Juutalaiset ja rahanlainaus, osa 3

Andrew Joyce kirjoittaa rahanlainaamisesta ja koronkiskonnasta. Artikkelisarjan ensimmäisessä osassa käsiteltiin ilmiön historiaa. Osa 2 puolestaan käsitteli nykypäivää. Osa 3 pohtii tapoja, joilla tehdä kulttuuristamme jälleen terve.

Josephus, juutalainen ”historioitsija” ensimmäiseltä vuosisadalta, puolusti sittemmin perinteeksi muodostuneella tavalla juutalaisuutta kirjassaan Apionia vastaan. Hän vastusti käsitystä siitä, että juutalaiset ovat häikäilemättömiä liiketoimissaan ja väitti, että ryöstäminen ”ja sotiminen rikkauksien vuoksi ovat meille [juutalaisille] vieraita, sillä emme pidä kaupankäynnistä ja voitontavoittelusta.”

Juutalaisen Anti-Defamation League –painostusjärjestön johtaja Abraham Foxman kiisti myös stereotypian juutalaiskauppiaista kaksituhatta vuotta myöhemmin kirjassaan Jews and Money: Story of a Stereotype. Vain pieni osa kirjasta tosin käsittelee otsikon aihetta, sillä suurin osa on omistettu vaatimukselle rajoittaa ankarasti sananvapautta. Kirjassaan Foxman väittää, että ”juutalaiset ovat vain yksi etninen vähemmistö muiden joukossa, joukossamme on rikkaita ja köyhiä, kuten kaikissa ihmisryhmissä”. Tämä ei kuitenkaan vastaa kysymykseen siitä, kuinka juutalaistaustaiset kauppiaat ovat perinteisesti toimineet. Sekä Josephus että Foxman väittävät, että ilmiötä on turha käsitellä julkisesti.

Foxman ja Josephus eivät tahdo, että kolikonleikkaajien ja rahanlainaajien etnistä taustaa tuodaan esille. He vaikenevat heimoveljiensä roolista velkatalouden historiassa. Lainoja kuninkaille, ritareille ja talonpojille Englannissa. Luottoa viinanjuontiin Venäjällä. Kallista luottoa ja osamaksuja halvalle tavaralle Saksassa. Panttilainaamoja Chicagossa. Amerikkalaiset niin sanotut valehtelijoiden lainat. Internet-uhkapelien kansainvälinen teollisuus. Artikkelisarjan edellisissä osissa olemme käyneet läpi, ketkä kehittivät nämä velkatalouden viheliäiset ”innovaatiot”.

Kuten olen artikkeleissani osoittanut, monet aikamme pahimmista talousrikollisista ovat edelleen etnisen yhteisönsä arvostettuja jäseniä, jopa ”hyväntekijöitä”. He kohtelevat hyvin omiaan, mutta riistävät kylmäverisesti kaikkia ”ulkopuolisia”. Sadat juutalaiset järjestöt, Israelin valtio ja israelilaiset siirtokunta-aktiivit hyötyvät suoraan koronkiskonnalla ”ansaitusta” rahasta. Tähän liittyen voit tutustua myös kirjoituksiin siitä, kuinka lukuisat juutalaisyhteisöt ovat toivottaneet lämpimästi tervetulleeksi myös rikollisin keinoin hankitut lahjoitukset: ”Justice Denied: Thoughts on Truth, ‘Canards’ and the Marc Rich Case” ja ”The Culture of Deceit”.

