Julia Caesarin sunnuntaikronikka: Vieras omassa maassaan, osa 1

Tunne hiipii sisään. Se ottaa aikansa. Useita vuosia. Se kielletään ja siirretään sivuun. Kunnes se kasvaa kuin villiintynyt puhvelilauma, jota ei voi hillitä.

Lopulta ei voi enää puolustaa itseään tietoisuudelta. Tunnen olevani muukalainen omassa maassani. Yksi monista. Se on epämiellyttävä tunne. Se syö sisältäpäin. Se laskee painostavan harmaan rasterin kaiken ylle.

Se pakottaa päälleni alakuloisuuden ja vihan massan, se vie elämästäni aina mukana olleen iloisuuden.

Jatkuva meneillään oleva sisäinen oppositio

Se on kuin kävelisi ympäriinsä jatkuvan meneillään olevan sisäisen opposition mellastaessa sisälläsi ja kieltäytyen olemasta hiljaa. En halua olla täällä. En voi jäädä tänne. Tämä ei ole maani. Mikään, mitä Ruotsissa tapahtuu, ei sovi siihen kuka minä olen.

Useimmilla meistä on tarve kunnioittaa, tai ainakin kohtalaisesti voitava luottaa heihin, jotka maata johtavat. On välttämätöntä, että usko tulevaisuuteen on mahdollista motivoituakseen koko elämänsä maksamaan yksiä maailman korkeimmista veroista.

Muovihahmot ovat vallanneet maan

Se ei käy. Se on täysin mahdotonta. Maan ovat ottaneet haltuunsa robottimaiset muovihahmot ilman elonmerkkejä ja aitoutta. Mahdottomia kunnioittaa, mahdottomia luottaa. He ovat täydellisesti onnistuneet sammuttamaan tulevaisuudenuskon, he eivät ansaitse enempää luottamusta kuin nettijobbarit, jotka yrittävät kaupitella kännykkäliittymiä dementikoille ja vanhuudenhöperöille.

Minun puolestani he voisivat yhtä hyvin olla avaruusolentoja. Ne potkivat kaikkea, mihin uskon. Kaiken, mitä olen ymmärtänyt minun ja muiden ruotsalaisten elämän perusedellytykseksi, he ottavat pois. Poistettu. Tuhottu. Pian olemme itse tuhotut, kuin pieni ihmisjätös me olemme. Vain muutaman vuosikymmenen kuluttua, olemme vähemmistönä omassa maassamme.

Kun Fredrik Reinfeldt kehotti Ruotsin kansaa avaamaan sydämensä, olin jo kauan sitten sulkenut omani ja sen sijaan avannut silmäni. Pelastaakseni järkeni vielä joksikin aikaa. Katson sydämeni olevan yksityisaluetta, jonne pääministereillä ei ole pääsyoikeutta.

Se on Ruotsi, joka on jättänyt minut

Ero tuntuu koko kehossa joka kerta kun lähden Ruotsista. Raskas hautova paine päästää otteestaan ja höyrystyy avaruuteen. Liikkuminen on helpompaa. Hartiat painuvat. Voin hengittää. Voin rentoutua. Voin levätä. Huolet haihtuvat. Verenpaine laskee. Voin hyvin. Olen jälleen iloinen.

Ajattelen, että tältä elämän pitää tuntua. Tältä se tapasi tuntua, muistan sen selvästi. Minä en ole jättänyt Ruotsia. Se on Ruotsi, joka on jättänyt minut.

Ympäriinsä harhailevien epäpätevien klovnien hallitus

Joukko ympäriinsä harhailevia epäpäteviä klovneja esittää Ruotsin hallitusta. Ne, joiden pitäisi edustaa meitä! Vieraantuneisuuteni Stefan Löfvenistä sekoittuu häpeään.

Ei, häpeä ei ole minun. En ole valinnut Stefan Löfveniä. En ole miltään kantilta vastuussa tästä katastrofista. Silti minua hävettää joka päivä, jota tämä maani onnettomuus edustaa. Olen hirvittävän huolissani joka päivä, jona hän saa jatkaa Ruotsin tuhoamista. Kaikki viittaa siihen, että hän ei tiedä, mitä hän tekee.

Aina kun hän ilmaisee itseään näkyy hänen aivojensa lepatus, kun hän yrittää yhdistää synapseja ja muistella, mitä hänen neuvonantajansa ovat kertoneet mitä hänen tulee sanoa.

Fredrik Virtanen juo samaa punaviiniä kuin ennenkin

Totaalikieltäytyjät nauravat makeasti. He viihtyvät upeasti heidän eristämillään alueilla valkoisille. He tuntevat olevansa saavuttamattomissa. Heidän Ruotsinsa ei ole menossa hukkaan. Se elää ja kukoistaa toiveikkaassa hyvinvoinnissa. Heidän horisontissaan ei näy vaaroja. Hajoaminen iskee vain muihin, joilla ei ole niin väliä.

Esimerkiksi Fredrik Virtanen ei ole huomannut mitään ongelmia. Hän juo samaa viiniä kuin ennenkin. Massamaahanmuutto ja islamisaatio ei tule koskaan iskemään häneen.

Etuoikeutetut vasemmistonaiset asetetaan riviin uhreina

Tunnen jäistä vieraantuneisuutta ruotsalaisia toimittajia kohtaan. He, jotka vuosia olivat kollegoitani. He, jotka ovat unohtaneet, että heidän tehtävänsä on tarkkailla valtaa, eikä käpertyä sen syliin.

Tunnen voimakasta vieraantuneisuutta kun näen SVT:n Uppdrag granskningin ja viisi valittua, erittäin etuoikeutettua vasemmistonaista poliittisesta ja mediaeliitistä asetetaan riviin “nettivihan” uhreina; Mona Sahlin (t) – tietysti -, Rosanna Dinamarca (v), Birgitta Ohlsson (L), Aftonbladetin kulttuuripäällikkö Åsa Linderborg ja yltiöpäinen Alexandra Pascalidou, jolle jostain käsittämättömästä syystä annetaan runsaasti vihatilaa Ruotsin radiossa ja hän saa siitä palkkaa.

He eivät ole koskaan menettäneet mahdollisuuttaan käyttää hyväkseen valtaansa.

Nämä naiset ovat olleet pitkään Ruotsin katkarapuleipäpöydissä. Heillä on valtaa. He ovat vuosien ajan hyväksikäyttäneet sen hyvin palkattuja asemia käydäkseen Ruotsin ja ruotsalaisten kimppuun. He ovat kaikki puoltaneet monikulttuuria ja massamaahanmuuttoa.

Kun he ovat ryhtyneet hyökkäykseen harvoja mielipidevastustajia vastaan, joilla on ollut mahdollisuus saada sanomansa läpi, on syttynyt raivo, joka on vailla vertaansa. He ovat ikuisuuden julkisesti ja itäblokin median vankalla tuella vihanneet Ruotsia ja Ruotsin kansaa.

Valtava verorahoitteinen turvaverkko; turvallisuusyksiköt, henkivartijat ja salaiset osoitteet suojelevat heitä joutumasta kohtaamaan maata vahingoittavan toiminnan aiheuttamia reaktioita. Silti heidät nostetaan esiin kuin uhrit.

Ovatko he kertaakaan kysyneet itseltään mistä viha johtuu?

Onko mikään ihme, että heitä vihataan? Onko kukaan heistä edes yhden kerran rehellisesti kysynyt itseltään, mistä se johtuu? Jos Mona Sahlinilla olisi hieman tilannetajua, jota hänellä valitettavasti ei ole, hän olisi ollut näyttelemättä uhrin roolia.

Hän on itse organisaatio Expon kautta suuressa määrin mukana väkivaltaisessa vasemmistossa mm. AFA:n (antifasistinen Action) kautta, joka ennalta ilmoittamatta tekee väkivaltaisia kotikäyntejä toisinajattelijoiden luo. Säpo on luokitellut sen suurimmaksi uhkaksi Ruotsin turvallisuudelle ja suurimmaksi vaaraksi demokratialle.

Brån (Brottsförebyggande rådet, Rikostentorjuntaneuvosto) tekemän selvityksen mukaan ovat aktiiviset SD-poliitikot kaikkein alttiimpia väkivallalle, kuten pahoinpitelyt, pommit oveen ja rikotut ikkunat. Joka toinen (49 prosenttia) SD-poliitikoista on kohdannut tätä. Tästä SVT:n Uppdrag granskning ei sano sanaakaan.

Mona Sahlin ei ole mikään uhri

Mona Sahlin ei ole mikään uhri. Hän on jo vuosikymmeniä ollut yksi Ruotsin pahimmista vihaajista. Hänen vihansa on mustaa kuin virtaava laava. Kun ihmiset kokoontuivat rauhanomaisen mielenosoituksen Tukholmaan (Kansan mielenosoitus Tukholmassa 30. tammikuuta), hän käytti mediamegafonejaan ja alkoi raivoisan hyökkäyksen mielenosoittajia vastaan Expressenissä.

Hän kutsuu heitä “ideologian ajamiksi ääriaineksiksi” ja “pelkurimaisiksi surkimuksiksi” (epiteetti, jolla hänet on myös liitetty Ruotsidemokraatti Richard Jomshofiin, koska hän voitti Sahlinin keskustelussa SVT:n Agendassa).

“Ideologian ajamat ääriainekset. He ovat natseja. Miehiä, jotka vihaavat naisia ja maahanmuuttajia. He ovat niitä, jotka haluavat väkivaltaa ja vihaavat demokratiaa. He ovat pelkurimaisia surkimuksia.”

Jos Knut Kainz Rognerud ja Uppdrag granskning olisi tehnyt raportin Research Groupin tutkimista yksityishenkilöistä, jotka saivat ennalta ilmoittamattoman kotikäynnin, rikotut ikkunat ja riepottelun Expressenissä ja Aftonbladetissa – sitten he saisivat kunnioitukseni. Tarkoitan tavallisia suojaamattomia yksityishenkilöitä, ilman voimavaroja, turvallisuuspalvelua ja henkivartijoita, joiden taakse piiloutua. Sen sijaan SVT seisoo, kuten tavallista, häpeilemättä vallanpitäjien puolella.

Vanha kouluni on muslimien rukoushuone

Jos haluat nähdä Ruotsin muutoksen, matkusta lapsuudenkaupunkiisi. Tein sen. Matkustin Borlängeen, kaupunkiin, jossa asuin onnellisen lapsuusaikani.

Pieni koulu Bullermyrenissä, missä sain ensimmäiset oppini, on nykyisin Borlängen islamistisen yhdistyksen rukoushuone.Teollisuuskaupunki Daljoen rannalla on sosialidemokraattisen solidaarisuuden nimissä ottanut vastaan tuhansia somaleja.

Yli 90 prosentilla Borlängen somalinaisista on D-vitamiinin puutosta heidän tumman ihonsa vuoksi ja siksi, että he ovat vahvasti verhottuja. Stora Enso antaa ennakkoilmoituksen, että 160 ihmistä Kvarnsvedenin paperitehtaalla menettää työnsä. Kukaan järkevä ihminen ei lue paperisia sanomalehtiä enää.

Suuri moskeija rakennetaan Jussi Björlingin tielle

Hagalundissa Borlängen keskustassa asuu mies nimeltä Kent. Juuri sinne missä hän asuu, keskelle kaupunkia, rakennetaan moskeija, jossa on tilaa 750 henkilölle, tai kuten paikalliset poliitikot kutsuvat sitä; “islamilaisen kulttuurin keskukseksi”.

Kaupungin johto häpäisee maailmankuulun tenori Jussi Björlingin muiston sijoittamalla moskeijan Jussi Björlingin tielle. Kent on huolestunut ja vihainen. Hän tuntee vieraantuneisuutta. Sähköpostissaan minulle hän kirjoitti:

“Kannustaako kunta moskeijaa? Eikö sen pitäisi olla ’Kaikkien Uskontojen Talo’, jossa kaikki uskonnot voivat elää rinnakkain? Rikkaat uskonnot – islam ja kristinusko – ehkä voisivat maksaa talon, ja muut uskonnot pääsisivät omiin ’huoneisiinsa’ jne. Eikö kunnan tule edistää eri uskontojen/ihmisten integraatiota ja yhteistyötä?”

“Muutoksen aiheuttama suru pistää rintaan”

60-vuotias nainen, jota voimme kutsua Ingridiksi, matkustaa lapsuudenkaupunkiinsa Karlskronaan. Vanhan korttelin jälleennäkeminen on shokki. Hän kirjoittaa sähköpostissaan:

“Kun vierailin niin sanotussa ’lähiössä’, jossa leikin lapsena, kaikki on täydellisesti muuttunut. Paikassa, jossa me lapset koimme suurta yhtenäisyyttä, leikittiin ’purkista’, hypittiin narua ja pelattiin polttopalloa, ei ole nykyään ainuttakaan ruotsalaista jäljellä. Tänään siellä asuu vain maahanmuuttajia. Kauniissa Karlskronan kaupungissa hyysätään maahanmuuttajia hotellissa kaupungin keskustassa. Kotikaupunkini muutoksen aiheuttama suru pistää rintaan.”

“Meidät vaihdetaan hurjaa vauhtia. Omalta osaltani, minä olen pian 61 ja uskon, että tämä on Ruotsin loppu. Kun olet sen ikäinen, tiedät, kuinka ’oli ennen’, ja miten maa on muuttunut tunnistamattomaksi. Pian ei ole ainuttakaan paikkaa, jota ei olisi vallattu.”

”Yhteiskunta, johon kasvoin, on pian kokonaan poissa. Kaikki perusturvallisuutemme otetaan meiltä pois. Ei tule enää kauan olemaan alkuperäisiä murteita, eri maakuntien normeja ja tapoja. Kaikesta tulee yksi sulatusuuni, jossa puhutaan vain maahanmuuttajien ruotsia, ja kaikki heidän kulttuurinsa palkitaan ja omaa kulttuuriamme pilkataan.”

“Älä koskaan päästä lapsiasi kaupungille!”

Syy, miksi pidän itseni ajan tasalla kaikista saatavilla olevista vaihtoehtosivustoista, on juuri lasten ja lastenlasten niin sanottu tulevaisuus tässä maassa. Minulla on huoli ja ahdistus lapsenlapsistani, sitä ei ole mahdollista sanoin kuvata.

Kaikki on mennyt niin pahaksi, että sanoin lasten vanhemmille: “Älä koskaan päästä lapsiasi kaupungille!”.

Poikani kollegan tytär raiskattiin. Koko perhe kärsi tästä hirvittävästä tapahtumasta.

 

Suomennos julkaistu alunperin MV-lehden sivuilla.