Herpes leviää perverssin juutalaisrituaalin kautta

Yhdysvalloissa on alettu viimein puhua julkisesti juutalaisesta Metzitzah b’peh -ympärileikkauksesta, joka on paitsi perverssi niin myös vaaraksi lasten terveydelle. Ikävä kyllä maailmassa on myös paljon niitä, jotka tahtovat vaieta koko ilmiöstä.

Kirjoitimme Magneettimediassa aiheesta viimeksi toukokuussa, jolloin jo 14 vauvaa oli saanut herpestartunnan New Yorkissa, koska juutalainen rabbi oli imenyt heidän sukuelimiään. Osa vauvoista lopulta kuoli tai sai aivovaurion. Kummastelimme tuolloin, miksi Yhdysvaltojen viranomaiset antavat järkyttävän perinteen jatkua:

Metzitzah b’peh -ympärileikkaus on puhuttanut viime aikoina Yhdysvalloissa, sillä se on aiheuttanut kuolemantapauksiinkin johtaneen herpesepidemian juutalaisvauvojen keskuudessa. Metzitzah b’peh’ssä rabbi leikkaa palan irti vauvan penikestä, minkä jälkeen hän imee veren pois tämän haavasta. Ei ihme, että perinne on herättänyt suuttumusta ympäri maailmaa. Yhdysvalloissa lastensuojelu, poliisi ja terveysviranomaiset eivät ole uskaltaneet puuttua ilmiöön, sillä juutalaisilla on huomattavasti vaikutusvaltaa maassa.

Nyt New Yorkissa on havaittu uusia herpestartuntoja samasta syystä. Vaikka aiheesta kirjoitetaan lehdissä entistä avoimemmin, ovat terveysministeriön keinot ilmiön lopettamiseksi olleet lähinnä tragikoomisia. Terveysministeriö esitti, että moheleiden (ympärileikkaamisen ja imemisen suorittavan juutalaisen virkanimi) pitäisi antaa vauvojen vanhemmille kirjallinen tiedote, jossa varoitetaan Metzitzah b’pehin terveysvaaroista. Hanke ei ole kuitenkaan edennyt suuren vastustuksen vuoksi. Monien juutalaisten mielestä ”ulkopuolisten” puuttuminen asiaan on ”antisemitismiä”.

Washington Post

2 kommenttia

  1. Samat tyypit ne pyörittää pornoteollisuuttakin. Ihme, että Washington Postissa julkaistaan valittujen kannalta tämmöistä kun kyseessä on kuitenkin sionistien valtamedian lehti. Noh ainakin kohdistuu sairaus heihin itseensä.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  2. Lasten ympärileikkauksista muilla kuin lääketieteellisillä syillä pitäisi luopua kokonaan. Se käytäntö on ihmisoikeusloukkaus.

    Plusääni(2)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat