Jalostusta vastaan – miksi juutalaiset vastustavat eugeniikkaa

Huomautus: toimitus ei välttämättä allekirjoita kaikkia kirjoittajan argumentteja esimerkiksi historiaan tai etiikkaan liittyen. Juutalaisten yhteiskunnallisen vallan sekä kaksinaismoralismin ymmärtämiseksi eugeniikkakysymys on kuitenkin yhtä valaiseva kuin monikulttuurisuuskysymys, minkä vuoksi artikkeli on hyvin tärkeä.

Eugeniikan tarina on traaginen. Näkemys, jonka mukaan terveiden ja älykkäiden tulisi lisääntyä runsaimmin syntyi jo antiikin aikakaudella. Altruistinen (eli koko kansaa hyödyttävä) ja tulevien sukupolvien hyvinvoinnista välittävä liike muovautui ja vääristyi miljoonien ihmisten julmaan murhaamiseen. Näin kuvaillaan eugeniikan historiaa, mutta tapahtuiko näin oikeasti?

John Gladin hiljaittain julkaisema Jewish Eugenics tuo oman näkökulmansa asiaan. Yhdistettynä jo tunnettuihin tosiasioihin muodostuu tyystin toisenlainen kuva eugeniikan historiasta. Jewish Eugenics kuvaa juutalaisten harjoittamaa ja laajalti hyväksyttyä eugeniikkaa Israelissa sen perustamisesta 1948 tähän päivään asti. Myös lännessä juutalaiset tukivat eugeniikkaa aina 1960- luvulle saakka, jolloin he muuttivat mielipiteensä täysin päinvastaiseksi. Kysymys kuuluukin: Mistä äkillinen mielenmuutos? Glad toteaa useimpien lännessä asuvien juutalaisten kääntäneen kelkkaansa 180 astetta tarjoamatta selkeää perustelua erikoiselle käytökselleen, mikä onkin artikkelini keskeinen aihe.

Jewish Eugenics on tieteellinen teos äärimmäisen tärkeästä aiheesta, josta on nykyään erittäin vaikea puhua. Eugeniikkaa parjataankin maailman kamalimmaksi käytännöksi, ”holokaustin ideologiaksi”. Vaikka juutalainen eugeniikka voi kuulostaa ilmiönä oudolta vahvan natsi-assosiaation vuoksi, on eugeniikkaa harjoitettu Israelissa alusta alkaen:

”Toisin kuin Yhdysvalloissa, eugeniikan vastaiset asenteet eivät ole saaneet jalansijaa Israelissa. Käyttäytymistieteiden tutkija Aviad Raz (s.1968) Ben-Gurionin yliopistosta kertoo avoimesti eugeniikka-termin ja eugeenisten käytäntöjen nauttivat laajaa suosiota maassa. Eugeenisten käytäntöjen, kuten geneettisen seulonnan ja eugeenisten aborttien vastustus ei ole Israelissa merkittävä keskustelun aihe: ’Eugeniikka ideologiana ja käytäntönä on kukoistanut Israelissa ilman julkista häpeää holokaustista huolimatta, koska se on keskeinen osa sionismia (…) Raskauden aikainen geneettinen seulonta oli eugeenista ja kannustettavaa nimenomaan sen takia, että eugeniikka tarkoitti terveempiä jälkeläisiä ja sillä oli enemmän positiivisia kuin negatiivisia mielleyhtymiä.’”

Nyky-Israelissa abortti ei ole kiistanalainen puheenaihe. Ihmissikiöitä ei pidetä pyhinä. Hallitus jopa rohkaisee väestöä käyttämään uusia eugeenisia tekniikoita, kuten sikiöseulontaa, kehityshäiriöisten sikiöiden abortointia, keinohedelmöitystä ja sijaissynnytystä. (Täytyy kuitenkin muistaa, ettei palestiinalaisia rohkaista menetelmien käyttöön, sillä heidän hedelmällisyytensä nähdään uhkana). Hallitus jopa maksaa sijaissynnyttäjille. Israelissa on 16 spermapankkia ja väkilukuun nähden eniten keinohedelmöityksiä koko maailmassa. Kantasolututkimus ei ole tiukan säänneltyä Israelissa. Heidän pragmaattinen lähestymistapansa lisääntymisasioita kohtaan on päinvastainen amerikkalaisiin verrattuna.

 

Muinainen juutalaisten eugeniikka

Juutalaiset ovat harjoittaneet eugeniikkaa kautta aikain. Eugeniikka on keskeinen osa judaismia ja juutalaisen kansan evoluutiota. Eugeniikan on ajateltu olevan vastuussa heidän korkeasta keskimääräisestä älykkyysosamäärästään, minkä seurauksena myös korkeammista tuloista ja menestyksestä lähes kaikilla elämän osa-alueilla. Richard Lynn on kirjoittanut aiheesta ja arvioi juutalaisten keskimääräisen ÄO:n olevan maailmanlaajuisesti 110. Nathaniel Weyl ehdotti mielenkiintoista teoriaa selittämään korkeaa älykkyysosamäärää:

”Babylonin vankeuden aiheuttamaa valintapainetta jatkettiin eugeniikan avulla. Koulutus ja oppiminen ovat olleet keskeisessä osassa juutalaista kulttuuria jo vuosisatojen ajan. Ilmiötä voisi kutsua suureksi kokeiluksi: yhteiskunnallinen asema määräytyi uskonnon ja älykkyyden perusteella. Älykkäitä ei kannustettu selibaattiin, vaan hedelmällisyyteen. Rikkaat ja menestyneet etsivät tyttärilleen älykkäitä uskonoppineita.”

Älykkyyttä arvostavan yhteisön voisi odottaa osoittavan vain vähän kunnioitusta vähemmän älykkäitä kohtaan. Miksi juutalaiset alunperin alkoivat arvostaa älykkyyttä? Ehkä he olivat jo muinaisina aikoina muita älykkäämpiä ja halusivat asian olevan niin jatkossakin. Toisin sanoen kyseessä on eräänlainen ”perustajavaikutus”. Myös ”Shadchan” tai avioliittovälittäjä on voinut näytellä osaansa juutalaisessa eugeniikassa:

”Toora teki eugeniikasta osan uskontoa (…) Paljon kritisoitu Shadchan- tai avioliittovälittäjäinstituutio on monin tavoin viallinen. Silti, Shadchan-instituutio on vaikutukseltaan eugeeninen ’säädellessään’ miesten ja naisten välisiä liittoja.”

 

Juutalaisten päinvastaiset asenteet eugeniikka kohtaan lännessä

Glad lainaa juutalaista eugeenikkoa kolmekymmentäluvun julkaisussa: ”Eugeenikko ei pyri luomaan yli-ihmisten rotua, vaan rodun, jossa päättäväisyys, älykkyys ja terveys kattaa suuremman osan väestöstä kuten tällä hetkellä”. Myöhemmin hän lainaa toisen juutalaisen eugeenikon kolmen askeleen ohjelmaa:

”Yhteiskunnallinen eugeniikka vähentää kolmen yksinkertaisen askeleen avulla sosiaalitukien kulutusta sekä vankien ja rikosten määrää. Ensimmäisenä poistetaan tuki yksinhuoltajien lapsille. Seuraavaksi annetaan 1000 dollarin palkinto niille sosiaalituen varassa eläville, jotka suostuvat sterilisaatioon. Kolmanneksi, kaikille sterilisaatioon suostuville vangeille annetaan kolmen vuoden vähennys tuomiosta.”

