. 

”Vaikkapa joku kirjoittaisikin meitä vastaan, niin ei kukaan painata hänen kirjoitustaan”. Se on suureksi osaksi tapahtunut. Täydellisesti on se toteutunut sanomalehdistössä, joka on vain bisnestä. 

”Keinottelun kannustimeksi edistämme uskottomissa pyrkimystä ylelliseen, houkuttelevaan elintapaan.” On tapahtunut. 

”Jokaiseen vastustusyritykseen on meidän vastattava siten, että nostatamme asianomaisten naapurien kautta sodan jokaista maata vastaan, joka rohkenee vastustaa meitä. Jos kaikki naapuritkin yhtyisivät kääntyäkseen yhteisesti meitä vastaan, niin täytyy meidän nostattaa maailmansota”. (7. pöytäkirja) Nimitys ”maailmansota”, on sama, jota Nordau ja Rosenthal käyttivät. ”Herzl tietää, sanoo Nordau 1903, ”että hirvittävä koko maailman järkytys on edessämme. 

”Meidän täytyy toimeen saada koko Euroopassa ja sen suhteiden kautta myöskin muissa maanosissa levottomuutta, eripuraisuutta ja keskinäistä vihollisuutta”. Se on tapahtunut. ”Siitä on meillä kaksinainen hyöty. Sillä tämän menettelyn kautta saavutamme kaikkien maiden kunnioituksen, kun ne uskovat, että meillä on valta mielemme mukaan synnyttää epäjärjestyksiä ja taas palauttaa järjestys.” Tämäkin on tapahtunut. 

Puhuja vuonna 1896 on sanonut totuuden puhuessaan ”tärkeistä tapahtumista, joita kohti me syöksymme raskaiden kriisien virrassa”. Ei ainoastaan tunnus ”ei aluevaltauksia” levinnyt mahdollisimman laajalle, kuten pöytäkirjat halusivat, vaan kokonainen sarja muita suunnitelmia on samalla kypsynyt. ”Ei aluevaltauksia” valtiollisen siveyden ilmaisuna on eri asia; mutta toista, jos aluevaltauksia ei sallita sen vuoksi, että sodat siten tulevat pelkästään taloudellisiksi asioiksi ja että kansat tuntevat meidän etevämmyytemme voiman siitä avusta, mitä me annamme”. Maailma näki ohjelmassa ”ei aluevaltauksia” valtiollisen siveyden ilmaisun; toinen ohjelma, joka käytti tätä siveellistä käsitystä vain keinona, pysyi salassa. 

Tätä lukua on vielä jatkettava. Nyt on vain kysymys, ovatko, sen jälkeen, kun pöytäkirjain ohjelma niin monia yksityiskohtia myöten on toteutettu, viisaat ilmoittaneet oppilailleen porrasohjelman jatkon ja onko maailmalla ehkä odotettavissa uusia paljastuksia. Voisi käydä niin, että jo nyt saatu tieto juutalaisten suunnitelmista saa kansat heräämään, mikä tekisi nyt voimassa olevan ohjelman ja uudetkin suunnitelmat – jos niitä on – tehottomiksi. Mutta Juudan edellä kulkee kirkas johtotähti.” 

VIII. ONKO JUUTALAISTEN ”KAGAALI” NYKYINEN ”SOVJET”? 

Sovjet ei ole Venäläinen, vaan juutalainen laitos. Se ei ole uudenaikainen Venäjän juutalaisten keksintö, uusi Leninin ja Trotskin valtiollinen aate: se on muinaisjuutalaista alkuperää, järjestömuoto, jonka juutalaiset laativat rotunsa ja kansallisuutensa säilyttämiseksi, kun roomalaiset olivat valloittaneet Palestiinan. 

Nykyaikainen bolševismi, joka nyttemmin on todettu olevan vain kauan sitten suunnitellun, juutalaisen rodun valtaan saattamista tarkoittavan iskun ulkonainen kuori, omaksui heti sovjetin hallitusmuodon, koska kaikkien maiden juutalaiset, jotka ottivat osaa venäläiseen bolševismiin, ovat vanhastaan koulutetut sovjetin laatuun ja rakenteeseen. 

Sovjet mainitaan pöytäkirjoissa vanhalla ”kagaalin”-nimellä (Oikeastaan ”kahal”, mutta venäjästä suomenkieleen joutunut muodossa ”kagal” eli ”kagaali”).  

