Juutalaiset ja järjestäytynyt rikollisuus osa 2: Weimarin Saksa

Talousuutiset ovat täynnä pankkikriisejä ja niistä hyötyviä finanssihuijareita. Ajankohtaisohjelmissa puhutaan ”Itä-Euroopan oligarkeista” sekä heidän rikollisesta vaikutuksestaan Euroopan talouteen ja politiikkaan. Amerikkalaisissa elokuvissa seikkailee pahamaineinen ”venäläinen mafia”, joka murhaa vastustajiaan ja myy naisia sekä huumeita. Valtamedia ei kuitenkaan kerro yleisölle, että ilmiöillä on yhdistävä tekijä. Lue myös ensimmäinen osa.

”Weimarin Saksassa asuneet sionistit kutsuivat juutalaisvastaisuutta ’väistämättömäksi ja oikeutetuksi reaktioksi vieraan kansan vallanjanoa vastaan’. Juutalaisvastaisuus oli vaistonvarainen reaktio, ei selkeäpiirteinen liike. Se yhdisti kansalaisia ja jopa monet juutalaiset hyväksyivät sen.”
– Niewyk, D. L. The Jews in Weimar Germany.

1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun yhteiskunnalliset uudistukset Euroopassa muuttivat juutalaisen järjestäytyneen rikollisuuden luonteen täysin. Tätä kutsutaan ”juutalaisen emansipaation” eli vapautuksen ajaksi. Juutalaisista tehtiin tasa-arvoisia kansalaisia, heidät päästettiin mukaan eurooppalaiseen yhteiskunnalliseen elämään. Juutalaisten vapautus oli osa laajempaa liberalismin voittokulkua Euroopassa. Edellisessä artikkelissa käsittelimme syitä sille, miksi juutalaiset oli perinteisesti suljettu yhteiskunnan ulkopuolelle. Heidät oli eristetty ghettoihin, heidän liiketoimintaansa oli rajoitettu, eivätkä he usein saaneet osallistua politiikkaan tai opettaa esimerkiksi yliopistoissa. Näin eurooppalaiset suojelivat yhteiskuntajärjestystään juutalaisuudelta, jonka useimmat mielsivät isäntäkansalle vihamieliseksi kulttuuriksi.

Vapautuksen myötä juutalaiset vyöryivät politiikan, koulutuksen, valtamedian, kaupankäynnin ja järjestäytyneen rikollisuuden ytimeen. Heistä tuli aktiivisia Euroopan kulttuurielämässä. He alkoivat vaatia perinteiden ja isänmaallisuuden tuhoamista, ja juutalaisista tulikin kommunistisen vallankumouksen etujoukko niin Venäjällä kuin lännessä. Uudet poliittiset ja taloudelliset työkalut tekivät juutalaisten järjestäytyneestä rikollisuudesta huomattavasti aiempaa tehokkaamman ja vaarallisemman ilmiön.

Vapautus myös vähensi uskonnon roolia juutalaisyhteisöjen sisällä, mikä kaatoi raja-aitoja juutalaisten ja ei-juutalaisten välillä. Seka-avioliittojen määrä kasvoi. Juutalaiset itse kuitenkin myöntävät, että läheneminen valtaväestön kanssa oli ja on edelleen ennen kaikkea pinnallinen ja strateginen ilmiö. Heidän mukaansa avioliitot ei-juutalaisten kanssa ovat ”tunkeutumisväyliä” vallan huipulle. Tämä voi kuulostaa oudolta, sillä tuskin mikään muu kansa maailmassa puhuu avioliitoista avoimen raadollisesti ja kylmäkiskoisesti pelkkänä ”strategiana”. Juutalainen yhteisö – kuten mikä tahansa ihmisryhmä – koostuu kerroksista: keskiössä on suurinta taloudellista, kulttuurillista ja mielipidevaltaa käyttävä ryhmä, ulommilla kerroksilla sitoutuminen yhteisöön ja kulttuuriin voi olla kevyempää. Painotuseroista huolimatta yhteisö toimii kuin perhe, joka puhaltaa useimmiten yhteen hiileen ja jossa auktoriteeteilla on yleensä viimeinen sana. Yhteisönsä kulttuuria tutkineet juutalaiset Mark Zborowski ja Elizabeth Herzog ovat kirjoittaneet, että yhteisön ulommilla kerroksilla seka-avioliitot voivat olla hyväksyttäviä ”tunkeutumisväyliä” valtakulttuuriin. Zborowskin ja Herzogin mukaan myös juutalaisten fanaattisin ja ”puhtain” ydin hyötyy siitä, että maallistuneemmat juutalaiset seurustelevat ja verkostoituvat ei-juutalaisten kanssa:

”Etniset raja-alueet voivat toimia kuin kulttuurien väliset sillat, mistä on hyötyä monessa mielessä. Ne ovat tunkeutumisväyliä, puskureita ja uuden elämänvoiman lähteitä. Pienet säröt ulkokerroksissa voivat samalla vahvistaa ydintä.”

Samuel Lieberman ja Morton Weinfeld kirjoittavat artikkelissaan ”Demographic Trends and Jewish Survival” samasta aiheesta. Myös heidän mielestään juutalaisten osittainen sekoittuminen kantaväestöön oli poliittisesti ja sosiaalisesti positiivinen ilmiö:

”Paras tapa hankkia vaikutusvaltaa on luoda hyvät suhteet poliitikkoihin ja mielipidevaikuttajiin. Seka-avioituneet juutalaiset voivat rakentaa verkostoja, joiden kautta vaikuttaa suureen ja yhteiskunnallisesti merkittävään yleisöön. Myös juutalaisyhteisön ydin voi ajaa puhtaasti juutalaista asiaansa puolijuutalaisten perheiden kautta. Tuoreessa haastattelussa presidentin avustaja Robert Lipshutz kertoi, että Jimmy Carterin rakkaus Israeliin juontaa juurensa hänen ortodoksijuutalaiseen serkkuunsa. Sekoittuminen voi tietysti heikentää juutalaista yhteisöä. Tätä kuitenkin kompensoivat seka-avioliittojen strategiset hyödyt.”

Osittainen sekoittuminen eurooppalaisen kantaväestön kanssa 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa avasi myös rikollisille juutalaisille aivan uuden toimintaympäristön. Modernin, poliittisesti korrektin historiakäsityksen kulmakiviä on Saksan kohtalo ensimmäisen maailmansodan jälkeen, Weimarin tasavalta ja sen sortuminen. Weimarin Saksassa kukoisti kaksi aatetta yli muiden: marxismi ja liberalismi. Liberaalin historiakäsityksen mukaan kaksi aatetta jäivät lopulta barbaarisen juutalaisvastaisen hyökyaallon alle tunnetuin seurauksin. Valtavirtaisen historian mukaan Weimarin kaatumiseen olivat syyllisiä ”rasistiset” saksalaiset, jotka syyttivät kotimaansa alennustilasta ja huonosta elintasosta nuhteettomia juutalaisia. Tosiasiassa Weimarin Saksa oli juutalaisen rikollisuuden – sekä poliittisen että epäpoliittisen rikollisuuden – näyttämö. Tasavallan tarina päättyi juuri siksi, että saksalainen kansa oli lopen kyllästynyt pienen vallankaappausta havittelevan ja korruptiota johtaneen ryhmän rikolliseen toimintaan.

Eckhart Verlagin ja Francis Dupontin Jewish Domination of Weimar Germany -teoksen mukaan Saksan kansalaisista oli Weimarin tasavallan aikana noin 1 % juutalaisia. Silti he olivat pankkimaailman, äärivasemmistolaisen politiikan ja järjestäytyneen rikollisuuden johtajia. Valtamedia on toisen maailmansodan jälkeen maalannut Weimarin tasavallasta rappioromanttista mielikuvaa harmittomien paheiden ja estottomuuden yhteiskuntana. Todellisuudessa järjestäytynyt rikollisuus tuhosi lukemattomia ihmiskohtaloita aina juutalaisissa bordelleissa kaupatuista lapsiprostituoiduista lähtien. Weimarin Saksassa ei ollut mitään romanttista tai ihailtavaa.