Eugeniikka oli suosittua lähes kaikkialla Länsi-Euroopassa 1920- ja 30-luvuilla. Tunnetuimmista kannattajista voidaan mainita H. G. Wells, Charles Darwin, Margaret Sanger, Winston Churchill, Francis Galton, George Bernard Shaw, Charles Lindbergh, Alexander Graham Bell, Theodore Roosevelt, Oliver Wendell Holmes ja Julian Huxley. Huxley kuvaili eugeniikkaa ”kaikista altruismin muodoista kattavimmaksi ja kauaskantoisimmaksi”. Wells sanoi: ”Mielestäni tietyn tason alapuolelle jäävien lisääntymisen vähentäminen ja poikkeuksellisen lahjakkaiden lisääntymisen rohkaisu on ainoa todellinen ja pysyvä tapa korjata maailman heikkoudet.” Se ei ollut vain konservatiivien tai liberaalien asia, vaan kannattajia löytyi poliittisen spektrin kaikista osista.

Myöhemmin, 1960-luvun lopulla suurin osa Pohjois-Amerikan ja Euroopan juutalaisista yhteiskuntatieteilijöistä ja journalisteista teki täyskäännöksen eugeniikkaa vastaan. Koska järjestäytynyttä oppositiota ei ollut, heidän näkemyksistään tuli akateemista valtavirtaa ja ”maalaisjärkeä”. Näin on ollut viimeiset 50 vuotta tähän päivään saakka. Vaikka Glad ei ikinä spekuloinut mistä merkittävä käännös johtui, hän tarjoaa ensimmäisen vihjeen. Holokaustiliike alkoi samoihin aikoihin, mikä tuskin on pelkkä yhteensattuma.

Seuraava vihje eugeniikan vastustuksen selittämiseksi saadaan tarkastelemalla vastustajien argumentteja. Heistä tuli entistä dogmaattisempia ja vähemmän täsmällisen tieteellisiä. Heidän lukijansa opetettiin pitämään tiettyjä mielipiteitä hyväksyttävinä, jopa ylistettävinä. Muut mielipiteet olivat kiellettyjä, niitä kannattivat vain kummalliset ja pahat ihmiset. Eugeniikan vastustajien mukaan kaikki hyvät ja kunnolliset ihmiset uskovat, ettei perinnöllisyys vaikuta mihinkään, rotuja ei ole olemassa ja että älykkyysosamäärän keksi valkoinen mies halutessaan olla muita parempi. Kaikki syntyvät samoin kyvyin pinnallisia eroja lukuun ottamatta. Johdonmukaisesti eugeniikka esitetään turhana, ja vain ympäristötekijöiden väitetään vaikuttavan eroihin ihmisten käytöksessä.

Keskustelu perimän ja ympäristön vaikutuksesta tuli julkiseen keskusteluun 1900-luvun toisella puoliskolla poliittisen vasemmiston mediarummutuksen vuoksi. Kyseessä ei varsinaisesti ollut keskustelu, sillä vain toinen osapuoli sai äänensä kuuluviin. Heidän pienessä moraalisessa draamassaan eugeniikka, kuten myös perinnöllisyys, ympäristö, rotu ja ÄO-testit, oli sydämettömien kiihkoilijoiden hanke, vaikka perinnöllisyyden kannattajat pitävät sekä perimän että ympäristön vaikutusta tärkeänä. ”Enviromentalisteja” (eli egalitaristeja) ei pidä sekoittaa luonnonsuojelijoihin. Tässä yhteydessä enviromentalisteilla tarkoitetaan niitä, joiden mielestä kaikki ihmiset syntyvät kyvyiltään tasavertaisina ja vain ympäristö aiheuttaa erot yksilöiden välillä. Enviromentalistit esittävät olevansa ”hyvien puolella” ja puolustavansa kansaa eugeenikkojen ja perinnöllisyyden kannattajien vihamieliseltä vaikutukselta.

Juutalainen Stephen Jay Gould julkaisi vuonna 1981 kirjansa The Mismeasure of Man. Teos saavutti ylenpalttista arvostusta ja voitti useita palkintoja. Se käännettiin kymmenelle eri kielelle sekä lisättiin pakolliseksi luettavaksi alemman ja ylemmän asteen psykologian, antropologian sekä sosiologian korkeakouluopintoihin. Gould oli vankkumaton enviromentalisti. Hän julkaisi uuden ”korjatun” version vuonna 1996, mutta sisältö pysyi samana muutamaa loppuun lisättyä kappaletta lukuun ottamatta. J. Philippe Rushton kirjoittaa arviossaan uudesta painoksesta:

”Huolellisen lukemisen jälkeen syytän Gouldia tieteellisestä väärinkäytöksestä useissa kohdissa. Ensinnäkin, hän jättää mainitsematta uudet ja merkittävät magneettiresonanssikuvauksella (MRI) saavutetut löydökset, jotka osoittavat aivojen koon ja älykkyysosamäärän korrelaation olevan 0.4. Nämä tulokset ova yhtä lailla toistettavissa kuin yhteiskunta- ja käyttäytymistieteissä yleensä ja murskaavat monet Gouldin argumenteista. Toiseksi, kumotuista julkaisuista huolimatta Gould jatkaa kauan sitten kuolleiden yksilöiden nimen lokaamista.”

Vaikka Gould oli joukon suosituin ja tuotteliain, oli myös muita samaan sävyyn kirjoittavia akateemikoita. Lewontin, Rose ja Kamin (kaikki kolme ovat juutalaisia. Suom. huom.) julkaisivat yhdessä kirjan Not in Our Genes vuonna 1984. Richard Dawkins kuvaili kirjaa kovin sanoin: ”hassu, teennäinen, hämmentävä, valheellinen”. Kirjailijat olivat Gouldin kanssa samoilla linjoilla älykkyysosamäärän merkityksettömyydestä. Se ei myöskään heidän mielestään ollut perinnöllinen ominaisuus ja eikä sitä lopulta ollut edes olemassa! Kirjailijakolmikko uskoi, ettei tiede voi koskaan olla täysin objektiivinen ja vapaa ennakkoluuloista, poliittisista tai kulttuurillisista vaikutteista. Tämä on eräs nihilismin muoto. Jo maalaisjärki sanoo, ettei tämänkaltaisiin nihilisteihin tulisi luottaa. Heidän omat motiivinsa tulisi ottaa tarkasteltaviksi.

Enviromentalisteilla ei ollut vähäisintäkään kunnollista todistetta perinnöllisyyttä vastaan. Yksinkertaisesti siksi, että niitä ei ole. Lukemattomat kaksosilla ja adoptoiduilla suoritetut tutkimukset osoittavat perinnöllisyyden tärkeyden. Environmentalistit keskittyivät vastustajiensa vanhentuneiden tutkimustulosten ruotimiseen, mutta he itse eivät ole tuottaneet uutta tietoa. Tämä tarjoaakin kolmannen vihjeen juutalaisten takinkäännön syystä: suurin osa heistä on tuottanut vain vähän (tai ei ollenkaan) alkuperäistä tutkimustietoa. Jos totuus olisi heidän puolellaan, he voisivat osoittaa tämän viittaamalla tutkimustuloksiinsa, mutta tätä he eivät ole edes yrittäneet. Kenties he tiesivät alusta alkaen sen olevan turhaa. Heidän uuden sekulaarin uskontonsa ”poliittisesti korrekteista” opinkappaleista oli tullut dogmeja itsessään. He kertovat, että heidän oppinsa eivät ole vain tieteellisesti oikeassa, vaan ne ovat myös moraalisesti oikeamielisiä. Eikö tämä kuulosta epäilyttävältä? Kuinka tosiasia voi olla moraalisesti oikea tai väärä?

Vuonna 1985 Daniel Kevles julkaisi kirjan In the Name of Eugenics: Genetics and the Uses of Human Heredity. Kirja julkaistiin ensimmäisen kerran osissa The New Yorker -lehdessä. Siitä tuli pidetty, vaikuttava ja laajalti siteerattu. Ensimmäisessä kappaleessa Kevles väittää Charles Darwinin serkun, Francis ”eugeniikan isä” Galtonin kannattaneen eugeniikkaa, koska hän syntyi aateliseksi ja (Marxin sanoin) oli eliitin puolella kapitalistisessa ”luokkataistelussa”. Lisäksi Galton ja hänen vaimonsa olivat lapsettomia, mikä aiheutti mukamas psykologisen tarpeen eugeniikan kannattamiselle. Kevles kirjoittaa: ”Jos Galton olisi ollut itsetietoisempi, olisi hän huomannut proto-eugeenisten ajatustensa olevan heijastus hänen omasta sosiaalisesta ympäristöstään ja psykologisista tarpeistaan.” Tällä lausahduksella hän samaan aikaan halventaa ja suhtautuu alentuvasti Galtoniin, eikä tietenkään tarjoa minkäänlaisia todisteita väitteilleen. Hän lisää: ”Galton saattoi ohjata lapsettomuuden aiheuttaman turhautumisen pakkomielteiseen Galtonin kaltaisen jälkikasvun tuottamiseen.” Kuinka Kevles voi tietää, mitkä olivat Francis Galtonin ”todelliset” motiivit?

Seuraava (juutalaisen) Lucy Dawidowiczin lainaus tarjoaa jälleen yhden esimerkin eugeniikan vastaisen kirjallisuuden kritiikittömästä ajattelusta: ”Negatiivinen eugeniikka oli (natsien) suunnittelema ohjelma ihmisten lisääntymisen vähentämiseksi (…) ensin steriloimalla ja myöhemmin tappamalla.” Jos natsien tavoitteena olisi ollut syntyvyyden estäminen, olisi absurdia ensin steriloida ja sen jälkeen tappaa ihmiset!

Lainaus tuo esille toisen tärkeän aiheen, eutanasian. Toista maailmansotaa edeltävinä vuosina Saksassa oli epätavallisen paljon potilaita laitoshoidossa. Suurin osa oli psykoottisia tai vakavasti sairauden heikentämiä. Hitler aloitti ”armokuoleman” järjestämiseksi eutanasiaohjelman. Historiallisten lähteiden valossa päätös syntyi lääketarvikkeiden ja hoitohenkilöstön vapauttamiseksi tulevaa sotaa varten. Ohjelman viisaus on kannaltamme irrelevantti, sillä eutanasialla ei ole mitään tekemistä eugeniikan kanssa. Laitoshoidossa olevat eivät lisäänny, joten eutanasia ei palvelisi eugeenista tarkoitusta. Silti jostain syystä eutanasian käsite on nivoutunut eugeniikan ympärille. On vaikea sanoa missä määrin eutanasiaväärinkäsitys on vahinko ja missä määrin eutanasia on tarkoituksella sotkettu eugeniikan käsitteen kanssa. Dawidowiczin lainaus antaa aihetta epäillä jälkimmäistä vaihtoehtoa. Valitettavana seurauksena monet koulutetut ihmiset pitävät eugeniikkaa heikkojen ja vammaisten joukkomurhaamisen ohjelmana, mitä se ei ole.

 

”Eugeniikan vastainen liike on huijaus!”

Eugeniikan vastustajien järein argumentti eugeniikkaa vastaan on väittää hankkeen aiheuttaneen holokaustin (kirjoittaja luottaa valtavirtaiseen kertomukseen ”holokaustista”, Magneettimedian lukijoita kannustamme tutustumaan revisionistien kirjoituksiin. Suom. huom.). Eugeniikan väitetään johtavan aina kansanmurhaan, minkä takia se on ideana äärimmäisen vaarallinen ja tulisi kieltää kaikkialla. Valitettavasti väitettä pidetään itsestäänselvyytenä, jota ei tarvitse todistella, vaikka se on kaikkea muuta kuin kiistaton!

Riippumatta siitä, länsimaissa yleisesti uskotaan eugeniikan ja kansanmurhan väliseen siteeseen, voidaan väite todistaa helposti valheeksi:

1. 1920- ja 30- luvuilla monilla Euroopan mailla sekä Amerikalla oli käytössä eugeniikkaohjelma, mutta vain natsi-Saksassa toteutettiin virallisen historiankirjoituksen mukaan kansanmurha. Jos eugeniikka aiheuttaa kansanmurhan – kuten sen vastustajat väittävät – miksei kansanmurhia tapahtunut kaikissa edellä mainituissa maissa? Kansanmurha on poikkeus, ei sääntö.
2. Massa- ja kansanmurhia on tapahtunut ennen toista maailmansotaa ja myös sen jälkeen. Kommunistit murhasivat huomattavasti enemmän ihmisiä natseihin verrattuna ja he olivat kiivaita eugeniikan vastustajia. Historiassa on tehty lukemattomia kansanmurhia, joihin eugeniikka ei liittynyt millään tavalla. Eugeniikkaan ei puolestaan ole lähes koskaan liittynyt kansanmurhaa. Vain kerran eugeniikka ja kansanmurha ovat kohdanneet samassa yhteiskunnassa. Nämä eivät ole vaikeasti todennettavia tai kiistanalaisia historiallisia väitteitä. Historia todistaa, ettei eugeniikalla ja kansanmurhalla ole mitään yhteistä.

On absurdia väittää, että ihmisten elämänlaadun parantamiseen tähtäävä hanke johtaa vääjäämättä massamurhaan. Keskusteluetikettiin kuuluu perustella väitteet asioiden syy-seuraussuhteista. Jos esimerkiksi toteaa, että ”influenssavirus aiheuttaa flunssaa”, on tarjottava lääketieteellisiä todisteita. Kukaan ei kuitenkaan ole halunnut perustella eugeniikan ja kansanmurhan väitettyä syy-seuraussuhdetta. Se, että todetaan, että ”Saksassa oli eugeniikkaohjelma ja ’holokausti’ tapahtui siellä” ei vielä kerro mitään kahden ilmiön välisestä suhteesta. On lähes käsittämätöntä kuinka onnistuneesti eugeniikan vastaista väärinkäsitystä on runnottu länsimaisten tajuntaan viimeisten vuosikymmenten aikana. Suurin osa kansalaisista todella uskoo niihin. ”Väärinkäsityksen” sijaan olisi ehkä sopivampaa puhua huijauksesta. Ketkä sitten ovat huijauksen takana ja miksi he tekevät sen?

Selkeästi suurin osa eugeniikan vastustajista länsimaissa ovat olleet juutalaisia. (Juutalaisten suhde oman rotunsa kehittämiseen on tietysti täysin erilainen.) He ovat tuominneet eugeniikan niin ärhäkkäästi, että aiheesta on tullut lähes tabu. Heidän valheidensa vuoksi valtaväestön käsitys eugeniikasta on pahasti vääristynyt. On hämmästyttävää kuinka tehokkaasti he ovat tehneet tämän. Siitä lähtien, kun eugeniikasta on puhuttu, valtavirta on pitänyt sitä hyväksyttävänä, normaalina, rehellisenä ja älykkäänä hankkeena tulevien sukupolvien auttamiseksi. Viimeisten vuosikymmenten aikana länsimaalaisten mieliin on kuitenkin iskostettu ajatus, että eugeniikka on koko planeettamme historian vastenmielisin ja synkin ilmiö.

1900-luvun lopulla vain harva uskalsi enää kannattaa eugeniikkaa julkisesti. Suurin osa heistä oli akateemikkoja, joita ei virassapysymisoikeuden vuoksi pystytty potkimaan ulos yliopistoista:

”Toisinajattelijoiden näkemykset tukahdutetaan akateemisessa yhteisössä. Heidän kirjojaan ja artikkeleitaan ei haluta julkaistavan ja jos niitä julkaistaan, niitä ei huomioida. Varsinkaan niitä ei suositella opiskelijoille. Monet kirjastot eivät tilaa heidän teoksiaan eivätkä hyväksy niitä edes lahjoituksina. Epäkorrekteja kirjailijoita ei kutsuta konferensseihin tai luennoimaan, he eivät koskaan saa akateemisia palkintoja eikä heidän viesteihinsä edes välttämättä vastata. He ovat mustalla listalla. Tietenkään he eivät myöskään pääse esiintymään televisiossa tai radiossa. Tämä puolestaan avartaa jo valmiiksi leveää kuilua tieteen ja ’kansalaismielipiteen’ välillä. Sama ilmiö on toistunut lukuisia kertoja ihmiskunnan historiassa. Galileo voitti lopulta inkvisition, mutta ikävä kyllä kamppailu voi olla hyvin pitkäkestoinen.”

Pohjoisamerikkalaiset ja eurooppalaiset eugeniikan kannattajat ovat saaneet vastaansa murskaavan määrän eugeniikkaa demonisoivaa kirjallisuutta, luentoja, artikkeleita, televisiosarjoja, museoita, haastatteluita, radio-ohjelmia, sanomalehtitarinoita ja elokuvia. Heistä on tehty naurunalaisia ja heitä inhotaan. Heidät saatetaan jopa eristää yhteiskunnasta epäkorrektien ajatusten vuoksi. Monet eugeniikan kannattajat tuntevatkin, että koko maailma on tullut hulluksi. ”Vapaan maailman” ristiretki tieteellistä totuutta vastaan on aiheuttanut monille epämukavan ja suorastaan epätodellisen olon, joka on kestänyt jo vuosikymmeniä. Tilanne on hämmentävä, aivan kuin painovoiman lait olisivat kumoutuneet. Kokemuksella ja järjellä ei vaikuta olevan mitään merkitystä. Jokin on pahasti pielessä, mutta mikä?

On vaikea ymmärtää kuinka ihmismassat saatiin niin helposti aivopestyä vastustamaan eugeniikkaa, vaikka tiede, logiikka ja moraali kaikki tukevat sitä. Eugeniikan kannattajat ovat pohtineet, tajuavatko ihmismassat edes, mikä on eugeniikan vastakohta. Vastakohta on näet dysgeniikka eli perintötekijöiden rappeutuminen. Tahtooko kukaan todella, että seuraava sukupolvi on sairaalloisempi, vähemmän älykäs, köyhempi ja rikollisempi kuin meidän polvemme?

Harvat jäljelle jääneet eugeniikan kannattajat olivat erimielisiä siitä, miksi heidän ajamansa asia oli vastatuulessa. Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että suuri syy oli Hitlerin-vastainen kampanja, joka oli seurausta maailmanpolitiikan harmillisesta kehityksestä. Monet olivat kuitenkin sitä mieltä, ettei kaikkea voitu selittää vain Hitlerillä. Eugeniikan aktiiviset vastustajat eivät olleet tietämättömiä typeryksiä, he kyllä tiesivät valehtelevansa suurelle yleisölle. On tärkeä muistaa, että 1970- ja 1980-luvuilla lähes kukaan ei edes tiennyt, että Israelissa kukoisti viriili eugeniikkaohjelma.

Koska lähes kaikki vastustajamme olivat juutalaisia, oli selvää, että he piilottelivat yhteistä poliittista agendaa. Monet epäilivät heidän olevan marxisteja. Ongelmamme kuitenkin oli, että uskoimme yhteiskunnan ”luonnolliseen” kehitykseen, johon ihmisellä tai ihmisryhmillä olisi lopulta vain vähän vaikutusmahdollisuuksia. Olimme idealistisia tiedemiehiä, naiiveja ja luottavaisia. Meillä ei ollut mitään käsitystä siitä, että koko länsimaista yhteisöä manipuloi pieni etninen vähemmistö. Silmämme aukesivat, kun luimme Kevin MacDonaldin kirjatrilogian (The Culture of Critique -kirjasarja. Suom. huom.) Ymmärsimme, että maailma on vielä paljon kylmempi paikka kuin uskalsimme odottaakaan. Ymmärsimme myös viimein, mitä eugeniikalle oli tapahtunut.

Monet juutalaisperäiset aatteelliset liikkeet ovat perustuneet täysin epä-älylliselle ja valheelliselle maailmankuvalle; tämä on palvellut juutalaisten intressejä, mutta se on ollut tuhoisaa isäntäkansalle, kuten Kevin MacDonald on kirjoissaan kuvannut. Näemme nyt eugeniikan vastaisen kampanjan osana laajempaa kontekstia. Eugeniikan vastustaminen vaikuttaa loogiselta, kun sitä vertaa muihin juutalaisten markkinoimiin haitallisiin aatteisiin. Näitä ovat esimerkiksi marxismi, freudilainen psykoanalyysi, ”vapaa maahanmuutto” ja viimeisimpänä uuskonservatismi. Uuskonservatiivit huijasivat Yhdysvallat hyökkäämään Irakiin (joka oli Israelin vihollisvaltio). Heidän sotakampanjansa oli täynnä valheita.

On tärkeä painottaa, että murskaava enemmistö eugeniikan julkisista vastustajista länsimaissa ovat olleet juutalaisia. Tämä tekee eugeniikan vastustamisesta juutalaisen aatteellisen liikkeen. On siis syytä epäillä, että juutalaiset uskoivat hyötyvänsä jollain tavalla siitä, että eurooppalaiset pidetään erossa eugeniikasta. Juutalaiset ovat ylläpitäneet massiivista eugeniikan vastaista valhetta jo noin 50 vuoden ajan. Hanke on hyvin samanlainen kuin Kevin MacDonaldin kuvaamat muut juutalaisten aatteelliset kampanjat. Vastaus suureen kysymykseemme alkaa siis hahmottua. Seuraavaksi meidän on selvitettävä kuinka juutalaiset hyötyvät siitä, että eugeniikka on käytännössä tuhottu länsimaissa.

Kuten jo totesimme, eugeniikka on osa laajempaa kysymystä, johon kuuluvat myös älykkyysosamäärä, rotu sekä väittely geenien ja ympäristön merkityksestä ihmisen kehitykseen. Laajassa mittakaavassa voidaan puhua ”poliittisen korrektiuden” ongelmasta ja kulttuurimarxismista. Samaan kastiin lukeutuvat kysymykset maahanmuutosta, sekarotuisista avioliitoista, ”suvaitsevaisuudesta” ja ”monikulttuurisuudesta”. Poliittisesta korrektiudesta on kirjoitettu paljon. Harva vaikuttaa ymmärtävän, mistä se on peräisin ja miksi se on alistanut koko länsimaisen kulttuurin. Siirtymä poliittiseen korrektiuteen ei ollut ”luonnollista kehitystä”, vaan se oli omaa etuaan tavoittelevan ryhmän aktiivisen toiminnan lopputulos. Kevin MacDonaldin mukaan nykyinen aateilmapiiri on juutalaisten sekä juutalaisjärjestöjen työn tulosta. Ne ovat rakentaneet uupumatta vuosikymmenten ajan länteen uudenlaista sosiaalista ja poliittista kulttuuria – sellaista, joka palvelee heidän omaa etnistä etuaan.