17. pöytäkirjassa sanotaan: 

”Jo nyt ovat veljemme velvolliset ilmiantamaan jokaisen henkilön, omaan perheeseensä kuuluvia luopioita myöten, jotka vastustavat kagaalia. Kun meidän kuningaskuntamme tulee, täytyy kaikkien alamaisten palvella valtiota samalla tavalla.” 

Jokainen, joka tuntee juutalaisten nykyistä elämää, tietää mitä luopioiden ilmiantaminen merkitsee. Vainot, joiden alaiseksi kristinuskoon kääntynyt juutalainen tai ei-juutalaisen kanssa avioliittoon mennyt ankarauskoisen juutalaisen perheen poika tai tytär joutuu, ovat muun ihmiskunnan keskuudessa tuntemattomia. Äskettäin meni eräässä länsivaltiossa muuan nuori sivistynyt juutalais-tyttö naimisiin erään ei-juutalaisen sanomalehdenkustantajan kanssa. Siitä hetkestä alkaen, jolloin hän ilmoitti tämän aikomuksensa, kohdeltiin häntä luopiona. Häntä häväistiin mitä halpamaisimmin, hänen hääpäivänänsä julistettiin hänet kansallensa kuolleeksi ja toimeenpantiin kaameat hautajaiset. 

Tämä ei ole mitenkään tavatonta. Järkyttävimpiä kuvauksia tästä tarjoaa Spinozan elämäkerta, tuon suuren filosofin, jota nykyajan juutalaiset mielellään esittävät kansansa kaunistuksena. 

Hänen tutkimuksensa saattoivat hänet asettamaan epäilyn alaiseksi useita rabbien dogmeja. Kun Spinoza jo oli arvossapidetty henkilö, koetettiin hänen suhteensa juutalaisten kesken sangen tavallista lahjomiskeinoa. Niinpä tarjottiin Spinozalle 1000 guldenia vuodessa, jos hän vaikenisi vakaumuksestaan ja silloin tällöin näyttäytyisi synagogassa. Tämän tarjouksen hän halveksuen hylkäsi. Hän päätti ansaita toimeentulonsa hiomalla linssejä optisia kojeita varten. Silloin hänet julistettiin luopioksi. Menettelyä kuvataan seuraavasti: ”Hylkäyspäivä oli vihdoin tullut; summaton joukko kokoontui olemaan läsnä synkeässä toimituksessa. Se alkoi sillä, että äänettömästi ja juhlallisesti sytytettiin joukko mustia kynttilöitä ja avattiin liitonarkki, jossa oli Mooseksen lakikirjat. Siten valmistettiin uskovaisten mielialaa näytelmän kaameudelle. Ylirabbiinin, joka oli tuomitun vanha ystävä ja opettaja, mutta nyt hänen katkerin vihollisensa, oli toimeenpantava tuomio. Hän seisoi siinä tuskaa kärsivänä, mutta taipumattomana; kansa kohdisti jännittyneenä katseensa häneen. Korkealla ylhäällä seisoi kanttori ja veisasi vaikertavalla äänellä kirouksen sanat; toiselta puolen sekaantui näihin kirouksiin torven läpitunkeva ääni. Nyt käännettiin mustat kynttilät nurin ja sula vaha tippui pisara pisaralta suureen, verellä täytettyyn astiaan. 

     Sitten tuli varsinainen kirous: 

Enkelien ja pyhien tuomion jälkeen suljemme me sinut, Baruch de Espinoza, pois seurastamme, hylkäämme ja kiroamme sinut vanhojen ja koko tämän pyhän seurakunnan suostumuksella. Näiden pyhien kirjojen edessä: näiden 613 käskyn nojalla, jotka niihin ovat kirjoitetut, sillä kirouksella, jolla Joosua kirosi Jerikon, sillä kirouksella, jolla Elisa kirosi lapset, ja kaikilla kirouksilla, jotka laissa ovat kirjoitetut. Kirottu olkoon hän päivällä ja kirottu olkoon hän yöllä. Kirottu nukkuessaan ja kirottu valvoessaan, kirottu sisään tullessaan ja ulos mennessään. Herra älköön hänelle anteeksi antako. Herran suuttumus ja viha leimutkoon alati tätä miestä kohtaan ja laskekoon hänen päälleen kaikki kiroukset, jotka lakikirjassa ovat kirjoitetut: Herra hävittäköön hänen nimensä auringon alla ja työntäköön hänet rikoksensa tähden ulos kaikista Israelin sukukunnista kaikin taivaan kirouksin, jotka laissa ovat kirjoitetut. 