Juutalaisten pääsyä alamaailmaan on aina auttanut se, että he ovat kaupunkilaiskansaa. Weimarin Saksassa 728 juutalaista 1000:sta eli kaupungissa, kun taas koko väestöllä suhde oli päinvastainen. Kaupungit ovat politiikan, viihteen, median, vallan ja paheiden keskuksia. Väestötilastot osoittavat, että mitä suurempi saksalaiskaupunki oli kyseessä, sitä nopeammin juutalaisväestö niissä lisääntyi. Selvästi suurin osa Weimarin juutalaisista työskenteli kauppiaina ja esimerkiksi ravintoloiden parissa (58,8 % juutalaisista, 17,1 % koko väestöstä). Vain harva juutalainen teki ruumiillista työtä kuten maanviljelyä. Juutalaiset olivat Weimarin Saksassa ottaneet osakekaupan kokonaan haltuunsa: esimerkiksi Berliinin pörssin johtajisto oli kokonaan juutalainen! Kaupan, keinottelun ja ravintoloiden lisäksi juutalaisia kiinnosti väestötilastojen mukaan toimittajan, näyttelijän, muusikon ja teatterityöntekijän ammatit. Weimar: A Cultural History -kirjan mukaan juutalaiset hallitsivat Saksan viihde-elämää. He olivat niin kriitikkoja kuin ohjaajia, tuottajia ja julkaisijoitakin.

Weimarin juutalaiset olivat siis hakeutuneet ammatteihin, joissa järjestäytyneen rikollisuuden rooli oli suuri ja joissa liikkuivat valtavat rahasummat. Verkostoitumalla etnisesti ja suosimalla toisiaan työelämässä juutalaiset kykenivät nopeasti kasvattamaa vaikutusvaltaansa yhteiskunnassa, jossa kantaväestö oli jyrkän poliittisen hajaannuksen tilassa. Pörssin lisäksi juutalaiset ottivat haltuunsa muitakin tärkeitä instituutioita, kuten korkeakoulut ja lukiot. Sen lisäksi, että juutalaiset hakeutuivat professoreiksi ja opettajiksi, toimivat he kommunistisissa väkivaltaa kannattavissa opiskelijajärjestöissä. Donald L. Niewykin The Jews in Weimar Germany -kirjan mukaan esimerkiksi Frankfurtin yliopiston sosialistisen oppilasryhmän jäsenistä peräti 99 % oli juutalaisia. Berliinissä myös yli puolet asianajajista oli juutalaisia. Räikeä yliedustus yliopistoissa ja tuomioistuimessa auttoi hyökkäämään vallitsevaa saksalaista järjestystä vastaan. Tukeva juutalainen edustus laillisen yhteiskunnan tärkeimmillä aloilla auttoi myös kaidalta tieltä poikenneita juutalaisia, kuten tulemme seuraavaksi huomaamaan.

Sadassa vuodessa maailma on muuttunut paljon, ja Weimarin Saksassa järjestäytynyt rikollisuus oli huomattavasti laajempi käsite kuin nykypäivänä. Nykyään prostituutio, perusteettomat abortit tai esimerkiksi tärkeiden isänmaallisten symbolien ja instituutioiden halventaminen eivät ole rikoksia suurimmassa osassa länsimaita. Kulttuurimarxismi on tuhonnut eurooppalaisten kansojen itsekunnioituksen ja perinteiset arvot. Vaikka Weimarin Saksa oli irstas ja korruptoitunut, oli lainsäädännössä edelleen isänmaallisuuden jäänteitä, mikä teki esimerkiksi kommunistien ja homojen toiminnasta vaikeampaa kuin nykyään. Jewish Domination of Weimar Germany -teoksen mukaan juutalaiset olivat laittomia abortteja kannattavan esifeministisen kansanliikkeen kärkijoukossa. Juutalaiset myös rikkoivat aborttilakia puolijulkisesti horjuttaakseen sen uskottavuutta. Esimerkiksi juutalaislääkärit tohtori Wolf ja tohtori Kienle-Jakubowitz tulivat tästä tunnetuksi. Juutalaisten omistama valtamedia asettui Weimarin Saksassa aborttirikkureiden puolelle ja selitteli yleisölle elämää pilkkaavaa toimintaa parhain päin. Myös juutalaiset lakimiehet antoivat apua; Wolfin ja Kienle-Jakubowitzin rinnalla seisoi näkyvästi kommunistijuutalainen juristi Apfel. Tämä oli todellista järjestäytynyttä rikollisuutta, sillä siihen osallistui varsinaisten lainrikkojien lisäksi tiivis opettajien, toimittajien ja asianajajien verkosto.