Otetaan esimerkiksi maahanmuutto. Juutalaisia on ymmärrettävistä syistä vainottu koko heidän historiansa ajan. Heidän tärkein tavoitteensa on, ettei näin tule enää koskaan tapahtumaan. Itsevarmassa, yhtenäisessä ja etnisesti homogeenisessä yhteiskunnassa – kuten kansallissosialistisessa Saksassa – juutalaisilla on suuri vaara joutua valtaväestön silmätikuksi, minkä he ymmärtävät alitajuisesti ja kokemuksesta. Juutalaiset ovat turvassa ja paljon vaikutusvaltaisemmissa asemissa sellaisissa yhteiskunnissa, jotka ovat sisäisesti riitaisia ja epäyhtenäisiä. Hajaannuksen vaivaamissa valtioissa juutalaiset voivat ajaa omaa etnistä etuaan huomaamattomasti ja ilman syrjintää. Israelissa maahanmuutto on kielletty kaikilta paitsi juutalaisilta, eikä sillä ole väliä, miksi tulokkaat tarvitsevat turvapaikkaa. Balkanisoidussa Amerikassa sen sijaan juutalaiset ovat taistelleet raivokkaasti ”vapaan siirtolaisuuden” ja ”humanitaarisen maahanmuuton” puolesta. Näin Amerikasta on tullut vuosi vuodelta entistä vähemmän valkoinen valtio. Juutalaiset ovat iskostaneet kansalaisten päähän ajatuksen, että vain ympäristötekijät vaikuttavat ihmisen kehitykseen ja ettei geeneillä ole mitään merkitystä. Tämä on johtanut poliittisiin päätöksiin, joista on ollut suurta hyötyä juutalaisille. Heidän mukaansa miljoonien pygmien joukkomuutto Yhdysvaltoihin ei johtaisi mainittaviin ongelmiin. Pygmeistä tulisi lopulta aivan normaaleja keskivertokansalaisia, koska rotua ei ole olemassakaan, vaan kaikessa on kyse ympäristön vaikutuksesta. Jalot puheet tasa-arvosta lentävät kuitenkin romukoppaan Israelissa, sillä siellä vähemmistöjen oikeuksien ajaminen ei palvelisi juutalaisten etuja.

 

Älykkyyden perikato ja synnytystilastot

Eugeniikan puolestapuhujat ovat perinteisesti kannattaneet periytyvien sairauksien torjumista sekä älykkyysosamäärän korottamista. He ovat ainakin vastustaneet vähemmän älykkäiden korkeaa syntyvyyttä, sillä älyllä on erittäin suuri vaikutus yhteiskuntien talouteen, rikostilastoihin, kehitykseen sekä yleiseen elämänlaatuun. Tieteellinen älykkyysosamäärätutkimus tarjoaa hyvän kuvan siitä kuinka tärkeää eugeniikka on ja kuinka pahoja vaikutuksia huonojen perintötekijöiden yleistymisellä voi olla.

Richard Lynn on maailman arvostetuin eugeniikkaa ja dysgeniikkaa käsittelevä kirjailija. Hänen teoksessaan Dysgenics: Genetic Deterioration in Modern Societies kerrotaan, että ennen 1800-lukua Amerikassa ja Euroopassa vallitsi ”luonnollinen hedelmällisyys”. Toisin sanoen hedelmöitystä ei juurikaan pyritty estämään. Aviopareilla oli yleensä suuret perheet, mutta vähätuloisilla miehillä ei ollut varaa mennä naimisiin, minkä vuoksi he jäivät yleensä ilman jälkeläisiä. Älykkyyden ja jälkeläisten määrän välillä siis vallitsi lievä positiivinen korrelaatio.

Dysgeniikan vaara alkoi kasvaa ehkäisyn myötä. 1800-luvun puolivälissä julkaistiin useita kirjoja, joissa neuvottiin kuinka välttää raskaaksi tuleminen. Läheskään kaikki eivät olleet tuolloin vielä lukutaitoisia, joten kirjat vaikuttivat ennen kaikkea keskimääräistä älykkäämpiin kansalaisiin. 1839 kumin valmistustekniikka kehittyi, ja kondomien sekä pessaarien tuotanto saattoi alkaa. Tästä syystä keski- ja yläluokka alkoi lisääntyä aiempaa vähemmän. Monet pelkäsivät, että tämä johtaisi kansan älykkyyden laskemiseen ja aihetta tutkittiin paljon 1800-luvun lopussa sekä 1900-luvun alussa. Esimerkiksi Englannissa huomattiin, että koululaisten älykkyysosamäärän ja heidän sisarustensa lukumäärän välillä vallitsi negatiivinen korrelaatio, mikä vahvisti dysgeniikkaa pelkäävien huolta. Kukaan ei kuitenkaan tiennyt, mikä oli keskimääräinen älykkyysero lapsettomien ja lisääntyneiden välillä. Yhdysvalloissa aihetta tutkittiin 1900-luvun alkupuoliskolla, mutta otannat eivät olleet tarpeeksi laajoja, jotta niistä olisi voinut vetää yleispäteviä johtopäätöksiä. Tutkimukset olivat rajoittuneita joko maantieteellisesti tai iän perusteella tai sitten ne eivät esimerkiksi sisältäneet vähemmistöryhmiä. 1900-luvun puolivälissä kysymykseen ei edelleenkään oltu saatu vastausta.

Viimein, vuonna 1985 Marian Van Court ja Frank Bean julkaisivat tutkimuksensa hedelmällisyyden ja älykkyysosamäärän välisestä suhteesta. He olivat tutkineet laajasti amerikkalaisväestöä, ja tulokset valottivat maan kehitystä 1900-luvulla. Kaikissa viidessätoista 5-vuotiaiden ryhmissä havaittiin, että älykkyysosamäärä korreloi negatiivisesti lasten määrän kanssa. Viidestätoista ryhmästä 12 olivat tilastollisesti merkityksellisiä. Van Court on tämän jälkeen tehnyt Lynnin kanssa jatkotutkimuksen, jossa 1985 julkaistun tiedon lisäksi käytettiin 1990-luvulla kerättyä tietoa. Tulokset pysyivät samana. Uusiseelantilainen politiikan tutkija James Flynn on tosin väittänyt, että fenotyyppinen älykkyys olisi hieman kasvanut 1990-luvulle tultaessa. Philippe Rushton ja Arthur Jensen ovat kuitenkin haastaneet Flynnin näkemyksen. Rushtonin ja Jensenin mukaan osa-alueet, joilla tapahtui eniten myönteistä kehitystä, mittasivat henkisiä kykyjä, jotka eivät yleensä suoraan korreloi yleisälykkyyden kanssa. Joka tapauksessa välillä 1880-1979 dysgeeninen kehitys on johtanut siihen, että amerikkalaisten keskimääräinen älykkyysosamäärä on pudonnut 0,9 pistettä jokaista sukupolvea (eli 25 vuotta) kohden. Tutkitulla aikavälillä amerikkalaisten älykkyys laski siis yhteensä 3,6 pisteellä. ”Kehityksen” myötä henkisesti jälkeenjääneiden (ÄO alle 70) määrä on kaksinkertaistunut ja lahjakkaiden (ÄO yli 130) määrä puolittunut.

The Bell Curve -kirjassa Herrnstein ja Murray kirjoittavat siitä, millaisia vaikutuksia ÄO:n putoamisella voi olla väestöön:

”Vähäinenkin muutos keskimääräisessä älykkyydessä voi aiheuttaa suuria sosiaalisia muutoksia. Yksilötasolla kolmen pisteen heitto älykkyysosamäärässä ei kerro välttämättä paljoa. Väestötasolla kolmen pisteen lasku kuitenkin tarkoittaa selkeää elämänlaadun heikentymistä. On valitettavasti mahdollista, että väestömme älykkyys laskee lähitulevaisuudessa kolme pistettä lisää. Viimeisten vuosikymmenten aikana yleistyneet sosiaaliset ongelmat voivat heijastaa dysgeenistä kehitystä. Meillä on syytä huoleen ja meidän on syytä tehdä asialle jotain.”

Miljoonia ihmisiä käsittävän väestön keskimääräisen älykkyysosamäärän putoaminen 3,6 pisteellä ei todellakaan ole tieteellinen kuriositeetti. Ymmärtääksemme menetyksemme mahdolliset vaikutukset, voimme pohtia asiaa näin: Herrnstein ja Murray huomasivat, että sosiaaliset ongelmat kärjistyivät, kun verrattiin tilastollisesti niitä, joiden ÄO oli 100 niihin, joiden ÄO oli 97. Sosiaalitukien varassa elävien naisten lukumäärä kasvoi 14 prosentilla, köyhyys 11 %, lukutaidottomuus 8 %, vangittujen miesten määrä 13 % ja lukion keskeyttäneiden määrä 14 %. Tämä merkitsee selvää elämänlaadun huononemista ja suuria menoja veronmaksajille.

Herrnstein ja Murray myös laskivat, millaisia muutoksia älykkyysosamäärän kasvu 100:sta 103:een merkitsi:

”Köyhyys ja vangittujen miesten määrä laskivat 25 prosentilla, lukion keskeyttäneiden määrä laski 28 %, orpolasten määrä 20 % ja sosiaalituista (sekä väliaikaisesti että pitkäaikaisesti) riippuvaisten määrä 18 %. Aviottomien lasten määrä putosi 15 %. Köyhyydessä kolme ensimmäistä vuottaan eläneiden lasten määrä putosi 20 %.”

Seuraavaksi he laskivat, millaisia muutoksia ÄO:n nousu kuudella pisteellä 97:stä 103:een merkitsi:

”Nuorten NLS-tutkimuksessa selvisi, että ÄO:n kasvu 97:stä 103:een vähensi lukion käymättömien määrä 43 prosentilla, köyhien määrää 36 %, orpojen määrää 38 % ja sosiaaliturvasta riippuvaisten naisten määrää 31 %.”

Herrnsteinin ja Murrayn tulokset ovat voimakkaita todisteita siitä kuinka radikaalisti ÄO vaikuttaa koko yhteiskuntaan. Tutkimukset myös osoittavat kuinka merkittäviä vaikutuksia muutamankin pisteen keskimääräisellä muutoksella voi olla. Tulokset myös puoltavat vahvasti eugeniikan puolustajien kantoja. Tuloksissa tiivistyy erinomaisesti se kuinka paljon hyvää eugeniikka voisi yhteiskunnallisesti saada aikaan.

Kansallisen ÄO:n putoamisella on muitakin vaikutuksia kuin sosiaalisien ongelmien yleistyminen. Dysgeniikka huonontaa kaikkien elämänlaatua. Oppimisvaikeudet, liikalihavuus, sairaudet, käytöshäiriöt ja työmarkkinoiden ulkopuolelle jäävien määrä lisääntyvät entisestään. ÄO:n lasku tulee erittäin todennäköisesti johtamaan entistä rumempiin rikostilastoihin, talousongelmiin, korruptioon ja poliittisiin ongelmiin. Syrjäytyminen, vastakkainasettelu ja hajaannus lisääntyvät, ja yhä harvempi suhtautuu tulevaisuuteen optimistisesti. Muutokset ovat asteittaisia, mutta niiden vaikutukset voi havaita jo ihmisen elämänkaaren aikana. Yli 50-vuotiaat amerikkalaiset esimerkiksi muistavat, että heidän nuoruudessaan maa todellakin oli turvallisempi, rauhallisempi ja sivistyneempi. Julkisuudessa monet ovat ilman menestystä yrittäneet löytää syytä ongelmille epämääräisistä kulttuurillisista tekijöistä. Syyt ja seuraukset ovat sekoittuneet keskenään. Todellisuudessa sukupolvia jatkunut dysgeniikka on ongelmien alku ja juuri.

 

Dysgeenisen hedelmällisyyden ajanjakso

Lynnin ja Van Courtin tieto on kerätty vuosilta 1880-1979 Yhdysvalloissa. Heidän tulostensa perusteella voi kuitenkin vetää johtopäätöksiä myös tulevaisuudesta. Vuoden 1979 jälkeisen 25 vuoden ajanjakson kehityksestä ei ole tarkkaa tutkimustietoa, mutta kaikki viittaa siihen, että dysgeeninen kehitys on pysynyt samanlaisena, ellei jopa kiihtynyt. Voimme olettaa, että vuosien 1855-2004 välillä keskimääräinen ÄO on siis pudonnut 5,4 pistettä (6 sukupolvea x 0,9 pistettä = 5,4). Älykkyys jakautuu yhteiskunnassa kellokäyrälle, joten pienet keskimääräiset muutokset merkitsevät suuria muutoksia ääripäissä. Mainitulla ajanjaksolla henkisesti jälkeenjääneiden (ÄO alle 70) on siis viisinkertaistunut ja lahjakkaiden (ÄO yli 130) määrä on kutistunut viidennekseen. Tämä merkitsee järisyttävän taloudellisen taakan syntyä, mutta kehityksellä on myös muita seurauksia. Lahjakkaat kansalaiset tuottavat erittäin merkittävän osan kulttuurista, josta kaikki nauttivat: kirjallisuuden merkkiteokset, kauniin musiikin, tieteelliset keksinnöt, työllistävät yritykset ja henkiä pelastavat lääkkeet.

Richard Lynn on selvittänyt, että dysgeeninen hedelmällisyys on pikemminkin sääntö kuin poikkeus kaikkialla maailmassa paitsi Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, jossa syntyvyyttä ei juurikaan säännöstellä. Eurooppa on suurin piirtein samalla viivalla Yhdysvaltojen kanssa, kun taas Etelä-Amerikassa tilanne on vielä huomattavasti pahempi.

Kaksi tärkeää syytä dysgeeniselle kehitykselle ovat:

1. Älykkäät naiset eivät tee ihanteellista määrää lapsia. Tämä johtuu etenkin työmarkkinoiden asettamasta paineesta.
2. Vähemmän älykkäät naiset tekevät keskimäärin paljon lapsia, usein vahingossa.

Vähemmän älykkäät naiset käyttävät harvemmin ehkäisyä kuin älykkäät naiset. Älykkäät naiset tekevät myös useammin abortteja. Sosiaaliturvajärjestelmä on kärjistänyt tilannetta, sillä se mahdollistaa huonosti työllistyvien tehokkaan lisääntymisen. Yhteiskunta auttaa siis vähemmän älykkäitä lisääntymään paljon enemmän kuin on tarkoituksenmukaista. Tutkimusten mukaan naiset haluavat älykkyydestä riippumatta keskimäärin 2,3 lasta. Vähemmän älykkäät eivät kuitenkaan pitäydy tavoitteessa läheskään yhtä tarkasti kuin älykkäät. Mikäli nämä tekijät otettaisiin politiikassa huomioon, säästäisimme huomattavan summan veronmaksajien rahoja. Tutkimusten mukaan suunniteltujen lasten määrän ja ÄO:n välillä vallitsee hienoinen positiivinen korrelaatio. Eugeniikan ja hyvän perhepolitiikan avulla syntyneiden lasten määrän ja ÄO:n negatiivinen korrelaatio voitaisiin kääntää positiiviseksi. Tämä vähentäisi köyhyyttä, rikollisuutta ja käytännössä kaikkia muitakin sosiaalisia ongelmia.