Monet ovat kysyneet, eikö juutalaisen yhteisön tulisi julkisesti tuomita talousrikollisuus ja kieltäytyä ottamasta lahjoituksia vastaan tunnetuilta kriminaaleilta. On äärimmäisen huolestuttavaa, ettei esimerkiksi Yhdysvalloissa suuret juutalaisyhteisöt ole osoittaneet selkeää paheksuntaa talousrikollisia kohtaan. Esimerkiksi petoksista tunnettu Errol Damelin kutsuttiin Jewish Care –järjestön liike-elämän seminaariin puhujaksi. Jewish Care on suurin lontoolainen terveys- ja hyväntekeväisyysalan järjestö, ja seminaarin teema oli ”An Evening with Wonga” eli ”Ilta [pikavippiyritys] Wongan seurassa”. Eikö Jewish Caren tulisi kaikin tavoin sanoutua irti Wongan ja Damelinin kaltaisista yhteisön mainetta tahrivista mustista lampaista?

Harva tuntuu välittävän pikavippien ja muiden velkatalousinnovaatioiden uhreista. Epätoivoiset ja hyväuskoiset amerikkalaiset ottivat kalliita asuntolainoja Daniel Gilbertiltä ja Roland Arnallilta. Arnallin AmeriQuest lanseerasi ”valehtelijoiden lainat”. Miljoonia peloteltiin Wongan tekaistuilla ”oikeuslaitoskirjeillä”. Vieläkin suurempi joukko petettiin maksamaan liikaa korkoa sekä ylimääräisiä piilotettuja kuluja, jotka ajoivat hyväuskoiset uhrit toivottomaan velkakierteeseen.

On sydäntäsärkevää nähdä, kuinka oma elittiimme hylkää hätää kärsivät kansalaisemme. Eri puolella maailmaa valkoisten valtioiden johtajat jättävät oman kansansa koronkiskojien uhriksi. Satojatuhansia amerikkalaisia perheitä on viskattu kadulle äkkiköyhtymisen seurauksena. Minulla on tästä mieleenpainuva muisto viime kesältä. Vaimoni suostutteli minua lähtemään kirpputorikierrokselle, ja tavanomaisesta poiketen päädyimme pikkukaupunkiin Washingtonin osavaltiossa Columbia-joen varrelle. Näimme omakotitalon, jonka pihalla oli sikin sokin kaikki talon irtaimisto. Isäntä kertoi meille, että kaikki myydään, joten oletimme heidän muuttavan toisaalle. Kyseessä oli kuitenkin pakkohuutokauppa. Kun asia selvisi, näin huutokauppaa pitäneen perheen uudessa valossa. Huolen rypyt näkyivät jo nuorimpienkin kasvoilla. Epätoivo paistoi vanhempien ilmeestä. Vaikka päivä oli lämmin, tunsin oloni kylmäksi.

Ongelma on sekä kulttuurinen että taloudellinen. Länsi on alistettu sairaaseen materialistiseen kulttuuriin, joka syö meidät elävältä ja samalla ruokkii velkahirviötä, jonka toimintaa olen kuvannut tässä artikkelisarjassa. Miljoonat kuluttajat hukkuvat velkaan, ja tilanne vaikuttaa vain pahenevan. Kansallismielinen filosofi Julius Evola on todennut, että kulttuurimme nykyinen alennustila on seurausta arvojen muutoksesta. Talousrikollisuus ja koronkiskonta olivat menneinä aikoina osa ghettoelämää, ei läntistä sivilisaatiota. Monikansallisen kapitalismin myötä ghettojen käytännöistä on tullut valtavirtaa.

On mielenkiintoista, että juutalaistaustainen Karl Marx totesi kirjassaan On the Jewish Question:

”Kun juutalaiset saavuttivat tasa-arvoisen aseman lännessä, he siirtyivät rahatalouden johtoon. Kun juutalaiset saivat kansalaisoikeudet, rahasta tuli maailmanpolitiikan keskipiste ja juutalainen kulttuuri valloitti kristityn kulttuurin. Juutalaisista tuli niin merkittävä osa länsimaista kulttuuria, että kristityt muuttuivat juutalaisiksi.”

Marx kirjoittaa niin painavia sanoja, että ottamalla niihin suoraan kantaa suomalainen julkaisu voisi joutua poliisin tutkittavaksi. Lukijat voivat siis itse päättää, oliko juutalaistaustainen Marx oikeassa kirjoittaessaan kansastaan.

Viimeisen noin sadan vuoden aikana länsimaisesta ei-juutalaisesta kulttuurista on tullut läpensä materialistinen. Ihminen arvotetaan nykyään hänen omaisuutensa, kuten autojen ja asunnon perusteella. Pikkulapset tahtovat uusimmat älypuhelimet, koska kaikilla muillakin on. Uusinta puhelinta ei haluta sen teknisten ominaisuuksien vuoksi vaan siksi, että se on statussymboli. Olemme sitä mitä omistamme. Uskonto ja henkiset arvot ovat joutuneet väistymään.

On vaikea vakuuttaa ihmistä, joka on tyytyväinen elämäänsä ja elintasoonsa. Mutta ei nykyinen sairas kulttuuri pelkkää auvoa ole. Olemme levottomia, tahdomme aina vain lisää, tahdomme kulkea kovempaa, emme osaa elää yksinkertaisesti emmekä omavaraisesti. Emme ole tasapainossa. Ihmisen perustarpeet ovat ruoka, lämpö ja suoja. Perustarpeiden tyydyttäminen tulee kaksinkertaistamaan mustan Afrikan väestömäärän vuoteen 2050 mennessä. Samaan aikaan valkoiset väestöt hupenevat joka puolella maailmaa. Olemme kuolemassa sukupuuttoon, mutta emme halua ajatella asiaa.

Meille kerrotaan, että on tärkeämpää ”haluta pitää hauskaa” ja ”haluta olla itsenäinen” kuin haluta perustaa perhe ja haluta elää hyvin. Tämä johtaa valkoisten rodulliseen itsemurhaan. Merkkifarkut ovat nykyihmisille tärkeämpiä kuin perinteet, arvot ja verilinja. Kulttuurimme on sairas. Se on alistanut meidät rahanlainaajien ja koronkiskojen uhreiksi. Mitä voimme siis tehdä?

Ensinnäkin, ihmiset on saatava tietoiseksi ongelmasta. Jos sallimme rahan määräävän ajatteluamme, olemme sokeita monille yhteiskunnallisille ongelmille. Roturealisteina me ymmärrämme, että etnisyys on ratkaiseva poliittinen kysymys. Talouden tulee palvella rotuamme. Nykyinen sairas talousjärjestelmä sen sijaan siirtää omaisuutemme tahoille, jotka eivät edusta rotuamme ja jotka eivät toimi rotumme hyväksi. Vastineeksi valtavista menetyksistä saamme vain lisää velkaa ja rihkamaa.

Minusta teollinen rihkama ei ole lainkaan riittävä korvaus siitä, että rotuamme ajetaan sukupuuttoon. Siksi tuomitsen nykyisen talousjärjestelmän sopimattomaksi ja vieraaksi valkoisille ihmisille sekä valkoisille intresseille. Valkoiset ihmiset on saatava tietoiseksi siitä, että heidän vaurautensa siirretään pois heiltä. Valkoisille on kerrottava, kuinka heidän toimeentulonsa riistetään ja lahjoitetaan muille. Valkoisille on myös kerrottava, kuinka välinpitämättömästi heitä hallitseva eliitti tähän suhtautuu. Kansallismieliset puhuvat ongelmista usein liian epäselvin termein. Puhutaan ”kansainvälisestä juutalaisesta talouseliitistä”, mutta usein todelliset sijoittajat, yhtiöt ja verkostot jäävät pimentoon. Meidän on panostettava tutkimustyöhön. Kuten olen artikkeleissani osoittanut, yksi ryhmä on luonut verkoston, jossa työskentelee muun muassa eteläafrikkalaisia, uzbekkeja, ranskalaisia ja amerikkalaisia. Monta maata – yksi heimo ja yksi päämäärä.