Ja me kiellämme kenenkään puhumasta hänen kanssaan suun tai kirjoituksen sanoilla tai osoittamasta hänelle minkäänlaista suosiota, asumasta hänen kanssaan saman katon alla tai lähestymästä häntä neljää kyynärmittaa lähemmäksi tai lukemasta mitään hänen kirjoittamaansa kirjaa. 

Kun nämä kaameat sanat oli lausuttu, painettiin kaikki kynttilät äkkiä vereen, uskonnollisen kauhistuksen ja kirouksen huuto kuului kaikkien suusta; ja juhlavassa pimeydessä huusivat kaikki näihin kirouksiin Amen! Amen!” 

Tämä luo räikeää valoa siihen paineeseen, jonka alaisia ne juutalaiset ovat, jotka tahtoisivat julkisesti nousta kansansa yhteiskunnallisvihollisia aatteita vastaan, mutta eivät uhkaavan rangaistuksen vuoksi uskalla.  

17. pöytäkirja määrää tällaisen karkotustuomion toimeenpantavaksi jokaista kohtaan, joka hangoittelee ”kagaalia” eli juutalaisten vanhaa sovjet-järjestelmää vastaan. 

Roomalaisten hävitettyä juutalaisten valtakunnan säilyttivät juutalaiset patriarkkansa hengellisenä ja valtiollisena keskustana, ja juutalaisten hajaannuttua Palestiinasta säilyttäen tämä kansallinen keskus ”maanpaon ruhtinaan” tai eksilarkin (babylonialaisen diasporan) persoonassa, mikä virka luultavasti vieläkin on olemassa ja, mikäli muutamilla tahoilla arvellaan, nykyään lienee erään Amerikan-juutalaisen hallussa. Kaikista päinvastaisista vakuutteluista huolimatta eivät juutalaiset milloinkaan ole lakanneet olemasta kansana so. tietoisesti yhteenkuuluvana, kaikista muista eroavana roturyhmänä, jolla on omat pyrintönsä ja ihanteensa, jotka ovat ankaran juutalaisia erotukseksi koko muusta ihmiskunnasta. 

Että he muodostavat eri kansakunnan kansojen keskuudessa, myöntävät vakavimmat juutalaiset ajattelijat yleisesti, vielä nimenomaan sitä korostavat: ja se onkin ilmeisesti havaittavissa olevien tosiasiain mukaista. Juutalainen tahtoo elää sekä muusta kansasta erillään, että omassa kansassaan muita kansoja vastaan, ja hän pyrkii mikäli mahdollista elämään omien lakiensa alaisena. New-Yorkissa on juutalaisen nykyään onnistunut aikaansaada oma oikeuslaitoksensa omien asioidensa ratkaisemiseksi omien lakiensa mukaan. Ja tämä on juuri sovjetkagaalin periaate. 

Kagaalin tai muinaisen sovjetin alaisina elivät juutalaiset itseksensä ja hallitsivat itseään neuvotellen maan hallituksen kanssa edustajiensa välityksellä. Se oli räikeämpää kommunismia kuin milloinkaan on nähty Venäjän ulkopuolella. Kasvatus, terveydenhoito, verot, perhe-asiat, kaikki oli muutamien miesten ehdottomassa vallassa, jotka muodostivat hallituksen. Tämä hallitus oli – ja samaa täytyy nykyisestäkin juutalaisesta rabbiinisesta hallituksesta olettaa – aikaan nähden rajoittamaton ja virka kulki usein monen sukupolven läpi keskeytymättömänä perintönä. Kaikki omaisuus oli yhteistä: tämä ei kuitenkaan estänyt johtajia tulemasta rikkaiksi. Näitä kagaaleja tai sovjeteja oli Roomassa, Ranskassa, Hollannissa, Saksassa, Itävallassa, Venäjällä, Tanskassa, Italiassa, Romaniassa, Turkissa ja Englannissa. Yhdysvalloissa on tätä aatetta kehitetty synagogain ja kansallisten ja kansainvälisten juutalaisten salaseurojen yhteydessä. 