Eugeniikalle pohjaava perhepolitiikka auttaisi erityisen paljon mustaa väestöä. Yhdysvalloissa mustien keskimääräinen ÄO on 85 ja valkoisten 100. Mustilla ÄO:n ja lasten määrän välinen negatiivinen korrelaatio on kuitenkin vielä huomattavasti jyrkempi kuin valkoisilla. Sekä mustien että valkoisten keskimääräinen älykkyys on taantunut koko lähihistorian ajan. Mustien älykkyys kuitenkin taantuu vielä huomattavasti nopeammin kuin valkoisten, mikä puolestaan avartaa mustan ja valkoisen väestön välistä kuilua. Mikäli asialle ei tehdä mitään, valkoisten ja mustien väliset yhteiskunnalliset erot ja jännitteet (esimerkiksi työelämässä, rikostilastoissa ja tulonsiirroissa) siis vain kasvavat. Älykäs perhepolitiikka auttaisi mustia suuresti, sillä heidän piirissään on erityisen paljon aviottomia ja vahingossa syntyneitä lapsia. Mustien keskimääräisen älykkyyden korottamisesta olisi tietysti hyötyä myös yhteiskunnan muille roduille.

 

Eugeniikan mörkö

Voidaan todeta, että mikäli 1900-luvun alun eugeniikkaliike olisi saanut toimia rauhassa, monet aikamme sosiaalisista ongelmista oltaisiin voitu ehkäistä ennalta. Viime vuosisadan alun eugeniikkaa on toki kritisoitu myös asiallisin argumentein. Tiede kuitenkin kehittyy, ja monet vanhat keksinnöt autoista alkaen ovat parantuneet ja muuttuneet entistä enemmän tarkoituksenmukaisiksi ajan myötä. Eugeniikkaa tukeva tieteellinen tieto on ottanut suuria harppauksia sitten 1900-luvun alun. Eri muodoissaan eugeniikaksi lueteltavia käytäntöjä on kokeiltu eri maissa Israelista Ruotsiin. Jos Pohjois-Amerikan ja Euroopan eugeniikkaliike olisi saanut laajempaa jalansijaa, ei se 2000-luvulla merkitsisi primitiivisyyttä, vaan kehitystä sekä avointa poliittista, biologista ja lääketieteellistä keskustelua ja toimintaa.

Juutalaiset ovat käyttäneet eugeniikkaa hyväkseen ja hankkiutuneet lähes kokonaan eroon heidän rotuaan aiemmin maailmanlaajuisesti vaivanneesta, perinnöllisestä Tay-Sachsin taudista. Ikävä kyllä ei-juutalainen väestö on päättänyt olla hyödyntämättä tieteellistä kapasiteettiaan, jolla se kykenisi parantamaan terveyttään, torjumaan rikollisuutta ja parantamaan elämänlaatuaan. Miksi? Kevin MacDonaldia lukemalla huomaamme, että eugeniikan vastainen liike sopii saumattomasti juutalaisten evolutiiviseen strategiaan: he ajavat omaa etnistä etua muiden väestöryhmien kustannuksella. Juutalaiset ovat pelotelleet länsimaita jo 50 vuoden ajan pahamaineisella ”eugeniikan möröllä”, jolla on väitetysti voimaa tuhota koko ihmisyys. Tämä on aivopesua, ellei jopa älyllistä terrorismia.

Kuinka länsimaisen eugeniikan tuhoaminen hyödytti juutalaisia? Oliko se vain yksi osa suurta holokaustitarinaa? Vai voisiko olla, että vastustamalla eugeniikkaa juutalaiset ovat edistäneet dysgeniikkaa (geneettistä rappeutumista) ei-juutalaisten joukossa? MacDonaldin tutkimukset osoittavat, että erittäin suuri joukko juutalaisintellektuelleja on työskennellyt vähintään vuosikymmenien ajan perinteisen ei-juutalaisen kulttuurin tuhoamiseksi lännessä. Olisiko rohkeaa väittää, että he ovat työskennelleet myös ei-juutalaisen geeniperimän rappeuttamiseksi? Tämä toki kuulostaa hurjalta. Mistä muusta syystä juutalaiset olisivat kuitenkaan taistelleet lähes fanaattisesti eugeniikkaa vastaan lännessä, kun he toteutttavat sitä kuitenkin omassa yhteisössään? Gladin kirjan arvostelussa MacDonald toteaa:

”Juutalaiset aktivistit ovat johtaneet eugeniikan vastaista liikettä lännessä. He suhtautuvat yleensä vihamielisesti lännen perinteisiä kansoja sekä kulttuureita kohtaan. Kysymys juutalaisten asenteesta eugeniikkaan ei siis rajoitu kansallissosialistisen Saksan kokemuksiin. Kuten todettua, juutalaiset ovat myös avoimesti kannattaneet ei-valkoisten joukkomaahanmuuttoa Eurooppaan. He ovat siis kahdella eri taktiikalla vaarantaneet koko lännen geneettisen perinnön.”

Kun eugeniikka poistetaan, tilalle astuu automaattisesti dysgeniikka. Dysgeniikka merkitsee väestön geneettisen laadun heikentymistä. Kaikki viittaa siihen, että juutalaiset tiesivät, mitä olivat tekemässä, kun he tuhosivat eugeniikan ja ajoivat lännen geneettiseen alennustilaan.

Lännen ja Israelin ulkopuolella juutalaisten osuus eri maiden väestöistä on vielä huomattavasti täkäläistä pienempi. Juutalaisten oma eugeniikkaohjelma aiheuttaisi geneettisesti monimuotoisessa lännessä huomattavasti nopeammin positiivisia tuloksia (esimerkiksi terveydessä, ÄO:ssä ja rikostilastoissa) kuin homogeenisessa Israelissa. Juutalaiset ovat harjoittaneet eugeniikkaa jo tuhansia vuosia, joten he ovat paljon lähempänä älykkyysosamääränsä huippua kuin eurooppalaisperäiset länsimaalaiset ovat. Länsimaiden eugeniikkaa vastustavat juutalaiset myös varmasti tietävät tämän.

Vaikka länsimaisen eugeniikan vastustajat eivät halua asiasta julkisesti puhua, he hyötyvät siitä, että Israel on ”puhdas” juutalaisvaltio, kun taas länsimaissa juutalaiset ovat vain pieni osa väestöstä. Tämä on syy sille, miksi Israelissa vallitsee eugeniikka ja lännessä dysgeniikka. Jos lännen eugeniikkaa vastustavat juutalaiset todella haluaisivat vaalia kaikkien maiden kansojen hyvinvointia, mikseivät he koskaan puhu Israelin eugeniikkaohjelmasta? Eikö meidän pitäisi pelastaa israelilaisraukat eugeniikan möröltä? ”Yllättävää”, että vaikka Israelissa on toteutettu eugeniikkaa jo 65 vuotta, ei tämä ole johtanut juutalaisten ”holokaustiin”. Jos eugeniikan vastustajat olisivat rehellisiä, eivät he keskittyisi länsimaihin (jossa eugeniikkaa ei harjoiteta), vaan he olisivat Israelin kimpussa.

Joku voi ihmetellä, miksi juutalaiset tahtovat heikentää lännen geeniperimää ja samalla vahvistaa Israelin geeniperimää. Syy tälle on vallantahto. Juutalaisten joukossa vallitsee vahva etnosentrismi, eli ”me vastaan muut” -mentaliteetti. Muita rotuja pidetään kilpailijoina, vastustajina tai jopa vihollisina. Eugeniikan vastustajat pitävät eurooppalaisia ”vihollisina”, minkä vuoksi länsimaita on heikennettävä. Tämä lupaa juutalaisille lisää poliittista ja taloudellista vaikutusvaltaa tulevaisuudessa.