Tanskan pääministeri Erik Scaveniusin mukaan Saksasta oli juutalaisten vuoksi tullut laittoman pornografian keskus Euroopassa. Weimarin Saksa muistetaankin ennen kaikkea yökerhoistaan ja porttoloistaan. Ilotalot olivat myös huumekaupan, uhkapelien ja laittomien liiketoimien keskuksia. Etenkin kaupungeissa, joissa kommunisteilla oli paljon kannatusta, myös prostituutio oli voimissaan. Hyvä esimerkki tästä on Berliini. Weimarin Saksassa vieraillut historioitsija sir Arthur Bryant kirjoitti, että lähes kaikki bordelleista ja yökerhoista olivat juutalaisten omistamia. Ilotaloyrittäjät käyttivät hyväkseen ensimmäisen maailmansodan ja Versailles’n häpeärauhan synnyttämää köyhyyttä ja pahoinvointia saalistaessaan uutta orjatyövoimaa. Esimerkiksi sotalesket ja köyhät opiskelijat oli helppo houkutella myymään itseään.

Modernin seksibisneksen ja samalla homoliikkeen isä oli vihattu juutalainen kommunisti Magnus Hirschfeld. Hän toimi tiiviissä yhteistyössä muiden juutalaisten, kuten Iwan Blochin, Felix Abrahamin, Lewy-Lenzin ja Albert Eulenburgin kanssa. Seksuaalisia perversioita kannattanut yliopistoväki oli poikkeuksetta myös kommunistinen. Ryhmä vaikutti voimakkaasti yleiseen mielipiteeseen ja muutti julkisen suhtautumisen esimerkiksi prostituutioon. Tämä on loistava esimerkki alamaailman, politiikan ja korkeakoulujen välisestä kantakulttuuria vastaan kohdistetusta paineesta, jossa ainut yhdistävä nimittäjä on juutalaisuus. Ystävineen Hirschfeld julkaisi Saksassa kiellettyä pornografiaa ja salakuljetti sitä myös ulkomaille. Irstailu ei ollut pelkkää bisnestä, vaan Hirschfeld itse painotti, että rikollinen toiminta oli poliittista homojen, ”kolmannen sukupuolen” ja muiden perversioiden ajamista. Myös juutalaiset kommunistiset ”taiteilijat”, kuten George Grosz olivat jatkuvasti viranomaisten valvonnassa, sillä muodikkaimpia aiheita olivat laiton pornografia ja esimerkiksi puolustusvoimien ja isänmaan pilkkaaminen. Sukupuolimoraalin rappeuttaminen nähtiin tärkeänä vaiheena ”vanhan” Euroopan tuhoamisessa. Kun juutalainen kommunisti Max Hodann sai rangaistuksen levittämästään laittomasta pornosta, nousivat tunnetut juutalaiset tuomarit ja asianajajat puolustamaan rikollista.

Hirschfeldin ja hänen seuraajiensa tavoitteena oli tuhota kaikki tabut ja valtavirtaistaa perversiot, joista useimmat kansalaiset eivät koskaan olleet edes kuulleet. Tässä he onnistuivatkin, sillä historioitsija Bryant joutui Berliinissä todistamaan lukemattomien lapsiprostituoitujen avointa toimintaa juutalaisten bordellien vieressä. Porttolat palkkasivat jopa Stalinin terroria paenneita venäläislapsia, ja toisinaan työpareiksi määrättiin perheenjäseniä. Hirschfeldin viitoittamassa ”uudessa Saksassa” edes insesti ei ollut tabu. Tällaista yhteiskuntaa valtavirtainen historia kutsuu ”Saksan historian kulta-ajaksi”, jonka ”antisemitismi” pilasi. Berliiniä kutsuttiin ”huorien kaupungiksi”, jossa kukoisti pedofilian lisäksi sadismi ja eläimiin sekaantuminen. Juutalaiset vaatturit ja muotigurut pitivät huolen siitä, että myös ”kunniallisten” naisten tyyli mukaili ilotyttöjen pukeutumista.