Toiseksi, valkoisten pitää muuttaa perustavalla tavalla kulttuuriaan. Valkoiset eivät saa alistua materialismille. Valkoisten on oltava luova ja henkisiä arvoja kunnioittava valloittajakansa. Meidän on varmistettava rotumme jatkuvuus ja lisäännyttävä. Historia ja verilinja yhdistävät kansaamme; meidän on noustava yhtenä miehenä polviltamme ja lopetettava nöyristely. Vanhuksen suurin ylpeydenaihe tulee olla vahvat lapsenlapset, ei muhkea eläketili.

Roturealisteina me tunnemme biologiset ja historialliset tekijät, jotka vaikuttavat yhteiskuntaamme. Meidän on tiedotettava muita valkoisia näistä asioista ja sovellettava tietoisuuttamme käytännössä. Meidän on oltava esimerkkejä ja sanansaattajia. Jotta olemme uskottavia, on meidän oltava ulkoisesti siistejä, henkisesti sivistyneitä, selväpäisiä, tasapainoisia ja raha-asioissa vastuullisia. Kun aloitamme keskustelun rotumme ongelmista epäsiistin, tietämättömän ja pahasti velkaantuneen yltiöliberaalin kanssa, hänen asemansa käy selväksi jo ennen keskustelun alkua. Niin paljon kuin ehkä vihaammekin hänen myrkyllistä sanomaansa, tunnemme häntä kohtaan silti sympatiaa, sillä jaamme yhteisen verilinjan. Meidän on oltava esimerkillisiä kansalaisia, joita on helppo pitää roolimalleina.

Kolmanneksi, meidän on tehtävä vastarintaa kansanvihollisten omistamia yhtiöitä vastaan. On organisoitava taitavia boikottikampanjoita. Juutalaisista puhumalla ja kirjoittamalla saavutetaan toki tuloksia, mutta ne ovat silti rajallisia. Länsimaissa ”antisemitistiset” kampanjat ovat toistaiseksi johtaneet lähinnä lisääntyneeseen julkiseen tukeen juutalaisille ja toisinajattelijoiden poliittisten oikeuksien kaventamiseen.

Länsimaissa valmistellaan jälleen jo uusia sananvapautta rajoittavia lakeja ja siksi meidän tulee keskittyä vahvistamaan omaa kansaamme esimerkiksi järjestötoiminnan avulla. Meidän on tehtävä kansastamme jälleen itsepuolustuskykyinen, jotta sitä ei voida enää käyttää hyväksi. Meidän on irrottauduttava materialismista ja rahoitusmarkkinoiden määräysvallasta. On myös selvitettävä, miksi artikkelisarjassa mainitsemani juutalaistaustaiset yritykset ovat kyenneet käyttämään kansaamme niin härskisti hyväkseen. Mikä tekee meistä niin helpon saaliin? Meidän on luotava strategioita taloudellisen itsenäisyytemme kehittämiseksi. Elämällä säästäväisemmin ja harkitsemalla tarkoin kulutustottumuksiamme voimme nujertaa velkapedon ja ihmiset sen takana. Pienemmät tulot velkakoneen johtajille merkitsee pienempiä tuloja suurille sionistisille painostusjärjestöille ja vähemmän rahaa Israeliin, kuten olen tässä artikkelisarjassa todistanut.

Lopullinen tavoite on velkapedon tuho. Haluan nähdä Simon Wiesenthal –keskuksen jättävän sähkölaskunsa maksamatta. Haluan nähdä ADL:n murehtivan sitä, kuinka maksaa puhelinlaskut. Haluan nähdä meille vihamielisten liikemiesten miljoonatulojen kuihtuvan pennosiksi.

”Kun olet tunnistanut pahan, nouse sitä vastaan äläkä salli vihollisellesi lepohetkeä.”

Alkuperäinen artikkeli julkaistu englanniksi lähteineen The Occidental Observerin verkkosivuilla.

Lue myös: Englannin keskuspankin vaiettu historia