Eugeniikan vastainen huijaus on kummallinen luku historiassamme. Totuus todellakin on tarua ihmeellisempi. Käytännössä kukaan ei ole julkisuudessa puhunut kuluneiden vuosikymmenten aikana dysgeenisestä hankkeesta, jolla on tuhoisia vaikutuksia koko yhteiskuntaamme ja kulttuuriimme. Eugeniikan kohtalo on erinomainen esimerkki siitä kuinka vahvasti juutalaiset pitävät yhtä ja kuinka häikäilemättömästi he ajavat etuaan. He ovat käyttäneet loistavasti hyväkseen propagandaa ja verkostoituneet pitkäjänteisesti kaikkialla lännessä edistääkseen hankettaan.

On lähes harmillista huomata, että eugeniikan vastustajien toiminta vastaa hyvin tarkasti kaikista karkeimpia vanhoja juutalaisvastaisia stereotypioita. Juutalaisilla on lukumääräänsä nähden suhteettoman paljon yhteiskunnallista valtaa. He käyttävät valtaa hyväkseen ajaakseen omaa etnistä etuaan muiden kustannuksella, mikä taas aiheuttaa suuria sosiaalisia ja poliittisia ongelmia ei-juutalaisille. Juutalaista poliittista liikettä ei vaikuta kiinnostavan pätkääkään ei-juutalaisten kärsimys. Heidän politiikkansa on epärehellistä ja kaksinaamaista. On oikeastaan surullista, että eugeniikan vastainen huijaus vahvistaa oikeutetusti negatiivista stereotypiaa juutalaisista. Tuhoisan Irakin sodan tavoin länsimaiden dysgeniikka todistaa, että antisemitismille löytyy edelleen yhteiskunnallisesti hyvin perusteltuja motiiveja. Länsimaalaisten kannattaa vakavasti miettiä, vallitseeko valtioissamme todella demokratia. Pieni joukko ihmisiä tekee käytännössä päätökset muiden puolesta, eikä enemmistö tiedä kuin osan totuudesta. Kuten Glad kirjoittaa: ”Holokaustitarinoistakin hyväksytään ilman kritiikkiä myös ne kohdat, joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.”

 

Rikos ihmisyyttä vastaan?

Ennen 1960-lukua eugeniikan kannattajilla oli varsin hyvä maine. Toisen maailmansodan jälkeen ”natsismista” muodostui tietysti taakka, mutta 1945 jälkeenkin jatkettiin eugeniikkaa käsittelevien lehtien julkaisemista sekä konferenssien järjestämistä. Muutamissa maissa myös toteutettiin valtiotason eugeniikkaa. Suuri yleisö ymmärsi, että eugeniikan tavoitteena oli tehdä tulevaisuuden sukupolvista terveempiä, rikkaampia, älykkäämpiä ja vähemmän rikollisia. Miten kukaan voisi vastustaa tätä?

Koska eugeniikka perustui yleisen hyvän tavoittelulle, oli hankkeen vastustajien vakuutettava kansalaiset siitä, että todellisuudessa eugeniikan seuraukset olisivat suorastaan katastrofaalisia. Mikä on karmeinta koko maailmassa? Kansanmurha! Eugeniikka johtaa vääjäämättä kansanmurhaan! Hitler kannatti eugeniikkaa! Väite, että eugeniikka johtaa kansanmurhaan on epälooginen. Se olisi kuin sanoisi että ”kirjanpito johtaa joukkomurhiin” tai että ”puutarhanhoito aiheuttaa junaonnettomuuksia”. Kukaan eugeniikan vastustaja ei koskaan perustele väittämäänsä; he kokevat, ettei heidän ole tarpeen tehdä sitä. Eugeniikan vastustaminen perustuu tunnepohjaisille argumenteille ilman logiikkaa ja tieteellisiä perusteluita. Heppoisetkin argumentit voivat kuitenkin menestyä, mikäli niitä toistetaan massoille satojatuhansia kertoja ”luotettavissa” lähteissä, kuten televisiossa, yliopistoilla, elokuvissa, lehdissä ja kirjoissa.

Juutalaisten 50-vuotinen sota länsimaista eugeniikkaa vastaan on hyökkäys miljoonien ihmisten terveyttä ja hyvinvointia vastaan. Tämä on lähes käsittämätöntä julmuutta. Lukija voi itse päättää, täyttääkö eugeniikan vastainen liike tunnusmerkistön rikoksesta ihmisyyttä vastaan. Kansainvälisen rikostuomioistuimen Rooman perussäännön mukaan ”rikos ihmisyyttä vastaan” tarkoittaa mitä tahansa seuraavista teoista, kun se tehdään osana siviiliväestöön kohdistuvaa laajamittaista tai järjestelmällistä hyökkäystä ja hyökkäyksestä tietoisena: murha; tuhoaminen; kidutus; raiskaus; poliittinen, rodullinen tai uskonnollinen vaino.

 

Yhteenveto

Valtavirtainen tarina eugeniikasta ”hyvää tarkoittaneena hankkeena, joka mystisesti johti joukkotuhontaan” perustuu vaillinaiseen tietoon. Tarina on epäuskottava ja valheellinen. Meidän käsityksemme länsimaiden lähihistoriasta on radikaalisti erilainen:

1. Eugeniikan vastustajat ovat historiallisesti katsoen väärässä väittäessään, että eugeniikka johtaa automaattisesti kansanmurhaan. Kansalaisia on huijattu vuosikymmenten ajan valehtelemalla eugeniikan ja kansanmurhan syy-seuraussuhteesta.
2. Kunnianhimoisen, pitkäjänteisen ja valheellisen propagandakampanjan vuoksi eugeniikka on käytännössä hävitetty länsimaista.
3. Lähes kaikki eugeniikkaa vastaan julkisuudessa kampanjoineet ovat olleet juutalaisia. Tuhoamalla eugeniikan länsimaissa juutalaiset ovat heikentäneet valkoisen väestön laatua Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa. Samalla Israelin juutalaiset ovat vahvistaneet geenejään valtiollisella eugeniikkaohjelmalla.

Gladin Jewish Eugenics on arvokas tiedonlähde, vaikka se ei kerro eugeniikan vastaisesta kampanjasta lännessä. Ennen Jewish Eugenicsia julkisuudessa ei ollut käytännössä lainkaan keskustelua Israelin rodunjalostusohjelmasta. On erittäin arvokasta, että 1960-luvulla tapahtunut juutalaisten sosiologien ja toimittajien 180 asteen käännös eugeniikkakysymyksissä on nostettu viimein pöydälle. Kun tähän yhdistetään vielä MacDonaldin teoria juutalaisuudesta evolutiivisena strategiana sekä valhe eugeniikan ja kansanmurhan suhteesta, on meillä jo hyvin kokonaisvaltainen käsitys länsimaisen eugeniikan kohtalosta.

Mikäli Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa olisi viimeiset 50 vuotta toteutettu samanlaista eugeniikkaohjelmaa kuin Israelissa, väestömme olisi terveempää, älykkäämpää, rikkaampaa ja lainkuuliaisempaa. Tilanne vain paranisi sukupolvi toisensa jälkeen. Geenimme mahdollistavat kulttuurin ja yhteiskunnan kehityksen. Suuri yleisö on kuitenkin ehdollistettu Pavlovin koirien tavoin ajattelemaan joukkomurhaa kun he vain kuulevatkin sanan ”eugeniikka”. Ilman eugeniikan vastaista kampanjaa olisimme terveempiä ja osaisimme suhtautua paljon älykkäämmin ihmisyyteen ja perinnöllisyyteen. Jättäisimme jälkipolville paljon paremman maailman.

 

Marian Van Courtin artikkeli on julkaistu alunperin lähdeviitteineen Counter Currentsin verkkosivuilla englanniksi.

 

Lue myös: Psykologiset syyt valkoisten syrjäyttämiselle, Rodun ja psykopatian yhteydestä, Valkoiset mustia älykkäämpiä?