Prostituutiosta ja huumeista suurimman osan tuloistaan Weimarin Saksassa saaneita rikollisryhmiä kutsuttiin yhteisellä nimityksellä Ringvereine. Ringvereinen toimenkuvaan kuuluivat myös murtovarkaudet, ryöstöt, alkoholin salakuljetus ja esimerkiksi ammattiyhdistysten pelottelu. Kommunistit ja juutalaiset käyttivät tiiviitä yhteyksiään Ringvereineen hyväkseen murhauttaessaan poliittisia vihollisiaan 1920-luvulla ja 1930-luvun alussa. Tunnettuja uhreja olivat esimerkiksi Friedrich Schulz, Horst Wessel sekä juutalaisten Heinz Naumannin ja Hans Kippenbergerin murhauttamat poliisit. Yhteys ay-liikettä terrorisoineen Ringvereinen ja kommunistien välillä on tietysti kummallinen, ja ainut yhdistävä nimittäjä oli jälleen juutalaisuus. Juutalaiset toimivat Weimarin Saksassa usein myös varastetun tavaran välittäjinä sekä huumausainekaupassa. Saksan keskushuumepoliisin keräämien tilastojen mukaan huumekauppiaista lähes kolmasosa oli Weimarin aikana juutalaisia, vaikka juutalaisia oli koko väestöstä vain prosentti! Myös uhkapelit olivat juutalaisen järjestäytyneen rikollisuuden hallussa. Uhkapelien kitkemiseen erikoistuneen viraston tutkimusten mukaan berliinin pelihuijareista peräti 62 % (!) oli juutalaisia.

Tärkeä syy sille, miksi juutalaiset saivat jatkaa toimintaansa niinkin pitkään, oli heidän johtava asemansa valtamediassa. Lopulta lehdistö päättää kuinka rivikansalainen suhtautuu esimerkiksi tietynlaiseen rikollisuuteen. Kaikista suurin juutalainen mediakolossi oli Ullstein Verlag, jonka omistajalla oli vahvasti vasemmistolainen ja saksalaisuutta halveksiva poliittinen vakaumus. Nekin lehdet, jotka eivät olleet täysin juutalaisessa omistuksessa, joutuivat varomaan sanomisiaan; juutalaiset organisoivat mielellään esimerkiksi mainostusboikotteja ”poliittisesti epäkorrekteja” julkaisuja vastaan. Juutalaiset käyttivät siis hyväkseen median ja liike-elämän etnistä verkostoaan painostaakseen myös ei-juutalaisia lehtiä vaikenemaan tietystä rikoksista ja niiden taustoista. Mikäli rikoksista kirjoitettiin, ei syyllisten juutalaista taustaa ainakaan mainittu. Juutalaisten toimittamat vasemmistolaislehdet ottivat vieläkin mutkattomamman lähestymistavan rikollisuuteen. Ne kehittivät idean ”punaisesta omankädenoikeudesta” (Rote Selbsthilfe), mikä tarkoitti käytännössä rikollisuutta ja ei-kommunisteilta varastamista.

Kaiken poliittisen ja kulttuurillisen korruption mahdollisti taloudellinen valta, jota pönkitettiin uskaliailla petoksilla ja muilla rikoksilla. Weimarin Saksassa kaikkien suurten korruptiotapausten pääepäillyt olivat juutalaisia. Siinä missä Berliini oli ”huorien kaupunki”, Frankfurtia kutsuttiin ”juutalaisten pankkiirien kaupungiksi”. Juutalaisten omistamat saksalaispankit myös rahoittivat kommunistien terrorismia Venäjällä. 1943 Universal Jewish Encyclopedia kirjoitti: ”Saksalaispankit ovat kokonaan juutalaisten hallinnassa, jopa Diskonto Gesellschaft ja Deutsche Bank.” Sosiaalidemokraattisen puolueen nousun myötä juutalaiset pääsivät entistä helpommin julkisiin virkoihin, mikä lisäsi räjähdysmäisesti poliittisen korruption määrää. Sklarz, Parvus-Helphand, Barmat, Kutisker, Sklarek ja monet muut juutalaisnimet olivat synonyymejä sanalle korruptio. He hioutuivat Weimarin Saksassa petosten mestareiksi ja huijasivat pankeilta huikeita summia. Sklarzin veljekset puolestaan rikastuivat lahjomalla sosiaalidemokraattisen puolueen poliitikkoja. Lahjuksilla ostettujen sosiaalidemokraatti- ja kommunistipoliitikkojen avulla juutalaisliikemiehet, kuten Barmatit ja Sklarekit pääsivät suurten pankkien sisäpiireihin tehtailemaan törkeitä petoksia. Uhreja olivat esimerkiksi Preussin valtion pankki ja Berliinin kaupungin pankki. Kun viranomaiset alkoivat jahdata sklarekeja, nämä yrittivät päästä pinteestä lahjomalla kaupunginjohtoa esimerkiksi ilmaisilla merkkivaatteilla ja huomattavilla käteissummilla. Juutalaiset kunnioittivat Weimarin Saksassakin vanhoja perinteitä ja jatkoivat myös alkoholibisneksessä. Sitäkään ei tehty täysin rehellisesti, ja esimerkiksi maan johtava viinakeisari Ludwig Katzenellenbogen joutui vankilaan lähes yrityksen konkurssiin vieneistä rikoksista.