Kagaali on perinnäinen juutalainen valtiomuoto rodun hajaantumisen aikana kansojen keskuuteen. Sen kansainvälinen luonne ilmenee korkeammissa viranomaisissa; nämä kasvoivat sitä mukaa kuin juutalaiset levenivät yli maailman. Juutalainen ensyklopedia puhuu ”kolmen maan neuvostosta”, ”neljän maan neuvostosta” ja ”viiden maan neuvostosta”, jotka entisinä aikoina edustivat kansainvälistä yhteyttä. Mutta kuten kaikissa tämän laatuisissa kertomuksissa on uudempina aikoina vaikea saada selkeää selostusta näistä laitoksista. Viimeinen sionistikongressi Lontoossa, missä epäilemättä – vaikka ei tietenkään julkisissa kokouksissa – ratkaistiin monta asiaa, jotka koskivat kaikkien maiden juutalaisia, olisi voitu puhua ”viidennen maan neljännestä neuvostosta”, sillä edustajia tuli mitä etäämmistä seuduista: Lapinmaasta ja Etelä-Afrikasta, Persiasta ja Uudesta-Seelannista. Tämän maailmanviraston tehtävänä oli juutalaisten sulauttaminen ja kertomukset sen kokouksista ulottuvat kaukaisiin vuosisatoihin. 

Venäjän nykyinen neuvostovalta ei sen vuoksi ole mitään uutta. Se on juutalaisten kumousmiesten ei-juutalaiselle Venäjälle väkisin antama hallitusmuoto, johon juutalaiset olivat koulutetut kosketuksensa alkuajoista saakka muun ihmiskunnan kanssa. Neuvosto-Venäjä ei ylimalkaan olisi ollut mahdollinen, ellei 90 % komissaareista olisi ollut juutalaisia. Eikä myöskään Neuvosto-Unkari, ellei pääpunikki Bela Khun itse ja 18 hänen 24 komissaaristaan olisi ollut juutalaisia. Juutalaiset ovat ainoa kansanryhmä, joka on harjaantunut kagaalin rakenteeseen ja hoitoon. 

Eräs ”Associated Pressin” sähkösanoma 12. elokuuta 1920 valaisee neuvostojärjestelmän ja juutalaisen hengenlaadun sisäistä sukulaisuutta. Puolan kylistä ja kaupungeista, jotka bolshevistijoukot edetessään miehittivät, sanoi sähkösanoma: ”Paikalliset juutalaiset seurakunnat toimeenpanevat jo sovjet- ja kommunistihallintoja.” Tietenkin. Tämä on vain silmiinpistävässä ristiriidassa sen kanssa, mitä sanomalehdistössä alinomaa kerrotaan juutalaisten kärsimyksistä neuvostohallituksen alaisina, ja heidän punaisten-kammostaan. 

”Mutta Amerikan juutalaiset inhoavat Trotskia ja sovjetismia”, kuulee joskus väitettävän. Onkohan niin? Sivulla 9 amerikkalaista ”Jewish World” 30. heinäkuuta 1920 on herra Samuel Ruskin allekirjoittama kirje. Sen päällekirjoitus kuuluu: ”Häpeämmekö todellakin Trotskia?” 

Pari lausetta siitä: 

”Minä olen nykyisin kuullut useiden juutalaisten sanomalehdentoimittajain valittavan, että juutalaisia moititaan nyt radikaaleiksi. Se on totta: monet juutalaiset ovat radikaaleja. Totta on niinikään, että monet radikaalit johtajat ovat juutalaisia. Mutta ennen kuin vuodatamme kyyneleitä tästä rodun rappeutumisesta, ajatelkaamme kuitenkin hiukan: Trotskia itseään on aina mainittu sivistyneeksi mieheksi, joka on tutkinut maailmantaloutta, voimakkaaksi ja vaikuttavaksi johtajaksi ja ajattelijaksi, joka varmaan tulee historiassa seisomaan niiden suurten miesten joukossa, jotka meidän rotumme on lahjoittanut maailmalle…Sangen harvat meistä epäilevät enää etteikö niiden mielettömyyksien takana, joita Venäjästä kirjoitetaan, ole se suuri totuus, että Venäjä on siinä epäselvässä tilassa, joka aina seuraa jälleenrakentamista. Näennäisen epäjärjestyksen takana on suunnitelma ja sekasorrosta syntyy järjestys. Siitä ei tosin synny mitään Utopian maata, vaan hallitus, joka on niin hyvä kuin ne epäilemättä suurihenkiset, käytännölliset idealistit, jotka Venäjää rakentavat voivat aikaansaada niillä luonnonpakosta puutteellisilla ihmisaineksilla, joita heidän täytyy käyttää. 

Ja näitä johtajia on Leo Trotski – onko meidän todellakin hävettävä Trotskia? 

Pöytäkirjain valossa katsottuna ei nykyinen Venäjä vielä ole juutalaisvaltio, vaan juutalaisten valloittama ei-juutalaisten valtio. Pöytäkirjoissa mainitaan kolme menettelyn astetta. Ensimmäinen on valtio-yhteyden salainen hävittäminen levittämällä houkuttelevia ja hajottavia aatteita. Tähän työhön käytetään myöskin ei-juutalaisia agitaattoreita. Kun nämä aatteet ovat kylliksi vaikuttaneet yhteiskunnan hajottamiseksi ja kriisin aikaansaamiseksi, ilmestyy – kuten Saksassa – voimia, jotka sitä ennen ovat vaikuttaneet salassa, pinnalle, nämä tarttuvat ohjaksiin ja johtavat vallankumousta. Saksassa tapahtui tämä heti aselepoa seuranneen romahduksen jälkeen, mutta saksalaiset olivat jo ennen huomanneet juutalaisten vaikutuksen kaikissa johtavissa virallisissa asemissa, joten juutalaisten ennen pitkää taas täytyi häipyä kaikista näkyvistä poliittisista asemista. Myöskin Venäjällä anastivat juutalaiset heti hallitusvallan ja heidän onnistui siinä pysyä. Tämä alkoi, kun Kerenski pakotti tsaarin luopumaan kruunusta, sitä jatkuu Trotskin aikana, jonka armeijat ovat Euroopan uhkana. 

Mutta sellainen maan valloittaminen, jota Saksassa yritettiin ja joka Venäjällä onnistui, ei vielä ole ohjelman päämäärä. Se on vain sen avoimen ja julkisen suorituksen alku. Kagaali-neuvosto tähtää yhteiskunnan täydellistä murskaamista, kaiken yhteistoiminnan ja yhteisyyden täydellistä hajottamista, ehdotonta isännyyttä jokaisessa pienessä piirissä, kunnes koko maa on auttamattomana sirpaleläjänä. Tämä sisältää luonnollisesti myöskin teollisuuselämän tuhoamisen, samoin kuin ei-juutalaisten käyttämisen armeijassa ja siveyden ja järjestyksen yleisen hämmentämisen. Tämä on pöytäkirjain ohjelman viimeisellä asteella, ennen kuin uudelleenrakentaminen alkaa, jonka määränä on tehdä valloitetusta maasta juutalaisvaltio. 

Tätä viimeistä astetta ei maailma vielä ole nähnyt, siihen ei ole ryhdytty vielä edes Venäjällä. 

Jos Venäjän kansa herää siitä huumauksesta, johon se on saatettu, ei siihen myöskään ryhdytä. 

Juutalaiset julistavat tosin äänekkäästi, että Neuvosto-Venäjä tulee kestämään. Mutta ratkaiseva ääni siitä on Venäjällä, ja se ei ole vielä puhunut. Nyt jo pöyristyttää ihmiskuntaa ajatus todellisen Venäjän heräämisestä ja neuvostolaisia kohtaavasta hirvittävästä kostosta. 

Pöytäkirjain ohjelma oli Ranskan vallankumouksessa juuri voitolle pääsemässä, mutta tämä tuhoutui omaan siveelliseen villiytymiseensä. Venäjällä pääsi se vielä askelta pitemmälle, mutta sielläkin tulee se kukistumaan siveyslakien pilkkaamiseen. Juutalaiskysymys on nykyään polttavana Venäjällä ja Puolassa, ja juutalaisten taisteluvoimia avustetaan voimallisesti Amerikan Yhdysvalloista käsin. Niinpä ei ole kumma, että pienet Itä-Euroopan valtiot, jotka kamppailevat henkensä puolesta juutalaista kuristusta vastaan, sanovat meidän maatamme ”juutalaismaaksi”. 