Historioitsija Albert Lindemann kirjoittaa teoksessaan Esau’s Tears: Modern Anti-Semitism and the Rise of the Jews ”taloudellisen juutalaisvastaisuuden” noususta Saksassa hieman ennen Weimarin tasavaltaa. Saksan juutalaiset hakeutuivat Lindemannin mukaan aloille, joissa oli mahdollisuus äkkirikastua. ”Monet juutalaiset rikastuivat hyvin epäilyttävin keinoin. Pahamaineisin uusrikkaista juutalaiskeinottelijoista oli Hirsch Strousberg, joka oli erikoistunut Romanian rautatieosakkeisiin.” Tavallinen kansa yhdisti juutalaiset nimenomaan osakekauppaan: ”Yleinen mielikuva juutalaisesta oli haukkamainen ja epärehellinen bisnesmies, ja oli selvää, että juutalaisia syytettiin pörssiromahduksesta.” Juutalaisten hämärä toiminta pankeissa merkitsi lukemattomien pienten yritysten surullista kuolemaa.

Lisäksi juutalaiset hyötyivät taloudellisesti ensimmäisestä maailmansodasta. Olemme jo aiemmin kirjoittaneet, että juutalaiset olivat kautta Euroopan tunnettuja asevelvollisuuden välttelijöitä. Ensimmäinen maailmansota oli siunaus epärehellisille liikemiehille; he jäivät kotirintamalle kasvattamaan valtaansa samalla, kun parhaassa työiässä olleet saksalaiset puolustivat maansa tulevaisuutta henkensä uhalla. Sodan aikana juutalaisen Jacques Meyerin johtama Saksan keskushankintayhtiö ZEG ällistytti Saksan kauppakumppaneita röyhkeällä toiminnallaan. ZEG käytti Saksan inflaatiota hyväkseen ja myi tuotteita erittäin suurilla voitoilla ulkomaille. Yhtiö oli luotu ylläpitämään saksalaista yhteiskuntaa ja puolustuskykyä, mutta todellisuudessa se imi kansantalouden kuiviin ja ylläpiti nälänhätää.

Tohtori Friederich Karl Wiehe käy kirjoituksessaan ”Germany and the Jewish Question” läpi Saksan valtiollisia rikostilastoja vuodesta 1892 vuoteen 1901 ja vertaa juutalaisten rikosmääriä ei-juutalaisen väestön rikollisuuteen. Tilastoista selviää, että juutalaiset syyllistyivät moniin vakaviin rikoksiin monta kertaa useammin kuin ei-juutalaiset: rikollinen taloudellinen voitontavoittelu (14 kertaa useammin kuin ei-juutalaiset), koronkiskonta (13 kertaa), varkaus (11 kertaa), pankkipetos (9 kertaa). On lähes käsittämätöntä, miten yksi prosentti kansasta voi olla niin merkittävässä roolissa poliittisessa, taloudellisessa, huumausaine-, väkivalta- ja seksuaalirikollisuudessa. Käsittämätöntä on myös se, miksei Weimarin Saksan synkkää puolta käsitellä lainkaan kouluissa tai valtamediassa.

Arvi Pihkala