”Me näytämme voimamme yhdelle valtiolle”, sanoo pöytäkirja. ”Todistaaksemme, että me olemme orjuuttaneet Euroopan uskottomien hallitukset, näytämme yhdessä niistä valtamme väkivallantöillä so. hirmuhallituksella”. – 7. pöytäkirja. 

Yhden toisensa jälkeen Euroopan ei-juutalaisista kansoista oli pakko tuoda sotaväkensä pois Venäjältä.  Yksi johtava valtiomies toisensa jälkeen antoi sitoa kätensä Venäjän kysymyksen suhteen. Ja nykyään täytyy maailman nähdä kuinka pientä Puolaa, arvattavasti järjestyksessä toista maata sovjetin uhrilistalla, uhkaa mitä ankarin kosto siitä, että se uskalsi puolustaa itsenäisyyttään juutalaisvaltaa vastaan. 

Venäjän on täytynyt katkerasti sovittaa yrityksensä päästä juutalaisista riippumattomaksi; nyt on Puolan vuoro. Kulo leviää, niin ainakin toivovat Itä-Euroopan juutalaiset ja heidän mukanaan monet Amerikan juutalaisista, yli koko maailman. 

Jos maailman hallitsevat juutalaiset tahtoisivat, että Venäjän kansa vapautettaisiin, jos he tahtoisivat sammuttaa bolševismin tuhoavan tulen ja lopettaa juutalaisten osanoton kaikkiin vallankumousliikkeisiin, niin voisivat he tehdä sen yhdessä viikossa. Mitä nykyään tapahtuu, se tapahtuu juutalaisten maailmanmahtien tieten ja tahtoen. Tällä ”näyttämisellä” on kuitenkin kaksi puolta, se näyttää tosin vallan, mutta se näyttää myöskin kansan, joka tätä valtaa käyttää, ja tämä saattaisi lopulta ehkä toivoa, ettei koskaan olisi sitä tavoittanut, saavuttanut eikä käyttänyt. 

Jos tahtoo tarkastaa pöytäkirjoissa lausutun arvostelun terävyyttä, katsokoon bolševismin vaikutusta omaan persoonaansa. Kieltämättä on Amerikan ei-juutalaisten kaikissa kerroksissa jonkinlaista ihailua sitä keikausta kohtaan, jonka Lenin ja Trotski ovat suorittaneet niin valtavalla perustalla. Sen rohkeus, kyky pysyä pystyssä niin monista vastakkaisista voimista huolimatta, herättää vaistomaista tunnustusta. 

Verrattakoon tähän seuraavaa kohtaa 10. pöytäkirjasta: ”Rahvas tuntee erikoista rakkautta ja kunnioitusta poliittista voimaneroa kohtaan, ja se on sanonut kaikista rohkeista kaappauksista: Katalaa, mutta taitavaa! Temppu mutta hyvin tehty! Hävytöntä, mutta suurenmoista! 

Viisaasti harkittu, ja niin on myöskin tähän saakka aina menetelty. Mutta voimakas vastavaikutus on ehdottomasti nouseva. Bolševismin takana piilevät liikkeen todelliset toimeenpanijat ja todelliset pyrkimykset astuvat ilmi. Silloin murskaa ihmiskunta tämän maailmanohjelman juuri, kun se näytti olevan saavuttamaisillaan lopullisen voiton. 

Venäjän vallankumous ei ole siirtyvä maailmanhistoriaan mitenkään romanttisena. 

Maailma tietää, mitä se on, se saa pian tietää kenen rahoilla ja kenen yllytyksestä se pantiin alkuun ja vietiin perille, ja mistä maanosasta pääsysäys tuli. Venäjän kumouksen alkuperä on rodullista, eikä poliittista tai taloudellista laatua. Sen valhesosialismin ja onttojen ihmisveljeys-fraasien takana piilee erään rodun maailmanvaltiuspyrkimyksen tarkoin määritelty suunnitelma, joka ei ole venäläinen ja jota sivistyneen ihmiskunnan terve järki ja yhteinen etu vaatii kumottavaksi. 

Henry Ford 

Lähde: 

1. Ford, Henry (1924). Kansainvälinen juutalainen, maailman tärkein kysymys. WSOY.